Konvergoiva hämäläinen vai divergoiva savolainen
Topelius kuvasi Maamme kirjassaan kuinka Luoja on armollisesti yhdistänyt hämäläisten kivenpyörittäjien maakunnan savokarjalaiseen sananpyörittäjien heimoon. Omana aikanamme saamme lukea kuinka miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Tässä miehet kuvataan tunneköyhinä, kiven pyörittäjinä ja naiset kielellisesti lahjakkaina ja luovina. Jalkapalloa seuraten voisimme kuvata nyt kuinka latinalainen samba on innovoivaa ja luovaa siinä missä eurokultuuri on jähmeämpää ja muistuttaa saksalaista tai angloeurooppalaista tapaa tehdä rikkaasta pelistä mahdollisimman tylsää. Suomalaiset osaavat tämä tylsyyden ruotsalaisiakin paremmin.
Innovoivuus ja luovuus seuraa konvergoivan ja divergoivan kulttuurin ja ihmisen tapaa ajatella, tuntea ja toimia. Kontrolli, käytäntöä lähellä oleva ja sitä palveleva pragmatisimi, pelkistys, staattinen ja turvallinen, konservatiivisuus sekä konvention ylläpitoa vallan välineenä suosiva ajattelu kasvaa konvergoivaan suuntaan. Koulussa konvergoiva lapsi opetetaan tekemään oikein ja kurilla, mutta ei oikeita asioita ja sallivan, reflektoivan kokemuksen rohkaisemana. Konvergoiva kulttuuri organisoi, yhdistelee, taivuttele, tekee päätöksiä, määrää ja alistaa. Mikäli näihin ei alistuta se käyttää aseinaan koulukiusaamista, työpaikkasadismia ja eristää divergoivan osaamisen. Käytännön ajattelussa ja pragmaattisessa toiminnassa toteutuu aina konvergoiva ajatusmalli. Konvergoiva rakenne on samalla informaatioyhteiskunnan supistuvan yhdyskuntarakenteen taantumista osoittava suunta.
Divergoiva prosessi on luova ja innovatiivinen. Divergoiva ajattelu ja toiminta hakee aina monia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, ei hyväksy valmiita malleja ja ratkaisun taustaedellytyksiä, katalysoi ihmisiä uuteen ajatteluun – luovuuteen. Pragmaattisessa ja konvergoivassa hierarkkisessa yhteisössä divergoiva ajattelu tuo mukanaan häiriöiksi koettua omaamalla vähän huomiota maaseudun tai teollisen yhdyskunnan totuttuja menettelytapoja kohtaan. Sama pätee tieteen ja taiteen konventioihin. Muuttava innovaatio on pelkoja aiheuttava häiriö.
Tiimin työfunktio on pragmaattisessa yhteiskunnassa kontrolli, ylläpitäminen ja tuottaminen. Vastaavasti konstruktiivisessa ja divergoivassa tiimissä painopiste siirtyy aloitteen tekemiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen sekä luovaan spontaaniin innovointiin. Yrityksen tai organisaation johdossa sopeutujat ovat konvergoivia ja pyrkivät tekemään asiat välittömästi paremmin, kun taas divergoivat innovaattorit pyrkivät lykkäämään ratkaisua tehdäkseen ne lopulta toisin kuin muut. Edellinen on siten säilyttävä ja odottaa innovaation saapuvan muualta, josta sen voi jälkiomaksujana kloonata tai varastaa. Vastaavasti jälkimmäinen on dynaaminen ja tuottaa kaiken aikaa itse uutta.
On mahdollista että pragmaattinen yhteiskunta palkitsee jatkuvasti vain nopeaan ja ainoaan oikeana pitämäänsä ratkaisuun johtavaa konventiota ja konvergoivaa prosessia kuin sisältäpäin ja ilman ulkopuolisia paineita ja pakotteita syntyvää divergoivaa ajattelua tai toimintaa. Poliittinen rakennelma palkitsee luonnollisesti enemmistön äänillä ja ne ovat aina konvergoivia.
Verkostoissa määräehdot täyttäviä yksilöitä ei haeta kuten jäykissä hierarkioissa. Verkosto on siten aina salliva, herkkä ja hyväksyvä psykologiselta ilmapiiriltään. Nuoret ja divergointiin kykenevät yhdistävät verkoston juuri luovuuden kohdalla sallivaan ilmapiiriin, jossa luovuus saa vapaasti kehittyä ja muuttua myöhemmin myös innovoivaksi. Omaperäiset ja suuret ideat ovat lisäksi pääsääntöisesti lukuisten ideoiden yhdistämistä ja vuorovaikutuksen verkostomainen ryhmäprosessi. Käytännössä nämä ovat vastakkaisia ja etäisiä elementtejä, vastakkaisia muotoja ja käsityksiä, persoonien välisiä suuria eroja, jotka auttavat luovan prosessin jatkumista ja tuottava nuorille suuria elämyksellisiä ja kokemuksellisia prosesseja.
19.06.2006
Matti Luostarinen