Forssalainen nainen kertoo rinnoistaan sivustollaan sosiaalisessa mediassamme. Tyttären tytär on ne saunassa suureksi havainnut. Kertoo isoäidilleen havainnostaan. Hän ei voi lähettää niistä kuvaa. Miehet vastaavat harmitellen ja huokaillen..
Harmiton kertomus ellei kyseessä olisi rehtori ja poliitikko, entinen kansanedustaja.
Hänen tyttärensä oli hoitamassa nyt poliittista mandaattiaan ja esti näin saman puolueen pääehdokkaan valinnan kansanedustajaksi. Puolue jakautui kahtia. Forssan suurin puolue. Puolue syntyikin Forssassa, Forssan kokouksessa. Kolmannessa polvessa isoäidin rinnat muuttuvat. Se on maailman menoa ja siihen on tyytyminen. Uudet luudat lakaisevat ja perinnepuolueet jättävä jälkensä historiaan.
Kuvitelkaapa tapaus miehen esittämänä. Kuvitelkaa mies saunan lauteilla ja pojanpoika päivittelemässä isoisän sukukalleuksien näyttävyyttä. Genitaalien kokoa ja kuvaksellisuutta. Kuvitelkaa mies entiseksi kasanedustajaksi ja näkyväksi henkilöksi kaupungissaan, maakunnassa. Lopuksi sulkekaa silmänne ja hakekaa puolueeksi perussuomalaiset. Miettikää millainen kohu siitä mahtaisi syntyä? Onneksi kukaan täysipäinen perussuomalainen mies ei ikäihmisenä ala sukuelimiään sosiaalisen median sivuilla esitellä, ainakaan kansanedustajanamme. Joku raja on oltava. Miesten puheet ovat miesten puheita, oli media mikä tahansa ja miehen ikä tai kalleuksien koko lasta hämmentävä.
Jatkakaa pohdintaa ja palatkaa omaan lapsuuteenne. Millaisia kertomuksia teille isovanhemmat lukivat? Tuleeko mieleen isoäiti, pienessä mökissään sängyssä maaten. Pieni tyttö tuomassa kukkasia mummolle, eväitä lahjaksi ojentaen, synkän metsän läpi taapertaneena. Päivittelemässä tämän suuria silmiä, suuria korvia ja lopulta suurta suuta ja teräviä hampaitakin. Susihan se siinä makoili isoäidiksi pukeutuneena. Tarina päättyi loputa onnellisesti. Metsästäjä teki ovelasta otuksesta lopun. Ettei vaan suden sisältä löytynyt mummokin. Onnellinen loppu muille paitsi sudelle. Jotain rajaa sillä miten tarina kerrotaan ja kuinka lopetetaan.
Tämä kaikki tulvi mieleeni lukien tämän päivän Forssan Lehteä ja Helsingin Sanomia heinäkuun ensimmäisenä päivänä ja lomaani aloitellen. Selaillen samalla medioitten narratiivisia tarinoita Jussi Halla-ahosta ja sanomisen vapaudesta, toimittajien tulkinnoista, kuinka menee vielä aikaa ja palaa rahaa ennen kuin Halla-ahon puolue on hallituskelpoinen. Niin on suuret silmät ja sukuelimet, rinnat näyttävät nekin. Suomalaiseksi saduksi sopimaton. Lapset ja nuoret ne nähneinä levottomia puhuvat eikä niistä puheista ole takuuta kuinka ja ketkä heille vastaavat sekä lasten suusta kuultuna.
Muistuttavat Suomen vanhimman rockfestivaalin Ruissalon mellakoijia vuodelta 1980. Saman lehden, Helsingin Sanomien vuoden 2019 kulttuurisivulle siirtyen. Oman aikamme mummot ja vaarit ne siellä meuhasivat, Ruissalossa. Hieman aikaisemmin vuonna 1969 Yhdysvalloissa. Vastaisku vanhalle kulttuurikäsitykselle oli kuin matka John Malkovichin hahmoon, saman lehden tarinoita edelleen lukien.
Tai ehkä sitenkin vain päivä murmelina, jatkuvana saman toistona. Presidenttien symbolisena tapana astuen Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaan, ensin käteltyään Etelä-Koreassa, Pohjois-Korean puolelle rajaa, tuntemattomaan. Pieni askel ihmiselle, suuri ihmiskunnalle, aivan kuten kuuhun laskeutuen puoli vuosisataa takaperin.
”Se on vain askel”, toteaa Trump. Se saattaa olla tärkeä askel tai sitten ei.” Matti Nykänen olisi voinut sanoa saman: ”Ehkä join, ehkä en.” Sen pituinen se satu, Hesaria ja Forssan Lehteä tänään lukien. Turha sitä oli pitkittää hakemalla samankaltaista Ronald Reaganin kaudelta ja loikaten Berliinin muurin repimiseen murmelina eläen.
Pitäkööt mummotkin rintansa piilossa roikottamatta niitä lastenlastensa ihmeteltäväksi, epäsosiaalisten medioitten sivuille niitä tuomatta. Se on sittenkin nuorempien ja vähemmän kokemusta hankkineiden tapa käynnistää sama tarina aina uudelleen ja uudelleen. Runsaan kahden vuosikymmenen välein ja näin turvallisesti vanhentuen.