25.08.2022
Pääministeri Sanna Marin on joutunut kiripuun virkaan. Jos käsite on sinulle vieras sen voi vaihtaa vaikkapa toimimisena kirveenvartena. Toki käsite voi muuttua tuota nimeä kantavaksi kasviksikin ja sen voi kirjoittaa myös muotoon kiri-puu. Oleellista on, että pääministeriltä voidaan odottaa ja vaatia hyvin erilaisia ominaisuuksia ja jokainen suomalainen pääministeri on kokenut tehtävän eri tavalla. Ratkaisevaa on se hetki, jolloin tuohon tehtävään on joutunut. Nyt aika on ollut poikkeuksellinen ja odotukset siten ristiriitaisia koskien etenkin mediaa, joka sekin on ollut suuren muutoksen kourissa. Moni näkisi etenkin sosiaalisen mediamme hirsipuussa.
Ministereille voidaan antaa suoriutumisestaan myös arvosanoja ja tätäkin mediamme ovat harrastaneet poliitikkojemme kohdalla ja etenkin sosiaalisessa mediassamme. Pääministerimme on itsekin sosiaalisen median kasvatti ja käyttäjä. Hän edustaa jo ikänsä puolesta kokonaan eri aikaa kuin sodan käyneet tai sen aikana syntyneet äänestäjänsä.
He puhuvat samaa kieltä mutta tarkoittavat kyllä eri asioita. Pirkanmaalla ja Hämeessä sillä ei ole erityistä merkitystä, ja Tampere nyt on sisämaan suurin kaupunkimme Pohjolassa. Pohjolan rannikolla ja sen kaupungeissa Itämeren alueella käsitteillä on taas omalaatuinen tapa tulla ymmärretyiksi. Jokien suistomaat ja satamat ovat eri asia kuin sisämaan taajamat. Jokitutkija on tehnyt havaintonsa kiertäen kaikki Euroopan ja osan Aasian ja Afrikan sekä Amerikan raittia ja niistä joet ovat ne tärkeimmät.
Oleellista on kuitenkin demokratia ja sen toimintatapa, jossa pääministerin rooli korostuu Suomessa pitkän perinteen kautta. Tuon tradition rikkominen minkä tahansa ammatin kohdalla on aina uskalias teko enkä sitä suosittele jokilaaksossa ja etenkin sen satamassa asuen. Kaupunki, joka on syntynyt sisämaahan pihtisynnytyksellä, on kokonaan eri asia, kuten Forssa tai Brasilian pääkaupunki. Jos et ole Brasiliassa ja sen pääkaupungissa vieraillut maantieteilijänä ja sosiologina, älä ala tehdä johtopäätöksiä tietämättä mistä ne olisi edes tehtävä.
Omaa työtäni lähellä olevat pohdinnat professorin virassa ovat kohtuullisen kirjavia ja siihen kuuluu vaikkapa oman aihepiirin korkeimman opin antaminen, siis maistereitten ja tohtoreitten kouluttaminen, mutta samalla lukuisia hallinnollisia tehtäviä ja oman tieteen edistäminen tutkijana. Jotkut professorit ovat virassaan erinomaisia opettajia, toiset onnistuvat hallinnossa ja kolmannet tieteen teossa. On niitäkin, jotka ovat hyviä kaikissa näissä tehtävissä ja kykenevät sen ohella pyörittämään tuottoisaa bisnestäkin. Ovat jopa luovia taiteilijoita ja kirjailijoita. Sen sijaan poliitikkona heitä näkee harvoin. Heitä kun ei äänestetä eivätkä he ole oikein innokkaita valehtelemaan äänestäjilleen, puhumaan puuta heinää ja puppu sanoja käyttäen.
Persoonallisuus kokonaisuudessaan vaikuttaa sekin, kuinka työssäsi onnistut ja millaista palautetta saat. Harvemmin palaute tulee vapaa-ajan käytöstä, jos sellaista sattuu jäämään. Joukossa on lisäksi aina myös täydellisiä mätämuniakin. Joku tutkija on saanut vankilatuomionkin sen jälkeen, kun hän on keksinyt tietokoneen kielen ja pelastanut miljoonia ihmisiä sodasta. Lopettanut turhan tappamisen ja surmatyöt.
Toki pääministerillä on myös selkeästi määritellyt tehtävät, joista ei voi oikein tinkiä.
Sellaisia ovat ainakin a) toimiminen valtioneuvosto toiminnan johtajana b) Valtioneuvoston kanslian päällikkönä c) hallituksen politiikan johtajana d) tasavallan presidentin sijaisena. Tehtäviä siis riittää eikä aika käy pitkäksi. Tästä johtuen ja osin myös viran traditioiden rasitteena pääministerin kohdalla on tullut käytännöksi vannoa vala muiden ministerien tapaan sekä laskea päiviä, kuinka kauan pääministeri virkaansa hoitaa. Näin virka poikkeaa mistä tahansa muusta ”duunista” ja tavasta lähteä lomille ja hoitamaan muita arjen askareita jättäen virkansa hoidon muille.
Pääministerin tehtävät
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja valvoo hallitusohjelman toimeenpanoa. Hän huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien ja Euroopan unionissa päätettävien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta.
Pääministerin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministerin sijaiseksi määrätty ministeri. Tämänkin ollessa estyneenä pääministerin tehtäviä hoitaa virkavuosiltaan vanhin ministeri.
Valtioneuvoston toiminnan johtaja
Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa ja hänellä on oikeus määrätä yleisistunnon esittelypäivät ja -järjestys istunnossa. Pääministeri voi myös määrätä ajankohdan, johon mennessä valtioneuvoston yleisistunnossa käsiteltävä asia on istunnossa esiteltävä. Pääministerin tai asianomaisen ministerin esityksestä yleisistunto voi tehdä päätöksen ministeriön toimivaltaan kuuluvan asian siirrosta yleistunnossa ratkaistavaksi.
Pääministeri on kaikkien lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtaja. Hän toimii myös talousneuvoston, tutkimus- ja innovaationeuvoston sekä arvonimilautakunnan puheenjohtajana.
Valtioneuvoston kanslian päällikkö
Pääministeri johtaa valtioneuvoston kansliaa, jonka tehtävänä on turvata kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset. Valtioneuvoston kanslia vastaa pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa.
Valtioneuvoston kanslia vastaa myös Suomen EU-politiikan yhteensovittamisesta ja EU:n kehittämiseen liittyvistä asioista, valtion omistajapolitiikasta sekä valtioneuvoston viestinnästä ja valtionhallinnon viestinnän yhteensovittamisesta.
Hallituksen politiikan johtaja
Pääministeri on hallituksen politiikan johtaja. Hän sovittaa yhteen eri hallitusryhmien näkemykset hallituksen linjasta. Pääministerin vastuulla on myös eduskunnan ja hallituksen työn yhteensovittaminen.
Vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki vahvisti pääministerin asemaa. Perustuslain mukaan tasavallan presidentti voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit vain pääministerin aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan.
Tasavallan presidentin sijainen
Pääministeri toimii tasavallan presidentin sijaisena tämän ollessa estyneenä hoitamasta tehtäviään. Sijaisuus konkretisoituu esimerkiksi silloin, jos presidentin matkan aikana tarvitaan valtioneuvostossa tehtäviä presidentin päätöksiä eikä presidentti katso voivansa palata maahan.
Elämme poikkeuksellisen vaikeita aikoja ennen syyskautemme alkua. Takana on ainakin toistaiseksi kohtuullisesti hallinnassa pysyvä globaali ja vuosia kestänyt virusepidemia sekä Euroopassa raivoava sota. Suomi on joutunut asemoimaan kansakuntana itsensä kokonaan uudella tavalla ja samaan aikaan maata uhkaa inflaatio, energiapula, lakot, pahimmillaan stagflaatio inflaation ja mahdollisen suurtyöttömyyden seurauksena. Kaikki ne kohdat, jotka aiemmin olivat staattisia ja pysyviä, ovat nyt liikkeessä. Tämä koskee myös ulkosuhteitamme ja etenkin suhdettamme itään ja länteen. Nato on vain osa tätä muutosten ketjua.
Draamakesä on ollut sekä traumaattinen että samalla täynnä aiemmin kokemattomia arjen ja toimeentulon aineksia. Se on aiheuttanut maan hallitukselle ja pääministerille poikkeuksellista vastuuta ja kiireitä sekä uskomattomia paineita. Aika ei varmaan riitä alkuunkaan kaikkien näiden tehtävien ja uusien yllättävien ongelmien samanaikaiseen hoitoon.
Minulta on kysytty usein oman eläkeikäni alkua ja siirtymää tutkijan ja tieteen sekä kouluttajan ja hallintoihmisen tehtävistä eläkkeelle, kirjailijaelämään, jossa mukana on myös puutarha ja tapa ylläpitää omaa ”laboratorioita”.
Käytännössä tämä muutos tapahtui valmistelemalla tätä vaihetta jo työssä käyden. Etätyö oli osa työtäni jo yliopistoissa ja tutkimuslaitoksella eikä oppilaitaan ja tiedeyhteisöä voi jättää pelkästään sulkemalla yhden työpaikan ovet. Kaikki muut ovet kun jäävät ja työ siellä, mihin aiemmin aika ei tahtonut riittää, vain lisääntyi ja työn painopiste muuttui kirjailijaelämäksi mediamaailman liepeillä sekä aiemmin hankituin opein sekä kokemuksella.
Millainen tuo muutos sitten oli, millaista on kirjailijaelämä nyt kun kirjat on tehtävä sekä sähköiseen muotoon että hoidettava niiden painotyöt vastaten oman aikamme teknologisia ihmeitä. Lainaan tekstiä syksyltä 2013, jolloin olin saanut jo jonkinmoisen kosketuksen mitä on tehdä 2–3 kirjaa vuosittain sekä artikkeleita, joita luettiin päivittäin sosiaalisen median kautta jakaen ja omaa sivustoa samalla ylläpitäen ja kehittäen. Toki samalla hoitaen sellaiset velvoitteet, jotka aiemmin olivat jääneet hoitamatta, kuten istua kaupunginvaltuustossa ja hallituksessa pari kautta sekä maakunnallisissa luottamustehtävissä samalla.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Sain postista Saksasta kustantajaltani nipun kirjoja. Toinen osa romaanisarjasta “Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa” oli nettimyynnissä maailmalla. Kun ensimmäinen käsitteli vuotta 2011 otsikolla “Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin” tämä toinen oli otsikoitu “Norjalaisesta tragediasta illuusiotalouteen ja stagnaatioon.” Sivuja näillä kirjoilla on yhteensä vajaa tuhat ja kuvia niistä noin 150 sivua. Kuvat ja taide ovat Cluster Art tuotteita ja kirjailijan omia. Cluster art and art of clusters manifesti syntyi jo vuosikymmeniä aiemmin.
Kun lanseeraat itsesi klusteritaiteen manifestilla jo vuosikymmeniä takaperin taiteesi ja tieteesi, luovan prosessin ideologiasi, olet itse sen ensimmäinen määrittäjä ja annat sille myös kasvosi, ilmiö muistuttaa Salvador Dalia, joka kertoi kysyttäessä, onko hän surrealisti tyyliin, ”En ole surrealisti olen surrealismi”. Niin hän epäilemättä olikin, vaikkei koskaan sen manifestia tuottanutkaan.
Maratonjuoksijan matka
Kirjat ovat saksalaiseen tapaan kovakantisia ja sidottu keräilijän ja lahjakirjan asuun. Kirja on tänään yhä enemmän printattuna juuri asiansa osaavan keräilijän hankkima silloin, kun itse tekstin voi lukea myös netistä monenkin globaalin tai lokaalin, paikallisen tai kansainvälisen toimijan omina julkaisuina, Juhan Ahon lastujen tapaan toimintaansa pyörittäen mutta nyt monella aluetasolla eläen ja reaaliaikaisesti tuottaen. Lisäksi minulla oli etuna Kalevan talossa Oulussa aikanaan hankitut kokemukset sekä sukuni omistama kirjapaino Etelä-Savossa, Savonlinnassa. Ne ovat kaukana toisistaan ja jälkimmäinen siirtyikin sähköiseen digiaikaan jo 1980-luvun alussa. Helsingin Sanoma vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Koko ei ratkaise vaan laatu, luovuus ja innovoivuus, tapa palvella lukijaansa.
Lauantain 28.9 Helsingin Sanomien kulttuurisivulla Suvi Ahola pohtii laajassa sivun mittaisessa artikkelissaan, miten kirjailijat ovat syntyneet, kuinka tulla kirjoittajaksi. Tätä samaa aihetta on pohdittu iät ajat ja siihen saa kustantajilta koko ajan muuttuvia vastauksia.
WSOY:n entinen kustannustoimittaja kertoi puolestaan, kuinka vain joka sadas yrittäjä pääsee mukaan kustantajan piirileikkiin kirjailijana ja näistä esikoisteoksen tekijää kiusataan muutaman vuoden ajan aivan kuin väitöskirjaansa valmistelevaa maisteria. Takavuosina kiusaava professori oli ylpeä saadessaan oppilaansa sairastumaan ennen väitöstilaisuutta. Se oli merkki kypsymisestä. Moni ei sen jälkeen mitään merkittävää enää tuottanutkaan. Näin kävi myös monelle lahjakkaalle kirjailijalle. He sairastuivat. Tapasivat toisiaan mielisairaalassa.
Irti yhden asian ajattelusta – mustavalkoisesta
Pääsy suuren yleisön tietoisuuteen onnistuu nykyisin yhä harvemmilta, ja kun kyse on marginaalisesta tuotteesta ja sen työläisistä, osa heistä jää ylläpitämään vain kourallista kirjallisia julkimoita omalla tuotteellaan. Näin on toki tieteessäkin ja huippu-urheilussa, jossa yksi huippu kannattaa kaikkia muita tai sitten kaikki muut tätä narsistista yksinäistä, tulevaa olympiavoittajaa tai nobelistiamme. Kun sellaista ei sitten synny, laji romahtaa harrastajineen.
Tämä ajattelu on mustavalkoista ja väärä. Suvi Ahola kysyy, mitä on olla kirjailija ja vastaa itse käyttäen näiden muutamien harvojen huippujen kokemusta. Se on vähän samaa kuin kuvata mitä on olla lottovoittaja, joita joka vuosi on maassa yli puolensataa, paljon enemmän kuin tulevia huippukirjailijoitamme tai nobelisteja, joita syntyy kerran vuosisadassa, jos silloinkaan. Professoreja nyt syntyy kuin sieninä sateella. Jokainen meistä voi luetella heitä satamäärin. Tai ainakin Valtaojan.
Unohda Nobelit ja Finlandia palkitut, kun alat tehdä kirjaasi, ensimmäistä. Pieni kielialueemme ja sen omituinen, luontoa matkiva onomatopoeettinen sanastomme ja kielen rakenne eivät oikein suosi uusia nobelistejamme. Olemme lisäksi sivussa muutenkin valtakulttuureista kirjoittaa heille ja heitä koskettavasti.
Omat nuoremme taas lukevat lyhyitä tekstejään kuvaruudun pinnalta ja heille on tuotettava nopeammin ja tehokkaammin kuin takavuosien toimittajat. Pelkkä toimittajan tausta ei enää oikein riitä ollaksesi hyvä kirjoittaja, tuleva kirjailija. Siitä voi olla jopa nyt harmia ja rasitetta. Alat viimeistellä tekstiäsi illasta toiseen eikä se ole enää oikein uskottava luettavaksi. Tuoreus katoaa sanoja viilatessa.
Tulevat kirjailijat ja kulttuurityöntekijät eivät ole korpien kasvatteja tai nostalgisen kulttuurimme kuvaajia vaan Espoon kaltaisessa ympäristössä eläviä monen tiedekunnan kautta väitteleviä tohtoreita, joille kansallinen ja kansainvälinen ei ole vierasta, mutta ei myöskään aihe, josta he kirjansa tai musiikkinsa, kuvataiteensa tuottavat. Pitääkö tämä paikkansa, on oma arviosi aiheesta.
Se varmasti pitää paikkansa, että kirjailijaa auttaa kirjoittaminen ja ahkeruus, vaikka lahjat olisivatkin geeneissä tuottaa tekstiä mihin tahansa uuteen mediaympäristöömme. Monialaisuus ja -lahjakkuus auttaa aina.
Uuden ajan kirjailija – pseudokirjailija
Ei ole paluuta Suvi Aholan esittelemään Kalle Päätalon tai Väinö Linnan kirjailijaympäristöön eikä Aila Meriluoto tai Hannu Salama anna eväitä hekään siihen kysymykseen, mistä nyt tuulee ja kuinka siihen olisi vastattava reivaamatta purjeitaan väärään asentoon, jos ei ole ikinä merta edes nähnyt.
Mika Waltari oli lähempänä totuutta, mutta ei toki hänkään siirrettynä tähän ympäristöön, vaan oman aikansa kulttuuriin, jossa mukana oli myös lukijoita Yhdysvalloista. Sofi Oksanen on pyrkinyt raivokkaasti kertomaan kuinka kustantajamme ovat kansainvälisesti eksyksissä ja toimii nyt itse omana kustantajanaan. Sähköisen kirjan kohdalla se käy näppärästi, olkoonkin että tuotot jäävät vaatimattomiksi.
Se on raivokas tie ja sama, joka käytiin jo ennen sotiamme. Se, miten kirjailija pääsee suuren yleisön ulottuville, on tänään pikemminkin uuden mediayhteiskunnan ymmärtämistä kuin kykyä esiintyä Jari Tervon tapaan Uutisvuodossa. Aina on ollut ja tulee olemaan Aholan mainitsemia erakoita, näyttäytyjiä, moniosaajia ja eksperttejä, suoltajia ja säkeen hinkkaajia.
Niin on myös tieteessä, jos on taiteessakin, persoonallisuudet eivät ole yhteisön köyhyyttä vaan rikkautta. Neuvot, jossa kirjan on annettava elää, odottaa kuinka syntyy aika, jolloin sillä on nostetta, tyyli on vapaa, luova ja innovatiivinen, ovat nekin ihan hyviä havaintoja. Sen ajan odottaminen ei ole vain oikein reaaliaikaisen maailman tuotetta.
Sofi Oksanen on tässä oikeassa, mutta ratkaisut eivät ole ehkä aivan tätä aikaa ja sen tuotteita vaan paluuta vanhaan, taantumaa.
Vanhan kulttuurin ahtaat kehykset
Tulevan kirjailijan ei pidä masentua, kirjallista muotisuunnittelijaa ei ole olemassakaan. Kyse on lopulta aherruksesta, josta saa palkkansa ja se muistuttaa myös kuvataidetta, jossa kehykset ovat lopulta ahtaat, vaikka maalaisit postmodernin vapaasti.
Kirjan formaatti on kuin taulun raamit ja museo on sen viimeinen sijoituskohde, joskus ainut oman ateljeen rinnalla ja pöytälaatikossa. Tekemätöntä työtä ei saa tehdyksi. Kirja pöytälaatikossa tai maalaus omassa ateljeessa on tehty työ, josta on päästävä seuraavaan vaiheeseen.
Joskus on hyvä loitontua koko aiheesta, palata Väinö Linnan tapaan tehtaalle ja kirjoittaa myöhemmin sotaromaaninsa. Kun ahdistus kasvaa riittävän suureksi työ kyllä syntyy ja poromies, metsuri Lapista, jättää kotikontunsa eikä jää juomaan punaviiniään urbaanin kotirouvan tapaan omaan lähiöönsä, kirjoittaa Ahola lainaten Kalle Päätaloa.
Älä usko minua – ole oma itsesi
Mika Waltari varoitti joutumasta epätoivoon. On ensin löydettävä itsensä ja oltava sitä. Fiktiivinen kirja on aivan eri asia kuin kirjoittaa tieteestä ja harjautunut kirjoittaja on kokenut molempien taakan etenkin vaihdettaessa tyyliä, siirryttäessä tiedekunnasta toiseen tai lyyrisestä proosaan.
Omalla kohdallani yli neljä vuosikymmentä, puoli vuosisataa, kirjoittaen on tehnyt siitä normaalin arjen elämää, josta en voisi irtautua hetkeksikään. Jokaista tuhatta kirjoitettua sivua kohden on aina tuhatkertainen määrä luettua tekstiä. Suuri yleisö ei ole aiemmin ollut kiinnostunut minusta eikä tiennyt kuka heille kirjoittaa, usein vielä nimimerkin suojissa. Sähköiset julkaisut taas jäävät aina vieraiksi lukijalleen. Tekstiä ei enää henkilöidä kirjoittajaan lainkaan. Se helpottaa kirjailijaelämää. Olet kasvoton, hajuton ja mauton tietokoneen tuote tai jatke.
Vasta uuden mediayhteiskunnan huomiotaloudessa kiinnostus on alkanut kohdistus myös kirjailijaan tai tieteen tekijään. Osa lukijoista tahtoi tulla kirjailijaksi tai tutkijaksi hekin. Se on uuden mediayhteiskunnan tuotetta, mutta ei välttämättä erityisen suomalainen ilmiö. Niinpä tieteilijä tunnetaan muualla kuin Suomessa paremmin ja etenkin omassa yhteisössään, kirjailijan tapaan, on tervetullut ystävä ja kollega.
Tämä Suomesta on aina puuttunut ja sitä on ollut vaikea paeta muuhun kuin yksinäisyyteen ja eristettyyn elämään. On siis matkustettava maailmalle omiaan tapaamaan. Jos se estetään, kuten pandemian aikana, elämä muuttuu muistuttaen tarinaa shakkimestarista yksin sitä pelaten vankityrmässä.
Julkisuuden kipeys
Esilläolo ja haastattelut ovat kuitenkin harvojen oikeus ja kohtaa usein vain uran alussa tai suurten tapausten, palkintojen jne. yhteydessä. Elitismi osana luovia ammatteja ovat osa elämää, mutta eri tavalla koettuna tänään kuin ennen huomiotalouden ja mediayhteiskunnan syntyä. Jos sinulla on vähäkin narsistisia taipumuksia, jätä pois kirjailijan ammatti pohdinnoissasi.
Toimittajana ja tutkijana kykeni jopa välttämään mediakosketusta ja ani harvoin toimittajat olivat kiusaamassa kollegaansa, toimittajaa. Toimittaja kirjailijana oli suojassa julkisuudelta ja tiedettä saattoi popularisoida ja muuttaa fiktiiviseksi suojassa tältä kiroukselta, julkisuudelta.
Julkisuuden kipeä henkilö turhautuu maratonjuoksuun. Kokonaistaideteoksen saattoi tehdä tavalla, jossa sen rajat suojasivat yhden asian julkisuudeltamme. Kun kulttuuritoimittaja, politiikan toimittaja tai urheilutoimittaja ei tunnistanut tiedetoimittajan rajoja ja jokaisella oli oma reviirinsä, saatoit liikkua vapaasti viipymättä tarpeettoman kauan kenenkään varpailla, tallaamatta suomalaisen kapean eliitin liikavarpaita millään suunnalla.
Monialaisuus on rikkautta, jota on osattava käyttää koko ajan ja täysillä urheilun moniottelijan tapaan unohtamatta yhtäkään lajia rapautumaan, Roman Sebrlen, kymmenottelijan tapaan vanhentuen.
Illuusio elämästä
Ymmärrän uraansa aloittelevaa ensimmäistä kirjailijaa tai tutkijan alkua opettajan empatialla ja hieman myös säälien, kuten omaa lastani, jolla on omat geenini ja jotka tunnistan heti. Jokaisen on tehtävä omat virheensä. Elämä ei ole täydellistä. Koskaan ei synny täydellistä taideteosta.
On vain illuusio siitä ja nähdyt unet. Maailma jakautuu paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen ja globaaliin mediaansa ja niiden hallinta samaan aikaan on ongelmallista. Pienten ja paikallisten toimijoiden noteeraaminen kansainvälisillä markkinoilla on yhtä uskottavaa kuin loikkaus pallopelin maailmassa pitäjätasolta suoraan maailman suurseurojen joukkoon.
Koko ympäröivä kulttuuri, yhdessäolo-organisaatio, panee lähiyhteisössä vastaan ja ei varmasti huuda hurraatta uusille ideoille ja löydöksille. Kun tulee halolla päähän ja oksapuolella alat lähestyä jotain merkittävää.
Kun kirjailija tai tutkija alkaa siirtyä imitoivasta vaiheestaan, jota onomatopoeettinen kielemme tunnekielenämmä totta vie aina tuottaa luontoa matkivana, kokonaan uuden tuottoon, teksti imee kuin sika syödessään, kunnes joko säikähdät ja vetäydyt syrjään tai jatkat loitontumatta maratonjuoksijan työstäsi, jossa kaikki alkaakin vasta sivun 400 jälkeen ja olet automaattiohjauksessa myös seuraavaa työtä tehdessäsi.
Olettaen, että olet tehnyt valmistelevan työsi huolella, ja sinusta on tähän työhön, sinut on tähän kutsuttu, nykyisin myös sen julkisuuden käsittelyyn. Tiedät, mistä on kysymys ja oivallat keinot, kuinka jatkaa kohti maalia, joka ei ole ensimmäinen ja edessäsi sata muuta maratonia, niihin valmistautuminen ja suoritus, joka on aina uusi seikkailu, uutta luova ja innovatiivinen.
Nyt uuden sähköisen median aikaan kokonaan toinen laji kuin Mika Waltarin tai Kalle Päätalon aikaan eläen, paljon vaativampi, mutta illuusiona kuitenkin edelleen se sama yhteinen kokemus.