Vihapuhe ja maalitus – vihapuheen tuottajan muotokuva

09.09.2022

Dosentti Tuija Saresma tutkii työkseen Twitterin vihapuhetta ja esittelee sitä Helsingin Sanomissa (HS 6.9. 2022). Hän on ollut yhtenään maalituksen kohteena ja tietää kuinka hurjia juttuja suomalaiset päästelevät omalla nimellään ja naamallaan. Nykykulttuurin tutkija ei niistä säikähdä ja maalittamisen osuessa kohdalle asennoituu siihen kuin Rokan Antti ikään. Hän ei ala pelätä ja sensuroida sanomisiaan vaan käy päälle ja myöntää turtuneensa ja kovettuneen näille puheille.

Kun oma tutkimustyöni netissä käynnistyi Yhdysvalloissa jo huomattavan varhain, aluksi se oli omille oppilaille tarkoitettua ja myöhemmin koko kampusalueelle. Kyse oli siten etäopiskelusta, joka myöhemmin levisi internetin kautta sosiaalisen median naamakirjaksi.

Vihapuheen synty on oma lukunsa ja kertoo välineen karanneen kampusalueelta sellaiseen käyttöön, jossa mukana on nykyisin myös tarkoituksellista verkkovihan kylväntää. Mukana on nimettömiä ja perättömiä viestejä lähetteleviä ja niitä saa vastaanottaa myös kotipostiinsa. Joku rohkenee kaappaamaan itselleen jopa koko sivustosi. Yllättävän hurjia juttuja ja tekoja tehdään ihan omalla nimellä ja naamalla, kertoo Saresma.

Saresmaa käyttää lukusia tunteja vapaa-ajastaan blokkaillen trollitilejä ja siivoillen törkeimpiä kommentteja Twitterissä. Viha tahtoo kokeneenkin lamaannuttaa ja viedä yöunet. Sellainen vaikuttaa ainakin hetkellisesti työtehoon, pohtii Saresmaa.

Vihapuheen tuottajat jaetaan karkeasti kolmeen ryhmään. Ideologisiin, tunteella reagoiviin ja performatiivisiin. Jako muistuttaa hieman kokemuksia kiusaamiskulttuuristamme ja sen jakotavoista. Ideologiset kiusaajat ja vihapuheen pitäjät pyrkivät rapautamaan luottamusta vallitseviin instituutioihimme, kouluun, yhteiskuntaan ylipäätään tai demokratiaan.

Näille vihapuheen synnyttämiseen kelpaavat perinteiset ainekset tai sitten löytyy toki uusiakin. Affektiiviset taas reagoivat laukoen pohtimatta seurauksista. Sama pätee kiusaamisessa, jossa mukaan tullaan ihan vain muun joukon jatkona. Olisi riski jäädä yksin ja joutua itse kiusatuksi.

Performatiivinen vihapuhe ja samalla myös kiusaaja käyttäytyy ylipäätään loukkaavasti ja hakee näin rajuja reaktioita ja saa tyydytystä näin hankitun asemansa arvostuksesta. Toki on muitakin ryhmiä, mutta niistä olen kirjoittanut jo niin monen artikkelin yhteydessä ja juuri julkaistavassa viimeisimmässä kirjassanikin. Juuri tämä aihe kiinnostaa lukijoita, kiusaamiskulttuurimme ja vihapuhe. Maalittaminen on pian osa rikoslakejamme ja siitä saa myös tuomion.

Tämän jatkona otan sen sijaan esille aiheen, josta kirjoitin syksyllä vuonna 2010. Se syntyi ja julkaistiin silloin Bulevardissa ja aiheena oli isäni ja kirjoitukseni hänen sotakokemuksistaan talvisodassa. Niistä kun ei olisi tullut kirjoittaa muutaman vihastuneen alkaessa vihapuheensa vähätellen isäni sotilaspassia tai mitätöiden sen kokonaan.

Kyse oli siten hyvin perinteisestä tavasta käynnistää ensin aiheen vähättely ja myöhemmin hakea sille tukea maalittaen ja motittaen minut Karjalan hankiin ja talviseen pakkaseen värjöttelemään.

Joku kaappasi eväänikin, vuosikymmenien aikana tuotetut, ja alkoi esitellä ominaan. Lähetteli minulle mukamas poliisina tuomioita teoista, jotka ovat mahdollisia vain sellaisen ihmisen kirjoittamina, joka oli mieleltään vaikeasti vammautunut ja psykopaatti.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Vastaus nimimerkille nimetön

Sain kaksi nimetöntä vastausta, joissa hämäläiseen tapaan otettiin kantaa pian kaksi vuotta takaperin kuolleen isäni nekrologiini helmikuussa 2009.

Vastaukset tulivat 26 heinäkuut 2010 helteiseen aikaan ennen puolta yötä. Tietysti suomalaiseen ja hämäläiseen tapaan anonyymeinä ja haukkuen isäni retket talvisodassa. Kiitos kirjoittajille osanotosta. Googlen kertomana teitä oli oikeammin vain yksi tai käytitte samaa tietokonetta. Nimimerkit ja lähdesuojat eivät näissä tapauksissa herjaajia pelasta.

Mahdoton tehtävä

Toisen kirjoituksessa isäni ei ole voinut kiertää talvisodan aikana kaikkia niitä taistelupaikkoja, joita olin hänen sotilaspassistaan lukenut ja löytyvät ne toki myös niistä myöhemmin kehystetyistä, silloin nuoren miehen rintamaoloissa saamista kunniamaininnoista.

Ei hän itse niitä seinällään pitänyt eikä sotilaspassiaan esitellyt. Lapset ne itselleen myöhemmin kehystivät. Onhan sellainen sotilaspassi harvinaisen arvokas jo kansallisen identiteettimme perustanakin. Jotkut dokumentit eivät valehtele ja kriittinen tutkijakin niihin luottaa.

Joskus mahdottomilta tuntuvat teot ovat aikanaan kuitenkin tehty mahdollisiksi. Se miten ne tehtiin, siitä en osaa kertoa. Ei isäni olisi niistä alkanut kertoa eläessäänkään. Ihmisen mieli nyt toimii niin, ettei kaikkea muisteta ja muistella. Eikä sata päivää ole koko elämä 92-vuotiaana kuolleen muistelmissa. Moni meistä on taistellut sata päivää elämästään ja selvinnyt voittajana. Ne päivät haluaisi unohtaa, jos silloin oli 20 -vuotias.

Toinen kirjoittaja, samana päivänä ja vähän myöhemmin heränneenä kertoi, kuinka hänen vaarinsa oli saanut aivan muita tietoja koskien suomalaisten sotavangeista, näiden kohtaloista ja kymmenientuhansien venäläisten kuolemasta sodan jaloissa ja vankeina, kuljetuksissa kylmissä junissamme. Kirjoittajan sympatiat kulkivat vihollisen puolella. Sitä tapaa paljon Hämeessä, vähemmän Karjalassa.

Yölliset soittajat

Kun suomalainen alkaa vastata sosiaalisen median blogeihin aamuyön tunteina ja lukien edellisen päivän lehtensä ärtyen jostain, jota ei olisi pitänyt heinäkuussa 2010 sinne kirjoittaa, syntyy raivokasta vihaa ja tekstiä, joka purkautuessaan netin virtuaaliavaruuteen helpottaa oloa ja hellekesän viimeisiä lomapäiviä ennen paluuta takaisin harmaaseen arkeen ja työelämään. Seuraavana päivänä samainen päivälehti jakoi ohjeita, kuinka tuohon hetkeen tulisi valmistautua ja voittaa vapina ja hikoilu, fyysinen ja psyykkinen etanolista syntyvä vierotusoireen tuska. Viikonloppu oli täynnä onnettomuuksia ja väkivallantekoja.

Käytännönfilosofian professori arveli maailmalle kouluampumistemme johtuvan sodistamme, kansan väkivaltaisesta luonteesta ja alkoholin käytöstä, helposta tavasta saada aseita. Sodan aikaan ja vielä 1960-luvulla morfiini oli yleisin lääkkeemme ja monen mummon lääkekaapin lasten yskänlääke lakritsilla jatkettuna. Suomi oli tämän huumeen ylivoimaisesti pahin ongelmakäyttäjä eikä “lääkkeestä” luovuttu vaikka maailma oli Suomea siihen vaatinut ja painostanut. Se oli halpa ja helppo lääke tuohon aikaan. Rintamalla taas sotilaat käyttivät pervitiiniä. Siitä toipuminen näytti painajaisia.

Mahdottomia tilastolukuja

Sähköinen media tiesi kertoa kuinka suomalaisten naisten alkoholin käyttö oli kuusinkertaistunut 1970-luvusta ja miestenkin tuplautunut. Oman muistikuvani mukaan suomalaiset naiset ja miehet eivät olleet ihan raittiita toki 1970-luvullakaan suurten ikäluokkien valtaamassa yliopistossamme.

Kun alkoholin kulutus on näistä kosteiksi sukupolviksi nimittämistämme vielä kuusinkertaistunut, syntyy levotonta tekstiä luettavaksi sosiaalisen median ja uusien diffuusisten ilmiöiden tutkijalle. Viinalle löyhkäävät jutut ovat raskaita lukea ja oma sekavuus puretaan ventovieraitten posteihin. Työn teosta ei tule mitään osan harhaillessa omia juopuneitten teitään ja yrittäen vuosikymmenten etanolin sumentamilla aivoillaan tehdä tiedettä.

Kauhujen galleria

Kun tätä työtä on tehnyt 40 vuotta, talosta taloon kiertäen puoli Suomea, jättämättä jokilaaksoissa savuakaan väliin, mikään ei tule enää vieraana ja uutena kokemuksena. Sen sijaan uutta on netin laajuus ja määrä. Tuhannet häiriintyneitten postit samalle päivälle tai viikonlopulle ovat rankka kokemus ja monikansallisena ilmiö, jota yksikään lajimme edustaja ei ole aiemmin voinut havainnoida. Siitä elämyksestä on kiitollinen ja otettu, on syntynyt oikeaan aikaan.

Kun pari prosenttia suomalaisista on sairastunut vakavasti psykoosiin tai huomattavasti suurempi alkoholisoitunut, netti saalistaa varmasti nämä sivuilleen ja kiinnostava sivusto saa heistä asiakkaita. Jo tuhannen otannassa heitä on hyvinkin parisataa tapausta ja parikymmentä todella koko elämänkaarta kiusaavaa imispoloista. Vihapuheen pitäjät ja heidän luokittelusa tulisikin suorittaa käytetyn päihteen ja sen määrän mukaan arvioiden.

Sotamuisteloita ja vammoja olen saanut kuunnella paljon ja nämä viimeisimmät olivat omituisen myöhään liikkeellä. Pitäisikö niihin vastata ja jos vastaat, miten sen teet, ettet loukkaa sairasta ihmistä?

Annan heidän itsensä vastata

Niihin ei pidä vastata ja isäni puolesta, talvisodassa vihollisen rintamalinjojen takana operoineen pienen miesporukan edesottamuksia en käy selittelemään edes silloin, kun vietämme sotiemme veteraanien päivää. Alan kirjallisuutta tuosta sankaruudesta on riittämiin. Itse en sitä harrasta ja useimmat noista lukemistani hengen tuotteista ovat kehnoja. Isäni ei niitä harrastanut, ehkä salaa pikemminkin halveksi.

Toisen elämästä kauhusta ei voi paljoakaan sisäistää tai kuvitella kuinka sadan päivän aikana tuota pientä ryhmää siirreltiin tavalla, joka kertoo osasyyn miksi Pohjois-Savossa ja rajapitäjissämme saattoi kaatua nuoria poikia hyvinkin kymmenkertainen määrä verrattuna läntiseen Suomeen ja Etelä-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja etenkin kaupunkiseutuihin suhteutettuna.

Uhrien määrä pohjoisessa ja idässä talvisodassa oli paljon suurempi kuin muualla Suomessa ja näkyi myöhemmin näiden alueiden hitaampana toipumisena ja rajalinjana maata rakennettaessa sodan jälkeen elettäväksemme. Sota ei koetellut pitäjiämme tasapuolisesti talvisodassa.

Linnan sankareiden kertomana ajassamme

Jätän kerronnan niille henkilöille, joita urjalalainen Väinö Linna tavoitteli romaanissaan jatkosodassa siirtäen heidät samalla omaan aikaamme. Jos heistä joku sopii muita paremmin isäni pilkkaajalle vastaajaksi, teksti on vapaasti käytettävissä.

“Sodassa sie tee se mikä kuuluukin. Kirjoittaminen kun on työtä ja hyökiin rajan tuolla puolel on ihmisii, sosiaalisen tai epäsosiaalisen median vainolaisii. Vaikka ei vihollinen ihminen olisikaan ja kiusantekoohan tämä on, molemminpuolin. Mut älä sie ala kiviä asettelemaan tällaisten kirjoittelijoitten poluille, jotka nimettöminä isästäsi kirjoitteloo. Mitä hittoloi sinä heistä välität. Anna heijän puhuu nettiin sydämensä kyllyyvest ja jatka sinä vaan omaa työtäis. Kyllä nettiin tyhjää puhetta mahtuu, maailman suurimpaan roskakoriin “.

“Jos minä nyt neuvoosin kun oon meinaan ollut ennenkin. Vähimmän vaivan periaatteella tällaisista kirjoittelijoosta täytyy selvitä, ja jos jotain kirjootat, niin ota mukaan jotain mukavaakin, kun voi olla edessä pitempikin reissu tässä netissä, meinaan. Niin että vanhan median gramo- ja megafoonit ja muut uudemmat vempaimet olisi ihan mukavia matkalle ja kerro niistä ja niiden käytöstä. Varoota populismin vaaroista, niin kuin lenkkimakkarasta ja liiasta oluen juonnista. Sauvakävely nyt on ihan hyvä populistinen harrastus, mutta golfista ei pidä puhua näissä oloossa, talvipakkasessa. Herrain kotkotuksia ne oon sellaaset“.

“Ethän sinä millään pahalla kirjoita, ihan vuan hyvällä. Eihän myö täällä mittään pahhoo olla tekemässä. Ihan sattumalta jouvuttiin tällaseen medioitten myllerrykseen ja globaaliin paikattomaan ja ajattomaan elämään. Vuan sattuuko kohalle, pitää niin ikävää ääntäkin nämä sosiaaliset mediat ja mitä näitä nyt onkaan nuamakirjoja ja rivojakin puhuvat niissä, rumia kuvia näättelövät netissä “.

“Kirjota mitä kirjotat. Kyllä ne herran perkeleet tietävät ja lyö ettees sellasen rätingin jotta tästä on toimittajan ja kirjailijan, tutkijan, leipänsä revittävä vaikka ilmaseksi tietonsa koneesta imuroivat, perrkele. Sano minun sanoneen, että kyllä vielä kyrsä leipä otti ennen kuin tästä lamasta selvitään ja nahkurin orsilla nähärään jahka ilmaastomuutos oikein merissä myllää ja Karjalan korvet ovat tulessa. Meinaan on sillä naapurilla niin perkeleesti tätä korpea, jota poltella ja suota josta metaania nostella. Vaan kannettavaa tietokonetta ei tänne jätetä ja viimeinen korjaa romput ja releet, Nokian älypuhelimet ja niihin Applen ohjelmat. Ne kun on meinaan helpompia toistaatoosenkin käyttöön ja toimivat pakkaasessa“.

“Ai että määkö olisin affena, evoluution tuate ja geeneistä koostunut kuivan maan eläjä. Äläkää nyt hullujanne puhuko ja kirjoitelko sinne nettiin. Suomen sankarpoikii mää oon, maailman viisaimmasta kansasta syntynnä ja kouluni pisassa käyny, vai mikä se nyt sitten onkaan, vino torni kuitennii. En minä niistä neteistä ja paradigmoista mitään ymmärrä, mutta sen minä vaan sanon, jotta kun tästä lamasta selvitään niin sukset otan pois jalasta vasta kolmantena “.

“Hih hii, Suomen sankaripoika siinä laulaa ja tekee nuottejaan, malleja ja teorioita laskee ja klustereista haastaa. Sankarpoikiapa hyvinnii. Ilmastomuutoksen ihmelapsia ja viherpiipareita, rumien kuvien kurkkijoita, pisa ihmeitä ja maailman napoja, sukupuolineutraaleja vallan“.

“Ja ettäkö tuon Lammion kuikelon veisin vihille tai Rokan Antin, ei maar, mieluummin vaikka ton Koskelaisen tai ikiliikkujan rustaajan“.

“Auta armias tätä Suomen kansaa näiltä nettihuijareilta ja muilta virtuaalimaailman ihmeiltä, paholaisen ansoilta ja etenkin varjele näitä meidän herroja uudemman kerran iskemästä päätään tähän globaalin maailman tietoähkyn kiusaukseen ja sen sosiaalisiin viettelyksiin, jenkkien menoon kiinalaisten kyydissä, uusliberalismin ihmeeseen. Ei kuulu siinä hyttysen ääni taivaaseen. Amen“.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts