03.12.2022
Edellisessä artikkelissani käsittelin väitöskirjan syntymistä ja sivusin samalla tohtori Jenni Haukion väitöskirjan tarkastusta osan tiedeyhteisön toimintatapojamme sekä niiden kehittymistä eri tiedekunnissa ja kulttuureissa. Aiheen poliittisuus ja tulokset vahvistavat sellaisia ongelma, joiden taustat ovat yhteisiä myös poliittisten liikkeiden toiminnalle ja tästä syntyvälle integroidun poliittisen toiminnan tulosten pettymyksille.
Samalla esittelin hieman etenkin maantieteen komeaa ja pitkää historiaa, jossa mukana on ollut myös suomalaisia alkaen vaikkapa Nordenskiöldin matkoista avaten etenkin nyt erityisen tärkeää geopoliittista aihetta Jäämerellä, napa-alueilla niin koillis- kuin luoteisväylän käytössä luonnonvaroineen, mutta samalla sulavan jään aiheuttamana kaiken aikaa kasvavana globaalina painajaisenamme.
MTT (nykyinen Luke) täyttäessä sata vuotta, pidin juhlaesitelmän, jonka tiiviistä yhteenvedosta lupasin ottaa esille tuon vuoden ja 1990-luvun lopun tutkimusohjelmamme lyhyen yhteenvedon tai selostuksen. Takana oli meille vaikean syvän laman vuodet ja nyt käynnissä oleva aika ei ole ainakaan geopoliittisesti yhtään se valoisampi. Tieteen ja sen sovellusten kohdalla vuosikymmenen jatkuva lama on taistelua rahoituksesta, jolloin yhteistyökumppaneiden hankkiminen vaikeutuu sekin.
Olin keskittynyt tuohon aikaan perustutkimukseen, kestävän kehityksen teoriaan ja poikkitieteiseen integroituun tieteeseen, verkostotalouden teoriaan. Mukana hankkeissa oli mm. jokilaaksoja Euroopasta, ”European rivers network” sekä myöhemmin myös Kiina (Susdev China). Ohjelmien rahoitus tapahtui pääosin EU:n rahoittamana. Suurten jokilaaksojen ohjelmat ja niiden toteutus ensin kansallisena ja myöhemmin eurooppalaisena ohjelmana on toteutettava useiden erilaisten rahoittajien yhteistyönä. Alkuvaiheessa tärkein rahoittajan oli EU:n Life rahasto ja Suomi hakijana uusi ja monelle tuntematon.
Suomi oli juuri liittynyt EU:n jäseneksi ja kirjani ”Agropolis strategy” oli levinnyt globaalisti, agronet toimi jopa ennen internetin yleistymistä ja tulosten hankkiminen juuri jokilaaksoista oli, aiemmista tutkimuksistani tutkimusohjelmia integroiden, tuloksiltaan hedelmällinen etenkin maantieteellinen fyysinen, taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen toimintaympäristö. Näin etenkin uusia innovaatioita hakien klusterirakenteineen ja Euroopan yhteistä innovaatiopolitiikkaa kehittäen.
Tavoitteet liittyivät etenkin ekologiseen ja taloudelliseen, sosiaaliseen kestävyyteen, kestävän kehityksen integroituun tutkimukseen.
Selostuksessani olen poiminut esille vain ne epäkohdat ja ongelmat, jotka kaipasivat korjausta siirryttäessä seuraavalle vuosituhannelle. Suomi ja suomalaiset suurten ohjelmien koordinoijina olivat vielä tuntemattomia. Innovaatio-ohjelmien kohdalla suosittiin nimekkäitä yliopistoja.
Ohjelman raportit ja monitieteiset, tieteiden väliset tulokset ovat saatavilla siinä missä niistä jatkettu myös poikkitieteinen tutkimus tuloksineen. Tutkimusten sovellutuksia haettaessa vaadittiin muitakin partnereita kuin tutkimuslaitoksia. Kunnillemme ja maakunnille tämä oli luonnollisesti aluksi vierasta.
Esittelen nyt vain oman näkemykseni ja sen tiivistäen muutamaan kohtaan, jotka kaipasivat jatkossa uusia välineitä, paradigmaista pohdintaa sekä uuden teknologian, robotiikan kautta saatavaa tukea. Innovaatiopolitiikassa suomalainen yrittäjyys tunnetiin yhtä heikosti kuin vaikkapa maakuntamme. Kuntayhteistyö ei ollut kitkatonta sekään ja yrittäjäklusterit syntyivät vasta ohjelmia koottaessa.
Kirjani ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” ja ”Menetetty vuosikymmen” ovat tuota aikaa seuranneita, jo eläkkeelle siirtyneen tutkijan ja ohjelmakoordinaattorin tai verkostomeklarin kommentteja. Vielä 1990-luvun klusteriohjelmien runsas kehittely myös toisena väitöskirjanani, ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” oli kokenut romahduksen. Monitieteisten ja kansainvälisten ohjelmien toteuttajien koulutus oli laiminlyöty.
Sen sijaan sosiaalisen median nousu ja kirjani ”Social media economy and strategy” oli tuon ajan levinnein kirjoistani. Mitä maailmalla oli tapahtunut mediayhteiskunnan muutoksen yhteydessä, paradigman ja hybridiyhteiskunnan kouristellessa?
SELOSTUS
Kestävän kehityksen integroidun tutkimuksen ja verkostotalouden teorian tutkimusmenetelmälliset ongelmat.
Kestävän kehityksen monitieteiseltä tutkimukselta edellytetään usein, että sen tutkimusmenetelmät lähestyisivät tulevaisuudentutkimuksessa käytettäviä menetelmiä. Samaa edellytetään myös maaseudun verkostoitumista ja verkostotaloutta tutkivilta tieteiltä. Erillistä ympäristötutkimuksen tieteenalaa tai verkostotiedettä, joka suuntautuisi systemaattisesti alan menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen, ei kuitenkaan ole.
On vain eri tieteiden välisiä yhteisiä asioita ratkaistavaksi, minkä vuoksi on syntynyt kestävään kehitykseen pyrkiviä menetelmiä ja lähestymistapoja. Humanistinen ja maaseudun ongelmia laajemmin tutkiva verkostoituminen edellyttää erityyppisiä käsittelytapoja kuin pelkän luonnontieteellisen aiheen tarkastelu. Maaseutu kun on muutakin kuin luonnonvaramme ja niiden käyttö. Mistä nämä laiminlyönnit ovat syntyneet?
Asiaa esitellään useissa maaseudun kehittämiseen ja ympäristöntutkimukseen liittyvissä suurprojekteissa, alkaen Pohjois-Suomen koskisodista ja vesirakennushankkeista vuosilta 1972–1986, jatkuen Loimijokiprojektiin ja Agropolis-strategiaan vuosille 1991–1997.
Oleellista näissä monitieteisissä hankkeissa on ollut löytää yhteinen kieli ja käsitteet päätöksentekijöille ja suunnittelijoille laajoja intressiryhmiä koskettavissa tutkimus- ja suunnittelukohteissa. Tarve tällaiseen työhön on entisestään lisääntynyt maailmanlaajuisten ympäristökysymysten ja verkostoitumisen sekä kestävän aluetaloussuunnittelun myötä. Miksi tähän ei ole tartuttu heti sen jälkeen, kun alan julkaisut valmistuivat ohjelmineen?
Yhteiskunnan oma suunnitteluideologia ja ideologian historiallinen kehitysvaihe vaikuttavat ehkä merkittävimmin integroituun tutkimukseen ja sen yhteyksiin, verkostotalouden teoriaan. Kärjistäen voidaan sanoa, että yhteiskunnan jonkun osan ongelma ei enää synny vain osajärjestelmästä itsestään, vaan osajärjestelmän suhteista yhteiskunnan muihin järjestelmiin.
Vanhasta kolmiportaisesta suunnittelusta (normatiivinen, strateginen ja operatiivistekninen) on siirrytty systeemisuunnitteluun ja -dynamiikkaan sekä verkostoteoriaan ja -talouteen, klusterirakenteisiin. Vielä ennen 1990-luvun alun syvää lamakautta yhteiskunnan kriisiherkkyyden ja systemaattisuuden huomioonottaminen ei ollut integroidun tutkimuksen, suunnittelun eikä ympäristötutkimuksenkaan kantavia teemoja. Tämä on syytä myöntää ja tehdä korjausliike. Miksi sitä ei tehty?
Sen sijaan 1970-luvun alun määrällinen resurssisuunnittelu ohjaavine toimenpiteineen vaikutti yhä taustalla. Agropolis-strategia, verkostoituminen ja kestävän kehityksen mukaiset tutkimusmenetelmälliset näkökulmat ovat yleistyneet niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin tilanteessa, jolloin keskeiseksi teemaksi on noussut kokonaiskuvan luominen yhteiskuntakehityksestä. Tämän ansiosta aiemmin irrallisina esitetyt osajärjestelmien tavoitteet on voitu koota mielekkääksi kokonaisuudeksi. Tätä kehitystä on nyt rohkaistava. Näin kirjoitettiin 1990-luvun lopulla. Miksi näin ei tapahtunut? Jokiohjelmat kun kokosivat Euroopassa kymmenittäin pienhankkeita ja monitieteisiä, valtioiden rajat ylittäviä yhteisiä ohjelmiamme.
Samalla tutkijat ovat havainneet, että integroidussa työssä tulkinta tai ratkaisun etsintä eivät ole yksinomaan teknisiä tai instrumentaalisia. Erityisesti kestävää kehitystä toteutettaessa ja verkostotaloudessa on jouduttu suunnittelukäytäntöön, jossa kaikille maaseudun ilmiöille on pystyttävä antamaan merkitys ja sisältö yhteisen ymmärryksen pohjalta. Yhä useammin intuitiiviset tai laadullisrakenteelliset menetelmät korvaavat empiiriset tai formaaliset tietolähteet, tai introspektiiviset positivistiset menetelmät. Mitä se merkitsee? Esittelen vain kolme tärkeintä ja koskien vain tiedettä, tieteenalojamme.
Jokiohjelmissa, valtioiden rajat ylittävissä, eri tieteenalojen tiedonkeruu- ja käyttöjärjestelmät joudutaan tulkitsemaan maaseudun ja kaupungin yhteisessä toimintakentässä, jonka
1. tekninen mielenkiinto kohdistuu lähinnä työvälineiden etsimiseen alue- tai ympäristötalouden kehittämiseksi ja valittujen työvälineiden käytön tehostamiseksi (know how). Esimerkkejä ovat tiedonsiirtoverkostot ja uudet infrastruktuurit kuten Agropolis-strategia ja Agronet-verkosto. Tämä ilmiö on globaali mutta erot ovat suuria. Ne tulee korjata. Sotaan ajautuneet valtiot on omituistakin omituisempi ilmiö 2020-luvun Euroopassa.
2. ymmärtävä mielenkiinto kohdistuu lähinnä ihmisten ja organisaatioiden kommunikaatio- ja yhteistoimintakyvyn lisäämiseen (know why). Esimerkkejä ovat projektityöskentely, osuustoiminta ja kestävä luonnonvarain käyttö (maaseudulla), sekä maareformien, maaltapaon, yhdyskuntarakenteiden muutosten, aliravitsemuksen ja sosiaalisten ongelmien aiheuttama yhteiskunnan kriisiherkkyys (kansainvälisesti). Jälkimmäinen tuo mukanaan sellaisia ongelmia, jotka ovat tulevan vuosisadan kohdalla pandemioineen ja sotineen monin verroin vaikeampia kuin aiempien maailmansotiemme kokemukset. Miksi tähänkään ei reagoitu? Tuloshan näkyy nyt vuonna 2022. Tällainen oli täysin mahdoton edes ajatuksena vain kaksi vuosikymmentä sitten. Mihin yhteistyö ja sen organisoijat siirrettiin tietoineen ja taitoineen?
3. kriittinen mielenkiinto luo lähinnä edellytyksiä yhteiskunnan kehittämistavoitteiden asettamiselle ja arvioinnille (know where to). Esimerkkejä ovat uudet toimintamallit ja -strategiat sekä niiden tulosten arviointi. Integroidut tutkimusyksiköt käynnistävät yleensä toimintansa mekanismi perusanalogianaan, empirismi tutkimusvälineenään ja syy-seuraussuhteet oletuksenaan. Tätä on syytä pohtia ja hakea paradigmaisen maailman uudet välineet avuksi. Miksi niitä ei otettu käyttöön sen jälkeen, kun tutkimus ja tiede oli ne tuottanut?
Myöhemmin toiminta tahtoo edetä ymmärtävään ja kriittiseen tiedonkeruuvaiheeseen, jolloin laadullisrakenteelliset ja intuitiiviset menetelmät lisääntyvät. Kapea-alaisesta perusmateriaalista siirrytään monimuotoisempaan materiaaliin.
Koska tutkimuskohde on aina suurohjelmissa vaikeasti hahmotettavissa tai siitä on ristiriitaisia tulkintoja tai teorioita, on välttämätöntä käyttää parempia tiedonhankkijoita, jolloin perinteisistä tiedonkeruujärjestelmistä (empirismi, formalismi) tulee vain “osarutiineja”.
Teoria lähestyy dialektista suunnittelua tai toiminta-analogioiden etsimistä osana systeemiteoriaa tai dynamiikkaa. Toisaalta monitieteisessäkään tutkimuksessa ja sovelluksissa tulokset eivät voi koskaan olla yhtään sen laajempia kuin valitut menetelmät ja niiden taustalla olevat perusanalogiset rajaukset ovat. Tämä on ehkä tärkein lopputulos, johon päästään laajentamalla luonnontieteellistä näkemystä humanismin suuntaan.
327 Voi 7(1998): 315-328.
AGRICULTURAL AND FOOD SCIENCE IN FINLAND / LUKE
Integrated environmental research and networking of economy and information in rural areas of Finland
Matti Luostarinen
Agricultural Research Centre of Finland, Resource Management Research, FIN-31600 Jokioinen, Finland, e-mail: matti.luostarinen@hotmail.com