Kalevalan ja Suomen kulttuurin päivänä
Kalevalan päivänä on syytä kurkistaa menneeseen, mutta ei kuitenkaan kauemmas kuin vuosikymmenen taa ja kesäkuuhun 2012. Kuka muistaa mitä tapahtui maassa ja maailmalla silloin? Otan vain yhden artikkelini, satunnaisen, kesäkuulta 2012 sen seitsemäntenä päivänä kirjattuna.
Näin kirjoitin silloin ja hyvä kun kirjoitin. Muuten oma lähihistorianikin olisi minulle yhtä vieras kuin tänään vaaleihin valmistautuvillakin. On hyvä muistaa edes kymmenen vuotta ja jokainen päivä vielä erikseen tallennettuna, sosiaalisen median sivuilla, omalla sivustolla, ja vielä nämä päiväkirjan tapaan koottuna sekä kirjoiksi muuttaenkin. Kirjoitin jo aiemmin miten välttämätöntä on kirjoittaa ja lukea. Ei vain kuunnella ja katsella, puhua mitä syki suuhun tuo.
Ettei totuus vääristyisi matkalla ja muuttuisi poliitikon tapaan jokaiseen vaaliin erikseen valmistautuenkin. Ikään kuin unohtaen kuka on, millainen puolue ja mitkä vaalit. Miten ne poikkeavat edellisistä ja minkä vuoksi nyt puhutaan ja puuhataan aivan muuta kuin vain vuosikymmen takaperin. Ja väille mahtuu yli kymmenen hallitustakin ja menetetty vuosikymmen.
Se missä nyt olemme, on lähimenneisyyden tuotetta, ei vain harhaillen ajassa, joka on vääriltä vuosisadoiltakin.
Elämme paradigmaista aikaa, jonka toistaminen on välttämätöntä. Tapahtumat ovat reaaliaikaisia ja myös poliitikon on siihen sopeuduttava. Lähihistoria ei saa kadota Venäjän tuodessa mukanaan Ukrainan sotaan väärien vuosisatojen muistelot. Muistaen nekin mieleisekseen ja väärin. Ajalta, jolloin meitä oli vain murto-osa siitä, mitä nyt, ja samalla väkilukumme kasvaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Maailmankuvamme muuttuvat nekin reaaliajassa ja kymmenen vuotta on todella pitkä aika ja samalla henkäys siinä prosessissa, jossa mittaamme muutosten perinteistä kulkua Telluksen pinnalla. Nyt nekin muuttuvat ja pidämme sitä uutena normaalina.
06.07.2012 – 27.02.2023
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan 2012
Krutov, Larionov, Makarov, puolustuksessa Fetisov ja Kasatonov tuo mieleen 1980-luvun punakoneen, joka lähestyi taidoissaan ehkä vieläkin nimekkäämpää Mihailov, Petrov, Harlomov ketjua. Vladimir Krutov muistutti olemukseltaan suomalaista puolustajalegandaa Pekka Marjamäkeä. Molempia yhdisti nyt yllättävä kuolema ja sen osasyynä ovat epäilemättä huippu-urheilijan saamat sisäiset vammat. Krutovin kohdalla sisäiset verenvuodot olivat varmaan tuttuja jo nuorempana eikä Pekka Marjamäen uhrautuva puolustus sekä päätypleksin läpäissyt lämäri syntyneet ilman fyysisiä vammoja nekään.
Urheilu sen ehdottomalla huipulla on tämän kesän teemana. Perjantaina alkavat jalkapallon EM-kisat jatkuvat omilla yleisurheilun EM-kisoillamme ja huipennus odottaa Lontoon olympialaisissa. Edellisissä EM-kisoissamme Piippolan Julma Juha Väätäinen juoksi itsensä kansakunnan sydämiin. Siitä alkoi nousu, jossa syrjäkylien nuoret lupaukset kasvoivat olympiavoittajiksi. Elettiin vielä kylien suuren kauden loppua yhdyskuntarakenteessamme.
Missä on tänään Julma Juha ja millainen on ollut hänen elämänkaarensa noiden huippu-urheilijan vuosien jälkeen? Hänestä näki vilahduksen perussuomalaisten puoluekokouksessa ja aiemmin kuvataiteilijana. Juhan tarina vaatisi kerrottuna päivittäin useamman kirjan ja kaikki ne poikkeaisivat toisistaan, riippuen siitä, millaista Juhaa ja mitä osaa ihmisestä haluamme kirjoituksellamme valaista tai esitellä.
Urheilija Juhaa, poliitikko Juhaa, Juhaa arjen keskellä ja puolison kuvaamana jne. Kuvataiteilija Juha ja medioittemme Juha ovat aivan eri henkilöitä kuin poliitikko ja ikääntyvä ihminen ja huippu-urheilija, medioittemme Juha.
Poliittinen näytelmä
Jalkapallon yhteydessä on nyt kirjoitettu enemmän politiikasta kuin itse pelistä. Se on liki normaali ilmiö ja yhdistää futiksen Puolan ja Ukrainan asemaan EU:n rajamaina globaaliin rasismiin ja poliittisiin kriiseihimme. Lännessä Ukrainan presidenttiin ei katsota suopeasti ja niin ranskalainen Hollande kuin saksalainen Merkel boikotoivat kisoja. Urheilu on ollut aina näkyvä tapa tehdä suurta myös poliittista näytelmää. Joskus se ei muuta olekaan.
Siis aivan omituinen Ukraina verrattuna Ukrainaan vuonna 2023. Mikä muutti Ukrainan ja lännen suhtautumisen, Saksan ja Ranskan, tähän valtioon vuoden 2012 jälkeen? Miksi saksalaisten tai ranskalaisten asenne Ukrainan ei ole nytkään sama kuin suomalaisten? Onko suomalaisilla noin kehno muisti?
Ottelupaikat Gdansk, Varsova,Wroclaw, Lviv, Kiova, Harkova sekä Donetsk tekevät kaikkensa, jotta poliittinen peli unohtuisi ja itse jalkapalloturismi käynnistyisi ilman suuria ongelmia ja yhteenottoja. Matkat ovat pitkiä Puolan ja Ukrainan pelipaikoilta Itämereltä Kaspianmerelle ja moni turisti viettää aikaansa myös Mustanmeren turistikohteissa.
Näin kirjoitin kesällä 2012 arvaamatta, kuinka nuo saman käsitteet, kaupungit, ovat vuonna 2023 jotain vallan muuta kuin vain vuosikymmen aiemmin niistä kirjoittaen. Me puolustamme niitä Venäjän julmalta hyökkäykseltä ja mukana ovat myös Saksa ja Ranska.
Lohkot pohdittu tarkoin pelipaikkoina
Värittömin lohko on isäntämaan Puolan isännöimä Varsovan ja Wroclawan Tsekin, Kreikan, Puolan ja Venäjän neljän maan lohko A.Varsovaan odotetaan kuitenkin stadionin liki täyttävää venäläistä turistilaumaa. Jos isäntämaa menee jatkoon, se saa seuraukseen mahdollisesti juuri Venäjän. Kreikan tai Tšekin jatkopaikka ei ole yllätys sekään.
Mutta miten olisikaan tänään? Venäjää ei näihin kisoihin kutsuttaisi. Mitä on tapahtunut sitten vuoden 2012 kevättalvella 2022? Venäjä käynnisti julman hyökkäyssodan näihin ukrainalaisiin kaupunkeihin. Jalkapallo pääsi unohtumaan. Mihin se oikein pääsi unohtumaan?
Harkovassa ja Lvivissä pelaavat Saksa, Hollanti, Portugal ja Tanska. Sijoitus voisi olla edellä kuvattu olkoonkin, ettei Portugalin tai Tanskan jatkopaikka ole sekään yllätys. Kun eurooppalaisia huippumaita on nyt mukana vain 16, mikään niistä ei ole taatusti kehno yhdistelmä eikä yllätys mitalipeleissä. Seuraavissa kisoissa maitten määrä on jo 24 ja jossain vaiheessa mukana on myös Suomi. Kun Suomi pelaa mitalipeleissä, se on suuri yllätys myös meille suomalaisille. Olemme joukkuepeleissä sosiaalisia lusmuilijoita.
Mutta mitä me olemme kansainvälisessä politiikassa ja suhteessa Natoon ja Venäjään, Ukrainaan? Kuka olisi osannut vastata kesällä 2012? Jos olisi puhunut ja kirjoittanut sodasta Euroopassa ja Suomesta Naton jäsenenä, jahka nyt Ruotsikin sinne huolitaan, Turkki huolii, kuka olisi uskonut sellaista kirjoitustani? Ei kukaan. Älä siis kirjoita sellaista, joka on tänään mahdotonta hyväksyä ja ymmärtää. En minäkään kirjoita. Ei kirjoita kukaan muukaan.
Vaalit ovat tulossa ja suhde mediaan on pohdittava sekin poliittisen liikkeen edustajana. Media kun on tarkkana siinä, mitä puoluetta edustat. Et edusta itseäsi vaan puoluettasi. Jos alat erottua massasta poliitikkona, sinun käy huonosti. Urheilu on eri asia yksilölajeissamme. Joukkuelajeissa olet osa yhteisöä.
Gdansk ja Poznan isännöivät Espanjan, Italian, Kroatian ja Irlannin pelejä. Jos järjestys on tämä pelien jälkeen, Italia on selvinnyt skandaaleistaan. Espanja hallitsevana mestarina niin MM kuin EM-tasolla ei ole enää ikuinen alisuorittaja.
Kiovassa ja Donetskissa pelaavat Englanti, Ranska, Ruotsi sekä toinen isäntämaa Ukraina. Jos isäntämaa tai Ruotsi nähdään mitalipeleissä, se olisi pieni yllätys. Ei toki mahdottoman suuri sekään.
Olympialaisten katselmus Helsingissä
Kun loppuottelua pelataan, urheiluhullun kansan katseet ovat kääntyneet jo Helsinkiin.
Seurasin eilen nuorten 17–19-vuotiaitten urheilijoittemme kisailua omissa SM-tason yleisurheilukarkeloissa. Selostajana oli vuonna 1943 syntynyt Bror-Erik Wallenius. Kuka muistaa ihmisiä syntyen sotavuosien aikaan. Minä muistan. Wallenius on minua vain kahdeksan vuotta vanhempi. Hän on vanhimman sisareni ikäinen. Kannattaa kuunnella mitä juuri hän sanoo. Kuuntelevatko nuoremmat? Eivät he kuuntele. Valtaosa suomalaisista alkaa kuitenkin olla tänään hänen ikäisiään. Elämme suurten ikäluokkien eläköitymisen jälkeistä aikaa. Sitä ei pidä unohtaa. He muistavat. Heillä on pitkä muisti.
Bubi syntyi Helsingin Kruununhaassa sodan keskellä ja kuuluu siihen osaan nuorisoamme, joka on ollut jo vuosikymmenen eläkkeellä. Nyt 2023 jo kaksi. Hänen kerrotaan oppineen lukemaan jo neljävuotiaana, lausuneen runoja ja järjestäneen Kruununhaassa ikäisilleen olympialaisia. Tunnistan tuossa myös itseni ja tunnen suurta sympatiaa. Urheilu on suomalaisille sama asia kuin sen selostajalegendat, sinivalkoiset äänet. Ja Bubi vielä poikkeus poikkeustenkin joukosta. Hän on oppinut sellaista jo lapsena, jota muut eivät voineet oppia.
Helsingin yliopistossa Wallenius opiskeli hieman kieliä ja valtiotieteitä 1960-luvun metodein. Hän oli hetken IBM:llä myyntimiehenä ja myöhemmin YLE:n ruotsinkielisessä urheilutoimituksessa. Muistan hänet Urheiluruudusta, Calgaryn talviolympialaisista, Thunder Bayn MM-hiihdoista sekä hiihtokausien ja yleisurheilijoiden haastattelijana, Mertarannan aisaparina. Jalkapalloselostukset ovat olleet harvinaisempia ja mukana on silloin pohdintaa, joka on lähempänä Matti Nykästä filosofina kuin vaikkapa Hegelin tai Schopenhauerin hengenlentoa. Sen seuraaminen tuo mukanaan tutun suomalaisen myötähäpeän. Se kuitenkin katoaa, kun hän pääsee puhumaan sellaisesta, joka vaatii myös tietoja ja taitoja sekä poikkeuksellista älyäkin. Silloin myötähäpeä muuttuu arvostukseksi.
Maaseudun nousu ja uho
Suomalainen yleisurheilu elää pitkää hiljaiseloa 1970-luvun nousu jälkeen. Suuren ikäluokan ja maaseudun, sen kylien suuresta ajasta siirryimme vaiheeseen, jossa mukaan alkoivat tunkeutua sellaiset suurten taajamien joukkuelajit, jotka eivät ole olleet kansakunnalle kunniaksi. Olemme yhteispeleissä edelleen sosiaalisen lusmuilun kansakuntaa.
Pärjäsimme hyvin yksilölajeissa, joihin etenkin suuri kylien aika antoi mahdollisuuden ja loi pohjan menestyksellemme. Nyt sellaista ei ole enää näköpiirissä. Talvilajeissa muutama poikkeus ja nämä molemmat Pohjois-Savosta, Iisalmen naapurista, Vieremältä syntyen. Sen suurempaa korpimaata ei Suomesta löydy. Immo Kuutsa valmentajana ja minulla luokanvalvojana oli poikkeuksellinen lahjakkuus hänkin. Sekä valmentajana, opettajana että hiihtäjänä, ihmisenä.
Nuorten kisailussa 300 metrin aidat voitti odotetusti Oravisalon Urheilijoiden Teemu Keronen. Teemu oli juossut jo talvikauden hallikisoissa 300 metriä 37 sekunnin pintaan, 60 metriä 7,50 tuntumaan ja hypännyt pituutta 17-vuotiaalle sopivasti noin seitsemän metrin loikan osoittaen monipuolisuuttaan. Jos mukana olisi vielä korkeutta 210 cm sekä siedettävä tulos kuulassa ja keihäässä, nuoresta miehestä olisi kehittymässä lahjakas kymmenottelija. Kimmoisuus ja nopeus ratkaisee siellä rytmitajun ohella. Lihashuolto hoidetaan kyllä ja kestävyys on saavutettavissa peruskuntokaudella sekin. Olen tuon rääkin kokeillut ja pelannut myös joukkuelajeissa. Huipun saavuttaminen edellyttää nykyisin 200 cm runkoa ja pitkiä vipuvarsia. Loppu onki sitten pelkkää piina ja lääketiedettä.
Tuntematon Oravisalo
Bror-Erik Wallenius ei tuntenut nuorukaista eikä edes hänen seuraansa Oravisalon Urheilijoita. Seitsemän vuosikymmentä ei riitä, vaikka olisi oppinut lukemaan neljävuotiaana. Ei riitä, että omistaa kirjan, se on myös luettava. Eikä sekään riitä, on myös osattava toimia sekä tehdä oikeat valinnat.
Aina valinta ei ole huippu-urheilijana taloudellisesti kaikkein järkevin. Optiomiljonäärit löytyvät muualta. Koulukaverini Keijo Rosberg oli onneton tunari koulussa mutta myöhemmin uskomaton tapaus formulakuskina ja oman onnensa seppänä maailmalla. Laji tuli hänen kauttaan tutuksi suomalaisille.
Wallenius on tyypillinen sota-ajan lapsi ja suurten ikäluokkien helsinkiläinen edustaja. Hän ei tunne lainkaan Suomea, sen kyliä ja siellä kasvatuksensa saaneita urheilijoitamme. Kasvattajaseurat ovat pieniä yhteisöjä, eivät suuria Tampereen, Turun tai Oulun Pyrinnön kaltaisia sosiaalisen lusmuilun osaavia nuorten pilaajia.
Menestys tehtiin pienissä yhteisöissä, yhdessäolo organisaatioissa, joissa yhdessäolo organisaatio oli maaseudulle tyypillistä (Gemeinschaft/Gesellschaft). Kaupunki muutti sen asiaorganisaatioksi ja samalla lajit, joissa menestyä, vaihtuivat nekin. Wallenius ei tuntenut näitä valtavia eroja.
Niitä ei voinut opiskella yliopistoissamme, ne oli elettävä ja vaihtaen välillä myös kieltä ja kulttuuriakin. Rosberg kykeni juuri tähän siinä missä Juha Väätäinenkin. Perussuomalaiset ja maaseudun puolue, Veikko Vennamo ja Urho Kekkonen ihailivat ja vihasivat toisiaan.
”Suurmies suurine virheineen” vastasi Vennamo kysyttäessä hänen mielipidettään Urho Kekkosesta. Johtava politiikan toimittajamme taas kysyi, kuinka kauan maallamme on varaa vain kahteen poliitikkoon, Kekkoseen ja Vennamoon. Hyvä kysymys tuohon aikaan esitettynä.
Kun haetaan kansainvälistä huippua, seura on pieni ja maaseudulla, usein saaristosuomessa tai pääsääntöisesti monesti mainitsemallani keihäänheittäjien vyöhykkeellä. Siellä isä Jorma Kinnunen kasvattaa pojistaan keihäänheittäjiä huipulle, ei sen lähelle. Hänelle kelpasi vain mestaruus.
Täyssinän Rauhan Paskoluoto
Oravisalo on Suomen suurimpia sisävesisaaria Oriveden vesistössä. Oravisalon erottaa Varpasalosta Ihalansalmi. Se on noin puoli kilometriä leveä, pari kilometriä pitkä ja 13 metriä syvä. Mantereesta saari eroaa Kivisalmen ja Arvisalmen luona. Oravisalon ja Varpasalon kotisivut löytyvät netistä.
Oravisalo mainitaan Täyssinän rauhassa. Kylä toimi porttina lännestä tuleville. Monelle Rääkkylä on nimenä Oravisaloa tunnetumpi. Se johtuu kunnan nimestä. Helsinkiläinen yhdistää kunnat ja niiden nimet myös urheilussa urheiluseuroihin ja unohtaa, kuinka näitä kyliä on tuhatmäärin ja kunnan nimeä käyttävä seura on vain yksi monista.
Se on juuri ensimmäinen porras sosiaaliseen lusmuiluun kasvattajana. Kun kuntia ja kyliä yhdistetään, tämä on syytä muistaa. Se on osattava tehdä oikein eikä kunta voi olla Lahden tapaa ja Hämeenlinnan matkiessa kaupunginosa kuntaliitoksen jälkeen. Sillä se on pilattu samalla. Oulu tekee samat virheet. Euroopan kulttuuripääkaupunki voisi nyt ryhdistäytyä.
Rajojen kirot ja riidat ikivanhoja Suomessa
Oravisalon saari jaettiin 1700-luvulla Liperin ja Kiteen kesken. Nyt sitä pyritään liittämään Rääkkylän kunnan mukana Kiteeseen. Näitä Keski-Karjalan kyliä on kymmenittäin ja niistä syntyisi yksi elinvoimaiseksi tunnustettu, sosiaalipalveluja jakava terveydenhuollon vanhusväkeä palveleva hallinnollinen yksikkö yhdessä Tohmajärven ja Kesälahden kanssa. Värtsilä hävisi kartalta jo aiemmin. Samalla raja Venäjälle ja Laatokan-Karjalaan on taas kerran umpeutunut. Laatokan-Karjalan Instituutti unohtui kunnilta sekin.
Vietin kaksi vuotta 1990-luvun alun laman aikana tuolla alueella ja tunnen jokaisen talon. Ymmärrän liiankin hyvin miksi kylät saaristossa eivät ole innostuneita uhraamaan kaikkea mahdollista osaamistaan ja aktiviteettia, palveluitaan ja niiden ylläpitoa Kiteen tai Joensuun suuntaan.
Anarkinen Rääkkylä
Vuonna 1717 Oravisalon läpi rakennettiin tie Kiteeltä Liperiin. Myöhemmin Oravisalon ja Hypönnimen kylät eristettiin toisistaan. Koko saari liitettiin 1850 luvulla uuteen Rääkkylän kuntaan. Seuraavalla vuosisadalla saareen rakennettiin kaksi koulua, nuorisotalo ja työväentalo.
Saaressa näkyy vieläkin jatkosodan Salpa-linjan varustuksia. Kun selostajalegenda Bror-Erik Wallenius täytti kymmenen vuotta ja järjesti olympialaisiaan Kruununhaassa, Oravisalossa asui noin 400 henkilöä. Liki sama määrä kuin Lokan altaan alle jääneissä kylissä, Korvasessa, Riestossa ja Lokassa. Kukaan ei heitä Helsingissä muistanut. Altaan rakentamisisen jälkeen, liki vuosikymmen myöhemmin. valmistui allasevakoille tarkoitettu asutuslaki. Se oli julmaa pilkantekoa.
Nykyisin saaressa on kaksi kylää, Hernevaara ja Oravinsalo. Tunnen yrittäjät, olen heidät haastatellut. Kylässä on maa- ja metsätaloutta, Auli Partion silkkituoteyritys. Salpapolku on monelle turistille tuttu siinä missä Kivisalmen avokanava, Hypönniemi, Arvisalmen lossi sekä Kivisalmen silta. Hypönnimen kylä perustettiin 1600-luvun alussa.
Ensimmäinen asukas oli Paavila Iivananpoika Kirstinen. Hän rakensi talonsa Ihalansalmen rannalle. Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana talojen määrä kasvoi viidellä uudella maatilalla. Uudisasukkaat tulivat juuri Oravisalon kylästä. Se oli aikansa nimekkäimpiä kyliä. Helsinki oli perustettu vain hetkeä aikaisemmin.
Liperin Oravinsalo
Kun Hypönniemi liitettiin Liperiin, se sai nimekseen Liperin Oravinsalo. Samalla siihen liitettiin Hernevaaran kylä. Olen itse syntyisin Hernejärveltä, mutta paljon lännempää, nykyisen Iisalmen itäpuolelta. Nimen johdannainen on Itä-Suomessa hyvin tavallinen ja myös Hernejärvi oli aikanaan Iisalmen entisen maalaiskunnan suurimpia kyliä. Toki on sitä tänäänkin ja löytyy sähköisten välineittemme avulla seuraten päivittäin kylän tapahtumia. Elävä kylä.
Itse kaupunki, Iisalmi, oli pieni taajama kylien suuren ajan kultaisina vuosikymmeninä. Kylät elivät voimakkaina mutta samalla itseriittoisesti. Se oli samalla suomalaisen yleisurheilun, painin, voimistelun, olympialajiemme, kulta-aikaa.
Oravisalosta on kirjoittanut vaikkapa Anuleena Kimanen. Hän kirjoittaa Rääkkylän Oravisalon kylän renqvistiläisestä herätyksestä. Herätysliikkeet olivat keskeinen osa suomalaista maaseutuasutusta ja sen arvojen muutosta, jossa näkyy myös oman aikamme Suomi osana saarten ja vetten, soiden ja metsien maata. Sitä ei pidä ymmärtää vain taajamien välisenä viheralueena ja tutustuen siihen ajaen maakuntakeskuksesta toiseen ohikulkuteitä käyttäen matkalla Lappiin. Suomea ei pidä tärvellä tuntematta sen komeaa historiaa ja maantiedettä. Sama pätee Ukrainaan.
Naturalia non sunt turpia – Luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä.
Non omnes, qui citharam habent, citharoedi sunt – Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kitaristeja.