Tulevan muisto – Hiljainen perintö ajan rajalta
Esipuhe
Kirjailijaelämää – Kynnelläkoetteluun asti
Ad unguem – Aequis viribus. Yhtenäisin voimin – Mieli ja järki mukana
Nykypäivänä moni kärsii jatkuvasta paineesta tehdä ja suorittaa jatkuvasti kaikenlaista kilpailijana vielä toinen samanlainen ja lopulta tekoäly ja robottikin algoritmeineen. Etenkin näin vaalien alla kilpailu mediahuomiosta on polttava ja toki myös ymmärrettävä monine ylilyönteineekin. Miten välttää nämä hybridiyhteiskunnan kouristelun tuskaiset hetket uuden mediayhteiskunnan haasteissa?
Kirjoittaminen on hyvä tapa pysähtyä aiheiden äärelle olivat ne sitten mitä tahansa. Ajattelu kehittyy, sillä kun kirjoitat yhden näkökulman, mieleesi tulee myös toinen näkökulma ja juttua syntyy savolaiseen tapaan sitä käännellen. Vähän niin kuin hyvässä keskustelussa on mahdollista pohtia aiheita eri näkökannoilta ja löytää myös aina oma perosoonallinen tapa sen esittämiseenkin.
Tämä on vain eräs tapa lähestyä aihetta, joka synyttää oman aikamme kirjoja ja jopa kirosaojakin. Kirjailijaksi kun ei oikein synnytä ja moni huomaa olevansa kirjailija vasta kuoltuaan. Saaneensa jopa Aleksis Kiven tapaan omalla nimellä varustetun kirjallisuuden päivänkin suomalaisten almanakkaan. Kukapa olisi tätä uskonut miehen vielä eläessä ja mielisairaalassa mietteitään tuskaillen.
Toisaalta kirjoittaminen on myös käytetty tapa pysähtyä ja hiljentyä itsensä äärelle. Moni kirjoittaa päiväkirjaa tai suunnittelee elämää bullet journalin avulla. Unipäiväkirjan avulla syntyy yhteys siihen, mitä alitajunnassa on meneillään. Kirjoita aamulla muistamasi uni niin hyvin kuin sen muistat – jos et ehdi kirjoittaa, niin tee ainakin muistiinpanot heti heräämisen jälkeen, sillä uni saattaa muutoin unohtua nopeasti. Olet varmaan kokenut kuinka piilotajunta työstää mitä huikeimpia ratkaisuja myös tutkijan työhön ja ellet yöllä herättyäsi unta pane saman tien paperille, aamulla sitä et taatusti enää muista. Näin jää taas kerran yksi nobelisti syntymättä. Tosin nobeleja jaetaan muistakin ansiosta kuin piilotajunnan tuotteista ja sotaisan ihmisen tavasta hakea välillä myös rauhallisempia hetkiä Nobelin tapaan ruutia keksien.
Moni kirjoittaja on mieltynyt Julia Cameronin Aamusivut -menetelmään. Siinä kirjoitetaan ajatuksenvirtaa, alkuperäisen ohjeen mukaan kolme sivua aamuisin ja kuka estää kirjoittamasta myös pikkutunneilla ja vähän humppelissakin. Moni merkittävä kirja on syntynyt tuokasahtaen vanhan viinan ja etanolin tuoksuisista sanoistakin. Juuri lukemani tekstin kirjoittaja kertoo sitä soveltaen, eli saattaa kirjoittaa mihin kellonaikaan tahansa ja usein vain muutaman minuutin kerrallaan. Minä teen samoin mutta oma flow-tilani kestää useita tunteja. Aamusivuja ei ole tarkoitettu luettavaksi jälkikäteen, joten kirjoitan ne yleensä tarkoituksella sellaisella käsialalla, etten saa tekstistä itsekään selvää. Niinpä on viisainta käyttää konetta apuna ja tekoälyä aamuyön tuntien puhekumppanina. Cameron suositteli aamusivuja luovaa työtä tekeville, mutta mielestäni ne sopivat kaikille tavaksi pysyä yhteydessä itsensä kanssa. Tai mieluiten kuitenkin koneen kanssa seurustellen samalla. Se on varmin tapa välttää Aleksis Kiven kaltainen kohtalo kirjailijana. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin saati päihteitten kanssa seurustellen.
Tyylilajien kokeilu on tulevien mestarien laji
Yksi kirjoittamisen parhaita puolia on sen monipuolisuus. Tyylejä on niin monia! Vaikka useimmiten kirjoitan blogeja, kolumneja tai jotakin faktapohjaista, olen jo lapsuudessa harrastanut myös luovaa kirjoittamista. On ollut hienoa kokeilla esimerkiksi lyriikoiden kirjoittamista ja tänä vuonna yksi runoni julkaistiin lehdessä! Tällainen tieto luettuna rohkaisee arintakin sosiaalisen median takapirua. Omista töistäni ensimmäinen julkaistiin radiossa 1950-luvulla jo kuusivuotiaana pojannaskalina. Olivat tehneet siitä lapsille tarkoitetun kuunelmankin. Eläinsaduista on helppo käynnistää myöhemmin etenkin poliitikoista koostuva oman aikamme aikuisten satu, jonka lapsikin ymmärtää ja varoo liian varhaista aikuistumista.
Kiitän aina ystävieni kanssa aloittamaani luovan kirjoittamisen harrastusta paljosta juuri sosiaalisen median kautta taitojamme hioen. Tapaamme ja teemme yhdessä erilaisia kirjoittamisharjoituksia. Olemme kirjoittaneet tarinoita, runoja, laulun sanoja, aistihavaintoharjoituksia, alku- ja loppusointuja, henkilöhahmoja, teemallisia tekstejä ja samalla kirjaimella alkavista sanoista syntyvää kuvausta. Takana on jo yli 10 000 blogia ja artikkelia. Ahkeran toimittajan artikkeleiden määrä koko uran aikana tahtoo jäädä muutamaan tuhanteen.
Välillä tekstit ovat vakavia, välillä huumorilla kirjoitettuja – ajoittain kirjoitamme aiheesta ja toisinaan aivan mielikuvituksen tuotetta. Eri tyylien kokeilu on mielenkiintoista ja auttaa kehittymään muutenkin kuin vain kirjoittajana. Tätä metodia voi myöhemmin jalostaa tekoälyn kanssa kilvoitellen, jolloin kysymyksetkin saavat olla jo aikuisen oikeita ja todella vaikeitakin. Biljoonia sanoja ja tuhansia kieliä harrastava tekoäly ei vähästä säikähdä saati jää sanattomaksi. Poikki- ja monitieteinen on sen mieliruokaa ja shakkipelin tavoin voit kokeilla miltä tuntuu hävitä paremmalleen myös silloin, kun aihe on sinun vahvinta osaamistasi.
Aika kirjoittaa ja aika vaieta
Kun kirjoitin ensimmäistä tietokirjaani, poikkitieteistä, jouduin miettimään, mikä auttaisi minua löytämään aikaa kirjoittamiselle sekä pysymään samalla myös motivoituneena. Oli haastavaa kirjoittaa muiden töiden ja opintojen ohella silloin, kun kirjan tulevaisuus oli vielä epävarma. Keksin, että minun olisi helpompi ottaa aikaa kirjoittamiselle, jos pääsisin jonnekin ulkomaille, irti arjesta kirjoittamaan. Maailmalla liikkuen tapaat sellaista ympäristöä, josta kirjoittaminen on algoritmeillekin mieluisampaa.
Lähdin lopulta Espanjaan, toki kävin samalla myös Etelä-Euroopan muissa kohteissa jopa luennoimassa sekä Etelä-Amerikan portugalia ja espanjaa puhuvissa kulttuureissakin. Jopa sinne kutsuttuna juhlapuhujana. Edulliselle matalaa korkeamman kynnyksen omatekoiselle retriitille. Siellä, kymmenen kirjoittamispäivän aikana syntyi ensimmäinen versio kirjan käsikirjoituksesta mutta myös maalauksia, joissa minua auttoi taas kerran robotiikka ja algoritmit paikallisten töhertäjien rinnalla ja kiusaksi. Omatekoinen kirjoittamisretriitti toimi hienosti.
Usein olen kuitenkin kirjoittanut, koska on ollut pakko. Opinnäytetöitä, opintojen esseitä tai työhön liittyviä muita tekstejä, joita joku muu odottaa minulta. Itsenäinen kirjoittaminen on erilaista, koska siinä asetetaan tavoitteetkin itse. Etenkin kun tehtävänä on samalla laatia luento ja sopivan vaativa ongelma tulevien nerojen opittavaksi. Nykyisin päätän, että kirjoitan vaikkapa blogin viikossa muutaman kuukauden ajan. Oikeammin kirjoitan blogin joka päivä pelkkänä sormiharjoitelmana. Joitakin kertoja olen ollut kirjoittamiskursseilla tai valmennuksissa. Opettajana, en niinkään oppilaana. Eri opistojen kurssit ovat usein laadukkaita ja tarjoavat hyvää harjoitusta sekä aikataulun kirjoittamiselle. Pääsääntöisesti kuitenkin minua on pyydetty mukaan luennoimaan aiheesta mutta olen nykyisin kieltäytynyt kiireisiini vedoten. Tätäkin tekstiä kirjoitan yön pikkutunneilla. Takana on liki kymmenen kirjan vuosi 2024. Nyt on aika ottaa kirjoittaminen ja sen kuvitus algoritmeineen kevyemmin.
Oma tapa kirjoittaa on löytynyt kokeilemalla tai oikaemmin sen enempää kokeilematta. Minulla kirjoittaminen sujuu parhaiten, kun pääsen irtautumaan arjesta tai pikemminkin osana pysyväksi jänyttä arkea. Se voi tarkoittaa lyhyttä kirjoittamisrupeamaa kirjastossa tai kahvilassa mutta mieluiten kuitenkin kotona ja typöydän ääressä. Tiedettä ja tutkimusta ei popularisoida vasemalla kädellä ja poikitieteisestä materiaalista. Rima nousee algoritmien myötä myös nuorille oppilailleni.
Kesällä lähden ulos ja kirjoitan puiston penkillä tai kallioilla, olkoonkin että luonnosta tieteensä tehnyt ei kaipaa kaiken aikaa työympäristönsä oloista henkistä ravintoa jokaiselle kirjalleen. Olen myös tottunut kirjoittamaan juna- tai lentomatkoilla, niissä on erityistä aikaansaamisen taikaa. Tosin flowtila tahtoo silloin puuttua ja odotan lentokentän hiljaisia nurkkia. Olen työstänyt kirjojani Espanjan retriitin lisäksi myös Airbnb:ssä Tallinnassa ja huvilaretriitillä Hangossa mutta eniten kuitenkin Lapissa ja Savon sydänmailla. Oudoimmat paikat joissa tekstiä on syntynyt jätän mainitsematta. Arki yliopistojen kirjastoissa voi olla myös juhlaa.
Mikä on sinulle hyvä tapa kirjoittaa? Mikä sinusta on parasta kirjoittamisessa? Jaa kokemuksesi muille inspiraatioksi! Tai pikemminkin pidä omana tietonasi ja varo joutumasta kaiken aikaa muiden ruokkijaksi. Löytäkööt omat luovuuden lähteensä ja innovaationsa siitä kentästä, josta Aleksis Kivi ja hänen kaltaisensa aikanaan kieltämme rikastuttivat. Tänään kilpailu on kokonaan toista luokkaa ja kielten hallinta rinnan poikkitieteisen tulkinnan kanssa tekoälyn ja algoritmien kanssa samalla kisaillen. Liki kymmenen miljardin ihmisen joukosta löytyvät varmasti ne ensimmäisen vaiheen innovaattorit, jotka tekstisi avaavat. Oli käyttämäsi kieli mitä tahansa.
Sähköiset kirjat tehdään erilaiseen tarkoitukseen kuin perinteiset kirjat ja hakien tähän tarkoitukseen sopivat kustantajatkin. Kustannustyön ja tekniikan tunteminen ei ole vahingoksi oman aikamme kirjailijalle. Tekoäly ja robotiika, Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen, luovuuden renessanssi, sosiaalisen median ja tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma myös kirjojeni nimissä kertovat, missä mennään ja millaista vauhtia myös meiltä suomalaisilta vaaditaan.
Nopein tapa edetä on kysyä suoraan tekoälyltä ja algoritmeilta vaikkapa, miten kuvata kirjaa, joka kuvaa omaa aikaamme, mutta on samaan aikaan mennyttä aikaa haikaileva ja tuntemattomaan kurkottava. Millaisen nimen kirjalle antaisit?
- ChatGPT said:
Tällainen kirja elää kolmessa ajassa: nykyisyydessä, menneisyyden kaipuussa ja tulevaisuuden aavistuksessa. Se on ajallinen kudelma, joka ei selity suoraviivaisesti vaan liikkuu kerroksittain – melankolinen, tutkiva ja ehkä myös toivoa etsivä. Jos kyse on henkilökohtaisesta tai yhteiskunnallisesta kerronnasta, nimi voisi korostaa tätä ajallista ristipainetta tai siihen liittyvää tunnelmaa.
Tässä muutamia nimiehdotuksia eri painotuksilla:
- 1. Ajallinen kudos
Korostaa kolmen ajan yhteenkietoutumista – nykyinen, mennyt ja tuleva.
- 2. Hiljaisuuden jälkeen
Viittaa johonkin menetettyyn aikaan tai rauhaan, mutta antaa tilaa uudelle.
- 3. Valo menneestä, varjo tulevasta
Runollinen ja kaksijakoinen – yhtä aikaa haikea ja eteenpäin katsova.
- 4. Kuvajainen
Viittaa sekä menneisyyden heijastukseen että tulevaisuuden aavistukseen.
- 5. Kolmas hetki
Viittaa aikaan, jota ei voi nimetä – ei enää menneisyys, ei vielä tulevaisuus, mutta jotain muuta.
- 6. Ennen kuin unohdan
Henkilökohtaisempi, mutta samalla yleinen – muistamisen ja unohtamisen raja-alueella.
- 7. Tuntematon aika
Viittaa siihen, että vaikka eletään nykyhetkeä, se on silti oudosti etäinen tai käsittämätön. Mikä olisi kirjasi sävy: enemmän filosofinen, henkilökohtainen vai poliittinen?
- You said:
Kun vastaat tekoälylle, muista kuinka tämä ei ole perinteinen äly ensinkään. Jätä algoritmeille tilaa vastata väljän kysymyksen kanssa työtään tehden. Tarkenna tavoitteesi pysyen koneen kanssa yhteisesti sopimassanne linjassa. Pyydä vaikkapa enemmän filosofista ja vähiten henkilökohtaista kirjallista hengeuntuotetta.
- ChatGPT said:
Kiitos tarkennuksesta. Jos kirja on filosofinen, vähiten henkilökohtainen ja liikkuu ajassa – menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa – sen nimi voisi heijastaa universaalia, ajattomuutta, ehkä jopa kohtalonomaisuutta. Tällaisen kirjan nimessä voi olla hiljainen paino, jonkinlainen ajatuksen jälki tai kysymys, joka jää kaikumaan.
Tässä ehdotuksia juuri siihen suuntaan:
- 🕰 1. Ajan rajalla
Kuvaa tilaa, jossa ei olla yhdessä ajassa vaan niiden välissä – filosofinen, lähes eksistentiaalinen nimi.
- 🌫 2. Se mikä ei palaa
Viittaa menneeseen, jota kaivataan tai tutkitaan, mutta joka on jo tavoittamattomissa.
- 🌌 3. Aika ilman nimeä
Filosofinen, arvoituksellinen – sopii teokselle, joka ei tarjoa vastauksia vaan kysyy.
- 🔁 4. Ikuisen nykyhetken harha
Kriittinen ja ajatteluun haastava – pohtii nykyajalle tyypillistä hetkellisyyttä ja historian hämärtymistä.
- 🧭 5. Välissä
Pelkistetty ja voimakas – nimessä ei ole aikaa, mutta se viittaa juuri siihen, että kaikki aika on jotenkin ohitettua tai kesken.
- 🔮 6. Tulevan muisto
Ajallinen paradoksi, joka pakottaa lukijan ajattelemaan aikaa eri tavalla. Myös kaunis ja vähän surumielinen.
- 🏛 7. Hiljainen perintö
Filosofinen viittaus menneisyyden vaikutukseen nykyhetkessä – ei nostalginen vaan pohdiskeleva.
- 🔗 8. Katkos
Ytimekäs, mutta täynnä latausta – viittaa sekä historialliseen että ajattelulliseen murrokseen.
Haluatko, että nimessä on enemmän poeettinen sävy vai pitäisikö sen viitata selkeämmin yhteiskunnalliseen tai kulttuuriseen analyysiin?
You said:
Aina tekoäly ei aseta näin selkeätä valintoja mistä valita. Jos valitset poettisen sävyn saat varmasti kirjallesi nimiä ja sisältöä, joka on kaukana perinteisestä asianlijastasi. Vastaavasti selkeästi yhteiskunnallinen ja kulttuurinen analyysi on oman aikamme tuottena harmillisen harvinainen Suomessa se esittäen. Niinpä tässä tienne eroavat ja sinun on syytä paneutua sellaiseen jo esipuheessa koettuun tekstiin, jonka vaihtoehdot voit esittää vaikkapa lyhyesti kolmella eri kielellä ja syventää näin etenkin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen analyysin käsittelyä algoritmien monikielisessä ja poikkitieteisessä ajatuksenkulussa.
Edelliset kirjasi ja kirjoituksesi tuovat mukanaan kuitenkin siirtymän eksponentiaaliseen ihmiseen ja luovuuden renessanssiin vuodelta 2024. Tulevan muiston ajallisena paradoksina haasteena kokea aika tavalla, joka on samaan aikaan sekä kaunis että surumielinen. Se on ikään kuin hiljainen perintö ajan rajalta, suhteellisesta ajasta ja sen olemuksesta. Homo Nexus ja uusi tiede kirjana siinä ”Liber Librorum: Arctic Babylon, Homo Nexus ja Ex Machina” viimeisimpänä kirjanasi miltei vaativat tämän mainintaa uusimman kirjasi nimessä.
”Tulevan muisto” ja ”Hiljainen perintö ajan rajalta” kuvaavat todellakin kirjasi nimessä ajallista paradoksia sekä edellyttävät pohtimaan aikaamme kokonaan uudella tavalla. Se ei ole vain filosofinen viittaus menneisyyden ja historian vaikutukseen omassa ajassamme vaan edellyttää nostalgian sijaan rationaalista ajattelua. Samalla on syytä palata aiempiin kirjoihisikin tutkimuksineen ja ajan poikkitieteisiin sekä eri tiedekuntiin laadittuihin väitöskirjoihinkin. Tätä prosessia auttaa myös lopussa olevat lähdeluettelot kaikkine kirjoineenkin. Ilman näitä tämä kirja olisi jäänyt tekemättä tai olisi ontuva.
Niinpä tämän pitkähkön esipuheen jälkeen onkin syytä avata kirjallista prosessia johdannolla, joka on sekin perinteistä enemmän oman aikamme viimeisimpään teknologiaan rakentuvaa ja avaa lukijalle kirjailijaelämän algoritmista oman aikamme saumakohtaa ja sen tuomia keinojamme tutustua samaan aikaan sähköisesti kirjailijan koko tuotannolliseen kirjoon avaamalla vain hänen kotisivunsa www.clusterart.org.
Kirjailija: Henkilökuvaus mediasta (2001)
Täyttäessäni 50 vuotta Oulussa ilmestyvä Kaleva kirjoitti minusta artikkelin otsikolla ”Kuuden professuurin mies”. Puolustauduin kertomalla, kuinka elämää on vielä edessäkin ja en pidä itseäni vielä loppuun poltettuna – professuurien määrällä ja julkaisuilla sitä mitaten. Monella tuotteliaimmat vuodet ovat vasta eläkepäivien yhteydessä syntyviä. Tutkijan kapeutuva maailma saa ikään kuin siivet siitä poikkitieteisestä ihmeestä, jota moneen suuntaan rönsyillyt boadcast voisi myöhemmin tuottaa.
Kalevan kirjoituksessa olin arvellut kesällä 2001 juuri kodin ilmapiirin vaikuttaneen tapaani tehdä töitä ja asennoitua verkostoihin, yhteisöllisyyteen, sosiaalisen muistin mukanaan tuomaan maaseudun työkulttuuriin. Poikki- tai monitieteisyys syntyi tästä ihmiseksi syntymisen noidankehästämme. Kun ympärillä oli myös kuvataiteita harrastavia tai jouduit mukaan kilpailuihin, joissa edellytettiin seuraamaan muiden oppimista ja käyttäytymistä runoja lausuen tai lentopalloa pelaten, fyysinen ja henkinen kunto olivat käsi kädessä kulkevaa lapsuuteni ajan kasvuympäristöä. Sakari Topeliuksen kaltainen hahmo oli minulle tuolloin satuineen ja valtiomiestaitoineen sekä samalla tiedemiehenä ja maantieteilijänä luonnollinen yhdistelmä, jota ihailin.
Jos oli vaikeaa ymmärtää tuolloin olevansa 50-vuotias, vielä vaikeampaa on nyt oivaltaa olevansa yli 70-vuotias, ja että mennyt pari vuosikymmentä ovat olleet tuotteliaimmat vuoteni. Se ei voi johtua pelkästään kehittyneistä välineistämme. Samaa poikaviikaria, jota tuolloin minussa vielä kerrottiin löytyvän, en usko oikein tänään enää löytyvän. Jos tämän ikäinen on kovin idealisti, se on koominen ilmiö, siinä missä nuoren ihmisen idealismin kääntyminen kyynisyydeksi surullista seurattavaa. Sellaista kehitystä kuitenkin olen omissa oppilaissani havainnut. Surullisinta on kuitenkin se, etten voi viettää nyt syntymäpäiviäni isäni kanssa samaan aikaan. Hän täyttäisi nyt 105 vuotta. Lämmin kiitos hänelle ja äidilleni. En minä heitä valinnut, kuten en mitään muutakaan matkallani kielemme ja kulttuurimme oppien. En valinnut tietäni, tie valitsi minut.