Suomi on maailman saarisin valtio

Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana. Tai ainakin näin meille lapsena koulussa kerrottiin ja siihen oli uskominen. Tänään meille kerrotaan, kuinka maamme onkin tuhansien saarten maa. Helsingin Sanomat tekee siitä jopa teemanumeroksi painetun kirjasen tilaajilleen. Hyvä niin ja vielä oikeaan aikaankin.

Teemanumeron 3/2022 vihkonen on huolella kirjoitettu ja viisaalla tavalla rakenneltu. Ensi esitellään suomalaiseen tapaan saaristofaktaa. Se on mennen tullen parempaa kuin sama fakta haettuna Wikipediasta. Brittien Wikipedia ei oikein malta keskittyä kunnolla suomalaisten asioihin sekään.

Maantiedon perustiedot, kun voi tiivistää hyvinkin muutamaan kappaleeseen kertoen, kuinka meillä on 225 000 saarta, joista merialueilla 80 000. Valtaosa saaristamme on siten sisävesiemme sisällä. Suuremman saaren sisällä kun on useita saaria ja saarten sisällä taas järviä, loputtomine saarineen jne. Pienet ovat todella pieniä ja suurempia, yli kymmenen neliökilometrin saaria meiltä löytyy sittenkin vain 76 saarta. Tässä pienuus on kaunista ja sen löytäminen saaristostamme ei aina edellytä siellä syntymistäkin.

Jos saaren minä saisin, vaikka pienenkin, sen langoin hopeaisin koristelisin, lauloi aikanaan Eero vai oliko sittenkin Jussi. Oleellista on, että suomalaiset rakastavat saartensa ohella järviään ja lukuja, numeroitamme. Jopa lapsen syntyessä kysytään ensimmäisenä pituutta ja painoa, vasta sen jälkeen ehkä myös sukupuolta. Marjassa tai sienessä käydessään kertovat litroista ja kalassa käydessä kiinnostutaan kiloista. Jos haluat olla vakavasti otettu, kysy tai vastaa numeroilla suomalaiselle.

Niinpä myös lehden saaristofakta sisältää suomalaisittain numeroita haaksirikkojen määrästä, vuosilukuja tapahtumista, kulkureittejä ja niiden pituutta, koulussa ne oli osattava ulkoa. Biologia, kulttuuri ja historia, maantiede, talous ja psykologia, sosiologia jne. kulkevat eri pääotsikon alla, jolloin politiikka on oma lukunsa ja haaksirikot ennen näitä kerrottuna ja yhdistävät oudolla tavalla kerronnan.

Kun muut ovat sektorialan taitajia ja osaajia, poliitikot ovat sekatyömiehiä ja -naisia. Se on omituinen lahja, joka syntyy äänestämällä heitä luottamustehtäviin. Viimeksi olemme pohtineet ovatko lautamiehet käräjillä alan tiedettä ja tutkintoja suorittamattomina oikeita arvioimaan lakia ja järjestystä? Sairaalassa emme hyväksy leikkaussaliin ketä tahansa puoskaria.   

Pieni saarivaltio on siinä kiintoisa, että samat henkilöt voivat olla mukana hallituksessa, käyskennellä kalastamassa ja pellolla, siirtyä olympialaisiin ja palat myöhemmin hoitamaan puutarhaansa kirjailijana, tehden lähtöä YK:n istuntoon.

Näin minäkin käynnistin suomalaisittain omat muistelmani sukuni haaksirikolla, johdantona alkaen purjekunnan vanhimman veneen teosta ja lopetin muistelmani tuon veneen hukkumiseen Kallaveteen vuonna 1850 juhannuspäivänä. Näin loppui myös suurtilan ja purjekunnan viikinkimallisten veneitten hoito ja verojen maksu luostarilaitoksen lampuoiteina.

Pari lausetta ja siinä koko tarina, vuosisatainen. Miksi uhrata lukijan aikaa turhilla yksityiskohdilla? Kalle Päätalo vaati monta sivua, kuvatakseen kuinka kenkä valmistui tai se saatiin jalkaan. Siinä tuhlataan aikuisten miesten ja naisten kalista aikaa turhuuksiin. Aika on paljon muutakin kuin rahaa.

Turhalla kerronnalla ei ole oman elämäni kanssa mitään tekemistä mutta se on erityisen suomalainen tapa kertoa, kuinka kaikki alkaa veneen valmistamisesta ja loppuu haaksirikkoon saaristoisessa ja myrskyisessä Suomessa ja päättyy hautajaisiin, muistolaattaan ja sukupuun syntyyn vasta tämän kaiken jo tapahduttua. Me rakastamme historiaa, ei niinkään rakentaen tulevaa. Sen tausta on idässä, venäläisessä kerronnassa. Saaristo ei ole venäläinen ilmiö ensinkään.

Hesari tekee poikkeuksen kertoen myös tämän päivän henkilöistä ja etenkin sen viimeinen luku on oikein oivallettu. Sen kertoo toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen, innokas retkeilijä, joka on ehtinyt toimittajan työltään julkaista viisi romaaniakin. Tiedän, miten työlästä se on muun puuhan jatkeena sadatta kirjaani aikanaan kootessani. Nyt vuorossa on numero 122 jos mukaan lasketaan myös väitöskirjatkin. Tämä kirja on luonteeltaan kesäaikaan rajoittuva ja poikkeaa syksyistä ja talviajan kirjoistani. Eihän kukaan kirjoita juhannusaikaan talvesta?

Mikko-Pekka Heikkinen on syntyisin Kainuun korvesta ja aloitti aikanaan veneilynsä nollapisteestä. Sellainen henkilö on oikea kirjoittamaan suomalaisesta saaristosta ja sen saaristolaiselämästä keulapurjeet lepattaen ja tavalla, jossa näkymä on kuin Tove Janssonin satukirjasta; laituri, muutama purjevene, kevyesti ruosteisia teräspaatteja, taustalla kalastajien lautamökkejä ja ikoninen punavalkoinen majakka.

Ei autoja tai mainosvaloja. ”Nautimme ruuan kylmänä ja oluen lämpimänä, koska veneen varustukseen ei kuulunut jääkaappia. Silti hymyilytti. Auringon laskeuduttua istuimme kannella ja tuijotimme mykkää laguunia.”

Toimittaja Heikkisen kuvaus tuo mieleeni Hailuodossa viettämäni kesät yliopistomme tutkimusasemalla sekä samalla talvet kalastajakylässä Iin kunnan Kellon Kiviniemessä kalastajakylässä vanheten.

Se tuo mieleeni myös lapsuuteni maisemat Pohjois-Savossa, autioituvat talot ja kylätutkimukset myöhemmin Oulun yliopiston opettajana. Sompion suot ja tekoaltaan, uusien altaiden suunnittelijat ja Lokan kylän, Väinö Ukkolan kodin hirret vedettynä mies mukana perheineen viimeisenä allasevakkonamme. Takana kaksi evakkoa karjalassa ja kaksi Suomessa eläen.

Viimeisin oli helpoin. Siinä ei uhattu aseilla, ei venäläisen, ei Lapin polttaneen saksalaisen eikä nyt enää kotikylän hukuttaneen suomalaisen. Mutta kantamatta hän ei enää kotiaan jättänyt.

Heikkinen kertoo ainutlaatuisesta kansallisaatteesta, kuvatessaan saaristoamme. Myrskyluoto-sarjan taustalla oli Anni Blomqvistin suuri suru, jonka rinnalla löytyy myös kreivi Åkerhielmin paratiisisaari, kertomus kuinka Ahvenanmaa on Suomen omenatarha. Merikapteeni Seppo Laurell tuntee majakoiden jännittävän historian.

Tämän päivän uutiset ovat täynnä ahdistusta. Tutkimuksen, Reuters-instituutin tekemän (HS 16.6), mukaan moni välttelee nyt uutisiamme ahdistuksensa takia. Suomalaisista kuitenkin edelleen 75 % luottaa uutisiin. Luku on kirkkaasti korkein vertailumaihin verrattaessa. Ja niitä on paljon sekä otanta uskottava sekin.

Kun muutakaan ei oikein voi, elää puun ja kuoren välissä, ainut mitä ihminen voi muuttaa on omia asenteitaan ja myös arvojaankin. Näin syrjäinen saaripaha myrskyluodon Maijan kotina ja tyhjenevä kylä Kainuussa ovat ihan kelvollisia paikkoja elää ja vanhetakin. Sama pätee slummiutuvaan kortteliin pääkaupunkiseudulla.

Yhä useampi kuitenkin välttelee nyt uutisten lukemista. Se on yleisintä juuri niillä seuduilla, joissa köyhyys ja vaihtoehdottomuus vaatisivat lisää tietoja ja taitoja selviytymisessä. Saari kasvuympäristönä on jotain vallan muuta kuin mitä kaunosieluinen kuvaus ja romantiikka edustavat.

Uutisia seuraten saa tänään kulumaan koko päivänsä tai vuorokaudet ympäri ja moni välttelee sitä tietoisesti tai huomaamattaan. Pandemian aika eristyksissä oli juuri tällaista saaristolaisen elämää etenkin takavuosilta tai syntyen Kainuun korpikyliin.

Tämän elämän romantisointi ei kuulu oman aikamme uutisiin.  Venäjän hyökkäyksen alkaessa uutisten välttely lisääntyi ja poikkeuksena oli Suomi. Samalla luottamus uutisointii oli muuta Eurooppaa suurempaa. Etenkin korona-ajan uutisointi nosti uutisten uskottavuutta tutkimuksia uskoen. Toki sosiaalisen media kirjoittelijat oli oma lukunsa.

Tutkijana pyrin luottamaan Reuters-instituutin tutkimuksiin. Suomessa luottamus viranomaisiin ja samalla myös medioihimme uutisten jakajana on poikkeuksellisen vahvaa ja vain sosiaalinen media haukkuu muita medioitamme.

Suomessa medioilla ei ole tapana haukkua toisiaan ja sama uutinen toistuu yleensä keskittyneessä mediauutisoinnissamme, oli kyse sitten Ukrainasta, pandemiasta tai leijonan jäljistä hiekassa.

Suurin osa meistä näkee uutisensa ensimmäisenä sähköisinä ja älypuhelimensa kautta lukien tai sitä seuraten uutisvyörynsä itse valikoiden. Digita News tutkimuksessa mukana on ollut 46 maata ja Suomi on ollut siinä mukana vuodesta 2014. Kussakin maassa on mukana 2000 vastaajaa, jolloin Suomen otos on erityisen korkea ja luotettava pienenä maana väkiluvultaan. Vastaava määrä haastateltuja antaa kohtuullisen luotettavan kuvan vaikkapa poliittisten puolueittemme kannatusheilahteluista.

Sanoma-konsernin markkinaosuus Suomessa on viimeisimmän Alma-median kaupan jälkeen noin 37 prosenttia. Jos se edustaisi vaikkapa yhden puolueen kannatuslukuja, sillä puolueella olisi Suomessa koko ajan paikka hallituksessamme ja muut puolueet olisivat vain sitä avustavia tarvittaessa.

Näin suomalainen uutisahdistus kohdistuu pääosin yhteen uutisoijaan ja uutisvalintoihin, joista saaristomme esittely on mielestäni paikallaan, olkoonkin että en huomannut siellä mainittavan saariston kansallisruokaa, manna- ja riisipuurosta tehtyä pannukakkua sekä silakan, lohen ja kirjolohen, jouluna hauen osuutta myös pitkään ikään auttavina saaristomme perinneruokina. Korppoosta on tapana tuoda presidentillemme jouluhauki.

Kulttuuri ei tämän päivän saaristossa juurikaan poikkea netin käyttäjien kulttuuristamme ja suomenruotsalaiseen juhannukseen kuuluu juhannussalko. Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa on hyvä osata ruotsia ja pohjoisempana suomea ne vähät sanat, joita suomalaiset kielessään viljelevät.

Sisämaan saaristotukia saavista kunnista kiintoisin Rääkkylän kunta sijaitsee Pohjois-Karjalassa ja pyrkii hoitamaan talouttaan Kiteen talousalueella, joskus hiven omalaatuiseen tapaankin. Vierailin siellä usein hoitaessani kuntien yhteistyötä ja myös hieman rajan taaksekin Neuvostoliiton hajotessa.  Hajoaminen vaikuttaa jatkuvan edelleen, olkoonkin että sen tunnusmerkit ovat nyt poikkeuksellisen rajut Ukrainan sodan seurauksena. Ilman tätä sotaa mediamme tuskin olisivat reagoineet siihen niin voimakkaasti kuin nyt tekevät. Jotain suurempaa on nyt Venäjällä meneillään ja Naton turvatakuut tarpeen.

Saaristo Suomen kirkot ovat mannermaata vanhempia. Vanhin pystyssä oleva kivikirkko Jomalassa valmistui 1260-1280 tienovilla. Ortodokseja saaristossa ei juurikaan tapaa ja Salvikissa järjestetään heinäkuussa viikinkimarkkinat. Hailuodossa uudempaan musiikkiin ja kirjallisuuteen pitäytyvä Bättre Folk -festivaali. Kustavin kirjallisuusviikko juhlii Volter Kilven elämäntyötä.

Kulinaarisia herkkuja tarjoillaan pitkin kesää kalaruokina, mustaa leipää ja pannukakkua on hyvä oppia kiittelemään. Myrskyluodon Maija tuli meille tutuksi television kautta ja Tiina Lymi tekee Maijasta parhaillaan elokuvaakin. Radiosta tutuksi tuli lapsena lause: ”Sää rannikkoasemilla tänään”.

Tällä vuosisataisella ohjelmalla on ollut meihin ikääntyneempiin höyryradion kuulijoihin poikkeuksellinen vaikutus, se kuuluu osaksi sosiaalista pääomaamme ja saariston kulttuuria myös mantereen puolelta kuultuna. Siellä ne ponnistelevat, saaristossa suurten voimien armoilla.

Ahvenanmaa ansaitsee juuri tänään erityiskohtelun ja huomiomme. Ole Norrback on mies, jota kannattaa kuunnella silloin kun kyse on saaristolaisten huolista ja Raippaluodosta. Ahvenanmaalla kun kohtaavat suurten maiden intressit tavalla, jotka ovat vuosisadat luoneet poikkeuksellisen voimakkaita jännitteitä. Juuri nyt elämme tällaista aikaa.

Kyse on strategisesti äärimmäisen tärkeästä saaristosta silloin kun suurvaltojen katseet kääntyvät kohti Itämerta. Useita kertoja demilitarisoitu Ahvenanmaa on saanut olla rauhassa pysyvistä sotilasjoukosta 75 vuotta ja juuri nyt sen asema on uhattuna sekä akuutimpi kuin kertaakaan vuosikymmeniin. Saaren joutuminen viholliselle olisi suuri katastrofi ja se luonnollisesti ymmärretään myös Natossa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts