Geoinformatiikka terveydenhuollon käyttöön

02.11.2022

Kenen sanomaa ja koska sanottua: ”Yhteiskunnan kehitys oli mielestäni jo pitkään mennyt hyvään suuntaan, kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sen seurauksena moni asia on nyt huonossa jamassa: energian hinta on noussut, ruoan hinta kallistunut ja tiedot Ukrainasta ovat erittäin huolta herättäviä. Historioitsijana huomaa, että ihmisillä on taipumusta käydä sotia, joten siinä mielessä voi tuntua siltä, että asiat eivät muutu. Muistan, miten kotipitäjässä Ylihärmässä naapurin emäntä huusi: ”kun jotakin epätavallista tapahtuu, kestäkää ja taipukaa.”

Entäpä kuka mahtoikaan ja milloin sanoa tällaista: ”Me pidämme maantiedettä itsenäisenä aineena ja sukulaistieteiden yhtyneiden voimien tuloksena tulee olla historian, tilastotieteen, kansantieteen ja luonnontieteiden välisen yhteistoiminnan tulos. Koetamme käyttää hyväksemme kaikkea, mitä historia, tilastotiede, kansantiede ja luonnontieteet voivat tarjota. Koetamme alinomaa etsiä syitä ja tunkeutua alkujuuriin. Koetamme vertailemalla päästä eteenpäin, jotta isänmaamme maantiede kerran ilmenisi oikeassa valossaan ja täydessä erikoisuudessaan.”

Edellinen lainaus on historioitsija, tietokirjailija Heikki Ylikankaan haastattelusta Apu lehdestä 3.11. 2022 hänen täyttäessä 85 vuotta ja jälkimmäinen on suoraa lainausta Sakari Topeliuksen luentomuistiinpanoista ”Maamme kirjan” ensimmäisen uudistetun painoksen (1878) ajoilta.

Topeliuksen ja Ylikankaan ajatukset sekä ajattelun perustavalaatuisuus kuvastaa myös nylkyaikaisen maantieteilijän työn sisältöä, oloonkin että välineet ovat muuttuneet ja Topeliuksen asenne vaikkapa jääkausiteoriaan joutui jo hänen aikanaan pohdittavaksi.

Niinpä jo Maamme kirjan neljännessä painoksessa Topelius kirjoittaa näin: ”Aikoinaan koko pohjoinen Eurooppa Kiovaan ja Reinin suistoon saakka peittyi, niin kuin nykyään Grönlanti, summattomien jääjoukkojen alle, jolloin vuoret painuivat tai vajosivat valtameren tasapintaa alemmaksi. Myöhemmin valtameren aallot vyöryivät luoteesta päin, kelluvat jäävuoret sylissään, tavattoman väkivaltaisina näiden Pohjolan seutujen yli, murentelivat, uurtelivat ja sileiksi tahkosivat vuoret, hajoittivat vierinkivet, loivat kokoon harjanteita ja hiekkatöyryjä, sorvailivat hiidenkirnut, kerrostivat nummet. Tämän jälkeen alkoi uusi aikakausi, jota vielä jatkui, jonka aikana syntyi maan kohoaminen ja löyhempien maalajien kerrostumisen kanssa nykyinen arktinen kasvi- ja eläinkunta (Topelius 1893:9).

Ensimmäisessä ”Maamme kirjan” painoksessa (1875) Topelius toteaa luvussa ”Maamme alku” Suomen syntyneen Jumalan luomistyön tuloksena ja kauan ennen ihmisen ilmaantumista Suomen kamaralle alueen peitti Pohjoisen jäämeren aallot.

Myöhemmin, Topeliuksen nimissä, vaikkakin postuumisti Suomen koululaisille annettiin tarkempaa tietoa jääkauden ja mannerjään vaikutuksista.

Lainaukset ovat Maantieteellisen aikakauskirjan Topeliusta ja jääkausiteorioita avaavasta professori Matti Seppälän artikkelista. Seppälä oli minulla aikanaan Oulussa opettajana ja tentitytti mm. luonnonmaantieteen laudaturin oman aikamme oppeja ja menetelmiä.

Kuljimme yhdessä niin ikään mm. Oulangan biologisen aseman suunnalla mutta eniten kuitenkin Hailuodossa sen dyynejä seuraillen ja Lapissa palsasoiden syntyä pohtien ja myös keinotekoisesti niitä aikaansaaden.

Maantiede jakautuu kulttuuri- ja luonnonmaantieteeseen sekä nämä vielä erikseen mm. suunnittelumaantieteeseen ja siis aluesuunnitteluun teorioineen ja tavalla, jossa tukiaineet tulevat eri suunnalta kuin perinteisemmän maantieteen kohdalla ja koulutettaessa biologian ja maantieteen vanhempia lehtoreitamme.

Itse suoritin molemmat suunnat mutta jatkoin Turun ylipistossa ihmistieteitten (human science) tukiaineita lisäten pääaineena siellä sosiologia. Samaan aikaan työskentelin Jokioisiin Helsingistä siirretyn MTT:n (nykyinen LUKE) laboratorioissa. Olin ensimmäinen väitellyt siellä, jonka tausta ei ollut Helsingin yliopistossa ja sen maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa. Se aiheutti paheksuntaa ja pelkoa ilmiön leviämisestä, psykososiaalisia ilmiöitä maaseudulla eläen.

Se tuli toki korjattua yli kaksi vuosikymmentä ko. laitoksen erikoistutijana ja tutkimusjohtajan tehtäviä samalla hoitaen. Elettiin jo aikaa, jolloin fyysinen sijainti ei ollut esteenä operoida useammassa yliopistossa samaan aikaan sekä hyödyntäen MTT (Luke) soveltavaa tiedettä tekevien laboratorioita. Niiden tuloksia odotettiin liki päivittäin, jolloin niihin myös oli panostettava eri tavalla kuin opetusta antavissa yliopistoissamme ja niiden laboratorioissa.  

Pyrinkin vaikuttamaan mm. korkeakouluneuvostossa, hallituksen työrukkasessa yliopistojemme suuntaan, siihen kehitykseen, jossa Suomessa lisätään tohtoritutkijoiden määrää ja samalla laatua sekä antaen myös näille tutkimuslaitoksillemme mahdollisuus juuri tohtorikoulutuksen järjestämiseen ja etenkin naisten osuutta rajusti nostaen. Nyt se hoidettiin muodollisesti yliopistojen usein vaatimattomissa tiloissa, ajatellen väittelijöiden tulevaa työtä etenkin tutkimuslaitoksissamme. Naisten osuus väittelijöistä oli prosentin luokkaa.

Se että lainasin heti alkuun Matti Seppälän artikkelia ja pohdintaa Zacharias Topeliuksen elämänvaiheita ja tuotantoa, lähti liikkeelle omasta ajastamme ja koulutusohjelmastamme, jossa vaativa tutkijakoulutus tutkintoineen on ikään kuin perintöä yli kahden vuosisadan takaa ja kaipaisi viimeinkin kunnon tuuletusta sekä vastaamaan oman aikamme haasteisiin.

Emme elä enää Topeliuksen maailmassa, jossa tutkimus ja tiede sen osana olisi eräänlainen sivuraide sellaisesta työstä, johon ajautuvat kulttuurialan monenkirjavat ammattilaisemme, joista valtaosa liittyy viihteeseen ja tähän jaettavaan köyhän tukeen niistä rovoista, joista jaetaan apurahoja ja veikkausvoittovaroinamme.

Suomen Akatemia on tässä merkityksessä kaukana oman aikamme tieteestä ja sen tehtävistä tutkimuslaitoksissamme ja sen edellyttämistä pelkistä laitehankinnoista ja koulutuksen ajanmukaistamisesta osana paradigmaista maailmankuvamme muutosta sekä tieteen osuutta sen ylläpidossa ja päivittäisessä uusintamisessa. Emme elä enää Zacharias Topeliuksen Suomessa. Tämäkin teksti on aikanaan julkaistava Saksassa.

Väitellessäni ensimmäisen kerran 1970-luvun puolella, meitä oli koko Suomessa tuona vuonna paljon alle sadan väittelijän, pois lukien lääkärit tohtoreina. Väittelyn tarkoituksena oli lähinnä uusintaa yliopistojen ja korkeakoulujen opettajakuntaa, josta valtaosa oli tuolloin sotansa käyneitä miehiä. Naisia ei juuri lainkaan.

Uusi teknologia oli ja pysyi heille vieraana koskien etenkin tietotekniikkaa ja sen käyttöä kaikessa mahdollisessa tiedon hankinnan ja käsittelyn vaiheissa. Samoin tieteen vaatima globaali luonne oli vaatimatonta päivittäisenä tapahtumana. Nyt tulisi jo olla toisin yliopistollisissa keskussairaaloissamme ja maakunnissa. Valtaosa hoitajista on naisia.

Tänään Terra käsittelee geoinformatiikan merkitystä yhteiskunnassa sekä digitaalisen spatiaalisen informaation tarvetta arjen elämässämme. Tunnemme sen automme GIS (Geographical Information System) laitteistoista ja satelliiteista ohjaamassa meitä ilman kartanlukutaitoakin. Alan opetustarjonta eri tehtäviin on valtava siinä missä geoinformatiikan leviäminen uusille, myös kokonaan aiemmin yllättäville aloille.

Samalla ainetyypit ja -lähteet ovat nekin lisääntyneet räjähdysmäisesti vain muutaman vuosikymmenen takaisesta kysynnästä. Jokainen taksimatkakin tai sairaaloiden ja soten toiminta edellyttävät geoinformatiikan käyttöä ja ymmärrystä potilastietoja ja potilaita hoidettaessa.

Geokoodaukset ovat nekin vielä aivan alkutekijöissään sekä niiden tutkimus ja tulkinta sekä sovellukset kunnittain suorittamatta. Kysehän on palveluista ja niiden optimaalisesta järjestelyistä, usein vielä vanhuksille.

Säästöt ovat oikein hoidettuina valtavia ja pelastavat samalla ihmishenkiäkin. Etenkin juuri spatiaalinen analytiikka on kehittynyt kuluneen vuosituhannen aikana valtavasti. Näiden uusien mallien käyttömahdollisuuksia on toki julkaistu työkaluina ja analyysimenetelminä pilvin pimein, mutta ne jäävät, kuten 200-vuotta sitten Topeliusten pöydille.

Pelkät matkojen reititykset ja kuntarajojen tuijottelu on kaukana oman aikamme tieteestä ja sen käytöstä. Maallikot poliitikkoina jakamassa tehtäviä toisilleen ja kunnilleen on surullista varojen ja ihmishenkien tuhlausta. Potilastietoja ja paikkatietoja ei käytetä muuhun kuin hoitajien aikaa vievään byrokratiaan.

Terveysrekisterit ja paikkatietojärjestelmät ovat kokonaan vailla tekijäänsä, vaikka teoriat toimivat jo maailmalla myös käytössä. Paikkatietoja hyödyntävä terveysmaantiede on liki tuntematon. Tietojen yhteistä käyttöä ei ole edes pohdittu, kun potilastiedot ovat jo sellaisenaankin karkuteillä. Riidellään rajoista ja poliittista paikoista hallinnossa.

Niinpä uuden paikkatiedon käyttäminen tulisi hoitaa analyyttisesti, selvittää syvällisesti millaista hyötyä sillä voidaan saavuttaa, liittyykö siihen riskejä ja missä muodossa paikkatiedon tulisi olla operatiivisessa käytössä. Toki tällaiset asiat osataan, kun kyseessä on Nato tai Ukrainan sota sekä sen taktiset aseet.

Maantieteet, poikkitietieisesti käyttäen, on holistinen systeemi. Se on yhteisen osaamisen yhdistävä työkalumme. Alan tutkijoiden ja opettajien on rohkeasti otettava yhteyttä sote-rekisteritietojen ylläpitäjiin, paikkatiedon yhteiskäytön kartoittamiseen, soveltamiseen ja analysointiin. Emme elä enää Sakari Topeliuksen Suomessa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts