Vaaran viikot ja poliittinen vastuu

Arvo Aalto täyttää 80 vuotta. Helsingin Sanomat (12.7) on tehnyt harmaantuneesta 1980-luvun kiistellystä kommunistijohtajastamme jutun, jossa otsikko kertoo kaiken “Lapin mies sammuttelee Euroopan valoja”.

Aallon olemus on lehden kookkaassa kuvassa pienentynyt, mielikuvat vankasta tummasta, muhkeat brezhneviläiset kulmakarvat synnyinlahjana saaneesta Skp:n johtajasta muistuttivat  aikamme poliitikoista eniten Timo Soinia.

Timo Soini on mainittu yhdysvaltalaisessa mediassa, Business Inside lehdessä, maailman merkittävimpien vaikuttajien joukossa. Hän on seitsemäs listalla, jossa mukana ovat Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, Ranskan presidentti Francois Hollande ja Saksan liitokansleri Angela Merkel. Vielä 1980-luvulla, Arvo Aallon aikoihin, tuolle listalle ei olisi Suomesta kohonnut edes Urho Kekkonen. Tämä kertoo kaiken oman aikamme poliitikosta ja Timo Soinin asemasta Euroopassa.

Politiikassa ratkaisee tänään substanssi, karisma, kyky olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja sanoa asiansa ymmärrettävästi.

Vanhan vallan miehiä

Nykyisin Arvo Aalto asuu talvet Portugalissa ja kesät Helsingissä. Hän varoittaa jännityksen lietsonnasta itään, mutta ei kuitenkaan mainitse YYA -sopimusta. Suurvalalla on nyt suurvallan kompleksi, jos sellainen oli myös Aallon aikana. Oleellista on kuitenkin, kuinka Suomen kompleksi on pienen alusmaan ja sen merkit ovat näkyvämpiä kansakunnan ontua. Nyt ontuu Portugali, ei Suomi. Aalto näkee asian väärin.

Aalto löytää nykyisen valuuttakriisin syyt, ei toki euron valuvioista, vaan kapitalismin kriisistä. Velkavetoinen kapitalismi meni kriisiin. Tosin ei Suomessa vaan hänen nykyisessä kotimaassaan Portugalissa. Sitä hän ei voinut arvata sinne muuttaessaan. Lapin mies kuljettaa mukanaan onnettomuutta.

Suomi tekee parhaansa, että eläkeläisemme voivat elää Portugalissa joutumatta siellä soppajonoihin tai rapistuvaan sairaalaan, häädettäväksi pois kodistaan. Mutta ei enää Espanjan ja Italian kohdalla. Sanoi Monti , Super Mario, mitä tahansa. Nimen epiteetti tuli komissaariaikana ja myös yliopistourasta, Bocconin yliopiston dekaanin virassa ja Yalen yliopiston opettajana.

Hän saa keväällä kilpailijan Berlusconista ja häviää, jos kisaan lähtisi. Hän tiedotti medioille väärin, liioitteli saavutuksiaan, ja syytti sitten suotta suomalaisia, suomalaista naista valtiovarainministerinämme. Älä mene ikinä ärsyttämään valheillasi Suomalaista naista. Miksei kukaan ollut neuvonut Montia? Berlusconi opiskeli kantapään kautta.

Super-Mario lupasi tulla ensi kesänä Suomeen. Toivottavasti häntä ei viedä samaan puukirkkoon kuin mihin Berlusconi tutustui. Yliopistokierros riittää, käynti Naantalissa.

Kaunista puhetta uskonnoista

Naisen asema ei ole Italiassa ja Espanjassa sama kuin Suomessa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen puuttuu tähän pääkirjoituksessaan väärän puun takaa (HS 12.7). Laestadiolaisena hän puhuu kauniisti perheestään ja uskonnon opetuksesta, kulttuurien oppimisen tärkeydestä kouluissamme. Uskonnot ovat liian arvokas asia jätettäväksi vain pappien opetettavaksi.

Nainen on vain ollut uskonnoissa iät ajat miehen varjossa. Näin siitä huolimatta, ettei Kristus sellaista opissaan korostanut, päinvastoin. Vallankumouksellinen oppi on väärien miesten käytössä viemässä 180 astetta harhaan.

Jos ei osata opettaa oikein, ei pidä opettaa lainkaan. Einsteinin mukaan kaikki meistä olisivat neroja, ellei kalaa vietäisi puuhun laulamaan. Siellä hän tuntee olonsa typeräksi.

Jos uskonnot yhteisöllisinä ympäristöinä sulkevat ihmiset ulkopuolelleen, naiset,  minkäs sille teet koululaitoksessasi? Naiset kun ovat kuntatyöntekijöinä  kuntapuolueen valtaryhmä ja kertovat mitä lapsilleen opettavat tai jättävät opettamatta.

Väitöskirjan mukaan kouluopetuksemme on edelleenkin lapsia nöyryyttävää ja alentavaa, väheksyvää. Niinpä Lapin miesten on opittava kova läksynsä Portugalissa käyden,  valoja sammutellen.

Häpeilemätöntä rötöstelyä

Aallon aikoihin puolueiden alue- ja kunnallisjärjestöt hoitivat ilmoituksensa häpeilemättä pankkien ja rakennusliikkeiden maksamina. Puolueet saivat vaaleihinsa vastikkeellista vaalitukea liike-elämältä ja keskusliikkeiltä mutta myös kansainvälistä rahaa. Se oli maan tapa vuosikymmenet. Ei sitä kukaan paheksunut, kuten tänään teemme, nirsoilemme muistaen toki tuon vanhan käytännön, rötöstelyn.

Onko uskonto oppina jäänyt vähälle koko ajan? Opiskeltiinko sitä vakavasti oikein koskaan? Liioitteleeko päätoimittaja? Miten kiusaamalla voi kasvattaa moraaliltaan uskottavia ja luovia, lahjakkaita aikusia? Eikö sellainen hauki juuri nouse puuhu laulamaan?

Puoluelaitoksemme syntyi yhteiskunnallisen luokkajaon tuloksena. Arvo Aalto kuuluu tähän aikaan. Puolueen identiteetti luotiin korostamalla toisten yhteiskuntaryhmien kuvitteellisia kielteisiä ominaisuuksia, haukkumalla ja pilkaten. Näin kunnon porvari ei voinut olla työläinen ja Arvo Aalto olikin muurari ja opiskeli Sirola opistossa ja Moskovassa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. Syntyi suomalainen fasisti, rasisti ja punikki. Näitä nimityksiä käytettiin koko ajan arjen elämässä.

Tuohon aikaan porvari ja kommunisti olivat joko kutsumanimiä tai vastapuolen tapa solvata ja sotavuodet toivat mukanaan sodan retoriikan. Niinpä omat päämäärät, olivat ne mitä tahansa, olivat niin pyhiä, että niiden eteen sai tehdä täysin moraalittomia temppuja, kirjoittaa puoluetutkija, tohtori Rauli Michelsson Helsingin Sanomien yliössä (HS 11.7). Osin nämä moraalittomat temput ovat säilyneet edelleen ja muistuttavat meitä Arvo Aallon ajoista, 1980-luvun elämästä. Nyt vaan tuloksena on linnatuomio.

Tuomion saanut ei vain voi sitä ymmärtää riittävän iäkkäänä  ihmisenä. Oman puolueen ihminen saa aina väärän tuomion. Omaa puoluetta voi kuka tahansa äänestää, se on oikea puolue, ihmisten puolue.

Sota-ajan retoriikka

Puolueet muistuttivat sodan aikaa ja niiden strategiaa, armeijoiden liikkeitä. Kommunisteilla oli oma vähemmistönsä, sissiryhmänsä, ja maalaisliitolla vennamolaisensa. Väinö Leskinen johti sosiaalidemokraatista oppositiota toimistosta, jota kutsuttiin “bunkkeriksi”. Puoluehajaannus oli pelottava käsite. Käpykaartilaisista puhuttiin paljon.

Etenkin vasemmisto työläiskaupungeissamme osasi hyvin tämän sotatermistön, mutta tuttua se oli myös maaseudulla, jossa oli tärkeää tunnistaa kuka on liittolainen ja kuka vihollinen. Korpikommunismi poikkesi teollisuuskommunismista.

Agraari Suomi on vaalinut tätä sota-ajan perintöä tähän päivään saakka. Työpaikkakiusaaminen on hyvin agraarin ajan tuote sekin ja Facebook on sotkemassa sen ulkopuolelle muun sivistyksen ja bittiavaruuden. Sosiaalista mediaa ei saisi edes tutkia eikä kehittää, se on vaarallinen ilmiönä.

Yhteisöllinen rakenne oli puolueessa kiinteä ja sillä oli ydin, josta ulkopuoliset suljettiin ulos muistuttaen oman aikamme kiusaamisilmiöitä työpaikoilla. Tärkeää oli kuvitella, kuinka eri yhteiskuntaryhmillä ovat omat sisäiset intressit, jotka poikkeavat jonkun toisen ryhmän intresseistä.

Ideologia oli siis konfliktiteoreettinen ja kuvasi maailmaa, jossa ristiriitaiset edut johtivat kamppailuun vallasta ja sen käytöstä. Mukana olivat  hyvät, pahat ja rumat, jossa oma puolue edusti hyviä ihmisiä ja heidän hyviä etuja sekä tarkoitusperiä, jotka saivat olla moraalittomia ja myös rikollisia.

Myöhempi vaalitukikäytäntömme ja avustustenjakopolitiikka johti rötöstelyyn, jossa oman ryhmän puolesta sai valehdella jäsenmäärät sekä hakea tukea, joka oli suoraa lahjontaa. Tätä puliveivaamista pidettiin hyväksyttävänä, siitä jopa ylpeiltiin ja niin syntyi maan tapa, kirjoittaa puoluetutkija Mickelsson.

Pahinta oli kansallisesti kuitenkin virkanimitykset, jossa puolueen uskolliset palvelijat miehittivät kaikki julkishallinnon avainpaikat. Näin silloinkin, kun puolueen jäsenmäärä oli kuihtunut olemattomiin ja siitä oli vain muunneltua totuutta, nuorisojärjestöillä ei ollut toimivaa jäsenistöä enää nimeksikään.

Muutos puoluelaitoksen ulkopuolelta

Vasta 1980-luvulle tultaessa uudet ekologiset ja globaalit yhteiskuntaliikkeet alkoivat muuttaa vanhaa puolueinstituutiotamme. Globalisaatio ja työn kuvan muutos vaati ottamaan mieluummin kaikki mukaan kuin pyrkien sulkemaan ihmisiä ulos poliittisista kaadereista, sotajoukon kantahenkilöstöstä. Tämä vaihe oli kuitenkin hyvin hidas ja johti puoluelaitoksen kriisiytymiseen.

Suomessa tämä etenee eri vaiheessa kuin välimereisessä Euroopassa. Kuka kertoisi tämän vaikkapa Olli Rehnille? Vuosikymmenten oleskelu kabineteissa vieraannuttaa.

Muutos syntyikin puolueiden ulkopuolelta. Yhteiskunta tasa-arvoistui eivätkä eri yhteiskuntaryhmät enää erottuneet toisistaan. Tosin vielä tänään on havaittavissa niinkin koomisia piirteitä, jossa vaikkapa euro -uskovaiset ovat mielestään vastuunkantajina eliittiin kuuluvia ja etenkin kokoomusta lähellä.

Vastaavasti kriittisesti euroon ja sen valuvikoihin suhtautuvat leimataan patrioottisiin kansallismielisiin, joilla on nationalistisia harhoja. Paluu vanhaan kabinettipolitiikkaan ja sen juurille on niin  ikää tyypillistä ikivanhan puolueinstituution perua ja tulee EU:n byrokratiasta, ei omastamme. Tuo käytäntö ja sen toimintamallit ovat kansalaisvaltiolle ja -medioille vieraita. Mukaan on tullut samalla 1970-luvulta tuttu nimittely.

Uuden puoluepolitiikan vuosituhat alkoi Yhdysvalloista. Euroopassa tämä johti vanhojen kansallisvaltioiden rajojen pohdintaan. Euron valuvirheet on kokonaan eri asia ja selittyi pikemminkin tahalliseen keinoon pitää yhteistyö ongelmallisena. Valuviat tunnettiin ja ne olivat tarkoituksellisia.

Valtioiden välinen kilpailu on kääntynyt internetin kautta yhteistyöksi. Tässäkin sosiaaliset kansalaismediat ovat ohittaneet vanhat nationalistiset rajat ja niiden ikivanhan sodan ideologian. Edelleen käytetään käsitteitä, jotka ovat koomisia ja kuvaavat joko “paloa” tai “muureja“, joilla näitä kansakuntia eristetään tosistaan. Tällaiset taloustieteen termit ovat luonnollisesti kielikuivinakin omituisia.

Bittiavaruuden avoimmuus

Sosiaaliset mediat poistivat ajan ja paikan esteet ja toivat välttämättömän avoimuuden. On mahdotonta olla Facebook -kaveri ja samaan aikaan pyrkiä sulkemaan ihmisiä  julkisesti tunnustetun kaveruuden ulkopuolelle, olematta samalla itselleen epärehellinen.

Facebook ei kunnioita poliittisia tai muita ryhmärajoja. Toki siellä voi kerätä myös ääniä ja markkinoida tuotettaan, mutta sellaisena se on kyllä liian falskia ja näkyy kaveripiirissä, joita on tuhatmäärin ja kaikki tuntemattomia.

Kun politiikkaa alettiin tehdä ensisijaisesti bittiavaruudessa, vanha media menetti sekin mahdollisuutensa toimia portinvartijana. Istuntosalit ja kabinetit politiikan teon välineinä alkoivat kadota kokonaan. Kaikkialla alettiin vaatia läpinäkyvyyttä. Tällöin poistui myös tarve pettää itseään ja tehdä rötöksiä kuvitteellisen ryhmän puolesta. Harmaat kytkökset alkoivat kadota, epärehellisyys oli vaikeasti puolusteltava toimintatapa, sodan strategia.

Kaikki tämä johti puolueiden muuttumiseen. Ne eivät olleet enää isältä pojalle periytyviä eikä niiden jäsenyys edellyttänyt verivaloja tai muskettisotureiden mainetta. Niissä saatettiin piipahtaa, mutta myös poistua, ja gallupit alkoivat kertoa kuinka kannatusluvut alkoivat vaihdella suurestikin.

Lapin mies sammuttelemassa Euroopan valoja tunsi olevansa tarpeellinen lenkki 1980-luvun Skp:n taloussotkujen selvittelijänä, ottaen niistä myös itse täyden vastuun ja eroten puolueen johdosta vuonna 1988.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts