Mika Aaltola syndrooma – presidenttipelin käynnistyessä

01.11.2022

Mika Aaltola antaa ulkopolitiikastamme ja Ukrainan sodasta lausuntoja, jotka ovat asiantuntijan ja siis tutkijan työstä syntyviä sekä kenen tahansa ymmärrettäviä. Mutta ei kuitenkaan populistisia. Jonkun on sanottava se mitä koko kansa ajattelee. Kyllä kansa tietää, sanoisi Veikko Vennamo ja oli oikeassa. Jonkun on vain sanottava ääneen ja asiantuntijana mitä kansa ajattelee. Mutta ei osaa sanoa ääneen tai tavalla, joka on samaan aikaan myös valtamediankin kertoma kuvaus samasta asiasta. Mediayhteiskunnassa on oltava korvat herkkänä ja toimittava silti oikein. Megafonilla annetut kuiskaukset kuuluvat niihin hyviin neuvoihin, jotka on paras unohtaa.

Mistä syntyy joka vaaleille tuttu ilmiö, jossa vuosia ennen vaaleja joku on otettava ikään kuin alkulämmittelyyn ennen kuin todellinen kurkien tanssi alkaa? Mikä on tämän mediayhteiskunnan syndroomaan taustalla. Luettelen kymmenen kohtaa aiheesta, joka muuttuu toki ennen todellista huipentumaansa. Siis vaiheessa, jolloin eletään vaalikiiman huippua ja kurkien tanssi alkaa. Jos se ei käynnisty lainkaan, äänestysaktiivisuus jää alhaiseksi.  Maakuntavaleissa aluevaaleinamme kävi näin, eikä pääkaupunkiseutu osallistunut koko vaaleille ja medioillemme vauhtipyörän antavaan leikkiin.

1)Perinteinen asiantuntija käyttää liian usein ilmaisua, toisaalta ja toisaalta. Syntyy vaikutelma epävarmasta ihmisestä. Kansa kaipaa presidentiksi henkilöä, joka tietää mitä sanoo ja sanoo mitä kansa tahtoo. On hyvä, kun joku ajattelee samalla tavalla tai ainakin kertoo, mitä me ajattelemme, jos tietäisimme taustojakin. Asiantuntija tuo nämä esille mutta myös oikeaan aikaan ja oikealta paikaltakin.

2)Mika Aaltola taustoittaa sanomansa. Siinä on samaa kuin säitä ennustavan kerronnassa, jonka tukena on vakava ilme ja kartat. Suomalainen rakastaa karttoja. Asian dokumentointi on pragmaattiselle ihmiselle erityisen tärkeä osa esitystä. Jykeväleukainen, matalaääninen harteikas mieshenkilö on jotain muuta kuin pienileukainen ja luisuharteinen, korkealla äänellä, falsetilla asiansa kertovat kääpiö.

3)Mika nimenä on yksi suosituimpia siinä missä Aaltola yleisimpiä sukunimiämme. Tiedetään, kuinka Yhdysvalloissa vaaleissa menestyy, jos ehdokkaan nimi on tunnettu, entuudestaan maineikas aivan riippumatta onko ehdokasta edes koskaan nähty tai kuultu. Syntyy myös väärinkäsityksiä, jossa onkin äänestetty aivan väärää henkilöä mutta oikeaa nimeä. Minullakin on parikymmentä täysnimikaimaa ja Matti oli aikanaan miehen yleisnimikin. Oli niin kevät matti kuin syys mattikin. Oikeammin ne kirjoitettiin jopa yhteen ja siis pienellä kirjaimella ”mies”. Se oli yleisnimi, ei erisnimi ensinkään.

4)Mika taas ei ole Mattia pahempi nimenä vaan ohitti Matit miehen etunimenä. Matti pysyi kuitenkin shakkipelin lopun näytelmässä ja Matteuksen evankeliumissa. Sillä tarkoitettiin myös maailman lopun merkkejä ja heprealainen nimen alkumuoto tarkoittikin Jumalan lahjaa. Matti Nykänen oli nuorena poikana maailman matti mutta myöhemmin maine hivenen tahriutui ja myös oma paluu Suomeen maailmalta, nähden Iltalehtien lööpit Seutulassa, lentokentällä, kertoivat poikkeuksetta missä Mattia nyt vietiin. Hiven samaan tapaan esiintyi kansalle myös Vesa-Matti Loiri Uuno Turhapuronamme. Molemmille Mateille kansa olisi halunnut valtiollisia hautajaisia. Tai näin megafoni kertoi ja se riittää lööppien kertomana.

5)Mika Aaltola on kertonut myös viikkolehdillemme auliisti lapsuudestaan, sisarestaan, traumaattisista tapahtumista ja vaikuttaa myös tätä kautta olevan osa kansallista yhteistä omaisuuttamme, lööppienkin kuningas. Hän osaa käsitellä medioita, jotka käyttävät valtaa ja kertovat kuka hän oikeasti on ja miten julkisuus lopulta tekee myös valtion päämiehistä ja naisista haluamansa oloisia ja näköisiä äänestettäviä. Julkisuus ja media vallankäyttäjänä on kohdellut Mikaa ja Mattia, pääministeriä naisena, hyvin samalla tavalla ja hakien lööppejä, jotka ovat myyviä. Pääministerimme ei päästänyt meitä huomaamatta häntä edes parina päivänä kesäajan lomaansa, viemättä näkyvimmät lööpit itselleen. Hän ohitti lopulta mennen tullen Jäämereltä eksyneen ja Itämerellä seikkailleen ylimittaisen norpan menneen kesän hittinä jopa kansainväliseen jakeluun ylettyen. Elämä on tällainen kaunis saippuakupla medioitamme seuraten.

6)Jokaisen menestyneen miehen ja naisen takana on aina päämäärä, joko itse asetettu tai muiden antama.  Se että epäonnistut välillä, opettaa sinua enemmän kuin jatkuva onnistuminen. Paljon kokenut, myös vaikeita asioita voittanut, pystyy hymyilemään silloinkin, kun kaikki ei mene aivan kohdalleen. Hän on tullut keksineeksi jonkun, josta sitä voi syyttää. Kutsumme kiipijäksi henkilöä, yleensä kaikkeen kykenevää, jota emme voi sietää. Kun et enää muutakaan keksi, elämäsi muuttuu arvottomaksi, alat matkustella. Turisti ihmistyyppinä on kaukana valtion päämiehen tehtävistämme. Luova innovaattori jo paljon lähempänä mutta visionääri vie voiton. Vaaleihin osallistuvat äänestäjät eivät kuitenkaan edusta kumpaakaan ihmistyyppiä suurena enemmistönä. Hitaat jälkiomaksujatkin on saatava uurnille, jos myös populistit aikovat menestyä protestina vaaleissamme. Silloin presidentti voisi olla Uuno Turhapurokin. Mika Aaltola on kaukana Uuno Turhapurosta.

7)Menestyjälle puhe ja kirjoittaminen on ajatuksen Äiti, ei sen palvelijatar. Tämän läksyn osaa jokainen hiirikin, joka on alkanut harrastaa politiikkaa tullakseen rotaksi.  Ammattinsa osaava poliitikkona tietää, kuinka kaikki maine on lopulta vaarallista: hyvää seuraa vain kateus, huonoa häpeä. Oleellista onkin juuri jaksaa kantaa nämä molemmat taakat vuorotellen. Kun seuraat poliitikkoja, näiden esiintymistä kuntasi valtuustossa, kukaan ei kuuntelisi ketään, ellei tietäisi pääsevänsä seuraavaksi puhumaan. Mediat tietävät tämän ja haluavat välillä myös vaihtaa puhujiamme. Asiansa tuntevan kanssa on jotenkin varmempaa keskustella kuin kokonaan osaamattoman tai liiaksi tietävän. Molempia vältellään. Kansa tietää kuinka elämä on lopulta lyhyt ja vain vastoinkäymiset tekevät siitä pitkän. Eivät he vastoinkäymisiä kaipaa. Tässä demokratia eroaa totalitaarisesta järjestelmästä. Ja tämän keisarit Kiinassa ja Venäjällä tietävät.

8)Ihminen aivot alkavat toimia heti syntymähetkellä. Ne eivät pysähdy hetkeksikään. Ennen kuin on liian myöhäistä ja pidettävä julkinen puhe. Ihminen ei pelkää mitään niin kuin tuota hetkeä. Niinpä tätä varten haetaan itsensä jo moneen kertaan häpäisseet ja tyydytään sellaiseen, jonka kohdalla menestys on kuin huumepiikki. Jokainen saa itse kohdallaan päättää, jatkaako tuota piikitystä ja kuinka kauan. Narsismin häiriöt ovat yleisin tauti juuri politiikassa.  Harva tutkija, saati tiedemies on narsismiltaan häiriintynyt poliitikko. Tutkijan työ edellyttää luovaa innovaattoria ja kykyä toistaa toistamisen jälkeenkin, liki pakkoneuroottisella tavalla. Se ei ole poliitikon työtä ensinkään. Karl Marx oli sentään yhdessä asiassa oikeassa todetessaan, kuinka filosofia  suhtautuu todellisuuteen kuten masturbaatio seksiin.

9)Kari Suomalainen oivalsi, kuinka pelokas ihminen on aina myös aggressiivinen. Luonnossakin pelkäävät eläimet alkavat pörhistäytyä ja näytellä hirmuiselta, uhkaavat tuon tuosta pelkonsa näin paljastaen. ”Pelko on aseeni” kirjan nimenä on taas liian kömpelö, eikä pelon pelkääminen ole enää oikein edes taidetta. Kaikkien tunteittemme taustalla tahtoo kuitenkin olla aavistus pelosta ja pelon voittava ihminen on taas ongelma itselleenkin. Kärsivällisyydelläkin on taas rajansa ja liian pitkälle vietynä sekin muistuttaa pelkuruutta. Tässä kansa päämiehensä vaaleissa on poikkeuksellisen taitava medioineen. Näin hyvä herraonni seuraa sitä vuosikymmenestä toiseen. Tässä taas Kiina ja Venäjä poikkeavat meistä emmekä ymmärrä heidän tsaristisia taipumuksiansa. Kyse on kulttuurista, sosiaalisesta pääomasta. Se periytyy ja traumoina myös epigeneettisestikin. Sukupolvelta seuraavalle pimeinä geeneinämme.

10)Epätoivo on taas hinta, joka on maksettava, jos asettaa itselleen aivan mahdottomia tavoitteita. Jos muut niitä asettelevat, kuten mediat presidenttiehdokkailleen, joku muu on ohjaimissa ja oma osuutesi on elää näiden odotusten vankina. Toki suuri osa ihmisistä on olemassa, mutta ei elä tai elää vain murto-osan elämästään. Elämän tragedia ei ole se, että ihminen häviää, vaan se että hän on mukamas vähällä voittaa. Toivo on kuitenkin riski, joka on joskus otettava ja etsittävä rauhaa itsensä ulkopuolelta, muututtava passikuvansa näköiseksikin ja oltava ehdokkaana vaaleissa saamatta edes omaa ääntään. Rumien kanssa ei kannata tapella, heillä kun ei ole mitään hävittävää ja kaikki sellainen on huvittavaa niin kauan kun se tapahtuu jollekulle toiselle kuin ehdokkaalle itselleen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts