Ukrainan lähihistoriaa Suomesta seuraten

Ukrainan elämää ja suomalaista lähihistoriaa Lainaan joskus vanhempia kirjoituksiani rungoksi ja oman aikamme tapahtumien taustaksi (cluster articles ) ja muistaen samalla kokeneen kirjoittajan Jörn Donnerin opit ”itseään saa lainata” sitä edes kertomatta. Nyt lainaus on vuodelta 2013 joulukuulta ja koski silloin Ukrainan esittelyä. Tänään sille näytti tuleva uutta tilausta ja lyhentelen hivenen tuota alkuperäistä kirjoitustani samalla. Ukrainan maantiede ja historia vaatisivat toki monen kirjan verran tekstiä, eikä siihen voi nyt ryhtyä. Jotain siitä on kuitenkin…
Read More

Varautua pitäisi…

Varautua pitäisi, hinkua olisi, mutta mihin ja mistä resurssit? Jukka Tarkka kirjoittaa itsenäisyytemme elpymisajasta ja politiikan historian professori Juhana Aunesluoma arvostelee Tarkan kirjoituksen Helsingin Sanomien kulttuurisivulla (9.3.2022). Aunesluoman mukaan hetki ei olisi voinut olla osuvampi kuin juuri nyt Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Samasta aiheesta, Suomen muuttuvasta geopoliittisesta asemasta kylmän sodan lientyessä ovat toki kirjoittaneet muutkin, sekä tutkijat että poliitikot. Kylmä sota päättyi, Neuvostoliitto hajosi ja Suomi livahti länteen. Kuinka länteen ja miten hakea takuut, ei ole…
Read More

Naistenpäivän uutisantia

Naistenpäivän uutisantia Hesaria lukien Kansainvälisenä naisten päivänä on kirjoitettava naisista ja tyttöjen elämästä myös maan päämedioissamme. Helsingin Sanomat on kulttuurisivuillaan havainnut kuinka 1800-luvun ja oman aikamme tyttöjen elämässä ajatukset ovat kulkeneet kulttuurihistorioitsija Henna Karppinen-Kummunmäen havaintojen mukaan jokseenkin samoja latuja. Naisesta ja aikuisuudesta, rakkaudesta ja parisuhteesta, ystävistä ja huvituksista, ulkonäköpaineista, murheista ja huolista käytetään kovin samankaltaisia käsitteitä vuosisadasta toiseen. Ulkonäköpaineet ja tanssikoulut, ratkaisemattomat rakkaussuhteet, huoli omasta naiseudesta jne. ovat säilyneet yllättävänkin samankaltaisina.    Lehden nekrologi toimittaja…
Read More

Euroopan omituisin viikko ikinä

Putin puskee Suomea ja Ruotsia Natoon, jolloin miehen puusilmäisyys panee kysymään, onko Kremlin isännällä kaikki kunnossa, kirjoittaa Saska Saarikoski kolumnissaan (HS.6.3. 2022). Tosin jättää Ruotsin mainitsematta. Neuvostoliiton aikoina esiinnyimme toki hyvinkin itsevarmoina rajoistamme, tietäen toki, ettei siinä uskossa ollut muuta kuin kylmän sodan aiheuttamia omia valheitamme. Ei meihin kukaan uskonut eikä kukaan meistä ollut tosissaan. Nyt voimaa on enemmän, joten tuosta uskostakin kannattaisi pitää kiinni, pohdiskelee Saarikoski. Venäjää johtaa nyt paljas voima ja Biden pitää…
Read More

Valoa synkkään viikkoomme

Kaiken Ukrainasta tulevan synkän ja syvästi koskettavan kuvametariaalin kohdalla kirjoittaminen lamautuu. Ei oikein jaksa eikä kykene elämään sitä julmuutta, jossa mukana on lapsia, vanhuksia, perheitä, hävitettyä elämää ja toivottumuutta. Me yritämme kuitenkin hakea arjesta lohdutusta. Keskittyä tähän hetkeen ja auttaa itseämme päivästä seuraavaan. Pohtia sodan mielettömyyttä ikään kuin se olisi shakkipeli ja sillä omat siirtonsa. Eihän se sitä ole, kaukana sellaisesta pohdinnasta, johon sopii mukaan poliittista laskelmointia. Sellainen loukkaa normaalin ihmisen moraalia, arvoja ja psykologista,…
Read More

Lasten turvallisuuden tunne on nyt tärkeintä

Härän ja Omikron vuosi vaihtui karhun vuodeksi. Edellinen liittyy verkostoitumiseen ja klustereihin kaikilla elämän osa-alueilla. Venäjän käynnistäessä hyökkäyksensä Ukrainaan se kohdisti aggressionsa samalla eurooppalaisiin klustereihimme. Sitä Venäjällä ei ymmärretty. Käveltiin kulttuuriseen miinaan. Suomessa olisi oivallettu ja nyt se näkyy elämän kaikilla osa-alueillamme. Se on yhteinen kieli, joka sitoo länttä mutta myös yhä enemmän globaalia digiajan maailmaa medioineenkin. Jokainen artikkeli medioissamme on jo osa käsitettä "Cluster articles" ja politiikka käsitettä "Cluster policy". Aggressio näitä klustereitamme vastaan…
Read More

Turvatakuut viimeinkin kuntoon

Oikein hyvää laskiaistiistaita Vain kuukausi takaperin kirjoitin kuinka elämme härkien ja karhujen aikaa. Viimeisin kirjani on sekin otsikoitu kertomaan, kuinka härän erottaa karhusta ja miten ne liittyvät suomalaiseen elämänmuotoon Venäjän naapurina. Lainaan kirjoitustani kuukauden takaa. Itseään kun saa lainata siitä edes mainitsematta, kertoili taannoin muistelmistaan Jörn Donner. Hyväksyn Donnerin normiston kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kirjoja on runsaasti yli sata kansissa ja muita artikkeleita ja esseitä yli 5000, osa niistä myös väitöskirjojakin. Hänellä kun ei…
Read More

Ylimielisyyden hybridi sai jatkoa

Hybridistä ja kybervaikuttamisesta saa kuulla yhtenään ja niin myös Venäjän hyökätessä Ukrainan kimppuun myös näillä välineillämme. Kirjoitin aiheesta myös taannoin kirjan otsikolla "Hybridiyhteiskunnan kouristelu". Se löytyy googlaten kirjakaupoista ja saa sen lainatakin. Kirja on vuodelta 2011 ja kakkosotsikkona on "Illuusioyhteikunnasta kohti Eurodämmerungia". Sivuja kirjassa on komeat 520 ja kirjan esipuhe käynnistyy lainaten Thomas Khunin teosta "Tieteellisten vallankumousten rakenne". Kirjassa Kuhn linjaa tutkimuksen suuria kysymyksiä, mitä meidän tulisi tutkia tai millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaa tutkimustilanteissa,…
Read More

Sodan ääni on ihmisen ääni

Kun meille selvitetään Putinin valheita, samalla avautuu myös sellaisia "totuuksia", joka ovat valheita nekin. Bernard Shaw loihe lausumaan kuinka: "Maailma ei rauhoitu ennen kuin isänmaallisuus on kitketty ihmiskunnasta". Isänmaanrakkaus kun ei tunne toisten maitten rajoja. Tätä totuutta ja sen pitkää historiaa pyöritteli Putin, kertoen kuinka, Bertrand Russelia lainaten:"Isänmaallisuus on halu tappaa ja tulla tapetuksi alkeellisin perustein". Putin kun ei perustellut tätä lopulta lainkaan. Hän jätti sen medioittemme ja poliitikkojemme tehtäväksi. Vanhemmat miehet, Putinin kaltaiset, julistavat…
Read More

Matin päivän viisauksia

Matin päivä päättyi seuraten medioita aiheena Ukrainan sota ja sen selitykset. Venäjä selitti sodan syyt toisin kuin läntisen maailman mediat. Historia tulkitsee sodan aikanaan tavalla, jossa taustalla on nyt vielä tuntematonta viisautta. Lainaan mahdollisia tulkintoja käyttäen Hannu Tarmion kokoamia viisauksia "Elämän viiisauden kirjasta" koskien sotaa. Niillä ei ole mitään tekemistä nyt käynnissä olevan sodan tai sotien kanssa. Ne ovat luonteeltaan yleispäteviä tai sitten ei, lukijasta riippuen. Onko maailma humaltumassa vai onko se ollut sitä aina…
Read More