Amerikkalaista jalkapalloa pesäpallon säännöin.

Runsas kaksi vuosikymmentä takaperin muuan Risto Luostarinen toi Suomeen amerikkalaisen jalkapallon. Ei se Suomeen oikein silloin rantautunut mutta tänään mediamme ovat sitä tulvillaan. Seuraamme pelin loppuottelua ja sen huikeaa jatkoaikaa. Ei voisi vähemmän kiinnostaa. Kun ei tämä eurooppalainenkaan peli maailmalla pelaten kumikansa olmeekkien muistona oikein ota Suomessa sujuakseen.

Sen sijaan kuntavaalit lähestyvät ja Tammelan kunta lakkautti sen kunniaksi kyläkoulunsa. Kiintoisaa on kuinka vihreä poliitikko kertoo kyseessä olleen kunta vastaan kylät kamppailu ja keskustalainen poliitikko kertoo kuinka vastassa oli kuihtuva kirkonkylä vastaan vauraiden kylien Tammela, jonka maksavat maaseutukylien lapset. Yhtä puhutaan mutta äänestetään toista. Ei hävetä sitä lainkaan.
Käydään kisaa metropolipuolueen maineesta ja pormestarin paikasta Helsingissä. Järki sanoo yhtä ja sydän toista, kertoo pankinjohtaja kokoomuksesta. Tehdään siis sitä mitä oma etu edellyttää. Näin kun on tehty siellä ennenkin.

Lehti kertoo, kuinka perussuomalainen poliitikko ei sanonut mitään. Jos hän olisi sanonut jotain, kuten minä kirjoittaen Forssan lehteen tai Hesariin, sitä ei julkaista. Olen niitä, jotka käynnistivät aikanaan suomalaisen kylätoiminnan ja sen järjestelmällisen kehittämisen 1970-luvulla Oulun yliopistossa ja tehnyt siitä opaskirjojakin Lauri Hautamäen tapaan. Saimme siitä pikku-Nobelinkin.
Tammela taas Suomen kyläystävällisimmän kunnan maineen. Nyt se kunnia meni mutta maine sen kun kasvaa. Tätä menoa on surullista seurata. Amerikkalaista jalkapalloa Suomessa ja pesäpallomailat heiluen.

Metropolipolitiikka ei sovi maaseudun yhteisöihin ja kyliimme, pienten lasten kasvatukseen ja luonnonvarojemme kestävään käyttöön rinnakkain. Se on punavihreää politiikkaa, jota kokoomus tukee ja siinä unohdetaan mitä on elää maaseudulla lapsena ja kasvattaa heistä normeja ja moraalia oivaltavia aikuisia. Hyvät tavat ja niiden noudattaminen, sivistys, ei maksa yhtään mitään.

Ero kahden jalkapallon välillä on todella suuri, jossa demarit kertovat olevansa feministinen puolue. Akkojen puheita, sanoisi siihen tolkun maalaisisäntä 1970-luvulta ja duunari tehtaallaan. Nyt ei uskalla suutaan avata.

Räksyttää Forssan Lehden nimettömillä palstoilla ja somen sivuilla. Ei sellainen osaa pelata kumpaakaan jalkapalloa eikä pesäpallokaan ole koskaan sujunut. Nyt pelkää eutanasia puheita kun ikää on kertynyt ja hoitopaikat näyttävät karkaavan viiteen yliopistosairaalaan. Sai sentään syntyä joutumatta abortoitavaksi. On sekin jotain ja voitoksi laskettava.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts