Traumat ja kansakuntien johtajat niiden kantajina

23.09. 2022

Elämme historiallisesti merkittävää syksyä ja samalla syyspäiväntasausta. Päivä ja yö alkavat olla näillä leveyksillä saman mittaisia ja sama pätee valtaosaan Venäjällä. Tasokartalle levitetty Siperian alue vaikuttaa valtavalta ja samoin Kanadan sekä Grönlannin pinta-alat. Napa-alueen piste on jäätikkönä levinnyt koko kartan pituudelle. Mittakaavavirhe on siinä tasokartalla ääretön.

Vastaavasti lähellä päiväntasaajaa sijaitsevat alueet ovat kartan piirtäjän valitseman geometrisen ratkaisun mukaisia ja pinta-alat eivät vääristy. Afrikka on aina vaikuttanut kohtuullisen pieneltä siinä missä monet Tyynen valtameren saaret ja alueet mielikuvissamme. Kun kartta avataan Tyynen valtameren puolelta, mantereita ei näy juurikaan. Maapallo on merten pallo ja Jäämeri mittaamaton.

Näin me katselimme karttoja kouluissamme ja syntyi virheellinen kuva niin omasta pohjoisesta maastamme ja sen pinta-alasta suhteessa vaikkapa Ukrainaan. Kartta valehteli pohjoiseen ja etelään siirryttäessä ja Neuvostoliitto sekä Siperia oli suuri ja mahtava. Pallokarttaa silmäillen ymmärsi paremmin, miksi napa-alueita kiertäen aikavyöhykkeet vaihtuvat tiuhaan nekin.

Maantieteen tohtorina ja samaan aikaan biotieteitä ja yhteiskuntatieteitä opiskellen, useampaan väitöskirjaan elinikäisen opiskelun päättäen, kartalla esitettyjen harhojen ja ilmiöiden luonnontieteinen ja ihmistieteinen osa tuli myös teorioineen liiankin tutuksi. Niiden synnyn historia ja kartan harhat, karttojen psykologia ja menetelmät harhauttaa, etenkin sotien aikana niitä laatien, ovat medioillemme vieraita. Oman aikamme GIS (Geogaphical Information System) ja satelliitit osana kartografiaa on valovuosien päässä kouluaikojemme kartoista. Teoria tiedon takana jäi hoitamatta, matematiikka tuntematta, kartografia tieteenä jäi kouluissamme vieraaksi. Maantiede on Venäjällä ja Yhdysvalloissa tiedekuntana, ei sivuaineena biologian lehtoreita kouluttaen. Uudet innovatiiviset teknologiat pysyvät varmasti piilossa.

Syksyn 2022 suurin aihe on Venäjä ja sen tapa käydä sotaa ensin kertoen, kuinka kyseessä on vain operaatio, jolla hoidetaan Krimin niemimaan jälkeen fasistit pois viroista muutaman päivän marssilla Kiovaan.

Venäläisten käyttämä kartta valehteli heille. Matkat olivat pitkiä ja vastassa oli julmuuksia pelottomasti lähestyvä kansa. Ilmiö muistutti Suomen talvisotaa ja sen syntyäkin. Petoksella käynnistetty sisältää siemenen huonosti motivoidusta joukosta ja sen tahdosta, kyvystä muuhun kuin traumaattisten vahinkojen tekoon. Sairas psykopaatti sotilaana on huono yhdistelmä modernissa sodassa ja tieteen kanssa pelaten.

Kirjoitin tuon hetken kesäkirjassani ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022” ja sitä edeltäneessä kevään kirjassa ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi” kuinka pakenemalla virheellisten ja valheellisten puheitten taakse teesi vaihtuu Hegelin filosofiaa lainaten mytomaniaksi, valheiksi jopa itse ne sisäistäenkin ja samalla sitä epäilevät tuomaat joutuvat pakenemaan eskapismin eri muotojen kiroukseen säilyttäen jotenkin näin mielenterveytensäkin Ukrainan verilöylyn alkaessa.

Hegel haki lopulta synteesiä mutta mytomaniaa ja eskapismia hyväksi käyttävä ilmiötä nimellä ”Putinismi”.

Nyt tämä putinismi kertoo, kuinka sodan syy onkin historiassa, vääristellen sitäkin ja valehdelleen. Mytomania jatkuu nyt, kuvaten kuinka taustalla on Neuvostoliiton hajoaminen ja aiemmin Pietari Suuren ajat. Kommunismin hajoaminen ja sille hankittu hyvitys käynnistämällä sota Ukrainassa oli loogisesti omituinen synteesi. Ei Hegel tällaista tarkoittanut. Mitä syytä Ukrainalla oli Neuvostoliiton hajoamiseen? Miksi heitä oli pommitettava ja raiskattava? Hehän kävivät aikanaan sotaa talvella 1939 jopa Suomen Karjalassa palellen ja peläten ”valkoista kuolemaa”.

Syyt löytyivät kiertäen valheet eskapismin kautta putinismiin. Se on kokonaan uusi ilmiö ja muistuttaa Veikko Huovisen kirjaa ”Veitikka”, jossa hän näkee Hitlerin henkilönä, joka halveksi saksalaisia ja monen kurimuksen jälkeen hankki itselleen vallan kostaakseen fasisteille, saksalaisille. Vankilassa kirjoitettu kirja kertoi mihin mies pyrki.

Hän kävi mielettömän sodan ja tuhosi järjettömillä ratkaisuillaan tarkoituksella koko vihaamansa maan. Poistui myöhemmin lentäen yli poltetun Euroopan ja nauraen räkäisen naurun matkalla Etelä-Amerikkaan. Veitikka oli näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväinen. Mytomania ja eskapismi olivat johtaneet toiseen maailmansotaan ja Hitlerin kostoon fasistina näytellen, hullun lailla esiintyen.

Näin siis humoristin keventämänä kirjana, Veikko Huovisen Veitikkana. Niin hullulta tuo sota näytti ja tämä tapa sitä lähestyen vaikutti ainoalta järkevältä Huovisen kynästä kirjoittaen.

Fasismi ei ole arvo tai normi, maailmankuva, vaan pelkästään toimintatapa. Sitä tapaa niin oikealla kuin vasemmalla. Nyt se kantaa nimeä putinismi. Näin Paavo Haavikkoa lainaten. Pidän Haavikon havainnoista ottaen huomioon, miten hän ne oli itse löytänyt ilman tietokoneitten apua.

Syksyllä 2009 elimme omituisia aikoja mutta samalla myös vanhenevan Suomen pakkoliberalismia. Me olemme ne jo unohtaneetkin. Syntyi menetetty vuosikymmen ja yli kymmenen hallitustamme. Palautan ne mieliimme ja muistuttaen, kuinka syksy on Suomessa aikaa, joka poikkeaa rajusti kesästä ja talvesta.

Tieteeni vuoksi maata ja maailmaa kiertäen, ihmisiä tuhansittain haastatellen, tietokoneiden heidän vastauksiaan jalostaen, voin vakuuttaa kuinka eri leveysasteilla vuodenajan vaihtelut vaikuttavat siihen, mitä me teemme ja miten samaan kysymykseen vastamme.

Globalisaatio ja maailmankuvien vaihtuminen, uudet tekniset välineemme, ovat lähentäneet toisiinsa uudella tavalla näitä alueita, mutta myös päiväntasaajan suuntaan. Alamme ymmärtää sellaista, joka on aiemmin ollut meille tyystin vierasta.

Tieto kulkee reaaliaikaisesti ja jopa viruksetkin muutaman päivän aikana Kiinasta Suomen Lappiin ja lopulta koko maapallon moneen kertaan kiertäen. Tähän paradigmaiseen muutokseen maantieteessä, historia- ja aikatieteissä, on hyvä pyrkiä sopeutumaan viimeistään nyt. Venäjän käydessä läpi omaa petostaan Hitlerin tapaan ”veitikkana” kansakunnalleen omat traumansa kostaen. Ilmiö on syvästi pahoiteltava, kun johtajaksi päästetään demokratian kautta valittuja, vaikeasti traumatisoituja henkilöitä.  

14.09.2009

Vanhenevan Suomen pakkoliberalismia

Vanha mutta konservatiivisella tavalla uudistava

Toimittaja Petri Ojanen (FL 14.9) on sukulaissielu Helsingin Sanomain päätoimittaja Reetta Meriläiselle. Molemmat hakevat uutisensa otsikoiden takaa ja ovat samalla vakavan asiansa huumorilla höystäviä. Kun Ojanen puhuu ruokahygieniasta, hysteerisistä peloistamme ja tavastamme kohdata todelliset myrkyt, kuten kofeiinin ja etanoli, kuin taivaan lahjana, Meriläinen iskee toivonsa vanhenevan kurttuisen Suomen iloisempaan ilmeeseen. (HS 13.9)


Peruspelot taustalla

Niin sienten ja ympäristön myrkyissä kuin vanhenemisessa ihmisen kuolevaisuus on peruspelkomme tärkein luomakuntaan asemoiva ilmiö. Oman kuolevaisuutensa oivaltamisesta saattaa seurata ennen kokematon ilo elämästä, joka on vielä ja nyt konkreettinen ja havaittavissa, järkeilee Meriläinen.

Joku on kohdannut sen omakohtaisesti vanhempien kuoleman kautta tai vakavan sairauden seurauksena. Päivien lukua alkaa laskea ja epäoleelliset asiat alkavat jäädä vähemmälle. Monen kohdalla sellainen on Marjo Turusen (HS 14.9) kuvaama henkisesti rujo, pihi ja kitsas työyhteisön tai ystäväpiirin jäsen, jonka kateus ja kauna ovat muuttuneet iän myötä sisään päin kääntyneeksi “minä en itselleni riitä” tuhoavaksi elämänarvoksi. Hän lähestyy mytomanian kautta eskapismia. Muuten tätä ei jaksaisi.

Tällainen pihi kadehtija kokee, kuinka toisen hyvä on häneltä itseltään poissa, tunnustuksen saaminen kiellettyä ja sen antaminen kuin jättäytyminen löysään hirttoköyteen. Ikääntyessään sellainen ihminen alkaa olla miltei pelottava narsististen vaivojen viedessä kohti pahenevia vainoharhoja sekä kuvitelmaa täydellisestä kaikkivoipaisuudesta ja riippumattomudesta itämaisen joogaajan elkein.

Äärimmilleen vietynä syntyy itsekäs ja kylmäkiskoinen ihminen, johon yhteyden saa vain ammattiauttajan välityksellä tai juristien kautta keskustellen. Koskaan ajassamme ei ole tarvittu niin paljon ammattiauttajia ja juristeja kuin juuri tänään.

Avun vastaanottaminenkin peilaa vain heikentyneen terveyden ja kolhitun itsetunnon piilotettuja viestejä, joita niin auttajat kuin lähiomaiset käyttävät kilpaa hyväkseen. Niin kauan kuin vanhuksella riittää varallisuutta tai itseensä tyytymättömällä työn orjalla voimia. Saksa eli näin odottaessaan toista maailmansotaa. Se antoi Hitlerille ja fasismille siivet.

Hyvin usein taustalla on alkoholismia, vanhempien laiminlyönnit lapsuuden kodissa. Meiltä tahtoo unohtua, kuinka Suomi on ollut agraari, sotaa käynyt maa ja se elää vielä kauan näiden sotiemme kauhujen varjossa nyt vanhustensa kautta. Viikonlopun 13 väkivalta kuolemaa selittyvät maan mytomaanisella, aggressiivisella menneisyydellä, ei toki tämän päivän vähäisellä taantumalla. Eskapismin ilmiöt näkyvät kaikkialla suomalaisia kapakoita kiertäen ja nuoria yliopistoissamme kouluttaen.

Pökkelöksi tainnutettu vanhus

Vanhukset hoidetaan pökkelöksi lääkkein ja sänkyyn sitomalla, ankeus vaivaa resurssipulana ja rahatonta kuntaa ei ole. Kunnat joutuvat tekemään kuitenkin arvovalintoja ja vastassa on usein poliittisen eliitin liberalismi ja suuren kansanosan sosiaaliturva niin meillä kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Samaan aikaan Venäjän syvät kriisit kierretään kaukaa.

Meriläinen tahtoisi simuloida inhimillisen valistuneen yhteiskunnan toimintamallin, jossa päätöksiä tehtäisiin sillä perustein, loukkaavatko ne ihmisarvoa. Ongelma on vain siinä, kuka arvottaa ja missä, millainen politiikka johtaa hyvään arvovalintaan?

Professori Sirkka-Liisa Kivelä on toitottanut koko aikuiselämänsä vanhushoidon koulutuksen lisäämistä. Vaikka hoivaavia käsiä olisi kuinka paljon, niistä ei ole apua, jos ne eivät tiedä mitä kuuluisi tehdä.

Meidän asenteiden kuuluisi muuttua viimeistään nyt, kun pääosa meistä on ikääntyneitä ja hyväksymme jo kuolevaisuutemme, odotamme arvokasta vanhenemista ja hyvää kuolemaa. Sen jokainen meistä on varmasti ihmisenä ansainnut. Pahinta mitä nyt voi tapahtua olisi rutto pandemiana ja vanhusten sulkeminen koteihinsa kuolemaan. Heitä kun on monin verroin enemmän kuin hoitajia.

Poliitikkoihin professori ei näytä enää uskovan ja samaa kirjoittaa Meriläinen. Muuttumattomuus kertoo lainsäädännön tarpeista, lakikirjaa vaativasta hoidosta ja sen kunnioittamisesta. Se laki ei saa olla niin löperö kuin kansanedustajien itselleen aikanaan laatima korruptiolaki. Sellainen laki syntyy, jos kiellämme ongelman olemassaolon, olemme kuuroja ja sokeita viimeisille päivillemme. Kuka tahansa hullu johtaja voi ottaa vallan ja käynnistää Saksassa koettu ilmiö ennen toista maailmansotaamme.

Pihi ja kitsas yhteiskunta – konservatiiviset arvot

Pihi ja kitsas ihminen ja yhteiskunta on samaan aikaan myös kade ja ahne. Tällaiselle yhteiskunnalle toisen hyvä on samalla oma puute, pohjaton henkinen nälkä haalia itselle hyvää, joka on samalla muilta poissa. Näin vanhustenhoito nähdään usein rasitteena, kun sen tulisi pikemminkin osoittaa, kuinka vanhuksistaan huolehtiva yhteiskunta huolehtii varmasti myös lapsistaan ja nuoristaan.

Sellaisessa maassa on tilaa elämänilolle, tuhoava kateus ja ahneus muuttuvat kaikkivoipaisuuden illuusiosta kateuden ja ahneuden vastakohdiksi, kiitollisuudeksi ja anteliaisuudeksi. Nyt kaikkialla kukoistaa pako eskapismiin ja sen eri muotoja hakien. Kuka tahansa mytomaanikko voi valjastaa nämä omaan käyttöönsä. Vedoten Hitlerin tapaan menneen maailman vääryyksiin.

Ajatus inhimillisestä kasvusta on ollut aina osa vanhenemiseen liitettyä viisautta. Samalla siihen on liitetty konservatiiviset arvot ja niiden kasvaminen koko yhteiskuntaa ohjaavaksi. Käytännön filosofian professori Timo Airaksisen mielestä ajassamme on runsaasti merkkejä, jotka kertovat konservatiivisten arvojen kasvusta. Hän jättää mainitsematta mytomaaniset ja eskapistiset ilmiöt. Hän ei luokittele ihmisiä käyttäen oman aikamme tietokonetta, robotteja.

Paheksumme alkoholia, päihteitä, arvostamme armeijaa, uskonnollisuutta, vieroksumme kerjäläisiä, maahanmuuttajia, haemme yhdenmukaisuutta asenteisiin ja arvoihimme. Elämän laadulla ja mielekkyydellä taas ei tahdo olla merkitystä, arvot ovat hajaantuneet ja pirstaleisia. Kaiken tämän seurauksena ainakin näyttelemme kohtuullisen suvaitsevaa. Lukekaa sosiaalista mediaa ja havaitsetteko siellä suvaitsevaisuutta?

Sosiaalipolitiikan professori J.P.Roosin mukaan kyse ei olekaan konservatiivisista arvoista, vaan pyrkimys suojella uhattuja arvokkaita asioita, tosiasioiden tunnustamista, jolloin vasemmistosta on tullutkin konservatiivista ja oikeistosta vallankumouksellista.

Vasemmiston on puolustettava saavuttamiaan arvoja, museoitava ne. Roosin mukaan miehet ovat monessa asiassa jääneet jo naisten jalkoihin ja heidän hätänsä on muuta kuin konservatismia. Kotona hoidettu alle 3-vuotias lapsi on siellä Roosin mukaan oikeimmassa ympäristössään.

Arctic Babylon

Ilmiö on kuin globaali Babylon, joka johtaa kaikkien väkivaltaan kaikkia kohtaan, kuten esikuvansakin. Kun näin kirjoitin, kirjaa ei Suomessa julkaistu. Se oli vietävä Saksaan. He olivat tämän kokeneet jo aiemmin.

Näin liberaalin kansainvälisyyden vastakohtana syntyisikin kansallinen konservatismi, josta esimerkkinä ovat vaikkapa Norjan vaalit ja oma keskustelumme vanhusten asemasta puolustaa itseään turvajärjestelmien kadotessa yhteiskunnan “uudistumisen“myötä.

Iloisesti kurttuinen Suomi voi toteutua, mutta vain lainsäädännön turvin ja vanhusasiamiehen avustamana. Arctic Babylon on etenemässä kohti saman nimisessä romaanissani kirjoittamaani loppua, jossa Mayakansan syndrooma näkyy Meksikon kaltaisena surrealistisena näkynä, Picasson tapana maalata kasvamatta koskaan aikuiseksi.

Ei sellainen elämä ole hyvää elämää Picasson läheisille. Mitä syytä meillä on ihailla Picasson kaltaisia narsisteja ja tuomita joku vähäinen vätys, Audi mies? Missä kulkee rationaaliseksi markkinoidun järkevän ihmisen logiikka? Hanki sinäkin oma Audi.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Perhosen siivin

Perhosten matkassa kohti etelää

Origamitieteellä tarkoitetaan paperin taittelua tulkiten mutkikkaita laskoksia laskentaohjelmilla ja geometrisina pintoina. MIT-yliopiston nuori professori Erik Demaine tekee sitä lystikseen ja myös osana taidettaan.

Jonain päivänä meille niin arvokas kännykkä voidaan taitella tämän teknologian avulla vaikkapa kahvikupiksi, hän ilveilee ja on samalla tosissaan (HS 8.9). Hän pilkkaa itseään, nauraa itselleen, ei sinulle.

Älypaperista ja vaatteista on puhuttu jo kauan. Kun ihminen joutuu ongelmiin, suuret ikäluokat eivät eläköityessään saa enää apua pieniltä ikäluokilta terveytensä hoitoon, apuun tulee tekniikka. Näin joko paperi tai vaate alkaa toimia hoitajan apurina, ottaa verinäytteet kertoen elimistön toiminnasta, välittää tietoa hoitajille ja nämä takaisin vanhuksen korviin (HS 8.9).

Muotoaan vaihtavat meemit

Tällaiset tiedon jyvät lehdissä luovat illuusioita ja ovat tulosta “meemeistä”, joita voi pitää ikään kuin geenien sosiaalisina tai kulttuurisina vastineina. Joskus ne otetaan vastaan ja joskus taas ei.

Aluksi meemin kantajia on vain muutamia, kuten sikainfluenssan kohdalla viruksia kantavat ensimmäiset altistuneet. Ne jäävät muistiimme ikään kuin tietokonevirukset ja heräävät myöhemmin ja oletamme tehneemme suuren oivalluksen ottaessamme vastaan viestin, joka tulee toiselta puolen maapalloa osana internetin sosiaalista verkostoamme tai kansalaismediataitojamme.

Kun se muuttuu osaksi massatiedotusta, olemme jo vilustuneet. Näin etenkin takavuosina, ennen oman aikamme alkua uudessa media-ajassamme. Tänään ajan ja paikan merkitys on ymmärrettävä jo toisin, vaikka geenimme panevatkin siinä vastaan. Joku rummuttaa jo avattuja meemejä osana huomiotaloutta ja tekee sillä bisnestä, saa ääniä tai ilveilee kustannuksellamme, heittäytyy oppimestariksemme.

Perhosen siivin kohti etelää

Tämän päivän tiede- ja luontouutinen Helsingin Sanomissa on perhonen ja sen tapa muuttaa miljoonien joukkotapahtumina myötätuulessa yli Suomenlahden kohti talvehtimisalueitaan.

Muuttava perhonen ei ole sama yksilö, joka tuli aikanaan maahamme, vaan sen jälkeläinen. Muuttavien suurten massojen mukana ei kulkeudu opittu tapahtuma vaan geeniperimä, jonka seurauksena käyttäytyminen säilyy sukupolvelta toiselle ja tapahtumat muistuttavat lintujen muuttoa, olkoonkin että lintujen elämänkaari on pidempi ja myös oppimisella voi olla osuutta muuton onnistumiseen.

Harvoin näin kuitenkin on vaan taustalla ovat geenimme ja näin myös ihmisen kohdalla. Meemeinä sen oivaltaminen on helpompaa internet -ympäristössä, vaikka kyseessä olisikin geeniemme tapa toimia yli merten ja mannerten uudessa ympäristössä työtään tehden.

Aikuinen ohdakeperhonen talvehtii Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä, lentää tuhansien kilometrin matkan Suomeen, jatkaa täällä sukuaan ja kuolee. Vasta sen loppukesästä kuoriutuvat jälkeläiset ovat niitä yksilöitä, jotka palaavat syksyllä Välimerelle, tietää Mauri Levo (8.9.2009) kertoa Helsingin Sanomissa.

Oikeammin tieto saadaan tutkien kautta. Muutaman sentin mittaiset lentäjät käyttävät apunaan tuulia ja ottavat korkeutta kilometrin verran saavuttaakseen oikeat ylävirtaukset. Sieltä niitä ei voi havaita ilman tutkia ja muuton ollessa vilkkaimmillaan, siihen osallistuessa miljoonia yksilöitä.

Muutaman yksilön havaitseminen on mahdotonta edes tutkilla. Sen sijaan omien viestiemme kohdalla se on mahdollista ja se tekee sen käynnistymisen oivaltamisesta kiintoisan. Me voimme seurata missä ovat globaalin ilmiön kärkilentäjät.

Yökkösten tapa kehittymättömämpi

Yökköset ovat toisenlainen muuttaja. Ne vaeltavat kuten sopuliparvet eikä paluuta harkita. Suurin osa jopa kuolee lisääntymättä edes määränpäässään. Tavoitteena on yksilön ja lajin kannalta ainoastaan syntymä, lisääntyminen ja kuolema. Ei sellaisia jaloja tavoitteita, joissa yksilö ja laji hakee geneettisen koodinsa jalostusta tai sen ajamana uusille alueille ja toistaa sen huomattuaan toiminnan järkeväksi.

Ihmisen kohdalla meemit toimivat usein juuri näin, järkevästi jalostuen ja nykyisin pääosin virtuaalitodellisuudessamme. Geenit taas kuten yökköset ja ajallisesti paikkaan sidotussa “luolassamme”. Ero on valtava.

Ympärivuotinen elämä laajoilla alueilla globaalia maailmaa on perhosen ja linnun muuton järkevä havainto siivillä lentäen. Ei vain summittainen sopulivaellus yökkösen tapaan vuosikymmenten välein synnyinsijojen ulkopuolelle. Ihminen tekee näin ja löytää syyn sodalleenkin. Toki itseään ja muita pettävä mytomaanikko ja eskaspistinen traumaatikko eivät tätä halua julkistaa muiden kilpailua peläten.

Takavuosina ihmisten vaellukset olivat yökkösten kaltaisia ja muutot mantereelta toiselle satunnaisia. Meemiemme siirto on virtuaalisesti toinen ilmiö. Niitä ei tule sotkea tulkinnoissa toisiinsa ja jäädä odottamaan muutosta vuosiksi, vuosikymmeniksi.

Tämä koskee myös nyt käynnissä olevaa lamaa ja sen nopeita käänteitä. Elämme maailmanhistorian ensimmäistä internet -ajan globaalia lamaa ja sen tulevaa nousukautta. Nousukauteen olisi tullut varautua jo vuosi takaperin. Seuraava lama on jo vakavampi ja sitä edeltää tilastollinen pandemia sekä sota.

Mutkikas mutta varma navigointilaitteisto

Linnut kykenevät hyödyntämään auringon, kuun ja tähtien sijaintia, maan magneettikenttää, valon polarisoitumista, valtamerten infraääniä ja mantereiden pinnanmuotoja. Perhosen sisällä tiedetään olevan proteiinin, joka yhdistää aurinkokompassin perhosen sisäiseen kelloon.

Yhdysvaltain järvialueelta muuttava monarkki -perhonen kykenee näiden ja maan magneettikentän vaihtelujen avulla suunnistamaan syksyllä Meksikoon, vaikka Auringon asema välillä muuttuisikin. Vain muuttuvat tuulet ja globaalit virtaukset voivat vaikeuttaa joskus matkan tekoa ja lajin määrällinen vaihtelu saattaa johtua ajautumisesta mereen. Tällaista vahinkoa ihminen ei voi tehdä olematta tarkoituksella itsetuhoisa geneettisenä meemejä jalostavana lajina. Ydinsotaa ei auta käynnistää ihan vähästä syystä ja hankkien johtajikseen mytomaanikkoja.

Sen sijaan geneettisenä olentona kykenemme pilaamaan myös elinympäristömme itse sitä ymmärtämättä. Tässä syntyy globaalitaloutemme suurin ristiriita. Kyse ei ole ahneudesta eikä narsismista, egoismista, vaan puhtaasti biologisesta väärään suuntaan tapahtuvasta toiminnasta silloinkin, kun kärki-innovaattorimme ovat jo ohjeistaneet digiaikamme ja kompassimme oikein.

Olen kuvannut tätä ristiriitaa käyttäen vanhaa filosofiaa, jossa Hegelin opit on kyseenalaistettu ja puhuttu “avoimesta haavasta” kykenemättä kuitenkaan kuvaamaan, missä tuon haavan paikka oikeasti sijaitsee mystifioimatta ongelman syntyä.

Kieleen sidottu ihminen

Analysoin viimeisimmän sosiaalisia medioita ja sen prosesseja tulkitsevia tekstini käännöksiä yli 50 sivistyskielelle. Kun käännettävää kieltä vaihtaa vaikkapa hindistä, galicista tai iiristä suomeksi, käsitys tekstin sisällöstä hieman vaihtuu. Samoin käy valittaessa lähtökieleksi suahili, thai tai tangalog, katalaani, kreikka tai kroatia.

Ei ole alkuunkaan sama käännetäänkö teksti valkovenäjästä, vietnamista tai kiinasta englanniksi ja sieltä taas suomeksi. Kokeiluja voi tehdä tuhatmäärin ja havaita, kuinka eri kulttuurit ja niiden kielialueet poikkeavat toisistaan.

Ilmiö muistuttaa origamien taittamista paperikehää kiertäen ja tulkiten sitä matemaattisesti uudella tavalla. Sen voi viedä jopa New Yorkin Modernin taiteen museon kokoelmiin. Onnistunut malli on esteettisestikin kaunis elämys, kuten professorineron MoMa -teos taidemuseossa osoittaa.
Olisikohan se mahtunut omaan modernin taiteen museoomme? Etenkin jos taiteilija olisi työskennellyt oman yliopistomme luonnontieteisen tiedekunnan jollakin omituisella laitoksella papereista heinäsirkkoja ja purjealuksia taitellen? Oletan että hän olisi nyt työtön suomalaisena muotoilijana.

Poikkitieteinen laskentaprosessi

Laskentaohjelma kertoo kuinka tulkinnat syntyvät ja missä tapahtuu sosiaalisen kentän näkyvimmät tuulivirtausten muutokset, magneettikenttä toimii toisin ja valon polarisoituminen ei ole sama kuin alkuoletuksessa. Valtameren infraäänet ja paikalliset pinnanmuodot ovat ohjanneet kielen geneettisesti suuntaan, joka on syytä ottaa digikielen rakentelussa huomioon. Vain näin toimien miljoonat blogit tai sosiaalisen kulttuurin tuotteet voivat säilyttää asemansa, missä niiden meemit saattavat talvehtia jopa satojen miljoonien parvina.

Tässä perhoset ja genetiikka ei poikkea globaalina lajina omasta lajistamme ja sen tavasta viestittää miljoonien joukkoina ja reaaliaikaisesti mukautuen uuteen tilanteeseen. Trooppisen saaren vangiksi jääneet geenit eivät ole oikeita sen prosessin tulkintaan tai vastaanottoon.

Tulkintavirheemme syntyvät juuri tästä alueeseen sidotusta geneettisestä ihmisestä ja vastaavasti meemeistä, jotka elävät virtuaalimaailmassamme. Lisäksi elämme lastemme kanssa usein eri maailmassa ja huomaamatta mitä virtuaalinen maailma edustaa digikielessä ja digiaivojen tulkintoina.

Kieli on geneettinen väline

Oppimiseen vaadittavia geenejä on vain rajallinen määrä. Kun ne on käytetty, ne myös pysyvät suljettuina ja niitä voidaan verrata vaikkapa flyygelin koskettimiin, olkoonkin että oppimisgeenejämme on oleellisesti enemmän.

Flyygelillä voi soittaa niin humpat kuin tangot sekä samaan aikaan klassisen musiikin sinfoniat. Oppiminen on siten melkoisen rajaton tapahtuma koko elinkaaremme ajan, olkoonkin että jo kerran suljettu geeni päästää aina vain sen saman äänen ja jotkut meistä ovat korkeammalle viritettyjä kuin toiset. Mollisävelet ja duuri eivät soi aina ja tilauksesta haluamallamme tavalla, geneettinen erilaisuus ovat lajin diversiteettiä rikastuttavia ominaisuuksiamme.

Sen sijaan meemit ovat rajattomasti muuttuvia ja riippumattomia omista geeneistämme. Me joko kykenemme ottamaan niitä vastaan tai olemme niille kuuroja ja sokeita. Kaikki meemit eivät kohdallamme avaudu ja se on hyväksyttävä myös omassa tieteessämme, kulttuurissa ja kielessä, jota edustamme.

Kyse ei ole sukupuolesta, ihon väristä, lahjoista tai neroudesta. Perhosten tapa levittäytyä globaalisti ei ole tällainen luokittelemamme ja alueeseen sidottu ominaisuus vaan puhdas vuosimiljoonien tuote, jumalten tai luonnon antama lahja, kuinka kukin sen meistä tahtoo ymmärtää. Me voimme tehdä sen saman matkan ajattomassa ja paikattomassa maailmassa ymmärtämättä, mitä samalla tapahtuu meemiemme tasolla.

Suuret massat ja pienet ihmiset

Sosiaalinen media ja sen tutkimus on suurten massojen tulkintaa rinnan muutaman erikoistapauksen kanssa. Sen viehättävin piirre ovat ihmiset ja näiden kyky viestittää toisin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

Nokian pääjohtaja esitteli vajaa viikko takaperin yhteistä ohjelmaa Microsoftin kanssa, jonka tärkein sopijapuoli on Facebook, noin 65 miljoonan jo nyt käyttämä media. Tuulet veivät nyt Saksaan, jossa myös viimeisin kirjani julkaistiin.

Edellinen taas IASP:n (International Association of Science Parks) toimesta Malagassa Etelä-Afrikassa pidetyn maailmankonferenssin jälkeen. Sieltä sen saa käännettynä millä tahansa sivistyskielellä ja valiten haluamansa lähtökielen. Vaihtoehtoja on siten yli 2500 mistä valita. Se tarvitaan, jotta voimme olla varmoja, miten viestimme on otettu vastaan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts