Kestävä kehitys ja integroitu tutkimus
Suoman maataloustieteellinen seura julkaisi runsas pari vuosikymmentä (1998) sitten tutkimuksistamme, jotka koskivat luontoyrittäjyyttämme. MTT täytti silloin sata vuotta. Tänään mediat kertoivat Suomesta lähdeveden tuottajana. Siitä kun oli syntynyt riita, jota nyt käsitellään käräjillä. Siinä ei ole mitään uutta eikä tutkimuksellisesti edes mielenkiintoista. Toisin on Venäjän ja Ukrainan sodan tulkinnassa. Miten tulkita Venäjän ja Ukrainan luonnonvaroja ja niiden käyttöä jatkossa.
Luontoyrittäjyys tarjoaa toki Suomelle valtavan mahdollisuuden, johon on syytä tarttua alan verkostojen ja klustereitten avulla tavalla, joka voisi tehdä maastamme maailman johtavan alan osaajan. Vielä 1900-luvun puolella ja 1970-luvulla saatoimme onnistua käyttäen luonnonvaroja, jotka hankimme bilateraalisessa kaupassa Venäjän kanssa. Näin globaali öljykriisi oli meillä tapa hoitaa talouttamme. Olimme muista OECD-maista jäljessä mutta öljykriisi helpotti meitä ottamaan kiinni tuota etumatkaa, sotien aikana syntynyttä. Ongelman aiheuttaja ja ratkaisu ongelmalle löytyi samasta ilmansuunnasta.
Olen kirjoittanut tästä kauan.
Jostakin syystä luonnonvarojen käyttö ja siinä tapahtuva poliittinen peli ja sen hoitaminen etenee edelleen vanhoilla pelisäännöillämme. Luontomme ja sen käyttö on meillä monella tapaa jokamiehen oikeus mutta samalla siihen liittyy sellaisia traumoja, joiden hoito vaatisi aivan uudella tavalla aihetta lähestyvän, ei vain lainsäädännön, vaan myös arvojen ja normien pohdintaa ulkopuolella suomalaisen maailmankuvamme. Ehkä silloin ymmärtäisimme paremmin myös globaalia maailmaa ja Ukrainaa, Venäjää ja Yhdysvaltoja, Afrikkaa ja Australiaa, Kiinaa ja Intiaa.
Näitä samoja traumoja käsitellään nyt raastuvan ohella Ukrainassa kulttuurien yhteentörmäyksenä. Me tiedämme myös omasta kokemuksesta, kuinka veljessodat ovat ne verisimmät. Reaaliaikainen elämä ja sen globaali kokemus ottaa nyt mittaa historiastamme. Emme osaa tulkita historiaa digiajassa eläen. Takavuosinamme se osattiin ja aikatieteet sekä maantiede olivat meille tuntuva vahvuus. Nyt ne joutuivat oudolla tavalla digiajan kouriin ja syntyi paradigmainen ilmiö.
Olemme äimän käkenä ja haemme turvaa ympäri maailmaa sen hetken ajaksi, joka tarvitaan Nato jäsenyyden kirjaamiseen. Se jos mikä vaikuttaa omituiselta kun kysessä ovat kansakunnat ja niiden liittoumat, sadat miljoonat ihmiset kulttuureineen.
Eroavien avioparien kohdalla sen jotenkin voi ymmärtääkin, kun kyseessä ovat yhteiset lapset ja heidän tapaamisoikeus tai eropapereita edeltävä koeaika erillään eläen. Voihan siellä olla vaikeitakin psyykkisiä häiriöitä mukana?
Mutta että sama pätee kymmenien kansakuntien ja valtioidenkin välillä? Venäjä alkaisi kiusata Suomea ja Ruotsia koska nämä ovat Naton jäseniä vasta muutaman kuukauden kuluttua? Ei kai valtiot ja suurvallat, valtioliitot ole keskenään kiukuttelevia lapsia? Mediayhteiskunnan toimittajat ja sosiaalinen media on eri asia. Poliitikoilta puolueineen voi toki odottaa Suomessa mitä tahansa heiltäkin ennen vaalejamme.
Sota ja väkivalta sekä sen julmuudet sekä käräjäoikeus ovat vääriä paikkoja ilmiön avaamiseen ja ymmärtämiseen. Parempaan on kyettävä 2020-luvulla. Nato ratkaisuna, tänään Venäjän käyttäytymisen aiheuttamana, on luonnollinen reaktio, mutta tuntuu oudolta, kun kyseessä ovat luonnonvaramme ja taloutemme kestävyys. Neuvostoliiton aikana syntyneet ja nyt Venäjällä jatkuvat ongelmat ovat saman asian jatkoa, ikävä kyllä. Meillä ei ole niiden syntyyn osaa eikä arpaa.
Media vallankäyttäjänä sen esittelijänä on sekin arveluttava siinä missä tuli vuoroin renkinä ja isäntänä rooliaan vaihdellen. Tuskin medialta ratkaisua kukaan odottaa? Sille riittää yksi merkittävä asia kerrallaan ja sota Euroopassa nyt on sellainen. Jossakin vaiheessa se vaihtuu uuteen yhden asian ilmiöömme.
Luonto tutkimusympäristönä ja tieteenä on sekin luonnontieteiden asia, mutta sen käytössä toimitaan ihmisten maailmassa ja siellä luonnonlait ja tieteet (natural science) vaihtuvat sodissa ihmistieteiksi (human sicience) ja näin myös käräjäoikeus soveltaa ihmisen lakeja. Ne vain vaihtuvat tulkintoineen kulttuurista toiseen. Luonnonlait eivät vaihdu. Ekokatastrofi etenee vääjäämättä sanoi mediamme siinä välillä mitä tahansa. Kun käyttäytyminen on hysteeristä, pandemiasta siirrytään seuraavaan, eli sotaan.
Nämä ihmisten rakentelemat lakimme ovat kovin likimääräisiä luonnonlakeihin verrattuna ja mukana on luonnollisesti sosiaalisia ja kulttuurisia eroja, normit ja arvot eivät mene likimainkaan yksiin silloin kun kyse on reaaliaikaisesta ja globaalista, digiajan tuotteistamme. Venäläinen tulkinta ei ole siten likimainkaan läntisen maailman tulkintaa, ja Kiinassa käsitteetkin ovat kovin erilaisia symboleinakin kuin omamme.
Intia ohittaa sekin väkiluvultaan Kiinan ja saattaisi hyvinkin olla huomion arvoinen omine ongelmineen mediayhteiskunnan päivittäisessä seurannassa. Voisi olettaa Natolla olevan muitakin huolia kuin suomalaisten ja ruotsalaisten huolet muutaman kuukauden aikana Itämeren lahtia kartalta hakien jossain Venäjän luoteisnurkassa?
Baltia ja Balkan menivät Yhdysvalloissa akateemiseltakin ihmiseltä yhtenään sekaisin Viron itsenäistyessä. Balkan kiinnosti kuitenkin enemmän kuin Balttia. Näin sitä mediat käyttivät vaikka tarkoittivatkin Itämeren lahtia. Näin minuakin opastettiin toimimaan.
Puhu ja kirjoita siitä mikä tunnetaan ja kiinnostaa vaikka tarkoitatkin jotain vallan muuta kartallasi tai historiassa. Tänään tämä oppi on ajattommassa ja paikatomassa maailmassa erityisen tärkeää. Puhu siitä mikä kiinnostaa ja tunnetaan sekä on muodissa.
Meillä olisi todellakin mahdollisuus vaurastua omalla osaamisellamme ja luontoyrittäjyydellä, mutta se edellyttäisi alan oivaltamista osana paikallista ja globaalia kulttuuria törmäyttämättä yhteen sellaisia ilmiöitä, joista oman aikamme mediat saavat otsikkonsa. Tarkoitushan ei ole suuret otsikot vaan niiden välttely.
Ohessa tiivistelmä maataloustieteellisen seuran julkaisusta MTT:n täyttäessä sata vuotta vuonna 1998. Teksti on alkuperäisen englanninkielisen tekstini suomenkielinen tiivistelmä (lyhyt selostus). Se on varmasti onnistunut välttämään jokaisen suomalaisen huomion tuona hetkenä, jolloin tuota ilmiötä juhlimme mukana myös silloin presidenttimme Martti Ahtisaari.
Myöhemmin tutkimus kohdistui suoraan alan tutkimuksen (luonto ja sen käyttäytyminen) rinnalla luonnonvara alan yrittäjiin ja toimintalogiikkaan sekä kuluttajiin. Lukuisten julkaisujen rinnalla löytyy myös toinen väitöskirjani (Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka) sekä myöhemmin vuoden 2005 aikana ja jälkeen julkaistut yli tuhat artikkelia ja monografiset kirjani. Väitöskirjat ovat vain kirjoja kirjojen joukossa. Kuka niitä lukisi oman aikamme Suomessa eläen?
Oleellista on, että alan tutkimusta, poikkitieteistä, on ollut runsaasti ja sen toteutus ohjautunut Suomen ulkopuolelle. Syynä on oma toimintamme ja politiikka. Luonnonvarojen käytön strategia ja siihen suunnattu kiinnostuksemme on oleellisesti vähentynyt ja toiminta supistunut 2000-luvulla. Maaseutu on tunnetusti autioitunut sekin.
Tämä pysyvä supistuminen koskee etenkin maataloutta mutta myös metsiämme ja soittemme, vesistöjemme käyttöä tavalla, jossa mukana olisi poikki- ja monitieteinen tutkimus. Luonto ja sen tutkimus on salatieteen asemassa ja voi kiinnostaa juuri sellaisena ilmiönämme tänään vuonna 2022 Ukrainan sodan aikana sekä seuraten euroviisujen karsintoja ja omia jääkiekon MM-kisojamme.
Näin myös alan tutkijat ja tiede väheni 2000-luvulle tultaessa tavalla, joka ei enää vastannut ajan vaatimuksia. Samalla kun alan laitoksia yhdistettiin, niiden toiminta kaventui ja aktiivinen innovaatiopoliittinen työskentely siirtyi tutkijoiden mukana maan rajojen taakse. Julkaisu kielellämme kävi sekin harvinaiseksi. Luontoa tutkittiin retkeillen siellä viihteenä. Luontomatkailu oli eräs turistien tapa viihdyttää itseään. Tutkimuksen tyypittelyissä ”turisti” oli yksi ihmisryhmistä, jonka tietokoneet tunnistivat mutta ei suurin eikä likimainkaan ainut.
Kiinnostuksemme luonnonvaratalouteen etenkin poikki- ja monitieteisenä hyödyntämisenä väheni radikaalisti jo 1990-luvun laman yhteydessä ja uudelleen alkaen 2000-luvun tutkimuspolitiikan suuntaamisesta. Valtaosa tutkimuksesta oli samalla innovaatiotoimintana maaseutua ja luonnonvaroja väheksyvää.
Innovaatiopolitiikan taustalla oli hetkellinen menestyksemme Nokia -ilmiön yhteydessä ja aikana, jolloin mm. lanseeraamani agropolis strategiana (Agropolis strategy) levisi maailmalla muiden bioparkkien (teknopolisten) tapaan ja muuttuen niin Etelä-Amerikassa kuin Aasiassa klusteri- ja verkostotaloutta noudattavaksi ja vastaavasti etenkin ranskalaisten suosima elitistinen malli teknopoliksena (Monpellier) koki tappion.
Näin kävi myös Suomessa Nokian tavalle toteuttaa tiedepuistotoimintaansa yliopistojen fyysiseen yhteyteen digiajan taloudessa yhteiskuntaa näin fyysisesti kapeuttaen, kun digiaika salli ja suosi maaseudun etätyönkin. Pandemia ilmiönä avasi ainakin hetkeksi silmiämme. Ukrainan sota myös luonnonvarojemme käyttöä ja haaskaamista hulluuteen, Venäjältä levinneeseen tautiin.
Tänään tätä kauan jatkunutta ilmiötä arvioidaan uudelleen ja syynä ovat juuri globaalit pandemiat sekä tarve vertailla myös sellaisia ilmiöitä keskenään, jotka historiallisina ovat taustalla Ukrainan sotaan ja järkyttävät myös luonnonvarojen käytön kohdalla vähemmän ilmiötä seuranneita asiantuntijoitamme ja yhden asian tutkijoita.
Venäjällä ja Ukrainassahan tämä on hyvin vahvasti esillä ja koskee Ukrainaa ja sen merkitystä agrotuotteiden lähteenä sekä Venäjän merkitystä jopa Suomelle 1970-luvulta alkaen juuri energiataloutemme kautta tapahtuneena mahdollisuutena menestyä hetkellä, jolloin öljykriisi antoi meille aikaa kuroa kiinni sitä innovaatiopolitiikkamme eroa, joka sotiemme aikana oli syntynyt.
Taustallahan oli edullinen Neuvostoliitosta hankkimamme öljy ja bilateraalinen kauppamme. Tänäänhän tätä sidosta ei meillä ole siinä merkityksessä kuin vaikkapa Saksalla.
Kestävän kehityksen integroidun tutkimuksen ja verkostotalouden teorian tutkimusmenetelmälliset ongelmat
Matti Luostarinen 1998 Maatalouden Tutkimuskeskus (MTT)
Agricultural and Food Science in Finland Vol / (1998) 315-328 (suomenkielinen tiivistelmä /MTT 100 vuotta)
Kestävän kehityksen monitieteiseltä tutkimukselta edellytetään usein, että sen tutkimusmenetelmät lähestyisivät tulevaisuudentutkimuksessa käytettäviä menetelmiä. Samaa edellytetään myös maaseudun verkostoitumista ja verkostotaloutta tutkivilta tieteiltä. Erillistä ympäristötutkimuksen tieteenalaa tai verkostotiedettä, joka suuntautuisi systemaattisesti alan menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen, ei kuitenkaan ole.
On vain eri tieteiden välisiä yhteisiä asioita ratkaistavaksi, minkä vuoksi on syntynyt kestävään kehitykseen pyrkiviä menetelmiä ja lähestymistapoja. Humanistinen ja maaseudun ongelmia laajemmin tutkiva verkostoituminen edellyttää erityyppisiä käsittelytapoja kuin luonnontieteellinen aiheen tarkastelu.
Asiaa esitellään useissa maaseudun kehittämiseen ja ympäristöntutkimukseen liittyvissä suurprojekteissa, alkaen Pohjois-Suomen koskisodista ja vesirakennushankkeista vuosilta 1972-1986, jatkuen Loimijokiprojektiin ja Agropolis-strategiaan vuosille 1991-1997. Oleellista näissä monitieteisissä hankkeissa on ollut löytää yhteinen kieli ja käsitteet päätöksentekijöille ja suunnittelijoille laajoja intressiryhmiä koskettavissa tutkimus- ja suunnittelukohteissa.
Tarve tällaiseen työhön on entisestään lisääntynyt maailmanlaajuisten ympäristökysymysten ja verkostoitumisen sekä kestävän aluetaloussuunnittelun myötä. Yhteiskunnan oma suunnitteluideologia ja ideologian historiallinen kehitysvaihe vaikuttavat ehkä merkittävimmin integroituun tutkimukseen ja sen yhteyksiin verkostotalouden teoriaan.
Kärjistäen voidaan sanoa, että yhteiskunnan jonkun osan ongelma ei enää synny vain osajärjestelmästä itsestään, vaan osajärjestelmän suhteista yhteiskunnan muihin järjestelmiin. Vanhasta kolmiportaisesta suunnittelusta (normatiivinen, strateginen ja operatiivis-tekninen) on siirrytty systeemisuunnitteluun ja -dynamiikkaan sekä verkostoteoriaan ja -talouteen.
Vielä ennen 1990-luvun alun syvää lamakautta yhteiskunnan kriisiherkkyyden ja systemaattisuuden huomioonottaminen ei ollut integroidun tutkimuksen, suunnittelun eikä ympäristötutkimuksenkaan kantavia teemoja. Sen sijaan 1970-luvun alun määrällinen resurssisuunnittelu ohjaavine toimenpiteineen vaikutti yhä taustalla.
Agropolis-strategia, verkostoituminen ja kestävän kehityksen mukaiset tutkimusmenetelmälliset näkökulmat ovat yleistyneet niin kansallisesti kuin kanainvälisestikin tilanteessa, jolloin keskeiseksi teemaksi on noussut kokonaiskuvan luominen yhteiskuntakehityksestä.
Tämän ansiosta aiemmin irrallisina esitetyt osajärjestelmien tavoitteet on voitu koota mielekkääksi kokonaisuudeksi. Samalla tutkijat ovat havainneet, kuinka integroidussa työssä tulkinta tai ratkaisun etsintä eivät ole yksinomaan teknisiä tai instrumentaalisia.
Erityisesti kestävää kehitystä toteutettaessa ja verkostotaloudessa on jouduttu suunnittelukäytäntöön, jossa kaikille maaseudun ilmiöille on pystyttävä antamaan merkitys ja sisältö yhteisen ymmärryksen pohjalta.
Yhä useammin intuitiiviset tai laadullis-rakenteelliset menetelmät korvaavat empiiriset tai formaaliset tietolähteet, tai vaihtoehtoisesti introspektiiviset ja positivistiset. Samalla eri tieteenalojen tiedonkeruu- ja käyttöjärjestelmät joudutaan tulkitsemaan maaseudun yhteisessä toimintakentässä, jonka
1. tekninen mielenkiinto kohdistuu lähinnä työvälineiden etsimiseen alue- tai ympäristötalouden kehittämiseksi ja valittujen työvälineiden käytön tehostamiseksi (know how). Esimerkkejä ovat tiedonsiirtoverkostot ja uudet infrastruktuurit kuten Agropolis-strategia ja Agronet-verkosto juuri nyt niitä kehittäen paikallisesti ja globaalisti samaan aikaan (digiaika).
2. ymmärtävä mielenkiinto kohdistuu lähinnä ihmisten ja organisaatioiden kommunikaatio- ja yhteistoimintakyvyn lisäämiseen (know why). Esimerkkejä ovat projektityöskentely, osuustoiminta ja kestävä luonnonvarain käyttö (maaseudulla), sekä maareformien, maaltapaon, yhdyskuntarakenteiden muutosten, aliravitsemuksen ja sosiaalisten ongelmien aiheuttama yhteiskunnan kriisiherkkyys (kansainvälisesti).
3. kriittinen mielenkiinto luo lähinnä edellytyksiä yhteiskunnan kehittämistavoitteiden asettamiselle ja arvioinnille (know where to). Esimerkkejä ovat uudet toimintamallit ja -strategiat sekä niiden tulosten arviointi. Integroidut tutkimusyksiköt käynnistävät yleensä toimintansa mekanismin perusanalogianaan, empirismi tutkimusvälineenään ja syy-seuraussuhteet oletuksenaan.
Myöhemmin toiminta etenee ymmärtävään ja kriittiseen tiedonkeruu vaiheeseen, jolloin laadullisrakenteelliset ja intuitiiviset menetelmät lisääntyvät. Kapea-alaisesta perusmateriaalista siirrytään monimuotoisempaan materiaaliin. Taustalla on etenkin lisääntyvä tekoäly ja sen vaatimukset.
Koska tutkimuskohde on vaikeasti hahmotettavissa tai siitä on ristiriitaisia tulkintoja tai teorioita, on välttämätöntä käyttää parempia tiedonhankkijoita, jolloin perinteisistä tiedonkeruujärjestelmistä (empirismi, formalismi) tulee “osarutiineja”.
Teoria lähestyy dialektista suunnittelua tai toiminta-analogioiden etsimistä osana systeemiteoriaa tai -dynamiikkaa. Toisaalta monitieteisessäkään tutkimuksessa ja sovelluksissa tulokset eivät voi koskaan olla yhtään sen laajempia kuin valitut menetelmät ja niiden taustalla olevat perusanalogiset rajaukset ovat. Tämä on ehkä tärkein lopputulos, johon päästään laajentamalla luonnontieteellistä näkemystä humanismin ja yhteiskuntatieteitten suuntaan poikkitieteisesti edeten.