Veridas nuda – Alaston totuus / Veritas filia Temporis – Totuus on Ajan tytär
11.09.2023
Jos Hugo Simberg oli suomalaisena kuvataiteilijana arvoituksellinen hahmo piruineen ja haavoitettuine enkeleineen, kiriallisuudessa samaa voi sanoa portugalilaisesta Jose de Sousa Saramagosta. Hänen teostensa kieli ja jopa lauserakenteetkin ovat pelkkää vuolasta tajunnanvirtaa. Sama virke voi jatkua koko sivun mittaisena ja muistuttaa omaa tekstiäni vuosikymmenten takaa. Siinä puhuu puhumisen voima – ”Vis dicendi”- kun sen muutat algoritmien kautta robotiikalla kuvataiteeksi, se muuttuu luonnon parantavaksi voimaksi. – ”Vis medicatrix naturae.” Sitä on kauhea katsoa nauramatta samalla. – ”Visu horrible.” Se muistuttaa elämänsä uhraamista totuudelle. – ”Vitam impendere vero. (Juvenalis).
Kun kuvataiteilija hakee kansakuntansa mielenmaisemaa Simbergin kaltaisella tauluun maalatulla mysteerillä, Saramagon tekstissä vuorosanat on eroteltu toisistaan joko pilkuilla tai isoilla kirjaimilla, miten nyt sattuu mikäkin vuorosana miestä miellyttäneen. Lukijan on keskityttävä pitääkseen itsensä hereillä, kenen sanomaksi kirjailija on pitkät virkkeensä ajatellut. Suomi kun kielenä on vielä kaukana siitä latinasta, jossa onomatopoeettinen, luontoa matkivat sanamme, ja oma lauserakenteemme on kohtuullisen vapaa sekin, eikä kirjaimillakaan niin suurta merkitystä ole mihin järjestykseen ne sanoihisi asettelet, kunhan ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat kuitenkin kohdallaan. Oman aikamme robotiikalle tämä tarjoaa herkulliset lähtökohdat tuottaa käypää tekstiä ja kuvataidetta samalla. Puhumisen voima ei ole siinä enää häiritsemässä haettaessa kirjoitetun ja kuvitetun yhteistä totuuttamme. – ”Vis cicendi.” Tällä viisaudella voisin markkinoida uusinta kirjaanikin siirtäessäni kirjoitetun tekstin myös algoritmien kautta kuvina koettaviksi. (Luostarinen 2023: Botrus Art – Arte Cluster / Cluster Art – Art of Clusters II). Samalla voit vertailla miten robotiikka tulkitsee käsitteet tehden eron latinan ja englannin kielen välillä. Ne to ovat suuria. Mutta myös ymmärrettäviä. Me emme todellakaan ymmärrä toisiamme ilman robotiikan apua.
Saramago haki teoksissaan meillekin suomalaisina tuttua inhimillistä näkökulmaa suuriin historiallisiin tapahtumiinkin. Edellä aiemmin kuvaamani Simberg sekä muutaman suomalaisen kirjailijan hengentöiden kuvaukset olivat ikään kuin alustusta tälle nyt niin tärkeälle havainnolle operoidessamme algoritmien ja tekoälyn maailmassa, jossa tekoälymme kykenee havainnoimaan teosten pienet nyanssit ja yksityiskohdatkin, pienet ihmiset ja kulttuurisesti suuremmat voimat heitä heitellen, tuloksena maailman onnellisimman maan satiirista tunnetut kirjailijanimemme. Elämme kokonaan uutta vaihetta elää, kasvaa ja kukoistaa. – ”Vivas, crescas, floreas!”
Elämme maailmassa, jossa liki kymmenen miljardia ihmistä tuottaa vuolasta tajunnanvirtaansa, pohtimatta niiden merkitystä kuulijoihinsa tai lukijoihinsa. Taustalla on terve narsismi, ellei sitten vaikeasti häiriintynyt, kuten nyt usein palkittujen kirjailijoittemme kohdalla. Pyrkimys tuottaa inhimillinen näkökulma suuriin historiallisiin tapahtumiin on kuitenkin monella tapaa helpompi, kuin tieteellinen tapa jäsentää sama asia uskottavaksi rationaalisen järjen tuotteeksikin. Ironia, satiiri ja sarkasmi ovat tapa helpottaa omaa työtä, jota robotiikka ei tänään tahdo ymmärtää, eikä se ole tarpeenkaan. Silloin kun uhraamme elämämme totuudelle. – ”Vitam impendere vero.” Siis elämälle, joka on ajattelemista. – ”Vivere est cogitare. ” (Cicero).
Se että kirjailija on työskennellyt aiemmin vakuutusvirkailijana, byrokraattina muiden samanlaisten joukossa, myöhemmin toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona, nämä kokemukset ovat hyvä pohja ruotsalaisen Nobelin jakoon ensimmäisen kerran tuohon kulttuuriin tämä kunnia osoitettaessa. Teosten henkilöt ovat pieniä ihmisiä, näkökulma on inhimillinen ja tapahtuma historiallinen. Suuret voimat siinä heittelevät pientä ihmistä. Vaaleihin voi mennä ja vetää punaisen viivansa. Kirjassa ”Kaikkien nimet” (1997) Saramago vierailee väestörekisterin kafkamaiseen byrokratiaan, antaa mielikuvituksen lentää pohdiskellen liki itäsuomalaiseen tapaan hakematta henkilöille tai paikoille nimiä. Tällaista tekstiä professorit lukevat oppilaittensa vastauksina ja väsyvät niihin tenttipaineitten vaatiessa myös näiden hengentöiden arviointia rinnan oman tutkimustyön ja rahoituksen haun kaaoksessa laitoshallintoa samalla johtaenkin. Eläkää, te onnelliset, joilla vielä on elämä elettävänä.” – ” Vivite, felices, quibus est data vita fuenda!” Näin minä olisi sen halunnut omille oppilailleni yliopistoissa luentoni lopussa julistaa.
Runojen luku ja kirjoittaminen auttaa tuossa omituisessa tehtävässä ja moni tutkija päätyykin lopulta lyyriseen kieleenkin. Niinpä myös Saramagon ehkä parhaimpana työnä pidetään romaania Ricardo Reisin viimeisestä vuodesta vuodelta 1984 (suomennos 2012). Olin lukenut sen kirjoittaessani jäljempänä tulevaa tekstiä sitä vuonna 2010 kirjoittaessani. Biologi maantieteilijä ja sosiologi, luonnontieteilijä ja ihmistieteilijä samaan aikaan, rakastaa myös historiaa, aika- ja paikkatieteet on kyettävä yhdistämään toisiinsa, jolloin tuloksena on yhteiskunnallinen ja samalla maaginen realismimme. Niin minä ainakin tuolloin vielä kuvittelin kohdallani. Robotiikka ja algoritmit panivat kuitenkin pohdinnan uusiksi. Portugali ja Espanja olivat tulleet minullekin tutuiksi ja myös kieli, jossa mielikuvitukselliset aiheet ja pohdiskelu ovat mahdollisia kafkamaiseen tapaan lukijaa kuljettaen. Matkat Meksikoon tai Brasiliaan siellä myös juhlapuheen pitäen maan täyttäessä vuosia, olivat täynnä sielun eloisaa voimaa. – ”Vivida vis animi.” Tahtoen tai tahtomattaan. – ”Volens nolensque”. (Augustinus).
Viimeiseksi Saramagon kirjoittamaksi teokseksi jäi satiirinen Caim (2009) aikana, jolloin aloin itsekin viimeistellä yliopistoaikaisia tutkimuksiani ja keskittyminen itse kirjoittamiseen alkoi kiitos eläkevuosieni. Kun vuosikymmenen aikana kirjoja syntyy kolme vuosittain, se kertoo kuinka paineet ovat olleet melkoiset ja ahdistus helvetillinen. Saramago kertoo viimeiseksi jääneessä työssään uudelleen Vanhan Testamentin tarinoita. Hän ei kuitenkaan lainaa itseään, kuten Jörn Donner muistelmissaan. Toki itseään saa lainata, kuten nyt kohta kertoessani lisää Jose Saramagon maagisesta vaikutuksesta lukijaansa. Se on kuin taivaallinen ääni. – ”Vox caelientis.” Se on kuin enkelin ääni, neuvova toivomus ja samalla minun äänenikin. – ”Vox angelia” – ”Votum consultativum” – ”Voto meo”.
Jose Saramago ja maaginen realismi
19.06.2010, 11.09.2023
Portugalin ainoa kirjallisuuden nobelisti Jose Saramago kuoli Kanarialla Lazarotessa 87-vuotiaana. Maansa tunnetuin nykykirjailija on kiistelty persoona, äärivasemmistolainen romaanien, runojen, näytelmien, mutta ennen kaikkea myös lehtiartikkeleiden ahkera kirjoittaja. Tänään hän olisi blogien ja sosiaalisen median taitaja numero yksi Portugalissa. Myös robotiikka rakastaa Saramagon kaltaista henkilöä. Toki myös kirjailijaa. Miksi? Meillä on tapana arvioida kirjailijoitamme ja kuvataiteilijoitamme psykologisesti, psykososiaalisesti sekä turvautuen heidän työnsä rinnalla myös rankkoihin ja paljastaviin henkilökuvauksiin. Eikä tämä koske vain heitä. Poliitikot joutuvat hekin sellaisen ryöpytyksen kohteiksi, jossa myöhempi elämä voi joutua robotiikan kautta vaikeuksiin tai jopa ilman tekoälyn kuvauksiakin. Siinä kilpailija voi todeta asiaa vauhdittaen tyyliin: ”Voikaatte hyvin ja taputtakaa!” – ”Vos valete et plaudite!” (Terentius).
Kuvatessamme henkilöiden syvintä persoonaa hamasta syntymästä hautaan, kuten kuvataiteilijoitten ja kirjailijoitten kohdalla teemme, luo se koneälylle ja algoritmeille perustan, jossa niin mielenterveys kuin kehonkuvatkin ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja siten myös algoritmien käytössä. Näin ne yhdistyvät samaksi klusteriksi, jossa mukana on niin suomalainen Hugo Simberg ja hänen tuotantonsa kuin Saramago. Kiinnostavalla tavalla näyttävät löytyvän saman otsikon alta tai klusteriin luokittuenkin. Kun näitä klustereita on ikänsä rakennellut, ne syntyvät uskomattoman nopeasti ja niitä on vaikea vältellä. Tietokone ja sen algoritmit ovat nerokasta työtä ja pystyvät käyttämään nykyisin myös omia kättemme töitä meitä luokiteltaessa. Samalla ne puhuvat minun äänelläni tai käyttävät sivistymätöntä sanaakin. – ”Voto meo” – ”Vox barbara.” Kilpailijalle sellainen on taivaallinen ääni – ”Vox caelestis.” Ihminen on ihmiselle susi ilman robottejakin.
Tätä samaa problematiikkaa on pohdittu vaikkapa Meeri Haatajan artikkelissa (HS 9.9.2023), jossa peräänkuulutetaan ”tekoälyn omatuntoa”. Oikeammin robotiikalla ei sellaista ole. Se käyttää niitä aineistoja, joita mediamme tuottavat. Niin kirjoista kuin kirjailijoista sekä kuvataiteilijoistamme. Toki sen tekee myös Wikipedia paljastaen myös sellaista, joka voisi olla viisasta jättää tuomatta koko globaalin maailman tietoon ja vieläpä virheellisinä tietoina ja vääristellenkin. Somejätit tarjoavat tekoälyn nuoren kaveriksi, jolloin jotain voi mennä silloin vikaan. Kysyy Meeri Haataja ja on oikeassa. Tekoäly tekee itse kuvansa myös tekstistä ja nuoren kuvia somessa voi olla enemmänkin ja tavalla, joka robotiikan kanssa operoiden on myöhemmin todellinen ongelma. Matteusta (3:3) lainaten se on kuin huutavan ääni erämaassa. ”Vox clamantis in deserto.” Sitä voi matkalla myös vääristellä ja hallituksen kokoaminen Suomessa oli esimerkki siitä, miten epämiellyttävää voidaan kaivella medioissamme myös vuosikymmenten jälkeen ja irrottaen ne kontekstistaankin. Siinäkin robotiikka on ollut auttavana kätenä.
Saramagon vaietut vuosikymmenet. Saramago aloitti uransa jo vuonna 1947 julkaistulla romaanilla, mutta tämän jälkeen tulikin kolmen vuosikymmenen mittainen tauko, jolloin Saramago toimi vakuutusvirkailijana, toimittajana ja kriitikkona. Hän oli siis jo keski-ikäinen mies, 55-vuotias julkaistessaan seuraavan romaaninsa. Epäilemättä taustalla oli ongelma saada kirjoja kustantajalle. Kustantaja on kuningas. Kustantaja antaa kirjailijalle neuvovan toivomuksen. – ”Votum consultativum.” Toki minäkin olen niitä saanut ja kiitän neuvoista. Niin kuin peilissä olisit. – ”Veluti in speculo.
Saramago poikkesi aikamme kirjailijoista ja hänen pitkät, polveilevat lauseensa olivat joskus yli sivun mittaisia virkkeinä. Allegoriat ovat suuria ja niissä seurataan muutaman ihmisen kohtaloita hyvin omintakeisella tyylillä ja nykykirjallisuuden valtavirrasta tyystin poiketen, mielikuvituksen rönsyillessä. Muistan tapauksen, jossa kääntäjäni, professori alan filologian laitokselta, naurahtaen mainitsi oman tekstini olevan kuin Saramagon kynästä. Olin siitä nuorena miehenä otettu. En ole enää.
Kustantaja on yhteiskunnan tuhoava nielu. ”Vorago rei publicae.” Kirjailija on taas tuomittu lupaukseensa. – ”Voti domnatus.” Pyörittelee rinnassaan vihaisia tunteita. – ”Volvit in pectore iras. Ihmisen ääni. – ”Vox humana.” Latinan kieli – ”Vox Latina.”
Myöhemmin hän, kirjailija, kiitteli tätä tyyliä ja kertoi myös omakseen. Hän suorastaan vihasi lyhyitä lauseita ja sellaista kerrontaa, jossa pohdinta on jätetty lukijan varaan ja vaille sellaista työtä, johon lukijaa olisi edes hieman johdateltu ja saateltu koukuttamalla pienillä yksityiskohdilla ja kohtaloiden kautta mukaan kirjalliseen seikkailuun, joka on samaan aikaan sekä opettava että vaativa. Se on kaukana suomalaisen gonzo-kirjailijan tyylistä. Ääni ja sen lisäksi ei mitään – ”Vox et praeterea nihi.”
Pohdintaa Saramagon tyyliin. Kai Linnilää (FL 19.10. 2010) lainaten pidän pitkistä ja polveilevista jorinoista, tylsistäkin tarinoista, joissa usein laajakin pohdiskelu tuntuu loppuvan kesken. Olen mukavuudenhaluinen, haluan sanomalehteni tai kirjani mukavasti eteeni, mukavassa asennossa nautiskellen niistä, tosin ilman kahvikupin tai nikotiinin mukanaan tuomaa nautintoa, kirja kyllä riittää ja hyvin toimitettu sanomalehti. Yksi hyvin tehty juttu lehdessä varmasti riittää. Kun kansa haluaa tulla petetyksi, petettäköön siis. – ”Vulgus vult decipi, ergo decipiatur.” – ”Vox humana.”
Pohtivan kirjoittajan tyyli ei ole maanläheistä, hetkessä silmäiltäväksi tarkoitettua, saati tietokoneen kuvaruudulta imaistavaa elämystä. On tehtävä jyrkkä ero kirjallisen taiteen ja sen pohtivan tekstin, sekä pelkästään informatiivisen, usein populaarin artikkelin välillä, jossa selkokielellä tarkoitetaan Irja Vinnin hyvin aikanaan kuvaamaa ja lähinnä vammaisille tai vanhuksille tarkoitettua tekstin tuottamista toimintaterapeutin työnä. Kirjoitin blogissani Irja Vinnistä, yhdestä opettajistani, hänen muistokirjoituksenaan pari vuotta takaperin. Oi minua onnellista – ”O felicem me!”
Yksilö vastaan systeemi. Saramagon henkilöt ovat yksinkertaisia portugalilaisia, jotka joutuvat suurempien voimien kurimukseen, usein juuri byrokratian kautta ja nääntyvät sen alle pessimistisenä yhteiskuntakuvauksena, ja siis satiirina ihmiskuvausta seurattaessa. Kun satiiri on kaikkialla, se ei ole missään. – ”Nuscuam est, qui ubique est (Seneca). On varottava viljelemästä samaa hukkakauraa kaikkien.
Byrokratiasta ehkä paras kirja on väestörekisterikeskusta kuvaava painajaismainen virasto, jossa yksilö hukkuu sen loputtomaan byrokratiaan (Kaikkien nimet/ Todos os Nomes). Vastaavasti sokeutuva ihminen joutuu kokonaan uuteen maailmaan, uusien kokemusten tulvaan, jossa aiemmat kokemukset ovat turhia ja valtarakenteet alkavat yllättäen näkyäkin paljaina, valoa alkaa tulla aiempaan näkevän pimeyteen ja yhteistyö alkaakin yllättäen toimia. Vanha tarinamme. (Kertomus sokeudesta/ Ensaio sobre a Cegueira). Voi ihmisten huolia, voi miten paljon turhaa. ”O curas hominum, o quantum est in rebus inane!” (Persius). Eiköhän tämä riitä. – ”Nunc hactenus.” (Cicero).
Kiistelty kirjailija. Maineensa Saramago saavutti romaaneillaan Balthasar ja Blimunda (Memoria do convento) sekä Iberian niemimaan suuria allegorioita kuvaavalla Kivisellä lautalla (A jangada de pedra). Kiihkeä keskustelu hänen ympärillään syntyi Portugalin hartaiden katolisten pahoittaessa mielensä romaanista “Jeesuksen Kristuksen evankeliumi “, jonka myös Portugalin valtio päätti lopulta vetää pois Euroopan kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta. Kietoen todet hämäryyksiin. – ”Obscuris vera involvens.” (Vergilius). Ohimennen sanottu. – ”Obiter dictum.”
Kirja julkaistiin samana vuonna, jolloin olin itse muuttanut Hämeeseen ja tuosta ajasta kykenen hahmottamaan tarkkaan tuon keskustelun, joka johti samalla kirjailijan muuttoon Portugalista Espanjaan ja teko oli myöhemmin johtamassa kohti Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Kirjana se ei ole samaa luokkaa kuin hänen suomentamaton “Ricardo Reisin kuolemanvuosi” (O ano da morte de Ricardo Reis) vuodelta 1984 kertoen runoilija Fernando Pessoan sivupersoonasta. Jokainen elollinen rakastaa itseään. – ”Omne animal se ipsum diligit (Cicero). Rahan haju. – ”Odor lucri.”
Ajan tiede taustalla. Saramagon kieli syntyy portugalin kielestä, jossa vuorosanat lomittuvat helposti toisiinsa, ja niinpä hän erottaakin ne vain pilkulla tai isolla alkukirjaimella. Robotiikka paljastaa senkin, mistä tässä on oikein kysymys. Olen kokeillut sitä joskus nuorempana itsekin. Se ei oikein onnistu kielessämme. Meille riittää, kun ensimmäinen ja viimeinen sana ovat kohdallaan, lopun järjestys voi olla lauseessa mielivaltainen. Sama pätee sanojamme. Kun ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat kohdallaan, loppujen kirjainten järjestys voi olla mielivaltainen. Suomi kielineen on tällainen Joulupukin paja – ”Oficina Patris Natalis.” Velunti in speculo.
Kirjoittaessani itse raporttejani ja kokemuksia Brasiliasta, jouduin tekemisiin tämän hämmentävän kokemuksen kanssa, jossa samalla inhimilliset tapahtumat sekä näkökulmat historialliseen viitekehykseen hämärtyvät, eikä niitä ole edes tarvis erikseen korostaa. Niinpä siellä ei ole syytä välittää asiaan perehtymättömästä väestä vaan torjua heidät, Horatiusta lainaten. – ”Odi profanum vulgus et arceo.”
Kerroin tästä ilmiöstä aikanaan norjalaisen Johan Galtungin ja etenkin ranskalaisen modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin kuoleman yhteydessä. Symboliset toimintajärjestelmät ohjaavat inhimillistä ajattelua kaupankäynnistä merkkiteoksiin, tai brasilialaisten tapaan pelata jalkapalloa, alkaen alkuasukkaiden myyteistä ja päätyen tieteellisiin uskomusjärjestelmiimme. Kaikkeen makeaan kyllästyy nopeasti. – ”Omne quod dulce est, cito satiat. (Macrobius). Paitsi rahan hajuun. – ”Odor lucri.”
Tämän havaitseminen on erityisen tärkeään juuri sellaisessa vuorovaikutuksessa, jossa välineenä on kieli- ja kulttuurialueet ylittävä reaaliaikainen teksti ja sen internet -yhteydet. Etenkin lasten kohdalla olisi välttämätöntä, että nämä saavat käyttää omaa kieltään tai ainakin sen korvaavaa muuta ilmaisutapaa (musiikki, kuvataiteet, klusteritaide) kuin vieraat nettienglannin tuotteet. Etenkin Afrikassa kielet ja niiden murteet vaihtuvat hyvin lyhyellä matkalla ja niiden ymmärtäminen on talouden ja sosiaalisten rakenteiden oivaltamisessa välttämätöntä. Suomessa Joulupukin paja. – ”Officina Patris Natalis. Hyvät palvelut. – ”Officia bona.” Teologinen viha. – ”Odium theologicum.”
Strukturalismista maagiseen realismiin. Strukturalismin suuri idea, ihminen eri kulttuureissa toimimassa tuntematta toimintansa takana olevia sosiaalisia järjestelmiä, lähestyy Jose Saramagon maagista realismia, jossa usein oleellisetkin henkilöt ja paikan nimet on jätetty kokonaan nimeämättömiksi. Kaikki riippuu puhujan suusta. – ”Omnes pendent ab ore narrantis (Vergilius). Olen tämän maininnut useampaan kertaan kirjoissani. Samoin kuinka kaikki muuttuu ja me muutumme niiden mukana. – ”Omnia mutantur, nos et mutamur in illis.” Tämä on tärkeää uudessa robotiikan yhteiskunnassamme.
Ehkä juuri tämä ärsytti, edellä kuvaamani, ja johti siihen, ettei Saramagon ensimmäistä työtä juuri lainkaan huomattu ja seurasi kolmen vuosikymmenen hiljaiselo kirjailijana.
Tuon ajan Portugalissa se tuskin olisi ollut edes mahdollista, ja kertoo juuri kirjailijan työn sidoksesta yhteiskunnalliseen, joskus myös kansallisesti hyvin ahtaaseen marginaaliin johtavaan ilmiöön. Suomessa tämä ilmiö on mahdollista tunnistaa juuri tänään kustantamojen ja printtimedian kriisin yhteydessä. Ahtaalle ajettu kustantamo voi tuottaa vain halpaa bulkkia. Kaikki erinomainen on harvinaista. – ”Omnia praeclara rara. Kaiken puudutuksenkin voittaa lopulta tuska. ”Omnem consolationem vincit dolor. Jokainen nauttii omista rikoksistaan. – ”Omnibus crimen suum vulptati est.” Kaikki turhaa –”Omnia vanitas.” Sama kaikille. – ”Omnibus idem.
Suomalainen Saramago Mitä Saramago kirjoittaisi tänään suomalaisena nuorena kirjailijana? Peläten kaikkia turvallisia asioita. – ”Omnia tuta timens. Omaa varjoaankin.
Tämän päivän aiheista ehkä kiinnostavin liittyy siihen kansalliseen vaiheeseen, jossa häntä kiinnostaisi juuri EU:n hallinto ja sen loputon byrokratia vastassaan pinta-alaltaan laajan arktisen maan omalaatuinen tapa toimia elintarviketuotannossaan Euroopan laidalla etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa takavuosien aluepolitiikan poliittisen byrokratian edustajista ei juuri nyt toimi kuin muutama henkilö, yrittäen edustaa samalla etelän ja lännen kasvukeskusten kysyntää, cityvihreää ja liberaalia politiikkaa, metropolialueen elämää talonpojalle sitä myyden. Kaikki turhaan – ”Omnia vanitas.” Tietäen kuinka ahneus on paheiden perusta. – ”Omnium vitiorum fundamentum avaritia est (Seneca). Tarjoten palveluksia rahasta – ”Opera pro pecunia.
Tämä politiikka sopisi kyllä pienten perheviljelmien luomutuotantoon ja lähiruuan valmistukseen, pienille perheyrityksille ja keskenään verkottuville yrittäjille, pienimittakaavaiselle ekologiselle jalostukselle ja alan kasvulle myös energiaomavaraisuuden osalta, jos toiminta oikein organisoidaan verkostoja käyttäen. Olkoonkin että luonto on sitä vastustanut. – ”Opposuit natura.” ”Optimus maximus.”
Sen sijaan, että talous kukoistaisi ja johtaisi Saramagon esimerkkitapauskissa kukoistavaan talouteen ja luovaan rikkauteen, hän kuvaisi kaiken Saramagolle tyypillisen sarkastisin ja synkin, pessimistisin värein. Se oli hänen pelastuksensa järjestys. ”Ordo salutis.” Viisaan joutilaisuus. – ”Otium sapientis.” ”Velis et remis.”
Sokean pisteen metsästäjä. Tarvittaisiin täydellistä sokeutumista, jotta yrittäjät havahtuisivat yhteistyöhön tai yksilöiden suoranaista katoamista pääkaupunkiseudun byrokratiassa, jotta hallinto jälleen alkaisi rullata, jossa nyt paperipinojen kasvava massa voittaa kyntöauran painon, tavan kirjata luomulannoitus ja tuholaistorjunta, sadonkorjuu, puiminen, kuivatus, lajittelu, myllytys ja jauhojen kuljetus, pakkaus, vienti kauppaan ja sitä edeltänyt rypsisiementen puristaminen ja pullotus, pullojen vaatiman energian arviointi hiilijalanjälkenä. Viisaan joutilaisuus – ”Otium sapientis.”
Se mitä kaikkea valvoja ja kauppa vaativat yksityiseltä viljelijältä, on kuin kaikkien niiden virkailijoiden nimet, joita Saramago käsittelee kirjoissaan ja päätyisi lopulta tuontiviljaan ja jalosteeseen tuhansia kilometrejä etelämpää, Espanjasta, Portugalista Suomeen tuoduksi, kun oma viljelijä ei lopulta kykene byrokraattisen taakan alla sellaiseen toimintavarmuuteen kuin mitä lukuisat kilpailijat välimereisillä alueilla.
Saramagon näytelmässä luomutukut olisivat Suomessa aivan liian vaatimattomia ja yhden tilan tuotanto ei auta siinä draaman kulussa, jossa Saramago käsittelisi suomalaista lähiruokaa ja luomua satiirisesti poliittisena tuotteena kilpaillen suurten erien kansainvälisten tuottajien kanssa ja rinnan uusien muuntogeenisten bulkkituotteiden raadollisessa hintakartellikilpailussa. Ainut keino on ikiaikainen ja kaikille tuttu. Nyt karkottakaa huolet viinillä. – ”Nunc vino pellite curas. (Horatius).