Runo ja suven päivää odottaen
04.07.2022
Suomi on kieli, jossa aatollakin voi olla aatto. Se on monelle Suomessa vierailevalle turistille hauska ilmiö ja yllättävän näppärää samalla. Meillä on kielessämme paljon muutakin hauskaa ja vieraasta omalaatuista, ei kuitenkaan aina pelkästään hyväksi tieteellemme poikkitieteisenä ilmiönä.
Mahdoton robottien on kääntää savolaisten venkoilua muille kielille joutumatta tekemään virheitä. Se köyhdyttää kieltämme. Me kun ajattelemmekin juuri näillä onomatopoeettisilla sanoillammekin. On itse käännettävä ja huolehdittava mitä voi kääntää ja mikä jää kääntämättä.
On aika lukea aurinkoisen aamun media-anti perinteisenä, ei vielä sosiaalisen median purkauksina. Vasta myöhemmin illalla paneudun kansainväliseen osuuteen. Samalla etenee myös tutkimukseni, joka mediamaailman osalta käynnistyi jo hyvin varhain ja liittyi samalla tietokoneen kieleenkin.
Tämä on mahdollista vain silloin kun opit lukutaidon ennen kouluikää ja vanhempasi ovat olleet tekemisissä suomalaisten medioitten kanssa. Suku omistanut myös mediatalon Itä-Savossa ja muuttanut sen ensimmäisenä digiaikaan jo 1980-luvun alkupuolella. Helsingin Sanomat odotteli vielä pilaillen yhden sukupolvikierron, 20 vuotta. Se on reaaliaikaisessa maailmassa iäisyys. Painotalon tuonti Forssaan ei ollut syy tuolle mokalle. Tosin ei se ollut sitä korjaamassakaan, päinvastoin.
Avaan siis lehden, joka ei ole aivan tuore mutta muutakaan vaihtoehtoa tutkijalla ei nyt ole. Ja kun tutkimus kohdistuu mediaan, mediayhteiskuntaan, on syytä avata myös paikallinen ”media”. Televisio kanavineen on auki taustalla. Tiedän pitkän kokemuksen ja geenieni kautta, mitä tämä elämä ja sen myrkynkylvö merkitsee Suomessa, mutta myös meistä poikkeavissa kulttuureissamme. Kaikki kun saavat omat annoksensa mutta eri pitoisuuksina.
Vaalimaan ostoskylää uhkaa konkurssi. Tunnen tuon kylän ja itärajamme sitä tutkineena ja molemmin puolin rajaa matkaten. Zra Outlet Village Virolahdella laski venäläisturistien varaan. Sitten iski korona ja kohta sen rinnalla Ukrainan sota. Ilmiö kun koski koko itärajaamme ja sitä on tunnetusti enemmän kuin muulla Euroopalla yhteensä.
Verottaja hakee konkurssia.
Se oli ensimmäinen juttu Hesarin (4.7.2022) avaten. Se koskee idän kauppaa rajan pinnassa eläen kesällä 2022. Olen pahoillani. Toinen juttu iskee pimeyden ytimeen eli piilo-internettiin, jossa ihmisten pahuus paistaa. Tuon kirjan tekijä joutui sitä kootessaan traumaterapiaan. Aarno Malinin kohtalona on sama duuni kuin kohdallani mutta kokemattomana tutkijan työnä mediayhteiskunnassa liikkuen.
HS-haastattelu koskee yllättäen Ukrainan sodan asiantuntijaa. Sotilasasiantuntijan työ käynnistyikin jo 2014 alkaen. Ei sota niin kauan ole kestänyt mutta sen valmistelut käynnistyivät kyllä hyvinkin varhain Krimillä ja Nato tuli mukaan hieman jälkijunassa. Venäjällä ei ole kuitenkaan rohkeutta vastata nyt Naton vauhtiin, otsikoi lehti ulkomaan osastonsa pääuutisen sotilasasiantuntija Gustav Gresselin haastatteluna.
Miten sodasta pitäisi kertoa lapsille, tässä meitä opastaa puolestaan Kukka Andersson ja se kuuluukin naisasiantuntijan rooteliin. Toki nainen voi olla myös ampuja paikalla, kunhan aseena on petankki Tiia Salon kuulana käsissä. Jos laji on sinulle vieras, Googlaa ja ala opiskella.
Pohjolasta tulossa ilmasotamahti on pääuutinen sisäsivuilta ja Nato-neuvottelujen on määrä alkaa tänään. Niiden tuloksena Suomesta ja Ruotsista pitäisi tulla huomenna tiistaina sotilasliiton tarkkailijajäsen.
Tosin turkkilainen Erdogan voi hyvinkin löytää lisää tuulta myllyynsä ja muistuttaa Jari Tervoa lainaten miestä, joka palatsiin saapuessaan ei muutukaan ympäristönsä edellyttämällä tavalla salonkikelpoiseksi veijariksi vaan muuttaa palatsin navetaksi. Siihen on syytä sopeutua myös Helsingissä, jonne risteilyalukset tuovat turisteja pikapyrähdyksille. Toki pandemiaa ja Ukrainan sotaa edeltäneistä ajoista jäädään vielä satamäärin. Kaikki nämä kertomukset löydät maanantain Hesarista.
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on hilaa siitä, lupasiko Ruotsi luovuttaa ihmisiä Erdoganille vai ei. Ilmavoimien vanha hakaristikone nähdään kuitenkin Suomen taivaalla eikä sitä pidä säikkyä. Se on pyhä merkki ja sitä tapaa siellä missä fasismi ei päässyt merkkiä pilaamaan.
Oikeammin hakaristin kerrotaan kuvaavan viljavia maita suurten jokien meanderoidessa ennen mereen laskemistaan jossain idässä ja vaikkapa hindujen viljelemillä hedelmällisillä viljapelloilla. Meanderin mutkat kun muistuttavat myös hakaristiä.
Mene tiedä, itse epäilen hiven tätä selitystä kuten aikanaan revontulten syntyä. Tiedemiehilläkin on lupa käyttää joskus hiven romantiikkaan taipuvaisia mielleyhtymiä siinä missä kansa omiaan.
Maailmassa saa olla muutakin kuin sotia ja niiden kuvaamista tai ehdottoman oikeassa olevaa tiedettä nimeten revontulet pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla eri nimellä (Aurora Borealis, Aurora Australis). Ne kun syntyivät tuon ajan tieteen kertomana jäistä, jotka eteläisellä pallonpuoliskolla olivat komeammat. Virhe oli yhtä suuri kuin kertoa tulien syntyneen kettujen häntien huiskiessa tuntureitten kuvetta.
Ketä me uskomme ja kumpi virhe on suurempi, kun molemmat ovat samalla tavalla täysin virheellisiä? Sama pätee kuvattaessa sotiemme ja etenkin Ukrainassa käytävää sotaa ja sen kuvaamistamme medioissamme ympäri maailmaa. Paikallinen Forssan Lehti kuvaa sen toisin kuin Helsingin Sanomat. Mediat maailmalla antavat nekin erilaista tietoa, josta palapeli kootaan.
Kuten nyt vaikka professori Richard Friedman, joka tukee kyllä Yhdysvalloissa aborttioikeutta mutta ymmärtää samalla korkeimman oikeuden kantaa. Se ei ole sama kuin mitä suomalainen sosiaalinen media kertoo tai sellaiset juristit, joiden tausta on jotain muuta kuin professori Friedmanin.
Joskus on ihan hyvä hengähtää sosiaalisen median tahdista ja pysähtyä lukemaan professoreita ihan jo pelkästään säilyttääkseen mielenterveytensä ja sen aiheuttamat oikut. Sosiaalinen media kun on hiven samaa kuin tapamme jakaa hulluille puuroa, savolaisittain se ymmärtäen.
Venäjä kertoo, kuinka koko Luhanski on ”vapautettu”. Lainausmerkit vapauttamisen ympärillä on lehden toimituksen. Se kertoo enemmän kuin Venäjän kaikki muukin toiminta Ukrainassa lainausmerkin sisällä sitä avaten. Luhanskista taas siirrytään Donetskiin, jossa taas taistellaan pitkään ja verisesti. Tätä ei ole asetettu lainausmerkkeihin.
Forssan Lehti on tässä ehtinyt helsinkiläisten edelle. Tosin ilman lainausmerkkejä sekin ja ymmärtäen paremmin venäläistä osapuolta. Pääkaupungin lehti ei ole paikallinen media ja joutuu pohtimaan suuremman lukijakunnan tuntojakin. Naistenlehtiin kirjoitetaan jostakin syystä toisin kuin miestenlehtiin.
Tiedesivuilla kerrotaan kuinka hyttysetkin tarvitsevat lepoa asettuen puoli-istuvaan asentoon ja laskien painavan takaruumiinsa maahan rentouttaen näin jalkojaan. Se että veri on sinun suonistasi, on omaa hyttyssotaamme ja sen tuotetta. Siitä ei kannata tehdä suurta numeroa kuten HS:n pääotsikon artikkelista Lukašenkan roolista Putinin apurina. Jotenkin se kuitenkin koskettaa konkreettisemmin lukijaansa, läimäyttäen samalla otsalleen eksynyttä ötökkää. Toinen vie hermot, toinen ei. Lehteen jää verinen jälki.
Tilanne Valko-Venäjän sisällä on epäilemättä pahentunut ja sota toi eteemme vaikeita kysymyksiä, kuten Kukka Andersson oman kolumninsa osuvasti otsikoi. Mitä ydinase tarkoittaa ja minkä takia Venäjä haluaa sotaa, ovat suuria kysymyksiä Anderssonin pyrkiessä vastaamaan lasten kysymyksiin ja järkytyksiin omaa aikaamme eläen.
Toki juttu on tarkoitettu aikuisten luettavaksi sekin. Siinä lähestytään nyt lasten vanhempia holhoavaan tapaan ja hyvä niin. Nykyisin fiksut lapset oppivat vain lukemaankin niin vahain ja netin etenkin ennen vanhempiaan.
Kun on itse syntynyt sodan juuri päätyttyä ja kuunnelleen lapsena näitä vastauksia, sodassa rampautuneitten miesten kertomuksia, lukenut niistä tehdyt kirjat ja katsonut elokuvat, lausunut jopa runoja sodistamme, lapsena ne oppien, oletan menettäneeni osan perimästäni juuri sodan seurauksena.
Tiedän toki, medioitamme seuraten, kuinka Venäjä käynnisti Ukrainan ammusten tuhoamisen jo liki vuosikymmen sitten ja myös omaa talvisotaamme edelsi toki taustalla sopimukset, joista emme mitään tienneet. No eivät toki tienneet mediammekaan. Media ja sen toimittajat ovat ihmisiä hekin. Jollakin voi olla jopa heikkouksia, jotka näkyvät ja tuoksuvat tekstissä. Viinan tuoksuinen juttu on etenkin kesäisin jo lomien loputtua hyvä muistaa.
Toki myös nyt käydään salaisia keskusteluja ja valtaosa meistä ei lomallaan halua kuulla yhtään mitään pimeän verkon synkimmistä nurkkauksista, jossa Aarno Malisen teos avaa meille kirjana, ei päivälehtenä, sellaisen ihmisen tekojen motiiveja, jotka ovat täysin pahoja. ”Pahimpaan tavaraan verrattuna huumekauppa ja sen sodat vaikuttavat aivan viattomalta leikiltä”, sanailee kirjailija.
Ihmisen pimeyden ydin ei ole millään tavalla mukavaa luettavaa. Sama pätee oman aikamme medioita ja täysin pahan ihmisen tapa kirjoittaa medioihimme, sosiaalisen median sisältöön. ”Haluan levittää tätä tietoa, koska vääryyksiä ei voi korjata, ellei niistä tiedetä… Mietin joskus, onko tekemässäni työssä oikeastaan järkeä. Lapsipornoyhteisöjä on kuitenkin pakko valvoa. Emme voi antaa näille pedofiileille sellaista viestiä, että he voivat jatkaa rikoksiaan vapaasti yhteiskunnan katseen ulottumattomissa”, kertoo kirjailija Aarno Malin omaa motiiviaan.
Lehden urheilusivuja värittää ”Karmea kolari” joka säikäytti formulaväkeä. Oma tulkintani näistä formulamenoista on juuri jännitys ja sen taustalla oleva turvalliseksi koettu sohvaperunan katsomo ja palavat autot. Siinä rumaksi kritisoitu turvakaari pelasti lopulta Alfa Romeon kuljettajan Zhou Guanyullen hengen. Kun Keijo ”Keke” Rosberg oli kouluaikainen kaveri Iisalmen lukiosta, se tekee lajista jotenkin helpommin seurattavan muistaen sen historiankin Suomessa. Eihän mediat ymmärtäneet lajin päälle tuon taivaallista. Immo Kuutsa luokkamme valvojana sentään jotain olympiatason maastohiihdosta lajin päävalmentajanakin. Lahjakkaana jopa samalla.
Päätoimittaja Pekka Hyvärinen oli yksi ongelmallisimmista haastajista myös Immolle luokkamme oppilaista. Politiikan värin toi kouluumme Keskustan ensimmäinen tutkimusjohtaja Seppo Kääriäinen Kirmanrannalta ja Fiasco teatterin näkyvin hahmo oli kuplettilaulaja ja hartaushetket hoiti tuleva piispamme.
Tuhat poikaa samassa poikalyseossa kymmenvuotiaasta kaksikymmenvuotiaaksi konnaksi. Mieti sitä ja sodan jälkeistä aikaa, kiusaamiskulttuuriamme tänään ja silloin. Sen rinnalla ylipoistomme olivat lasten leikkiä.
Miten sota-ajan lapsena eletty poikkeaa pommituksista Ukrainassa tai Valtteri Bottaksen tiimikaverin valitsemasta ammatista, sotilaitten töistä ympäri epämääräistä Venäjäksi kutsumaamme maanosaa ja sen maailman turuilta sotaan erikoistuneita ja Ukrainassa tänään operoivia ”sankareitamme”. Mikä siinä meitä kiehtoo laskien samalla päiviä sodan alusta tähän hetkeen.
Näinkö suomalaiset tekivät myös talvisodassamme? Eivät tehneet. Sen teki myöhempi mediayhteiskuntamme. Ei meitä kukaan tukenut sota-ajan lapsina, itse me omat tukirakenteet hoidimme ja hyvä niinkin. Älä mene ärsyttämään sellaisia miehiä ja naisia, jotka kokivat sotansa lapsinamme ja ovat vielä hengissä.
Oman aikamme sota Ukrainassa ei tietenkään ole sitä sotaa, jota käytiin talvella 1939 suomalaisissa metsissä tai viikinkiaikaisissa veneissä matkaten vuosisatoja aiemmin. Krimille vuosisatoja sitten matkanneet suomalaiset olivat aivan erilaisia suomalaisia kuin oman aikamme suomalaiset ja vastassa oli aivan erilaiset aseet tänään kuin Pietari Suuren aikaisen armeijan ja kulttuurien kohdatessa toisensa Krimillä, Baltiassa ja Balkanissa sota on eri sotaa sekin. Venäläiset ja Putin välttelee käsitettä ”sota”. Hän pelkää ja on syytäkin pelätä.
Maarit Palander (Forssa Lehti 4.7.2022) menetti tulipalossa koko omaisuutensa ja maksuhäiriömerkinnän vuoksi kotivakuutusta ei ollut. Olisiko se sitten jotenkin auttanut, on toinen asia. Maarit Palanderilta meni talo ja mies, lapsilta isä. Miten se poikkeaa lehden sotauutisista, Hesarin tapaan vain pienempään tilaan ne mahduttaen, on tämän päivän epistolan tärkein oppi vertaillen paikallista mediaa kansalliseen.
Maarit Palanderilla on laaja ystäväpiiri, hän ei ole onnettomuutensa kanssa yksin ja vakuutusyhtiöiden varassa eläen. Moni on vakuutukseensa pettynyt, ja on niitäkin, joille juuri vakuutus on aiheuttanut vahingon hakien sairaalan potilastiedot, kätkien myöhemmin arkistonsa tiedot, sillä kriittisellä hetkellä, jolloin niitä olisi tarvittu sairaalassa. Tämän huomattuaan vienyt, ihmeen kautta henkiin jääneen potilaan käräjille ja kätkien edelleen potilastiedot antaen jutun samalla vanheta.
Hyökkäys kun on aina paras puolustus. Näin me elämme maassa, joka oli juuri toipumassa sodistamme ja jonka kohdalla normisto ja moraali eivät ole kohdallaan muutamaan vuosisataan. Jotkut ihmiset instituutioineen ovat vain äärimmäisen pahoja. Heidät tutkitaan ja otetaan palveluun juuri tuon erikoisen luonteensa vuoksi. Heille maksetaan juuri siitä.
Meidän on vain joskus vaikea uskoa millaiseen pahuuteen ihmiset ja heidän organisaationsa kykenevät. Sama organisaatio voi olla vahinkojen aiheuttaja ja vakuuttaja samaan aikaan ja hakea rangaistusta henkilöille, jotka ovat heidän uhrejaan. Sodan käynyt kansakunta on juuri tällainen.
Ensin turha sisällissota, sitten turha talvisota ja lopuksi häviten myös jatkosotansakin. Sellaisen tienä on valehtelu, sairaalloinen mytomania, sen taustalla eskapismi ja lopputuloksena putinismin kaltainen ilmiö Venäjällä. Filosofi kuvasi sen teesinä, antiteesinä ja lopulta synteesinämme. Yhdysvaltain presidentti kertoi kuinka suomalaiset pyrkivät suomettamaan Naton, mutta kansakuntana suomalaiset joutuivatkin natottumaan. Se on hänen käsityksensä ja Trumpin toinen. Kilpailu ei pääty yhden erän jälkeen ja yhteen presidenttiin.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu kertoo Forssan Lehdessä, kuinka Venäjä on vallannut Lysytshanskin uutistoimisto Tassin vahvistamana. Lähteenä on käytetty myös läntistä AFP:n uutista, jolloin Yhdysvaltain ajatushautomon käyttämät tiedot ovat jo hätävarjelun liioittelua Forssan Lehdeltä.
Lehti uutisoi myös Slovahanskin kaupungin pommituksista ja kertoo, kuinka kyseessä on tärkein kaupunki Donetskin valtaamiseksi. Toki Venäjä on pommittanut myös Kramatorskin kaupunkia Donetskissa, Forssan Lehteä seuraten. Kuvaksi on valittu ukrainalaisten sotilaitten onneton osa tarkastella tuhottuja varastoja Lysytshanskin ulkopuolella. Kun kuvat kertovat sanoja enemmän, media valitsee itse kuvansakin.
Jos koko Luhanska on Venäjän hallussa, kyseessä on merkittävä voitto, otsikoi lehti Neuvosto-Venäjän voittoisaa sotaa Forssan Lehdessämme. Juttu ei ole 1500-luvulta vaan 4.7.2000 Forssassa sitä lukien. Ero Helsingin Sanomiin on jostakin syystä huomattavan suuri. Taas kerran lehden lukijalta vaaditaan teesiä, antiteesiä ja itse rakenneltua synteesiä. Pelkkä mytomania, eskapismi ja putinismi oppeina eivät auta.
Liitteenä lopuksi kirjoitus, jonka lähetin lehden päätoimittajalle, tämän moittiessa lukijoitaan sellaisesta käyttäytymisestä, jossa lainataan toimittajien juttuja kertomatta, kuinka on jutut kirjoittanut tai kuvat ottanut.
Olen hänen kanssaan vahvasti samaa mieltä ja vielä edeten niin pitkälle, jossa lainaukset mainitaan myös silloin kun lainataan omia tekstejämme. Etenkin jos ne on jopa kirjoiksi saatettu. Jörn Donner kun kertoi kuinka itseään saa lainata siitä erikseen mainitsematta. En pidä sitä hyvänä ja oikeana käytäntönä.
Kirjaa tehdessä on mahdollisesti lainattu satoja kirjoittajia ja nekin on hyvä tulla mainituiksi juuri tuon kirjan kautta jutun juurille päästen. Harva sitä toki tekee mutta ilman tätä käytäntöä me emme etene tieteessämme vaan alamme taantua. Sosiaalisen median kirjoitukset ja kuvat ovat pääosin lainailtuja ja se taannuttaa ja vie tekstien ja kuvien tuottajia kehnompaan suuntaan. Ellei kerrota alkuperäisiä lähteitämme.
Etenkin kun lainaajia ja kirjoittajia on kuvineen muutaman sadan sijaan miljardeja ja tieto leviää sekin myös robottien ja tekoälyn toimesta. Tiedän kyllä, että esittämäni toivomus on mahdoton reaaliaikaisessa mediayhteiskunnassamme, jossa on myös hybridinsä ja kyberajan rikolliset.
Kuten kirjoitin kirjassani ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” tai ”Social media economy and strategy”. Kilpailussa menestyvät sellaiset, joilla on eniten alan osaamista ja kyky tuntea poikkitieteiset välineet ja klusteritaloudet, klusteripolitiikan ja klusteritaiteen keinotkin.
Ilmaisia juttuja globaaleille markkinoille
2.7.2022
Päätoimittaja Outi Lindqvist kirjoittaa arvokkaasta aiheesta otsikolla ”Mulle heti kaikki ja mieluiten ilmaiseksi” (Forssan Lehti 2.7.2022). Tosin hieman myöhässä ja muistamatta, kuinka me kirjoitamme jo roboteille ja keinoäly sieltä vastaakin.”
Moni meistä saa toimeentulonsa luovasta työstä ja kirjoittaminen, kuvaaminen ja mediayhteiskunnassa eläminen on luovan työn leipäpuu edelleenkin ja keinoälyn kanssa kilpaillen samalla. Moni muu ammattilainen menetti työpaikkansa koneille jo paljon ennen meitä. Nyt mediayhteiskunta ja sen hybridi kouristelee ja paikallisten lehtien kohdalla viimeisenä. Leipä kun otetaan sieltä mistä se saadaan, ei sieltä mistä sitä ehkä lupaillaan.
Tai ainakin näin oli aikana, jolloin yliopiston suurin laitos kirjastoineen sijoittui Oulussa Kalevan kirjapainoon ja tapasin päätoimittaja Teuvo Mällisen sekä teknisen johtajan, myöhemmin kirjailijoiden liittoa johtavan insinöörin päivittäin. Oma sukunikin omisti maakuntalehden Itä-Savossa ja se siirtyi ensimmäisenä 1980-luvulla digiaikaankin Savonlinnassa. Helsingin Sanomat sitten joskus pari vuosikymmentä myöhemmin. Ei suuruus kuvaa innovaatiokykyä ja sopeutumista uuteen.
Kirjoitin Oulussa, opiskelun ja päätyön ohella yliopistossa, viiteen maakuntalehteen Teuvon ohjeitten mukaan säännöllisesti ja sieltä tuli palkkiona korvaus, jolla myös Mällinen oli aikanaan uransa käynnistänyt sittemmin ehkä arvostetuimpana päätoimittajanamme.
Hämeen lehdet eivät juttujani Suomessa julkaisseet. Tänään toki ymmärrän syynkin. Se ei mairittele Lahtea tai Hämeenlinnaa. Yliopiston kampusalue puuttui. Eri medioihin on kirjoitettava eri tavalla, naistenlehtiin ei käy miesten lehtien tyyli.
Tämän taas opin Mika Waltarin tavasta tienata leipänsä. Hän kykeni muuntautumaan ja vaihtamaan tekstinsä lukijoitten mukaan. Yhdysvallissa lukijat olivat ihastuneet sellaiseen mytologiaan ja historiaan, jota Freud oli hänkin aikanaan töillään ruokkinut.
Oleellista on, että meille maksettiin, ei makseta enää. Pidän sitä maailmanhistorian suurimpana ryöväyksenä, kun mukana ovat kaikki sähköisten medioittemme ja sosiaalisen median välineet ja tänään myös niitä avustava robotiikka tekoälynä.
Miljoonia ihmisiä ryövätään ja on viety heidän ammattinsa samalla, ei vähiten kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden. Näin silloinkin, kun seuraajia on Googlaten miljardeja (Cluster art, Cluster policy, Cluster articles jne).
Kun kilpailu siirtyi globaaliksi ja mukana ovat jätit, silloin ansainnan logiikka muuttui. Itse edustan kuitenkin vanhaa koulukuntaa Outin tapaan ja syntymävuodestani johtuen. Sama pätee, vaikkapa kirjoittaessani eilen sijoittamisesta ja härkämarkkinoiden vaihtumisesta karhumarkkinoiksi.
Ne ohjeet eivät maksa mitään hakien kotisivultani tai Facebookista. Jörn Donner muistelmiaan markkinoidessaan totesi, kuinka ”itseään saa lainata” jättämällä mainitsematta tekstejä ja niiden syntyä omista kirjoistaan ne siirrellen. Itse edustan vanhaa koulukuntaa ja edellytän myös omien töitten mainitsemista etenkin kirjoina. Se on korrekti tapa ja helpottaa lukijoita hakemaan lisää tietoja nykyisin sähköisistä kirjoistamme ja jälleen kerran ilman korvauksia. Alkuperäisten tekstien löytäminen on kuitenkin paikallaan. Olkoonkin että kielemme on etäinen ja vaikea löydettävä ja koneet ovat kääntäneet sen muille kielille.
Kun nämä globaalit jätit samalla markkinoivat töitämme, meillä suomalailla ei ole mitään syytä paheksua vallitsevaa käytäntöä, jossa fiksuimmat meistä kirjoittavat ja tekevät luovan työnsäkin roboteille ja keinotekoisen älyn avustamanakin.
Kyse kun on samalla miljardeista lukijoistakin ja vain venäläisillä näyttää olevan varaa sulkeutua tämän globaalin maailman sähköisen viestityksen ulkopuolelle. Se on tämän ajan eurooppalaisen sodan hinta. Se on korkea.
Pinta-alaltaan valtavan suurena maana Venäjä on häviämässä jopa niille pienille kulttuureille, joissa vapaus ja demokratia sekä reaaliaikainen nopeus takaavat joustavuuden sekä antavat luovalle innovoivuudelle tilaa levitä ja hengittää.
Matti Luostarinen