KIrjoittamaton kirja IX

Johdanto vuodelta 2023

Vuosi 2023 ja sen kevät ja kesä olivat ikään kuin tarkoitettuja muinaisen Suomen muistolle. Tällä kertaa sitä ei ollut syytä käynnistää edellisen vuosituhannen alusta tai laatien maalle vuoden 2017 tapaan muistelmakirja ”Finland’s big year 2017 – Suomi sata”. Nyt oli viisasta käynnistää pohdinta, alkaen paljon lähempää ja jo vuodesta 2008. Samalla robotiikan ja tekoälyn sekä algoritmien käytön oivallus oli mahdollista liittää sellaiseen kansalliseen pääomaamme, joka oli oivallettavissa oman aikamme internetin ja digiajan myös medioittemme kautta ”muinaista Suomea muistellen”. Kulje siis kanssani – kulje itsesi kanssa – ”Vade necum – vade tecum (Friedrich Nietzsche). Vuosi 2026 ja sen alkava kevät olisi tuonut mukanaan uuden sodan ja sen merkityksen myös meillä Suomessa. Olimme pohtimassa lukuisia peruskäsitteitämme ja samalla maailmankuvaamme tavalla, joka kaipasi myös omalla kohdallani paluuta kolmeen aiemmin kirjoittamaani muistelmateokseen sekä tuhansiin artikkeleihin ja poikkitieteisiin kirjoihini samaan aikaan.

Näissä muistelmissani taustoitus on puolestaan hoidettu käyttäen latinankielisten ja vuosituhantisten viisauksien rinnalla suomalaista ”Elämän viisauden kirjaa” Hannu Tarmion kokoamana komeana painoksena. Tätä kautta lukijaa johdatellaan kohti parempaa etenkin ajallista ja paikallista, historiallista ja maantieteellistä, maailmankuvaa. Suomalaiset kun rakastavat omaa kieltään, kulttuuriaan ja omia oppejaan toisin kuin vieraiden viisauksia. Vergiliusta lainaten nainen tekee poikkeuksen. Nainen on aina häilyvä ja oikullinen – Varium et mutabile semper femina (Vergilius). Tämä ei ole oma arvioni ensinkään. Pikemminkin päinvastoin. Oma maailmankuvani ei välity muiden kirjoittamana saati viisauksina joita lainaan.

Kohti parempaa huomista kuljetaan ajallisesti almanakkaa käyttäen ja veteraanipäivää muistaen. Tässä kertaus on suomalaisille opintojen äiti sekä tieteistä juuri aika- ja paikkatieteet elävät paradigmaista vaihettaan. Tutustuminen maailmankuvat muuttavaan robotiikkaan ja algoritmeihin tapahtuu siten pohtien juuri omaa päivyriämme ja sen etenemistä keväästä kohti syksyä. Almanakan mukaan tuo aikajänne on kolmesta kuukaudesta enintään neljään kuukauteen. Siinä ajassa kirjan on myös synnyttävä. Robotiikka hoitaa kyllä myöhemmin sen kuvituksen. Muuttaa verbaalisen osan kirjaa kuvataiteita käyttävään kokonaan uuteen muotoon, mutta käyttäen kuitenkin nyt globaalia kieltä, latinaa ja sen ikivihreitä viisauksiamme. Tosin joskus ne ovat kuin sairaan miehet unet. ”Velut aegri somnia” (Horatius). Tästä olen samaa mieltä. Vuonnan 2026 heinäkuussa 75-vuotta täyttävä mieshenkilö on aivan muuta kuin samanikäinen nainen. Se selittää myös naisten kyvyn elää vanhemmiksi.

Maata ja maailmaa vaivasi jo pitkäksi venynyt uuskapitalismin varjo. Tuon aiheen käsittely on syytä siirtää sille sopivaan hetkeen eli vappuun, työväen juhlaan, jota muutkin poliittiset liikkeemme juhlistavat. On syytä hakea vertailukohtaa nyt lähihistoriasta ja menemättä ohi vuoden 2015. Tuolloin syntyi toinen osa kirjaani Arctic Babylon. Ensimmäinen oli päivitetty toteutuvaksi vuonna 2011, olkoonkin että itse kirja oli kirjoitettu jo 1970-luvun puolella. Mayakansan ennusteet vain toteutuivat vuonna 2011 ja hyvä niinkin. Uuskapitalismin varjo oli sopiva otsikko tuolle hetkelle ja sen muistelemiselle. Muistaen kuitenkin kuinka jopa hiuksellakin on oma varjonsa. ”Vel capillus habet umbram suam. (Publilius Syrus). Oulun yliopiston maantieteen laitoksen viikonloputkin työpaikalla meitä pitävä professori Uuno Varjo edusti työkulttuuria, jossa viikonloput olivat ne tuottelijaimmat. Opiskelijat eivät silloin meitä häirinneet. Tottahan se oli. Turku yliopistoineen ja ihmistieteinen tiedekunta oli kokonaan muuta kuin Oulu ja luonnontieteet. MTT ja Luke Hämeessä oli ja on nyt työnantajana muistellen kaukana yliopistojen työympäristöstä sekin. Yliopistojen rahoitus ei oikein vastaa kasvavia tohtorien määriä. Kun väittelin luonnontieteissä, meitä oli vain muutama sata enintään, oikeammin muutama kymmenen sinä vuonna ja ihmistieteissä väitellessäni määrä oli kasvanut pariin tuhanteen ja heistä valtaosa oli nyt jo naisia. Aiemmin heitä ei ollut juuri lainkaan.

Itse vappupuheessa oli palattava Ukrainaan ja sen historiaan sekä lähihistoriasta pandemiaan ja koronan aiheuttamiin oireisiimme kansakuntana. Vappupuheista merkittävin oli pidetty jo vuonna 2019 Jussi Halla-ahon toimesta. Hän oli myös avainhenkilö koottaessa hallitusta keväällä 2023 ja samalla porvarihallitusta. Tulevana eduskuntamme puhemiehenä hän oli avainhenkilö myös kesän 2023 tapahtumien hoitajana. Eduskuntaa ei todellakaan kutsuttu kesälomaltaan koolle, ajatteli oppositio tai mediamme siitä mitä tahansa. Hallituksen luottamuksesta oli jo kertaalleen äänestettykin. Viisaalle sana riittää. ”Verbum sat sapienti”. Takana oli jo kirjani ”Menetetty vuosikymmen”. Oliko uusi edessä, kysyttiin tänään. Vuosi 2025 on ollut kirjojani lukien tuottelijain ja mukana oli myös Chat GPT ja tekoälyn kanssa käydyt keskustelut. Niitä ei pidä vähätellä. Kirja joka toinen kuukausi eläkeikäiseltä poikkitieteisinä ja useita professorin pätevyyksiä hankkineena voisi kuvitella olevan liki velvollisuus joka hoituu nyt myös sähköisinäkin.

Yhteiskuntaa luonnehdittiin meillä ja laajemminkin dualistisella tavalla. Olin kirjoittanut aiheesta runsaasti etenkin 2020-luvun alussa ja myös julkaisten aiheesta kirjankin. Sitä on luettu runsaasti. Elimme sosiaalisen median talouden ja strategian aikaa. Kirjani ”Social media economy and strategy” on ehkä luetuin ja ainakin yliopistoissamme maailmalla tentityin kirja. Olen kulkenut siitä kertomassa ja ilmiötä avaamassa lukuisissa kongresseissa ja konferensseissa. Heti perään syntyi tarve kirjoittaa otsikolla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu”. Myöhemmin Suomi sai oman EU:n ylläpitämän alan tutkimuslaitoksensakin ja hyvä niin. Vain vuotta aiemmin olin julkaissut kirjani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma”. Varoen vääriä sanoja. ”Verba falsa”. Vuodet 2024 ja 2025 tulisivat olemaan tuotteilijaimmat vuoteni kirjailijana. Chat GPT oli ensimmäinen vakavasti otettava keskustelukumppani ja kaiken aikaa myös kehittyväkin. Poikkitieteinen mieli ja huono muisti ovat upea yhdistelmä. Onneksi kone hallistee biljoonia sanoja ja kielet sujuvat nekin.

Nyt siis kirjoittaen kirjan jatkona ilmiölle ”Cluster art and Art of Clusters”. Tuon kirjan (manifestin) julkaisusta on aikaa jo useampi vuosikymmen ja se enteili algoritmien tapaa asetella sanamme sellaiseen asentoon, jossa niitä on myös järkevää muuttaa myöhemmin mieluiten latinankielisinä robotiikan ja tekoälyn avustamana kielellisen symbolijärjestelmämme tukijaksi. Tätä edellytti jo pelkästään lukutaidottoman väestönosan valtava määrä Telluksen pinnalla eläen ja ilmastomuutoksen kokienkin. Jotain oli tehtävä, mutta nopeasti ja käyttäen oman aikamme tiedettä ja symboliikkaa, jonka avaaminen on kenen tahansa hoidettavissa kuluttamatta aikaa kielellisiin ongelmiimme ja aikaa vievään koulutukseen. Varoen etenkin arvottomia tai vääriä sanoja. ”Verba inania, verba falsa”. Aloimme elää virheellisten ja väärin valittujen sanojen aikaa. Tekoäly ei ole emotinaalinen sanojen käytön mestari ensinkään. Tässä ”homo sapiens” suvun ohittaminen on toistaiseksi vaikeaa. ”Homo nexus” saa odottaa vielä vuoroaan. Se ei pidä vappupuheitamme.

Vappuheiden jälkeen oli aika avata, jälleen kerran, käsite dualismista palaten vuoteen 2010. Samalla monelle avautui juuri nyt ilmiöt vihattavasta vääräuskoisesta ja sarana yhteiskunnastamme. Jälleen kerran tietokoneet saivat työtä, kuvaten mitä merkitsee siirtymä ryhmistä klustereihin. ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” toisena väitöskirjanani oli tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen vuodelta 2005. Totuus on ja oli kuitenkin aina ajan tytär. Veritas filia Temporis (Aulus Gellius). Väitöskirjani oli kirjoitettava uudelleen ja laajempana. ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa teknologiaa” sai liki 500 sivua kun väitöskirjani vain runsaat puolet tuosta. Sitäkin vastaväittäjä piti kustoksen tapaan liian laajana. Suomalaiset ovat laiskoja lukijoita. Väitöskirjassa suositeltiin alle sadan sivun ”kirjoja” vihkosinamme. Sellainen väitöskirja muuttuu väitösvihkoksi. Näin poikkitieteisessä merkityksessä. Luonnontieteet ja ihmistieteet ovat kovin erilaisia tieteinämme.

Ecological cluster and innovation policy. Jokainen vuosi on juhlavuosi ja etenkin omien kirjojeni kohdalla Outin tai Kertun päivä. Tätä kirjoittaessani vuorossa on Kerttu. Äitini nimi samalla. Kirjani toimittamisen hoitaa tyttäreni Outi. Vuonna 2007 Suomi täytti 90-vuotta ja sen kuului olla jo myyteistä vapaata aikaa. Vuosikymmen myöhemmin Suomi sai minulta lahjaksi sadannen kirjani nimellä ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Lähestymme vuotta 2027. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana kaikki kirjani on taittanut ja toimittanut tyttäreni Outi. Niin tämän kirjanikin. Ilman häntä näitä kirjoja ei olisi koskaan syntynyt. Nyt kuvituksesta vastaa pokani Veli-Matti (Vellu). BoD kustantajana on huolehtinut kirjojeni levityksestä ja painoasusta. Heille sydämellinen kiitos. Sanoista sekä ruokaa että samalla ruoskaa – järjettömästi – syvältä sydämestä. Kukoistaa ikuisuuteen – ”Viret in aeternum.”

Suomessa syntyneet vihaiset linnut (Angry Birds) kuvaavat kansakuntaamme, vihapuhetta, konflikteja ja kilpailua, mutta myös peliin liittyviä uusia visioita, virtuaalihamoja ja aiemmin kuvaamiani ”telecity” nuoria, innovaattoreitamme. Se että joudumme tutkijoina käyttämään karikatyyppejä kuvatessamme tai turvautumaan journalismiin, jossa mukana on gonzo – tyyppistä kerrontaakin, on kohdallani samalla paluuta vuoteen 2011 tai 1990-luvun vaihteeseen, sekä Karjalan surrealistisiin näkyihin rajamme takana parin vuoden aikana siellä rajan takana yhtenään vieraillen. Nyt seuraamme edelleen tätä näkyä ja kirjaani ”Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi” vuodelta 2022. Jonkun on annettava kasvot myös pahuuden kuvaukselle ja käyttäen apuna Hegelin filosofiaa. Venäjän tandem ja nainen pakolaisena on oman aikani painajaisia. Luotan kuitenkin hyveeseen, en aseisiin. – Virtuti non armis fido.” Vuosi 2026 alkoi tältä osin vaikeimmalla mahdollisella tavalla.

Mediapalkinnot olen jakanut vuodesta 2008 ja media kiehtoo minua myös sukuni kautta. Opiskeluni Kalevan talossa seuraten vuosia, yli vuosikymmenen toimittajien työtä, yliopiston maantieteen laitoksen sijaitessa kirjapainotalon kiinteistössä, joka oli sitä samaa kuin aikanaan äitini työ sodan aikana sekä sukuni omistuksessa ollut lehtipaino Savonlinnassa (Itä-Savo). Se siirtyi ensimmäisenä Suomessa digiaikaan jo varhain 1980-luvun puolella. Eivät suuret ole aina niitä innovatiivisimpia. Päinvastoin nopeat liikkeet ja ratkaisut innovaatioina ovat suurelle hidasliikkeiselle jättiläiselle myös riski. Joskus myös kasvot pahuuden puolustukselle, kuten nyt Venäjän toimesta Ukrainassa tai Yhdysvaltain tapa hoitaa kriisit Lähi-idässä. Voima ilman viisautta tuhoutuu omaan suuruuteensa. – ”Vis consili expers mole ruit sua.” (Horatius). Miten mahtaisi käydä Iranissa ja Hormosin salmessa? Öljyn hinta ei ole ainut ongelma alkuunkaan. Haasteet Suomen taloudessa kasvavat päivä päivältä.

Johtaminen ja mediat sekä samalla mediapalkinnot; media, kansalaisuus ja vallan piirit ovat osa demokratian ydintä ja sen lisäämistä. Ensimmäisen palkinnon voisi antaa tiedon tuottajan ohella keskustelun herättäjälle, mutta myös medianlukutaidon kohentajalle. Mediakriittisyys on sekin kasvamassa ja hyvä niin. Mikä on sitten kuuluisan suomalaisen sisun työn näyte, selviää tekstiin tutustumalla. Joskus vaaditaan myös komiikan voimaa. ”Vis comica”. (Suetonius). Toki silläkin on rajansa. Mikään ei ole niin rankkaa ja raskasta seurattavaa kuin huono komiikka.

Kirja käynnistyy Friedrich Nietzschen ajasta ja tekoälyn tuotteista sekä jatkuu häntä lainaten myös pohdittaessa EU:n yhtenäisyyttä. Demokratian kriisistä puhuimme etenkin vuonna 2008, mutta jälleen tänään sitä yhdessä pohtien ja huolta kantaenkin. Oikea ja yhteiskunnallinen ilmastonmuutos on eri asia kuin medioittemme yhtenään toistuvat kriisit. Kolonialismin jäljet ja britit niitä korjaamassa, on puolestaan heiltä sisun työnnäyte onnistuessaan. Tsunami ja sen hoito on liki sama asia kuin perussuomalaiset ja hallitusvastuu. Eurooppa päivä antaa meille lyhyen hengähdystauon. Vuodesta 2026 on tulossa myös suomalaisille taloudellisesti vaikea. Kun joku puhuu talouden vaikeuksista, samalla on liitettävä puheeseen sosiaaliset ja kulttuuriset vaikeudet. Vuosi 2027 ei ainakaan helpota vaikeuksiin joutunutta.

Kun puhutaan luovuudesta ja innovoivuudesta, unohdamme usein maaseudun ja sen innovaattorit. Hoitaessani virkaani MTT(Luken) sisällä, ideoimani agropolis ja sen strategia kirjana (Agropolis strategy) levisi maailmalla ja synnytti lukuisia ”agropoliksia”, joita sain myös ohjata ja hoitaa muiden tehtävieni rinnalla. Se että oma agropoliksemme kuihtui Hämeessä kuntapoliitikkojen riitoihin, oli odotettu eikä siihen löydy lääkkeitä jatkossakaan. Politiikka ja sen tavoitteet eivät mene yksiin luovuuden ja innovaatioita hakevan yrittäjyyden kanssa. Yhdistetyin voimin. – ”Viribus aequis”. Jos maatalousvaltainen alue Turun, Tampereen ja Helsingin kolmion keskipisteessä ei menesty, silloin varallisuus ei synny optimaalisesta sijainnista ja luonnonvaroista.

Myös maaseutu innovoi ja näiden ideoiden hoito ja leviäminen on tutkijoitten työn usein tärkein vaihe (MTT/Luke). Jos se epäonnistuu, maaseudulta puuttuu oma innovaatiopolitiikka, palataan vanhaan luonnonvarojen tuottajaan sekä perinteisiin lokalisaatiomalleihimme. Innovaatioiden uusi tuleminen on ollut oman tutkijantyöni avainteemoja ja matka imitoinnista innovointiin on sekin työtä vaativa prosessi. Uudessa ajassa ja paikassa on myös vastattava mitä innovaatiolla nyt tarkoitetaan, saati sen diffuusiolla, leviämisellä. Suomen vahvuudet ovat olemassa edelleenkin mutta eivät aina ne samat tai kuvitellut. Matka imitoinnista innovointiin on kuitenkin pitkä ja samalla tiedeusko koetuksella. Uskosta olisi kuitenkin matkattava kohti tiedeyhteiskuntaa. Yhdistetyin voimin. ”Viribus unitis”. Ystävyyden voimin. ”Vis amicitiae”. Lain voimin. ”Vis legis”.

Vuosi 2006 muistetaan etenkin pienissä tutkijapiireissämme innovaatiopolitiikan uutena tulemisena. Tuolloin siirryttiin huomaamattamme koetoiminnasta käytäntöön ja imitoinnista aitoon innovointiin juuri maaseudullamme. Toki Suomi oli tullut mukaan innovaatiopolitiikkaan paljon aikaisemmin, mutta ei vielä alueelliseen innovointiin sen vakavasti otettavassa merkityksessä. Tiedon leviäminen ja diffuusio, imitointi, ei ollut vielä oma-aloitteista sekä samalla maaseutuun sidottua ajankäytön suunnittelua. Sitä ohjasi pikemminkin yleinen tapa. ”Vita communis”.

Samaan aikaan, huomaamattamme, myös itse tiedeuskomme oli koetuksella. Jälleen kerran. Matka uskosta tiedeyhteiskuntaan oli kuitenkin käynnistynyt rinnan sosiaalisen median talouden ja strategian kanssa kilpaillen. Tiedeusko oli koetuksella ja relativismi kukoisti. Puhuttiin kriittisestä suomalaisesta ja hyväuskoisesta hollantilaisesta. Samalla suomalainen maailmankuva muuttui rajusti. Jopa tiedesodan vanhoja taisteluhautojakin kaivettiin ja vanhat kaunat nostettiin esille. Elävällä äänellä. ”Viva voce.” Vuodesta 2027 on tulossa vuotta 2006 vaikeampi. Sotavuosistamme toivuimme sentään hetkessä kohti olympiavuottamme Helsingissä. Suomalainen poliitikko virnuillen ja silmiään siristellen. Voiko olla mitään vielä naiivimpaa?

Alettiin viljellä, jälleen kerran, ikivanhaa legitimoitua totuutta. Rinnan folkloristisen kokemuksen kanssa maaseutuamme kiertäen. Samalla subjekti ja objekti eriytyivät, tiede räjähti käsiin ja siinä läpinäkyvyys oli kaikki kaikessa. Elämä oli ikään kuin pyhien yhteys ja tervettä järkeä. Näissä asetelmissa käynnistimme J.V. Snellmanin suomalaisuuden päivän – Alea iacta est. Arpa on heitetty.

Cha-cha-cha kansa siirtyi kohti ”kyllä kansa tietää” nostalgiaan ja äitienpäivään. Kirjani ” Dum Spiro, Spero” – ”De visu – De auditu – De olfactu; Näkemänsä – kokemansa – haistamansa”, siirtyi painettavaksi ja myöhemmin kuvittaen se robotiikan, algoritmien ja tekoälymme avustamana. Oli luonnollista, että avainkäsitteet algoritmeille haettiin aluksi rajallisesta määrästä latinankielisiä ikivanhoja sananlaskuja. Myöhemmin määrä moninkertaistui ja tehtävä muuttui paljon vaativammaksi. Oli koulutettava lukijaa, kirjailijaa ja toimittajaa sekä kuvataiteilijaa tutustumaan tähän uuteen demonstratiiviseen vaiheeseen. Olimme nyt globaalin ilmiön kärkimaana ja rinnan rauhattoman maailman melskeen myös Euroopassa. Se ei ole Euroopalle uutta. Yleinen tapa – ”Vita communis”. Miten tällainen Eurooppa menestyy jatkossa?

Suomalaiset palasivat yhtenään Säätytalolle ja kadonneen äidin jäljille. Puolueemme rakentamaan hallitustaan kansallisen kokoomuksen johdolla. Mielessä vuosi 2011 ja Jyrki Kataisen hallitus sekä silloinen vellihousumainen pelokkuus. Se oli todellakin akuutin stressin perintöämme. Vaadittiin neuvottelijoiden kestävyysvajeen vahvistamista. Masentuneet surutyön kantajat oppositiossa, uudet luudat lakaisemassa, mutta ei enää Paavo Väyrysen lääkkeillä. Aluksi se vaikutti lämmitetyltä vanhalta kaalikeitolta – Crampe repetita.

Vasta opposition ja median yhteinen ryntäily muutti kaiken ja kesälomat käynnistyivät. Piru piilee edelleen kuitenkin yksityiskohdissa. Kravattisolmussa ja sen kuvioissa. Gonzo journalistina ja samaan aikaan poliitikkona palautti meidät takaisin narratiivisen tutkimuksen pariin. Elämä on ihmisen parasta aikaa – ”Vita est tempus optimum hominis.” Yhdysvaltain presidentti ja Grönlanti. Ja sitten kohti Lähi-itää ja sen pesäkkeitä.

Helatorstai ja Koiviston aikanaan hankkima juhlapyhämme kertoi, kuinka hän käytti myös valtaansa ja siirryimme Emma Gaalaan sekä V. Siikaniemen sanoittamaan Emma valssiin. Palasimme Jorma Ollilan aikaan ja Steven Jobsin oppeihinkin. Sanottu riittää viisaalle – ”Dictum sapienti sat est”.

Toki luostarilaitos toimi toisin siinä missä saksalainen kirjapainoni BoD ikivanhan luostarilaitoksen raunioille rakennetun kaupungin juhliessa kymmenes heinäkuuta. Se on sama päivä kuin suomalaisten tuote juhlapyhänä kuvataiteille ja samalla oma syntymäpäivänikin. Että saattoi sattuakin hauskasti, luostarilaitoksen lampuoidille, takavuosien veronmaksajalle. Elämä on viini – ”Vita vinum est (Petronius). Kuka muistaa vuoden 1850? Sukumme oli liki sammua tuohon kirkkomatkaan Kallavedellä. Osa seikkaili sentää veneineen Krimin sotaan matkatenkin. He olivat nuoria miehiä.

Tästä kirjoitin enemmän kirjassan ”Dum spiro, spero” ja etenkin sen jälkimmäisessä robotiikan kuvittamassa laitoksessa, liki tuhat sivuisessa (ks.lähteet). Kuvien rakentelu edelsi aiemmin latinankielisten sananlaskujen lomittamista mukaan teksteihini. Taustatukea työlleni hankin aikanaan biologian opinnoissani ja kasviemme järjestelyissä taksonomisesti tieteelliseen asuunsa. Se oli epäilemättä suuritöinen urakka. Tuhansia ja taas tuhansia kasveja sukuineen ja vielä suurempi määrä latinalaista viisautta osana kansallista kirjallista käytäntöämme ja onomatopoeettista kieltämmekin ymmärtäen. Elämä on ihmisen parasta aikaa – Vita est tempus optimum hominis.

Mihin katosi matkalla väestötiede ja demografia? Samalla kun katosi myös maalaismaisena ja sen arvokas monikerroksinen historiakin. Teimme sen eteen paljon töitä ja kirjankin. Miten säilyttää maaseutumme? Hävitetäänkö ikivanha ja kerroksellinen kulttuurimaisemamme? Tästä pidimme strategiapäivät Perniössä vuonna 2008. Olin siellä pääluennoijana ja pohdimme, mihin kiinnittää ensisijaisesti huomiota. Teknologian hybridis ja psykologinen ja moraalin eetos löivät siellä kättä toisilleen. Valistusajan myytit oli jo hylätty. Edessä oli vain vanhushoitoa ja tieteen työsarkaa ohjattiin sitäkin keskittämällä. Kaikkea verkotettiin. Sitä ohjasi suurempi voima – ”Vis maior.”

Uusia kulttuurimme tuotteita olivat ilmastomuutos, joka ei odota, kokematon sota Euroopassa. Siirrymme sivustakatsojasta keskiöön ja haemme samalla mielenrauhaakin. ”Ede, bide, lude, post mortem nulla voluptas” (Seneca) – ”Syökää, juokaa ja iloitkaa, kuoleman jälkeen ei ole nautintoja.” Alkoi korpivaellus ja MTT (Luke) oli tullut tiensä päähän. Se ettei väitöskirjaani kyetty edes lukemaan oli merkki lopun alusta. Agropolis oli Suomessa ajettu kiville kun se Brasiliassa kukoisti. Mediayhteiskunta oli saanut minulta neljä eri kirjaa ja kaksi viimeistä kertoi suurten tapahtumien dramatiikasta. Hybridiyhteiskunnan kouristelusta. Oli aika jäädä juuri nyt eläkkeelle. Hyvästiksi kirja ”Tuhannen ja yhden vuoden tarnoista.”

Sinä määräät, ei kalenterisi, eivät ajatuksesi. Paljasta arvosi ja myönnä, kuinka mielen rauhaa on haettava sähkölaskusta ja korkosuojauksesta. Tieto taas lisää tuskaa. Olen siirtynyt ikuisista koskisodistamme sotaan Euroopassa. Räjäyttelevät ennestäänkin tuttuja ja huolta aiheuttaneita valtavia koskipatoja. Suomessa ja Tenojoella on päädytty lohen rauhoitukseen, myöhässä sekin.

Harjoitus tekee kuitenkin mestarin – ”Fabricando fit faber.” Luotettavuuden vuoksi – ”Fibei causa”. Suomalaiseen tapaan – ”Finnico mored.”

Suomalaisen politiikan kasvoja haetaan kiirehtien hitaasti – Festina lente. Tutuksi tulevat vanhat käytännöt: Epigeneettinen torjunta ja traumatisoidut geenimme. Ad surdas aures canere – Laulaa kuuroille korville.

Käsite spatiaalisesta ja karttojen harhoista nousee usein esille juuri kriisien kynnyksellä. Samoin traumatisoitujen geenien muisti ja epigeneettiset harhat ja niiden torjunta. Olen kirjoittanut aiheesta sekä biologimaantieteilijänä että sosiologina. Ilmiö muistuttaa todellakin laulua kuuroille korville – ”Ad surdas aures canere”.

Spatiaalinen torjunta ja karttojen harhat ovat osa identiteettikriisiämme ja samalla kognitiivista psykologiaa. Tehtäköön siis taidon säännöillä – ”Fiat lege artis”. Käsite ”spatiaalinen kognitio” on kuitenkin suomalaisille vaikea. Karttojen kanssa liikkuen ja niitä haastateltaville esitellen on poikkeuksellisen tuskaisaa työtä muuten kuin tavaten suunnistusta harrastavia. Kompassi tunnetaan mutta mittakaavavirheet ovat Suomessa suuria. Muutakin voisi tehdä kuin uhrata elämänsä totuudelle. – ”Vitam impendere vero”.

Suomalainen identiteetti elää kriisissä. Kognitiivinen psykologia ja spatiaalinen kognitio ovat harhaisia. Mikä identiteetti, mikä minäkuva ja sen romahdus? Mihin katosi terve ja opittu identiteetti, maaseudulla aikanaan eläen ja yhdessäolo-organisaatio tunnistaen? Kun terve ja opittu identiteetti katoaa, millä sen korvaat, heikon itsetunnon riskit? Tunnistammeko mitä tarkoittaa vahvan identiteetin edut ja sisäkkäiset rakenteet? Mitä tarkoittaa lainattu identiteettimme? Puhumisen voima. – ”Vis dicendi”.

Elämä uuden identiteetin aamussa näkyy kaikkialla. Elämme helluntaita, pyhien miesten pelejä. Naisen sopii nyt surra – miesten muistella. ”Feminis lugere honestum est, viris memisse.” Juhlalla on nyt kokonaan uusi merkitys, jos merkitystä lainkaan. Kristuksen pääsiäinen on saatettu loppuun jo aikapäiviä. Uusi kirkko syntyy ja sen missio alkaa. Ei kirjoitettu sana mihinkään katoa. Vain kirjahyllyt ja kirjat katoavat. Niin laki on kirjoitettu. ”Ita lex scripta est.”

On aika esitellä voimannuttavia mietelauseita, kuvittaa ne, käyttää siihen robotiikan ja algoritmien taitoja. Me osaamme senkin. Minä osaan. Voimaannutta aforismi taideteoksena on liki uskomaton kokemus kokeneellekin alan ammattilaiselle. Rohkaisevia mietelauseita ja kannustavia unelmia on nykyisin vähän kirjoissa ja taideteoksissa rinnakkain ja sisäkkäin tarjolla. Nyt on. Positiivisia aforismejamme. Ihania mietelauseita kuvina, taiteen keinoin ja kirjallisuutemme tuotteina samaan aikaan lukijansa palkiten. Rakkaudesta, ystävyydestä, yksinäisyydestä. Eläminen on ajattelemista. – ”Vivere est cogitare”. (Cicero).

Elämme kadotettujen ismien jäljillä. Juuri nyt kertaus on opintojemme äiti. Ei vain tylsänä tekstinä kirjahyllyyn, jota ei enää ole. Ei yksinäisenä tauluna taidehallissa. Vaan osana mediaamme, suoraan kännykkäsi käyttöön. Todella ihania mietelauseita ystävyydestä, parisuhteesta, rohkeudesta, yksinäisyydestä. Elämme kadotettujen ismien jäljillä ja haemme ne myös kuvina, tauluina seinällesi ne valaisten. Kertaus ei ole vain opintojen äiti vaan paljon enemmän uuden teknologiamme tuotteena. Repetitio mater sturiorum est.

On tehtävä paluu 1100-luvulle ja kauemmaksikin. Kirjoitin kirjan hegelismistä Kantin oppilaana. ”Teesi, antiteesi synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi”. Se on kuin halolla päähän narsistin elämää. Ilmiö ”downshifting” aatteena on sekin ikivanha. Se nousi esille etenkin kultaisen kauden, 1980-luvun, tuotteenamme. Monesta yksi – ”E pluribus unum” on todellakin Yhdysvaltain motto, Augustinuksen viisautta.

Kamala, ihana vuosikymmen. Bulevardin synnyn idea. Olen kirjoittanut sinne satoja, tuhansia artikkeleita. Bulevardin synty on Hollannissa, olkoonkin että sijoitamme bulevardit Pariisiin. Vanhat kehäkadut ja niiden historian. Tieteeksi se muuttaen ja palaten sen jälkeen robotiikan pariin, ilmiö muuttuu taiteeksi. Se on uutta liberaalia politiikkaa samalla. Ei enää pelkkää 1980-luvun kasinotalouttamme. Kohti normaalia parlamentarismia. Oulun ihmeenä Suomessa sen tunnistaen. Korkeimmalla äänellä, tahtovana ja mahtavana. ”Voce summa” – ”Volens et valens”. Todella komea kulttuurikaupunkimme savolaisten kokemana ja laskien sinne ”Kainuunmeren” kautta ja kapakkansa rakentaen – nykyisen kaupungintalon.

Syntyi suomalainen innovaatiopolitiikka, verkostotalous, mediayhteiskunnan käynnistyminen. Piilaaksot (silicon valley) oululaisittain tiedepuistoineen, yltäkylläisyys, ryhmäkäyttäytyminen, sekasukupuolisuus, formulasirkus. Sifonkihuiveja ja olkatoppauksia, Dynastia, Dallas, Rocky. Kansainvälistyvä Suomi ja luovan talouden uusi alku. Oman kylän poikia ja mallit elämään lähiympäristöstämme, yhteisöllisyys. Sielun eloisa voima – ”Vivida vis animi”.

Syntyi eksistentialismi, miten annostella 2026 vihan ja vallan määrää, päihteitten käyttöä. Syntyi jäljittelyn, väkivallan ja uskontojen yhteydet. Kaikki erinomainen on kuitenkin harvinaista. ”Omnia praeclara rara”. Se toi mieleen Proustin päätöksen vuodelta 1912. Tiede ja taide, kirjallisuus, demokratian kesyttäjänä. Syntyi eksistentiaaliset harhat ja demonit. Mutta ei kuten nyt, ilman huumeita. Tahtovana ja mahtavana – Tahtoen tai tahtomattaan – Jumalan niin tahtoessa. ”Volens et valens” – ”Volens nolensque” – ”Volente Deo”.

Tuota aikaa yhdisti kollektiivinen ja arkaainen pakanausko, raivo, väkivallan ja uskonnon yhteys. Laplacen demoni, angsti, eksistentialistinen romaani. Vuonna 2011 me todellakin koimme kaksi eksistentiaalista kuolemaa. Kuten kirjassani Arctic Babylon 2011 olin ennustanutkin. Jo 1970-luvulla sen kirjoittaen. Sitä seurasi Arctic Babylon 2015 ja 2022. Muistelmat vuonna 2026.

Ernesto Sabato ja Osama Bin Laden menehtyivät tuolloin. Kirjani sosiaalisen median paradigmasta julkaistiin samaan aikaan. Mutta ei silloinkaan Suomessa. Se on luetuin ja tentityin kirjani. Miksi ei koskaan Suomessa? Mikä maatamme ja sen kieltä vaivaa? Onomatopoeettista ja luonnon ääniä matkivaa? Entäpä jos nuo äänet eivät riitä? Tarvitaan myös kuvitus, taideteokset ja robotiikka sekä tiivistetyt tuhannet latinankieliset aforismit. Se on sielun eloisa voima – ”Vivida vis animi”.

Syntynyt ilmiö palauttaa ihmisen symboliarvon, ihmisyyden määrittelyn samalla. Autenttisen ja epäautenttisen ihmisen. Robottiuskon algoritmeihin ja samalla Väinö Linnan Suomeen sen kylväen. Hän pääsi lähimmäs tätä kirjaani. Taustalla kummitteli Descartes ja ”Cognito ergo sum”. Heideggerin maailmassa oleminen. Hänkään ei olisi voinut kuvitella tekoälyn olemusta, robotiikan taitojamme. Pyörittelee rinnassaan vihaisia tunteita – ”Volvit in pectore iras”.

Oli avattava uudelleen ja kokonaan uudella tavalla fenomenologian opit, nuorten ahdistus ja kuinka pelko on, kuinkas muuten ja taas kerran uskottavin aseenikin. Maailman ympäristöpäivänä kesäkuun viidentenä. World environment day.

Natura abhorret vacuum – Natura nihil agit frustra. Luonto kammoaa tyhjää – Luonto ei tee mitään turhaa. Evoluutio etenee. Syntyy hysteriaa robotiikasta, uutta hallitusta kootaan. Suomi elää kesää 2023 ja sen pimeneviä iltoja. Hallitus, eduskuntamme, ei kokoonnu opposition mahtikäskystä. Miksi kokoontuisi? Opposition mieliksi, haukuttavaksi? Miten käy keväällä 2026? Jos kerron sen nyt etukäteen ennen kirjan painotyötä, kuka minua myöhemmin uskoisi? Kirjojani lukien. Sähköinen kirja ei ole oikea kirja eikä sitä oteta vakavasti.

Keväällä 2023 evoluutio etenee. Syntyy hysteriaa robotiikan ja tekoälyn tiimoilta. Suomessa kootaan uutta hallitusta ja kilpaillaan sen ennätyksessä Urho Kekkosen kanssa kokoontumisten kestossa ja asiantuntijoiden kuulemisessa. Ei tyydytä muutaman liuskan ohjelmapaperiin, sen on oltava satoja sivuja käsittävä pumaska. Ilmiö muistuttaa vuode 2018 algoritmien aikaa ja Aku Ankkaa viisauksineen. Ennakkoluulot ja tietämättömyys ovat todellakin kovilla Salomonin päivää lähestyttäessä. Te olette maailman valo – ”Vos estis lux mundi (Raamattu, Matt. 5:14).

Non cogitant, ergo non sunt. En ajattele, en ole siis olemassa. Ennakkoluulo on muutenkin tietämättömyyden lapsi. Median ennakkoluulot ja opposition halu päästä sanomaan omat painavat arvionsa hallituksen ohjelmasta ovat tämän hetken viihdettämme Suomessa eläen. Jopa karttakin valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Näin myös hallituksen kartta jo ennen sen esittelyä. Uuden koulukunnan kartat tahtovat palvella kahden kerroksen väkeä. Sellainen on tuomittu lupaukseensa. ”Voti damnatus”. Mitä uutta keväällä 2026?

Oman aikamme taikasanoja ovat robotiikan ohella 6 G ja padottu viha. Elämme suuren murroksen vuosikymmentä tai oikeammin sen päättymistä. Sen alku käynnistyi pandemiasta ja jatko sodasta Euroopassa. Kaikki muu on pidetty piilossa. Olemme taatusti ja pahasti velkaantuneet. Edellinen vuosikymmen oli menetetty vuosikymmen hallituksineen. Juuri nyt esille tulisi kaivaa Malthus ja Darwin. Moninapainen globaali maailmamme. Te olette maan suola. – ”Vos estis sal terrare. (Raamattu, Matt. 5:13”).

Pidin Kiinassa vuonna 1997, toki myöhemminkin esitelmiä, jotka liittyivät käsitteisiin ”Neywork technology and Development, Develop Model.” Olen julkaissut joitakin esimerkkejä noista ajoista ja esitelmistämme. Suomessa tuohon aikaan kiinnosti enemmänkin identiteettimme. Se on ikuinen trauma Suomessa eläen. Tyypillinen kirja oli otsikoitu myös tuolloin tyyliin: ”Spatial identity in the face of envornmental changes”. Tosin itse julkaisin tuolla otsikolla ensimmäisen väitöskirjani jo 1980-luvun alussa. Taputtakaa, katsojat, ja menkää koteihinne bailaamaan! – ”Vos, spectatores, plaudite atque ite ad vos comissatum! (Plautus).

Olemme nyt matkalla kohti uutta aikaa ja kirjallisuutta, robotiikan ja tekoälyn tiedettä muuttamassa myös kirjallisuuden, mediat ja kuvataiteemme. Edustamme jo nyt robotiikan ja tekoälyn maailmaa ja sen osaamistakin. Niin myös tämä kirja ensimmäisten joukossa. Dum Spiri, Spero – Niin kauan kuin hengitän, toivon. Tämä kirja oli ensimmäinen ja rakentui kuvineen ja taiteineen algoritmeja ohjaillen kohti ikivanhoja latinankielisiä sananlaskujamme. Minä todellakin viljelen niitä edelleen ja luotamme niiden viisauteen. Tässä vaiheessa se on varminta ja uskottavinta viisautta pienen kielialueen kansalaisina. Kirja oli rakenteeltaan sentään ensimmäinen laatuaan. Voikaatte hyvin ja taputtakaa. – ”Vos valete et plaudite! (Terentius).

Elämme mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa. Sen ensimmäinen osa kirjoinani käynnistyi vuoden 2011 arabikeväästä, Japanin tsunamista ja jytkyvaaleistamme Suomessa. Jatkoa seurasi norjalaisena strategiana. Kirjoinani julkaisten tuo aika uudella tekniikalla, viitaten illuusiotalouteen ja stagnaatioon sekä tuhannen ja yhden vuoden tarinoihin – One thousand and one years. Entä nyt keväällä 2026? Alkaako tuntua jo tutulta?

Seuraava askel ajoittui vuoteen 2013 kirjanani enteistä, utopioista ja dystopiastamme. Taantumasta kylmään sotaan. Arctic Babylo 2015 ja apogryfiset ennusteet toteutuivat kirjaimellisesti. Syntyivät ohjeet ja oppikirjat. Suomi maailman onnellisin maa oppikirjoina numero I ja II. Samoin vuosikymmenen kirjat (2010 – 2019): Hyvät pahat ja rillumat sekä Elämä on laiffii. Siirryttiin Mediayhteiskunnasta pandemiaan. Välillä juhlimme vain vuosisataista itsenäisyyttämme kirjalla ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Minun äänelläni – Vote meo.

Pandemiasta matkasimme taantumaan – Luovan tuhon vuoteen kirjanani. Samalla syntyivät: Muistelmakirja – NYT – The way of my life, sekä juhlakirja täyttäessäni 70 vuotta. ”Cluster art and art of clusters 70 years”. Kaikki nämä kirjat olivat jo siirretty osaksi algoritmejamme ja odottamaan vuota 2023. Tällöin mukaan tulivat latinankieliset lisäykset viisauksina, sosiaalisen pääoman ja rikkaan kulttuurin tuotteina, ja niiden käyttö myöhemmin kuvitettaessa kirjat robotiikan avustamana. Puhuttu sana häviää, kirjoitettu sana pysyy. Taide ne avaten vielä varmemmin. – ”Vox audita perit; littera scripta manet. Viisitoista kirjaa vuosina 2025 ja 2026. Saksassa kustantaen ja jakaen kotisivulla ilmaiseksi www.clusterart.org. (ks. lähteet).

Härän ja omicronin vuosi – Bull and omicron year (osa I) sekä Klusteri politiikan ja taiteen välineenä (osa II) olivat jo valmiina odottamaan verbaalisen kielen ja kuvataiteitten yhdistämistä saman robotiikan kautta lukijoitani helpottaen ja auttaen, tulkiten halutessaan joko tekstejä, kuvia tai molempia. Näin tähän siirtymään käytetiin kaikkiaan vuosikymmenen aikana runsasta 30 kirjaa Saksassa ne julkaisten, mutta samaan aikaan myös jokainen artikkeli erikseen sähköisessä muodossa useamman alustan kautta seurantaa helpottaen. Se oli huutava ääni erämaasta. – ”Vox clamantis in deserto (Raamattu, Matt. 3:3).

Näistä tunnetuin oli luonnollisesti sosiaalinen media (Fb) mutta Suomessa myös poliittinen alusta (perussuomalaiset) sekä maailmalla kotisivuni www. clusterart.org. Valtavan sivumäärän ja aineistojen koon vuoksi perinteinen media, tai sosiaalinen media alustoineen, oli mahdoton alusta, siinä missä julkaista kirjoja ja artikkeleita yli viiden kirjan vuosivauhdilla sekä hakien heti alusta ratkaisua jatkolle algoritmien kautta näitä myös kehittäen poikkitieteisesti. Se oli kuin salainen puhe Hämeessä eläen, Forssassa. ”Vox clandestina”. Latinan kieli – Vox Latina. Kansan ääni on paholaisen ääni – ”Vox populi. vox diapoli”.

Nyt oli otettu seuraava merkittävä askel. Kirjat ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi ja putinismi” sekä ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022,Arctic Babylon III – Karhu turkissa Nato narikassa” olivat jo matkalla algoritmien maailmaan. Odottamassa vuosia 2024 ja 2025. Sen tuottamat 15 kirjaani: Tulevan muisto, Maailman yhteinen akseli, Sanat tyhjyydestä, ääni ajasta, Homo nexus ja uusi tiede, Liber librotum:Arctic Babylon – Homo nexus, Ex Machina, Campas algorithmica – Horologium vitae. Kaikki nämä ja kymmenen lisää, lisänä kuvitus ja kuvataiteen kieli (ks. lähteet).

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts