Nuorena hurja – vanhana kurja

09.01.2023

Miten kaukana olemme oikeasta tekoälystä, kysyy professori Matti Pietikäinen mielipidesivulla Helsingin Sanomissa (6.1.2023). Yhtä hyvin voisimme kysyä, mitä on oikea ja väärä äly, sekä onko siinä ehkä vaikkapa kulttuurisia erojakin?

Mensan tapa mitata älyämme on vuosien varrella muuttunut ja älykkyytemme myös samalla lisääntynyt. Ihmisen aivot ja niiden tehtävät liitetään älyyn, olkoonkin että tällä tuskin tarkoitetaan niitä tehtäviä, jotka säätelevät ylipäätään elimistömme toimia ja aivojen osuutta näissä toiminnoissamme. Aivomme eivät ole teholaskentaan tarkoitettuja, jolloin ihmisen aivot ja tekoälyn robotiikka ovat kovin erilaisia tehtäviä suorittavia.   

Syntyä on kuoleman alku

Ihmisen vertailu koneisiin on vanhaa perua sekin, jolloin eri aikakaudet ja kulttuurit ovat tuottanet kovin erilaisia tulkintojakin. Oikeammin käsite, jossa ihmisälyä ja aivoja vertaillaan koneisiin ja niiden toimintoihin, ovat kovin kaukana toisistaan.

Niinpä kun lehden nekrologeissa kirjataan muutamalla pastalla yhtäällä talousjohtajaa empaattiseksi ihmiseksi ja diplomi-insinööriä innostavaksi ja ohjaavaksi, tilannetajun ja huumorin mestariksi, emme tarkoita pelkästään älyä vaan vaatimattomista oloista lähteneitä ja aktiivisesti työnsä ohella musiikkia ja taidetta harrastaneita, joita sodan aikana tädit hemmottelivat ja sodassa kuolleen isän korvasi eno.

Nuoruus ei ole elämänura

Samalla sivulla Tahko Pihkakala kysyy, lehden muistellessa häntä vuoden 1973 artikkelissaan Pihkalan täyttäessä silloin 85-vuotta, kuinka Tahkon nuoruudessa kaikki pikkupojat leikkivät Ritolaa ja Nurmea, luultiin että asiat ovat sillä hyvä. Minne ne sen jälkeen hävisivät?

Tahkon aivojen mielestä ”Hölkkähurma lupaa hyvää, se on vakautettava kestävälle pohjalle.” Tahkon aivoituksiin kuului tuolloin liikunta ideologiana, oppia nauttimaan liikuntaponnistelusta. ”Ihmisen pitäisi hengästyä muutaman kerran päivässä, hiota lenkki päivässä. Kaiken pitäisi tapahtua yhtä automaattisesti kuin parran ajo tai kasvojen pesu.”

Pihkala lähestyy pohdinnoissaan 85-vuoden iässä modernin isän mallia. Isien oli saatava osallistua synnytykseen. Siitä tuli saada myönteinen kokemus miehille. Tuolloin tutkimuksen mukaan 96 % äideistä piti isän mukanaoloa valmennuksessa hyvänä asiana ja peräti 91 % isistä oletti voineensa auttaa paljon äitiä synnytyksessä.

Omalla kohdalla tämä avustus oli jaettava useamman naisen kesken tyttäremme syntyessä uudenvuoden aattona ja samassa salissa, vain sermien takana, oli useampi synnyttäjä. Heitä avustanut lääkäri joutui poistumaan pikaiseen leikkaukseen, ja hiven aiemmin kätilönä toiminut Iisalmen kaupungin valtuuston puheenjohtaja pitämään uudenvuoden juhlapuhettaan. Yksin tämä kokemus oli liki parin vuoden koulutustani vastaava ja sujui mielestäni moitteetta. Vuosikymmenien kokemus olisi tehnyt siitä kuitenkin toisenlaisen kokemuksen myös äideille.  

Kiltit pojat tulevat maaliin viimeisinä

Viisi vuosikymmentä sitten ihmisen todellakin oletettiin toimivan hiven robottien tavalla ja niinpä valistus oli muodissa. Sitä kokeiltiin myös metsien käyttöön markkinoiden niiden luontoarvoja virkistyskäytössä. Lainsäädäntö vaati kuitenkin valmistelua ja syntyi vastareaktio.

Kiireisimmät isännät hakkasivat metsänsä peläten niiden joutuvan yhteiskunnan käyttöön ja virkistystarkoituksiin urbaanin kansanosan huvina. Robotiikka toimi jälleen odotetulla tavalla ja käsitys metsien virkistyskäytöstä pysyi myös suunnittelijoiden aivoissa sen hämärällä puolella.

Tämän päivän Hesarin tiedesivu keskittyy kuvaamaan ikäämme ja omaa käsitystämme ikäkokemuksena. Nuorimmat meistä kokevat olevansa aivoissaan ja aivoituksissaan muutaman vuoden vanhempia, mutta jo keski-iän kynnyksellä iästä tippuu hyvinkin vuosikymmen ja eläkeiän jälkeen parhaimmillaan parikin vuosikymmentä.

Mikään ei vanheta niin kuin iästä pohtiminen

Se miten ikääntymisen kohtaamme on omassa tietokoneessamme osa yhteiskunnan asennoitumista ikääntymiseen. Afrikassa ja Kiinassa, jossa ikäihmisiä on opittu arvostamaan, tällaista tietokoneen tekemää korjausta ei tarvita. Tällaisilla ihmisillä on vähemmän syytä valehdella itselleen ikänsä ja se on oiva lääke myös estettäessä depressiota.

Toki itsensä muita nuoremmiksi tuntevilla saattaa olla yhtäällä ongelmia tervettä itsetuntoa vaativissa tehtävissä tai ehkäpä he ovatkin muita tyytyväisempiä elämäänsä, toive nuoruudesta lisää hyvinvointia. Ainakin sillä myydään tuotteita, jotka tekevät meistä ikinuoria.

Aika kuluu, maine kasvaa, kyky vähenee

Itsensä nuoremmiksi mieltävät pärjäävät tutkimusten mukaan ikäisiään paremmin. Ihminen ei ole robotti vaan fyysinen ja psyykkinen olento ja taitava myös pettämään itseäänkin.  Noin 60 % yli 60-vuotiaista tuntee olevansa ikäänsä nuorempi ja mikä sen iloisempi asia. Jos sitä kysyttäisiin minulta, kertoisin olevani ensimmäisen kerran näin vanha eikä minulla ole minkäänlaista vertailukohtaa mihin vastaukseni perustaisin.

Oleellista kuitenkin on, että itsensä nuoremmiksi mieltävät pärjäävät monilla mittareilla muita ikäisiään paremmin. Lisäksi mitä enemmän vuosia kertyy, sitä suuremmaksi ero koetun iän ja todellisen iän ero kasvaa.

Niinpä 60–69-vuotiaat tuntevat olevansa keskimääri 11 vuotta todellista ikäänsä nuorempia. Miten mahtaa olla sinun kohdallasi? Itse koen olevani kirjani ”Arctic Babylon” Metusalemin ikäinen tapaus, jolloin kaikki alle 500-vuotiaat ovat vielä lapsia.

Aika ja vuorovesi eivät odota

Emme ole kuitenkaan robotteja, jolloin subjektiivisen iän vaikutus terveyteen on huomattavasti vahvempi kuin päinvastoin, kirjoittavat alan tutkijat. Uskon tutkijoita ja heidän perustelujaankin. Oma kulttuurimme ei oikein siedä ikääntymistä siinä missä moni muu kulttuuri.

Me pidämme sitä kielteisenä asiana, jolloin nuoremmaksi itsensä tunteminen on etääntymiskeino, eikä vanhenemiseen kuuluvat kielteiset piirteet koske itseä. Me äänestämme vaaleissa itseämme nuorempia, olettaen heidän hoitavan asiamme meitä paremmin.

Heillä on parempaa tietoa ja elämänkoemusta, olkoonkin ettei Metusalemin ikäinen juurikaan edes ala keskustella itseään vuoisisatoja nuorempien kanssa maailman menosta ja sen merkityksestä käyttäen apunaan myös sellaisia koneita, jotka ovat nuoremmille vieraita.

Aika on varas, jota ei voi rangaista

Mielikuva Metusalemista on paikallaan. Liki tuhatvuotisen iän hankkiva ei kauheasti järkyty, jos joku vuosi tai vuosikymmen, jopa vuosisata on hukkaan heitettyä eikä siihen pidä asennoitua kovin vakavasti. 1800-luvulla syntynyt lapsi on kovin eri tilanteessa tänään kuin 1400-luvulla syntyneet. Tuntevat mitä vuosisatojen aikana tapahtui ja missä päin maailmaa.

Näin ainakin historian ja aikatieteiden sekä maantieteen väitöskirjat on syytä tehdä ajoissa pois alta, siinä missä opiskella luonnon- ja ihmistieteitä rinnakkain. Jos ne muutaman hassun vuosikymmenen elävä ihminen on jo lapsuudesta saakka laiminlyönyt, nyt sitten on turha potkia tutkainta vastaan ja kertoa olevansa tietäjä iänikuinen tiedoilla, joita ei ole olemassakaan.

Vuodet ovat viisaampia kuin kirjat

Muita mustamaalaten ja uskoen sen auttavan vaaleissa kohti hallitusvastuuta, luoden mielikuvaa, kuinka nuori ihminen, 1990-luvulla syntynyt, on jotenkin asiantuntija ilmiöissä, joita hän ei ole koskaan kohdannut, eikä edes kirjoista lukenut.

Niinpä kulttuureissa, joissa tietoa arvostetaan, kuten Aasian ja Afrikan mantereilla, poikkeavat täisin individualistisesta ja nuoruutta palvovasta kulttuurista. Euroopan rakenteet ovat syntyjään kolonialistisia, stereotypioita rakastavia. Ne palvovat mahdollisimman nuoren ihmisen taitoja ja etenkin sotaan liittyviä aggressioita. Näitä tukien on levitetty iät ajat vanhuuteen ja ikään liittyviä stereotypioitamme.

Aika parantaa sen mihin järki ei kykene

Sitä vastoin kollektiivisissa yhteiskunnissa, kuten Kiinassa, näkemys iästä on myönteinen ja vanhempaa ihmistä kunnioitetaan toisin kuin meillä Euroopassa ja etenkin Suomessa, harvaan asutun maan syrjäkylissä ja pienissä taajamissamme syntyneinä.

Kollektiivisessa yhteiskunnassa vanhempi edusti suvun päätä ja oli hierarkkisesti korkeammalla Metusalemin tapaan tietonsa hankkineena. Suomessa riitti, kun asenne oli riittävän radikaali ja repivä, jolloin se näkyi ja kuului takametsien miestenkin maassa riittävästi elämöiden.

Niinpä tutkijoiden mukaan meillä olisi paljo opittavaa siinä, miten ikääntymisestä puhutaan. Kyse kun on muuten hukkaan heitetyistä tiedoista ja taidoistamme. Valtaosaa niistä ei ole edes mahdollista hankkia kovin lyhyessä ajassa ja robottien käyttämiä oikoteitä käyttäen. Robotiikka on sekin sittenkin vain väline. Se antaa iloa ja mahdollisuutta, kunhan ensin opit sen käytönkin.

Ja jos ei muuta niin elämänkokemus antaa taitoja käsitellä myös pettymyksiä, päättävät tutkijat ja toimittaja kirjoituksensa. Ja se on ihan hyvä havainto nuorilta toimittajilta matkalla kohti uusia pettymyksiä.  

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts