10.08.2022
Uutiset sotaharjoituksista Yhdysvaltain kanssa sekä pian alkavasta jalkapallo-ottelusta Helsingin olympiastadionin nurmikolla uutisina saivat jäädä hetkeksi syrjään. Puheet energiapulasta ja sähkön hinnasta saivat nekin jäädä sivummalle. Oli tullut jotain nämä ohittavaa kerrottavaa suomalaisille. Vesku Loiri, Uuno Turhapuro, oli kuollut.
Vesa-Matti Loiri tunnettiin monesta. Ura oli poikkeuksellisen pitkä ja rikkaudestaan viihdetaiteilijana suomalaisen kulttuurin varmasti moniulotteisin ja samalla ylivertainen. Myös siviilielämä oli täynnä poikkeuksellisen rankkoja kokemuksia.
Loiri oli oman sukupolvensa yksi näkyvimmistä henkilöistä ei vain esiintyjänä ja taiteilijana vaan myös kasvutarinana. Hän jätti meihin jäljen, jonka merkitystä on vaikea liioitella. Suomi hiljeni Loirin poismenoa surren.
Vesa-Matti Loiri on kuollut – suomalaisten laajasti tunteman taiteilijan ura alkoi 60 vuotta sitten Oulussa kuvatusta Pojat-elokuvasta
Laulajana ja näyttelijänä tunnettu Vesa-Matti Loiri on kuollut. Vuonna 1945 Helsingissä syntynyt Loiri kuoli keskiviikkona 10. elokuuta. Loiri oli kuollessaan 77-vuotias.
Nämä ovat keskiviikon 10. elokuuta 2022 uutisia medioistamme niiden otsikoita lukien ja muun uutisvirran pysäyttäen. Loirin ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1962 ensi-iltansa saaneessa Mikko Niskasen elokuvassa Pojat, joka kuvasi jatkosodan aikaista Oulua. 17-vuotias Loiri esitti elokuvassa pääosan Jaken roolissa. Loiri voitti Pojat-elokuvasta myös ensimmäisen Jussi-palkintonsa.
Loirin kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Loirin uran tunnetuimpiin näyttelijän töihin kuului 1970-luvulla alkanut ja 2000-luvulle saakka jatkunut Uuno Turhapuro -elokuvien 19-osainen sarja. Musiikin saralla Loirin ura alkoi vuoden 1971 jazz-albumi 4+20-levyllä, mutta tunnetuimpina töinään Loiri muistettaneen laulajana Eino Leinon teksteihin pohjautuvista albumeistaan, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1978.
Kaiken tämän me jo varttuneet muistamme ja samalla käymme läpi omaa elämänkaartamme. Suuren ikäluokan mukana elänyt ja uransa rakentanut Loiri antoi lahjansa ja kasvonsa tälle sukupolvelle.
Loiri jos kuka oli suuren ikäluokan mukana elänyt ja eläytynyt taiteilija ja viihdyttäjä. Kaikki käynnistyi sodasta, sotaorvoksi jäävästä ja junan perässä roikkuvasta pojasta. Se symboloi häntä ja hänen elämäänsä.
Elokuvien, teatterin ja musiikin ohella Loiri tunnettiin myös innokkaana urheilijana. Urheilu oli tuon ajan ja sukupolven tapa hakea omaa identiteettiään, ja Loiri ei poikennut siinä muista tuon ajan nuoristamme. Urheilusta yksin ei kuitenkaan tullut hänen tapansa hakea sisältöä elämälleen vaan monilahjakas Loiri löysi omat polkunsa sieltä mistä Uuno Turhapurokin. Kansan tapa selvitä traumoistaan vaati taidetta, joka oli viihteen moniottelijan elämää.
Vuonna 2019 ilmestyi Jari Tervon kirjoittama virallinen elämäkerta Loiri, jossa taiteilija kertoi elämästään ja urastaan hyvin laajasti. Samana vuonna Loiri esiintyi viimeisissä konserteissaan joulukiertueella. Tuohon kirjaan ei ole lisättävää. Tervo on parhaimmillaan avatessaan sellaista, jota perinteinen elämänkerta karttelee. Tervo ei kaunistele Suomea ja suomettumista mutta ei myöskään tuskaisen elämän vaiheita yksilötasoisena elämän tuskana.
Loiri kertoi Kalevan haastattelussa joulukuussa 2011, että Oululla oli hänelle erityinen paikka sydämessä juuri Pojat-elokuvan vuoksi.
Paikka on erityinen, kuin toinen koti. Jotkut jopa luulevat, että olen Oulusta kotoisin. Ei Loiri, pääkaupunkimme kasvatti, Oulua juurikaan tuntenut.
Savolaisten tervaporvareitten pääkaupunkia. Harva tuntee, ellei samalla tutustu myös sen karjalaisiin. Kainuunjoen kasvatit eivät Kainuunmereltä sen suistoon eksyen ole sudettisavolaisia oudompia tuttavuuksia, aikanaan vuosikymmeniä Oulun yliopistossa viettäen ja maakuntien ihmisiä oppilaitteni kanssa haastatellen. Mikä sitten ”pojissa” elokuvana oli niin erityistä ja poikkeavaa? Kysytään nyt Naton jäseneksi hakien ja Ukrainan sotaa samaan aikaan seuraten. Omituistako?
Elokuva oli kuitenkin Loirille ensimmäinen ja Jaken rooli käänteentekevä. Pääsin yhtä äkkiä sisään sellaiseen maailmaan, jota olin salaa itsekseni toivonut. Se oli huimaa. Mieletön lahja koko loppuelämääni ajatellen, kertoo Loiri kokemuksestaan.
En tietystikään silloin tajunnut tekeväni mitään kovin historiallista, mutta ymmärsin, että olin saanut jalan tärkeän oven väliin. Kertoo Loiri lapsuudestaan ja ensimmäisestä roolistaan kameroitten edessä.
Oulu näyttäytyi vuonna 1962 nuorelle pojalle mielenkiintoisena. Se oli elämäni ensimmäinen reissu pois kotoa! Kuusisaaressa käytiin tanssimassa ja tyttöjä vokottelemassa. Olin tuolloin urani alussa joka suhteessa. Ilmiselvä tuleva Turhapurohan se siinä Kuusisaaressa tepastelee.
Tästä käynnistyi ura, joka johti tuntemiimme 1970-luvun television hauskuttajan rooliin mutta unohtamatta toki suuren ikäluokan pakollisia vaiheita myös vakavamman musiikin ja turhapuroa edeltäneen Lapualaisoopperan rooliaan.
Jokainen uusi sukupolvi oppi tuntemaan Loirin aina uudessa roolissa ja yhdistämään samalla Pertti Pasasen kaltaiseen viihdyttäjään elokuvineen.
Kun televisio loi omat sankarinsa ja elokuva ei aina saanut rahoitusta, taide ei tuottanut, Spede ja Uuno Turhapuro keräsi jättiyleisöt. Tämän rinnalla kulki nero, jonka tuotanto oli sekin samaa kansaa koskettava. Junan perässä roikkuva poika toi mukanaan, pelkällä läsnäolollaan, Lapista laulaen ja sieltä uutta voimaa esityksilleen ammentaen Loiri kehitti ylisukupolvisen tavan myös muuttaa roolihahmoaan.
Loiri eli roolinsa sukupolvikokemuksena, mutta samaan aikaan myös ylittäen kuusi vuosikymmentä taiteelleen uskollisena. Se oli lahja, joka kumpusi näkyviin silloinkin, kun miehen fyysiset voimat alkoivat ehtyä ja vuosituhannen vaihtuessa uudeksi. Kuusi vuosikymmentä estradilla on pitkä juoksu ja edellyttää poikkeavaa lahjakkuutta ja kykyä hallita ympäristönsä ja toimia sen tulkkina. Ylittää sukupolvien rajat ja poikkitaiteellisuuden kirot. Tässä Loiri oli ainut suomalainen monilahjakkuus.