Aluevaalit vaiko uuden yhteiskuntamallin aamu?
Aluevaalit maakuntavaaleina tai sotevaaleinamme lähestyvät. Tätä mallia on valmisteltu kohta pari vuosikymmentä tai oikeammin kauemminkin, kun mukaan otetaan kaikki se vaiva, jota olemme käyttäneet väliportaan hallinnon kehittelyyn. Suomessa tämä jäi kesken maan joutuessa Ruotsin itäisestä läänityksestä tsaarin ajan Venäjän osaksi.
Sote mallina ei jätä meitä rauhaan lähivuosina ja saamme seurata, kuinka erilaisia ratkaisuja maakunnat ja samalla perinteiset kuntamme alkavat tuottaa ja hämmentää keskushallintoamme ja sen sektorisuhareitamme. Paikallishallinto ja sen muutoksesta on oltu lopulta ihmeen hiljaa. Vielä vaitonaisempaa olemme siitä kehityksestä, jota aikanaan kutsuttiin yhdyskuntatyöksi ja jota etenkin liki 3000 kylää hoitaa oma-aloitteisesti, kyläaktivistien toimesta. Se ei ole hakemassa veroeurojamme lainkaan.
Ei tämä toiminta ole mihinkään kadonnut, suomalainen yhdyskuntatyö kylissämme, eikä kuntien ja etenkin kymmenien seutukuntien maaseutu ole kokonaan passiiviseksi heittäytynyt. Aluevaalit vaikuttavat niiden toimintaan etenkin paikallishallinnon tehtävien kaventuessa nykyisestä kuntavaakunan profilointiin, kiillotukseen. Sehän on ollut sitä monessa kunnassa jo vuosikymmenet, oman identiteetin etsintää samalla. Kuntayhteistyötä on puhuttu vuosikymmenet mutta tulos on pääosin laiha.
Aluevaalit tuo mukanaan muutakin kuin vain kolmannen verottajan lähivuosinamme. Nykyisen keskushallinnon kyky ylläpitää oma asemansa sektorihallinnon tasolla tulee muuttumaan oleellisesti, maakuntien ottaessa hoitoonsa valtaosan sektorihallinnon tehtävistä itselleen. Totta kai tämä vaikuttaa sekä kylissämme että keskushallinnossa samaan aikaan. Eivät nämä elä taivastodellisuudessa, vaikka joskus siltä vaikuttaisikin poliitikkojamme kuunnellen.
Syntyy suomalainen malli eurooppalaisesta osavaltiosta. Enää emme voi hämätä muuta Eurooppaa kuten aikanaan liittyessämme unioniin. Jokainen näistä uusista hallinnollisista yksiköistämme ei ole likimainkaan yhtä vahva ja etenkin Pirkanmaan tai Uudenmaan, pääkaupunkiseudun ja Varsinais-Suomen jne. tapa hoitaa hallintonsa poikkeaa varmasti pienemmistä ja maaseutumaisista maakunnistamme. Seutukaupungit syrjäisine maaseutukuntineen joutuu turvautumaan kyliensä aktivistien apuun, jälleen kerran tätä kautta toimintaansa ylläpitäen.
Ilmiö muistuttaa kylätoiminnan alussa tapahtunutta aktiviteettia, jossa kylien tuottamat palvelut poikkeavat oleellisesti toisistaan ja niiden sidokset Eurooppaan ja myös keskenään ovat jatkossa yhä lähempänä perinteisten kuntien hoitamia tehtäviä. Näinhän on usein jo nytkin.
Syy muutokseen on kuntien, kuntakeskusten, oman kuvan rapautuminen osana niiden synnyn historiaa ja painottumista alkujaankin juuri sosiaalitoimeen ja terveyteen, vanhusten ja köyhien hoitoon. Kirkon osuus on sekin muistettava seurakuntineen. Eivät seurakunnat seuraa syntyvää kehitystä passiivisesti nekään. Ilmiön alueellista ja seutukunnallista luonnetta ei ole ehditty pohtia lainkaan ja alan tutkijoita ei meillä juurikaan kukaan kuuntele ja seuraa, saati rahoita näiden työtä yliopistoissamme. Keskushallintojohtoinen ilmiö ei juurikaan pohdi ruohonjuuritason ilmiöiden toiminnan luonnetta ja merkitystä uudistuksia paperilla piirrellen.
Yksityisen sairaanhoidon ja sosiaalitoimen merkitys on kasvamassa sekin, jolloin ratkaisevaa on millä spatiaalisella tasolla tämä toiminta aktivoituu. Vanhoja regionaalisia rajoja kun ei kohta ole lainkaan, jolloin palvelut etääntyvät ja muuttuvat yhä näkyvämmin etätyönä johdetuiksikin. Tällöin maakuntien ja muiden alueyksikköjen merkitys on tulevaisuudessa entistä vaikeampi arvioida suhteessa perinteisiin kuntiimme tai seutukuntiin, kyliemme aktiviteettiin, yhdyskuntatyön luonteeseen. Jo nyt nämä seutukunnat näyttävät menettävän asemansa terveyspalvelujen hoitajina.
Pysyäkseen edes välttävästi hengissä, toimita muuttuu yhä paikallisemmaksi ja samalla ratkaisevaa on maantieteellisten optimaalisten rajojen synty. Se ei digiaikana synny kartalle rajoja piirrellen. Vasta-argumentteja on vaikea esittää uskomatta sellaisiin alueellisiin rajoihin, jotka ovat mentaalisia tai aikanaan hevospeleillä liikkuvien ihmisten rakentamia samalla kirkossa käyden. Pelkkä tunteilu rajojen rakentelussa ei jatkossa ole se, joka niitä synnyttää ja ylläpitää maakuntakeskuksesta seutukaavoittajan pöydältä ilmiötä seuraten. Lokalisaatioehdot kun eivät synny takavuosien tapaan silloin, kun välineetkin ovat kokonaan rajoista riippumattomia, pandemian osoittaman etätyön kaltaista työskentelyä myös sairaaloissamme. Ei vain kouluissamme ja työpaikoilla.
Kesäkuussa 2012 kirjoitin blogini vastauksena kysymyksiin, joita olin saanut runsaasti kirjoituksistani tuon hetken medioihimme. Lainaa nyt niistä vain yhtä pohtiessamme kohta, mihin olemme menossa osana aluevaaleja ja ihmisten pohtiessa samalla, mistä näissä vaaleissa mahtaisi olla kyse ja ketä nämä uudet byrokraattiset vaalit alueineen mahtaisivat palvella?
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Dipl. ins. Jorma Vapaa on lainannut kirjoitustani Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä esitellessäni kuntien optimaalisten rajojen rakentelua. Jorma Vapaa on tehnyt oman karttansa Someron näkökulmasta ja esittelee sen Forssan Lehdessä (4.5. 2012). Esittelin aihetta myös yleisradiossamme ja muissa maakunnallisissa medioissamme. Siitä on keskusteltu somessa runsaasti ja uskon, että se on tullut tutuksi myös kuntapäättäjillemme.
Vasta-argumentteja on lopulta vaikea esittää alkamatta mennä epäloogiseen suuntaan ja mentaalisiin karttoihin poliitikkona äänestäjänsä harhauttaen. Tunne tahtoo vallata usein myös rationaalisena itseään pitävät ihmismielet. Usein tunteen takana on poliittinen raja ja byrokraattinen mieli. Se on uskomattoman pelottava yhdistelmä maantieteen sisälle tuotuna. Jos sotiemme johto olisi sellaisia karttoja käyttänyt, se sota ei olisi kauan kestänyt.
Lokalisaatioehdot ratkaisevat
Mallin idea lähti aluesuunnittelun lokalisaatioteorioista. Teoriat ovat matemaatikkojen laatimia, ei toiveajattelijoiden tai poliitikkojen. Rajoja rakenneltaessa oleellista ovat saavutettavuusluvut. Kun palveluja tarjotaan, optimaaliset rajat löytyvät hakien jokaiselle kuntalaiselle ja kansalaiselle optimaalinen asema kartalta. Turhaa liikkumista ja ihmisten kiusaamista on vältettävä. Samoin energian kultusta haettaessa palveluja.
Kyse on sosiaalisesta, taloudellisesta ja ekologisesta rajasta. Ei vain byrokratiasta, hallinnosta ja poliitikon tavasta kerätä itselleen ääniä. Sellainen raja kun on yhteiskunnallisesti kallis kannettava. Oli uusi kunta, maakunta, vaikka kuinka suuri rakennemuutoksen jälkeen.
Lisäisin Jorma Vapaan somerolaiseen kirjoitukseen aineistoa, joka niin ikää liittyy juuri optimaalisten rajojen rakenteluun uuden yhteiskuntamallin tuotteena. Jorma Vapaan esittelemä optimaalinen mallini, myös energiaa säästävin, kun toteutuu jokaisessa seutukunnassa samalla tavalla ja monelle maantietoa tuntemattomalle ehkä jopa järkytyksenä.
Niin kaukana nykyiset kuntarajamme, myös uudet suurkuntien rajat, ovat optimaalisista saavutettavuusrajoistamme. Maakuntarajat taas ovat pelkästään historiallisia rajojamme. Niillä ei aluevaaleineen ole mitään tekemistä optimoiden ihmisten liikkumista. Siis säästää vaikkapa energiaa ja aikaa, liikuttaessa palveluja hakiessamme. Palvelun hakija kun on hän, joka määrittää energian kulutuksen silloin, kun kyse on sotesta, ei palvelun tarjoaja, joka saattaisi pitää parhaana asumista pääkaupunkikeskuksen pääkadun varrella.
Kansalaisyhteiskunnan mediamaailma
Kuntien itsehallinnon luonteeseen kuuluu erilaisuus. Tämä sama koskee etenkin kyliä ja näiden yhteisöllistä toimintaa. Näin optimaalisilla alueilla on pyrittävä poistamaan keinotekoisia rajoja ja toteutettava paikallista aktiivisuutta, erilaisuutta, sosiaalisen pääoman tuottamia palveluja ja yrittäjyyttä.
Niinpä kuntarakenneuudistuksessa on kyse paljon enemmästä kuin vain hallinnollisesta ratkaisusta. Sama koskee luonnollisesti maakuntiamme. Emme elä enää 1800-lukua. Silloin olisi toimittu kuten Ruotsin vallan aikana maakuntahallintoa aluevaaleineen rakenneltaessa. Siirryimme tsaarin ajan Venäjään ja maakunnat jäivät hallintoalueena toteutumatta.
Suuri kuntakoko (maakunta) tarjoaa kehittämispotentiaalia, jos paikallisilla toimijoille on motivaatiota rakentaa yhdessä uutta kuntaa tai maakuntaansa. Ilma tätä konkreettista prosessia mallit ovat turhia ja hyödyt jäävät paperille. Keskushallintomme tulvii näitä kunnille toimitettuja paperisuunnitelmia. Näiden sisällössä on oltava myös konkreettista toimintaa, maanläheistä ja ymmärrettävää kehitystä siirrettäessä se tuhansiin kyliimmekin.
Britit keulilla
Pisimmällä uuden yhteiskuntamallin rakentelu on Britanniassa (HS 4.5. Briitta Koskaho). Siellä kansalaisille annetaan yhteisöllisen yhteisvastuun kautta voimavaroja, jossa valtiokeskeisyys korvataan paikallisuudella. Tämä ei ole enää utopiaa vaan Britannian malli. Olen siihen tutustunut ja olemme pohtineet yhdessä tutkijoiden kanssa sen mahdollisuuksia rinnan jo 1970-luvulla Suomessa käynnistettyihin kylätoiminnan malleihimme.
Ensimmäinen kokeiluhan käynnistyi Lokan ja Porttipahdan altaiden välissä sijaitsevassa Vuotson kylässä ja myöhemmin se laajeni sieltä yliopistojen tukemana koko maahan. Kylä oli allasevakkoineen ja kantaväestön poromiesten sekä maanviljelijöiden riitojen seurauksena erityisen otollinen kokeilun käynnistämiseen. Olin tuolloin vastuutukijana hoitamassa Lapin ja Pohjois-Suomen koskisotien viimeiset vaiheet.
Virheet asuttamisessa ja altaiden rakentamisessa oli tehty aiemmin. Jo tehtyjen virheiden paikkailu ja korjaaminen on työlästä ja hidasta puuhaa. Niistä on opittava. Kemijoen ja Iijoen rakentamisen virheet olivat valtavia ja tehtiin pääosin ylimielisyydessä. Oli vain yksi muuttuja, energian hankkiminen. Hinnalla millä hyvänsä ja etelän kulutukseen. Tietoa olisi ollut toki käytettävissä. Ei luonnonvarojamme voi käyttää pelkästään insinöörien tapaan sähköä siirrellen. Elämme uudessa yhteiskuntamallissa, jossa myös luonnon kantokykykin on osattava arvioida oikein.
Big Society ja kansalaisyhteisöt
Yhdyskuntien ylläpidossa vastuuta on syytä siirtää kehittämisessä ja ylläpidossa yhä enemmän asuinyhteisöille, asukkaille ja Suomessa kylille ja yhdistyksille mutta myös yrittäjillemme. Brittien yhteiskuntamalli (Big Society) käynnistyi jo Laborin hallituskaudella ja tavoitteena on, että vain poliisin ylin johto, oikeuslaitos, ulkoinen puolustus ja pakolliset viranomaispalvelut jäävät julkisen sektorin hoitoon. Muut palvelut hoidetaan sosiaalisten markkinoiden ohjauksessa ja vapaaehtoisin voimin.
Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen vaatii kokonaan uudenlaista julkisen hallinnon kulttuuria. Julkisten palvelujen tuominen markkinoille omaksuttiin Suomessa ja Pohjoismaissa hyvin nopeasti juuri briteiltä. Avoin neuvottelu kansalaisten ja julkisen hallinnon välillä toteutunee etenkin Suomessa jatkossa jopa muita Pohjoismaita joustavammin.
Meillä on pitkä historiallinen tausta yhdyskuntien omaehtoisesta kehitystyöstä, ja markkina-ajattelu ei ole vierasta sekään. Suomi on yhdistysten ja säätiöiden luvattu maa, osuustoiminnallinen liike tuttua sekin. Ikääntyvä kansakunta omaa valtavan potentiaalin eläkkeelle siirtynyttä osaamista ja on OECD-maiden parhaiten koulutettua, työkykyistä väkeä. Sen aktivointi ei ole ongelmallista ja some-osaaminen kansalasimediana on sekin maailman kärkeä. Olen sitä tutkinut vuosikymmenet ja uskon sen tuntevani.
Suomella valtavasti annettavaa
Uuden yhteiskuntamallin rakentaminen suosii optimaalisia rakenteita ja se vieroksuu turhaa byrokratiaa ja sellaisia rajoja, jotka palvelevat vain menneen maailman poliittisia virtauksia. Yhteiskunnallinen yrittäjyys ei tunnista vaalipiirirajojamme, joita julkinen sektori on joutunut ylläpitämään. Se on ollut hirvittävän kallis malli etenkin maakuntien reuna-alueilla. Esimerkkinä viiden maakunnan vauraat reuna-alueet Forssan, Someron ja Loimaan suunnilla. Koko maan vaurain alue on köyhdytetty hetkessä riiteleviksi pikkupitäjiksi.
Oma kokemukseni, josta olen brittien kansa keskustellut, liittyy asiantuntijavaltaan ja sen käyttöön uuden kansalaisyhteiskunnan palvelussa ja juuri kylätoiminnan tutkimusohjelmissamme. Asiantuntijoiden on ryhdyttävä toimimaan uudessa some -yhteisössämme suoraan kansalaisten kanssa, edistäen näin uuden yhteiskuntamallin toteutumista ja sen vahvistamista.
Monet brittien asiantuntijat pitävät mallia jopa liian varovaisena ja olisivat viemässä sitä jo oman aikamme nuorten edustamaan toimintakulttuuriin myös ympäristökysymyksissä. Emme voi toimia kahdessa maailmassa, jossa etenkin nuoret ovat vieraantuneet kokonaan vanhasta yhteiskuntamallistamme. Se on liian kallis ylläpidettävä eikä voi menestyä jatkossa globaalissa kilpailussa. Britit voivat ylläpitää kuningashuonetta, mutta se on kokonaan eri asia. Samoin Eurooppa ja sen unioni rajoineen. Niillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Brittilordin maailmankuvassa aurinko ei koskaan laske imperiumin yltä. Meillä Suomessa vanhana alusmaana ei ole varaa tällaiseen ylimielisyyteen maakuntamalleja ja sotea rakennellessamme ja koko ajan uusia veroja kantaen.