Innovaatioprosesseissa ja -politiikassa varottava, ettei varsan selkä taitu.

Onnetar suosii rohkeaa ja kultaista keskitietä. – ”Audentes Fortuna iuvat” – ”Aurea  medioeritas” (Horatius)

08.09.2008 – 26.09. 2023

Menetetyn vuosikymmenen seuraukset näkyvät meillä Suomessa etenkin innovaatioprosessien hoidossa. Kun tätä työtä hallituksemme tänään joutuu hoitamaan, se tapahtuu nöyrtymällä palaamaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen oppeihimme. Me teimme virheitä, liki kymmenen hallituksen toimesta, ja yksi surullisin tulos tästä olivat uudet maakuntahallinnot   osana terveydenhoitoamme aluevaaleina. Huomautin tästä useita kertoja ja sain monelta suunalta myös tukea. Kirjailija teostaan kiittää – ”Auctor opus laudat” (Ovidus).

Meille olisi riittänyt enintään kahdeksan, mieluiten 5–7 aluevaalejamme varten koottua ”spatiaalista aluetta” (ei regionaalista). Tänään rahapulassa ponnisteleva valtio velkoineen on osasyy tähän lukuisten aluehallintojemme rahapulaan ja syvenevään kriisiin.  On otettava uuden hallituksemme ohjelma ikävä kyllä sellaisenaan ja säästöineen, sekä lisättävä siihen keskittyminen viiteen terveydenhoitomme ydinalueeseen. Sikäli kun alueista ja regionalismista on vielä vuonna 2023 tarpeen edes puhua. Meillä ovat naiset vallassa ja nainen joko rakastaa tai vihaa: kolmatta vaihtoehtoa ei ole. – ”Aut amat aut odit mulier: nihil est tertium.” (Publius Syrus).     

Sektoritutkimuksen ja yliopistojen välinen yhteistyö sekä innovaatioprosessit

Pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield käynnisti kiitettävällä tavalla keskustelun sektoritutkimuksen kehittämisestä prof. Yrjö Neuvon mietinnön pohjalta. Tuohon kirjoitukseen sektoritutkimuksen edustajat ovat vastanneet (HS. 7.3). Lisäksi alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä kirjoitti aiheesta (HS 25.2). Eletään kevättä vuonna 2008. Mitä on tapahtunut tultaessa vuoteen 2023? Paitsi että olemme velkaantuneet ja kokeneet pandemian ja eurooppalaisen sodan Ukrainassa. Menettäneet kokonaisen vuosikymmenen. Tämä tekstini julkaistaan kirjana Saksassa ja luetaan ensimmäisenä Kaliforniassa, toki myös Kiinassa ja auringon nousua seuraten. Aamurusko on Muusien ystävä. – ”Aurora Musis amica est.”  

Samaan aikaan käydään keskustelua yliopistolaitoksen kehittämisestä, jossa käsitteet liittyvät lähelle huippuosaamista ja keskittämistä suurempiin yksikköihin. Molemmissa prosesseissa käy esille tarve innovaatioympäristön kehittämisestä ja laajentamisesta. Yliopistoja kansainvälisesti vertailtaessa on syytä huomata, että eräät tutkimuslaitoksemme sijoittuvat kansainvälisissä evaluoinneissa maailman kärkeen. Tuota kärkeä on syytä vaalia ja pitää se edelleen terävänä. Sen sijaan Suomi talousalueena ei kykene hoitamaan terveyttämme yli 20 maakunnan avulla, vaan keskittäen osaamisensa viiteen keskukseen. Olemme pieni maa ja pääomaköyhä, osaamistakin on hyvin rajallinen määrä huippuyksikköjen ylläpitoon. Ahneus on kaikkien rikosten äiti. –”Avaritia prima scelerum mater. (Claudianus).

Innovaatioprosessi yliopiston opettajan ja tutkimuslaitoksen tutkijan näkökulmasta on hieman erilainen. Opettajan työ yliopistossa on tutkimuksen ja tieteen siirtämistä opiskelijoille, harvemmin yrittäjille, elinkeinoelämälle, kaupalle tai aluehallinnon viranomaisille, keskushallinnon ja Brysselin byrokraateille. Virkamiestyö yliopistoissa kohdistuu laitoshallintoon ja rahoituksen hakuun, tutkimusprojektin ohjailuun pätkätöiden paineissa ja usein jatko-opiskelijana. Tutkimusta tehdään silloin kun ehditään tai saadaan hetkittäin rahoitusta pidemmälle projektille. Tässä pätkätöiden viidakossa ja rahoituksen haussa tutkijat ovat toki samassa veneessä oli työnantaja mikä tahansa. Millainen mies lähtee tällaiseen leikkiin? Hän on joko hullu tai kirjoittaa runojakin. – ”Aut insanit homo aut versus facit.” (Horatius).

Tutkimuslaitoksissa tutkijan työ on jatkuvaa yhteistyötä yrityksiin, elinkeinoelämään ja nykyisin yhä enemmän kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin samalla myös webympäristön yhteyksiä kehittäen. Hallinnollinen virkamiestyö on rahoituksen haun ohella verkostojen ja klustereiden kokoamista, koordinointia, mutta varmasti myös sektorihallinnon monipuolisia tukipalveluita, valmistelu- ja raportointitehtäviä, kansallisten tietopankkien ylläpitoa ja kehittämistä viranomaistehtävänä. Terve ja voi hyvin. – ”Ave atque vala.”

Lisäksi tutkija vastaa oman alansa kehittämisestä, siinä missä yliopiston professori, mutta päätoimisena tutkimuksen duunarina. Usein rinnakkain kulkee useita tutkimusohjelmia, joissa verkostoituminen yliopistoihin Suomessa ja kansainvälisesti on arkipäivän rutiinia. Monet senioritutkijat toimivat lisäksi yliopistojen opettajina ja luennoivat myös tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa ympäri maailmaa. Moni sektoritutkija muistuttaa kiireineen yhdysvaltalaista yliopiston professoria. Se on elämää järjettömästä käsin ja syvältä sydämestä. – ”Ab absurdo.” – ”Ab imo pectore.”

Tiedeyhteisön juuri meille yhteisessä innovaatioprosessissa yliopistojen merkitys on pääsääntötöisesti diffuuseissa prosesseissa, joissa tietoa siirretään uusille nuorille ikäluokille. Tätä tehtävää yliopistot eivät voi siirtää muille ja sitä tulisi entisettään tehostaa. Vastaavasti se osa innovaatioympäristöä, jossa ammattitutkijat tekevät omaa työtään tutkimuslaitoksissa, siirtäen osaamistaan yrittäjyyden ja elinkeinoelämän keskiössä, eikä sitä pidä siirtää tai sotkea yliopiston ensisijaiseksi tehtäväksi. Sen sijaan tutkimuslaitoksissa tätä tehtävää tulisi edelleen tehostaa, osoittaa tukea ja yhä enemmän webympäristön sekä laajenevan innovaatiokäsitteemme kansallisessa sisäänajossa. Väärinkäyttö puolestaan ei ole käyttöä vaan turmelemista. – ”Abusus non est usus sed corruptela.”

Kun kansallista innovaatiokenttää nyt aivan oikein laajennetaan, on syytä kuunnella tarkalla korvalla niitä, jotka vastaavat opettajina ja tutkijoina tämän prosessin ydintehtävistä. Hallinnon byrokraattiset laatikkoleikit, Blåfieldiä lainaten, eivät vie kehitystä välttämättä sellaiseen suuntaan, jossa nykyisiä vahvuuksia ei vaaranneta. Luova innovaatioympäristömme on pitkän evoluution tulosta ja sen toimivuutta on tarkasteltava ensimmäisenä ydinosaajiemme näkökulmasta. Aivovuoto siellä tai ylirasittaminen toisarvoisilla tehtävillä on koko prosessia uhkaava, ja voi johtaa ydintehtävien hämärtymiseen ja tahtomattamme hyvinkin kapean innovaatiokärjen ryöstöviljelyyn. Väärinkäyttö ei kumoa käyttöä. –”Absus non trollit usum.”

Innovaatiopolitiikan uusi tuleminen

Imitoinnista innovointiin

Oheinen blogini täyttää kaksi vuosikymmentä vuonna 2026. Sitä on luettu paljon, miljoonien toimesta. Ei toki Suomessa. Olemme harvaan asuttu maa ja luemme jotain muuta kuin innovaatiopolitiikasta kertovaa.  Sen voisi toki päivittää muuttamatta kuitenkaan sen alkuperäistä kiiteltyä runkoa ja historiallista taustaa. Innovaatiohan ymmärretään eri kulttuureissa ja kielialueilla hyvin eri tavalla eikä kaikkialla sille löydy edes kunnon käännöstä. Usein sillä tarkoitetaan pelkkää taloutta tai sitten teknologiaa. Toki myös toisessa ääripäässä liki kaikkea muuttuvan maailman ilmiöitä ja nykyisin etenkin maailmankuvan paradigmaisia muutoksia sekä rakenteellisia muutoksiamme. Innovaatiot vievät politiikkaa (policy) vaikka poliitikkomme tahtoisivat viedä sitä omilla päätöksillään ja valinnoillaan (politics). Mene pois, paha henki! – ”Abi, male spiritus!”

Mikä on innovaatio?

Innovaatiota ei voi selkeästi määritellä. Eri kulttuureissa käsite poikkeaa paljonkin omastamme. Omassa kielessämme (lat. innovatio) innovaatiolla tarkoitetaan lähinnä taloudellisen toiminnan muuttuvia muotoja. Suppeampi tarkoittaa teknisiä tuotteita ja valmistusmenetelmiä, joskus pelkkiä keksintöjä, ja laajempi viittaa melkein mihin tahansa uutta ajattelua ja toimintaa, luovuutta synnyttävään prosessiin. Nykyisin siis rakenteellisiin muutoksiin sekä maailmankuviamme heiluttelevaan, teknistaloudellista prosessia laajempaan yhteiskuntapoliittiseen käsitteistöön. Työttömyys, talouden hidas kasvu, sote- ja maakuntauudistus, koulutus ja tiede ovat tätä siinä missä robotiikka ja sähköinen viestintämme, luovat uudet ammatit, yrittäjyys, hoitotyön muodot ja niiden uudistuminen jne. Kootaan kasapäin monia ajatuksia. ”Acervatim multa frecuentans.” (Cicero).

Käsitteenä innovaatio löytyy varhain etenkin taiteista, mutta myös sosiaalisista ja kulttuurisista rakenteista ja organisaatioista. Symboli-innovaatio lähestyy Gadamerin hermeneutiikkaa, jossa kieli on avainkäsite ja vastaanottomme myös innovaatioiden kohdalla kieleen sidottu ilmiö. Usein puhutaankin enemmän innovaation leviämisestä (diffuusio) ja sen omaksujatyypeistä, ihmisistä, kuin itse innovaation tuottajista tai innovaatioympäristöistä. Jo ennen 1900-lukua innovaatio kuitenkin mainittiin usein tärkeimpänä sekä avaininstituutioiden että talouden ohjailijana. Tähtiin mentiin kärsimysten kautta. – ”Ad astra doloribus itur.” (Prudentius).

Aktiivinen innovaatiotoiminta, lähellä juuri omaamme ja käyttämäämme, alkoi teknistieteisenä pian luonnontieteiden erikoistumisen rinnalla. Kilpailu valtioiden välillä oli hyvinkin näkyvää, rajoja rakentavaa, ja siinä tuntemamme britit luottivat desentralisaatioon, Ranska elitismiin ja Saksa yksittäisiin tutkijoihinsa sekä tiedon siirtoon. Tämä historiallinen tausta näkyy joskus vieläkin näiden valtioiden alusmaiden toiminnassa. Innovaation oletettiin syntyvän etenkin seurauksena kriiseistä, taloudellisesta panostuksesta tai pelkästä sattumasta. Käytettiin Jesuiittojen tunnuslausetta: ”Ad maiorem Dei gloriam.” Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Kapeassa määrittelyssä puhuttiin usein innovaation sisällöstä ja laadusta (usein tuotteista ja niiden ominaisuuksista), innovaatiotyypeistä (jatkuva, dynaaminen, epäjatkuva), omaksujatyypeistä (innovaattoreista ja vitkastelijoista) sekä innovaatioaalloista ja omaksujaluokista. Näiden synty liittyi mediaan ja samalla koulutukseen. Oli löydettävä käsitteitä, joilla aihetta voitiin ymmärtää niin tutkimuksessa kuin pedagogisesti. Syntyi innovaatiopolitiikka ja samalla byrokratia. Innovaatioaalto pysähtyi. Suomalaiset puhuivat luonnostaan. Jotain parempaa tapaat metsästä kuin kirjoista. – ”Akiquid melius invenies in sylvis quam in libris.” (Bernhard Claivauxlainen). Suomessa siis Aleksis Kivi ja Seitsemän veljestä.  

Mitä tarkoittaa innovaatiopolitiikka?

Innovaatiosta tuli jo varhain teollisen tuotannon ja uuden teknologian (talouden) uusi yhteiskuntamalli ja uskonto. Alun perin teknisestä oivalluksesta siirryttiin kohti kansallista ja kansainvälistä innovaatiojärjestelmää. Tiedeyhteisössä tämä merkitsi siirtymistä yksittäisten kylähulluiksi mainittujen tai tiedemiesten toimeliaisuudesta kohti kansallista innovaatiostrategiaa. Kateus tahtoi viedä kalat järvestä. ”Aliena nobis, nostra plus aliis placent.” – Mielestämme muilla menee paremmin, muiden mielestä taas meillä. (Publius Syrus).

Ennen toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa, varhaista vaihetta, kutsutaan usein strategian “esihistorialliseksi” ajaksi. Vasta toinen maailmansota mobilisoi liikkeelle valtaisan tutkimustoiminnan vyöryn (Big Science). Syntyi aluksi sotilaallinen tutkimus, Yhdysvaltain johdolla syntynyt teollinen- ja teknologiapoliittinen tutkimus (1945), kylmän sodan aikainen valtapoliittinen tutkimus sekä Silicon Valley piilaaksona ja tiedepuistotoiminnan (Science Park) alkiona vuonna 1951. Aikaa tuosta on kulunut siis tänään 65 vuotta. Synnyin tuona vuonna. Saksalainen kustantajani ja luostarilaitoksen juurelle syntynyt samana päivänäkin, heinäkuun kymmenentenä.  Suomessa ilmiö oli tuntematon. Syvä hiljaisuus. – ”Altum silentium.”

Tuolle ajalle tyypillistä oli yhdysvaltalainen pragmaattinen (utilitaristinen) filosofia ja maailmakuva, institutionaaliset rakenteet ja sittemmin tuntemamme klusterit osana innovaatioketjujen kokoamista. Myöhemmin tämä oli kaikki politiikkamuodot ja yhteiskuntalohkot sisältävä lähestymistapa (sosiaali, terveys, ympäristö, alue). Organisaatiorakenteet sisälsivät vain yhden toimintakaavion (verkosto, klusteri) ja työskentelytavan (tiimi, ryhmä, tiimiroolit) sekä ajankäytön, elämänmuodon ja maailmankuvan, jota ohjasi ns. evolutionaarinen luova prosessi. Avainkäsitteitä olivat avoimet markkinat, globalisaatio, evoluutio ja liberalismi. Tätä tapa tänään myös Suomessa toistellen hyvinkin vanhoja käsitteitä. Viisaat rakastavat, muut himoitseva. -”Amabit sapiens, cupient ceteri.” (Afranius).

Toisen vaiheen innovaatiopolitiikan yhteydessä avainkäsitteitä olivat integraatio ja globalisaatio, informaatioyhteiskunnan teknologia, instituutiot, osaamiskeskukset ja innovaatioympäristö sekä lopulta oppivat alueet, innovaatiokapasiteetti, pragmatismi, liikemiesmentaliteetista ja moraalista syntyvä utilitarismi sekä hierarkioiden ja rajojen kirot. Tätä torjumaan haettiin rajoja ylittäviä rakenteita ja tänään niitä suljetaan. Talouden elpymiseen ja kasvuun rajoilla on luonnollisesti kielteinen vaikutus innovaatiopolitiikan hoidossa. Niinpä jos aioit toimia, oli toimittava heti. – ”Age si quid agis.” (Plautus).

Suomi mukaan innovaatiopolitiikkaan

Suomessa innovaatiopolitiikan “esihistoriallinen” vaihe kesti myöhään. Prosessin etenemistä helpotti myöhemmin kohtuullisen matalat luokkarajat, tietty hyväksytty yksilöllisyys ja joustavuus, Ruotsista saatu hallintomalli sekä Venäjältä tullut toimintatapa edistää liikkuvuutta. Malli oli siten sekä uuden tuottamista että imitointia ja plagiointia maailmalta. Neuvottiin lukemaan kaikenlaista, että on luettava paljon, mutta ei kaikenlaista. – ”Aiunt enim multum legendum esse, non multa. (Plinius nuorempi).

Suomessa, syrjäisessä Pohjolassa, innovaatioaaltoa nopeuttivat kriisit; kulkutaudit, katovuodet, puukaupunkien palot sekä laaja kontaktien verkosto Eurooppaan. Tämä koski muitakin kuin eliittiä Suomessa. Se nopeutti Euroopan köyhimmän maan talouden ja kulttuurin elpymistä ja nousua. Moni oli käynyt Krimillä. Palailtiin sieltä tasaisella mielellä. – ”Aecuo animo.” (Julius Caesar).

Kansalliseen tieteellistekniseen, innovaatioita tuottavaan kauteen, Suomessa siirryttiin vasta myöhään 1960-luvun lopulla. Ensimmäinen tiedepoliittinen ohjelma syntyi vuonna 1973, jolloin Yhdysvalloissa toimi jo täysin kattava tiedepuistojen verkosto ja Eurooppakin oli hakemassa tiedepuistoilleen monikansallista tukea. Ouluun ensimmäinen tiedepuisto ja teknopolis rantautui kymmenen vuotta myöhemmin. Oulun “ihme” käynnistyi tämän prosessin tukemana. Opiskelu ja työskentely Oulun yliopistossa oli tuolloin poikkeuksellisen innovaatioita ruokkivaa ja tätä rohkaisevaa. Silmiemme edessä olivat toisten virheet, selkämme takana omat. – ”Aliena vitia in oculis habemus, a tergo nostra sunt.” (Seneca). Toimiminen samaan aikaan virassa Oulussa (Natural science), Turussa (Human science) ja MTT (Luke) laboratorioissa oli onnellista aikaa.

Kansallinen innovaatio-ohjelma käynnistyi lopulta Suomessa 1980-luvulla. Kaikille yliopistoille tuli rakentaa oma ohjelmansa ja TEKES syntyi tämän kansallisen strategian symboliksi vuonna 1983. Prosessi muistutti Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeistä vaihetta ja epäilemättä sitä myös imitoitiin samaan tapaan kuin Japani. Japani ei ollut kuitenkaan ainut maa, jossa vierailimme vaan vieläkin enemmän Yhdysvalloissa mutta myös Neuvostoliitossa läntisen Euroopan ohella. Susdev (Sustainable development) China ohjelmana oli sitten jo vahvasti kiinalainen.

Pragmaattinen vaihe tuli Suomeen monelta suunnalta ja tavoite oli kuroa kiinni muiden OECD-maiden etumatkaa keskittämällä. Öljykriisin aikoihin muu maailma joutui korporatiiviseen vaiheeseen ja Suomi edusti omaa linjaansa kuroen muiden etumatkan näin kiinni. Samalla mukaan tarttui korporatiivisia rakenteitakin. Nyt niitä yritetään purkaa. Samalla harkitusti ja tasaisella mielellä. – ”Aequo animo.” (Julius Caesar).

Toisessa vaiheessa, innovaatiopolitiikan aikana, Suomi haki jo omaa osaamistaan ja sen kriittisiä tekijöitä fokusoiden ja löysikin oikeat kasvualueet. Yrittäjäsuuntautunut akateeminen ympäristö oli kuitenkin vielä kaukana edessäpäin ja on sitä edelleenkin. Omavarainen korkean teknologian miljöö syntyi kuitenkin ensimmäisenä Ouluun vuonna 1982. Se ei ollut aivan mutkaton tapahtuma ja vailla vastustusta. Suomalaiset ovat pitkävihaista väkeä. Muualla rakastavaisten riitely uudistaa rakkauden. – ”Amatium irae amoris integratio est.” (Terentius).

Alueellinen innovaatiopolitiikan kausi käynnistyi vasta EU-ohjelmien myötä vuonna 1994. Tuolloin ohjelma sisälsi käsitteen osaamiskeskuksesta, kriittisestä massasta osana suomalaista “syndroomaa” ymmärtää innovaatioalue. Takavuosilta rasitteena oli edelleen halu säästää resursseissa keskittämällä. Vasta tämän jälkeen maahan levisivät käsitteet oppivista alueista, sosiaalisesta pääomasta ja muistista sekä uusi käsitys innovaatioiden leviämisestä ja syntytavasta. Olimme lähestymässä ajatonta ja paikatonta globalisaatiota ja Nokia oli syntynyt omana valintanamme. Samalla opittiin, kuinka toisinaan on mukavaa olla sekopää. – ”Aliquando insanire iucundum est.” (Menandros).

Suomen vahvuudet innovaatiopolitiikassa

Suomea auttoi innovaatiopolitiikkansa hoidossa individualismi – instituutioiden korvautuminen yksilöiden ratkaisuilla informaatioyhteiskunnan sisäänajovaiheen alussa. Suomalainen individualismi sopi kansainväliseen ajan henkeen ja uuteen talousmalliin. Tässä median tuki oli Suomessa merkittävä apu, josta on kirjoitettu aivan liian vähän. Tein varmasti oman osuuteni ja jatkan edelleen.

Toinen tekijä oli kansallinen maailmankuva (visio) paremmasta huomisesta ja sen pragmaattinen sisältö. Evolutionaarinen ajattelu sopi hyvin uusien innovaatioiden jatkuvaan vastaanottoon ja yhteiskunnan jatkuvaan muutostilaan sekä sen hyväksymiseen. Tämä hyväksyminen edellytti median antamaa tukea. Syvä hiljaisuus. – ”Altum silentium.” (Vergilius).

Kolmas tekijä oli ja on yhteisen edun ja sosiaalisen muistin pitkä ja traumoja täynnä oleva yhteisöllinen muisti. Tähän muistijälkeen kuuluu Suomessa kollektiivinen vaatimus ja solidaarisuus. Lisäksi siihen kuuluu ankarien olojen koulima kyky tai suoranainen pakko havaita oleellinen ja ongelman ratkaisuun vaadittavat välineet – pragmaattinen käsitteenmuodostus ja tiedonkeruu. Kolmenkymmenen asteen pakkasessa ei voi tehdä monia vääriä valintoja. Vain viisas rakastaa, muut himoitsevat, – ”Amabit sapiens, cupient ceteri.” (Afranius).

Suomessa oli tuolloin, ja on toki edelleen vahva kansallinen näkökulma, jota tukee kulttuurisesti homogeeninen ryhmäsidos sekä kielemme. Molemmat ovat omanaisuuksia, jotka tukevat verkosto- ja klusteritalouden päämääriä ja toteutusta. Näihin liittyvät determinismi (environmentalismi) ja hyvinvointivaltion opit, vielä tuolloin matalat luokkarajat ja selviytymiskeinot vaikeissa olosuhteissa, joissa innovaatioprosessit syntyvät tai otetaan vastaan. Tämän ajan käsitteistöä ovat olleet Suomessa yhteisöllisyys, luovuus, yksilöllisyys, omaksujatyypit, roolipelit, innovaattorit, visionäärit, tiimit ja klusterit sekä englanninkielisinä “communicator”, “coach”, “rewarder”, “supporter”, “controllers”, “explorer promoter”, “creator innovator”, “concluder producer”, “truster organizer”, “linker”, “reporter adviser”, “empowerment”, “leadership” etc. Syvä hiljaisuus – ”Altum silentium.” (Vergilius).

Innovaation leviämisestä (diffuusio) ja imitoinnista kohti alueellista (kunnat) innovaatiopolitiikkaa

Vielä myöhään 1980-luvulla innovaation oletettiin syntyvän yhdestä pisteestä ja leviävän sieltä ympäristöönsä. Tämän tuloksena oli resurssien keskitys ja käsite kriittisestä massasta. Opin taustalla oli Torsten Hägestrandin innovaation diffuusion teoria (spatiaalinen diffuusio) ja tämän taustalla taas vanha klassinen fysiikka. Edettiin suomalaisittain pragmaattisesti, tasaisella mielellä ja yhtäläisellä oikeudella. – ”Aequo animo” – ”Aequo ture” (Julius Caesar, Cicero).

Syntyi käsite hiearkisista palveluista sekä diffuusion suunasta metropolialueilta kohti maakuntakeskuksia ja pientaajamia sekä innovaatioita heikosti vastaanottavaa maaseutua. Virta ei kulkenut toiseen suuntaan lainkaan, eikä maaseutu voinut olla innovaatioita tuottava. Suomessa ei tunnettu käsitteitä “agropolis”, “teknopolis”, “petropolis” tai “ekopolis”. Agropolis -strategia ja ekopolis oli rakennettava erikseen ja Suomelle sopivilla tavalla ne esitellen ekologisena klusterina, salaa maaseudulla ja osana innovaatiopolitiikkaa ja kiertotaloutta. Arpa oli heitetty. – ”Alea iacta est.” (Julius Caesar).

Nykykäsityksen mukaan innovaatiot syntyvät prosessin tuloksena. Oleellista ei ole fyysinen paikka vaan eri “rooleja” käyttävät instituutiot (klusterit) tai henkilöt (tiimit, ryhmät jne.). Innovaatiot eivät “synny” vaan ne löydetään. Ilmiö on sama kuin luonnonlakien ja teorioiden kohdalla. Niitä ei keksitä vaan ne löydetään. Syntyi syvä hiljaisuus. –”Altum silentium.” (Vergilius).

Innovaatioprosessi on globaali ilmiö ja tapahtuu aina paikallisesti jonkun verkoston osan toimesta. Tällöin oleellista ei ole “KEKSIÄ” vaan pikemminkin kyky vastaanottaa kaikkialla läsnä olevia innovaatioita. Tällöin “roolit” ovat verkostoja helpottava tapa vastaanottaa muuten usein vaikeasti hyväksyttäviä tai löydettäviä prosesseja, ilmiöitä, ideoita jne. Aristotelesta lainaten kyse on ”toisesta minästä”. – ”Alter ego”.

Kyseessä ei ole tiimin ideointi, vaan kyky ottaa vastaan jo olemassa olevaa ja usein torjuttua. Tällöin innovattorit ovat henkilöitä, joiden rohkeus “uskaltaa” toimia toisin (toisinajattelija, oppositiohenkinen) muuttaa prosessin kulkua. Heillä on muusta esim. sosiaalisesta pääomasta vapaa reflektoiva kyky ottaa vastaan esim. toisesta kulttuurista syntynyt rakenne, idea, organisaatio jne. Näin myös rakennemuutokset ovat osa tätä prosessia tukevia vaiheita ja välttämättömiä sietää jo jäätyneessä organisaatiossakin. Muutkin kun ovat järjettömiä kuin vain rakastuneet. – ”Amates amentes.” (Plautus).

Globaalissa “paikassa” innovaatioita on aina läsnä määrätön määrä. Se miten näitä otetaan vastaan, ollaan rakastuneita, ratkaisee tämän alueen innovaatioaste; vastaanottavan alueen kulttuurinen ja sosiaalinen muisti ja usein sen asettamat rajat ja esteet. Kyse on täsmälleen samasta ilmiöstä kuin Gadamerin hermeneutiikassa. Innovaatiot eivät koskaan “leviä” vaan ovat luonnnollisesti kaiken aikaa läsnä ja löydettävissä. Talouden elpyminen, omamme Suomessa vuonna 2023, on tämän löytämisen auttamista rakennemuutoksilla. Siinä rakastavaisten riitely uudistaa rakkauden. – ”Amatium irae amoris integratio est.” (Terentius).  

Alueita ei nykyisin tule enää omana aikanamme luokitella, kuten aikanaan hierakiset alueet ja kaupunkikeskukset kyliin saakka tyypitellen vaikutusalueineen. Näin menetellen toimitaan täsmälleen päinvastoin, kuin mitä itse innovaatioprosessi edellyttäisi, jossa luokitellaan innovaatiot ja niiden vaativuustaso. Siinä kaikkien rakkaus on samanlaista. – ”Amor omnibus idem.” (Vergilius).

Alueet eivät innovoi vaan siellä olevat organisaatiot, henkilöt, yritykset jne. Tällöin alueita ei luokitella vaan löydettävät innovaatiot ja niiden vaativuus alueella oleville toimijoille. Tällöin innovaattorit ja innovaatio-organisaatiot kykenevät ottamaan vastaan myös vaikeasti “hyväksyttäviä” ja uuden oppimista sekä sopeutumista vaativia prosesseja, tekniikoita jne. Tässäkin prosessissa rakkaus on täynnä hunajaa ja sappea. – ”Amor et melle et felle est fecundissimus. (Plautus).

Niinpä jos esim. yliopiston ainelaitokset estävät muuten prosessoinnin esim. jäykän dogmaattisen konventionsa seurauksena, sinne on mentävä oppilaana. Ei aina opettajana. Alkuunkaan aina “opettaja” ei ole innovaattori ja paras prosessoija innovaation vastaanotossa. Joskus hän on sen vankin konventionaalinen vastustaja. Sama koskee mitä tahansa hierarkkista organisaatiota ja sen tapaa prosessoida innovaatioita. Kaikkien rakkaus on kuitenkin samanlaista. – ”Amor omnibus idem.” (Vergilius).

Globaali paikallisuus tarkoittaa nykyisin suhteellista aikaa ja paikkaa, ei absoluuttista. Suhteellinen aika ja paikka ovat osa einsteinilaista neliulotteista maailmaa (1925). Vastaavasti absoluuttinen aika ja paikka, johon mm. innovaation leviäminen ja hägestrandilainen ajattelu gradientteineen rakentui, on osa newtonilaista klassista fysiikkaa ja 1600-luvun kaksiulotteista geometriaa. Niitä ei pidä sotkea toisiinsa. Rakkaudenkin lopettaa lopulta aika, ei toki järki. – ”Amor finem tempus, non animus, facit.” (Publius Syrus).

Aikanaan uudet tieteet erikoistuessaan ottivat käyttöönsä analogioita (1800-luku), jossa mukana oli hyvin vanhoja teorioita ja myös nykyisin virheitä. Tässä nykyinen maailmamme ja maailmankuvamme ei enää vastaa likimainkaan viimeisimmän tekniikan vaatimuksia. Joskus tällainen kulttuurinen viive innovaation saapumisessa tai vastaanottamisessa voi olla tieteen postulaateissa vuosisatoja. Niin nytkin näyttäsi olevan maantieteen kohdalla. Meiltä puuttuvat jopa aluekäsitteen avainsymbolit “regionaalinen” ja “spatiaalinen”. Ymmärrämme mielestämme alueella regionaalista karttaa rajoineen, vaikka saamme kuulla yhtenään Brysselissä luentoja spatiaalisista alueistamme. Tämä on raskas taakka, kun rakennamme sote- ja maakuntahallintoa rinnan kuntapalvelujen kanssa samaan aikaan. Viimeistään syksyllä 2023 tämä on syytä oivaltaa. Rakkaus on minullekin Platon mutta vielä rakkaampi on totuus. – ”Amicus Plato sed magis amica veritas. (Aristoteles). Sokrates on minulle rakas mutta totuus on vielä rakkaampi. – ”Amicus Socrates sed magis amica veritas .” (Platon).  

22.03.2006 – 25.09. 2023

About Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about 130, see monographs, Cluster art.org Articles: about five thousand, see all publications, www.clusterart.org  / 25.09. 2023

Latest publication 2023: “Botrus Art – Arte Clusters” – “Cluster art – Art of Clusters II”

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts