Kartta ja kompassi vaiko navigaattori?

Kartasta luopunut äänestää itseään, kirjoittaa Saska Saarikoski ja on oikeassa tämän päivän kolumnissan (HS 2.9). Kun maantieteiljän kartta muuttui Saskalla insinöörin navigaattoriksi, järki jätti suunnistajan ja sama pätee nyt myös äänestäjään vaaleissa.

Kun naputat vaalikoneeseen omat mielipiteesi ja valitset tyypin, joka on yhtä tyhmä kuin itse olet, äänestä häntä. Sama pätee nyt myös koulutukseen Yhdysvalloissa. Olen sen kokenut enkä suostu antamaan sitä enää kampusalueella vaan omilla ehdoillani, tiedoilla ja taidoilla, normeilla, arvoilla ja moraalilla, maailmankuvalla. Ensin oppi ja sitten vasta oikut.

Jos oppi poikkeaa jotenkin nuoren ihmisen narsistisista ja riikinkukkoikäisen maailmankuvasta, arvoista ja normeista, hänellä on oikeus äänestää tällainen opettaja ulos kampusalueelta. Näin nämä reppanat saavat vain omia ennakkoluulojaan tukevaa tietoa, jolloin taidot oppia sietämään epävarmutta ja samalla kyky oppia uutta on vaikeaa, pelottavaa ja ahdistavaa ja se torjutaan meillä Suomessa kiusaamalla. Perinteistä ilmiötä, kartan ja kompassin selailua ja uuden suunnan hakemista, joka liittyy luovuuteen ja innovaatioiden löytämiseen, ei enää tapahdu lainkaan.

Ilmapiiri kampuksilla on tosikkomainen ja sananvapauskin on kadonnut. Puhujaesiintymisiä perutaan, jos kyseessä on henkilö, jonka arvot eivät ole omia. Tieto on jo etukäteen testattua ja varmasti tuttua ja tilattua. Tieteelle tyypilliset kiistanalaiset aiheet kielletään kokonaan. Haetaan mukavaa miestä tai naista.

Nuoret vetäytyvät suojaan ja omaan kuoreensa uusilta haastavilta ideoilta ja näkökulmilta, luovuudelta ja ahdistavilta innovaatioilta. Näin suojaudutaan pahalta maailmalta eikä kukaan taistele vakavasti paremman maailman puolesta.

Näin kartasta ja kompassista on luovuttu ja luotetaan idioottimaiseen navigaattoriin eikä kukaan edes pohdi, missä ovat ja millaisia ovat ne ihmiset, jotka tuputtavat meille omaan mediaamme jo valmiiksi meille tarkotetut viestit, kuvat, viihteen muka tieteenä ja taiteena.

Meillä sentään maikkari on ihan oikeassa kriisissä. Yle hoituu kun maksamme yleveromme. Toivottavasti siellä nostetaan katse kännykästä ja älypuhelimesta, jonka tyhmyys on huipussaan kun tapanamme on äänestää itseämme. Poliitikkoa, joka pyrkii muistuttamaan sitä fiktiota, jonka media on hänestä meille antanut. Donald Trump Yhdysvalloissa hakee nyt tätä omalla kartallaan ja Clinton pyrkii vastaamaan vaihtuviin tuuliin.

Näin gallupit ratkaisevat myös Antti Rinteen (sd) kohtalon ja hän joutuu hyväksymään tämän kartattoman maailman anttilindmanien asettamat paineet. Siis aivan samoin, kuten vuonna 2014, jolloin hän asetti paineita edelliselle johtajalle, hallituksemme valtiovarainministerillemme.

Silloin se oli harvinaisen helppoa, kun kyseessä oli vielä nainen ja Kreikan tuet, sotesopat ja velkaantunut maa, suurtyöttömyys. Jutta Urpilaisen kannattajissa on vielä niitä, jotka kantavat veristä kaunaa ja karttaa ja kompassia haetaan komeroista. Koulutetut naiset kun ovat siirtyneet vihreisiin ja jopa kokoomukseen eikä demareihin palanneet duunarimiehet perussuomalaisista pelasta pääministeripuolueeksi. Kannatus navigaattoridemareiden ay-puolueessa ei pelasta sekään.

Rinteen pelastus on juuri tässä kartasta luopuneessa äännestäjässä, jossa häntä äänestetään kun muitakan ei ole ja hän sentään jotenkin muistuttaa itseään äänestävän perusdemarin muotokuvaa. Jos gallupit alkavat näyttää punaista, tuo muotokuva muuttuu, jolloin Antti Rinne joutuu tekemään kartan ja kompassin antaman ratkaisun. Se ei ole enää navigaattorista haettu reitti ensinkään. Automaattiohjaus ei toimi, jos gallupit ja media ovat näin osoittaneet ja ylopiston kampusalue ei tahdo luennoijaa kuplansa sisään.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts