Arctic Babylon

Vielä tänään

Lukijoilleni kiittäen ilmaiseksi
clusterart.org/sisus.pdf

Jäämereltä tulviva vesi oli saatava pois kolmen kerroksen väen asuttavaksi. Nooa on uhkaamassa lakolla ja taivaan tulvavahingot pahenevat. Da Vinci ja muut taivaan tekniset tukevat Nooan vaatimuksia. Jumalten tulkitsemana geeneiltään paranneltu ihminen ei kuulunut mukaan sopimukseen, jolla ihmiset olivat kapuamassa kohti pyhien kansojen miehittämää paratiisia, hindujen neljättä porrasta. Paholainen oli miehittänyt kansojen mielen ja sitä ohjaili transgeenisten ihmisten rakentama maanpäällinen mafia, preussinpunainen fasistinen liitto. Natsijuuriaan hakevat tiedemiehet, konkisdatorien jälkeläiset, ihmisen perimän korjaajat kohtaavat jesuiittojen mustan paavin sekä ihmisen ikimuistoisen, valaiden laulua kuiskivan altruistisen jumaluuden, eurooppalainen tiede ja luovuus valheineen globaalin imperiumin ja todellisten taitajien kovan ytimen… Valheelle ja petokselle perustettu maailma saa kokea uudenlaisen Jouluaaton hävitetyn Mayakansan lahjana vuonna 2011. Jäämeri on auki uuden Jumalan rekrytoinnille… Kertomus Euroopan verisestä historiasta ja sen avainhahmoista alkaa tutkijan kammiosta ja jatkuu Pikku Prinsessan seurassa maanosamme instituutioiden ja kipsikuvien, silkkitien ja kadonneiden kulttuurien, salaperäisesti hävinneiden sivilisaatioiden matkassa, seurustellen vuoroin Darwinin ja Freudin väittelyä seuraten, vieraillen matemaatikon ja pyhimyksen tähdellä, byrokraatin ja filosofin asteroidilla, paavin virkaa hoitaen. Kaikki kytkeytyy kuitenkin salaperäisesti Rene Descartesin deduktiivisen tieteen ihanteeseen, koodien koodiin. Elämä ei olekaan sitä, millaiseksi tutkija on sen kuvitellut, eikä historia aina toista itseään. Aika kulkee moneen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, paikka on neliulotteinen elääksemme jopa tuhatvuotiselle Metusalemille. Sanojensa vankina elävälle, valehtelevalle ihmiselle ekokatastrofit ja muuntogeeniset painajaiset tulevatkin odottamattomalta suunnalta. Professori, filosofian ja valtiotieteen tohtori Matti Luostarinen on kirjoittanut runsaan 1000 tieteellistä artikkelia ja julkaisua. Lähes 100 laajaa monografiaa. Hän on toiminut tutkijana ja opettajana liki sadassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Julkaisut ovat maantieteestä, sosiologiasta, bio- ja geotieteistä ym. ympäristötieteistä. Globaali ja paikallinen ovat samaan aikaan läsnä tieteen popularisoinnissa, ihmisen mittaisessa maailmassa, tiedemiestaiteilijan luovassa innovoinnissa, klusteritaiteessa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts