Elämme aikaa, jossa kolikolla on kaksi puolta, kolmas näyttäisi puuttuvan. Näin on ollut joskus ennenkin ennen hybridiyhteiskunnan ja digiajan syntyä. Digi toi mukanaan on ja off kielen mutta unohti, kuinka kolikko kierii koko ajan ja sen pysäyttäminen on mahdotonta. Samalla käyttöömme tuli kokonaan uusi tapa ajatella ja tämän ajattelun kautta syntyi tekoälymme.
Meille syntyi vuosien 1995-2015 sukupolvi jota kutsuttiin Z-sukupolveksi. Tämä sukupolvi vietti aikaansa enemmän median parissa kuin yksikään sukupolvi ennen heitä. Joka minuutti lähetettiin yli 100 000 tviittiä, YouTubeen ladattiin 48 tuntia videomateriaalia 2,5 miljoonaa kuvaa, päivitystä ja muuta sisältöä Fecebookissa.
Ja kaikki tämä oli vasta alkua verrattuna heitä edeltäneisiin X ja Y sukupolviin. Nyt nämä zetat ovat siirtyneet koulutukseen ja työelämään.
Meillä on hyvin vähän tutkimusta oman maamme tästä sukupolvestamme. Paitsi että he ovat koko ajan verkossa ja yhteydessä muuhun maailmaan, heitä vaivaa ulkopuolelle jäämisen pelko (for of missing out).
Tämä sukupolvi kokee ja kohtaa aikaisempia sukupolvia enemmän väkivaltaa, ilkeilyä, koska juuri netissä ja sosiaalisessa mediassa vaara vaanii kaikkialla, se on reaaliaikaisesti läsnä. Kolikon kaksipuolta on vaihtunut kolmanteen ja se pyörii alati. Siitä voi ottaa kuvan ja tulkita tätä kuvaa mutta se on jo historiaa tälle sukupolvelle.
Hakkereiden, nettikiusaajien ja järkyttävän kuvamateriaalin määrä on rajaton ja siltä on mahdoton välttyä. Sen rinnalla kulkee robotiikka ja tekoäly, joka sekin on täysin moraaliton ilmiö. Taloudellinen tilanne on aina epävakaa, työmarkkinat vaihtelevia ja vanhemmat ovat huolissaan näiden lasten ja nuorten terveydestä.
Jatkuva ahdistus, masennus, yksinäisyys ja kiusaaminen sekä oman kehonkuvan tunnistaminen on tutkimusten mukaan tämän sukupolven elämän arkea ja juhlaa. Vaikeimmaksi sosiaalisen median alustaksi koettiin etenkin Instagram-kuvapalvelu ja parhaimmat pisteet saivat You-Tube, Twitter ja vanha kunnon Facebook.
Z-sukupolvea huolestuttaa rasismi, ympäristö ja epäoikeudenmukaisuus. Heillä on aiempaa hiven positiivisempi käsitys tulevaisuudestaan, joskin ovat aiempia sukupolvia skeptisempiä. Heidän työyhteisössään on enemmän naisia ja tummaihoisia kuin koskaan aiemmin.
Verrattuna edeltäjiinsä, Y ja X -sukupolviin he ovat realistisempia ja luonnollisesti verkossa vietetyn ajan kautta yhteisöllisempiä. He seuraavat mieluummin kuin jakavat ja tämä on kiinnostava piirre kokonaisessa uudessa sukupolvessa ihmisiä. Lisäksi heillä on vahva usko sosiaaliseen ja kulttuuriseen muutokseenkin. He eivät elä perinteisessä dualistisessa maailmassa lainkaan.
Jotta ymmärtäisimme, mitä tuo dualismi tarkoittaa omalla kohdallamme, kurkistetaanpa ensin sen sisään, jolloin ymmärrämme, mikä osa omaa elämäämme yhteiskuntaa on muuttumassa 2020-luvun aikana ja jälkeen. Se on helpompaa näin kuin pyrkien ennustamaan tulevaa Z-sukupolven luomaa uutta maailmaa. Seurataan siis, millaisen dualistisen maailmamme joudumme jatkossa jättämään hyvästit. Ei toki hetkessä mutta seuraavien vuosikymmenten aikana ja viimeistään ennen vuotta 20100.
Tämä katsaus on syytä käynnistää vuonna 2010 kirjoittamastani esseestä ja hetkestä, jolloin syntyi dualismin renessanssi. Siis se, josta joudumme myöhemmin vähin erin luopumaan. Osa siitä ajasta on toki jo takanamme.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Mikä ihmeen dualismi?
Dualismi viittaa käsitteeseen kaksi (lat. duo) ja se on ajankohtainen etenkin, kun puhumme digiajasta, on ja off -maailmastamme. Lapsemme ovat jo jonkin aikaa eläneet hyvin dualistisessa maailmassa digiaivoineen. Tällä on erittäin suuri merkitys, ei vain maailmankuvan muodostumiseen, vaan myös käyttäytymiseen ja neurofysiologisiin ilmiöihin.
Puhumme siis lapsista, jotka syntyivät digiajan aamunkoitteessa 1970- ja 1980-lukujen aikaan sekä 1990-luvulta aina vuosituhannen vaiheeseen. Puhumme X ja Y-sukupolvista maailmalla, ei välttämättä Suomessa. Sota-aikana ja hieman sen jälkeen syntyneet sukupolvet eivät ole toki digiajan tuotteita ensinkään. Olkoonkin että joku uskoo tuntevansa digikielen ja samaan aikaan myös aakkoset ja on muutenkin kielellisesti lahjakas matemaatikko.
Dualismin renessanssi
Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti oppia kahtalaisuudesta, kahtiajaosta, kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Digiajassa aivomme tuottavat yhtenään meille ärsykkeitä, joissa mukana on oletus kahden itsenäisen substanssin (alkuperusteen) olemassaolosta.
Näin uusi mediayhteiskunta, myös kirjaksi aikanaan saattamani, on käytännössä pääsääntöisesti dualistinen ja tuottaa kuvitelman, jolle ei ole todellisuudessa vastinetta. Digiajassa vastine luodaan sosiaalisen muistin tai perinteisen käyttäytymisemme antamana ohjeena, vaikka se olisikin uudessa tilanteessa virheellinen. Syntyy käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää, tai sitä selitetään väärin alkaen pirstoa se dualistisiin osasiinsa. Näinhän heidän vanhempansa eivät menetelleet.
Vanhassa ontologisessa filosofiassa viitataan toki myös kaksijakoisuuteen perinteisen hengen ja materian välillä. Taustalla on deduktion isäksi kutsutun Rene Descartesin opit kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta. Renen opit eivät kuitenkaan liittyneet likimainkaan kvanttimekaniikkaan. Hän sai oppinsa enkeleiltä palellessaan liki vuosisadan kestäneessä sodassa ja kertoi oppinsa Ruotsin silloiselle kuningattarelle. Kirjassani ”Arctic Babylon 2011” esittelen tätä hetkeä enemmänkin. Ikivanhaa filosofiaa ei pidä sotkea tämän vuosisadan ja edellisen lopun sukupolvien elämään ensinkään.
Kvanttimekaniikassa tunnetaan vaikkapa käsite aalto-hiukkasdualismi ja hallintotieteissä EU pyrkii jakamaan valtaansa hallinto- ja valvontaelinten välillä. EU:n kriisin yhteydessä tämä on tullut korostetusti esille haettaessa yhtäällä valvontaa kansallisvaltioiden velkaantuneille talouksille, ja toisaalla yhä tiiviimpää ja keskitetympää tapaa hoitaa kansallisvaltioiden tapaan koetun uuden kuvitteellisen liittovaltion paisuvaa byrokratiaa. Kaikki medioissa esitetyt mallit ovat tyypillisen dualistisia.
Uskonnonfilosofia taustalla
Omassa lutherilaisessa teologiassamme dualismilla tarkoitetaan yleensä kahden hallintovallan eli kahden regimentin oppia. Kirkon ja valtion regimentin erosta on joskus puhuttu paljonkin, mutta nykyisin se on vähentynyt. Median esille nostamat ja kirkkoa ravistelevat kriisit ovat merkki dualismin kasvusta myös tällä suunnalla.
Ukrainan sodan yhteydessä on havaittu, miten Venäjällä tsaristinen valta jo 1700-luvulta otti kirkon vallan käytännössä itselleen, jolloin tulokset näkyvät oman aikamme sodissa Venäjän haikaillessa Neuvostoliiton aikoja ja nyt Ukrainan julmuuksissa. Dualismin rikkominen ei ole erityisen järkevää sivistyneen kulttuurin tuotetta, kertoisi Rene Descartes ja olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Valtaa nykyisin käyttävän median on vaikea löytää paikkaansa dualistisen maailmankuvan ulkopuolisena regimentin oppina, ja tämä näkyy myös muualla kuin Suomessa protestanttisen kirkon aseman muutoksena, josta virastaan eläkkeelle siirtynyt piispamme käytti kovaa kieltä ja puhui vainoista.
Samaa käsitettä käytti myös Paavin kirkko ja hänen kardinaalinsa. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu kolmea vallankäyttäjää. Media vallan vahtikoirana, moraalin vartijana ja normiston rakentajana, hakee itselleen maallistuvassa dualismissa kirkon aiemmin käyttämää valtaa.
Ei media sitä tietenkään myönnä mutta osoittaa samalla syylliseksi sosiaalista mediaamme. Ikään kuin eläisi sen ulkopuolisena vaikuttajana ja vallankäyttäjänä.
Kyse ei ole toki suvaitsemattomuuden kasvusta vaan vallan dualistisesta jaosta ja sen ongelmasta medioitten kriisissä, jossa sosiaaliset ja kulttuureja koko ajan ravistelevat kansalaismediat, yhteisömediat, muuttavat reaaliaikaisesti dualistista maailmankuvaamme. Sellainen muutos luo turvattomuutta. Tuo turvattomuuden tunne on etenkin Z-sukupolven kokemaa.
Suurkulttuurien dualismi
Oma lutherilainen dualismimme on paljon vaatimattomampaa kuin vaikkapa katolisten kansallisvaltioiden, saati gnostilaisten tai taolaisten oppien maailmankuvat. Näissä mukana on vanhastaan kaksi voimakasta jumalaa tai jumalallista voimaa, esimerkkinä vaikkapa taolaisuuden yin-yang -kahtiajako ja gnostilaisuuden tyypillinen kaksijakoinen todellisuus.
Näin kaksinapainen dualismi sisältää aina myös omassa kulttuurissamme ajatuksen hengestä ja materiasta tai pohdintaa antimateriasta osana jumaluutta. Sitä ei pidä kuitenkaan sotkea syntyneen Z-sukupolven elämään. Käsitteet eivät saa sinkoilla miten sattuu sähköisessä viestinnässämme.
Kulttuureilla on taipumusta integroida toisiinsa dualismin henkeen ja materiaan liittyvät pohdinnat sekä tieteen abstraktit ilmiöt ja ajattelu, eikä niitä voi mitenkään erottaa toisistaan uudessa mediayhteiskunnassamme.
Syntyy kaksi voimaa, joista toinen edustaa henkeä ja toinen ainetta, toinen sielua ja toinen ruumista, toinen äärellistä ja toinen ääretöntä, toinen valoa ja toinen pimeyttä, toinen hyvää ja toinen pahaa. Näin siis perinteisessä yhteiskuntamme elämässä ennen digiajan nuoriamme.
Politiikassa syntyi sielläkin kaksinapainen ”herruus”, hallitus ja oppositio, kahden poliittisen järjestelmän järjestetty samanaikainen vaikutus tai musiikissa duurin ja mollin kolmisoinnut koetaan toistensa polaarisiksi vastakohdikseen.
Tunteet ja fysiologia
Dualistinen maailmankuva on mukana silloin, kun puhumme tunteista ja vaikkapa psykofyysisestä ihmisestä ja erottelemme hänet fysiologisesta ja biologisesta evoluution tuotteesta kaksikotiseksi kasviksi.
Kun tunteet erotellaan fyysisestä toiminnasta, ihmisen biologisesta perustasta, syntyy myyttinen maailmankuva, jossa dualismi hallitsee. Näin tunne voidaan jopa kokea järjen vastakohtana ja teemme taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia tekoja joko kuvitteellisen tunteen tai järjen ohjaamina.
Oikeasti näin ei ole, vaan käytämme ainoastaan dualistista tapaamme hahmottaa maailmaa ja sen paljon mutkikkaampaa tapaa toimia etenkin sellaisessa abstraktissa käsitteistössä, jossa mukana ovat äärettömät ja valon nopeudella tapahtuvat reaaliaikaiset uudet prosessimme. Kolikko on kyljellään ja pyörii.
Niiden kuvaaminen ja ymmärtäminen ilman dualismia on jo pedagogisesti usein ongelmallista, eikä meillä ole sellaista evoluutionaarista taustaa, jolla kykenisimme ymmärtämään vaikkapa suhteellisuusteorian tai kvanttimekaniikan mukanaan tuomaa teknologiaa sekä sen sosiaalisia ja kulttuurisia sovelluksia, joihin lukeutuvat usein vaikkapa evolutionaarisen talousopin sosiaaliset ja taloudelliset uudet innovaatiot organisaatioineen.
Finanssi-innovaatiot ovat yksi esimerkki taloudesta, joka muuttuu ja synnyttää uutta sosiaalista ja taloudellista rakennetta dualistisesti asia kuvaten. Se kuva on vain nyt väärä.
Dualismi on helppo ratkaisu
Dualismin vastakohtana esitellään usein monismia tai pluralismia, joissa todellisuuskäsitys on monijakoinen. Tällöin alkuperäinen maailmankuva ja sen psykologia sisältävät jo useita alkuperusteita ja kaaosteorian tapaan määrättömän määrän muuttujia, joista totuutta haetaan.
Totuus joko löytyy, tai sitä lähestytään, käytettyjen menetelmien avulla, mutta sitä ei aleta vakuuttaa totuudeksi poliitikon tapaan dualismia hyödyntäen. Sellainen politiikka ei sovi oman aikamme Z-sukupolven nuorten elämään ensinkään. Ellei nyt välttämättä halua esiintyä nuorten maailmassa menneen aikakauden reliktinä.
Tällainen yhtenäisyyden oppi, klusteritalouden kaltainen maailmankuva, muistuttaa holistista persoonallisuutta. Tässä maailmankuvassa maailmankaikkeus ei ole koskaan perustunut vaikkapa fysikaalisesta ja aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta, eikä dualismi ole lainkaan ainut ratkaisu vaikkapa psykofyysisenä esiteltyyn ongelmaan.
Samoin vaikkapa ajatus EU:n liittovaltiosta dualistisena mallina on sekin pois suljettu ja vain yksi mahdollisuus monien muiden joukossa.
Holismi (“holos” kokonaisuus) taas viitaa ontologiaan, jossa arkikielellä kuvaten kokonaisuuden oletetaan olevan suuremman kuin sen osien summan. Kokonaisuuteen kun liittyy aina, klustereiden tapaan, ominaisuuksia (emergenttejä piirteitä) joita ei toki esiinny sen yksittäisissä osissa erikseen ja niitä tarkkaillen.
Näin kokonaisuutta on tutkittava kokonaisuutena, ei sen osina. Esimerkkinä molekyyli ei sisällä elämää, mutta yhdessä molekyylit muodostavat solun ja solu on elävä organismi.
Holisti tutkii mistä osista kokonaisuus muodostuu, millaisen verkoston osat muodostavat ja mitä emergenttejä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy osien vuorovaikutuksen seurauksena ymmärtäen myös systeemin ympäristöä.
Psykofyysisenä (engl. mind-body problem) dualismi kuvataan usein mielen ja kehon yhteisenä liittona. Aristoteleen esitti aikanaan sydämen mielen ja tunteiden sijaintipaikkana ja Hippokrates oletti aivojen olevan yhteydessä myös mielen tiloihimme. Sinne saakka meidän ei ole tarvis taantua.
Näin psykofyysinen alkoi kuitenkin vähin erin kehittyä kohti aivojen ja mielen välistä ongelmallista suhdetta osana dualistista ihmiskuvaa.
Rene Descartes ratkaisi ongelman puhuen interaktionismistaan ja henkiaineesta, joka oli aivoista erillistä, mutta kausaalisesti toisiinsa vaikuttavia dualistisia ilmiöitä. Tajunnanilmiöt selitettiin aineettoman avulla, siinä missä käsitys vaikkapa sielusta ja sen luonteesta. Ihan hyvä yritys mutta ei oikein istu oman aikamme nuoret maailmankuvan oivaltamiseen.
Dualismi elää ja voi hyvin
Dualsimi elää kuitenkin edelleen myös tieteen piirissä. Tällöin oletamme kuinka materiaaliset ja ekonomiset tekijät määrittävät sosiaalista elämää ja sen usein ei-materiaalisia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitämme ja niiden kausaalisuhteita.
Näin vaikkapa euro ja sen kriisi oli dualistisessa maailmassa liki taikauskoa ja muuttui populismin kautta gigantiksi jättiläiseksi happiteltassa maaten tai lopulta moderniksi Sammoksi Suomessa sitä esitellen. Ilmiön esittely venäläisille Ukrainassa ei taida nyt oikein onnistua?
Euron huolimattomat käyttäjät oli saatava valvonnalla kuriin, ja kun kriisin kärki taittui lisäämällä euron uskottavuutta satojen miljardien sitoumuksin, seuraava vaihe oli perustaa globaalia maailmaa ja markkinataloutta valvova eurooppalainen valvontaelin ja sille hallinto, liittovaltion tapainen byrokratia. Venäjältä sellainen vaikuttaisi puuttuvan kokonaan.
Ilmiö on puhtaan dualistinen ja vailla minkäänlaista visiota uudesta EU:n holistisesta tulevaisuudesta monikulttuurisena ja pluralistisena prosessina globaalissa ympäristössään. Se mitä Yhdysvallat on nyt, ei sovi lainkaan EU:n käyttöön. Tuskin uudet sukupolvet ottavat mitä tahansa Yhdysvalloista esiteltävää omakseen 2100-luvulle tultaessa.
Kun vastaavasti kuntia viedään hallinnollisesti yhteiseen talousalueeseen palvelujen järjestämiseksi, osa kokee tämän mentaalisen alueen menetyksenä ja on tunneihmisiä ja toiset kylmän rationaalisia järki-ihmisiä. Nämä ihmiset ovat taatusti kaikkea muuta kuin Z-sukupolvea.
Jälleen taustalla on dualistinen tapa manipuloida, tai ehkä asian kuvaamiseksi ei muuta keinoa löydy dualistisessa mediassamme. Lähipalvelut ja yhteisöllisyys eivät ole dualistisia harhoja vaan tapa pitää huolta joko lapsista tai aikuisista omalla kylällä. Kaikki kun eivät luota dualistiseen hallintoon ja sen toimivuuteen uuden yhteiskuntamallin toivossa.
Erityisen voimakkaina digiajan uudet dualismin opit elävät ihmisen mielen ja terveyden hoidossa, jossa mukana ovat monet meille vieraat kulttuurit ja tapamme kokea ihminen vanhastaan joko sielullisena ja psykiatrisena, psykologisena olentona rinnan fysiologisen ja biologisen olennon kanssa. Tämä jako on mahdottoman mielenkiintoinen ilmiö 20100 siitä lukien.
Käsite psykosomaattinen tuo mieleen ihmisen, jolla on erikseen psyykkinen ja fysiologisesta ja biologisesta olennosta poikkeava hoidettava sisällään, jossa mukana ovat edelleen monet kansanomaiset hoitomenetelmät tai taikausko ja mytologia, jolloin globaalissa maailmassa taolainen yin ja yang kohtaa suomalaisen luonnonhoitajan menetelmät sulassa sovussa ja yhteisen dualistisen maailmakuvan toimiessa yhdistäjänä. Tästä ajasta ovat muistona takavuosien sodat ja nälänhädät.