Erilainen elämä – erilaiset muistelmat
Forssan Lehden (29.9.2021) sivuilla on lyhyt kirja-arvostelu, jonka laatijana on lehden vuosikymmeniä paikallisia poliitikkoja kritisoinut savolainen ”kurmoottaja”, jollaiseksi hän itseään usein kuvaa. Kun Savo jaetaan länteen ja itään, etelään ja pohjoiseen, hänen paikkansa kielellisesti sijoittuu Länsi-Savon suunnalle. Se eroaa Itä-Savosta ja sen vuosisataisesta historiasta.
Takavuosien kilvoittelussa Länsi-Savo mediana oli mahdollisimman kaukana Itä-Savosta lehtenä. Itä-Savo oli oman sukuni omistama ja veimme lehden digiaikaan ensimmäisenä medianamme jo 1980-luvun alkupuolella. Helsingin Sanomat hoiti tämän tehtävän vasta muutaman vuosikymmenen myöhemmin. Näiden kahden maakunnan välit ovat olleet lievästi ilmaisten ongelmalliset ja Itä-Savo on pyrkinyt irtautumaan ja liittymään Pohjois-Savoon myös aivan viime vuosinamme.
Kononen maakuntalehden toimittajana ja Ilkka Kononen lehden päätoimittajan veljenä, Forssan kirjaston ”kurmoottajana” on kiinnostava yhdistelmä haettaessa suomalaisen vihanpidon ja maalittamisen malleja, sekä juuri ilmestynyttä Turussa tehtyä kirjaa, jossa eduskuntatyötä erityisen hyvin tunteva professori kritisoi medioitamme täysin avoimesta ja kritiikittömästä perussuomalaisten pilkkaamisesta milloin rasisteiksi, fasisteiksi, natseiksi jne.
Omat kokemukseni tutkijana ovat puolestaan osoittaneet, kuinka taustalla on myös selvää suomalaista juuristamme syntyvää raivoa ja vihaa, jonka taustat ovat sosiaalisen pääoman ja muistin sekä geenien pimeissä, mutta lopulta helposti havaittavissa juurissamme. Takavuosina maakuntien välillä käytiin myös yhteenottoja ja näihin joutui varautumaan myös oma sukuni ja sen luostarilaitokselle veronsa maksaneet purjekunnan viikinkimallisia veneitä soutaneet.
Ensimmäisessä väitöskirjassani käsittelin tuota juuriin liittyvää ilmiötä ja sen syntyä. Tällöin tutkimuksen kohteina olivat täydellisesti juurensa altaiden alle maailmalla menettäneet. Siirtokarjalaisuus Suomessa on hiven samankaltaista, mutta ei niin lopullista ja tutkimuksellisesti paljastavaa kuin allasevakkojen yhteydessä.
Hämeessä sen havaitsee etenkin karjalaisten siirtolaisten ja kantahämäläisten tavassa asennoitua vieraaseen ja tätä tutkittiin mm. MTT:n mittavan muuton yhteydessä tiedeyhteisönä Jokioisten kuntaan ja samalla Vantaan Tikkurilasta sydän Hämeen maaseutuympäristöön. Ilmiöstä tehtiin myös väitöskirja Turun yliopistossa. Jo Sakari Topelius havaitsi miten suomalaiset Hämeessä ja Karjalassa, Savossa, poikkesivat kovasti toisistaan.
Olen muistelmissani käsitellyt runsaasti näitä ilmiöitä ja niiden myös syvän traumaattisia kokemuksia etenkin pakkomuuttojen yhteydessä. Samalla olen tyypitellyt tuhansia kyselyihini vastaajia noin kymmeneen perustyyppiin, joista kulkuriksi nimetty on vuosien saatossa juurettomimmaksi kasvanut, ja jonka esittelen nyt esimerkkinä myös lähellä omia ”juuriani” olevana, maailmaa juuri tutkijana kiertäneenä ihmistyyppinä, kulkurina.
Samalla käytän tilaisuutta esittäen Ilkka Konoselle lämmin kiitos muistelmakirjani ”Tuplatohtorin erilaiset muistelmat” tekstistä (FL 29.9. 2021). Kirjani ”Muistelmakirja – NYT. The way of my life”, on sen rinnalla hiven myöhemmin syntyneen ja runsaasti kuvitetun ”Cluster art and Art of Clusters 70 years” laitoksen alkulöylyt. Päälöylyt kun on sitten tarkoitettu juhlakirjana kirjoja keräileville ja niitä rakastaville lukijoilleni täyttäessäni 70-vuotta. Se myös selittää, miksi toimitustyö tapahtuu nykyisin toisin kuin suuresti ihailemani Juhani Ahon kirjoittaessa ”lastujaan” ja saaden niistä kovasti arvostustakin. Samalla mukaan tulee sellaista toistoa, joka sähköisissä ”lastuissa” ei lukijaa häiritse. Lisäksi nykyisin tapamme lukea ”Raamattua” on kaikkea muuta kuin aloittaa kirja alusta ja edeten viimeiselle sivulle.
Ahon komean veistoksen ohi kuljin Iisalmen Kirkkopuistossa moneen kertaan joka päivä matkaten Iisalmen maineikkaaseen lukioon miltei vuosikymmenen ajan 1960-luvulla. Keitä muita matkasi, olen muistelmissani maininnutkin. Kouluajoistani olen toki kirjoittanut myös blogeissani, tämän päivä lastuissamme. Juhani Aho oli siten merkittävä taustoittaja kirjoilleni. Oli pohdittava, miten kirja palvelee muitakin kuin suomalaisia lukijoitani sekä monessa eri asussa julkaistenkin.
Digiajan kirjailijan leipä on kuitenkin hankittava kovin eri tavalla kuin Aho aikanaan. Ensin on huolehdittava reaaliaikaisista ystävistään ja kirjoitettava heille sosiaalisen median sivustoillamme. Jotkut hankkiutuvat lisäksi televisioon visailumestareiksi ja muiksi viihdyttäjiksi, josta ei pidä olla lainkaan huolissaan.
Lisäksi kirjailijan ammattiin kuuluu nykyisin kirjoittaa sekä sähköinen kirja, äänikirja, mutta samalla myös pohdittava, kuka ja missä asussa, millaisessa kulttuurissa näitä eri hengentöitämme hankkii ja rahoittaa, hoitaa levityksen joko sähköisenä tai kotiin kantaen. Samaan aikaan sivuillasi seikkailee maalittajia, virusten levittäjiä ja kotisi, työhuoneesi ja puutarhasi on jatkuvan vandalismin kohde. Siinä vakuutukset eivät tule mukaan ja avuksesi, päinvastoin.
Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa myös vakuutusyhtiönämme. Samoihin ongelmiin törmäsin myös Keski-Karjalassa seuraten heidän kuntayhteistyönsä järjestelyjä 1990-luvun alussa ja 1980-luvun lopussa. Niistä kirjoittaminen rinnan Lapin koskisotiemme kanssa on ollut oma ammattini vuosikymmenet. Se tapahtuu tieteen keinoin.
On puututtava ongelmiimme käyttäen yhteiskunnallista TEORIAA, miten ongelmat syntyvät ja millä tavalla niihin kyetään myös tieteen keinoin vaikuttamaan. Poliisi ja oikeuslaitos ovat aikanaan olleet maaherran käytössä ja apuna läänien kohdalla. Nyt näitä läänejämme ei enää ole.
Viimeisenä loppui läänitys Oulussa ystäväni Eino Siuruaisen jäätyä siellä eläkkeelle. Onnea hänelle mustikkamaita kierrelleen Pudasjärven metsissä ja hyviä eläkepäiviä. Näistä kiroittaminen muistelmissa olisi tylsääkin tylsempää kenen tahansa luettavaksi. Veikko Vennamo kirjoitti aikanaan rötösherroista ja mihin se mahtoi johtaa? Hänet kannettiin eduskunnasta ulos.
Jos osallistut kuntasi yhteisiin menoihin, valtuustoon tai hallitukseen, olet osa avoimen vihanpidon ja rikollisuuden kohteena ja samalla myös laisuojaton väärässä puolueessa valittuna. Tämä pätee niin paikallista kuin kansallista elämää Suomessa vuonna 2021. Siinä vain ei ole mitää uutta.
Joudut hankkimaan palvelusikin tai ostamaan autosi muualta kuin kotikaupungistasi. Tässä turkulainen eduskuntatyötä tutkiva professori on ikävällä tavalla oikessa arvioidessaan perussuomalaisen puolueen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkijana allekirjoitan hänen havaintonsa sanottuani samalla itseni irti Forssan kaupungin luottamustehtävistäni. Miksi kiusata itseään ja läheisiään? Toinen ongelma liittyy lukutaidottomuuteen.
Suomalaisilla kun ei ole enää kirjahyllyä ja näyttävien kirjojen keräilijöitäkin on vähänlaisesti, saati itsekustannettuja ja Saksassa ne julkaisten, Amazonin levittäen yhdessä Googlen kanssa kilpaa ja heti reaaliaikaisesti. Samalla myös kotiin kantaen ja yksitellen, tilauksestamme. Näin metsiämme säästetään turhalta bulkilta ja kirjan voi tilata toiselta puolen maapalloa. Käännöstyökin sujuu koneilta. Apurahoja on turha hakea, jos et ole oikean värisen jäsenkirjan poliitikko Suomessa eläen. Tässä ei ole mitään uutta kirjaten sen muistelmiinsa. Uutta on sen sijaan teoria, jossa kirjat leviävät muualla kuin Suomessa ja niiden hinta ei laske vaan koko ajan kohoaa kohti pilviä.
Oman aikamme kirjailijan on siten oltava tuhat taitoinen ja etenkin, jos teksti on vaikkapa tieteen popularisointiakin. Moni kun lukee kirjaasi vain pätkittäin, sieltä täältä selaillen, tai hakee vain kuvia, kerää niitä kokoelmiinsa tai siivotessaan kuuntelee valmiiksi äänitetyn kirjan sivuja.
Näin perinteisestä kirjasta tahtoo tulla monipolvinen ja toimitustyössä näkyy sellaista jälkeä, jonka helmasynnit havaitsee vain perinteisen kirjan ja alan koulutuksen hankkinut eläkkeellä oleva emeritus kirjastonhoitajana Länsi-Savossa syntyneenä ja Kanta-Hämeeseen muuttaneena. Hänelle on annettava mahdollisuus iskeä kirjaan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Suomea.
Tästä oman aikamme kehityksestä pahoittelut, mutta ei kuitenkaan surunvalitteluja. Uusi aika tuo uudet lukijat ja heidän teknologiansa, uudet kujeet, jota oman aikamme kirjoittajan on palveltava tai jätettävä kirjallisuus muiden hoidettavaksi. Tuleen ei voi jäädä makaamaan. Ohessa esimerkki blogista, joka on laadittu ”kulkurista”. Kulkurina juuri aamuyön tunteina kesällä 2010 se kirjoittaen.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen
Tervetuloa vieraani Intiasta
Ensiksi tervetuloa aamuöiset kotisivuni uudet intialaiset vieraani. Samoin kasvava joukko venäläisiä ja latvialaisia lukijoitani aiemmin niin länsimaisessa joukossa, jota dominoivat Yhdysvaltain kansalaiset. Kesäkuun alussa suomalaisten osuus lukijoistani oli vain kuusi prosenttia, mutta kohoaa jatkossa noin kolmannekseen.
Suomalaiset lukevat blogejani pääosin heti työstä palattuaan tai oikeammin työajalla noin kello 12 aikoihin ja lounaan jälkeen. Näin kertovat tutkimukset ja myös omat havaintoni jo muutaman vuoden ajalta. Lämmin tervehdys myös EU-virkamiehille ja erityisesti kunnista Nurmijärvelle ja maakunnista Pohjois-Karjalalle yliopistoista Turulle ja Oululle.
Kulkurin valssi
Edellä kirjoitettu on johdantoa samalla seuraavalle netin käyttäjäjoukolle, joka poikkeaa oleellisesti pelureista tai turisteista. Olen antanut tälle suurelle ja kasvavalle kansainväliselle joukolle käsitenimeksi kulkurit, jollaisena sitä kutsuin myös väitöskirjassani.
Ei ole epäilystä, etteivätkö suomalaisen kirjoittamia blogeja, kotisivujen nettiympäristön tieteellisiä julkaisuja tai puolitieteellisiä raportteja klusteritaidetta, seuraa juuri kansainväliseen osaamiseen ja elämään harjaantuneet kulkurit.
Turistien ja pelureiden suuret ryhmät tulevat kokonaan toisenlaisesta maailmasta kuin vaikkapa juuri EU:n virkamiehistä tai diplomaateista, lentokentillä työtään tekevistä tämän ajan perinteisen yhteisön (yhteisöllisyyden) ulkopuolisista ja sitä jopa karttavista jäsenistä.
Kulkuri sijoittuu faktoriakseleilla flaneeraavan kuljeskelijan, kulttuurianalyysin perushahmon, vanhan perinteen elämyksellisen säilyttäjän, tradition ja moraalisen kognition ylläpitäjän kokonaan toiseen ääripäähän tai ulottuvuuteen. Hän jopa pelkää sitoutumista niin paljon, että hankkii matkamuistotkin, varoen juuri niihin liittyvää muistoa ja jättää ne lopulta hankkimatta.
Kulkuri on postmodernin nettiajan maailmankansalainen ja osaa myös käyttää netin mahdollisuuksia oikein ja se on hänen todellinen työvälineensä, mutta samalla myös muun ajankäytön järkevä jatke sitä sen kummemmin pohtimatta. Apu haetaan sieltä mistä sitä saadaan, ei sieltä mistä sitä ehkä luvataan kulkurin järkevässä maailmassa, jossa vaihtoehtoja on ääretön määrä ja holistinen kaaosteoria tuttu.
Historiallinen kulkurin taakka
Vielä takavuosina kulkureita pelättiin ja tämä ryhmä oli vieroksuttu tai hyljeksitty. Toisaalla käsitteeseen liitettiin romanttista kaipuuta, vapauden tunnetta ja seikkailumieltä, kulkurin valssin ja orpopojan elämän osuutta. Kulkuri oli irtolaisena riski maahan sidotulle ihmiselle ja hänen rakentamalleen vakiintuneelle yhteiskuntakoneistolle ja sen sosiaaliselle elämälle, tyhjää jauhavalle byrokratialle.
Kun puhumme tänään internetin maailmasta ja perheiden yhdistämisestä siirtolaisuuden yhteydessä, mummoista ja heidän sukulaisistaan Suomessa, puhumme samalla klassisesta periteisen median sodasta, johon kuuluu myös vaikkapa Israel ja sen iskut, öljytuhot Meksikon lahdella vuonna 2010 se kokien. Pandemian kulkuri kokee niin ikään toisin kuin kaikki muut liki kymmenen ihmistyyppiämme.
Virusten ja onnettomuuksien merkitys on kulkurille kokonaan toinen kuin turistille tai pelurille nettiympäristön reaaliaikaisessa todellisuudessa. Kulkurille parasta propagandaa on hyvä yhteiskuntapolitiikka, ei retoriikka tai populistinen pulina, jota he eivät seuraa.
Maailma räätälöityy kulkurin mittoihin
Globaali internet on räätälöimässä maailman kulkurin mittoihin. Tiedon ja valuutan on siirryttävä reaaliaikaisesti siinä missä myös työvoiman ja konttilaivojen logistisine ratkaisuineen. Kun everstiluutnantti ja postmodernin ajan sotilas, filosofian tohtori Aki-Mauri Huhtinen kertoo tämän päivän (4.6. 2010) Helsingin Sanomissa, kuinka elämme nyt maassa, jossa yhteisöllisyys on kadonnut ja korvautunut individualismilla, viisi miljoonaa vanhenevaa ihmistä kaipaavat jatkossa työvoimaa ja vaikutteita maan rajojen takaa, hän puhuu juuri juurettomista kulkureista tällaisena työvoimana. Epäilemättä kirjoittaja on kulkuri itsekin. Kaikista ei kuitenkaan tule kulkureita. Siinä hän on väärässä. Ei myöskään turisteja tai pelureita.
Huhtinen peräänkuuluttaa uutta johtajuutta, uutta strategiaa ja hän on dosenttina Lapin yliopistossa juuri informaatiotieteissä, siis oikeassa paikassa. Hän hakee uusia arvoja, suomalaisten veneeseen on uskallettava ottaa myös uutta väkeä ja kalakukkokin on aikanaan tuotu meille Saksasta.
Uudet konfliktit ovat perinteisiä sotia, mutta uudella tavalla kokien ja tässä maailmassa informaatiosota on tarinoiden taistelua, johon kulkuri ei tartu. Tässä maailmassa pelkkä diplomatia ja hyssyttely vie Eurooppaa kohti sellaista vaihetta, jossa pohjoinen kulttuuri joutuu eteläisen kulttuurin maksumieheksi, kertaa Kreikan ja helleenisen kulttuurin vararikkoa lehden pääkirjoittaja. Helleenien kriisi puhkaisi tunkkaisen eurooppalaisen vaikenemisen muurin.
Vanha suomalainen maalaisliitto-keskusta poliittisena liikkeenämme, jatkaa takavuosien merkittävän informaatiokanavansa Suomenmaan perintöä tavalla, jossa jäljellä on enää vain alle tuhat lehden tilaajaa ja puolueen jäsenmäärä on epämääräinen, eikä sen ministeri tiedä koska hän sanoi ja missä lehdessä tai kolumnissa jotain sellaista, jota ei olisi tullut sanoa tai kirjoittaa ympäristöministeriöstä tässä uudessa postmodernissa ajassa.
Oleellista on, ettei hän sanonut tai kirjoittanut sitä viimeisen kolmen vorokauden aikana, jolloin hän ei ollut Suomessa. Tätä kulkuri ei ymmärrä, ellei olisi samaan aikaan myös turisti tai peluri, ja pelkillä näiden äänillä ei voi maata jatkossa hallita metropoli Helsingistä, joka on rakennettu kulkurin mittoihin. Poliitikko pelurina on, kuten aiemmista blogeista muistamme, moraaliton tapaus.
Kulkuri ei ole psykologinen persoonallisuus
Turistin, pelurin ja kulkurin maailmat eroavat juuri informaatiosodan ja nettiympäristön reaaliaikaisuudessa, ei ikivanhan tiedon kulun ja sen käytäntöjen seurannassa. Nämä kaksi asiaa tahtovat mennä meiltä sekaisin ja puhumme jopa persoonallisuuksista, jotka ovat takavuosien tuotetta, ja toimivat toisessa ympäristössä kuin netin sosiaalisissa verkostoissa, jossa nämä tyypit vaihtuvat tyystin toisiksi.
Persoonallisuudella tarkoitetaan psykologista osaa ihmisen luonteessa, ei sosiologista rakennetta yhteiskuntakoneistossamme, jota turisti, peluri ja kulkuri edustavat. Näitä ei tule sotkea toisiinsa, ja myös poliitikon on osattava valita, kummalle puheensa tai viestinsä on osoittamassa.
Kulkuri on netissä kuin kotonaan, se on hänen ympäristönsä ja hän tietää miten informaatiosotia käydään, ja ne myös voitetaan juuri tuossa ympäristössä eläen. Hänelle juureton ihanne on sielun sisintä, eikä sitä pidä edes yrittää ymmärtää perinteisen sosiaalisen kentän ja sen fyysisten rakenteiden kautta ilmiötä lähestyen.
On siis hylättävä vanha sosiologia tai maantiede, etenkin niiden talousopit sekä tehtävä eksistentiaalinen loikka uuteen. On parempi, ettei ymmärrä lainkaan, kuin että ymmärtää kokonaan väärin.
Tienhaara-ratkaisut
Kulkuri hakee matkareittinsä ja tekee suunnitelmansa pala palalta. Hänen maailmassaan ja internet -ympäristössä ns. tienhaara ratkaisut ovat tärkeitä ja kaikki paikat ovat joko yhtä tuttuja tai vieraita, kuinka vaan. Oleellista on, että kaikkea juurtumista pelätään ja vältetään, arvomaailmaa ohjaa juuri ulkopuolisuus ja muukalaisuus.
Kun Aki-Mauri Huhtinen (HS 4.6) puhuu fenomenologina maanpuolustus korkeakoulun johtamisen professorina, hän joutuu pohtimaan juuri länsimaisten asevoimien tulevaisuudesta osana sellaisten ihmisten maailmaa, joihin lukeutuvat vaikkapa Meksikossa tapettu aktivisti Jyrki Jaakola.
Siinä oleellista on, kuinka asioille on myös tehtävä jotakin, ei vain luotava puhetta. Kulkurina Jaakola oli tyypillinen eksistentialisti, toimi heti pyrkien oikomaan epäoikeudenmukaisuutta globaalissa maailmassa. Peluri ja turisti eivät edes ymmärrä, miksi hän elää kuten elää ja kuoli.
Kulkurin maailmassa kaikki vaihtoehdot ovat avoimia. Ideaalimaisemia on paljon eikä niissäkään mikään ole pysyvää. Ympäristöidentiteetti, sen sosiaaliset ja kulttuuriset juuret, ovat pysyvästi kansainvälisiä, vaihtuvia ja monikasvoisia.
Persoonallisuusryhmistä tähän faktoriin paikantuu eniten avuliaita huoltajia, sopeutuvia rauhanrakentajia ja tutkivia asiantuntijoita. Siis hoitajia, diplomaatteja, tiedemiehiä, mutta myös suuri määrä suunnittelijoita ja tehokkaita suorittajia.
Sigmund Baumanin kulkuri
Kun Sigmund Bauman käytti käsitettä kulkuri, hän ei vielä silloin tuntenut nykyistä sosiaalisen median internet -ympäristöä. Ulkopuolisen vaatimus ja vaaliminen oli vielä tuolloin kulkurille fyysinen ilmiö, eikä sitä voinut toteuttaa reaaliaikaisessa ja virtuaalisessa internet -ympäristössä.
Baumanin juurettomuus liittyi eksistentialismiin ja siinä kulkuria luonnehti mm. epävarmuus työpaikasta, vanhan tiedon ja taidon arvosta, turvallisesta kohdasta, johon asettua ja samaistua.
Kulkuri liitettiin varhain käsitteisiin, joissa mukana oli Sören Kirkegaardin kaltaista 1800-luvun pohdintaa tyyliin “Maalla asuminen tympäisee, matkustetaan siis pääkaupunkiin; kotimaa kyllästyttää, matkustetaan siis ulkomaille; väsytään Eurooppaan, matkustetaan siis Amerikkaan… Viimein haaveillaan loputtomasta matkustamisesta tähdeltä tähdelle, tai tehdään jotain yhtä ulkokohtaista: kyllästytään syömään posliinilautaselta, syödään kultaisilta, poltetaan puoli Roomaa, jotta saataisiin mielikuva Rooman palosta.”
Oikeammin Kirkagaard ei puhunutkaan kulkurista vaan turistista siinä merkityksessä kuin mistä nyt on kysymys internet -ajassa ja globaalissa maailmassamme, jota Kiekegaard ei voinut edes kuvitella 1800-luvulla eläen.
Perinteiseen eksistentiaaliseen ajatteluun kulkurista liittyy itsekkään vapauden käsite ja juurien pohdintaa filosofian ja taiteen välimuotona. Käsite ”Cluster art ja Art of clusters” ovat etenkin kulkurin oivaltamaa taidetta yhdessä tieteen kanssa ne integroidenkin.
Juuri kulkuri pakotti aikanaan pyrkimään uuteen, valtiojohtoiseen, byrokraattisesti hallittuun, koko yhteiskuntaa valvovaan koneistoon. Aiemmin agraariyhteisö johti paikallaan pysyvään ja staattiseen, teollinen puolestaan sijaintiehtoihin ja työvoiman siirtoihin energian, raaka-aineiden ja kulutuksen lähteille.
Kulkurin ja samalla uuden innovaation (innovaattorin) teemaan tämä filosofia sopii hieman samalla tavalla kuin Dostojevskin ja Kafkan töihin, joissa on samoja eksistentiaalisia teemoja. Samoin Kirkegaard vaikutti suoraan vaikkapa Maria Rilken runouteen. Oleellista oli tuolloin hyppy tuntemattomaan, absurdi valinta, näennäisen järjen kritiikki, vastuu omasta kehityksestä sekä “pelkurimaisten” kompromissien kieltämien uudessa etsinnässä ja individualistisessa elämänasenteessa.
Uusi kulkuri lähestyy
Bauman kehitteli teoriaa kulkurista kauan ja se lähestyi jo nykyistä internet -ympäristön sosiaalista mediaa, jossa myös suhteellisen ajan ja paikan sisäistäminen on viety pitkälle. Etääntyminen agraarin ja jälkiteollisen fyysisestä sidoksesta, sosiaalisista siteistä alkoi tapahtua lopulta ilman aiempaa nostalgista kaipuuta ja kulkurista tuli käsitteellisenä, sisäsyntyisenä kokemuksena ja identiteetin uutena rakentajana sekä ryhmänä ymmärretty ja hyväksytty, joskus myös erityisen arvostettu kasvava ihmisryhmä. Kulkurin valssista tuli muiden opiskelema ja hyväksymä metropolialueiden myös edustuksellisen demokratian muoto.
Filosofiassa vastaava prosessi käytiin läpi jo varhain, jolloin schopenhauerilaiset Kirkegaardin, Nietzschen ja Heideggerin tapaan, asettuivat vastustamaan hegeliläistä “näennäisen” järjen filosofiaa ja mukaan tulivat kulkurille tyypilliset absurdit valinnat, kaaosteoreettinen pohdinta sekä rohkeus hypätä pelkän uskon pohjalta jo Kirkegaardin määrittelemille tasoille; esteettiseen, eettiseen ja uskonnolliseen.
Traumaattinen suomalainen kulkuri
Suomessa kulkuri on ryhmänä pieni ja muistuttaa kahden suuren muuttoaallon seurauksena syntynyttä kansainvälistymistä ja globaalin maailmankuvan rakentumista osana sotiamme ja sen mukanaan tuomaa siirtolaisuutta.
Usein teemaa vältellään osana kansallisen sosiaalisen muistin ja pääoman traumaattisimpia vaiheita, jonka vuoksi juuri puolustusvoimain ja myös kirkon, sen juuri valitun ensimmäisen naispiispan keskeisiä tehtäviä ovat tämän prosessin ymmärtäminen ja läpivienti omassa tehtävässään. Nainen kulkurina on meille ongelmallinen käsite ja tämän uusi Helsingin piispa Irja Askola liberaalina naisena ymmärtää hyvin.
Nykymaailma on räätälöitymässä netin kautta räjähdysmäisesti eksistentiaaliseen suuntaan ja juuri kulkurin mittoihin sosiaalisena ja kulttuurisena kokemuksena. Kulkurin maailmassa sosiaalisissa medioissa kohtaavat ihmiset edustavat samaa arvomaailmaa ja hekin ovat kaikki kulkureita. Tämä näkyy tämän päivän internetin rakenteessa, jossa toisen faktorin lataukset ovat ensimmäisen peilikuvia, mutta jota kuvaa kulkuri ei enää tunne.
Se on pelurista ja turistista omituista ja vaatii kansalaisilta tarkkaa näköä vaaleissa henkilöitä hakiessaan. Olisi omituista, jos kansakunta ajautuisi suuntaan, joka on kaukana kansainvälisestä. Tämä ei poista toki rakkautta omaan kansaan ja isänmaallisia tunteita, patriotismia yhtenä tunnesanoistamme. Kulkurin tunnesanat ovat nekin olemassa.
Maan tapa
Sen sijaan kuvitelma “maan tavalla” -elämisestä ei toimi netin kaltaisissa rakenteissa, mutta ei enää myöskään muuttoliikkeessä, jossa se on omituinen myös käsitteellisenä, sisäsyntyisenä prosessina ja on luonnollisesti myös identiteetin rakentajana ongelma netin oppivalle kulttuurille. Nettiä ja sen kulkuria me emme voi muuttaa populistisin puhein ja paatoksella, retorisin puheenvuoroin.
Netin logiikka ei tottele sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina aiempaa teoriaa ja vielä vähemmän maantieteellisiä ja historiallisia kokemuksiamme ja niiden takavuosien antamia ohjeita, malleja tai teorioita. Uuden mediakulttuurin osa on ollut siinä alusta saakka keskeinen, olkoonkin että sen juuret ovat kauempana kuin omassa ajassamme ja sen jatkuvassa ylilyövässä korostamisessa kansallisena helmasyntinämme.