Samalla kun kiitän äänestäjiäni luottamuksesta, pohdin vielä eilisen vaalin tulosta tutkijan ja medioita seuraavan näkökulmasta. Se sujuu paremmin silloin, kun on itse mukana vaaleissa ja kokee sen tunnelman ruohonjuuritasolla ja piilotajuntakin seuraa tapahtumia myös oman äänestysalueen ulkopuolella.
Tutkijalla tämä ilmiö on tuttu. Samoin vaikkapa näyttelijöille, joilla on rooli päällä ja uusi odottamassa, jolloin elämä jatkuu uudessa prosessissa vanhan poisoppimisen kautta. Tutkijalla vain ilmiö tapahtuu joko makaroninäön kautta yhdessä asiassa tai poikkitieteisesti hakien sille selitystä monen tieteen keinoin sekä tyytymättä yhteen näkökulmaan, olkoonkin että se on tarkka. Medialla se ei ole koskaan tarkka. Toimittaja näkee yhä vähemmän yhä enemmästä ja sosiaalisen median lukijaa vaivaa sama tauti. Tutkijan tauti on päinvastainen.
Poikkileikkaus ei ole trendi
Poikkileikkauksen kautta syntyy vaikutelma, jossa olisi ollut kolme voittajaa, palattu kolmeen “suureen” ja etenkin demarit, jotka tekivät historiansa kehnoimman vaalituloksen ja tämä alamäki on jatkunut jo melkoisen kauan yhdessä koko vanhan vasemmiston kanssa. Kun kokonaiskannatus vasemmistolla alkaa olla 25 %:n tietämissä kunnissammekin, ei vain eurovaaleissa, trendi on selvä ja kertoo yhteiskunnan muutoksen pidemmän ajan suunnasta. Sitä kannattaa seurata, ei poikkileikkaustietoa reaaliaikaisesti ja väittää hankkineensa vaalivoiton, joka ei lämmitä punaisen viivan vetäjää edes vaivautumaan vaaliuurnille.
On vaarallista, jos kunnat ovat puoluetta varten, eikä päinvastoin. Äänestäjä palvelemassa poliittista johtoa on 180 astetta väärä näkökulma, jos asiaa pohtii demokratian alkuperäisestä punaisen viivan ideologiasta lähtien. Se on kuitenkin kovin kansanomainen ja perussuomalainen näkökulma. Se on rahvaanomainen tapa nähdä vaalien viihteellinen puoli ja siitä vieraantunut kansanosa, nyt vajaa 50 % puolueensa hylänneistä.
Oikeisto sai kokoomuksen ja keskustan ”voiton” seurauksena noin 40 % äänistämme, pois lukien vihreät ja perussuomalaiset, joiden kohdalla vanha luokittelu ei toimi kuten mediamme sen usein esittelevätkin. Osuus on lisäksi puolitettava, jos siihen lasketaan mukaan myös puolueensa unohtaneet ja ikään kuin poisnukkuneet äänestäjät.
Vihreistä kirjoitetaan helposti, etenkin sosiaalisissa medioissa, uusvasemmistona, jopa radikaalina sellaisena, ja perussuomalaisista populistisena liikkeenä, jonka tulisi joko jatkaa jytkystä jytyyn tai sitten kadota tai vakiintua “vanhana puolueena” nelikentässä, jossa mukana on liberaali, konservatiivi, oikea ja vasen.
Ei sellaisia suuntia oikeasti ole enää olemassakaan. Ismit, kuten sosialismi, kapitalismi, liberalismi, libertanismi, konservatismi, korporativismi ovat sekoittuneet toisiinsa ja puhtaina niitä ei tavata missään. Mutta mitä väliä sillä on, kun hallitus saa kaikista äänioikeutettujemme äänistä kuitenkin noin 38 % ja oppositiokin yli 18 %.
Se on ihan hyvä tulos. Vai pitäisikö ehkä huolestua? Miksi? Nämähän olivat kuntavaalit, kolmensadan sote-eläjän, pois pyyhittävän paikallisen eläjän vieras tapahtuma. Kun puolue on kuitenkin suurin ja saa yli 12 prosenttia äänioikeutettujen äänistä, meno on ihan voittajan oloinen ja voi jatkua hyvinkin vuoteen 2015 ja ylikin.
Vieraita käsitteitä monelle
Mediaa ei kiinnosta juurikaan, että noin 50 % ihmisistä ei äänestä enää lainkaan, tai ei edes ymmärrä noita käsitteitä, saati kuvittele olevansa koko ajan yksillä kapearaiteisilla kiskoilla elävä persoonallisuus vailla kykyä vaihtaa välillä radikaalista konservatiiviseen saati oikealta vasemmalle. Sote sotki ja rajat katosivat, mutta paikallinen maakuntamalli on kuin paluu takaisin kotiin, koivun ja tähden maisemaan.
Tutkijat kertovat kuinka omien pinttyneiden mielipiteittensä vaihtaminen on yksi lähde onneen. Ja sitä onnea haetaan joskus liiankin innokkaasti. Näin jopa vakavasti otettava tiede on kärsimässä inflaation ja yliopistolaitos rapistumassa.
Innovaattori on ihminen, joka loikkii kiveltä toiselle ja muut tulevat perässä, jolloin innovaattori vaihtaa kiveä ja mielipidettään uudeksi ja aikaisemmin tuntemattomaksi. Innovaatioyhteiskunta on ilmiönä ihmisen tapa selvitä evoluutiosta ja evoultionarismi on osa klusteritaloutta. Reaaliaikainen talous ja yhteiskunta muutti vanhan verkostotalouden luonnetta ja nyt kannamme vaaleissa sen hedelmiä. Näin oli toki tarkoituskin olkoonkin ettei Forssa aina mahdu koko maan kokonaiskuvaan. Sehän putosi liki peränpitäjäksi edellisen vaalikauden aikana.
Kun minulta kysyttiin, ketkä minua äänestivät, tiedän että he ovat ensimmäisen vaiheen innovaattoreita ja visionäärejä sekä luovia ihmisiä. Ei muut jaksa lukea näin raskaita tekstejä, vuodesta toiseen. Se on kuin katsoisi paikallisesta perhelehdestä kuvaansa ja näkisi miehen Tammelasta. Perussuomalaiset ovat rumankomeita ja samannäköisiä miehiä. Siitä heidät tunnistaa Hämeessä, sen medioissa.
Minä tuskin kilpailen samoista äänestäjistä Mika Penttilän kanssa. Tosin osa heistä on lähellä pohdinnoissaan. Jos joku äänestää minua vaikkapa protestina, se tuntuisi omituiselta. Olkoonkin, että jokainen vaali on tavallaan “protesti” etenkin kun äänestetään uusia ehdokkaita. Ja Mika Penttilä on aina uusi vaihtaessaan Hämeessä puoluetta oikealta vielä hieman konservatiivisempaan oikeaan kulmaan perhelehden sivuilla hymyillen.
Aina uuden näkökulman löytäjä
Visionääri haistelee innovaattorin loikkien suuntaan ja varoo liukastumasta kivillä. Näin syntyvät trendit, jossa innovaatiot leviävät, diffuntoituvat, joko teknisinä tai yhteiskunnallisina ilmiöinä ja usein rinnatusten toinen toistaan tukien. Reaaliaikaisena niiden seuraaminen edellyttää menetelmiä ja välineitä, joita olen esitellyt kirjoissani. Myönnän että osa niistä on vaikeita. Niin on ilmiökin. Se ei mahdu perhelehden sivuille ensinkään.
Ihminen on joustava eläin, ja tapa selvitä evoluutiossa on juuri tuo kyky muuttaa suuntaa odottamattomalla tavalla ja sopeutua uuteen. Näin ongelmana onkin tuo “puolue”, jota yritetään lokeroida mediayhteiskunnan tuotteena yhden asian ilmiöksi. Puoluekuri ei oikein innovaattorille ja innovaatioyhteiskunnalle sovi.
Strategisista tai operatiivisista syistä sitä on kuitenkin noudatettava, mutta ei toki koko ajan ja kaikessa. Näin visioivat innovaattorit eivät pidä aina politiikan välineistä ja päällepäsmäreistä, hierarkioista tai byrokratiasta. Byrokratian välineet vaativat nekin koko ajan uudistumista, innovaatiohallintoa ja sen suosimista hyvässä hallinnossa.
Perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan niin paljon kun se käytännössä oli mahdollista kooten liki tyhjästä 300:n kuntaan ehdokkaita listoilleen ennätysajassa. Sen seurauksena syntyi historiamme liki suurin hyppäys kuntavaaleissamme yhden puolueen toimesta ja oloissa, jotka eivät välttämättä suosi kuntapolitikointia lainkaan. Koivu ja tähti, paluu kotiin, ei aina houkuta.
Kuka järkevä ihminen lähtee leikkaamaan menoistamme ja sietämään sitä haukkumista, jota poliitikkomme saavat osakseen epäkiitollisesta työstään? Yhteisten asioiden hoito on poissa muusta ajankäytöstä. Miellyttävästä viihteestä, itsensä viihdyttämisestä. Ovatko poliitikot jotenkin masokismiin taipuvaisia ihmisiä?
Onko punaisen viivan vetäminen jo lähellä ikivanhaa sosiaalista pornoa, jonka perussuomalaiset tekivät tarpeettomaksi? Onko perussuomalainen pila punaista viivaa vaikuttavampi tapa kuin jäädä pois vaaleista ja tehdä itsestään näkymätön?
Ei puolue vaan ilmiö
Perussuomalaiset eivät ole mediayhteiskunnan puolue vaan ilmiö. Ilmiöltä vaaditaan uusiutumista ja joka toinen vuosi sen tulisi tuottaa uusi jytky, josta tuottaa otsikoita. Jos kannatus nousee mahdottomassa tilanteessa “vain” 300 prosenttia, se on tappio.
Puoluejohtaja, jolle 300 prosenttia ei riitä, on kiinnostava verrattuna puolujohtajaan, jolle -300 prosenttia vuosien saatossa on pelkkää voittoa ja matkaa mustien autojen takapenkillä. Näkökulmaero on vain 180 astetta. Kolme suurta voiva olla myös kymmenen prosentin molemmin puolin sijoittuvia sirpalepuolueita, joita kukaan ei kohta edes tunnista nimiltä. Vaalit ja niiden voittaja on sopimusluonteinen tapahtuma ja media-ajan ilmiöitä.
Odotettiinko, että vaikkapa Forssassa, jossa ehdokkaita on vain kolmannes suurten puolueiden ehdokkaista, nämä keräisivät täydestä tuntemattomuudesta mukaan politiikkaan tulleina saman äänipotin kuin vuosisadan ikäiset hämäläiseen maaperään juurtuneet ikivanhat instituutiot? Miten sellainen voisi olla mahdollista? On se. Voittaja vain on henkilö, joka siirtyy porvaripuolueesta toiseen, samanlaiseen. Niin helppoa se on kun se osaa ja taitaa.
Koska vasemmalla opitaan tämä sama keino loikata puolueesta toiseen ja saada jytkyvoittoja? Väki vähenee tuhatmäärin Forssassa vaalien välillä, mutta kuntavaalien voitot kasvavat oikealla niin, ettei prosentit enää riitä niitä mittaamaan. Näin perussuomalainen jytky katoaa olemattomiin.
Puoluelaitoksen kriisi syvenee
Median mukaan keskusta sai voiton, kun sen äänimäärä on laskenut vuodesta toiseen liki suvereenista 30-70 %:n kuntapuolueesta nykyiseen 18 %:iin. Tuo trendi on vielä dramaattisempi kuin demareitten ja yhteisen vasemmiston. Vasemmisto ei osaa vaihtaa äänestäjiään. Se ei osaa edes yksinkertaisinta puhallusta saada jytkyjä.
Vanhat instituutiot puolueina ovat kuolemassa eikä niitä äänestetä lainkaan tai haetaan vaihtoehtoa. Puhallus keinona saada ääniä tympii. Perussuomalaiset vaihtoehtona edellyttää kuitenkin koko ajan uusiutuvaa politiikkaa ja innovaatiokäsitteen oivaltamista sekä kykyä hakea täydet listat, joita ihmiset voivat äänestää mediayhteiskunnan uudessa sosiaalisen median maailmassamme. Sellainen on työlästä puuhaa. Helpompi on vaihtaa ehdokkaita puolueelta toiselle, loikata ylittämättä kuvitteellista vasemman ja oikeiston teatraalista rajaa.
Paikalleen ei saa jäädä edes hetkeksi. Heti kun alat juhlia voittoasi, olet jo hävinnyt. Liukkaalla kivellä ali-innovatiiviseksi jäävä ihminen, yhdyskunta, organisaatio ja yritys tuupitaan jokeen ja matka jatkuu märässä ympäristössä. Joskus politiikan säännöt ovat kovia mutta epärehellisiä.
Demokratiassa äänestäjät päättävät, haluavatko he kovan ja epärehellisen yhteiskunnan? Tutkimusten mukaan altruistinen ihminen on onnellisempi kuin egoistinen ja sininen väri väreistä miellyttävin. Sininen hetki yhdistetään iltaan ja nukkumiseen, sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Nukkumatin värit ovat nekin siniset. Perussuomalaisilla on sininen väri kaikessa mukana, se dominoi. Ei punainen.
Torjuntavoitto vai jytkyvoitto?
Eilisessä vaalissa seitsemän puoluetta otti torjuntavoiton ja yksi oikean jytkyvoiton. Ongelmaksi muodostui vain äänestysprosenttimme. Se on vaarallisen alhaalla. Niinpä demareita ei toki äänestänyt 19 % vaan vajaa 10 prosenttia ja vain kokoomus pääsi nipin napin yli tuon 10 prosentin rajan.
Ilmiö on demokratian kriisistä kertova ja vaarallinen. Sitä ei pidä nyt sivuuttaa puolue-elimissämme valheellisen itsepetoksen kautta vaaleja selitellen. Edes perussuomalaiset ilmiönä ei kykene yksin ongelmaa poistamaan. Me teemme kyllä parhaamme ja olemme jo seuraavalla kivellä. Jonkun on pidettävä myös aito demokratia ja innovaatiorakenteet hengissä. Takkia siirtämällä toistemme harteille vaihdamme vain ehdokkaitamme puolueelta toiselle ja juhlimme voittojamme ja torjuntatappioita vuorotellen perhelehdestä niistä lukien. Syntyy saareke, joka ei ole enää uskottava yhteistyökumppanina ja yritykset jättävät kuntamme.
Forssassa kokoomus voitti tai oikeammin yksi ehdokas, Mika Penttilä, joka kanavoi keskustalle aiemmin keräämänsä äänet nyt puolueloikan kautta kokoomukselle. Ilman häntä kokoomus olisi ollut häviäjä muiden joukossa. Syntyi oikeiston nollasummapeli.
Penttilää luonnehtii aikamme ilmiö. Yhä useampi meistä äänestää henkilöä, ei puoluetta. Ihmisenä miellyttävä, sosiaalinen, maltillinen, esiintymiskykyinen ja poliittisesti sitoutumaton on kenen tahansa hyväksymä.
Se että hän suutahtaa paikkakunnan perinteistä poliittista suhmurointia näkyvimmin edustavalle, vuosikymmeniä politiikassa mukana olleelle, ja sitä kautta väkistenkin myös ikävimmälle “vanhan politiikanteon” ominaisuuksille kasvonsa antaneelle henkilölle, lisäsi vain hänen suosiotaan. Nollasummapeli ei saa olla teatraalinen ilman draaman aineksia.
Poliitikko voi tänään siirtyä puolueesta toiseen ja viedä äänestäjät mukanaan. Visioiva innovaattori uskaltaa ottaa riskejä silloin, kun hävittävänä ei ole yhtään mitään. Päinvastoin.
Kun konservatiivinen ihminen vie politiikkaa ja puoluettaan yhä kauemmas yhteiskunnan valtavirrasta, visioiva innovaattori on kuin kala kuivalla maalla. Yhdyskuntarakenne alkaa rapautua, työttömyys kasvaa, nuoret ihmiset, valopäät, jättävät kaupunkinsa, vieraantuminen ja päihteet alkavat näkyä slummiutuvassa katukuvassa. Poliisi tuntee tuon ongelman, on osa tätä sosiaalista kenttää ja hyvä niin.
Jokainen oppii omassa ympäristössään ja elämä on sosiaalisen kenttänsä näköistä, lähiympäristönsä tuote. Sitä ei osaa edes ihmetellä, ellet tule sen ulkopuolelta. Juhani Peltosen romaani nauhoitetuista lakkautetun rautatieaseman elämästä ovat juuri tätä lähiyhteisön draamaa suomalaisessa maaseutukaupungissa.
Kolmas trendi
Näin yksi henkilö, Mika Penttilä, on forssalainen ilmiö oman aikamme kolmannelle trendille, jossa poliittinen liikkuvuus on nyt tyypillistä rajoja ylittävänä siinä missä sitoutumattomuus sellaiseen ryhmäkuriin, jossa mukana on ajallemme sopimatonta, individualismia loukkaavaa henkeä, jyräämistä.
Toisinajattelijat eivät voi sietää guruja, jotka alkavat toimia heille auktoriteetteina ja kiusata “vankiselleihin“. Tien näyttäjä ei voi olla autoritaarinen tyhjänpuhuja hyvin koulutetun yhteiskunnan kärjessä. Nyt haetaan muutoksentekijöitä kun lama syvenee. Näin tapahtuu aina. Visioivat johtajat menestyvät juuri lama-aikoina. On aika jakaa kortit uudelleen ja sopia, kuka loikkaa ja mihin ruutuun seuraavana. Me kyllä äänestämme.
Pajatson tyhjentäjä
Forssassa muuten perussuomalaisille suuntautuvat äänet menivät nyt protestina kokoomukselle. Yksi henkilö sai yksin liki viiden edustajan äänet entisenä keskustalaisena ja se teki Forssan vaaleista erilaisen. Toki tämä tiedettiin jo etukäteen ja muutos oli lopulta näennäinen, samojen äänien siirtoa taskusta toiseen.
Keskusta hävisi saman osuuden äänistä ja oikeisto on nyt edelleen tasavahva vasemmiston kanssa ilman perussuomalaisten tukeakin. Tämä on tärkein trendi politiikassamme ja se on ollut jatkuva yli vuosikymmenen ajan eikä ole toki ainutlaatuinen ilmiö maailmalla. Mitä tekevät nämä uudet puolueet? Rikkovatko ne vanhan vuosisataisen rakennelman? Kyllä ne rikkovat.
Oleellista oli kuitenkin Forssassa valtuutettujen vaihtuvuus. Kun yli puolet valtuutetuista on uusia, suuri luuta lakaisi täälläkin. Median huomio vain kiinnittyi yhteen asiaan, ilmiöön, jota esiteltiin kuten huomiotaloudessa nykyisin kuuluukin. Pohdinta, mitä Forssassa oikeasti tapahtui, jäi kokonaan kertomatta. Draama, tragedia ja komedia seuraavat Homeroksen kerronnassa toisiaan ja nyt on aika nauraa.
Oikeiston sisällä tapahtuneet keinotekoiset muutokset eivät muuta sitä tosiasiaa, että suurin voittaja olivat perussuomalaiset, ja kun täytetään yhtätoista paikkaa luottamustehtävissä, vihreiden ja kristillisten yksi paikka ei auta siinä matematiikassa. Näitä samoja muutoksia on myös muualla Suomessa ja ne ovat vielä dramaattisempia. Kun yksi voittaa ja kaikki muut saavat torjuntavoittoja vaaleista toiseen, mediamylläkkä oikeiston sisäisten äänien välillä ei paljoa lämmitä, jos itse ilmiö, pitkän ajan trendi, jää huomaamatta. Vai korjaako kokoomus ja Penttilä nyt kaupungin?