Minnesdag för förintelsens offer, Folke.
Vainojen uhrien muistopäivä on alkujaan holokaustissa menehtyneitten toisen maailmasodan keskitysleireissä kuolleiden muistoksi tarkoitettu. Päivä on kansainvälinen (ruotsiksi: minnesdagen för förintelsens offer, tuhonnan uhrien muistopäivä) ja alkujaan 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana Saksassa sekä sen miehittämissä ja hallitsemissa maissa kansallisosialaistien suorittamien vainojen uhrien muistoksi vietettävä kansainvälinen muistopäivä.
Päivän vieton taustalla on Euroopan parlamentti ja sen antama suositus vuodelta 1995, jonka mukaan jokaisessa EU:n jäsenmaassa tulee viettää holokaustin muistopäivää.
Suomessa ja suomalaisessa almanakassa päiväksi säädettiin valtioneuvoston kanslian päätöksellä vuonna 2002 juuri nyt muutenkin ajankohtaista aikaa ja päivää 27. tammikuuta. Tuskin me sitä huomaisimme nyt niin suurella järkytyksellä, toisen maailmansodan julmuuksien ja holokaustin muistona, kuin nyt Ukrainan sodan ja Euroopan yhteisen ponnistelun kautta lopettaa Venäjän hyökkäys heimokansansa asunisijoilla surmaten ja terrorisoiden myös siviilejä ja lapsia.
Erikoista, ja tätä päivää tänään koskettavaa, on myös se, että juuri tänä päivänä vuonna 1945 puna-armeija vapautti Auschwitzin keskitysleirin vuonna 1945.
Tätä päivää ei Suomessa liputeta eikä juhlita, se ei ole vapaapäivä. Päätöksessä vain todetaan, kuinka juuri tämä päivä on juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivä. Tätä päivää ryhdytään viettämään muistuttaen meitä yli 50-vuoden takaisista tapahtumista, joiden kukaan ei soisi toistuvan ihmiskunnan historiassa.
Myöhemmin YK:n yleiskokous antoi vuonna 2005 julistuksen, jonka perusteella YK:n sivistysohjelma on julkistanut 27. tammikuuta ”Kansainväliseksi holokaustissa menehtyneiden muistopäiväksi.”
Holokausti ja toisen maailmansodan kauhut muistetaan etenkin sodan kokeneiden ja heidän lastensa kautta. Se on suuren ikäluokan muistoissa elävä painajainen. Me muistamme sen käsitteistä, joista ohessa vain muutama mainiten: ”Arbeit Mach Frei, Babyn Jar, Der Ewige Jude, Evianin konferenssi, Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynti, Albert Göring, Ihmisruumiista tehty saippua, Ihmisyyden rajalla, Jedem das Seine, Kaasukammio, Kapo, Keltainen Daavidintähti, Kristalliyö, Kuolemanmarssi, Holokausti, Lopullinen ratkaisu, Anne Frankin päiväkirja, Nürnbergin tuomistuin, Operaatio Reinhardt, Polttouhrit, United States Holokaust Memorial Museum, Varsovan Gheton poika, Raoul Wallenberg, Zyklon B, Natsi-Saksa, Juutalaisuuden historia, Antisemitismi, Kansanmurhat, Toisen maailmansodan sotarikokset jne. jne.
Oma aikamme ja sota Euroopassa sai kaikki nämä muistot heräämään. Oli syntynyt sukupolvia, joille nämä alkoivat olla vieraita käsitteitä. Näin varmaan myös niillä seuduilla, joiden yhteydessä näitä kauheuksia tapahtui ja nimet muistetaan useiden sukupolvien ajan.
Suomalaisille omat sotamme ja niiden julmuudet liittyvät pelkästään oman kansakuntamme puolustamiseen ja varustautumiseen aggressiivisen hyökkääjän varalta. Latinalainen sanonta ”Ora et labor”, ”Rukoile ja tee työtä”, voisi olla myös suomalainen. Sen sijaan uhoaminen tyyliin: ”Oderint, dum metuant”, ”Vihatkoon, kunhan pelkäävät,” ei ole oikein suomalaisen suuhun mahtuvaa viisautta. Minun on vaikea kuvitella savolaisen tokaisevan: ”Potius mori quam foedari”, Ennemmin kuolema kuin häpeä.” Olkoonkin, että Sven Dufva taisteli Iisalmessa, Koljonvirran sillalla kuin leijona. Mutta hänhän olikin vähämielinen ja sekin sota hävittiin.
Sotaan ja sankaruuteen liittyy ikävä kääntöpuolensa. Ihmisyyden katoaminen ja julmuuksien muuttuminen halveksittaviksi teoiksi. Mitä kauemmin sota Ukrainassa jatkuu, sitä yleisemmiksi tulevat julmuudet ja halveksittavat teot. Ikävä kyllä tähän liittyy myös latinankielinen sananlasku: ”Millainen kuningas, sellainen lauma” (Qualis rex, talis grex).”
Yad Vashem on Israelin virallinen muistopaikka holokaustin juutalaisille uhreille. Se perustettiin vuonna 1953, ja se sijaitsee Jerusalemissa. Itse museoalue sisältää holokaustin historiaa käsittelevän museon, Lasten muistomerkin, Muistohallin, vanhurskaille kansakuntien joukossa omistetun puutarhan, arkiston ja kirjaston sekä The International School for Holocaust Studies -koulutuskeskuksen. Museon nimi viittaa Jesajan kirjan 56. luvun 5. jakeeseen:
Heille minä luon muistomerkin,
poikia ja tyttäriä kestävämmän,
annan nimen, joka ei koskaan katoa.
Miten vainojen uhrin muistopäivää tulisi viettää?
Kouluilla on joitakin vakiintuneita tapoja, joista tyypillisin on yhteisesti hoidettu suruliputus ja ehkä samalla luetaan aiheeseen sopiva psalmi.
Omalta kouluajaltani en muista mitään erityistä ja se johtunee päivän virallisen luonteen synnystä vasta kouluaikojeni jälkeen. Lisäksi olimme suurena sota-aikana syntyneenä ikäluokkana liian lähellä noita vaikeita kokemuksia. Etenkin opettajamme ja vanhempamme. Ne haluttiin unohtaa. Mitä nopeammin, sitä parempi.
Kynttilät ja hiljaiset hetket ovat nekin suomalaisia tapoja muistaa muitakin ihmisryhmiä kuin vain juutalaiset. Kuten vaikkapa vammaiset, vähemmistöön jäävät ja syrjäytetyiksi koetut ihmisryhmät. Kuka kieltää pohtimasta myös vaikkapa koulukiusaamisesta, olkoonkin ettei sitä tehtäisi päivän pääteemaa.
Hiljaiset hetket ja rukoukset olivat oman kouluni harmaata arkea rikkovia hetkiä ja muutkin kuin opettajat kykenevät pitämään muistopuheita. Lapsilla on myös lahjoja, joista musiikki ja runot ovat yhtä hyvä keino kuin psalmien luku. Esiintymään oppiminen ja rohkaisu on jokaisen koulupäivän yksi tärkeimmistä, ellei tärkein tarkoitus.
Jokainen tilaisuus on osattava käyttää vaikkapa taidenäyttelyn järjestämiseen. Tämä nyt on yksi sellainen. Aiheista ei ole puutetta. Ikä ratkaisee, millaisia työvälineitä käytetään. Lapsilla on huikea mielikuvitus ja mahdollisuus esiintymiseen koko koululle on käytettävä aina hyväksi.
Ghetoissa ja leireillä kirjoitettiin valtava määrä runoja. Oma kokemukseni niiden lausumisessa syntyi hyvin varhain lapsena. Runot olivat vain aikuisille tehtyjä ja vieläpä mahdollisimman vaikeasti avautuvia. Entäpä jos niitä rustattaisiin hieman paremmin tähän hetkeen ja aikaan sopivaksi?
Vierailuja kouluihin tai kouluilta ei koskaan tapahdu liikkaa. Aika joulusta kevätjuhliin on tolkuttoman pitkä, jolloin nyt, jos koska tarjoutuisi tilaisuus rikkoa tätä tapahtumaköyhää ja muutenkin kovin ankeaksi kääntynyttä suomalaista sydäntalvea. Luovuus vain irti ja ei kun menoksi. Etenkin erilaiset eläytymistehtävät ovat juuri tälle päivälle otollista aikaa. Ruokalassa vangeiksi puetuille voidaan tarjota vaikkapa hiven erilaista ruokaa jne. jne.