24.07.2022
Vuoden alussa, sen neljän ensimmäisen kuukauden aikana, kirjoitin yhteenvetoa tuon hetken dramaattisista kokemuksistamme otsikolla ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi”. Lainasin otsikon alun kovin tutusta filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ajattelusta ja käänsin sen paremmin oman aikamme kuvajaiseksi mytomanian, eskaspimin ja putinismin käsitteitä käyttäen. Ne eivät ole yksiselitteisiä, mutta ei sitä ole toki alkujaan Hegelin filosofiakaan.
Nyt kun tuosta on kulunut aikaa pian kolme kuukautta ja neljäs käynnistymässä, kesä vaihtumassa syksyyn, Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Sakari Pölönen päättää fanittaa Hegeliä kirjoittaen, kuinka ”hegeliläisyys on projekti, joka voi kestää koko elämän”. Hegelin ”Hengen fenomenologista” kun voi ammentaa hengen historiallisia vaiheita sen kehittyessä kohti yhä suurempaa itsetietoisuutta.
Tässä ajassa liikkuvaa ”henkeä” voi kuvata siten sitäkin hegeliläisessä mielessä todellisuuden subjektiivisen ja objektiivisen puolien synteesinä. Nyt sen synteesinä on Venäjällä ”putinismi”, uuden hengellisyyden hyväksyminen ajattelussamme osana vaikkapa sotaa Ukrainassa tai sen seurauksia oman taloutemme ylläpidossa, Fortumin energiataloutemme aiempien ratkaisujen tuloksena ja Saksassa sitä toteuttaen, valtionyhtiön tapaan operoiden, on oman aikamme filosofisena tuotteena. Siis synteesi sellaisesta teesistä ja antiteesistä, jossa on hyväksyttävä myös käsitteet mytomania ja eskapismi, päätyäksemme käsitteeseen putinismi.
Hegelin filosofiaan ei toki kuulunut väkivalta vaan väkivallaton vastarinta ja näiden synteesi, olosuhteisiin myöntyminen, sortumatta kuitenkaan moraalittomiin äärimmäisyyksiin. Siinä yksilö oli riippuvainen yhteisöstään, kanssaihmisistä. Näin ihmisenä olemiseen kuului jo tuolloin tietoisuus myös väkivallasta, konflikteista, mutta myös molemminpuolinen eettinen velvollisuus olla tuhoamatta tai alistamatta, orjuuttamatta tai halveksimatta toista osapuolta. Siihen eivät toki kuuluneet käsitteet mytomania eikä eskapismi oman aikamme ilmiöinä. Olemme siis taantuneet tuon ajan ilmiöistä, filosofiasta, vaikka muuta pyrimme sivistyksestämme todistelemaan.
Hegel kehitti omaa ajatteluaan antiikin ajan idealismista. Hegelin mukaan ihmisten todellisuudesta esittämät arvostelmat ovat aina yksipuolisia, ellei sitten toisin ole ja joudumme pohtimaan vallitsevan todellisuudenkin. Kun todellisuutta tarkastellaan uudesta näkökulmasta, on mahdollista päätyä ensimmäisen arvostelman kanssa täysin vastakkaiseen näkemykseen. Se voi olla hyvinkin vastapuolen esittämä näkemys.
Näkemys voi olla psykologinen, sosiologinen, mutta yhtä hyvin tietokoneen tuottama ja tekoälyn tuotettakin. Se voi olla kulttuurinen mutta myös monikulttuurinen ja ymmärtää ajankohdan reaaliaikaiset prosessit rinnan koko ajan muuttuvan todellisuuden. Kolikolla on kolme puolta ja niistä kierivä kolikko on se, jossa nyt elämme. Hegel ei toki elänyt aikanaan.
Niinpä näitä kahta näkemystä on mahdollista tarkastella vielä kolmannesta näkökulmasta, jonka kautta löydetään molempiin näkemyksiin sisältyvä osatotuus. Totuus kun vaihtuu kolikon pyöriessä uuteen asentoon. Näin jälkiviisaus on kaikkea muuta kuin viisautta. Mediamme esittävät usein jälkiviisautta ja se on tunnetusti viisauden imelin laji.
Kolmas näkemys yhdistää kahden ensimmäisen arvostelman totuudet. Hegel käyttää ensimmäisestä arvostelmasta nimitystä väite (teesi), toisesta nimitystä vastaväite (antiteesi) ja kolmannesta nimitystä yhdistelmä (synteesi). Filosofin mukaan ihmisen ajattelu kehittyy näiden kolmen kehitysvaiheen kautta. Ellei mukaan tule oma aikamme ja sen digivaiheet sekä uudet ulottuvuudet, joiden olemassaolosta Hegel ei mitään tiennyt. Tästä huolimatta häntä on hyvä lukea.
Moni suomalainen muistuttaa ajattelussaan Hegelin sijaan Schopenhaueria. Arthur Schopenhauer korosti dialektiikan eristista, väittelevää ja riitelevää puolta. Filosofi oli tunnettu pessimistisestä maailmankuvastaan, joka on taas oman aikamme sosiaalisen median näkyvin ilmentymä. Pessimistinen maailmankuva heijastuu myös hänen käsityksessään dialektiikasta ja niin hän olisi ollut erinomainen oman aikamme sosiaalisen median väittelijä. Tästäkin syystä häntä on hyvä seurata ja ottaa opikseen.
Schopenhauerin näkemys dialektiikasta muistuttaa ehkä eniten antiikin kreikkalaisten sofistien käsitystä filosofian menetelmien käyttämisestä ja siis väittelyä sekä sen voittamista. Filosofi määritteli dialektiikan väittelemisen taidoksi ja taiteeksi, jonka tarkoituksena oli uskottavuus eikä totuus. Nyt mukaan tulee usein myös oman aikamme mytomania, poliitikon peitetyt valheet sekä narsistinen persoonallisuus. Sen kääntöpuolena on juuri eskapismi. Etenkin aikamme nuoriso käyttää tuota käsitettä hiven sitä muunnellen. Se on miltei välttämätön paha.
Syy tähän on nuorten kyky pyrkiä sietämään mytomaniaa ja sen sosiaalisen median ikäviä ilmiöitämme reaaliaikaisessa todellisuudessa. Putin havaitsi tämän ”porsaanreiän” yhteiskuntamme kehitysvaiheessa ja toi mukaan myös käsitteitä, jotka eivät ole tästä ajasta vaan kaukaa historiasta, tsaristisen ajan Venäjältä. Ilmiö oli Venäjällä tuttu ja löytyy myös sen vanhasta kirjallisuudesta. Ortodoksinen kirkko alkoi tukea häntä tässä ajattelussa johtajansa kautta. Protestanttinen ja lutherilainen ei tällaiseen olisi voinut alistua.
Niinpä Schopenhauerille dialektiikka oli käytännöllistä keskustelutaitoa, jonka avulla puhujan oli mahdollista olla ja pysyä oikeassa erilaisissa keskustelutilanteissa. Aika, jossa kolikko oli kyljellään, liittyi Hegelin filosofiaan, mutta koko ajan paikkaansa vaihtava ja kierivä kolikko muutti digiajassa asemaansa. Tämän Schopenhauer toki oivalsi mutta vain teoriassa. Vastaväittelijä saattoi olla myös moraaliton peluri.
Niinpä enää kyse ei ollut yksittäisestä menetelmästä, jonka avulla pyrittiin saavuttamaan totuus, vaan kaikkien niiden menetelmien hallitsemisesta, joiden avulla puhujan oli mahdollista voittaa vastapuoli keskustelussa. Näin kaikki keinot olivat sallittuja ja parhaiten tähän kykeni moraaliton mytomaanikko kun vastapuolella oli tähän alistumaan joutuva eskapismin uhri. Tämän tuloksena syntyi käsite putinismista, viime kädessä ydinaseisiin turvautuvasta pelotteesta.
Schopenhauerin mukaan filosofia ajaa keskustelussa eteenpäin turhamaisuus ja tahto voittaa vastapuoli väittelyssä, eikä niinkään jalo pyrkimys totuuteen. Kyse oli poliittisesta päämäärästä ja sen sallimista narsistisen häiriön piirteistämme. Mytomania luonnevikana, psykopatiaa muistuttavana, kohtasi siinä eskapismin.
Schopenhauer kirjoitti dialektiikasta teoksen nimeltä Taito olla ja pysyä oikeassa. Kyseisessä teoksessa filosofi esittelee erilaisia retorisia menetelmiä, jonka avulla puhuja kykenee kumoamaan tai voittamaan vastustajansa erilaisissa väittelytilaisuuksissa. Hän ei tuo kuitenkaan esille oman aikamme aseita, ei tietokoneen älyä sekä ydinaseen tuomaa pelotetta ja taloudellista kurjistumista.
Karl Marx oli filosofi ja sosiaaliteoreetikko, joka sai huomattavan määrän vaikutteita Hegelin filosofiasta, mutta ei hänkään edustanut kumpaakaan edellisistä. Niinpä Hegelin ja Marxin ajattelu kuitenkin erosivat merkittävästi toisistaan mutta lähestyi Schopenhaueria. Marxin on sanottu kääntäneen oppi-isänsä ajattelun päälaelleen. Mukana oli siemen, josta putinismi sai kasvualustansa.
Niinpä Hegelistä poiketen Marx korosti filosofiassaan materialismin merkitystä hengen sijaan ja alkoi muistuttaa oman aikamme ihmisnäkemystä. Tässä suhteessa Marx erosi oppi-isästään, vaikka sai tältä huomattavan määrän vaikutteita, siinä missä antiikin ajan filosofeiltammekin.
Samalla tavalla kuin Hegelin filosofiassa, myös Marxin filosofiassa dialektiikka merkitsee ihmiskunnan historian sisäistä logiikkaa, olkoonkin että käsite ”logiikka” ei oikein sovi tässä yhteydessä ja digiaikamme tekoälystä kirjoittaen.
Erona on se, että historiaa eteenpäin ajavina voimina eivät toimi henkiset tekijät vaan materiaaliset tekijät tai oikeammin kyky hyödyntää teknologiaa, luoda uusia innovaatioitamme. Marxin mukaan ihmiskunnan historiallista kehitystä säätelevät taloudelliset olosuhteet, tuotanto ja jakelu, mutta sieltä puuttuvat kokonaan ihmisen luovuus ja uusien teknisten innovaatioiden tuomat mahdollisuudet sekä reaaliaikainen toteutus.
Ihmisten ajattelu on Marxin opeissa aina sidottua materiaalisiin olosuhteisiin, ei aikaan ja paikkaan tai niiden katoamiseen. Marxilaista dialektiikkaa kutsutaan nimellä dialektinen materialismi ja sen heikkoudet kaatoivat Neuvostoliiton.
Marxin mukaan ihmiskunnan historia etenee dialektisesti ristiriitojen kautta vallankumouksesta toiseen. Vallankumoukset johtuvat luokkaristiriidasta. Luokkaristiriidalla tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien eli pääoman omistajien ja työntekijöiden välisiä ristiriitoja ja niistä seuraavaa kamppailua.
Marxin mukaan ihmiskunnan historia kehittyy vaiheittain kohti kommunismia eli yhteiskuntaa, jossa luokkien välillä ei enää ole ristiriitoja. Näin Marx yhdisti teoriansa omaan aikaansa, sen yhteiskunnalliseen rakenteeseen, tuntematta lainkaan globaalia maailmaa, saati kehitystä, luovuutta ja innovaatioita, kuinka se on kaikkea muuta kuin reaaliaikainen, saati yhden tai kahden kulttuurin tuote, pakkososialismia tai -kapitalismia. Karl Marx oli aikaansa sidottu teoreetikko.
Marxin mukaan ihmiskunnan historia saavuttaa päätepisteensä kommunistisessa yhteiskunnassa, joka on dialektisen kehityskulun päätepiste. Kun tämä teoria romahti, syntyi nykyinen Venäjä ja sen kouristeleva vaihe globaalin maailman herruudesta. Marxin mukaan vain kommunistinen yhteiskunta kykenee ratkaisemaan luokkasodan eli yhteiskuntaluokkien välisen taistelun, joka oli alkanut Ranskan vallankumouksen synnyttämistä luokkaeroista. Myöhemmin nämä ”vallankumoukset” koskivat etenkin kommunistisia valtioitamme ja totalitaarista valtaa sekä sen käyttäjiä.
Se ettemme oikein ymmärtäneet Hegeliä, on oman aikamme ongelma. Tätä ongelmaa voi lähestyä lukemalla vaikkapa Susanna Lindbergin toimittaman kirjan Hegelistä ja samalla myös voi tutustua fenomenologiaan, ja kukaan ei kiellä lukemasta keväällä kirjoitettuja artikkeleitani ja lähdeluetteloa, jossa on kaikkiaan 120 kirjaa.
Marxin mukaan luokkasota voi ratketa ainoastaan sillä, että kaikki tuotantovälineet siirretään yksityisestä omistuksesta yhteiseen omistukseen. Jos olet samaa mieltä, jatka sillä tielläsi. Tuotantovälineiden uudelleenjaon jälkeen ihmisten ei tarvitse enää taistella taloudellisten olosuhteiden armoilla, vaan ihmiset kykenevät nousemaan niiden hallitsijoiksi, lupasivat aikanaan Putinin edeltäjät ja Neuvostoliitto naapurinamme. Joku muistaa sen ajan. Marxin mukaan kommunistinen yhteiskunta merkitsee vapauden aatteen todellistumista ihmiskunnan historiassa ja nykyinen Venäjä ja sen liitolaiset edustavat tätä totalitarismin ihmettä.
Kun pohdit lukeako 1700–1800-lukujen filosofeja vaiko 1900-luvun alun hengenjättien töitä, voit palata myös oman aikamme kirjoituksiin ja samalla myös antiikin ajan ajattelijoihin. Toki Aristoteleen eli jo ennen ajanlaskumme alkua ja kaukana tietokoneitten tekoälystä ovat myös Platonin ja Kantin opit.
Sokrateen keskusteluissa näkemysten kumoaminen tapahtui epäsuorasti. Filosofi ei hyökännyt keskustelun toisen osapuolen näkemyksiä vastaan, vaan osoitti tälle, millä tavalla tietyillä lähtöolettamuksilla on ristiriitaisia seurauksia. Siis Putinin tapaan johtaisi kehnoihin oloihin kaasuhanojen kanssa ja öljytoimituksissa tai eskaloituisi ydinasesodaksi.
Näin ollen Sokrates käytti keskustelussa apunaan samaa menetelmää kuin Zenon elealainen tai oman aikamme sosiaalisen median päihteitä käyttävä ja yksinäisyyttään pakeneva sosiaalisen median älykkö. Kun siirrät hänet ulos kavereittesi joukosta, ongelma poistuu ikään kuin itsestään.
Keskusteluissa Sokrates tarkasteli usein ihmisten hyvää ja pahaa koskevia uskomuksia. Tutkijoiden kesken ei vallitse yksimielisyyttä siitä, pyrkikö filosofi rohkaisemaan keskustelukumppaneitaan moraaliseen skeptisismiin, vaiko ehkä tarkastelemaan uskomuksia niin, että jäljelle jäivät perustavimmat. Siis tähän aikaan siirtäen, pysyykö hän mukana kavereittesi joukossa vai siirtyykö ulos, ja antaa tilaa sosiaaliseen käyttäytymiseen ja joustavaan, monipuolisempaan kielenkäyttöön oppineeseen sosiaaliseen kuplaasi.
Platon puolestaan vastusti sofistien näkemystä ylipäätään dialektiikasta menetelmänä, jonka tarkoituksena on ainoastaan yleisön vakuuttaminen. Tällaisia sosiaalisen median ”vakuuttelijoita” löytyy yllättävän runsaslukuisesti. Platon erottaa Euthydemos-dialogissa toisistaan Sokrateen käyttämän aitofilosofisen dialektiikan ja puhetaidonammattilaiset, joiden päämääränä oli kinastelu ja siis oman aikamme sosiaalisen median näkyvin tarkoitus. Sokraattisesta näkökulmasta sofistit ja riitelyyn pyrkivät eristikot olivat persompia vakuuttamisteholle kuin totuudelle. Tässä ei ole tapahtunut sitten vuosituhansiin minkäänlaista edistymistä.
Platonin mukaan dialektiikka tarkoitti oikean päättelyn esittämistä ja sen harjoittamista. Dialektiikan tarkoituksena oli yleisön vakuuttamisen ja kiistelyn sijaan pyrkiä löytämään totuus. Toisin kuin oman aikamme sosiaalisen median kohdalla. Filosofina Platon omaksui Sokrateelta menetelmät, joita hyödynsi kirjoittamissaan dialogeissa. Oman aikamme tiede ja sen menetelmät ovat siten kaukana siitä maailmasta, jossa Sokrateen ja Platonin pohdinnat ohjailivat totuutta ja sen hakijaa turvautumatta teoriaan, jonka taustalla on vaikkapa einsteinilaiset teoreetikot ja tästä syntyvä käytäntö. Nykyisin yhä näkyvämmin robotiikka ja sen käyttämät välineet. Sellainen väittely on usein kovin yksipuolinen.
Platonille dialektiikka merkitsi parasta mahdollista menetelmää, jonka avulla filosofi kykenee löytämään totuuden. Tämä tarkoitti filosofista keskustelua, jossa keskustelijat pyrkivät etenemään yksittäisten havaintojen tarkastelemisesta laajempaan kokonaisnäkemykseen. Ilmiö muistuttaa ihmistieteistä tuttuja menetelmiä mutta ei niinkään luonnontieteitämme. Tämän vuoksi poikkitieteisyys koetaan niin tärkeänä tiedeyhteisön hakiessa ratkaisua ongelmilleen, jossa osapuolet ovat kovin kaukana toisistaan. Osa on humanisteja ihmistieteilijöitä ja osa taas välineellisen tieteen laboratorioväkeä.
Platon kehitti dialektiikkaa dialogeissa, jotka ovat kirjoitettuja keskustelumuotoon. Filosofi kirjoitti dialogeja, joissa hän pyrki mahdollisimman tarkasti jäljittelemään elävää keskustelua. Niitä on miltei hauska lukea. Olen itsekin sellaista kokeillut.
Platon hyödynsi dialektista menetelmää muun muassa psykologiassaan ja yhteiskuntafilosofiassaan mutta luonnontieteinen prosessi eteni hiven eri raiteita ja johti myöhemmin tieteitten välisiin sotiinkin (Big science war). Toki näitten taustalla oli paljon muutakin kuin filosofien pohdinnat.
Aristoteles (384–322 eaa. ks Wikipedia)
Aristoteles oli kreikkalainen filosofi, joka kehitti dialektiikasta menetelmän, jota kutsutaan nykyisin logiikaksi. Filosofi kehitti eteenpäin Platonin näkemyksiä dialektiikasta. Aristoteleelle dialektiikka tarkoitti menetelmää, jota voitiin hyödyntää väittelyn voittamiseen tai totuuden etsimiseen.
Kyse oli käytännöllisestä puhetaidonmenetelmästä, jonka avulla tutkittiin mielipiteen muodostumista. Tätä retorista taitoa opetettiin myöhemmin myös vaikkapa papeille ja professori saattoi olla etenkin samaan aikaan ns. pyhien kielten ja retoriikan (puhetaidon) professori yliopistossamme.
Omasta sukupuustani tällainen tapaus oli mm. Isak Pihlman Helsingin yliopistossa. Piispaksi Isak ei aikanaan kuitenkaan suostunut. Meillä oli huonoja kokemuksia piispan viran hoidosta Suomessa (Lalli ja Henrik-piispa sekä Köyliön järven jäät).
Topiikka-nimisessä teoksessaan filosofi yhdistää dialektiikan ja uskottavat käsitykset, joiden pohjalta dialektiikassa päätellään. Dialektisessa päättelyssä päätellään väitteestä vastakohtaan, joko yleisesti tunnettujen, viisaimpien kannattamien tai uskottavien käsitysten nojalla. Aristoteles samaistaa toisiinsa dialektiikan ja retoriikan, joiden päämääränä oli uskottavuus. Hän lähestyi oman aikamme poliitikkoja. Heistä parhaita.
Näistä hän erotti analytiikan eli logiikan ja filosofian, joiden pyrkimyksenä oli saavuttaa totuus. Myöhemmin filosofinen tiedekunta oli lähellä luonnontieteitä ja oma opiskelunikin ja ensimmäinen väitöskirja syntyi tätä kautta. Toinen oli sitten tälle liki kääntöpuoli eli ihmistieteinen ja yhteiskunta- tai valtiotieteinen tiedekunta laitoksineen ja professoreineen. Oli syytä unohtaa tyystin se tiede, joka toimi luonnontieteissä ja laboratorioissa, tietokoneen ääressä operoiden.
Näin järjestys on moni- ja poikkitieteisessä opiskelussa mielestäni loogisempi ja paremmin myös tiedettä ja tutkimusta palveleva modernissa yliopistoissa ja usein välineellisen laboratoriotieteen kieli ensin oppien. Näin etenkin tänään, jolloin molempia yhdistää yhteinen tietokoneen kautta syntyvä robotiikka ja tämän kielen ehdoton taitaminen. Näin siis poikkitieteisessä työskentelyssä. Monitieteisyys antaa hieman mahdollisuuksia muunkinlaiseen yhteistyöhön, lähinnä hallinnolliseen byrokrataiaan.
Aristoteles ajatteli, että sofistit ja Platon olivat molemmat kehittäneet kreikkalaista puhetaidonperinnettä. Hän ei tuominnut moralistiseen sävyyn sofisteja samalla tavalla kuten Platon. Retoriikka-teos esittää, että voittaminen on nautinnollista kaikkien ihmisten mielestä ei ainoastaan voitonhaluisten. Aristoteles käsitteli dialektiikkaa myös muun muassa teoksessaan Sofistiset kumoamiset.
Näin ilmiö on iästään huolimatta hyvinkin omaan aikaamme sopiva ja kuvaa tieteen pitkiä juuria ja tavoitetta pyrkiä löytämään voitontahtoisen väittelyn sijaan moni- ja poikkitieteistä totuutta siinä samalla toinen toisiamme tukien ja auttaen.
Kirjani ekologisesta klusterista ja innovaatiopolitiikasta sekä sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta kuvaavat juuri näitä ilmiöitä mutta 2000-luvulle tuotuina (”Ecological cluster and Innovation policy”, ”Social media economy and strategy”). www.clusterart.org