Kaatuneitten muistopäivänä

Suomessa asuville venäläisille voitonpäivä on merkinnyt aikanaan ennen kaikkea veteraanien muistamista. Putinin vuosia kasvattama uho ja tuore sota Ukrainassa on kääntänyt kantoja juhlapäivän suhteen. Toki tuota uhoa oli jo ennen Putiniakin mutta hän on sen jatkajana ja eräänlainen synteesi menneen maailman surullisista näytelmistämme. Kyseessä kun on psykososiaalinen ilmiö ja sellaisena Putin ja hänet tuntevat eivät voi sitä oivaltaa. Ilmiö kun ei ole psykologinen. Se on venäläinen ja Putinin kasvuympäristöstä syntynyt.

Cultura-säätiön ohjelmajohtaja Eilina Gusatinskyn mukaan viime vuosina päivän uhoavammaksi yltynyt sanoma on etäännyttänyt monia, mutta myös herättänyt pohtimaan tarkemmin päivän historiaa. Se on hyvä havainto ja sen tutkimusta on syytä jatkaa.

– Ennen se oli muistamisen, kiitollisuuden ja surun päivä: muistettiin kaatuneita, kunnioitettiin veteraaneja. Aina puhuttiin selkeästi, että ei enää ikinä – pitäisi tehdä kaikki, että sotaa ei olisi, Gusatinsky sanoo. Se on hyvä oivallus, josta tutkimuksen voi sitten käynnistää. Tarkkailla mitä tapahtui sen jälkeen.

Gusatinskyn mukaan kymmenisen vuotta sitten päivästä kehitettiin tietoisesti voimannäytön ja isänmaallisuuden päivä. Minkä vuoksi näin tapahtui ja ketkä sen saivat aikaan? Siihen löytyy varmaan pienellä vaivannäöllä selkeät syyt ja seuraukset mutta myös sen tekijätkin, syntipukit ja heidän motiivinsakin. Minulla on omat aavistukseni.

Juhlallisuus lienee karissut monilta Krimin valtaamisen myötä 2014, mutta lopullisesti helmikuussa Venäjän Ukrainassa aloittaman laajan hyökkäyssodan takia, Gusatinsky arvioi. Minä taas käynnistäisin tutkimuksen hieman kauempaa ja vasta myöhemmin tulisin Krimin valtaukseen.

– On kyynistä juhlia voitonpäivää, ja samalla sotia ja tappaa brutaalisti. Pohtii Gusatinsky huomaamatta, kuinka silloin sairaalloinen valehtelu ja itsepetos ovat kätelleet toisiaan. Se kun on näistä molemmista synteesi.

Uskaltavatko Suomessa asuvat venäläiset puhua mielipiteensä sodasta? Katso artikkelin videolta Eilina Gusatinskyn laajempi haastattelu! Näin neuvoo mediamme ja itse neuvon taas katsomaan omaa tapaamme juhlia muistopäiviämme. Aina ei pidä mennä merta edemmäs kalaan tutkijana.

Tänään liputetaan kaatuneitten muistopäivänä kaikissa Suomen sodissa ja rauhanturvaustehtävissä menehtyneiden kunniaksi. Toukokuun kolmantena sunnuntaina vietettävä kaatuneitten muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä 1970-luvulta alkaen. Aloin tuolloin opiskeluni yliopistossa. Sodassa kaatuneet ja vaikeasti vammautuneet olivat minulle tuttuja tapauksia. Suuret ikäluokat syntyivät nekin sotiemme aikana.

Kaatuneiden muistopäivän perinteisiin kuuluu sankarihaudoilla vieraileminen. Tokion muitakin perinteitä mutta niistä vaietaan. On paljon asioita, joista vaietaan tai valehdellaan. Joskus sellainen vaihtuu sairaalloiseksi, mytomaniaksi.

Muistopäivä on omistettu Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa kaatuneille. Päivää vietetään niin ikään taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeen muilla tavoin sodan takia kuolleiden muistoksi. Heihin lukeutuvat teloitetut ja vankileireillä menehtyneet.

Kaatuneitten muistopäivän historia alkaa vuodesta 1940, jolloin talvisota oli juuri päättynyt. Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim antoi käskyn, että toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä “nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.

Käsky koski aluksi Puolustusvoimia, mutta sittemmin päivän vietto laajeni yleiseksi.

Aluksi kaatuneitten muistopäivää liputettiin siten, että osan päivästä lippu oli puolitangossa. Vuodesta 1995 on noudatettu normaalia liputuskäytäntöä. Näin käy lopulta aina ja lopulta liputus säilyy mutta syyt siihen katoavat. Se on vähän kuin joulun juhlintaa lasten kanssa joulupukin juhlana ja markkinoita ruokkien. Kaupallisuus vaatii siten veronsa. Sama pätee sotiimmekin. Aseteollisuus on kohtuullisen suurta taloutemme rattaissa etenkin tänään.

Kirjani, kirjapaketti kustantajaltani tilattu, ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi” on ollut jo viikon ajan matkalla Saksasta tilattuna mutta pysähtynyt Helsinkiin. Kirjaa ei myöskään saa ostetuksi kuten normaalisti, sekin odottaa jotain tulevaa. Tätä varten kirjasta on myös sähköinen painos kotisivullanikin. www.clusterart.org. Kansi on vaihdettu vain uudeksi. Näin on tapahtunut siitä saakka kun mytomania iski kirjojen painajien ja myyjien tapaan rikastua tekemättä mitään. Kirjailijan elämä leivän antavana ammattina lakkasi olemasta.

Kirjoitin viimeisimmässä kirjassani aiheista, joista olen toki kirjoittanut ennenkin. Ne on vain siirretty 2022 luvun alkuun, sen neljän ensimmäisen kuukauden tapahtumiin. Kaikki mitä me kirjoitamme, on toki sanottu jo ennenkin. Sinä et ole niitä vain lukenut.

Meitä suomalaisia vaivaa usein sotien aikaan ja heti niiden jälkeen syntynyt tapa pettää itseämme, valehdella. Urho Kekkosen aikana tämä maan tavaksi kutsuttu muuttui suomettumiseksi ja elimme ”Kekkoslovakiaksi” kutsutussa maassa. Myös mediamme valehtelivat. Jos joku muuta yritti, hän san Kekkoselta myllykirjeeen.

Jos maassa sisä- tai ulkopolitiikan on oltava hunningolla, olkoon se sitten sisäpolitiikka, totesi Kekkonen ja huolehti tarvittaessa nootein niitä idästä tilaten oman tapansa hoitaa maata ja sen ulkopolitiikkaa. Kari Suomalainen oli ainut, joka sai siitä piirtää pilapiirroksiaan. Hän kun oli konservatiivi luonteeltaan ja nosti Kekkosen itsetuntoa kuvillaan.

Me siis valehtelimme ja Kekkosella oli maassaan muutama oppositiopoliitikko, joista tunnetuin ja menestynein oli Veikko Vennamo. Nykyisten perussuomalaisten ja SMP:n perustaja. Istuin Pieksämäellä hänen polvellaan vuonna 1959, jolloin lähinnä karjalaiset evakot olivat perustamassa omaa puoluettaan. Lausuin runoja ja toki ne olivat myös isänmaallisia. Olin juuri täyttänyt kahdeksan vuotta.

Tein ensimmäisen opinnäytetyöni SMP:n jytkyvaalien tuloksesta Kuopion vaalipiirissä vuodelta 1970. SMP:n kannatus syntyi tuolloin maaseudulta ja etenkin aiemmilta korpikommunistisilta vaalipaikoiltamme. Toki maalaisliitto menetti sekin kannatustaan mutta ei siinä määrin kuin tuon ajan kommunistit maaseudulla. Köyhät maaseutupitäjät joutuivat hakemaan tehokkaampaa maankäyttöä pienillä peltotilkuillaan, kuten Suonenjoella mansikoiden viljelyä. Tänäänkin poimijat on haettava Ukrainasta.

Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö on ikäiseni, hieman vanhempikin, jolloin hän ymmärtää mitä tarkoitettiin tuon ajan suomalaisella mytomanialla politiikassamme. Siis sairaalloisella valehtelulla. Se hämmensi sodan jälkeen syntyneitä sukupolvia ja varmaan tänään nuoria naisministereitämme. Politiikka kun koettiin samalla likaiseksi peliksi ja Vennamo muisti mainita ”pelin politiikan” yhtenään ja etenkin liikkuen niillä seuduilla, jossa asui karjalaisia siirtolaisia. Asutuksen aikanaan hoitaneena pääjohtajana häntä kiiteltiin tästä maatilkusta.

Vennamo näet nuorena juristina, tulevana maalaisliittolaisena poliitikkona, vastasi karjalaisten siirtolaisten asutuksesta ja lapsena törmäsin häneen lähinnä isovanhempieni kautta. Karjalaisista kun moni sai itselleen tontin myös valtion mailta ja Enso Gutzeitin hallituksen johdossa oli varatuomari Ilmari Luostarinen.

Gutzeitin miehet olivat arvostettu ammatti ja suomalainen asutustoiminta joutui pohtimaan myös erityisesti metsiä ja niiden hakkaamista ja hoitoa rinnan peltojen raivaamisen kanssa.

Gutzeit ja sen miehet olivat arvossa arvaamattomassa siinä missä Ayrshire karjakin Gutzeitin navetasta. Sieltä myös isäni osti aikanaan sodan päätyttyä leipäpuumme ja samalla vanhempani jättivät aiemmat virkansa, ja hyvä niin näin jälkeenpäin pohdittuna. Maaseutu kun eli kasvun aikaansa ja kasvuympäristönä se oli varmasti pienet kaupunkimme voittava. Vasta 1960-luku ja maaltapako muutti kaiken päälaelleen. Taas taustalla oli suomalaista mytomaniaa, sairaalloista valehtelua ja itsepetosta.

Suomalaiset nuoret muuttivat suurin joukoin Ruotsiin. Siellä he törmäsivät myöhemmin Olof Palmen kaltaiseen poliitikkoon. Hän oli viimeisen päälle idealisti ja rauhan aatteen kannattaja. Demarit olivat vallassa ja maa vaurastui turkkilaisten ja suomalaisten nuorten avulla. Takavuosien emämaamme Ruotsi oli omaksunut armeijan sijaan siitä kieltäytymisen ja alkoi elää ikuisen rauhan aikaa. On elänyt jo 200 vuotta. Suomalaisia hakkapeliittoja ei tarvita.

Kekkosen ajan mytomania korvautui Ruotsissa ja demareitten opeissa eskapismilla, todellisuuden pakoilulla ja sitä vahvisti Yhdysvalloista leviävät aatteet. Vietnamin sotaan oli väsytty siihenkin ja maailmanparantajat olivat tuttuja Suomessakin. Moni Kekkosen ajan nuori alkoi käyttäytyä ruotsalaiseen tapaan ja armeija unohtui kokonaan. Suomi oli itään katseltaessa ikään kuin alusmaa ja se saattoi hyvinkin elää toisin kuin läntinen naapurinsa.

Kun mainitsen käsitteet suomalainen mytomania ja ruotsalainen eskapismi, tarkoitan ikivanhaa tapaa ymmärtää teesi ja sen kääntöpuolena antiteesi sekä tuloksena idässä tavattu synteesi. Tänään tuo synteesi tarkoittaa putinismia. Olemme Ruotsissa aidosti hämmästyneitä, miten maa makaa ja maailma elää takavuosien Neuvostoliitossa ja tämän päivän Venäjällä sotien ja nyt jopa Euroopassa, Ukrainassa ryöstäen ja raiskaten samalla. Voittaa nyt sentään Euroviisut. Kai se nyt kelpaa korvauksena?

Yhdessä suomalaiset ja ruotsalaiset, teesi ja antiteesi, monomaaninen suomalainen valehtelija ja eskapismiin taipuvainen ruotsalainen ymmärtävät, mitä tarkoittaa olla venäläinen, putinisti. Niinpä myös Natoon hankkiudutaan yhdessä ja naisten toimesta. Presidenttimme aavistaa toki mistä on kyse mutta vaikenee.

Putin on hänkin hämmentynyt presidenttimme ilmoituksesta. Hän kun ei ymmärrä mitä on saanut aikaan hyökkäämällä Ukrainaan mytomaanikkona ja eskapsimia sairastavana synteesinä, johon suomalainen saa hieman kosketusta mutta ruotsalainen ei edes kunnon tuntumaa. Mytomaanikko ymmärtää missä mennään ja varoo, mutta eskapismiin kadonnut ei oikein tiedä, miten tässä näin pääsi käymään.

Kun joku asia on sosiologille itsestään selvyys, se ei ole sitä psykologille eikä välttämättä edes riittävän iäkkäälle poliitikollekaan muuten kuin julmin esimerkein sitä valaisten.

Ukraina on tällainen tapaus ja siellä käytävä ”sota”. Se voisi olla myös omamme kuten talvella 1939 ja myöhemmin toisena maailmansotana. Kolmas on vältettävissä liittoutumalla ja hakien mytomaanikolle seuraa eskapismistamme psykososiaalisena ilmiönämme. Tällaista kun tapaa usein myös työpaikoilla.

Kiusaaminen työpaikoilla voi syntyä psykososiaalisena ilmiönä ja se voi saada lopulta vaikkapa perhesurman kaltaisia ilmiöitä tai muita koulusurmaan viittaavia julmuuksiamme.

Se on keino tehdä ilmiö ymmärrettäväksi myös turkkilaiselle Erdoganille. Kun helvetti on irti, sen eskalointi on vältettävä. Erdoganin kaltaiselle vallankäyttäjälle siitä on tehtävä malli rautalangasta.

Sama pätee venäläiseen oligarkkiin, jonka arvosana lyhyessä matematiikassa on improbatur ja vielä miinus sen perässä. Vain näin voimme välttää kaatuneiden muistopäivän uusien sankarivainajien synnyn.    

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts