Median värittämää tietoa

Mediaa seuratessa vuosikymmenet tutkijana, ensimmäisenä katsoo, kuka kirjoittaa ja kirjoittaako kuten aina ennenkin. Niinpä vaikkapa Helsingin Sanomien Olli Kivinen ei voi muuttaa asenteitaan ja ne siirtyvät aina sellaisenaan tekstiin. Tosin nyt kaikki EU:sta kriittisesti kirjoittajat eivät ole populisteja tai tietämättömiä typeryksiä vaan myös Kivisen kengässä on kivi, ja hän myöntää pitkän kirjoituksensa lopussa, kuinka EU:n kehityksessä on  ollut yllin kyllin myös älyttömyyksiä.

Kiusaako Kivistä siis se, miten älyttömyyksiä esitetään, vaiko se, että niitä ei peitellä? Jos kengässä on kivi, se kiusaa myös sellaista toimittajaa, jolla on oma maailmankuva, josta ei saa olla eri mieltä, olematta väärässä. Kivinen ei ole saanut tutkijakoulutusta pyrkiessään vakuuttamaan, politiikon tapaan, muita omalla totuudellaan.

Myöhäisheränneet

Näin 75 % briteistä ja pääosa saksalaisista ja ranskalaista eivät ehkä olekaan väärässä. Puhumattakaan kritiikistä Välimeren kansojen keskuudessa, Italiassa ja Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa. Ovat oppineet lukemaan ja mennet suomalaisten ohi heittämällä myös Pisa-tutkimuksissa. Eivätkä taatusti lue Olli Kivisen hengenlentoa ja Hesaria. Ei tule Suomen Kuvalehti eikä ole Apu lehtikään kertomassa totuutta, missä mennään maailmalla. Mistä mahtavat tietonsa saada?

Lehden pääkirjoitus taas on täyttä asiaa ja tulkinta, jossa Sdp heräsi rakennemuutoksen tarpeeseen jälkijunassa, toisin kuin puheenjohtaja Jutta Urpilainen väittää, on oikeaan osunut.  Kunnian otto omalle puolueelle rankoista leikkauksista ja vanhusten kohtelusta sekä linjattomasta toiminnasta menee nyt, lehden tulkintana, vaalitappion odottaessa, Sdp:n vastuulliselle talouspolitiikalle ja sen hinnalle hallitusvastuusta. Sellainen on valmiiksi pohdittu selitys. Kun gallupeissa menee kehnosti, on hyvä pohjustaa sille uskottava selitys ajoissa.

Kerrankin sekä toimittaja että politiikko ovat samassa veneessä ja kehäpäätelmä johtaa koomiseen lopputulokseen.  Päätoimittaja ei ole saanut tutkijakoulutusta käyttäessään kehäpäätelmiä analysoidessaan hallituksen tärkeintä uutista koko sen toiminta-aikana.

Euraasialainen unioni

Venäjä on koonnut jo kauan omaa euraasialaista unioniaan ja Ukrainan presidentti Viktor Janukovyts toimii odotetulla tavalla. Ukraina on idän ja lännen välissä taiteileva mustan mullan maa, jolla on paljon yhteistä ranskalaiseen maatalouteen, suomalaiseen geopoliittiseen pohdintaan ja liki 50 miljoonaisen kansan suurvaltapolitiikan värikkääseen historiaan. Sellaista ei voi kuin kadehtia lännessä asuen ja Yhdysvalloista sitä seuraten. Sellainen kulttuuri on pyrittävä pilaamaan, hinnalla millä hyvänsä.

Ukrainalla ja Valko-Venäjällä on ollut merkittävä historiallinen tehtävä niin Neuvostoliiton kuin Venäjän synnylle ja sen historiassa on vaiheita, jossa sen nykyiset hallinnolliset 24 aluetta ovat muokkautuneet yhteen ja  ne ovat nyt omia kuntiamme tai maakuntiamme lähempänä ”oikeita” rajojaan joko luonnonmaantieteellisinä tai kulttuurimaantieteellisinä alueina, usein molempina.

Näin oli toki pyrkimyksenä aikanaan myös meillä Suomessa ennen rakenneuudistustamme. Me rakennamme maan uudelleen. ”Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa”, päätti Kataisen ja Urpilaisen hallitus. Sellainen on mahdollista maassa, jossa ei ole vahvoja kulttuuri-identiteettejä tai alueellisia, saptiaalisia, me-henkiä.

Siis sellaisia, jotka ovat vuosituhantisia ja syntyneet sepitteellisen tarinan ja kerronnan sijasta sisäsyntyisenä, genettiisenä, tapahtumana. Sepitteellinen identiteetti syntyy vaikkapa maakuntalehden ja -kirjallisuuden tai kansakunnan symbolisten ja kerronnallisten, narratiivisten, tarinoiden kautta mm. kouluopetuksessa ja maakuntalauluissa, lipuissa ja kuntavaakunoissa, urheilukilpailuissa jne.

Ukrainan luonnolliset alueet ja rakenneuudistus

Tällaisia luonnollisia alueita Ukrainassa ovat etenkin pääkaupunki Kiova ja sen Valko-Venäjään rajoittuva Polesian alue, Moldovan rajalla oleva Podolia, Galitsia ja Volynia Luoteis-Ukrainan alueena, vuoristoinen ja monien kansallisuuksien kirjoma Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, jossa on myös autonominen ja monen tuntema Krimin niemimaa, kasakoistaan ja raskaasta teollisuudesta tunnettu Dnjeprjoen alajuoksun alue, Sloboda Venäjän rajalla koillisessa sekä nykyiselle presidentille uskollinen ja raskaasti teollistunut, venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa. Jos sen menet rikkomaan rakenneuudistuksella, sytyy sota.

Ukraina oli aikanaan Neuvostoliiton perustajajäsen ja sen vilja-aitta. Moni Neuvostoliiton hyvin tuntemamme päämies oli ukrainalainen ja maata käytettiin mm. Stalinin aikana viljan pakkoluovutuksiin ja nälänhätä vei liki kymmenen miljoonan ukrainalaisen hengen. Sillä tavalla maata ei pidä hoitaa. Ukraina hävisi välillä maailman kartalta mutta sen identiteetti ja rajat säilyivät ja palasivat aina uudelleen ja uudelleen.

Toisen maailmansodan aikainen natsimiehitys tuhosi juutalaisväestön ja kansallismielisten toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui vielä kauan sodan jälkeen Länsi-Ukrainassa. Toki tapahtui paljon muutakin, mutta sen kerronta jääköön historiankirjojen varaan. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman parhaita lukutaidoltaan. Vain Pisa-tuloksemme ovat romahtaneet kautta linjan. Jotain sellaista on nyt vialla, joka vie myös narratiivisen, kerronnallisen tarinan yhä kauemmas nuorten saavuttamattomiin.

Sodan jälkeen alkoi Ukrainan uudelleenrakennus, ukrainalainen Nikita Hrustsov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensäkin kaikki neuvostovallan johtajat olivat etnisesti ukrainalaisia. Tämä on tavattoman tärkeää, kun pohditan omaa aikaamme ja Neuvostoliiton kiinnostusta juuri Ukrainaa kohtaan. Ukraina on Venäjän sydänaluetta ja sen ruokkija.

Sama pätee pohdittaessa Venäjän geopoliittista asemaa ja sen pelkoa tulla saarretuksi Ukrainan mahdollisen NATO-jäsenyyden kautta Baltian maiden lisäksi myös etelästä. Ukrainan historiallinen liitto liki 300 vuoden takaa on turvannut Venäjälle Mustanmeren suunnan sekä Krimin niemimaan. Jäämerelle ja Itämerelle se pääsee ilman meidän apua. Me tarvitsemme nyt pikemminkin itäisen unionin apua ja sillä alkaa olla jo kiire laman syvetessä.

Jos emme ymmärrä kansakuntana ja kuntiemme kautta omaa identiteettiämme, emme taatusti kykene ymmärtämään myöskään muiden meitä vahvempaa spatiaalista taustaa ja sen merkitystä osana globaalia toimintaamme ja sen merkitystä paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla ne arvioiden. Ne eivät ole rinnakkaisia rajoja ja saarekkeita vaan sisäkkäisiä ja vuosituhantisten prosessien tuloksia niillä alueilla, jotka ovat maailman vilja-aittoja, mustan mullan alueitamme.

Yhdysvallat ja sen opit Ukrainassa 

Yhdysvallat taas hakee vanhaa Zbigniew Brzezinskin oppia, jossa juuri Yhdysvaltain tulisi vahvistaa asemaansa perinteisissä neuvostotasavalloissa tavoitteena Persianlahti ja sen reuna-alueiden energiavarat. Harvoin Suomessa medioissamme pohditaan sitä, kuinka Venäjän kannalta juuri Ukraina ja Valko-Venäjää on pidetty, Venäjän ohella, koko Venäjän valtion historiallisena perustana.

Tätä on syytä arvostaa ja muistaa tuo pyhä liitto puuttumatta etelässä sellaiseen, josta on meille vain vahinkoa. Nato on globaali liitto, mutta Suomi ei ole sellainen, eikä sitä tarvitse. Sellaisen pohdintakin on näissä oloissa lyhytnäköistä ja ajattelematonta, oman globaalin mahdollisuuden pilaamista. Oma juurettomuutemme, Yhdysvalloista hankitut mallit, eivät saa sokaista euraasiaan suuntautuvaa aktiviteettiamme.

Nykyisessä Ukrainan puoluepolitiikassa valta on keskittynyt käytännössä muutaman karismaattisen henkilön ympärille. Ideologiat ovat epäyhtenäisiä ja kannatus syntyy sekä kulttuuri- että luonnonmaantieteellisten rajojen perusteella. Tämä näkäkulma on kuitenkin pinnallinen ja harhauttava.

Niinpä Viktor Janukovytsia ja “Alueiden puoluetta” kannattavat etenkin maan itäosan venäjänkieliset seudut. Pääministeri Julija Tymosenkon oma ryhmittymä ja Viktor Justsenkon “Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus” saa taas kannatuksensa pääosin Länsi-Ukrainasta. Lisäksi hieman kannatusta saavat myös kommunistit ja sosialistinen puolue. Näin kannatus on kulttuurisidonnaista ja henkilöt ovat valikoituneet juuri näiden spatiaalisten yksiköiden johtajiksi. Heidän ”karismansa” tai ideologia on toissijainen tässä prosessissa.

Dneprin pyhät rannat

Dneprin vasemmalla rannalla (ven. Levobereznajan) Ukrainassa tarkoitetaan juuri venäjänkielistä, aikanaan “lännelle” ns. Andrusovin rauhassa joutunutta raskasteollista aluetta, sekä oikealla rannalla (ven. Prevobereznajan) aikanaan Puolalle joutunutta aluetta.

Oikeammin kyse on vanhasta pohjoisen ja etelän välisestä jaosta, jossa pohjoiset ja ”vasemman rannan” alueet kannattavat kansallisia ja läntisiä linjauksia ja myös EU-myönteisempää politiikkaa sekä eteläisemmät ja ”oikean rannan” alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjään. Näitä jokien jakamia alueita ja niiden suuria myös taloudellisia eroja on maailmalla runsaasti.

Koko Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta sen vahvan kaivos- ja terästeollisuuden, Neuvostoliiton ajalta periytyneen sotateollisuuden, merkittävänä osana.

Näin Venäjä voi myös painostaa, lahjoa, käyttää samaa valtaa kuin Nato, mutta tehokkaammin. Vallanpitäjät ovat tällaiseen helposti tukijoukkoineen alistumassa tai korruptoitavissa. Idässä ja lännessä tähän vallankäyttöön asennoidutaan eri tavalla.

Euroopan unioni ja NATO ovat pyrkineet edistämään Ukrainan demokratisoitumishankkeita mutta samalla siihen on liittynyt puuttumista vanhaan Venäjän ja Ukrainan väliseen moniulotteiseen yhteyteen.

Nämä yhteydet ovat sekä historiallisia, taloudellisia, geopoliittisia, mutta myös vuosisataisia kulttuurisia ja etnisiä kysymyksiä sekä verisiteitä. Kyseessä on koko Venäjän valtakunnan historiasta ja sen perustasta. Siihen ei suomalaisten pidä puuttua. Omat intressimme ovat kokonaan toisella suunnalla globaalia maailmaa Venäjän luoteiskulmassa, Jäämeren kainalossa.

Euraasian unionin komeinta kulttuuria

Ukrainassa vierailleet suomalaiset muistavat sen ruokakulttuurin, kansanmusiikin ja sekä korkeakulttuurin vaikuttajat myös Venäjällä ja Länsi-Euroopassa. Kirjailijoista mainitaan usein Taras Sevtsenko ja Ivan Franko.

Edellinen on modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isä ja jälkimmäinen myös merkittävä poliitikko. Sevtsenko oli kirjailijauransa rinnalla merkittävä kuvataiteilija ja monilahjakkuus, vuonna 1847 maasta karkoitettu satiiristen runojen taitaja. Provosointi ei ole viisas tapa vaikutta omaan, eikä etenkään yhteisen asian hoitoon.

Urheilussa parhaiten muistamme ehkä nyrkkiläjät Vitali ja Volodymyr Klytskon sekä seiväshyppääjä Serhi Bubkan. Jana Kolotskova on kauhonut neljä olympiakultaa uimarina ja vuodesta 1994 alkaen olympialisiin osallistuneen maan plakkarissa on jo 29 kultamitalia. Kiovan Dynamo muistetaan  jalkapallosta ja vuoden 2006 MM-kisoissa maa oli kahdeksan parhaan joukossa.

Se, miten Ukraina taiteilee jatkossa yhtäällä Venäjän suuntaan, ja kuinka se asettaa korttinsa EU:n houkutuksille, on osa globaalia peliä, jossa Euroopan unionin laajenemispyrkimykset ja NATO ovat kulkemassa maan historiallisia alueita samalla ravistellen ja Venäjä puolestaan pyrkien kokoamaan voimia euraasian omalle unionilleen, jonka itäraja on Kiinassa ja länsiraja nykyisen EU:n rajoissa.

Näin Ukrainassa koetut mielenosoitukset ovat pieni osa hyvin pitkälle historialliselle jatkumolle, jonka merkitystä ei voi väheksyä myöskään Suomessa ja vieraillessamme Ukrainassa ja syödessämme herkullista borssia, raviolin tapaista varenykyä, täytettyjä kaalikääryleitä, golubtseja sekä perunan raasteesta valmistettuja pannukakkuja (deruny). Jouluun liittyy erityisen runsaasti juhla-aterioita ja luonnollisesti alueen omia viinejä. Niitä sopii maistella ja verrata ranskalaisiin.

Krimi-vuorten katveessa, pohjoisten arotuulien suojassa, hakien metsikköä, jossa on välimereistä kasvillisuutta, laakeripuita, pistaaseja, mansikkapuita ja lukuisia sitruslajeja sekä niiden pistävää tuoksua, elämä on Dneprin (Dnipro), Donetsin tai Bugin juoluarannoilla ja meandereissa syntyneille aivan siedettävää kansantanssien huumassa humaltuen ja ukrainalaisen ortodoksisen kirkon suojissa eläen.

Protestantismi on keskittynyt maan läntisiin osiin, josta käsin harjoitetaan myös laajaa lähetystyötä koko Neuvostoliiton alueella. Lännessä tapaa myös runsaasti katoliseen kirkkoon tunnustautuvia siinä missä juutalaisia ja muslimivähemmistöjä sekä Krimin tataareja.

Yhden värin kartanpiirtäjä

Kun tällainen satojen kulttuurien maa väritetään yhdellä värillä ja viedään paperille painomusteen kera, tuloksena on täyttä roskaa printtimediassamme.

Tämä sama koskee Helsingin Sanomien kotimaan liitettä (3.12) jossa Lieksa ja Ilomatsi, koko Tornionjokilaakso, itäinen Lappi Taivalkoskelta Posion, Kemijärven ja Pelkosenniemen kautta Savukoskelle, 300 kilometrin matkalta, on painettu punaisella värillä. Miksi?

Sillä on haluttu kertoa kunnan kulttuurinen tila, tai oikeammin  muutaman kyläpäällikön  mielipide siitä, osallistuvatko nämä ja millä tavalla liitoskumppaneitten hakuun jo alkaneen talven aikana kuntaliitospohdinnoissamme. Pääosa, noin 300 kuntaa osallistuu, muutama harva jää ulkopuolelle, kertoo tieto.

Raja avautuu myös Ruotsiin ja Norjaan

Ne kunnat, jotka eivät ole vielä mukana, ovat erittäin harvaan asuttuja ja hakevat kumppania vaikkapa Tornionjoen länsipuolelta Ruotsista. Ei toki Enontekiöstä lähtien liikkeelle läpi puolen Suomen mittaista matkaa kohti Rovaniemeä. Norjaan ja Jäämerelle kun on paljon lyhyempi matka noilta tunturi Lapin  selkosilta.

Tämä sama koskee vaikkapa niitä punaisella tai valkealla painettuja kuntia, joiden kohtalona ovat suomaitten ja jänkien vedenjakaja-alueet, jossa kumppania ei tahdo löytyä etsimälläkään eikä ministeriöitten papereitten täyttäjätkään ole enää aina varmoja, mistä tuulee ja miten näitä lomakkeita olisi täytettävä ilman ulkopuolisen apua. Lisäksi virkamiehillä on taitoa viivytellä ja vältellä epämieluisia tehtäviä. Moni tehtävä jää tekemättä, kun ei ole oikeaa osaajaa, tekijää.

Niin ovat maaseudun kunnat siellä vähiin tyhjennetty asukkaista ja samalla he ovat ikääntyneet. Kyllä he pyydetyn paperityön tekevät, kunhan löytyy auttajia ja oppaita, selkokielellä viestiä, miten mennään sote-sopassa ja kuinka kuntahimmeleissä? Mistä löytyy taajama, jota ei ole olemassakaan, jos ainut hakusessa oleva on lähipalvelu. Moni ei ole koskaan yliopistollisen sairaalan ovia avannut eikä tule avaamaankaan. Odottaa vain vanhuksena, ettei jätetä kokonaan heitteille.

Lähipalvelut eivät saisi olla päivänmatkan päässä nekään. Myös suomalaisilla ovat omat juurensa ja identiteetti, spatiaalinen jälki takaraivossa,  jota ei saisi kohtuuttomasti loukata.

Palvelut kun ovat jo kaikonneet mahdottomiin ja jäljellä on enää suljettava ala-asteen koulu, jos sitäkään. Kuntauudistus odottaa sotea ja tietoja siitä, kuinka keväällä kuntien tehtäviä karsitaan tai leikataan vanhustyön laitoshoidossa jo tehdyn lisäksi. Jos ongelmana on hoitajien puute ja lääkäreiden silkka ahneus, sellaisessa maassa rakenteet saavatkin rapautua.

Runsaan 350 kunnan joukossa todellisia änkyröitä ei ole yhtään. Vain  joku kuntajohtaja voi olla änkyrä, mutta ei nyt koko maakunnan kokoista aluetta tule maalata hänen takiaan punaiseksi tai jättää valkoiseksi. Hän nyt vain ei osaa päättää, missä jatkaa omaa uraansa ja olisiko poliitikon ammatti eläkevuosina sopiva. Vitkuttelu ja viivytys voi hyvinkin auttaa tätä päätöstä tehdessä ja odotellessa.

Suomi kun ei ole Ukraina eikä kulje puolueineen yhden tai kahden karismaattisen kansanjohtajan perässä oranssivärisissä vaatteissa tai banderolleja Suomenselän suomailla heilutellen, rolaattorinsa kanssa Jyrki- ja Jutta-myrskyn kourissa kamppaillen. Ei sellainen sovi suomalaiseen identiteettiin ja kulttuuriin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts