Blogiartikkelini numero 2000

Perussuomalainen blogisivusto

In commune bonum – Yhteiseksi hyväksi

Oheinen kirjoitus artikkelina tai blogina, esseenä perussuomalalaisessa mediassa on järjestyksessään kahdestuhannes. Samat blogit ja artikkelit on toki julkaistu toki myös muilla sivustoilla, kuten omaan aikaamme kuuluukin, ja olen niitä käyttänyt myös mm. kirjojani kootessa 2000-luvun alun toisesta vuosikymmenestä alkaen. Kaikkiaan olen kirjoittanut medioihimme 1970-luvulta alkaen arviolta noin 10 000 kirjoitusta, joista valtaosa on tieteen popularisointia. Tieteellisiä artikkeleita mukana on noin viidesosa ja niiden julkaisualusta on 1970-luvulta alkaen ollut kovin erilainen kuin oman aikamme alustat. Kirjoittaessasi perinteisiin medioihimme, vakavat asiat on siirrettävä huomiseen. ”In crastinum differo res severas.” (Cornelius Nepos).

Tiede ja sen popularisointi sekä puhdas kaunokirjallinen työ eroavat toisistaan kuin yöt eroavat päivistämme. Lisäksi luonnontieteet ja ihmistieteet näin karkeasti jakaen ovat julkaisualustoina kaksi eri maailmaa nekin. Poikki- tai monitieteinen työskentely on puolestaan harvempien ”herkkua” ja niiden julkaiseminen osana perinteisempää mediaamme on usein helpompaa sekä perustellumpaakin. Tiede ja sen tulokset kiinnostavat ihmisiä ja erikoistieteet ovat eriytyneet usein liian kauas medioittemme lukijakunnan kiinnostuksesta. Toki ne yksittäisinä julkaisuina saattavat kiinnostaakin vaikkapa hetkellä, jolloin juuri tietty ilmiö nostaa päätään, kuten Nobeleita jaettaessa tai vaikkapa viimeksi globaalin virustaudin yhteydessä. Takavuosina tieteen popularisointiin liittyi riski, jonka kohdalla oma aikamme on jo tekoälyineenkin turvallisempaa, joutumatta kollegojensa hyökkäysten kohteeksi. Omana aikanamme tämän ilkivaltana koetun ilmiön hoitavat sosiaalisen median joskus rajutkin pyrkimykset mitätöidä vakavasti käytävän keskustelu. Samalla syntyi kieli, jossa usimmissa asioissa keskitie oli paras valinta. – ”In plerisque rebus mediocritas  optima est.” (Cicero).

Valtaosin niin luonnontieteilijät kuin ihmistieteilijät saavat tehdä edelleen tutkimustaan julkisuudelta salassa. Laitokset, joiden tehtävänä on tuottaa soveltavaa tutkimusta, tekevät poikkeuksen. Samoin silloin, kun kyse on vaikkapa yhteiskunnallisesti erityisen mielenkiinnon kohteeksi joutuneista, sekä omana aikanamme myös luovuutta ja innovaatiopolitiikkaa palvelevista ja samalla myös yhteiskunnallista rahoitusta hakevista aiheistamme. Pääsääntöisesti nämä ovat kuitenkin esillä vain niin kauan kuin kyseinen aihepiiri on medioitamme ajatellen ajankohtainen. Omista aiheistani sellaisia ovat olleet vaikkapa ympäristöön liittyvät tutkimukset ja takavuosina koskiemme rakentaminen ja näitä lähellä olevat aiheet osana ympäristöpolitiikan nousevaa kiinnostustemme. Poliittinen vihreä liike syntyi rinnan näiden tutkimusohjelmien kanssa samalla julkisuudesta kilpaillenkin. Niinpä tähän oli myös varauduttava, varauduttava kaikkeen ja myös kansalaisten silmissä. – ”In omnia paratus” – ”In oculis civium.”

Ympäristön ohella toinen omia tutkimusohjelmiani ja mediaa kiinnostavia aiheita olivat yhdyskunta- ja aluesuunnitteluun, maaseutupolitiikkaan liittyvät tutkimukset erona urbaaniin asutukseen sekä Suomen kaupungistuminen ja kaupunkilaistumiseen liittyvät aiheet samaan aikaan. Sekä taloudellisena, poliittisena että sosiaalisena kysymyksenämme. Yhdyskuntasuunnittelu ja aluesuunnittelu saivat poliittisen värinsäkin ja omat puolueensakin.   Erityisesti sen suunnitteluvälineet sekä suuret yhdyskuntarakenteiden muutokset, meillä Suomessa maaseudun autioituminen ja kaupungistuminen sekä sosiaalisena ilmiönä kaupunkilaistuminen.  Nämä aiheet olivat esillä etenkin 1970-luvun puolella, mutta toki vielä tänäänkin sivuten nyt vaikkapa yhdyskunta- ja aluesuunnittelua sekä tästä käytävää poliittista keskusteluamme (sote ja maakunnat). Tutkimusta tehtiin tulevaisuutta varten ja epäuskoisten maassa. – ”In posterum” – ”In partibus infidelium.”

Kaupunkielämän laatu ja yhdyskuntarakenteet sekä maankäytön säätely (kaavoitus) sellaisenaan on myös medioita kiinnostava tiettyyn rajaan saakka. Samoin maaseutu rajattuna ympäristökysymyksiin osana haja-asutusalueiden vaikkapa uusien GIS-kartastojen laaditaan kaavoituksessamme. Kaupunkitutkimus ei ole ollut perinteisesti oikein suomalaisen kiinnostuksen kohde ennen 2000-lukua ja sosiaalisen median tuloa mukaan viestitykseen. Näin urbaani ympäristö ja kaupunkitutkimus on saanut olla ”rauhassa” medioittemme kiinnostuksen kohdistuessa etenkin maantieteen ja suunnittelumaantieteen kohdalla luontoon ja sen ympäristöön, sekä usein vielä matkailullisiin ja virkistyskäyttöön tarkoitettuun tutkimustyöhön.  Globaaliksi aihe tuli ympäristökriisin yhteydessä, mutta ei pelkästään luonnonmaantieteellisenä ja päivittäistä media-annostamme ruokkivana populaarina aiheena. Tutkittiin ikään kuin tulevaisuutta varten ja mahdollisessa olemisessa. – ”In posterum” – ”In posse.”

Eniten juuri julkisuutta ja mediaa palvelevaa tutkimusta tein 1980-luvulle tultaessa kansaiinvälisten ohjelmien yhteydessä ja Suomen toimiessa koordinaattorina mm. lukuisissa jokivesitöihin liittyvissä ohjelmissamme. Se että mukana olivat Euroopan suurimmat joet sekä yhdyskuntarakenteet, mutta myös Kiina, jäivät meiltä medioinemme pienelle huomiolle. Mikä tahansa jalkapallopeli tai kiekkoleijonien ottelu ohitti ne menne tullen. Nämä globaalit ohjelmat ja niiden tulokset sekä saavutetut hyvin konkreettiset, todella suuria jokilaaksoja palvelevat tulokset, olivat arjen elämää.  Näihin tuloksiin ja niiden toteutukseen ei liittynyt sellaista viihteellistä arvoa, saati sensaatioita, joista medioittamme katsojaluvut kilpailivat keskenään. Mukana ei ollut myöskään poliittisia jännitteitä tai vihapitoa rajoja sulkien tai avaten. Tutkijat eivät työskennelleet taisteluvarustuksissa, vaikka valtioiden rajoja ylittelivätkin, ja samalla suuret asiat sortuivat itse toistensa päälle. – ”In procinctu” – ”In se magna ruunt.” (Lucanus).

Arjen elämä ja sen järjestäytyminen osana yhdyskuntien byrokratiaa on tylsää tutkijoitten ja alan ammattilaisten leipätyötä. Maatilojen ympäristönhoito ja sen suunnittelu voi olla esillä vaikkapa uuden ”laboratorion” yhteydessä kutsuen sitä ”navetaksi”. Sama koski aikanaan osaamiskeskusohjelmiamme, jossa voitimme laitoksena ja tutkimusalueena sekä valtakunnallisesti arvokkaan aseman, mutta etenkin globaalina toimijana enemmän medioiltamme piilossa pysyvää mainetta, kuin hakien tänne vaikkapa olympialaisten isännyyden. Epäuskoisina sitä varmaan myös vieroksuttiinkin. – ”Incredulus odi. (Horatius). Juuri siitä johtuivat kiukut ja kyyneleet. – ”Indre irae et lacrimae.”

Urheilu on vain markkinoinnin kautta erilainen ja mediaviihteellinen tapahtuma, kuin mitä arkinen elämämme ja sen järjestäytyminen osana nyt vaikkapa robotiikkaa, uutta teknologiaa ja algoritmien käyttöä tuhansiin eri tarkoituksiin. Sama pätee maiseman ja ympäristön hoitoon. Taustalla on aina laajat tutkimukset ja yhteiset kongressit konferensseineen sekä järjestäytynyt tiede ja perustutkimus. Ilmiöt eivät synny ilman hyvin järjestäytynyttä tiedeyhteisöä ja sen reaaliaikaista yhteistyötämme sekä kykyä kouluttaa uudet sukupolvet jatkamaan työtämme. Koulutus ja hallinto on jokaisen professorin osaamista, siinä missä itse tiede ja tutkimus. Jos siihen liittyi vielä jotain ylimääräistä, neroutta ja oppimista, se oli ylimääräinen ja poikkeava ilmiönä. – ”Ingenium munus, discere movent.” (Ovidus).

Raportointi työstään medioillemme on sitten oma hyveensä sekin, hyvin vapaaehtoinen tapamme avata suurten massojen silmät etenkin poikkitieteisen tutkimuksen käytännön tehtäville ja niihin varautumiselle, ikään kuin ”ennusteina” tulevaisuutta avatenkin. Maaseudun kylätoiminnan käynnistämien oppaineen oli aikanaan tällainen prosessi aktivoida kylät omaehtoiseen työhönkin. Alueelliset verkostot ja luontoyrittäminen liittyi läheisesti jokilaaksoihin, jossa valtaosa ihmiskunnasta uurastaa ja leipänsä ansaitseekin. Se miten tämä toteutettiin osana jokilaaksojen tulevaisuutta (European Rivers Network) yhdistettiin toiseen suureen ohjelmaan (Sustainable developmen in agriculture) sekä lopulta myös osaksi Kiinaa (Susdev China). Usein tällaisten ohjelmien ja niiden hankkiminen on elämää varasan ja alasimen välissä, koiran ja suden välissä samalla. – ”Inter malleum et incudem”. – ”Inter canem et lupum.”

Elimme 2000-luvun alkua, vaikeaa aikaa, ja Suomessa ekologinen klusteri eteni innovaatiopolitiikassaan pitkälle. Tässä vaiheessa omat luentoni olivat jo siirtyneet nettiin ja palvelivat muitakin kuin yliopistojen kampusalueen käyttäjiä. Harrastuksenani syntyi samaan aikaan klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifestikin. (The manifest of cluster art, Art of clusters). Siinä sivussa oli syntynyt myös toinen väitöskirjani rajaten sen ekologiseen klusteriin ja innovaatiopolitiikkaan. Tavoite oli tehdä ns. nippuväitöskirja, kuten myös ensimmäisen väitöskirjani kohdalla, mutta molemmissa päädyttiin monografiseen väitöskirjaan ja kaksinkertaiseen työmäärään minulta. Tässä tapauksessa Minerva oli vastahakoinen kohdallani. – ”Invita Minerva”. (Horatius).

Tuo vaihe oli samalla ratkaiseva pohtiessani omaa työpanostani ja sen käyttöä jatkossa mahdollisimman tehokkaasti ja irtautuen vähin erin useamman yliopiston, akatemian, korkeakouluneuvoston (hallituksemme työrukkanen yliopistoihin ja korkeakouluihin) laitoshallinnon, opettajan (professori, erikoistutkija, tutkimusjohtaja) myös hallinnollisista tehtävistä, sekä keskittyen puhtaasti tutkijan työhön osana sähköisen median käyttöä ja robotiikkaa. En ollut suinkaan vihasta kalpea. – ”Ira pallidus.” Se teki, joka hyötyy. – ”Is fecit cui prodest.” Niin laki on kirjoitettu. – ”Ita lex scripta est.”

Samalla irtauduin luottamustehtävistä paikallishallinnossa ja maakuntahallinnossa, sairaaloissa jne. Jäljelle jäi kuitenkin globaali verkosto ja niiden etenkin tiedepuisto toiminta (science parks).  Lähestyin samalla eläkevuottani ja kirjoitin muistelmani, ehkä luetuimman kirjani ”Social media – Economy and Strategy” sekä sosiaalisen median paradigman. Takana oli jo yli sata monogarfista kirjaa sekä useita tuhansia myös tieteellisiä artikkeleita.  Hybridiyhteiskunnan kouristelu syntyi kirjana sekin juuri tuolloin vuonna 2011. Minervan ollessa vastahakoinen. – ”Invita Minerva” (Horatius).

Vuodesta 2013 alkaen olin vapaa eläkeläinen ja samalla vapaa kirjoittamaan ja pitämään yhteyksiä sinne, minne julkaisujen ylläpito, levitys, sekä etenkin yhteistyö Saksan (Ranskan) suuntaan edellytti. BoD kustantajanani oli kokonaan jotain muuta kuin mihin meillä Suomessa oli totuttu, mutta muistutti jo sukuni omistuksessa aikanaan ollutta ja Savonlinnassa ilmestyvää Itä-Savoa. Se siirtyi jo 1980-luvulla digiaikaan ensimmäisenä Suomessa ja sille naurettiin Helsingissä. Ei naureta enää. Voitetuista vaikeuksista jää aina mieluisa muisto. – ”Incunda est memoria praeteritorum malorum.” Nyt luostarilaitoksen ylläpitäjien venettä ei sentään hukutettu, kuten Krimin sodan aikaan juhannuksena 1850. 

Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikka I ja II olivat vuoden 2013 kirjojani ja osa sen artikkelista saattoi olla jo vaikkapa perussuomalaisten käytettävissä.  Samana vuonna syntyi suurteoksena ”Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita”. Vuonna 2014 kirja ”Enteet, utopiat ja dystopiat”, jossa kuvataan taantumamme takaisin kylmään sotaan. Seuraavana vuonna (2015) toinen osa vuonna 2011 ilmestyneestä kirjastani ”Arctic Babylon II” Kolmatta osaa saimme odottaa vuoteen 2023. Tähän odotteluun minulla oli kohtuullinen oikeus. – ”Ius aequum”.

Yhteistyö tiivistyi suomalaisiin medioihin ja samalla myös perussuomalaisiin laatiessani manifestini ”Cluster art and Art of clusters” joka on sittemmin tärkein julkaisufoorumini sosiaalisen median rinnalla (www.clusterart.org). Se sisältää kirjoitusteni ja tuhansien kuvien ohella (veistokset ja maalaukset) kaikki julkaissut artikkelini sekä kirjani.  Tyypillisiä pelkästään kotisivullani julkaistuja kirjoja ovat vaikkapa tuolta vuodelta kirjat ”Väkivallan ja terrorin vuosi” sekä ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. Molemmat blogi- esseekirjoinani. Kirjojani syntyi nyt useampia saman vuoden aikana. Se on kohtuullinen oikeus. – ”Ius aequum.”  

Näkyvin panostus tuolle vuodelle oli kuitenkin Suomen juhlavuoden blogi- ja esseekirja sekä kirja: ”Finland’s big year 1017 – Suomi 100.”

Tuon juhlavuoden julkaisun jälkeen olen kirjoittanut kaikkiaan 22 monografista kirjaa, joista valtaosa sisältää myös perussuomalaisten sähköisen sivuston kautta julkaistut nyt 2000 artikkelia tai blogia. Blogeiksi ne ovat liian laajoja, ja samalla ne on suojattu sellaiselta häiritsevältä käytöltä, joka voisi olla niitä lukeville vain vahingoksi.  Lämmin kiitos tästä yhteistyöstä sivuston ylläpitäjille ja oikein hyvää kevättä vuonna 2024. Jumalaa on kaikki minkä näet, kaikki mikä sinussa liikkuu ja liikuttuu.” – ”Iuppiter est quodcumque vides, quodcumque moveris.” (Cato nuorempi).

Mediayhteiskunnan ja sen koukut välttelet parhaiten, kirjoittamalla sinne itse juttusi, omistamalla median tai työskentelemällä toimittajana. Kaikkea noita kolmea olen kokeillut, joko yksin tai osana sukuani, laitosta, joka sijoittuu mediatalon sisälle, sekä muistat tervehtiä päätoimittajaa päivittäin, kirjoittaa omat juttusikin hänen oppeja kuunnellen ja noudattaenkin. Jos hänet on palkittu vuoden parhaana, siinä missä kanssasi kilpaileva professorikin, ja olet väitellyt useamassa tiedekunnassakin, pyytänyt naisesi kanssa Suomen suurimmat kalat, ja saanut sitä kautta ainoat merkittävät lehtiotsikot, olet onnistunut varmasti kiertämään pahimmat miinat, sekä mediayhteiskuntamme tiellesi asettamat harhapolutkin. Oikeus elämään ja kuolemaan on ansaittu. –  ”Ius vitae necisque.”

On arkea elomme tää ja kaikki mi mieleemme jää, päivät nuo jne. jne.

Toinen tapa on ryhtyä matkoillaan media tutkijaksi, harrastaa tutkivaa journalismia, on kantaa mukanaan kameraa, jututtaa vapaa aikoinaan kongresseissa muita mukana olijoita, ja paikallista väkeäkin samalla, raportoiden matkoistaan kuten aikanaan Pikku Prinssin maantieteilijä apulaisensa koulutti. He, jotka olivat luotettavia kertojia, eivät päihteisiin taipuvaisia. Jälkimmäisten juttuihin maantieteilijä ei oikein luottanut ja kirjoitti ne kehnommalle paperillekin. Sellainen kun ei ole itse kuvattavana, vaan kuvaat kohteesi ja säästyt pahimmilta vaurioilta olemalla kameran oikealla puolellakin ja mieluiten samalla raittiina, sekä tuoden mukanasi maantieteilijälle uskottavampaa kirjoitettavaakin. Sellainen työ itsessään ilahduttaa. – ”Iuvat ipse labor.” (Martialis). 

Kolmas tapa elää pitkä, sekä yhteisösi suojelema elämä, on vältellä kovin lyhytikäisten ammatteja. Niinpä samaisen Pikku Prinssin kirjoittaja kirjailijana valitsi ammatikseen ensimmäisen maailmansodan taistelijalentäjän ammatin. Se oli lyhytnäköinen valinta niin kiinnostavan aikuisten sadun kirjoittajalta. Keski-ikä oli muutaman tunnin siinä ammatissa eläen. Ja näin tällä upean aikuisten sadun kirjoittajallakin. Atlantille hävisi ensilennollaan. Varmaan työ itsessään ilahdutti. – ”Iuvat ipse labor.” (Martialis). 

Itse olen viettänyt sairaalassa pari kertaa, joista pisin jo lapsuudessa koettuna, umpilisäkkeen sinne samalla itsestäni jättäenkin muistona käynnistäni. Niinpä kun omistat itse lehtitalon, kirjoitat sen sisällä tutkimuksesi ja utelet päätoimittajalta, miten kirjoittaa ja kenelle, vältyt sellaisilta miinoilta, joita mediayhteiskunta meille asettelee. Julkaise itse kirjasi, sekä mieluiten muualla kuin siinä pienessä maassa ja maakunnassa, jossa satut elämään. Mutta ennen kaikkea välttele siinä kylässäsi viinin synnyttämiä riitoja. – ”Jurgia praecipue vino stimulata caveto.” (Ovidius).  

Luennoi tarvittaessa lähiyhteisösi pienmediaan sekä tänään robotiikan ja tekoälyn aikana muista, että lehtitalosi on jo myyty, sekä hoidettu ensimmäisenä sähköisen median ja uuden teknologian käyttäjänä odottamaan robotiikan ja algoritmien aikaa. Kulttuuria ja etenkin kuvataiteita harrastavana kehitä oma tyylisi, eikä kukaan ole sinua kiusaamassa eläen muuten kuten taiteilija, jonka taideteoksia ei myyty edes yhtä kappaletta taiteilijan eläessä. Kun niitä aletaan myydä ja mesoa, olet jo poistunut näyttämöltä onnellisena ja veljesi elätettävänä tapauksenakin. Huolehdi siitä, kuinka vaivihkaa valuu aika pois, liitää tiehensä huomaamatta. – ”Labitur occulte fallitque volatilis aetas.” (Ovidius).   

Kongresseissa ja konferensseissa muista olla niiden järjestäjien joukossa, älä jää turistilauman osaksi, jolloin sinuun ei kiinnitetä huomiota edes kadulla liikkuenkin. Opi itse olemaan oman onnesi seppä. Automaation ja datan hyödyntämisen merkitys liiketoiminnassa kasvaa. Palveluiden ja prosessien automatisointi on edellytys älykkään liiketoiminnan kehittämiselle sekä työn tuottavuuden ja asiakasarvon kasvattamiselle. Oikeuden tehtävänä taas ei ole tehdä vääryyttä ihmisille. – ”Justitiae partes sunt non violare homines.” (Cicero).   

Jokainen toistuva, rutiininomainen mutta hoidettava prosessi mikä tahansa, on oivallinen kohde automatisoinnille.  Automaation avulla rutiinityöt voidaan hoitaa tehokkaasti ja ihmiset voivat keskittyä arvoa tuottaviin ydintehtäviinsä. Tee sinä samoin. Ole ensimmäisten joukossa ja välttele näin massojen ryntäykset. Kilpailua päästä medioitten kuvattavaksi tai itse itsestäsi kuvia ottaen. Kameran takana pysyvä on aina turvassa. Työ ei ole hyvä. Mikä sitten on hyvä? Työn halveksunta. –” Labor bonum non est. Quid ergo est bonum? Laboris contemptio.” (Seneca).

Ohjelmistorobotiikan avulla prosesseja voidaan automatisoida erittäin tehokkaasti ja kustannustehokkaasti millä toimialalla tahansa. Tässä ei ole mitään uutta. Tekoäly on lisännyt ohjelmistorobotiikan mahdollisuuksia ja tehoja entisestään. Sääntömääräinen ohjelmistorobotiikka on saanut rinnalleen tekoälyavusteisen robotiikan, joka laajentaa automaatioiden hyödyntämiskohteita ja tehostaa robottien käyttöönottoa.  Kaiken on lopulta voittanut peräänantamaton uurastus. – ”Labor omnia vicit improbus.” (Vergilius). Ja näin palaan taas kotikaupunkini lukion portaille. Taas nuo samat sanat.

Ole tässä vielä se ensimmäinen tai oikeammin ensimmäisten joukossa. Samalla välttele julkisuutta maailmaa kiertäen ja valiten hotellit, jotka ovat Turkissa ja Istanbulissa, maanjäristysalueilla, ikään kuin pyramideja sinne aikanaan rakentaen. Kun kohtaat maanjäristyksiä, hotellipaloja, lentokoneiden syöksymiset mereen, sinulta on jo omat lippusikin varastettukin. Nuku rauhassa yösi ikivanhassa hotellissasi, jota edes lukuisat sodat tai maanjäristykset eivät ole raunioittaneet. Nuku yösi siellä rauhassa, kun muut värjöttelevät teltoissaan ulkosalla. He tekevät senkin vaivalla ja kunnialla. – ”Labore et honore.”

Automaatiota hyödynnetään tuloksekkaasti esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävissä, tiedonkäsittelytehtävissä ja tiedonsiirroissa, varastosaldojen tarkkailussa, viestinnässä, hakemusten käsittelyssä ja automaattisessa päätöksenteossa. Tunnista nämä ennen muita ja olet taas ajan tasalla ja oman onnesi seppänä. Toki voit olla samaan aikaan menneen ajan ylistäjäkin. Sitä arvostetaan. – ”Laudator temporis acti.”

Pahiten riepotellaan väärin paikkansa valinneita ja etenkin poliitikkoja tai muita narsismiltaan häiriintyneitä, huippuja urheilussa tai missä tahansa missikisassa muiden kuvattavaksi joutuvia.  Valitse työsi oikein ja ole oman onnesi seppä. Oli aika sitten suuren ikäluokan syntymässä ja sotien ajoissa, tai pitkän rauhan kestäessä sekä teknologisten innovaatioiden synnyn luonnehtimassa sosiaalisessa mediassamme, globaalissa muutoksessa miljardien joukossa viestittäen. Muista sinä kuinka leijonat eivät kiusaa perhosia. – ”Leones non sunt papilionibus molesti.” (Martialis).  

Pysy silloinkin muiden ulottumattomissa, älä itse muutu tekoälyksi robotiikan kanssa sinuksi tulleena tunnevammaisena, vaan valitse poikkitieteinen ura sitä ohjaillen suuntaan, joka ei ole miinan polkijan ammattina tunnettu painajainen. Olkoonkin, että tänään sinulta vaaditaan tarkempaa vainua kuin mitä vanhemmiltasi. Ymmärrystä siitä, mitä ensimmäisen maailmansodan taistelulentäjältä Pikku Prinssin kirjoittajana puuttui.  Juuri kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen, mitä ei saa muuttaa. – ”Levius fit patientia, quidquid corrigere est nefas.”

Jääden jyrän alle narsisminsa kanssa kilvoitellen maailmansotien tarkkailijana, samalla romaaninsa opit siellä unohtaenkin. Riski tulla huomatuksi myöhemmin rauhan aikana virheineen on vähäinen, mutta samaan aikaan todellinen. Ensimmäisen maailmasodan taistelulentäjänä. Maailman lyhyintä ammatti näin muutaman tunnin hoitaen. Kaikki me noudatamme lakia voidaksemme olla vapaita. – ”Legibus omnes idcirco servimus, ut liberi esse possumus.” (Cicero).  

Kirjasi julkaistaan ja pahimmassa tapauksessa myös kuvataan narsistisen ihmisen toimesta Iisalmessa tai vaihtoehtoisesti Forssassa. Näin elämäsi ehtoo on pilattu ja patsastelet kameroitten edessä väärään aikaan raihnaisena vanhuksena. Mieti tätä, kun luet tekstejäni, vuosikymmenet sitten kirjoitettujakin. Tuhansittain ja sadoittain kirjoiksikin julkaistuina. Sinä itse julkaisten ja kustantajan tehtävätkin hoitaen. Nyt vain uudella ja innovatiivisella tavalla. Jälleen kerran, kuten aiemmin 1980-luvullakin Savonlinnassa.  Nyt vain Saksassa ja Ranskassa, Kalifornian piilaaksossa vaikuttaen. Ylenkatsomatta Kiinaa ja Afrikkaa. Juuri kieli on huonon orjan huonoin osa. – ”Lingua mali pars pessima servi.” (Juvenalis).

Jatka elämääsi vaihtaen maisemaa, väittele tohtoriksi moneen kertaan ja muuntaudu uuteen tehtävään uudessa asussakin. Elämää et voi huijata, etkä itseäsi, mutta robotteja voit.  Tee itse oma kertomuksesi muistaen samalla, että muistelmiakin tehdään tänään algoritmien kanssa seurustellenkin. Seurustella voi, mutta ei rakastua sellaiseen, joka on tunnevammainen kone, robotti. Toki poikki- ja monitieteinen, mutta vain älyllisiä ominaisuuksiaan esitellen. Tunneihminen on myös älyltään ja ratkaisuiltaan vajavainen sekä auttamattoman hidas. Kaukana reaaliaikaisesta. Hyväksy omat rajasi mutta älä vähättele vahvuuksiasi. Hyväksy saamasi kielen ruoskaniskut. ”Linguae vebera.” (Horatius).

Ensimmäisen vaiheen innovaattorit, sinua nopeammat, ovat kadonneet toki jo maisemista ja suurten massojen ilmestyessä paikalle. Sinä olet jo kadonnut tai elät kuin tietämättä, mitä on tapahtunut, sekä yllätät muut asenteella, jossa arvot ovat kertomuksineen sinun itsesi luomuksia. Törmäät niihin sitten myöhemmin lastesi tai mieluiten heidän lastensa kautta taustalla hymyillen. Olet edelleen oma mediasi, kustantaja ja tutkija samaan aikaan. Narsismista kirjoittava ja sen häiriöt tunnistava vieras setä muiden vieraitten joukossa. Hymyile havainnoillesi, mutta älä ole ikinä ylimielinen. Se on perisynneistäsi vaarallisin.  Palauta mieleesi Erkki Junkkarisen laulamat nuoruusmuistosi:

Nuoruusmuistoja

On arkea elomme tää. Ja kaikki mi jäljelle jää. Päivät sen nuoruuden. Usein muistoissa kimaltelee. Ei aina se ruusuja suo. Ei aina se onnea tuo. Kuitenkin tiedän sen.
Nuoruuden aika on rakkauden.

Taas muistelen aikaa nuoruuden. Kauneinta aikaa rakkauden. Kirkkainta päivää.
Yötöntä yötä. Kanssasi viettää sain. Nuo kuvina silmissäni näin. Häävalssit, hunnut ystäväin. Ilot ja surut. Ne kullan murut. Kaikki on muistoja vain.

On elomme muistoja vain. On elomme haaveita vain. Päivät sen nuoruuden.
Kulkee ohitse kimaltaen. Ei aina se ruusuja suo. Ei aina se onnea tuo. Kuitenkin tiedän sen. Nuoruuden aika on rakkauden.

Taas muistelen aikaa nuoruuden. Kauneinta aikaa rakkauden. Kirkkainta päivää.
Yötöntä yötä. Kanssasi viettää sain. Nuo kuvina silmissäni näin. Häävalssit, hunnut ystäväin. Ilot ja surut. Kullan murut. Kaikki on muistoja vain.

Muistojen jälkeen on aika palata arkeen. Mitä tapahtui tuhansille artikkeleille ja klusteritaiteen kuvilleni? Näistä noin viidesosa, 2000 artikkelia ja esseetä on lähetetty sen poliittisen liikkeen käyttöön, jonka isäni ja hänen aikalaisensa perustivat toisen maailmansodan veteraaneina rinnan Karjalasta muuttaneiden evakkojen kanssa vuonna 1959 Pieksämäellä. Olin siellä heidän mukanaan lausumassa runoja. Olin silloin kahdeksan vuotta. Vielä silloin minua ei kahlinnut edes runollinen vapaus. – ”Licentia poetica.” (Seneca). Vasta myöhemmin pelko kangistaa kielen. – ”Lingua huaret metu.” (Terentius). Niinpä kieli on huonon orjan huonoin osa. – ”Lingua mali pars pessima servi.” (Juvenalis).

Sama puolue muutti myöhemmin nimensä ja sai vuonna 1970 suuren vaalivoiton. Elettiin suuren yhdyskuntarakenteen murrosta ja maaseutumme oli kovilla, suuret ikäluokat hakivat paikkaansa muuttaen maalta kaupunkeihin, Ruotsiin, osa kauemmaksikin. Opiskelu Helsingissä oli radikaalin nuorison seurauksena ahdistavaa. Radikaali vasemmisto ja Urho Kekkonen sekä suomettuminen tunnettiin ja se ahdisti. Onneksi oli uusia yliopistojakin, missä käynnistää opiskelunsa ja lopulta rinnakkain kahdessakin, jakaen ne luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin. Syntyi käsite loistaa vieraan valon avulla. – ”Lucet lucet aliena.” Tosiasiat puhuivat nekin. – ”Loquuntur facta.” 

Omat julkaisuni ovat pääosin alkaen noista vuosista ja jatkuen tähän päivään. Tuo puolue on vaihtanut nimeään, mutta ei ohjelmaansa. Se on edelleen myös eurooppalaisittain tai Yhdysvalloista katsoenkin mielenkiintoinen tutkijalle. Talousvasemmisto ja oikeisto, liberaalit ja konservatiivit ovat ikivanha tapa jakaa demokraattiset liikkeemme nelikenttään. Se ei ole luotettava. Ei kaikki kaikessa haettaessa luovuutta, innovatiivisuutta ja samalla varoen robotin tapaa luokitella tietokoneena.  Ihminen ei ole robotti, ei tekoälyä eikä algoritmien tavalla emotionaalinen tai täysin tunteeton psykopaatti.  Ihminen harrastaa leikkiä pyhillä asioilla. – ”Ludere cum sacris.”  Eivätkä kirjaimet punastele. – ”Litterare non erubescunt.”

Vuonna 2005 laadin manifestina kirjan klusteritaiteesta ja taiteen klustereista. (Manifest of Cluster Art and Art of clusters). Googlaten en löytänyt tuolloin yhtään alan julkaisua tai edes muuta mainintaa, lukuun ottamatta yhtä geologien julkaisua. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä taiteen kanssa. Tänään sama käsite googlaten tuottaa kymmeniä miljoonia havaintoja ja parhaimmillaan luku oli sadoissa miljoonissa sekä lyhyen ajan tuhansissa miljoonissa. Syntyi vaikutelma maailman valosta. – ”Lumen mundi.” Ihmiseksi syntyneelle se on samalla katumuksen paikka. – ”Locus paenitentiae.”  

Tämä oli dramaattinen muutos myös omalla kohdallani. Liki kaikki julkaisuni ovat sen jälkeen liittyneet tuohon käsitteeseen, joka on samalla kotisivunikin. En edusta siten käsitettä klusteritaide tai taiteiden klustereita, vaan olen tuo henkilö lainaten Salvador Dalia, kun häneltä kysyttiin, edustaako hänen taiteensa surrealismia. Ei edustanut. Hän oli herra surrealismi itse. Surrealismi oli toki syntynyt jo ennen Dalia, mutta Salvador Dali antoi sille koko sielunsa ja omisti elämänsä surrealistina taiteelleen. Ihminen on kuitenkin ihmiselle susi, ei ihminen, jos häntä ei tunne. – ”Lupus est homo homini, non homo, quom qualis sit non novit.” (Plautus).

Seuraavana vuonna 2006 julkaistiin toinen väitöskirjani: ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” (Ecological cluster and Innovation Policy). Kirja on monografinen väitöskirja ei ns. nippuväitös. Myös edellinen väitöskirjani vuodelta 1982 oli monografinen, vaikka molempien kohdalla olisi ollut mahdollisuus myös ns. nippuväitökseen ja moni oli sitä toivonutkin. Olin jo tuolloin erittäin tuottelias tutkijana ja samalla nämä tutkimukset olivat johtaneet myös merkittäviin yhteiskunnallisiin ja myös luontoa suojeleviin ja säästäviin ratkaisuihin. Luonnolla leikkimisen aika oli ohi. – ”Ludendi tempus.” Leikkiä pyhillä asioilla. – ”Ludere cum sacris.”

Syntyivät mm. koskiensuojelulakimme ja lopulta myös kunnon korvaukset koetuista vahingoista sekä lopulta ympäristöministeriökin ja sille ensimmäinen ministeri juuri Iijokilaakson suojelualueelta syntyneenä ja siellä tuolloin asuenkin. Elimme kokonaan uutta vaihetta, jossa ympäristön merkitys oli kohonnut ohi poliittisten liikkeittemme perinteisten luokkajakojen. Näin myös tutkimus oli laajentunut luonnontutkimuksesta yhteiskunnallisiin aiheisiin ja edellytti myös yhä laajempaa poikki- ja monitieteistä otetta yliopistoiltamme ja sen opettajilta selkä tutkijoiltamme. Näin toinen väitös luonnontieteistä ja toinen ihmistieteistä oli perusteltua tai oikeammin välttämätöntä. Tänään robotiikan ja ekoälyn sekä algoritmien aikaan ymmärrämme sen erityisen merkittävänä yhteiskunnallisena muutoksena ajattelussamme.  Edessä oli samalla suurten riitojen sovittaminenkin. – ”Tantas componere lites.” Tästä vallitsi äänetön suostumus ja yksimielisyys. – ”Tacita assensio” – ”Tacitus consensus.”

Samaan aikaan kun ympäristötutkimus ja sen luonne muuttui maailmalla, samaan aikaan lisääntyi innovaatiopolitiikan käyttö osana kansalaismediaa sekä sosiaalisen median sivustoja. ”Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. – Webympäristön tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena.” (Blogs and innovation prodesses in the Web environment) oli julkaisunani vallankumouksellinen laadittuna MTT:n organisaatiossa rinnan agronetin yleistymisen myötä. Olimme globaalin maailman kärkimaita juuri luonnonvarojen käytön ja suojelun tutkimuksen kohdalla ja se näkyi toki myös käyttämässämme teknologiassa jo 2000-luvun alussa. Internet oli siirtynyt agronetin kautta jo hyvin varhain maatilojemme arkeen ja internet tuli vasta muutaman vuoden viiveellä tämän jäljessä. Medioista Itä-Savo Savonlinnassa siirtyi jo 1980-luvulle ajan vaatimusten mukaan uuteen teknologiaan ensimmäisenä Suomessa ja sukuni omistuksessakin. Helsingin Sanomat paljon myöhemmin.  Elimme silloin ja elämme nyt kovia aikoja, ystävä hyvä. – ”Tempora aspera vivimus, amice bone.”

Kopio Matti Luostarisen julkaisuluettelosta monografioina alkaen vuodesta 2005:

83) Luostarinen, M. (2005). Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti. Manifest of Cluster Art. Forssan kirjapaino. Forssa, 48 s (kuvitettu)

84) Luostarinen, M. (2006). Ekologinen klusteri ja Innovaatiopolitiikka. Ecological Cluster and Innovation Policy. Turun yliopisto, Sosiologian laitos.  (Second doctoral dissertation). Maa. – ja elintarviketalous 70. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. 288 s.

85) Luostarinen, M. (2007). Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena. Maa- ja elintarviketalous 102. Blogs and innovation processes in the Web environment. Agrifood Research Finland. 558 p. verkkojulkaisuna (kuvitettu).

86) Luostarinen, M. (2008). Arctic Babylon 2011 (I). Apogryfiset ennusteet. BoD. Norderstedt. Germany, 560 p.

87) Luostarinen, M. (2009). Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa. New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy. BoD. Norderstedt. Germany. 500 p.

88) Luostarinen, M. (2009). Global blog, weblog and blogosphere, innovation processeses and web environment. Global economy in relation to success of STPs. IASP. Malaga

Arktinen Babylon oli ollut kirjanani käsikirjoitusvaiheessa jo 1970-luvulla, mutta painotyöt kaatuivat oululaisen Kalevan alan kirjapainon vararikkoon. Kirja julkaistiin Saksassa vuonna 2008, ja yhteistyö on sen jälkeen jatkunut siellä katkeamatta tähän päivään. Samalla sekä painomusteessa että paperissa on säästetty luontoamme ja uutta toimintakulttuuria ovat suosineet kaikki ympäristöään rakastavat ja ylläpitävät kirjailijat ja kirjojen kuluttajat. Jokaisen kirjani saa myös ilmaiseksi kotisivultani lukien. Samoin artikkelit ja esseet erikseen kuvitettuinakin.  Innovaatioprosessit ja web -ympäristö on ollut omana aiheenani myös vieraillessani maailmalla kongresseissa ja julkaisten aiheesta jo hyvin varhain uusimman tieteen saavutuksistamme.  Samalla tutkimuksissani mukana ovat olleet mahdollisimman laajat verkostot ja klustereiden rakenteet sekä ympäristökysymykset. Lämmin kiitos kaikille globaalin maailman lukuisille yhteistyökumppaneilleni. Mukana on ollut myös äärimmäinen hätätila ja suunnitelmissa lujasti pysyvät verkosto- ja klusterirakenteet. ”Tempus ultimum” – ”Tenax propositi.” (Horatius).

89) Luostarinen, M. (2010). Uusi mediayhteiskunta. Blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa. New media society. Blogs and social media in the change of innovation society. Bod. Norderstedt. Germany. 336 p. (kuvitettu)

90) Luostarinen, M. (2010). Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma. Social Media Paradigm. Bod. Norderstedt. Germany. 386 p. (kuvitettu)

91) Luostarinen, M. (2011). Social media economy. Sosiaalisen median talous. BoD. Norderstedt. Germany, 344 s.

92) Luostarinen, M. (2011). Social media – Economy and Strategy. BoD. Norderstedt. Germany, 342 s.

Sosiaalisen median sisältö ja menestys oli aiheenani täyttäessäni 60-vuotta. Kirja ”Social media – Economy and Strategy” avasi aikanaan googlaten yli miljardin lukijan rajan. Kirja on tunnetuin töistäni, tai ainakin eniten levinnyt sekä luetuin aikanaan. Moni luki sen yliopistoissamme myös tenttikirjana. Sen suomenkieliset osat eivät vastaa oikein alkuperäistä englanninkielistä. Vielä tuossa vaiheessa olimme varovaisia ja kehnoa käännöstä ei hyväksytty. Omasta kielestämme kun puuttui käsitteitä, joita maailmalla tuolloin viljeltiin ja erityisen paljon tiedeyhteisön sisällä. Kirja oli osoitettu tuon ajan ammattilaisille ja poikkitieteiseen käyttöön myöhemmin myös robotiikassa ja tekoälyn suunnittelussa. Tässä Suomi ja oma äidinkielemme on nyt kohtuullisen hyvässä kuosissa. Hiottu ja sileä – ”Teres atque rotundus.” (Horatius).  

93) Luostarinen, M. (2011). Hybridiyhteiskunnan kouristelua. BoD. Norderstedt. Germany, 520 s (photos 50 / see: Cluster art).

94) Luostarinen, M. (2013). Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa. Osa 1: Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin. BoD, Norderstedt, Germany, 384 s. (kuvat: Cluster Art, Finnish design, glass art 100 kpl)

95) Luostarinen, M. (2013). Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikka. Osa 2: Norjalaisesta tragediasta illuusiotalouteen ja stagnaatioon. BoD, Norderstedt, Germany, 296 s.  (kuvat: taide kirjoittajan ja Cluster Art tuotantoa, noin 100 kpl).

96) Luostarinen, M. (2013). Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita – Thousand and one Years. BoD, Nodrestedt, Germany, 596 s.

97) Luostarinen, M. (2014). Vuoden 2013 enteet ja utopiat, dystopiat. Taantuma kylmään sotaan. BoD, Norderstedt, Garmany. 560 p. (Yli 250 pääosin aiemmin julkaisematonta taidekuvaa ja liki sata artikkelia (lastua ja blogia) kertoen, mikä taannutti meidät kylmään sotaan ja muutti utopiat dystopiaksi)

Hybridiyhteiskunnan kouristelu (2011) oli ajankohtainen kirja ja vielä tänään saamme kuulla sen päivittäin kielessämme, ja samalla yhdistäen ikävään ilmiöön omalla itärajallamme. Olimme yli vuosikymmenen edellä tämän käsitteen käytössä, ja se että kirjoitin aiheesta mm. perussuomalaisten sähköiseen mediaan ja Timo Soini sai kirjani, johti ystävälliseen kirjeeseen presidentiltämme. Kirjat ensin presidentille ja vasta sitten oppositiojohtajille. Myöhemmin Suomi saikin oman ja yhteisen eurooppalaisen instituutin hoitamaan ilmiön tutkimusta ja hyvä niin.  Elimme mediayhteiskunnassa ja sen suurten tapahtumien pyörteessä. Se mitä olin ennustanut jo joskus 1970-luvulla, toteutui kirjaimellisesti ja samana vuonna, jolloin ennustukseni oli myös luvattu toteutuviksi (2011). Oikeammin taustalla oli myös Mayakansa ja sen ennusteetkin paljon vanhempina. Kunnia sinne minne se kuuluukin. Minä vain hivenen tarkensin ja täsmensin. Ikävä kyllä nämä levottomuudet levisivät työpaikallenikin. Oli aika siirtyä eläkkeelle. Leikkimisen aika oli ohi. – ”Tempus ludendi” Edessä oli äärimmäinen hätätila. – ”Tempus ultimum.” Aika pakeni edessämme. – ”Tempus fugit.” (Vergilius).

98) Luostarinen, M. (2015). Arctic Babylon 2015 (II). Apokryfiset ennusteet toteutuvat. Bod, Norderstedt, Germany. 484 p. (Liki apokalyptisen kirjasarjan yhdestoista kuvitettu laitos. Vuonna 2005 kirjoitettu ”Arctic Babylon 2011” saa siinä ennustuksineen koko ajan kiihtyvällä tavalla toteutuvan maailmanlopun tunnelman pitäytyen oman aikamme mediamaailman tapahtumissa, päivä päivältä sitä sosiaaliseen mediaan esseinä siirtäen, sekä samalla tulkiten poikkitieteisesti ja omakohtaisesti eläen myös mm. suomalaisten vaalien “jytkyn” synty puolueen sisältä populismin tutkijana se kokien)

99) Luostarinen, M. (2016). Cluster art. Art of Clusters.

100) Luostarinen, M. (2017). Finland’s big year 2017. Suomi 100. 100 short essays on the 100 selected works. Sata esseetä sadasta teoksesta. Clusterart.org. 556 p.

Books 96-98 now also as electric books

101) Luostarinen, M. (2018). Blogi- ja esseekirja 2016. Väkivallan ja terrorin vuosi. Clusterart.org. Finsome.fi. 447 p. Clusterart.

102) Luostarinen, M. (2018). Blogi- ja esseekirja 2017. Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. Clusterart.org. Finsome.fi. 636 p.  Clusterart.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi sai oman kirjansa, ja samalla kirja koostui sadasta aiemmin kirjotetusta kirjastanikin. Jokaisesta sadasta kirjastani siirtyi yksi kertomus juhlakirjaan, ja aivan alkuun kuvaus tuhannen vuoden ajasta ja Ruotsin ajan kuninkaista sekä Venäjän ajan keisareistamme. Vasta tämän jälkeen hiven myös silloisesta tusinasta presidentistämmekin. Pirun tusina tuli juuri täyteen. Vuosi 2016 oli väkivallan ja terrorin vuosi, sekä vuosi 2017 paljon muutakin kuin Suomen juhlintaa. Suomi oli yllätykseksemme tuntematon maa. – ”Terra incognita”, Ei oikein kenenkään maa. – ”Terra nullis.” Ja samalla maailman onnellisin maa.    

103) Luostarinen, M. (2018). Suomen juhlavuoden 2017 blogi- ja esseekirja – Suomi 100. Finland’s big year 2017 blogs and essays – Suomi 100. BoD. Norderstedt. Germany. 511 p.

104) Matti Luostarinen 2019: Cluster Arts – Photos 2017. Resnap. 99 p.

105) Matti Luostarinen 2019: Cluster arts – Photos 2018. Resnap. 118 p.

106) Matti Luostarinen 2019: Suomi – Maailman onnellisimman maan oppikirja numero I. Finland – the happiest country in the world, part I. BoD. Norderstedt, Germany. 272 p.

107) Matti Luostarinen 2019: Suomi – Maailman onnellisimman maan oppikirja numero II. Finland – the happiest country in the world, part II. BoD. Norderstedt, Germany. 258 p.

108) Matti Luostarinen 2019: Blogi- ja esseekirja 2018. Hellettä ja hipstereitä – Elämä on laiffii. Clusterart. 325 p.

109) Luostarinen. M. (2019). Menetetty vuosikymmen. Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010–2019. Clusterart.org. BoD. Norderstedt, Germany. 488 p.

110) Luostarinen, M. (2019). Vuosikymmen kirja – osa I. Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010–2019. Hyvät, pahat ja rillumat.  Clusterart.org. BoD. Norderstedt. Germany.368 p.

111) Luostarinen, M. (2019) Vuosikymmenen kirja – osa II. Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010–2019. Elämä on laiffii. Clusterart.org. BoD. Norderstedt. Germany. 348 p.

112) Luostarinen, M. (2019). Cluster Arts – Photos 2019. Resnap.126 p.

Vuosi 2019 oli poikkeuksellisen työlästä aikaa ylläpitää samaan aikaan sekä perinteisiä kirjojani että blogikokoelmia.  Samalla otin työkseni koota vuosikymmenen kirja kahtena painoksena. Se sisälsi parhaat palat vuosituhannen toisen vuosikymmenen tapahtumistamme meillä ja muualla. ”Hyvät, pahat ja rillumat” sekä ”Elämä on laiffii” olivat yksin jättiponnistus myös lapsilleni, josta sydämellinen kiitos heille. Me suomalaiset olemme lukijakansaa, mutta myös kuvataiteilijoita sekä uskomattoman uutteria työn sankareitakin. Näin jälkeenpäin ajatellen mahdoton urakka mutta tulipahan hoidettua. Mutta ei ilman lasteni, Outin ja Veli-Matin avustusta. Ilman heitä ei yksikään näistä kirjoista olisi syntynyt. 

113) Luostarinen, M. (2020). Anaxagoras de Clasomene – Arctic Babylon. Blogi- ja esseekirja 2019.    Cluster art. 556 p.

114) Luostarinen, M. (2020). Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan. Essee- ja blogikokoelma 2019. Clusterart.org. BoD. Norderstedt. Germany. 404 p.

Vuosi 2020 vedettiinkin sitten hiven henkeä ja meiltä valmistui vain kaksi painosta kuvitettuna. Tosin yhteinen sivumäärä liki A4 koossa (yli 1000 sivua) on samalle vuodelle mahdoton urakka ilman jo hyvin kokeneita työn sankareitamme. Kustantaja pysyi sekin vauhdissa mukana. Vuosikymmenen vaihdos oli tuomassa uusia tuulia myös Saksaan ja maan johtavaksi kasvava kustantaja oli levittämässä siipiään yhä vain suurempiin painos- ja kirjailijamääriinkin. Haasteita oli monella suunnalla. BoD ja Cluster art tunnettiin maailmalla ja uudet haasteet syntyivät tekoälyn ja algoritmien sekä robotiikan suunnalta. Toki muualtakin, mutta missä näin ei olisi käynyt, siirryttäessä globaalista pandemiasta taantumaan ja Suomessa surren menetettyä vuosikymmentä.  Tähän kohtaan sopii Tuomas Akvinolaisen sanat: Pelkään yhden kirjan lukijaa. – ”Timeo lectorem unius libri.”Vain lisäyksellä, pelkään vain muutaman kirjan kirjoittajaa. Etenkin jos kirjat ovat pelkkää viihdettä.

115) Luostarinen, M. (2021). Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi. Blogi- ja esseekirja 2020. Clusterart. BoD. Norderstedt. Germany. 467 p. (also electric books)

116) Luostarinen, M. (2021). Muistelmakirja – Nyt. The way of my life. Clusterart. BoD. Norderstedt. Germany. 420 p. (also electric books)

117) Luostarinen, M. (2021). Cluster art and Art of Clusters 70 years. Norderstedt. Germany. 426 p. (also electric books)

Vuosi 2021 oli muistelmakirjojen aikaa täyttäessäni 70-vuotta. Nämä muistelmat tulivat rinnakkain pandemian sekä luovan tuhon vuodeksi kutsumani tapahtumaketjun seurauksena. ”Cluster art and art of Clusters 70 years” kuvaa kirjan nimenä suhdettani klustereihin ja niiden merkitykseen tieteen ja taiteen yhdistäjänä. Kirjoittaminen alkoi, kun oli kuusivuotis ja on säilynyt katkeamatta nyt tähän päivään saakka. Minulle se on elämä itse tai ehkä elämää suurempi tapahtumakin. Toista vaihtoehtoa minulla ei ole. Sama pätee kuvitukseen ja sen käyttöön tukemaan verbaalista sanomaamme. Se että lapseni tekevät samoin, on luonnollinen tapahtumaketju. Epäilemättä näin jatkuu myös seuraavan sukupolven toimesta, olkoonkin että välineet vaihtuvatkin. Vähemmän kirjoittava ei tiedä, kuinka fyysisesti rasittavaa voi olla kirjoittaa tuhansia sivuja vuosittain. On oltava hyvässä fyysisessä vireessäkin. Kirjailijan flow-tila voi kestää kauankin mutta ikääntyessä sitä on kyettävä hallitsemaan. Se on kirjailijan kypsyyskoe. – ”Testumonium maturitatis.” Tuomas Akvinolaista lainaten pelkään yhden kirjan ihmistä ja yhden kirjan lukijaa. ”Timeo hominem unius libri.”    

118) Matti Luostarinen 2022. Härän ja Omikronin vuosi. Cluster articles 2021. Klusteriartikkelit ja esseet vuodelle 2021. www.clusterart.org. www.mattiluostarinen.fi. 1417 p. 

119) Matti Luostarinen 2022. Härän ja Omikronin vuosi – Bull and Omicron Year. Cluster Articles 2021, part 1. BoD, Nordestedt Germany. 518 p. 

120) Matti Luostarinen 2022. Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä – Cluster Policy, Economy, and Art. Cluster Articles 2021, part 2. BoD. Norderstedt Germany, 544 p

121) Matti Luostarinen 2022. Teesi, Antiteesi ja Synteesi: Mytomania, Eskapismi, Putinismi. Talvisodasta Zelenskyin Ukrainaan ja Natoon. Finland’s Winter War to Zelenskyi’s Ukraine and NATO. Spring 2022 – Cluster Art Articles. BoD, Norderstedt, Helsinki, Germany, Suomi, 450 p.

122) Matti Luostarinen 2022. Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022. Europe’s crazy year 2022. Cluster Articles, summer 2022. BoD. Norderstedt, Helsinki, Germany, Suomi, 609 p. www.clusterart.org. Kansi: Veli-Matti Luostarinen. Toimitus ja taitto: Outi Huhtala / all the books since 2011.

Vuosi 2022 oli neljän kirjan vuosi. Viides on kuitenkin kirja sekin ja sijoitettu kotisivulleni (1417 sivua). Kyse on edelleen artikkelikokoelmista, mutta myös logiikasta, joka ei saa pettää. Kokonaisuus on kyettävä hallitsemaan.  Tässä mallina joskus lapsena käyttämäni Juhani Aho pyrki lastuineen hiven samaan, mutta kehnolla tekniikalla. Ei hän onnistunut. Tosin ei hänellä ollut poikkitieteistä tai monitieteistä monen väitöskirjan ja professuurin pätevyyttäkään, saati oman aikamme teknologiaa. Tuhansia artikkeleiden yhdistäminen sadoiksi kirjoiksi, ja samalla ne myös kuvittaen kiitos algoritmien, on oma ilmiönsä, eikä sen opiskelua voi siirtää ympäristöön, jossa teknologia ja kulttuuri ei ole sitä tukemassa. Meillä Suomessa näin on ollut. Kyse on yhteisestä ponnistelusta ja samalla suvusta, jonka historia tukee juuri tällaista ammattiakin. Kyse on siten juuristamme, spatiaalista identiteetistämme, josta ensimmäinen väitöskirjani on minua tukenut aineistoineen. Ei kaikki väitöskirjan sivuille mahdu. Suosittelen siksi nippuväitöskirjaa taottelijoille tutkijoillemme ja etenkin poikki- ja monitieteiseen työskentelyyn. Ihan vain omasta kokemuksestani. Ja varo yksinäisyyttä. Jos tulet olemaan työssäsi, missä tahansa, yksinäinen, tulet olemaan apea. – ”Tristis eris, si solus eris.” (Ovidus).  

123) Matti Luostarinen 2023. Arctic Babylon III. Karhu turkissa Nato narikassa. BoD, Norderstedt, Helsinki, Germany, Suomi. 655 p. www.clusterart.org. Kansi: Veli-Matti Luostarinen. Toimitus ja taitto: Outi Huhtala.

124) Matti Luostarinen 2023. Dum spiro, spero. De visu – De auditu – De olfactu. BoD, Nordestedt. Helsinki. Germany, Suomi, 593 p. www.clusterart.org. Kansi: Veli-Matti Luostarinen. Toimitus ja taitto: Outi Huhtala.

125) Matti Luostarinen 2023. Dum spiro, spero. De visu – De auditu – De olfactu. Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa. BoD, Norderstedt, Helsinki, Germany, Suomi. Kuvitettu painos. Kansi ja kuvat Veli-Matti Luostarinen. Toimitus ja taitto Outi Huhtala. 877 p. www.clusterart.org

126) Matti Luostarinen (2023). Botrus art – Arte clusters. Cluster Art and Art of Clusters II. BoD, Noderstedt. Helsinki. Germany, Suomi, 773 p. www.clusterart.org. Kansi ja kuvitus: Vellu Luostarinen (robotiikka). Toimitus ja taitto Outi Huhtala.

127) Matti Luostarinen (2023). Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka. Social media economy and strategy – Algorithms and robotics. BoD, Norderstedt. Helsinki. Germany, Suomi, 775 p. www.clusterart.org. Kansi ja kuvitus: Vellu Luostarinen (robotiikka). Toimitus ja taitto Outi Huhtala. 

128) Matti Luostarinen (2024). Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma. Ad surdas aures canere – laulaa kuuroille korville. BoD, Norderstedt. Helsinki. Germany, Suomi, 551 p. www.clusterart.org. Kansi ja kuvitus: Vellu Luostarinen. Toimitus ja taitto Outi Huhtala.

Mennyt vuosi ja uuden alku ovat uusien tekniikoiden käyttöä ja kokeilua pohjustaen tätä jo vuosikymmenet. Nyt se näyttäisi myös toteutuvan, mutta paljon komeampana kuin mitä ehkä vielä 2000-luvun alussa pohdiskelimme. Kirjan ja verbaalisen viestinnän sekä kuvituksen ja taiteen välinen yhteinen klusteri ovat toteutumassa moitteettomasti. Se pätee myös aikakausien ylittämisessä ja käyttäen apuna myös riittävän kattavaa kielellistä ”leikkiä” osana myös ikivanhoja kieliämme ja kuvataiteita. Tosin kuin on epäilty, tämä ei ”helpota” tai tee lapsille ja nuorille ”oikopolkuja” oppimiseen, vaan pikemminkin lisää mahdollisuuksia ja helmitaulusta siirrytään seuraavan vaiheeseen. Se ei ollut laskutikkukaan eikä sosiaalisen median alustat, vaan paljon enemmän ja poikkitieteistä yhdistellen nuorten opintoihinkin. Toki vaatimukset kasvavat myös opettajien kohdalla. Ilmiössä ei ole mitään uutta, mutta kehityksen vaatimukset eri tieteiden perusteiden oppimisessa on säilytettävä kuitenkin kohtuuden rajoissa. Joissakin perinteisissä rutiineissa on ehkä tingittävä. Näin on ollut aina ennenkin. Ei sen ihmeellisempää. Uusi aika ja sen tuotteet on kuitenkin syytä esitellä ensin perinteisessä muodossa ja nyt kirjan kansissa. Sen sijaan perinteinen sanomalehti on jäämässä historiaan. Sosiaalisen median ja tekoälyn yhteinen dilemma näyttää toteutuvan.  Samoin sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka. Botrus art – Arte clusters ei ole aivan sama kuin Cluster art – Art of clusters.   Se mitä Venäjällä tapahtuu, ei saa pysäyttää medioitamme pohtimaan, jälleen kerran, ikään kuin yhden asian liikkeenä liian kapeita raiteitamme edeten. Ad surdas aures canere – laulaa kuuroille korville. Kirjallisuus on muuttunut – so what? Missä isänmaa, siellä hyvä. – ”Ubi patria, ibi bene. (Cicero). Luonto on antanut jokaiselle luodulle jonkin vian. – ”Uni cuique dedit vitium Natura creato.” (Propertius).

Dum spiro, spero. De visu – De auditu – De olfactu. Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts