Kirjoittamaton kirja No LXXX (80)


Suurkulttuurien dualismi. Oma lutherilainen dualismimme on paljon vaatimattomampaa kuin vaikkapa katolisten kansallisvaltioiden, saati gnostilaisten tai taolaisten oppien maailmankuvat. Näissä mukana on vanhastaan kaksi voimakasta jumalaa tai jumalallista voimaa, esimerkkinä vaikkapa taolaisuuden yin-yang-kahtiajako ja gnostilaisuuden tyypillinen kaksijakoinen todellisuus. Näin kaksinapainen dualismi sisältää aina myös omassa kulttuurissamme ajatuksen hengestä ja materiasta tai pohdintaa antimateriasta osana jumaluutta. Tätä pohtien riski rottakuninkaasta kasvaa. Kun tästä kirjoitin, rinnalle oli laadittavat kirjat: ”Liber librorum: Arctic Babylon – Homo Nexus – Ex Machina” sekä ”Campas algorithmiva – Horologium vitae, Algoritminen kompassi – Elämäntyö kellotaulu).

Kulttuureilla on taipumusta integroida toisiinsa dualismin henkeen ja materiaan liittyvät pohdinnat sekä tieteen abstraktit ilmiöt ja ajattelu, eikä niitä voi mitenkään erottaa toisistaan uudessa mediayhteiskunnassamme. Syntyy kaksi voimaa, joista toinen edustaa henkeä ja toinen ainetta, toinen sielua ja toinen ruumista, toinen äärellistä ja toinen ääretöntä, toinen valoa ja toinen pimeyttä, toinen hyvää ja toinen pahaa. Tätä valaisin jo aiemmin kirjassani ”Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunallinen dilemma” – ”Ad surdas aures canere – laulaa kuuroille korville”.

Politiikassa syntyy kaksinapainen “herruus”, hallitus ja oppositio, kahden poliittisen järjestelmän järjestetty samanaikainen vaikutus tai musiikissa duurin ja mollin kolmisoinnut koetaan toistensa polaarisiksi vastakohdikseen. Tiede ja taide osana dualismia on sekin vaikea yhtälö toteutettavaksi vaikka digiaikamme sitä tukisikin.Taas tarvittiin kirja: ”Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen – Luovuuden renessanssi”. Oli vain odotettava tekoälyn kiireitä näiden kirjojeni lukijanakin.

Tunteet ja fysiologia: Dualistinen maailmankuva on mukana silloin, kun puhumme tunteista ja vaikkapa psykofyysisestä ihmisestä ja erottelemme hänet fysiologisesta ja biologisesta evoluution tuotteesta kaksikotiseksi kasviksi. Kun tunteet erotellaan fyysisestä toiminnasta, ihmisen biologisesta perustasta, syntyy myyttinen maailmankuva, jossa dualismi myös hallitsee. Näin tunne voidaan jopa kokea järjen vastakohtana ja teemme taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia tekoja
joko kuvitteellisen tunteen tai järjen ohjaamina.

Oikeasti näin ei ole, vaan käytämme ainoastaan dualistista tapaamme hahmottaa maailmaa ja sen paljon mutkikkaampaa tapaa toimia etenkin sellaisessa abstraktissa käsitteistössä, jossa mukana ovat äärettömät ja valon nopeudella tapahtuvat reaaliaikaiset sekä kokonaan uudet prosessimme. Niiden kuvaaminen ja ymmärtäminen ilman dualismia on jo pedagogisesti usein ongelmallista, eikä meillä ole sellaista evoluutionaarista taustaa, jolla kykenisimme ymmärtämään kansakuntina vaikkapa suhteellisuusteorian tai kvanttimekaniikan mukanaan tuomaa teknologiaa ja sen sosiaalisia ja kulttuurisia sovelluksia, joihin lukeutuvat usein vaikkapa evolutionaarisen talousopin sosiaaliset ja taloudelliset uudet innovaatiot organisaatioineen. Ja tätäkin varten oli kirjoitettu kirjat nimellä: ”Sanat tyhjyydestä -Ääni ajasta” – ”Kun hiljaisuus murtuu”. Kirjani ”Homo Nexus ja uusi tiede” – ”Kulttuurinen ja filosofinen haaste” taustoitti tätä uutta kulttuuriamme. Kirjat ovat samalta vuodelta 2025 (ks.lähteet).

Finanssi-innovaatiot ovat yksi esimerkki taloudesta, joka muuttuu ja synnyttää uutta sosiaalista ja taloudellista rakennetta dualistisesti asia kuvaten. Se kuva on väärä. Samalla kukaan ei oikein kehtaa sanoa kuinka ajan henki on väärä. Diktaattori käyttää tätä hyväksi ja syntyy pelon henki, jossa despootin on näyteltävä kaikkivoipaa, muiden pelottelua ja ukrainalaisten tappamista, kun muitakaan nyt ei osu kohdalle. Samalla omat kansalaiset voivat paeta maasta ja jättää diktaattori yksin.

Dualismi on helppo ratkaisu. Dualismin vastakohtana esitellään usein monismia tai pluralismia, joissa todellisuuskäsitys on monijakoinen. Tällöin alkuperäinen maailmankuva ja sen psykologia sisältävät jo useita alkuperusteita ja kaaosteorian tapaan määrättömän määrän muuttujia, joista totuutta haetaan. Totuus joko löytyy, tai sitä lähestytään, käytettyjen menetelmien avulla, mutta sitä
ei aleta vakuuttaa totuudeksi poliitikon tapaan dualismia hyödyntäen ja vain pelkokerrointa aika ajoin lisäten.

Tällainen yhtenäisyyden oppi, klusteritalouden kaltainen maailmankuva, muistuttaa samalla hieman holistista persoonallisuutta. Tässä maailmankuvassa maailmankaikkeus ei ole koskaan perustunut vaikkapa fysikaalisesta ja aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta, eikä dualismi ole lainkaan ainut ratkaisu vaikkapa psykofyysisenä esiteltyyn ongelmaan. Samoin ajatus EU:n liittovaltiosta dualistisena mallina on sekin pois suljettu ja vain yksi mahdollisuus monien muiden joukossa.

Holismi (“holos” kokonaisuus) taas viitaa ontologiaan, jossa arkikielellä kuvaten kokonaisuuden oletetaan olevan suuremman kuin sen osien summan. Kokonaisuuteen kun liittyy aina, klustereiden tapaan, ominaisuuksia (emergenttejä piirteitä) joita ei toki esiinny sen yksittäisissä osissa erikseen ja niitä tarkkaillen. Näin kokonaisuutta on tutkittava kokonaisuutena, ei sen osina. Esimerkkinä molekyyli ei sisällä elämää, mutta yhdessä molekyylit muodostavat biologisen solun ja solu on elävä organismi.

Holisti tutkii mistä osista kokonaisuus muodostuu, millaisen verkoston osat muodostavat ja mitä emergenttejä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy yksittäisten osien vuorovaikutuksen seurauksena ymmärtäen myös systeemin ympäristöä. Psykofyysisenä (engl. mind-body problem) dualismi kuvataan usein mielen ja kehon yhteisenä liittona. Aristoteles esitti aikanaan sydämen mielen ja tunteiden sijaintipaikkana ja Hippokrates oletti aivojen olevan yhteydessä myös mielen tiloihimme.

Näin psykofyysinen alkoi vähin erin kehittyä kohti aivojen ja mielen välistä ongelmallista suhdetta osana dualistista ihmiskuvaa. Rene Descartes ratkaisi ongelman puhuen interaktionismistaan ja henkiaineesta, joka oli aivoista erillistä, mutta kausaalisesti toisiinsa vaikuttavia dualistisia ilmiöitä.
Tajunnanilmiöt selitettiin aineettoman avulla, siinä missä käsitys vaikkapa sielusta ja sen luonteesta.

Kirjassani ”Arctic Babylon 2011” Descartes on toki yksi avainhenkilöistä siinä missä silloin vielä kaukana oleva vuosi 2011 tapahtumineen. Nyt me jo tiedämme, kuinka ennuste osui kohdalleen. Minä en ennustetta laatinut vaan kirjoitin vain mitä inkat ja mayakansa olivat aikanaan kirjanneet. Kirjani käsikirjoitus hajosi suomalaisten toimesta mutta Saksassa se sitten julkaistiin omananikin. Jos on omistanutkin kustantamon ja työskennellyt sellaisen sisällä, digiaikaan sen ohjaillen, tuntee hieman missä mennään ja miksi. Eläköön kuningas ja kuningatar – ”Vivanti rex et regina”.

Dualismi elää ja voi hyvin. Dualismi elää toki myös tieteen piirissä. Tällöin oletamme kuinka materiaaliset ja ekonomiset tekijät määrittävät sosiaalista elämää ja sen usein ei-materiaalisia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitämme ja niiden kausaalisuhteita. Näin euro ja sen kriisi oli dualistisessa maailmassa liki taikauskoa ja muuttui populismin kautta gigantiksi jättiläiseksi happiteltassa maaten tai lopulta moderniksi Sammoksi. Euron huolimattomat käyttäjät oli saatava valvonnalla kuriin, ja kun kriisin kärki taittui lisäämällä euron uskottavuutta satojen miljardien sitoumuksin, seuraava vaihe olikin jo perustaa globaalia maailmaa ja markkinataloutta valvova eurooppalainen valvontaelin ja sille hallinto, liittovaltion tapainen byrokratia. Tahtovana ja mahtavana – ”Volens et valens”

Ilmiö on puhtaan dualistinen ja vailla minkäänlaista edes vähäistä visiota uudesta EU:n holistisesta tulevaisuudesta monikulttuurisena ja pluralistisena prosessina globaalissa ympäristössään. Se mitä Yhdysvallat on nyt, ei sovi lainkaan EU:n käyttöön. Yhdysvaltain tapa jakautua jyrkästi kahtia on hyvinkin dualistinen ilmiö ja pahenee koko ajan. Tuskin siitä yhtä miestä voi syyttää?

Kun vastaavasti kuntia viedään hallinnollisesti yhteiseen talousalueeseen palvelujen järjestämiseksi, osa kokee tämän mentaalisen alueen menetyksenä ja on tunneihmisiä sekä toiset mielestään kylmän rationaalisia järki-ihmisiä. Jälleen taustalla on dualistinen tapa manipuloida, tai ehkä asian kuvaamiseksi ei muuta keinoa löydy dualistisessa mediassamme. Lähipalvelut ja yhteisöllisyys eivät ole dualistisia harhoja vaan tapa pitää huolta joko lapsista tai aikuisista omalla kylällä. Kaikki kun eivät luota dualistiseen hallintoon ja sen toimivuuteen uuden yhteiskuntamallin toivossa. Tahdon mutta en voi – ”Volo non valeo”.

Erityisen voimakkaina digiajan uudet dualismin opit elävät ihmisen mielen ja terveyden hoidossa, jossa mukana ovat monet meille vieraat kulttuurit ja tapamme kokea ihminen vanhastaan joko sielullisena ja psykiatrisena, psykologisena olentona rinnan fysiologisen ja biologisen olennon kanssa. Se on omituisinta mitä voi lukea myös tieteen kielellä se muka ilmaisten. Voit tehdä myös väitöskirjan erikseen luonnontieteisiin (natural science) ja erikseen ihmistieteisiin (human science).
Haluten ja myös kyetenkin – ”Volens et potens”.

Ne yhdistäen syntyy todellakin kolmas tie. Se voisi olla jo kohtuullisen uskottava kuljettavaksi. Käsite psykosomaattinen tuo mieleen ihmisen, jolla on erikseen psyykkinen ja fysiologisesta ja biologisesta olennosta poikkeava hoidettava sisällään, jossa mukana ovat edelleen monet kansanomaiset hoitomenetelmät tai taikausko ja mytologia, jolloin globaalissa maailmassa taolainen yin ja yang kohtaa suomalaisen luonnonhoitajan menetelmät sulassa sovussa ja yhteisen dualistisen maailmakuvan toimiessa edelleenkin yhdistäjänä. Terroristit valtioittensa johdossa hyödyntävät tätä ja muuttuvat hirmuvaltiaiksi.

Kirjassani: Mytomania kohtaa siinä eskapismin, teesi antiteesin, ja muuttuu putinismiksi, synteesiksi, Hitleriksi fasismina aikanaan Saksassa. Fasismi ei ole arvo tai aate, maailmankuva vaan pelkkä toimintatapa. Sitä tapaa sekä vasemmalla että oikealla, liberaalin ja konservatiivin toimintatapana. Dualismi ja sillä toisiamme kivittäen ei sitä pyhitä, saati oikeuta terrorina Ukrainassa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts