Juhlavuotemme 2017 aattona

Matkalla kohti 2020-lukua

On aika siirtyä vuoteen 2016 ja samalla muistaen, kuinka tuota vuotta Suomessa leimasi valmistelut seuraavaan juhlavuoteemme. Olemme olleet itsenäisiä vuosisadan ja oma aikani kului kirjoittaen kirjaani ”Finland’s big year 2017, Suomi 100”. Sen kirjoittaminen käynnistyi käyden läpi noin tuhat vuotta ennen tätä hetkeä. Siihen vaadittiin yli sata ensimmäistä sivua, lyhyt kuvaus Ruotsin ajan kuninkaistamme ja Venäjän keisareista. Ja vasta tämän jälkeen kuvaus presidenteistämme. Pohdinta siitä, miten nämä pärjäisivät tämän päivän vaaleissa keskenään kisaillen.

Tänään Jari Tervo jatkaa Helsingin Sanomien aiemmin meitä valaisevia artikkeleita putkimiehistämme ja pankkien avustajista Venäjällä entisinä pääministereinämme.

Suoraan Tervon kolumnia lainaten ilmiö on nyt oudolla tavalla suomalaista hämmentävä, irvokas ja vaikeasti käsitettävä. Putinhan tunnettiin maassamme jo sotineen ja julmuuksineen eikä hänen ja Venäjän kohdalla ollut epäselvyyksiä miehen motiiveista ja tavasta niiden toteuttajana.

Kun Putin yhteistyökumppanina kelpasi suomalaisille pääministereille, Aholle ja Lipposelle, rimaa ei voi enää alemmas laskea. Helsingin Sanomat ja tänään Jari Tervo toteavat surullisen ilmiön suomalaisina (HS 16.10. 2022).

Parivaljakon toimintaa ei voi pitää isänmaallisena, kun muistaa Suomen ja Venäjän yhteisen historiankin. Raha varmasti lämmittää, lainaten Jari Tervoa.

Pelkistettynä asia näyttää irvokkaalta. Kaksi suomalaista ex-pääministeriä värväytyy puudelin virkaan Putinin sortokoneistoon. Suomalainen maine Venäjä-suhteitten erityisosaajina kuulostaa Lipposen ja Ahon jäljiltä mustalta huumorilta.

Rinnan tämän artikkeli lehti antaa tilaa Marko Junkkarille otsikolla ” Haluaako EU palauttaa Suomen metsät 1950-luvulle?”

Siltä se nyt vaikuttaa, kun esitetään entisöintiä 70-vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Siis olympiavuotemme 1952 Suomeen, jolloin Armi Kuusela helpotti oloamme ruotsalaisten haukkuessa meidän ulkonäköämme ja samalla haettiin kalloja, joiden otsakaarta mitattiin.

Tänään aamuyöstä Yhdysvalloissa käyty raskaan sarjan nyrkkeilyottelu antoi viitteitä missä mennään ja miten tuo laji on palannut maahamme aiempien kieltojen jälkeen. Onneksi oma maestromme Ahvenanmaalta tyrmättiin ensimmäisessä erässä ja heti kättelyjen jälkeen. Malli nuoremmille nyrkkien heiluttajille jäi mahdollisimman vaisuksi, vaikka miljoona palkkiona noista minuuteista on ihan hyvä korvaus. Se muistuttaa Ahon ja Lipposen saamia korvauksia uhrauksistaan Putinille ja Venäjälle.

Kun on syntynyt noina sotiemme jälkeisinä vuosinamme Olympialaisia seuraamaan, muistuttaisin EU:n metsiemme ja soiden kuntoa seuraaville, kuinka Keski-Euroopan metsät hävitettiin jo paljon ennen syntymääni ja isäni syntymää.

Sen sijaan omat metsämme ovat edelleen kunnossa, ja soita olemme ojittaneet sotien jälkeen kiitos Venäjän tavan siirrellä rajojamme ja sotiemme veteraanien sekä Karjalan evakkojen tavan hankkia leipänsä raivaten myös soitamme perheensä elättämiseksi. Niiden palauttaminen takaisin luonnonmetsiksi on sikäli tarpeetonta, että maaltapako tyhjensi kylämme eikä noista Limingan niityistä ole enää jäljellä muuta kuin muisto.

Marko Junkkarin havainto kuinka 1950-luku on verrokkiajankohtana Suomelle erittäin epäsuotuisa, on vähintäänkin politiikan toimittajalta oikea huomautus.  Tosin elinkeinorakenteemmekin on tuon jälkeen muuttunut ja maaseutu autioitunut, maa- ja metsätalous modernisoitu. Siirryttiin maaseudun suuresta ajasta maaltapakoon ja pääosin vielä Ruotsiin muuttaen.

Valaosassa Eurooppaa metsien tila on aivan toinen kuin Suomessa ja metsät hakattiin niin laivojen ja veneiden sekä muun puuta käyttävien elinkeinojen käyttöön. Samalla myös ilmasto ja maaperä muuttui, erosoitui niin viljely- ja asutuskäytössä muokkautuen täysin uudeksi elinympäristöksi. Aggressiivisen kansan käydessä samalla sotia ja raiskaten eurooppalainen, metsäinen elinympäristö metropolien Euroopaksi.

Luontotyypeistä puhuttaessa Suomi alkaa olla ainut paikka Euroopassa, Siperiaa lukuun ottamatta, jossa meillä on mahdollisuus tavata vielä liki täysin koskematonta metsää ja kohta nämä alueet ovat samalla kylineen sekä pienine seutukaupunkeineen täysin autioituneet.

Näin maaseudun avoin kulttuurimaisema on samalla umpeutumassa ja sen myötä myös perinteinen maaseudun ekologinen ympäristö köyhdyttäen se Siperiasta paremmin tuntemaksemme metsäluonnon taigaksi soineen. Se todellakin köyhdyttää ekosfääriä, ei rikastuta. Seuratkaa vaikkapa venäläisten tapaa käyttää tätä luonto Bakussa öljyn ja kaasun tuotantoon. Öljylammikot ja merenlahdet, kaikki mihin kätesi pistät, on öljyn vallassa.

Ei eurooppalainen ja venäläinen luonnonvarojen käyttö menneinä vuosisatoina juurikaan poikkea toisistaan ja sodat ovat kuluttaneet niitä eniten. Ei vain asutus ja sen luonnosta piittaamaton rakennettu ympäristö. Tässä Suomi on täydellinen poikkeus erämaineen ja suojelualueineen. Jari Tervon kuvaus valtiomiehistä rahan perässä Venäjällä, puudelin virassa Putinin sortokoneistossa, on Suomessa oman aikamme irvokasta jatkoa pääministereihimme luottaen (HS. 16.10.2022).

Vuonna 2016 kirjoitin kirjan otsikolla ”Cluster art and Art of clusters” runkona vuosikymmeniä takaperin kirjoitettu kirja klusteritaiteen manifestina, sekä täydensin sitä kuvineen täyttäessäni vuonna 2021 70-vuotta. ”Muistelmakirja NYT – This is my life” ja ”Cluster art and Art of Clusters 70 years” ovat syntyneet ennustaen samalla, millaiseksi elämämme on muuttunut ja muuttuu lähivuosinamme.

Blogi- ja esseekirja 2016 – Väkivallan ja terrorin vuosi” julkaistiin Saksassa juhlavuotemme jälkeen vuonna 2018. Emme halunneet pilata suomalaista juhlatunnelmaa juuri tuolla kirjalla. Halusin itsekin julkaista sadannen kirjani muusta kuin sodista ja terrorismista, suomalaisista poliitikoistamme.

Se ennusti toki mitä tuleman pitää ja kuka Putin on ja millainen on se Venäjä, jonka kanssa nyt elämme vuonna 2022. Se ei voinut tulla valtiomiehillemme putkimiehinä ja pankinjohtajina, entisinä pääministereinämme, minkäänlaisena yllätyksenä. Mehän elimme jo silloin sitä aikaa, jonka jatkona on Ukrainan kriisin syveneminen ja sodan jatkuminen siellä. Suurin muutos on Ukrainan nykyinen johtaja, entinen viihdyttäjä ja näyttelijä amerikkalaiseen malliin eläen. Toisen luokan näyttelijästä voi tulla ensimmäisen luokan presidentti.

Mitä sitten koimme vuonna 2016 ja ennen juhlavuottamme?

Virukset eivät tulleet tutuksi suinkaan pandemian myötä 2020-luvun alussa oman aikamme nuorille vaan Zikaviruksena Brasiliasta aiheuttaen lasten pienpäisyyttä. Samalla alan tutkijat alkoivat oivaltaa miten alueen metsien raivaaminen toi mukanaan riskin uusille viruksille ja niiden leviämiselle. Myös kiinalaisia huomautettiin märkätoreistaan ja eksoottisista eläimistään. Vieraat virukset ovat oman aikamme vitsaus globaalina ongelmana, pandemiana.

Malariaa alettiin torjua hyttysverkoin ja Zikaviruksen hätätila poistui sekin vuoden lopussa. Terrorismin kulta-aika ei ollut kutenkaan ohitettu Brysselissä, Nizzassa, Berliinissä, joissa kuoli iskuissa toistasataa ihmistä. Irak, Syyria ja Afganistan olivat tuon vuoden ja ajan syntipukkeja rauhattomuuksiin.

Brexit tuli tutuksi ja hallitsematon maahanmuutto, Brysselin pohjattomaan kirstuun katoavat miljoonat. Britit sanoivat lopulta ei EU:lle ja Venäjä kielsi nuorten villityksen, Pokemon Go pelin. Venäjällä pelin koettiin olevan uhka maan sisäiselle turvallisuudelle ja nuorten henkisille arvoille. Jo paljon aiemmin meidän olisi tullut havaita Venäjän outo käyttäytyminen ja vainoharhaiset poliittiset liikkeet, propaganda, joka muistutti Neuvostoaikojen painajaisista. Parhaiten tämän haistoivat entiset pääministerimme Aho ja Lipponen.

Turkki koki vallankaappausyrityksen, julmat pidätykset ja puhdistukset, kostotoimet. Sekin olisi tullut muistaa ja viimeistään nyt oivaltaa haettaessa Suomessa ja Ruotsissa Naton jäseneksi. Erdogan kulki kohti yksinvaltaa, jossa mallit ovat muualta kuin vapaan lännen valtioista. Erityisen tarkkailun kohteeksi joutuivat muslimisaarnaaja Fetullah Gulenin seuraajat.

Jotain hyvääkin saavutettiin ja etenkin luonnonsuojelun alueella. Otsonikerros aukkona pieneni kemikalioiden käyttökieltojen seurauksena, eräät uhanalaiset eläinlajit ja niiden kannat vahvistuivat, kuten tiikerit tai jättiläispandat. Kiinan lahja satavuotiaalle Suomelle oli odotettu sekin.

Yhdysvallat ja Donald Trump diileineen tuli meillekin Suomessa tutuksi, olkoonkin että olin miehestä kirjoitellut jo vuosikymmeniä aiemmin. Se millainen hän on ja ketkä häntä äänestävät olisi voitu selvittää suomalaisille hyvissä ajoin. Pelkkä hysteerinen itkeskely toimittajiemme kohdalla vaaliyönä oli koominen ilmiö.

Etelä-Amerikka kävi joskus myös suomalaisten medioitten sivuilla ja itse vierailin usein siellä ja etenkin Brasiliassa jopa puhujana heidän vuosijuhlissaan tai Meksikon ja Maailmankin pyynnöstä. Globaali maailma on suomalaisille vieras siinä missä oman maansa maakunnat ja seutukaupunkimme sekä maaseutu.

Kirjoittamana agropolis strategia (Agropolis Strategy) oli levinnyt siellä kulovalkean tavoin. Myöhemmin kirja ”Social media economy and strategy”. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka tuli seuraavana, siinä missä varoitus hybridiyhteiskunnan kouristelusta sekä kyberturvallisuudesta. ”Cluster art and Art of Clusters” oli avustamassa myös muiden klustereiden esittelyssä (Cluster economy, policy,articles, art jne.). Poikkitieteisyys oli esiteltävä korvaamassa etenkin innovaatiopolitiikassa perinteiset tieteiden väliset ja monitieteiset ikivanhat riidat (Big Science War).

Yli puoli vuosisataa jatkunut ja noin 220 000 ihmisen hengen vaatinut Kolumbian sisällissota päättyi Farc-sissijärjestön kanssa solmittuun rauhansopimukseen. Vuosikymmenten aikana ihmisiä katosi Kolumbiassa tietymättömiin moninkertainen määrä kuolleisiin verrattuna. Ruotsin Akatemia ojensi tästä hyvästä, solmitusta rauhasta, Juan Manuel Santosille Nobelin rauhanpalkinnon.

Syyrian sisällissota sen sijaan jatkui kärsimyksineen Isisin sekä Syyrian, Venäjän ja Iranin välisenä Aleppon myös meille tuomana uutisena. Mielikuviimme ja takaraivoon piirtyi kuva pienestä, runnellun 5-vuotiaan pojan kasvoista, hänen hakiessa kuollutta isäänsä.  Näin tämä pieni runneltu poika, Omar Paqneesh, antoi kasvonsa Syyrian sisällissodalle.   

Kaikesta kurjuudesta huolimatta ihmissuvun eliniän odote nousi noin viisi vuotta tällä nyt elämällämme vuosituhannella lähinnä äitiyskuolemien ja lapsikuolleisuuden vähentyessä. Kiina oli jo aiemmin luopunut yhden lapsen politiikastaan.

Työläimmät ko. ajan kirjani olivat vuosikymmenen kirjat osat I ja II. Niihin on koottu kaikki kymmenen vuoden aikana kirjoittamani artikkelit ja niiden klusterit. Näiden noin parintuhannen artikkelin tai esseen joukosta valitsin kaksi vuonna 2016 kirjoitettua.

Toinen kertoo isolaatiomekanismeista ja jälkimmäisessä palaan yliopistooni Oulussa ja sen kasvatteihin, rehtoriksi ehtineisiin, maaherraksi kypsyneisiin. Aiemmin muistelmissani palasin näihin aikoihin (Cluster art and Art of Clusters 70 years tai Muistelmakirja NYT – This is my life). Tuoksut vievät ja näyt ohjaavat mutta myös globaalin maailman ihmeet sekä paikkamme idän ja lännen välissä tuulten kuljeteltava.

Kirjat löytyvät kirjakauppojen ja kirjastojen sekä sähköisten välineittemme kautta myös kotisivultani www.clusterart.org. Niiden taitosta ja toimituksesta on vastannut tyttäreni Outi Huhtala sekä etenkin netissä löytyvistä kansista poikani Veli-Matti ”Vellu” Luostarinen. Heille lämmin sydämellinen kiitos. Ilman heitä ja saksalaista kustantajaani näitä kirjoja ei olisi syntynyt. 

Isolaatiomekanismin riski innovoinnissa

20.04.2016

Suomen Kuvalehti on antanut pääkirjoituksessaan kyytiä Suomen Akatemialle. Varmaan aiheestakin. Samalla kirjoituksessa puututaan ongelmaan, joka syntyy tutkimusohjelmia laadittaessa imitoinnista.

Tutkimusohjelmilla aletaan plagioida vanhoja ja muualla jo tehtyjä ohjelmia sekä varmistellen näin niiden läpimeno luottaen jo koettuun ja rahoittajalle ehkä tuttuun tutkimustehtävän johdatteluun. Tällöin päädytään helposti usein aiemminkin kirjoittamiini isolaatiomekanismien koukkuihin. Sama pätee vaikkapa hallituksen kohdalla tämän kopioidessa toteuttamiaan malleja muualta maailmalta niitä lainaillen.

Uuden imitoinnissa ongelmat syntyvät lyhyesti kuvaten viidestä isolaatiomekanismista. Usein mutkikkaissa alueellisissa malleissa alkuperäinen ideoija saa asiastaan irti sen alkuperäisen hyödyn. Kokonaan uudessa organisaatiossa, alueella tai kulttuurissa vaaditaan oppimista, kokemusta ja taitojen kehittämistä, jotta mutkikkaat yhteiskunnalliset mallit istuisivat uuteen sosiaaliseen pääomaan.

Monikansalliset yritykset puhuvat ”ajan puristamisen epäekonomista” ja tarkoittavat tällä sitä hukattua aikaa, joka kopioinnista syntyy. Mutkikkaissa rakenteissa vain alkuperäinen innovaattori saa innovaatiosta kaiken hyödyn irti.  Ainutkertaisia kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita ei voi kopioida yhtä menetyksellisesti uusissa yhteyksissä. Ne muuttuvat ja lopputulos ei ole sama kuin alkuperäinen pitkänkään ajan puitteissa. On järkevämpää ostaa koko firma kuin lähteä kopiomaan jotain sen osaa esim. Suomen markkinoilla.

Kolmas isolaatio-ominaisuus mallien kopioinnissa kytkeytyy niiden liittyneisyyteen. Usein ne ovat kiinni alueen omissa verkostoissa ja klustereissa. Näin imitoinnissa mutkikkaat rakenteet jäävät huomaamatta. Imitoija ei välttämättä kykene soveltamaan imitoitavan kulttuurin tai organisaation resursseja. Nyt ajan lisäksi aletaan hukata myös vääriä resursseja ja oikeita käytetään väärin. Alkaa syntyä kitkaa, joka näkyy ihmisten pahoinvointina työpaikalla.

Neljäs isolaatio-ominaisuus on kausaalinen epämääräisyys, jolloin soveltava organisaatio, alue tai kulttuuri ei kykene näkemään, miten imitoitavan organisaation (kulttuurin) toiset ominaisuudet kuin suora kopioitava innovaatio (=menestystekijä) eroavat imitoijan omista resursseista. Näin itse prosessi tai mekanismi innovaation tai menetyksen taustalla jää hämäräksi. Kuntien palvelurakenteiden uudistamisessa tapahtuu usein näitä virheitä edellisen lisäksi.

Viides isolaatiomekanismi on sosiaalinen kompleksisuus, jolloin innovaation monet sosiaaliset taustatekijät tekevät siitä miltei mahdottoman imitoitavan pelkästään esim. organisatorisena tai johtamistaidollisena prosessina. Tällaisia irrallisia imitointeja alueet ja organisaatiot pyrkivät kokeilemaan yhtenään ja epäonnistuva. Tai kun lopulta jotain syntyy, aika ei ole enää otollinen sen toteutukseen.

Edellisten vuoksi esim. Yhdysvalloissa varotaan käyttämästä muualta imitoituja kulttuurisia laajoja malleja ja panostetaan kaiken aikaa omaan osaamiseen ja innovointikykyyn myös pienissä yksityiskohdissa.

Tuoksut vievät ja näyt ohjaavat

04.08.2016

Elämäntapa ei ole kaikille oma valinta ja hyvien elämäntapojen noudattaminen vaatii riittävää varallisuutta ja jaksamista. Kaikki haluaisivat elää pitkän elämän, mutta kukaan ei haluaisi tulla vanhaksi. Sairastuminen kuitenkin vie monelta elämänhallinnan. Tällöin hyvää tarkoittavat sanat kuten “se mikä ei tapa, vahvistaa”, “itku pitkästä ilosta”, “aika parantaa haavat”, “kyllä se siitä”, “ota itseäsi niskasta kiinni” jne. voivat loukata ja “oppia ikä kaikki”.

Elämä on toisille karumpi kokemus ja kun et voi valita vanhempiasi ja paikkaa mihin synnyt, yritä valita ainakin oikeat opettajat ja valmentajat. Näistä oman aikamme teatraalisista hahmoista ilman muuta tunnetuin oli juuri kuollut Jouko Turkka. Osin hänen mittava työ kylvi myös väärinkäsityksiä, kanteluita, erottamisia ja kulttuuriministerit istuivat nastoilla, kirjoittaa Kirsikka Morning tämän päivän näyttävään Turkan nekrologiinsa Helsingin Sanomissa (HS 4.8). Kirjoitus kommentteineen jää historiaan.

Turkan näyttelijät olivat kovilla, Turkka jätti usein taakseen savuavia raunioita ja Ruotsissa hänestä kirjoitettiin kuten demonista ikään. Suomessa Turkan jättämä jälki on kuitenkin kuolematon ja hän on muutakin kuin omasta egostaan pullistuva sammakko tai alkumies. Hän oli oppinut nero, kirjoittaa teatteritoimittaja. Häntä kun kiitettiin myös hienovaraisuudesta ja herrasmiesmäisyydestä.

Turkka aisti mitä ympärillä tapahtui ja visioi tulevaisuuden oikein. Kilpailu vallasta vaati myös fyysisen kunnon duunareilta, ei vain Stubbin kaltaisilta johtajilta. Turkan teatteri pyrki takaisin kärkeen uudessa tulevassa informaatio- ja innovaatio- yhteiskunnassa, ei vain viihdyttämään.

Kun taitelijat pantiin fyysiseen rääkkiin, tavoite oli hankkia tiedostamatonta testosteronia ja feromoneja, tuoksuja, jotka hullaannuttivat yleisön ja tuloksena saattoi olla pohjalaisen painitatamin tuoksut. Turhautuneet ja harjoitusmetodeihin kyllästyneet oululaiset ymmärsivät tämän uuden elämän vapauden väärin, ja vasemmistolaisen kollektiivisuuden jo aikoja pilanneet näyttelijätyön untuvikot osoittivat oman Jumalan teatterinsa voiman Oulun teatteripäivillä kuuluisalla, feromoneja väkevämpääkin tuoksua tuottavalla esiintymisellään. Olin silloin opettaja ja tutkija Oulun yliopistossa ja surin oppiemme perään ja hakeuduin samaan aikaan Turkuun ja Suomen Akatemian leipiin. Koskisodat uuvuttivat nekin. Uhkauksia kun sateli joka puolelta.

Alkoivat teatterisodat, esityksistä kiivailtiin ja Antti Majanderia lainaten, kaikki me aloimme näytellä komeljanttareita (HS 4.6). Emme kammanneet enää kaljuuntuvaa päälakeamme piiloon vaan paljastimme sen, toisin kuin tuleva  hiihtäjiemme valmentaja Immo Kuutsa oli meitä kouluttanut Iisalmen lyseossa. Oulu meni kohti omaa tiedepuistoaan ja teknologiakeskustaan, jossa yliopisto rakennettiin suolle ja teatteri mereen. Nokian siemenet oli kylvetty ja professori Pentti Kouri alkoi kouluttaa oululaisia kansankapitalismiin. Sinivalkoinen pääoma oli tullut tiensä päähän, markkaa alettiin viedä historiaan.

Tuon uuden koulukunnan, innovaatiopolitiikan sisäistäneenä turkkalaisena Oulun koulun kasvattina, käyntini Turussa toi mieleen menneen maailman kermakakkualueen. Tässä kahden maailman välimaastossa, ei kenenkään maalla, näyttelijätyö komeljanttarina, kirjoittajana, kouluttajana, kuvataiteissa, kuten runoja rustatenkin, muuttui Vesa Vierikon kuvaamaksi hulluuden ja nerouden rajoilla tanssimiseksi.

Ne meistä, jotka kykenivät sietämään näitä outoja opettajiamme, saimme juuri Turkan kaltaisilta lisäopin, mutta ei nyt koko elämämme sisältöä pukeutumalla tuulipukukansaksi. Jossain kun kulkee myös hulluuden raja ja omalla kohdalla se kulki juuri tuulipuvussa.

Naiset ja miehet alkoivat tehdä samoja punnerruksia, mutta syntien määrä pysyi edelleen vakiona. Naiset eivät tehneet yhtä paljon punnerruksia mutta miehet kykenivät nyt näkemään Turkan opeilla sellaista, jossa toinen puolisko aivoista välillä nukkui ja vain toinen pysyi valveilla.

Oulun yliopiston professorit Lajunen, Pursiainen, Hohtola ja Peltomäki, kaikki oman aikani kasvatteja tuon ajan yliopistosta, ovat tämän havainneet myös linnuilla (HS 4.6). Ne kykenevät pysymään ilmassa vuorokauden, jopa ylikin, turkkalaisen tieteen taidoilla. Fregattilinnut pysyvät ilmassa nukkuen jopa pari kuukautta.

Puoliunessa opiskelun rinnalla levisi luonnontieteiden magneettikenttien tutkimus ja kykymme suunnistaa mielettömiä matkoja maailmalle. Aloimme havaita magneettikenttien voimaviivat valvomalla kaiken aikaa ja lisäämällä näin verkkokalvojemme pigmentin määrää.

Ilman näitä uuden koulukunnan turkkia ja heidän feromonejansa tämä olisi ollut mahdotonta. Näitä uusia tuoksuja oli etenkin syljessä, virtsassa ja kyynelissä. Moni alkoi suudella vain maistellakseen uusia feromonejamme. Olimme siitä otettuja ja se oli askel kohti uusia vallankumouksellisia työmetodeja. Tästä Turkan koulukunta ei ollut riittävästi informoitu.

Painijoille tuttua on hajuaisti ja sen merkitys punnerrettaessa hikisissä painitrikoissa aamusta iltaan turkkalaisessa maailmankirjallisuuden ja filosofian, kuvataiteen ja musiikin biomekaanisessa harjoitussalissa. Siinä silmien värejä havainnoivat aistinsolumme alkavat tuottaa öljypisaroita, jotka ovat kuin suotimia ja tehostavat väriaistimustamme. Alamme hahmottaa salissa ultavioletteja valoja ja vastustajan hajujäljet näkyvät silmin havaiten ja ennakoiden näin tulevaa iskua. Takaraivossa syntyvä oivallus pysyy kuitenkin piilossa.

Jo varhain opimme, kuinka varpuslintujen aivokuorella on reippaasti enemmän hermosoluja kuin meillä kädellisillä. Ekologian ja etologian luennoilla ja kenttäkursseillamme aloimme oppia, miten suunnistaa kartoilla ja käyttää Neuvostoliitosta saamiamme väärävärikuvia infrapunasäteiden tulkinnassa maantieteen laitoksella GIS-teknologiassa.

Tänään jokainen meistä suunnistaakin kuin linnut, tosin autossaan istuen kuunnellen ohjeita sekä istuu pian kulkuvälineessä, jota ohjaavat robotit. Kaikki tämä syntyi turkkalaisen koulukunnan tuotteena, olkoonkin että sen ainut tuote oli lopulta vain Turkan työtapa ja sen analysointi innovaatio-ohjelmissamme.

Suurin ja ratkaisematon ongelma liittyi tunteisiin ja niiden liittämiseen uuteen uljaaseen salattujen taitojen maailmaan. Egoismi, omien viettien tyydyttäminen tai vallan hakeminen ainoana oppina yksin ei siihen riittänyt. Ongelmana kuitenkin oli normistoltaan ja moraaliltaan epäilyttävä viive, jossa varpuset alkoivat pienentyä ja kadota kuten pyy maailmanlopun edellä.

Seurasimme Yhdysvalloista kantautuvia tietoja, jossa Obama kertoi Donald Trumpin olevan kyvytön hoitamaan hänen virkaansa ja Trumpin vastaavan, kuinka rouva Clinton on kyvytön hoitamaan kaikkiakin valtion virkoja ja Obama puolestaan kehnoin presidentti mitä Yhdysvaltain historia tuntee. Jotain perustavaa oli siis pielessä ja Yhdysvallat sen kanssa koukussa.

Sosiaalinen älykkyys turkkalaisena, myös nyt Turkissa tunnettuna, uutena mediaälykkyytenä alkoi epäilyttää näyttelijätyön draamassa. Oppi “jos ette naiset jaksa jäätte miesten jalkoihin” ei ehkä ollutkaan ainut oikea ja Jari Halonen egoismin gurun syväoppineena (HS 4.6) on varmaan oikeassa todetessaan, kuinka Turkkaa ei ehkä vieläkään oikein ymmärretä. Teatteriväen on siis jatkettava punnerrustaan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts