Kehon kieli

 
Pääministeri Mari Kiviniemi loukkasi syvästi edustajiamme todettuaan kuinka nämä, tivatessaan suomalaista neuvottelustrategiaa, ovat samalla epäisänmaallisia. Sellainen on verinen loukkaus, kun kyseessä on kansanedustuslaitos ja sen edusmiehet ja naiset. Kukaan heistä ei ole epäisänmaallinen. Näin me ainakin oletamme. Heillä on tietoa, taitoa ja ennen kaikkea suuri sydän kansakuntansa kaapin päälle kohotettuina edunvalvojinamme.

 

Piru on yksityiskohdissa

Kun pohjanmaalainen maanviljelysneuvoksen tytär kohtasi niin ikään pohjanmaalaisen demarikansanedustajan tyttären televisiokameroiden edessä, kehon kieli kertoi miten Kiviniemen oli mahdoton sietää sitä jahkaamista, johon Urpilainen poliitikkona kameroiden valossa ryhtyi. Jokainen irtopiste on kerättävä, kun vaalit lähestyvät ja pääministerille tuli ikävä lipsahdus. Opposition moraalinen paheksunta ja raivo oli näytettävä kansalle. Oliko se aitoa vai näyteltyä, ei ole pääasia. Ihminen kun on näyttelevä eläin ja meillä on tuhansia rooleja ja mainostoimistot tukena.

Kehon kieli kertoi sokealle Reetallekin, etteivät nämä kaksi naista tule toimeen keskenään. Hallitus, jossa Urpilainen ja Kiviniemi joutuisivat hoitamaan maan asioita yhdessä, on mahdoton, kertoivat mediat. Punamullan eväät on syöty ennen vaaleja. Punamullan yhteinen kannatus jää reippaasti alle 40 %:n ja koko käsite on syytä unohtaa. Se on vääriltä vuosikymmeniltä jo muutenkin.

Viesti äänestäjälle oli selvä. Demarit ovat jääneet oppositiopolitiikassa perussuomalaisten jalkoihin ja se on korjattava kovin ottein. Nyt on löydettävä linja, joka on selvästi jo toteutetusta hallituspolitiikasta poikkeava. Mutta miten perussuomalaiset antavat sellaiselle enää tilaa? Suuren valiokunnan vuodot ja niistä pauhaaminen ei tuo yhtään lisä-ääntä. Vielä vähemmän median nostamat ”kohut” kunnanvaltuutettujen nahinoista suomalaisen taidemaun ympärillä. Näitä vaaleja ei ratkota postmodernismin, modernin taiteen ja suomalaisen taiteen kultakauden vastakkainasettelulla perussuomalaisten ohjelmapaperissa.

Mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä likaisemmaksi niiden luonne nyt muuttuu. Media määrää nyt agendan, jonka mukaan mediayhteiskunnassa toimitaan. Sosiaalinen media ja paradigma, sosiaalisen median markkinat ja talous, on sama asia kuin kansakunta ja yhteisö. Siihen on nyt sopeuduttava myös perinteisen median. Sen ohjelmaa vain ei ole Suomessa kirjoitettu eikä se ole suomalaisten asia. Ei vanhojen eikä uusien puolueittemme. Se on aivan liian vaikea asia suomalaisten vaalien agendaksi.

Irlannin ja Eestin viestit

Irlannissa ja Eestissä äänestettiin ennen meitä. Kiintoisaa oli vihreitten jääminen kokonaan ulkopuolelle parlamentin. Se kertoo siitä suunnasta, jossa suuret poliittiset yleiseurooppalaiset tuulet nyt kulkevat. Kun sosiaaliset yhteisömediat seuraavat tapahtumia reaaliaikaisesti, syntyy kuva puolueesta, joka on kuin pörssinoteerattu yhtiö.

Splittaamalla osakkeen hinta halvemmaksi psykologinen vaikutus hankkia edullisempia osakkeita kasvaa, vaikka tulos ei yhtiössä muuttuisikaan. Vihreät tekivät juuri tämän, pyrkivät tuplaamaan osakkeensa, ja samalla jättivät vanhat äänestäjänsä ilman osinkojaan. Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Yhtiön ydinomistajia ja osaajia ei pidä jättää heitteille. Ei Nokia niin tee vaikka kulkeekin kohta läpi historiansa vaikeimman vaiheen Yhdysvaltain ohjauksessa.

Peluriksi leimautuminen

Äänestäjän halpahintainen kosiskelu ei ole viisasta silloin, kun puolueella on vahvat arvot ja osaaminen niiden toteuttajana. Jos yhtiö tai puolue alkaa etääntyä niistä ihmisistä, jotka ovat arvopohjan takana ja vastaavat tuloksesta, pelkät puppusanat eivät enää auta ja alkaa alamäki.

Kun kolme suurinta puoluettamme jakoivat vallan jättäen yhden oppositioon, kolmikanta teki mahdottomaksi ajaa dualistista maailmaa vuorotellen valtaa jakaen. Kolmas pyörä toi mukana konsensuksen, jossa liikuttiin harmaalla alueella ja oppositiosta siirtyvä puolue joutui hallituksessa hoitamaan vuorollaan politiikkaa, jota se oli oppositiossa ollessaan haukkunut. Vastaavasti oppositioon joutunut puolue alkoi kritisoida itse aiemmin rakentamaansa strategiaa. Siis sitä, josta oli visusti vaiettava, tai oltava epäisänmaallisesti äänessä. Tällainen näytelmä on opportunismissaan halpa ja saa ihmiset raivoihinsa, kehon kieli kertoo kaiken pääministerin alkaessa halveksia tyhjää peliään, opposition peliä.

Jutta Urpilainen puuttui asiaan, joka oli kuin kahden lautasen politiikka, opportunistinen tapa pelata kaksilla korteilla ja lopulta vailla uskottavuutta. Gaddafi on poliitikko, joka osaa pelata useilla korteilla ja on taannut tätä kautta itselleen läntisen maailman siunauksen jatkaa maansa johdossa vuosikymmenet. Kuka tahansa psykopaatti ja vaikeasti häiriintynyt ihminen osaa tällaisen pelin. Se kun juuri edellyttää narsistista häiriötä, ja sitä kansa kavahtaa tänään. Vaaleissa haetaan korjausta, joka on moraalinen ja eettinen, ei niinkään taloudellinen ja sosiaalinen. Ne tulevat kyllä mukana kun arvot ovat ensin kunnossa.

Sosiaaliset verkostot korostuvat myös vaaleissa

Ihmissuhdeverkoissa olemme alkaneet korostaa sellaista sosiaalista mieltä, jossa ihminen kykenee muuntautumaan tilanteen mukaan ja sopeutumaan arvioimalla käyttäytymisensä aiheuttamat sosiaaliset edut ja rasitteet. Tähän ilmiöön liittyy kalkylointia, jossa panokset ja tuotos syntyvät ilman psykologista tervettä tunne-elämän mukanaoloa ja sen yhteisöllisiä vaatimuksia.

Sellainen sopii verkkoympäristöön, nettiin, mutta ei enää ihmisten kohdatessa toisensa kasvotusten. Pelin hävinnyt osapuoli ei jääkään siinä ilman haavoja ja ihmisellä on tapana myös pettyä, ihastua, rakastua, vihastua, kantaa kaunaa ja olla pitkävihainen. Ihminen on moraalinen ja vahvasti tunteva eläin, jolle jatkuva taloudellinen kalkylointi on vieras ilmiö niin työpaikalla kuin politiikassa.

Kun hallitusta kasataan vaalien jälkeen toimittaja Erkki Pennanen kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla (10.3) kuinka perussuomalaisilla ei tulisi olla mitään asiaa hallitukeen, kävi vaaleissa miten tahansa. Hän perustelee sen Norjan käytännöllä, jossa Carl Hagenin perustama populistipuolue saa keskisuuren puolueen kannatuksen ja gallupeissa se on usein jopa maan suurin puolue. Näkemyserot ovat kuitenkin liian suuret, jotta Hagen voitaisiin ottaa hallitukseen. Pennasen mukaan hallitusta koottaessa puolueiden ohjelmilla ja näkemyksillä olisi oltava ohjaava merkitys Norjan mallin mukaan, ei niinkään vaalituloksella. Vaalitulosta taas ohjaa mediayhteiskunnassa median oma agenda, jota ehdokkaat uskollisesti myötäilevät.

Uuden mediayhteiskunnan vaalit

Toimittajat täyttävät nykyisin lehtiensä pääkirjoitusten ohella kolumnistien paikat ja kirjoittavat juttujen sisällön, poliittisten puolueitten agendan. Sen ohella kaikki blogit alkavat olla toimittajien kirjoittamia ja sosiaalinen mediakin heidän ohjailemansa. Edelleen, kun lehden muut sivut eivät riitä, mielipidesivutkin täyttyvät toimittajien kynästä. Melkoinen osa edustajistamme on toimittajia ja sosiaalinen media on poliitikon jatkuvaa elämää perinteisen median rinnalla.

Toimittaja toimittaa jo kysymyksetkin itselleen ja vastaa niihin itse analysoiden ensin vastaukset ja sensuroiden lukemansa. Mediakratia on kansanvallan ohittava ilmiö, jossa suuret liikeyhtiöt kuljettavat kansanvaltaa haluamaansa suuntaan mediatalojen kautta. Tässä vaalit ovat kiintoisa tapahtuma, jossa johtavat mediatalot voivat valita ne agendat, joita puolueet edustavat. Niitä tuskin tekee yksittäinen pieni populistinen liike tai puolue vaan mediayhteiskunnassa juuri suurten mediatalojen tapa ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan. Usein tuo haettu suunta liittyy puhtaasti jännitteisiin ja vastakkainasetteluun ja muistuttaa innovaatiorakenteiden tietoista tuottamista, jota politiikan yhteiskuntaa kehittävä osa (policy) tarkoittaakin. Tässä merkityksessä media kokee toimivansa yhteiskunnallisen tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Norja ei ole Suomi

Norja poikkeaa Suomesta miltei kaikessa mahdollisessa. Sen puoluelaitos on kokonaan omistamme poikkeava, se on Naton jäsen mutta ei EU:n jäsen. Sillä on oma valuutta ja valtavat öljytulot ja varallisuus. Se on kuningaskunta ja sen media on kokonaan meistä poikkeava sekin. Norjan demokraattinen järjestelmä ja sen instituutiot ovat meistä poikkeavia, historia meille vieras, tulevaisuus vailla velkojen hoitoa. Jopa heidän tapansa liikkua suksilla, ulkoilla, käydä kauppaa ja hoitaa vuonojensa elämää ei muistuta lainkaan suomalaista  metsäisen maan elämää.

Holmenkollenin kisat eivät ole Salpausselän kisat ensinkään, eikä ikivanhat viikinkien loitsut ja taruhahmot sovi lainkaan suomalaiseen kansanperintöön, kalevalaiseen tarustoon. Idän ja lännen välissä taistellut suomalainen heimo on aivan jotain muuta kuin mihin toimittaja Pennanen viittaa unohtaen tarkoituksella, keitä me suomalaiset olemme ja millaista demokratiaa toteutamme pitkän geopolitiikkamme seurauksena ja osana EU -jäsenyyttämme ja euroa, Venäjän rajaamme.

Narsistisia ylilyöntejä ja mediakratiaa

Vaalikeskusteluun liittyy nyt peli, jossa on mukana tuttuja narsismista löydettäviä piirteitä. Siitä on poistettu sellaiset elementit, jotka edellyttävät kansakunnan toimivan myös peliteorioiden ulkopuolella ja omistavan ihmisten yksilöllisen tavan reagoida siihen, kuullaanko heitä ja miten puolueet instituutioina toimivat täyttäen myös sellaisten ihmisten tarpeita, jotka ovat pelurin persoonallisuuden ulkopuolisia. Ei toki valtaväestö ole narsistista ja vailla terveen tunne-elämän läsnäoloa. Tässä politiikan (politics) keskeinen sisältö eroaa sen monelle suomalaiselle tutummasta kehittäjän (policy) ympäristöstä. Moni kokee politiikan likaiseksi suotta ja johtuen sen kahdesta erilaisesta sisällöstä.

Työelämän kohdalla joudumme pohtimaan samoja vaikeita kysymyksiä. Ihminen koetaan joko välineellisenä pelin osana, tai sittenkin laajemmin psykologisena ja sosiaalisena olentona, ja se näkyy myös politiikan sisällössä, äänestyskäyttäytymisessä. Siitä ei pidä tehdä medioissa epämiellyttävää kokemusta, jos kaikki ei mene uuden mediayhteiskunnan odottamalla tavalla ja tukien niiden taloudellisia pyrkimyksiä ja kehittämistä (policy). Tässä suomalainen politiikan tekijä on instituutionsa kanssa medioitamme jäljessä ja se kiusaa kansainvälistä politiikkaa seuraavaa mediaa ja tutkijaa.

Pääosa meistä ihmistä on sittenkin narsismiltaan terveitä ja ymmärrämme mitä poliittinen leimaaminen ja pelin politiikka tarkoittavat. Niiden viljely on sittenkin vain pienen osan agendalla, eikä sellainen toimi silloin, kun sosiaalisten medioitten painopiste kulkee kokonaan muualla. Populismin kohdalla painotetaan politiikan tekemisen  toista osaa (politics) enemmän kuin sen välinearvoa osana yhteiskunnan kehittämistä (policy). Molemmat on kuitenkin hallittava, jotta päämäärä voitaisiin saavuttaa.

Jokainen ääni on arvokas eikä uuden puolueen synty tai kannatus liity ikivanhaan sellaiseen historiaan, jossa vaikkapa suurten ihmisryhmien sulkeminen yhteiskunnan ulkopuolelle kuului vanhoihin norjalaisten saagojen tarustoon, ja on mahdollista toisin kuin Suomessa, jossa kansa sanoo vaaleissa sanansa ja sen jälkeen pulinat pois. Kansanvallan edustajien oma tehtävä on huolehtia siitä, ettei mediakratia kasva kohtuuttomaksi, ja ala muuttaa yhteiskuntaamme sen osoittaman agendan suuntaan toisin kuin omassa demokratiassamme toivomme.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts