Presidentin uudenvuoden puhe

01.01.2023

Presidentti Niinistön perinteinen uudenvuoden puhe oli Euroopan hullun vuoden meille synnyttämien huolien kertaamista, mutta samaan aikaan myös globaalien ongelmiemme muistamista. Hän ei todennut vain pandemian jälkeen Ukrainan sodan kauhut ja Nato jäsenyytemme välttämättömyyden, mutta myös ilmastomuutoksen ja luontokadon aiheuttaman vihreän siirtymän päivittämisen. Viittaus ihmisen luonteeseen ”epeliin” ja kanssaihmisten kunnioittamiseen oli omalle, maailman onnellisimmaksi luonnehditulle kansakunnalle osoitettu.

Puhe oli jäsennelty perinteiseen tapaan, mukana teesi, antiteesi ja synteesikin, mutta nyt myös poikkeuksellisen iskevänä, selkeäsanaisena ja meitä rohkaisevana poikkeuksellisen vuoden jälkeen ja uutta sekä parempaa Jumalan siunauksella kansakunnalle toivottaen. Se tiivisti yhteiset kokemuksemme, pettymyksetkin mutta myös tosiasioiden tunnustamisen ja niihin reagoinnin.

Samalla kun pidimme näitä ilmiöitä etäisinä, tänään mahdottominakin, arki muuttui äkisti, kertasi presidenttimme. Etäinen ja järjetön palasi – arkemme muuttui sekin.

Suomalaisten kohdalla historia oli toki opettanut – heikompaa ei jätetä. Presidentti viittasi sotiimme, etenkin talvisotaan ja sen henkeen.  Venäjän aiheuttama massiivinen uhka on toki tuomittu muuallakin kuin Suomessa ja Ukrainaa ei jätetä.

Presidentti mainitsi nimeltä Stalinin ja Putinin sekä yhdessä toimivan kansamme. Myötätunto ja myötäeläminen sekä fundamentaalinen käsite – ihmiselämä korostui puheen toisessa osassa. Vanha maailma ja uusi turvatakuineen sekä rauhan tavoite – synkät näkymät mutta julmuuden pysyvä olemus olivat rinnakkain puhetta kehystäen.

Kaikki eivät opi, mallit ovat toisenlaisia, mutta niihin on vastatta muuttumatta kuitenkaan itse. Lopuksi todeten kuinka ”ihminen on aika epeli eläveäiseksi”.

Presidentti korosti avointa ja suvaitsevaista maailmankatsomustamme mutta varoitti samalla kuinka paha löytää löysimmän. Nato hakemuksemme ja muutoksen suuruus mutta samalla sen yksituumaisuus ja vakaumuksen merkityksen ohi tulevien vaalien.

Puheensa toisessa osassa presidentti korosti ilmastomuutosta, luontokatoa ja siihen vastaamista tiukalla aikataululla 2030 mennessä – aika käy vähiin vihreässä siirtymässämme. Mikä on välttämätöntä – elämän arvaamattomuus, oma vastuu ja kanssaihmisten kunnioitus säilyvät. Sisu ja luotto itseensä. Presidentti toivotti tapojensa mukaan onnellista vuotta 2023 ja Jumalan siunausta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts