Dualismin tulevaisuus
Olen kirjoittanut runsaasti dualismista ja viimeksi vain vajaa vuosi takaperin kirjassani ”Maailman yhteinen akseli” (Axis mundi communis). Kun seuraa tätä juuri nyt elämäämme aikaa ja samalla sitä siirtäen menneen maailman geopolitiikkaan olemme lähellä alkuvuoden 2026 tapahtumia. Tämän ajan geopolitiikan pohdinta johtaa kiusaukseen palata joko aikatieteiden tai aluetieteiden kautta maailmankuvaansa operoiden. Toinen on horisontaalinen ja toinen vertikaalinen tapa vanheta tai pohtia tieteitämme painottaen joko historiaa tai maantiedettä, geopolitiikan kahta ääripäätä. Historia on vertikaalitieteitämme ja maantiede horisontaalitieteitämme. Geopolitiikassa pyrimme taiteilemaan molempia käyttäen.
Huomenna: On kaksi mahdollista suuntaa, ja nekin muodostavat ironisesti uuden dualismin: Dualismin purkautuminen: Yhä monimutkaisemmat kriisit – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden kato – pakottavat yhteistyöhön yli vanhojen rajalinjojen.
Dualismin kiristyminen: Teknologia, resurssipula ja identiteettipolitiikka voivat luoda entistä tiukempia blokkeja, jopa paikallistasolla. Tämä voi tuottaa “loputtoman kaksinapaisuuden” kulttuurin, jossa kompromissit ovat heikkoutta. Se mitä globaalisti koemme ei määritä oikein omia tulevia vaalejamme ellei tapahdu jotain täysin yllättävää mediayhteiskunnan tuotteena.
Dualismi henkilökohtaisena kokemuksena: Kun sen kokee sisältä päin, se ei ole vain ajatusmalli, vaan sosiaalinen pakko: Ihmiseltä odotetaan, että hän asettuu jollekin puolelle. Väliin jääminen voi johtaa syrjäytymiseen tai epäluuloon. Siksi dualismi on yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen rakenne – se vaikuttaa ystävyyssuhteisiin, uravalintoihin ja jopa siihen, mitä voi sanoa ääneen.
Dualismin voi kuvata myös vaikkapa symbolisen aikajanan kautta, jossa näkyy, miten dualismi muuttuu kylmästä sodasta algoritmien aikakauteen ja samalla myös mahdolliseen tulevaisuuden hybriditodellisuuteen. Se voisi olla kuin “maailmanpoliittinen lämpömittari” kaksinapaisuudelle.
Ja se näyttäisi vaikkapa tältä hyvin tiiviisti se esittäen: Dualismi – Maailmapolitiikan ja paikallisten kokemusten punainen lanka, Johdanto: Dualismi – vastakkainasettelun perusasetelma – on ollut maailmanpolitiikan ydinkäsite vuosisatojen ajan. Se näkyy niin valtioiden strategioissa kuin kylänraitin keskusteluissa. Olipa kyse globaaleista liittouma järjestelmistä tai pienestä paikallisesta päätöksenteosta, dualismi ohjaa ajatteluamme usein huomaamatta.
Eilen – kaksinapaisuuden aika. Kylmä sota loi selkeän, lähes kosmisen kaksinapaisuuden: länsi vs. itä, kapitalismi vs. kommunismi, NATO vs. Varsovan liitto. Suomessa tämä näkyi YYA-ajan varovaisuutena, mutta myös taitavana tasapainoiluna idän ja lännen välillä. Paikallisesti dualismi saattoi olla luonto vs. teollisuus, perinteet vs. modernisaatio. Jopa pienissä yhteisöissä jokainen tiesi, kuka kuului “meihin” ja kuka “heihin”.
Tänään on toisin. Seuraamme maailmaa ja omaa napaamme sekä kansallisia asetelmia uudella tavalla. Tänään meitä ohjailee sirpaloitunut polarisaatio. Dualismi ei ole kadonnut, se on vain monistunut. Geopolitiikassa Yhdysvallat ja Kiina rakentavat toki uusia vastakkainasettelun kaaria, joiden varjoon asettuvat demokratia vs. autoritarismi, pohjoinen vs. etelä, globalismi vs. nationalismi. Paikallisesti vastaavat asetelmat näkyvät muodossa kaupunki vs. maaseutu tai perinteet vs. monikulttuurisuus. Sosiaalinen media vahvistaa näitä rajoja, luoden algoritmien ruokkimia “me vastaan he” -kuplia. Tapahtumat maailmalla hämmentävät nekin. Voisiko etäinen kriisipesäke saada aikaan jopa uuden nousukauden. Kuuban kriisi oli sellainen ja onhan näitä paljon muitakin.
Huomenna – kahden tien risteys. Tulevaisuus tarjoaa kaksi vaihtoehtoista kehityskulkua. Ensimmäinen on dualismin purkautuminen: yhteiset haasteet – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen – voivat pakottaa ylittämään vanhat rajat. Toinen on kiristyvä kaksinapaisuus, jossa resurssipula ja sen rinnalla esiintyvä identiteettipolitiikka tekevät kompromisseista heikkouden merkkejä. Päätös – tunneilmapiirin politiikkaa. Kun dualismin kokee sisältä päin, se ei ole vain teologinen rakenne vaan pikemminkin sosiaalinen pakko. Ihmistä painostetaan valitsemaan puolensa; väliin jääminen herättää epäluuloa. Dualismi on siis yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen malli – ja siksi sen ymmärtäminen on ratkaisevaa sekä maailmaa että omaa yhteisöämme tarkasteltaessa.
Dualismi ja kahtia jakautunut maailma – More Finnico (Suomalaiseen tapaan). Tapa menestyä kilpailussa (29.09.2022). Näin teimme syksyllä 2022. Käynnistin oman dualismin käsittelyn syksyltä 2022 ja presidentti Sauli Niinistön kauden viimeisimmistä tapahtumista. Minulla on tähän omat syyni ja ne avautuvat myöhemmin sellaisessa yhteydessä, jossa paikallinen ja globaali kohtaavat toisensa kokonaan muissa merkeissä. Samalla mukana on maantieteen rinnalla historia ja näin vertikaalitieteet kohtaavat horisontaalin poikkitieteisellä tavalla ilmiötä myös selittäenkin.
Se on hyvin tyypillinen tapa silloin kun kyseessä on dualismi. Turvallisuusuhat ovat uudella tasolla, kertoo presidentti Sauli Niinistö kaasuputkiräjähdysten jälkeen ja sabotaasista, jonka syyllisistä liikkuu villejä huhuja. Venäjän syyllisyyttä tukevat toki monet seikat, mutta tukea saavat myös lännelle edulliset putkivuodot räjähteineen. Tosin nyt hivenen jo vanhahtavina, olkoonkin että mediat esittivät sen vielä hetki sitten kuvitettunakin. Saksa kun ei hevillä ole hakeutumassa samanlaiseen kaasuyhteistyöhön Venäjän kanssa kuin vielä hetki takaperin. Venäjältä Ukrainan kautta Puolaan kulkevan kaasuputken merkitys joka tapauksessa nousi.
Kun joku on poissa pelistä, kortit jaetaan aina uudelleen ja Putin syntipukkina on tässä vaiheessa se ensimmäisenä osoitettava. Suomessa asiantuntijat näkivät heti Venäjän kokevan lännen vihollisenaan ja syyllisestä ei ollut epäilyä. Saksassa näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tuolloin elokuussa presidentit Yhdysvalloista ja Venäjältä kohtaavat toisensa pohjoisessa Jäämeren tuntumassa ja Yhdysvaltain pohjoisimmassa osavaltiossa. Globaali maailma on ollut usein dualistisesti koettu ja niin myös käyden kauppaa aikanaan Alaskasta. Se on sopiva paikka presidenttien kohdata silloin, kun puheet kääntyvät lopulta Eurooppaan ja sotaan Ukrainassa. Vain pari vuotta myöhemmin paikaksi sopisi toki myös Tanska, mutta ei nyt sentään Kööpenhamina vaan Grönlanti.
Epäilemättä keskustellaan myös muusta ja ei vähiten käsitteistä, jotka sivuavat dualismia. Ukrainasta ja Euroopasta vallitsee sotana ja Venäjän käynnistämänä paljon kirjavampaa keskustelua kuin mihin suomalaiset kykenevät. Suomalainen pragmaatikko Venäjän naapurina, sodat kokeneena, näkee kolikon kaksi puolta. Kolmas puoli, kierivä kolikko, on vieraampi.
Suomalainen dualismi puhuu kolikon kahdesta puolesta, mutta unohtaa kuinka kyljellään oleva ja kierivä kolikko on oman aikamme ilmiö ja kuuluu reaaliaikaiseen talouteen. Se muuttaa koko ajan asentoaan ja niin sodassa kuin rauhassa ratkaisevaa on se hetki, jolloin päätöksiä tehdään. Siinä nopeat syövät hitaita ja tulkinta on tehtävä kyseisen ajankohdan ehdoilla. Ei jälkikäteen pohtien ja ajassa, joka ei ole enää lainkaan ajankohtainen. Tämä pätee myös sijoitustoimintaankin, valuutan käyttäytymiseen.
Saska Saarikoski (HS 29.09. 2022) puuttui samaan ongelmaan mutta hänelle tyypilliseen tapaan todeten, kuinka käytössä on kolmet rillit mutta kaikki samalla rikki. Kukaan ei kehtaa sanoa, että ajan henki on väärä. Se että avaat saman lehden, mutta päivämäärällä 11.08. 2025, ei muuta asetelmaa miksikään. Vain kohteet ovat muuttuneet. Entäpä nyt keväällä 2026? Ilmansuunta on vaihtunut mutta tapahtumat odotettuja. Peltomäkeä lainaten vajaa vuosi takaperin, kriisejä on aina ollut, on pelätty euron kaatumista, laiskoja italialaisia, Nokian puhelimen huonoutta, aidsia ja ydintuhoa, Neuvostoliittoa ja muslimeja. Sotien jälkeisessä rauhansopimuksessa suomalaisilta ydinaseet kiellettiin ja muutenkin sekaantuminen suurempien asioihin. Suomalaiset kun elävät
kovin mustavalkoisessa maailmassa, dualismi on uskontojakin vahvempi ja kolminaisuusoppi lopulta käsittämätön kirkon oppina.
Sääliksi käy heitä, jotka ovat syntyneet vuosisadan vaihteessa, liki oman pääministerimme ikäisenä tai nuorempana ja kokenut vain maailmanlopun tunnun ympärillään mediayhteiskunnan tuotteena. Se selittää miksi mielenterveysongelmat ja ahdistus on juuri näiden nyt nuorten aikuisten jatkuva piina. Hellittäkää nyt edes hetkeksi, ei kaikki ole niin synkkää kuin mitä nyt mediamme esittävät meillä Pohjolassa ja Itämeren hysterian tuotteena. Se kun on median tehtäväkin. Huonot uutiset ovat niitä hyviä mediauutisia. Niitä tehdään joka päivä ja shakkipelin säännöistä poiketenkin.
Peltomäki hiven vanhempana oli tuolloin havainnut sentään, kuinka kaksinapaisen kurjuuden rinnalla on voitettu tuntematon virus parissa kuukaudessa rokotteilla, Eurooppa vaihtaa maakaasun ja öljyn päästöttömiin ja Suomi ehti sen jo liki tehdäkin. Se että sähkön hinta loikkasi pilviin, johtuu sen omituisesta tavasta syntyä saksalaisten kiireestä luopua ydinvoimastaan. Nyt ansaitsematonta huikeaa hintaa sähköstään saa periä kultakaivoksena jokainen tuulivoimalan Suomessa omistava tai
altaitaan tyhjentävä vesivoimala. Työttömyys ja köyhtyminen sekä veloista selviäminen on seuraavan hallituksen työlistalla. Vuosi kuluu kevään ja kesän koitaessa kuin siivillä ja kuka nyt Yhdysvaltain politiikkaa Suomessa seuraisi seuravissa vaaleissamme.
Siellä ei ole tapahtunut yhtään mitään, minkä vuoksi heille tulisi maksaa ylivertaista uutta hintaa sähköstämme. Päin vastoin, kaikki takavuosien menot on hoidettu jo vuosikymmenet sitten ja uskon tämän tuntevani ensimmäisen väitöskirjanikin noista altaista kirjoittaen. Vuonna 2010, ennen menetettyä vuosikymmentä ja yli kymmentä kyvytöntä hallitustamme, kirjoitin mitä merkitsee paluu dualismiin, sen renessanssiin. Se oli tarkoitettu luettavaksi nuorille lukijoille ja tuleville ministereillemme, puoluejohtajille ja heitä äänestäville luettavaksi. Aivan ilmaisena kirjanakin otsikolla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu”.
Nyt tämä kouristelu ei saa johtaa nuorten sairastumiseen ja vai siksi, että joku kerää näin uuden poliittinen liikkeen avulla itselleen sievoisen summan rahaa ja samalla hyviä virkoja hallinnosta.
Dualismin renessanssi (17. toukokuuta 2010). Mikä ihmeen dualismi? Dualismi viittaa käsitteeseen kaksi (lat. duo) ja se on ajakohtainen etenkin, kun puhumme digiajasta, on ja off -maailmastamme. Lapsemme ovat jo jonkin aikaa eläneet hyvin dualistisessa maailmassa digiaivoineen. Tällä on erittäin suuri merkitys, ei vain maailmankuvan muodostumiseen, vaan myös käyttäytymiseen ja neurofysiologisiin ilmiöihin. Näistä ikävimpiä ovat mielenterveyteen liittyvät ongelmamme. Niiden hoito on jäänyt lapsen kenkiin. Nyt viimeistään on aika havahtua hoitamaan nuoria aikuisia tai sellaiseksi kasvavia.
Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti tuttua oppiamme kahtalaisuudesta, kahtiajaosta, kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Digiajassa aivomme tuottavat yhtenään meille ärsykkeitä, joissa mukana on oletus kahden itsenäisen substanssin (alkuperusteen) olemassaolosta. Näin uusi mediayhteiskunta on käytännössä pääsääntöisesti dualistinen ja tuottaa kuvitelman, jolle ei ole todellisuudessa vastinetta. Digiajassa vastine luodaan sosiaalisen muistin tai perinteisen käyttäyty- misemme antamana ohjeena, vaikka se olisikin uudessa tilanteessa virheellinen.
Syntyy outoa käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää, tai sitä selitetään väärin, alkaen pirstoa se dualistisiin osasiinsa. Vanhassa ontologisessa filosofiassa viitataan kaksijakoisuuteen perinteisen hengen ja materian välillä. Taustalla on tutun deduktion isäksi kutsutun Rene Descartesin opit kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta. Kvanttimekaniikassa tunnetaan vaikkapa käsite aalto-hiukkasdualismi ja hallintotieteissä EU pyrkii jakamaan valtaansa hallinto- ja valvontaelinten välillä.
EU:n kriisin yhteydessä tämä on tullut korostetusti esille haettaessa yhtäällä valvontaa kansallis-valtioiden velkaantuneille talouksille, ja toisaalla yhä tiiviimpää ja keskitetympää tapaa hoitaa kansallisvaltioiden tapaan koetun uuden kuvitteellisen liittovaltion paisuvaa byrokratiaa. Kaikki medioissa esitetyt mallit ovat tyypillisen dualistisia.
Uskonnonfilosofia taustalla. Omassa lutherilaisessa teologiassamme dualismilla tarkoitetaan yleensä kahden hallintovallan eli kahden regimentin oppia. Vain Venäjältä tämä puuttuu keisarin
(tsaarin) viedessä vallan itselleen. Neuvostoliiton hajoaminen ja nykyiset kriisit ovat osin tämän yksipyöräisen vallankäytön seurausta. Kirkon ja valtion regimentin erosta on joskus puhuttu paljonkin, mutta nykyisin se on vähentynyt. Median esille nostamat ja kirkkoa ravistelevat kriisit ovat merkki dualismin kasvusta myös tällä suunnalla.
Valtaa nykyisin käyttävän median (mediayhteiskunta ja sen kouristelu kirjanani) on vaikea löytää paikkaansa dualistisen maailmankuvan ulkopuolisena regimentin oppina, ja tämä näkyy myös muualla kuin Suomessa protestanttisen kirkon aseman muutoksena, josta virastaan eläkkeelle siirtynyt piispamme käytti kovaa kieltä ja puhui vainoista. Samoja puheita löytyy myös tänään kevään koittaessa Suomeen 2026.
Samaa käsitettä käytti myös Paavin kirkko ja hänen kardinaalinsa. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu toki kolmea vallankäyttäjää. Niinpä media vallan vahtikoirana, moraalin vartijana ja normiston rakentajana, hakee itselleen maallistuvassa dualismissa kirkon aiemmin käyttämää valtaa. Digiajan yhteiskunnassa sen otti itselleen sosiaalinen median välineineen. Sitä kautta demokratia ei tahdo oikein toteutua. Jos ja kun tekoälyllä ja tutkijoilla ovat jo omat mediansa, mihin rakoon mahtuu menneen ajan median vallankäyttö?
Kyse ei ole toki suvaitsemattomuuden kasvusta vaan vallan dualistisesta jaosta ja sen ongelmasta medioitten kriisissä, jossa sosiaaliset ja kulttuureja koko ajan ravistelevat kansalaismediat, yhteisömediat, muuttavat reaaliaikaisesti dualistista maailmankuvaamme. Sellainen muutos luo turvattomuutta. Siihenkin olisi löydettävä lääkkeet ajoissa. Löytyvätkö ne algoritmien ja robotiikan kautta aihetta lähestyen ja siitä kirjoittaen?
Kirjoittamaton kirja No LXXIX (79)
Dualismin tulevaisuus
Olen kirjoittanut runsaasti dualismista ja viimeksi vain vajaa vuosi takaperin kirjassani ”Maailman yhteinen akseli” (Axis mundi communis). Kun seuraa tätä juuri nyt elämäämme aikaa ja samalla sitä siirtäen menneen maailman geopolitiikkaan olemme lähellä alkuvuoden 2026 tapahtumia. Tämän ajan geopolitiikan pohdinta johtaa kiusaukseen palata joko aikatieteiden tai aluetieteiden kautta maailmankuvaansa operoiden. Toinen on horisontaalinen ja toinen vertikaalinen tapa vanheta tai pohtia tieteitämme painottaen joko historiaa tai maantiedettä, geopolitiikan kahta ääripäätä. Historia on vertikaalitieteitämme ja maantiede horisontaalitieteitämme. Geopolitiikassa pyrimme taiteilemaan molempia käyttäen.
Huomenna: On kaksi mahdollista suuntaa, ja nekin muodostavat ironisesti uuden dualismin: Dualismin purkautuminen: Yhä monimutkaisemmat kriisit – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden kato – pakottavat yhteistyöhön yli vanhojen rajalinjojen.
Dualismin kiristyminen: Teknologia, resurssipula ja identiteettipolitiikka voivat luoda entistä tiukempia blokkeja, jopa paikallistasolla. Tämä voi tuottaa “loputtoman kaksinapaisuuden” kulttuurin, jossa kompromissit ovat heikkoutta. Se mitä globaalisti koemme ei määritä oikein omia tulevia vaalejamme ellei tapahdu jotain täysin yllättävää mediayhteiskunnan tuotteena.
Dualismi henkilökohtaisena kokemuksena: Kun sen kokee sisältä päin, se ei ole vain ajatusmalli, vaan sosiaalinen pakko: Ihmiseltä odotetaan, että hän asettuu jollekin puolelle. Väliin jääminen voi johtaa syrjäytymiseen tai epäluuloon. Siksi dualismi on yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen rakenne – se vaikuttaa ystävyyssuhteisiin, uravalintoihin ja jopa siihen, mitä voi sanoa ääneen.
Dualismin voi kuvata myös vaikkapa symbolisen aikajanan kautta, jossa näkyy, miten dualismi muuttuu kylmästä sodasta algoritmien aikakauteen ja samalla myös mahdolliseen tulevaisuuden hybriditodellisuuteen. Se voisi olla kuin “maailmanpoliittinen lämpömittari” kaksinapaisuudelle.
Ja se näyttäisi vaikkapa tältä hyvin tiiviisti se esittäen: Dualismi – Maailmapolitiikan ja paikallisten kokemusten punainen lanka, Johdanto: Dualismi – vastakkainasettelun perusasetelma – on ollut maailmanpolitiikan ydinkäsite vuosisatojen ajan. Se näkyy niin valtioiden strategioissa kuin kylänraitin keskusteluissa. Olipa kyse globaaleista liittouma järjestelmistä tai pienestä paikallisesta päätöksenteosta, dualismi ohjaa ajatteluamme usein huomaamatta.
Eilen – kaksinapaisuuden aika. Kylmä sota loi selkeän, lähes kosmisen kaksinapaisuuden: länsi vs. itä, kapitalismi vs. kommunismi, NATO vs. Varsovan liitto. Suomessa tämä näkyi YYA-ajan varovaisuutena, mutta myös taitavana tasapainoiluna idän ja lännen välillä. Paikallisesti dualismi saattoi olla luonto vs. teollisuus, perinteet vs. modernisaatio. Jopa pienissä yhteisöissä jokainen tiesi, kuka kuului “meihin” ja kuka “heihin”.
Tänään on toisin. Seuraamme maailmaa ja omaa napaamme sekä kansallisia asetelmia uudella tavalla. Tänään meitä ohjailee sirpaloitunut polarisaatio. Dualismi ei ole kadonnut, se on vain monistunut. Geopolitiikassa Yhdysvallat ja Kiina rakentavat toki uusia vastakkainasettelun kaaria, joiden varjoon asettuvat demokratia vs. autoritarismi, pohjoinen vs. etelä, globalismi vs. nationalismi. Paikallisesti vastaavat asetelmat näkyvät muodossa kaupunki vs. maaseutu tai perinteet vs. monikulttuurisuus. Sosiaalinen media vahvistaa näitä rajoja, luoden algoritmien ruokkimia “me vastaan he” -kuplia. Tapahtumat maailmalla hämmentävät nekin. Voisiko etäinen kriisipesäke saada aikaan jopa uuden nousukauden. Kuuban kriisi oli sellainen ja onhan näitä paljon muitakin.
Huomenna – kahden tien risteys. Tulevaisuus tarjoaa kaksi vaihtoehtoista kehityskulkua. Ensimmäinen on dualismin purkautuminen: yhteiset haasteet – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen – voivat pakottaa ylittämään vanhat rajat. Toinen on kiristyvä kaksinapaisuus, jossa resurssipula ja sen rinnalla esiintyvä identiteettipolitiikka tekevät kompromisseista heikkouden merkkejä. Päätös – tunneilmapiirin politiikkaa. Kun dualismin kokee sisältä päin, se ei ole vain teologinen rakenne vaan pikemminkin sosiaalinen pakko. Ihmistä painostetaan valitsemaan puolensa; väliin jääminen herättää epäluuloa. Dualismi on siis yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen malli – ja siksi sen ymmärtäminen on ratkaisevaa sekä maailmaa että omaa yhteisöämme tarkasteltaessa.
Dualismi ja kahtia jakautunut maailma – More Finnico (Suomalaiseen tapaan). Tapa menestyä kilpailussa (29.09.2022). Näin teimme syksyllä 2022. Käynnistin oman dualismin käsittelyn syksyltä 2022 ja presidentti Sauli Niinistön kauden viimeisimmistä tapahtumista. Minulla on tähän omat syyni ja ne avautuvat myöhemmin sellaisessa yhteydessä, jossa paikallinen ja globaali kohtaavat toisensa kokonaan muissa merkeissä. Samalla mukana on maantieteen rinnalla historia ja näin vertikaalitieteet kohtaavat horisontaalin poikkitieteisellä tavalla ilmiötä myös selittäenkin.
Se on hyvin tyypillinen tapa silloin kun kyseessä on dualismi. Turvallisuusuhat ovat uudella tasolla, kertoo presidentti Sauli Niinistö kaasuputkiräjähdysten jälkeen ja sabotaasista, jonka syyllisistä liikkuu villejä huhuja. Venäjän syyllisyyttä tukevat toki monet seikat, mutta tukea saavat myös lännelle edulliset putkivuodot räjähteineen. Tosin nyt hivenen jo vanhahtavina, olkoonkin että mediat esittivät sen vielä hetki sitten kuvitettunakin. Saksa kun ei hevillä ole hakeutumassa samanlaiseen kaasuyhteistyöhön Venäjän kanssa kuin vielä hetki takaperin. Venäjältä Ukrainan kautta Puolaan kulkevan kaasuputken merkitys joka tapauksessa nousi.
Kun joku on poissa pelistä, kortit jaetaan aina uudelleen ja Putin syntipukkina on tässä vaiheessa se ensimmäisenä osoitettava. Suomessa asiantuntijat näkivät heti Venäjän kokevan lännen vihollisenaan ja syyllisestä ei ollut epäilyä. Saksassa näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tuolloin elokuussa presidentit Yhdysvalloista ja Venäjältä kohtaavat toisensa pohjoisessa Jäämeren tuntumassa ja Yhdysvaltain pohjoisimmassa osavaltiossa. Globaali maailma on ollut usein dualistisesti koettu ja niin myös käyden kauppaa aikanaan Alaskasta. Se on sopiva paikka presidenttien kohdata silloin, kun puheet kääntyvät lopulta Eurooppaan ja sotaan Ukrainassa. Vain pari vuotta myöhemmin paikaksi sopisi toki myös Tanska, mutta ei nyt sentään Kööpenhamina vaan Grönlanti.
Epäilemättä keskustellaan myös muusta ja ei vähiten käsitteistä, jotka sivuavat dualismia. Ukrainasta ja Euroopasta vallitsee sotana ja Venäjän käynnistämänä paljon kirjavampaa keskustelua kuin mihin suomalaiset kykenevät. Suomalainen pragmaatikko Venäjän naapurina, sodat kokeneena, näkee kolikon kaksi puolta. Kolmas puoli, kierivä kolikko, on vieraampi.
Suomalainen dualismi puhuu kolikon kahdesta puolesta, mutta unohtaa kuinka kyljellään oleva ja kierivä kolikko on oman aikamme ilmiö ja kuuluu reaaliaikaiseen talouteen. Se muuttaa koko ajan asentoaan ja niin sodassa kuin rauhassa ratkaisevaa on se hetki, jolloin päätöksiä tehdään. Siinä nopeat syövät hitaita ja tulkinta on tehtävä kyseisen ajankohdan ehdoilla. Ei jälkikäteen pohtien ja ajassa, joka ei ole enää lainkaan ajankohtainen. Tämä pätee myös sijoitustoimintaankin, valuutan käyttäytymiseen.
Saska Saarikoski (HS 29.09. 2022) puuttui samaan ongelmaan mutta hänelle tyypilliseen tapaan todeten, kuinka käytössä on kolmet rillit mutta kaikki samalla rikki. Kukaan ei kehtaa sanoa, että ajan henki on väärä. Se että avaat saman lehden, mutta päivämäärällä 11.08. 2025, ei muuta asetelmaa miksikään. Vain kohteet ovat muuttuneet. Entäpä nyt keväällä 2026? Ilmansuunta on vaihtunut mutta tapahtumat odotettuja. Peltomäkeä lainaten vajaa vuosi takaperin, kriisejä on aina ollut, on pelätty euron kaatumista, laiskoja italialaisia, Nokian puhelimen huonoutta, aidsia ja ydintuhoa, Neuvostoliittoa ja muslimeja. Sotien jälkeisessä rauhansopimuksessa suomalaisilta ydinaseet kiellettiin ja muutenkin sekaantuminen suurempien asioihin. Suomalaiset kun elävät
kovin mustavalkoisessa maailmassa, dualismi on uskontojakin vahvempi ja kolminaisuusoppi lopulta käsittämätön kirkon oppina.
Sääliksi käy heitä, jotka ovat syntyneet vuosisadan vaihteessa, liki oman pääministerimme ikäisenä tai nuorempana ja kokenut vain maailmanlopun tunnun ympärillään mediayhteiskunnan tuotteena. Se selittää miksi mielenterveysongelmat ja ahdistus on juuri näiden nyt nuorten aikuisten jatkuva piina. Hellittäkää nyt edes hetkeksi, ei kaikki ole niin synkkää kuin mitä nyt mediamme esittävät meillä Pohjolassa ja Itämeren hysterian tuotteena. Se kun on median tehtäväkin. Huonot uutiset ovat niitä hyviä mediauutisia. Niitä tehdään joka päivä ja shakkipelin säännöistä poiketenkin.
Peltomäki hiven vanhempana oli tuolloin havainnut sentään, kuinka kaksinapaisen kurjuuden rinnalla on voitettu tuntematon virus parissa kuukaudessa rokotteilla, Eurooppa vaihtaa maakaasun ja öljyn päästöttömiin ja Suomi ehti sen jo liki tehdäkin. Se että sähkön hinta loikkasi pilviin, johtuu sen omituisesta tavasta syntyä saksalaisten kiireestä luopua ydinvoimastaan. Nyt ansaitsematonta huikeaa hintaa sähköstään saa periä kultakaivoksena jokainen tuulivoimalan Suomessa omistava tai
altaitaan tyhjentävä vesivoimala. Työttömyys ja köyhtyminen sekä veloista selviäminen on seuraavan hallituksen työlistalla. Vuosi kuluu kevään ja kesän koitaessa kuin siivillä ja kuka nyt Yhdysvaltain politiikkaa Suomessa seuraisi seuravissa vaaleissamme.
Siellä ei ole tapahtunut yhtään mitään, minkä vuoksi heille tulisi maksaa ylivertaista uutta hintaa sähköstämme. Päin vastoin, kaikki takavuosien menot on hoidettu jo vuosikymmenet sitten ja uskon tämän tuntevani ensimmäisen väitöskirjanikin noista altaista kirjoittaen. Vuonna 2010, ennen menetettyä vuosikymmentä ja yli kymmentä kyvytöntä hallitustamme, kirjoitin mitä merkitsee paluu dualismiin, sen renessanssiin. Se oli tarkoitettu luettavaksi nuorille lukijoille ja tuleville ministereillemme, puoluejohtajille ja heitä äänestäville luettavaksi. Aivan ilmaisena kirjanakin otsikolla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu”.
Nyt tämä kouristelu ei saa johtaa nuorten sairastumiseen ja vai siksi, että joku kerää näin uuden poliittinen liikkeen avulla itselleen sievoisen summan rahaa ja samalla hyviä virkoja hallinnosta.
Dualismin renessanssi (17. toukokuuta 2010). Mikä ihmeen dualismi? Dualismi viittaa käsitteeseen kaksi (lat. duo) ja se on ajakohtainen etenkin, kun puhumme digiajasta, on ja off -maailmastamme. Lapsemme ovat jo jonkin aikaa eläneet hyvin dualistisessa maailmassa digiaivoineen. Tällä on erittäin suuri merkitys, ei vain maailmankuvan muodostumiseen, vaan myös käyttäytymiseen ja neurofysiologisiin ilmiöihin. Näistä ikävimpiä ovat mielenterveyteen liittyvät ongelmamme. Niiden hoito on jäänyt lapsen kenkiin. Nyt viimeistään on aika havahtua hoitamaan nuoria aikuisia tai sellaiseksi kasvavia.
Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti tuttua oppiamme kahtalaisuudesta, kahtiajaosta, kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Digiajassa aivomme tuottavat yhtenään meille ärsykkeitä, joissa mukana on oletus kahden itsenäisen substanssin (alkuperusteen) olemassaolosta. Näin uusi mediayhteiskunta on käytännössä pääsääntöisesti dualistinen ja tuottaa kuvitelman, jolle ei ole todellisuudessa vastinetta. Digiajassa vastine luodaan sosiaalisen muistin tai perinteisen käyttäyty- misemme antamana ohjeena, vaikka se olisikin uudessa tilanteessa virheellinen.
Syntyy outoa käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää, tai sitä selitetään väärin, alkaen pirstoa se dualistisiin osasiinsa. Vanhassa ontologisessa filosofiassa viitataan kaksijakoisuuteen perinteisen hengen ja materian välillä. Taustalla on tutun deduktion isäksi kutsutun Rene Descartesin opit kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta. Kvanttimekaniikassa tunnetaan vaikkapa käsite aalto-hiukkasdualismi ja hallintotieteissä EU pyrkii jakamaan valtaansa hallinto- ja valvontaelinten välillä.
EU:n kriisin yhteydessä tämä on tullut korostetusti esille haettaessa yhtäällä valvontaa kansallis-valtioiden velkaantuneille talouksille, ja toisaalla yhä tiiviimpää ja keskitetympää tapaa hoitaa kansallisvaltioiden tapaan koetun uuden kuvitteellisen liittovaltion paisuvaa byrokratiaa. Kaikki medioissa esitetyt mallit ovat tyypillisen dualistisia.
Uskonnonfilosofia taustalla. Omassa lutherilaisessa teologiassamme dualismilla tarkoitetaan yleensä kahden hallintovallan eli kahden regimentin oppia. Vain Venäjältä tämä puuttuu keisarin
(tsaarin) viedessä vallan itselleen. Neuvostoliiton hajoaminen ja nykyiset kriisit ovat osin tämän yksipyöräisen vallankäytön seurausta. Kirkon ja valtion regimentin erosta on joskus puhuttu paljonkin, mutta nykyisin se on vähentynyt. Median esille nostamat ja kirkkoa ravistelevat kriisit ovat merkki dualismin kasvusta myös tällä suunnalla.
Valtaa nykyisin käyttävän median (mediayhteiskunta ja sen kouristelu kirjanani) on vaikea löytää paikkaansa dualistisen maailmankuvan ulkopuolisena regimentin oppina, ja tämä näkyy myös muualla kuin Suomessa protestanttisen kirkon aseman muutoksena, josta virastaan eläkkeelle siirtynyt piispamme käytti kovaa kieltä ja puhui vainoista. Samoja puheita löytyy myös tänään kevään koittaessa Suomeen 2026.
Samaa käsitettä käytti myös Paavin kirkko ja hänen kardinaalinsa. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu toki kolmea vallankäyttäjää. Niinpä media vallan vahtikoirana, moraalin vartijana ja normiston rakentajana, hakee itselleen maallistuvassa dualismissa kirkon aiemmin käyttämää valtaa. Digiajan yhteiskunnassa sen otti itselleen sosiaalinen median välineineen. Sitä kautta demokratia ei tahdo oikein toteutua. Jos ja kun tekoälyllä ja tutkijoilla ovat jo omat mediansa, mihin rakoon mahtuu menneen ajan median vallankäyttö?
Kyse ei ole toki suvaitsemattomuuden kasvusta vaan vallan dualistisesta jaosta ja sen ongelmasta medioitten kriisissä, jossa sosiaaliset ja kulttuureja koko ajan ravistelevat kansalaismediat, yhteisömediat, muuttavat reaaliaikaisesti dualistista maailmankuvaamme. Sellainen muutos luo turvattomuutta. Siihenkin olisi löydettävä lääkkeet ajoissa. Löytyvätkö ne algoritmien ja robotiikan kautta aihetta lähestyen ja siitä kirjoittaen?)
Dualismin tulevaisuus
Olen kirjoittanut runsaasti dualismista ja viimeksi vain vajaa vuosi takaperin kirjassani ”Maailman yhteinen akseli” (Axis mundi communis). Kun seuraa tätä juuri nyt elämäämme aikaa ja samalla sitä siirtäen menneen maailman geopolitiikkaan olemme lähellä alkuvuoden 2026 tapahtumia. Tämän ajan geopolitiikan pohdinta johtaa kiusaukseen palata joko aikatieteiden tai aluetieteiden kautta maailmankuvaansa operoiden. Toinen on horisontaalinen ja toinen vertikaalinen tapa vanheta tai pohtia tieteitämme painottaen joko historiaa tai maantiedettä, geopolitiikan kahta ääripäätä. Historia on vertikaalitieteitämme ja maantiede horisontaalitieteitämme. Geopolitiikassa pyrimme taiteilemaan molempia käyttäen.
Huomenna: On kaksi mahdollista suuntaa, ja nekin muodostavat ironisesti uuden dualismin: Dualismin purkautuminen: Yhä monimutkaisemmat kriisit – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden kato – pakottavat yhteistyöhön yli vanhojen rajalinjojen.
Dualismin kiristyminen: Teknologia, resurssipula ja identiteettipolitiikka voivat luoda entistä tiukempia blokkeja, jopa paikallistasolla. Tämä voi tuottaa “loputtoman kaksinapaisuuden” kulttuurin, jossa kompromissit ovat heikkoutta. Se mitä globaalisti koemme ei määritä oikein omia tulevia vaalejamme ellei tapahdu jotain täysin yllättävää mediayhteiskunnan tuotteena.
Dualismi henkilökohtaisena kokemuksena: Kun sen kokee sisältä päin, se ei ole vain ajatusmalli, vaan sosiaalinen pakko: Ihmiseltä odotetaan, että hän asettuu jollekin puolelle. Väliin jääminen voi johtaa syrjäytymiseen tai epäluuloon. Siksi dualismi on yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen rakenne – se vaikuttaa ystävyyssuhteisiin, uravalintoihin ja jopa siihen, mitä voi sanoa ääneen.
Dualismin voi kuvata myös vaikkapa symbolisen aikajanan kautta, jossa näkyy, miten dualismi muuttuu kylmästä sodasta algoritmien aikakauteen ja samalla myös mahdolliseen tulevaisuuden hybriditodellisuuteen. Se voisi olla kuin “maailmanpoliittinen lämpömittari” kaksinapaisuudelle.
Ja se näyttäisi vaikkapa tältä hyvin tiiviisti se esittäen: Dualismi – Maailmapolitiikan ja paikallisten kokemusten punainen lanka, Johdanto: Dualismi – vastakkainasettelun perusasetelma – on ollut maailmanpolitiikan ydinkäsite vuosisatojen ajan. Se näkyy niin valtioiden strategioissa kuin kylänraitin keskusteluissa. Olipa kyse globaaleista liittouma järjestelmistä tai pienestä paikallisesta päätöksenteosta, dualismi ohjaa ajatteluamme usein huomaamatta.
Eilen – kaksinapaisuuden aika. Kylmä sota loi selkeän, lähes kosmisen kaksinapaisuuden: länsi vs. itä, kapitalismi vs. kommunismi, NATO vs. Varsovan liitto. Suomessa tämä näkyi YYA-ajan varovaisuutena, mutta myös taitavana tasapainoiluna idän ja lännen välillä. Paikallisesti dualismi saattoi olla luonto vs. teollisuus, perinteet vs. modernisaatio. Jopa pienissä yhteisöissä jokainen tiesi, kuka kuului “meihin” ja kuka “heihin”.
Tänään on toisin. Seuraamme maailmaa ja omaa napaamme sekä kansallisia asetelmia uudella tavalla. Tänään meitä ohjailee sirpaloitunut polarisaatio. Dualismi ei ole kadonnut, se on vain monistunut. Geopolitiikassa Yhdysvallat ja Kiina rakentavat toki uusia vastakkainasettelun kaaria, joiden varjoon asettuvat demokratia vs. autoritarismi, pohjoinen vs. etelä, globalismi vs. nationalismi. Paikallisesti vastaavat asetelmat näkyvät muodossa kaupunki vs. maaseutu tai perinteet vs. monikulttuurisuus. Sosiaalinen media vahvistaa näitä rajoja, luoden algoritmien ruokkimia “me vastaan he” -kuplia. Tapahtumat maailmalla hämmentävät nekin. Voisiko etäinen kriisipesäke saada aikaan jopa uuden nousukauden. Kuuban kriisi oli sellainen ja onhan näitä paljon muitakin.
Huomenna – kahden tien risteys. Tulevaisuus tarjoaa kaksi vaihtoehtoista kehityskulkua. Ensimmäinen on dualismin purkautuminen: yhteiset haasteet – ilmastonmuutos, tekoälyn hallinta, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen – voivat pakottaa ylittämään vanhat rajat. Toinen on kiristyvä kaksinapaisuus, jossa resurssipula ja sen rinnalla esiintyvä identiteettipolitiikka tekevät kompromisseista heikkouden merkkejä. Päätös – tunneilmapiirin politiikkaa. Kun dualismin kokee sisältä päin, se ei ole vain teologinen rakenne vaan pikemminkin sosiaalinen pakko. Ihmistä painostetaan valitsemaan puolensa; väliin jääminen herättää epäluuloa. Dualismi on siis yhtä paljon tunneilmapiiri kuin poliittinen malli – ja siksi sen ymmärtäminen on ratkaisevaa sekä maailmaa että omaa yhteisöämme tarkasteltaessa.
Dualismi ja kahtia jakautunut maailma – More Finnico (Suomalaiseen tapaan). Tapa menestyä kilpailussa (29.09.2022). Näin teimme syksyllä 2022. Käynnistin oman dualismin käsittelyn syksyltä 2022 ja presidentti Sauli Niinistön kauden viimeisimmistä tapahtumista. Minulla on tähän omat syyni ja ne avautuvat myöhemmin sellaisessa yhteydessä, jossa paikallinen ja globaali kohtaavat toisensa kokonaan muissa merkeissä. Samalla mukana on maantieteen rinnalla historia ja näin vertikaalitieteet kohtaavat horisontaalin poikkitieteisellä tavalla ilmiötä myös selittäenkin.
Se on hyvin tyypillinen tapa silloin kun kyseessä on dualismi. Turvallisuusuhat ovat uudella tasolla, kertoo presidentti Sauli Niinistö kaasuputkiräjähdysten jälkeen ja sabotaasista, jonka syyllisistä liikkuu villejä huhuja. Venäjän syyllisyyttä tukevat toki monet seikat, mutta tukea saavat myös lännelle edulliset putkivuodot räjähteineen. Tosin nyt hivenen jo vanhahtavina, olkoonkin että mediat esittivät sen vielä hetki sitten kuvitettunakin. Saksa kun ei hevillä ole hakeutumassa samanlaiseen kaasuyhteistyöhön Venäjän kanssa kuin vielä hetki takaperin. Venäjältä Ukrainan kautta Puolaan kulkevan kaasuputken merkitys joka tapauksessa nousi.
Kun joku on poissa pelistä, kortit jaetaan aina uudelleen ja Putin syntipukkina on tässä vaiheessa se ensimmäisenä osoitettava. Suomessa asiantuntijat näkivät heti Venäjän kokevan lännen vihollisenaan ja syyllisestä ei ollut epäilyä. Saksassa näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tuolloin elokuussa presidentit Yhdysvalloista ja Venäjältä kohtaavat toisensa pohjoisessa Jäämeren tuntumassa ja Yhdysvaltain pohjoisimmassa osavaltiossa. Globaali maailma on ollut usein dualistisesti koettu ja niin myös käyden kauppaa aikanaan Alaskasta. Se on sopiva paikka presidenttien kohdata silloin, kun puheet kääntyvät lopulta Eurooppaan ja sotaan Ukrainassa. Vain pari vuotta myöhemmin paikaksi sopisi toki myös Tanska, mutta ei nyt sentään Kööpenhamina vaan Grönlanti.
Epäilemättä keskustellaan myös muusta ja ei vähiten käsitteistä, jotka sivuavat dualismia. Ukrainasta ja Euroopasta vallitsee sotana ja Venäjän käynnistämänä paljon kirjavampaa keskustelua kuin mihin suomalaiset kykenevät. Suomalainen pragmaatikko Venäjän naapurina, sodat kokeneena, näkee kolikon kaksi puolta. Kolmas puoli, kierivä kolikko, on vieraampi.
Suomalainen dualismi puhuu kolikon kahdesta puolesta, mutta unohtaa kuinka kyljellään oleva ja kierivä kolikko on oman aikamme ilmiö ja kuuluu reaaliaikaiseen talouteen. Se muuttaa koko ajan asentoaan ja niin sodassa kuin rauhassa ratkaisevaa on se hetki, jolloin päätöksiä tehdään. Siinä nopeat syövät hitaita ja tulkinta on tehtävä kyseisen ajankohdan ehdoilla. Ei jälkikäteen pohtien ja ajassa, joka ei ole enää lainkaan ajankohtainen. Tämä pätee myös sijoitustoimintaankin, valuutan käyttäytymiseen.
Saska Saarikoski (HS 29.09. 2022) puuttui samaan ongelmaan mutta hänelle tyypilliseen tapaan todeten, kuinka käytössä on kolmet rillit mutta kaikki samalla rikki. Kukaan ei kehtaa sanoa, että ajan henki on väärä. Se että avaat saman lehden, mutta päivämäärällä 11.08. 2025, ei muuta asetelmaa miksikään. Vain kohteet ovat muuttuneet. Entäpä nyt keväällä 2026? Ilmansuunta on vaihtunut mutta tapahtumat odotettuja. Peltomäkeä lainaten vajaa vuosi takaperin, kriisejä on aina ollut, on pelätty euron kaatumista, laiskoja italialaisia, Nokian puhelimen huonoutta, aidsia ja ydintuhoa, Neuvostoliittoa ja muslimeja. Sotien jälkeisessä rauhansopimuksessa suomalaisilta ydinaseet kiellettiin ja muutenkin sekaantuminen suurempien asioihin. Suomalaiset kun elävät
kovin mustavalkoisessa maailmassa, dualismi on uskontojakin vahvempi ja kolminaisuusoppi lopulta käsittämätön kirkon oppina.
Sääliksi käy heitä, jotka ovat syntyneet vuosisadan vaihteessa, liki oman pääministerimme ikäisenä tai nuorempana ja kokenut vain maailmanlopun tunnun ympärillään mediayhteiskunnan tuotteena. Se selittää miksi mielenterveysongelmat ja ahdistus on juuri näiden nyt nuorten aikuisten jatkuva piina. Hellittäkää nyt edes hetkeksi, ei kaikki ole niin synkkää kuin mitä nyt mediamme esittävät meillä Pohjolassa ja Itämeren hysterian tuotteena. Se kun on median tehtäväkin. Huonot uutiset ovat niitä hyviä mediauutisia. Niitä tehdään joka päivä ja shakkipelin säännöistä poiketenkin.
Peltomäki hiven vanhempana oli tuolloin havainnut sentään, kuinka kaksinapaisen kurjuuden rinnalla on voitettu tuntematon virus parissa kuukaudessa rokotteilla, Eurooppa vaihtaa maakaasun ja öljyn päästöttömiin ja Suomi ehti sen jo liki tehdäkin. Se että sähkön hinta loikkasi pilviin, johtuu sen omituisesta tavasta syntyä saksalaisten kiireestä luopua ydinvoimastaan. Nyt ansaitsematonta huikeaa hintaa sähköstään saa periä kultakaivoksena jokainen tuulivoimalan Suomessa omistava tai
altaitaan tyhjentävä vesivoimala. Työttömyys ja köyhtyminen sekä veloista selviäminen on seuraavan hallituksen työlistalla. Vuosi kuluu kevään ja kesän koitaessa kuin siivillä ja kuka nyt Yhdysvaltain politiikkaa Suomessa seuraisi seuravissa vaaleissamme.
Siellä ei ole tapahtunut yhtään mitään, minkä vuoksi heille tulisi maksaa ylivertaista uutta hintaa sähköstämme. Päin vastoin, kaikki takavuosien menot on hoidettu jo vuosikymmenet sitten ja uskon tämän tuntevani ensimmäisen väitöskirjanikin noista altaista kirjoittaen. Vuonna 2010, ennen menetettyä vuosikymmentä ja yli kymmentä kyvytöntä hallitustamme, kirjoitin mitä merkitsee paluu dualismiin, sen renessanssiin. Se oli tarkoitettu luettavaksi nuorille lukijoille ja tuleville ministereillemme, puoluejohtajille ja heitä äänestäville luettavaksi. Aivan ilmaisena kirjanakin otsikolla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu”.
Nyt tämä kouristelu ei saa johtaa nuorten sairastumiseen ja vai siksi, että joku kerää näin uuden poliittinen liikkeen avulla itselleen sievoisen summan rahaa ja samalla hyviä virkoja hallinnosta.
Dualismin renessanssi (17. toukokuuta 2010). Mikä ihmeen dualismi? Dualismi viittaa käsitteeseen kaksi (lat. duo) ja se on ajakohtainen etenkin, kun puhumme digiajasta, on ja off -maailmastamme. Lapsemme ovat jo jonkin aikaa eläneet hyvin dualistisessa maailmassa digiaivoineen. Tällä on erittäin suuri merkitys, ei vain maailmankuvan muodostumiseen, vaan myös käyttäytymiseen ja neurofysiologisiin ilmiöihin. Näistä ikävimpiä ovat mielenterveyteen liittyvät ongelmamme. Niiden hoito on jäänyt lapsen kenkiin. Nyt viimeistään on aika havahtua hoitamaan nuoria aikuisia tai sellaiseksi kasvavia.
Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti tuttua oppiamme kahtalaisuudesta, kahtiajaosta, kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Digiajassa aivomme tuottavat yhtenään meille ärsykkeitä, joissa mukana on oletus kahden itsenäisen substanssin (alkuperusteen) olemassaolosta. Näin uusi mediayhteiskunta on käytännössä pääsääntöisesti dualistinen ja tuottaa kuvitelman, jolle ei ole todellisuudessa vastinetta. Digiajassa vastine luodaan sosiaalisen muistin tai perinteisen käyttäyty- misemme antamana ohjeena, vaikka se olisikin uudessa tilanteessa virheellinen.
Syntyy outoa käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää, tai sitä selitetään väärin, alkaen pirstoa se dualistisiin osasiinsa. Vanhassa ontologisessa filosofiassa viitataan kaksijakoisuuteen perinteisen hengen ja materian välillä. Taustalla on tutun deduktion isäksi kutsutun Rene Descartesin opit kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta. Kvanttimekaniikassa tunnetaan vaikkapa käsite aalto-hiukkasdualismi ja hallintotieteissä EU pyrkii jakamaan valtaansa hallinto- ja valvontaelinten välillä.
EU:n kriisin yhteydessä tämä on tullut korostetusti esille haettaessa yhtäällä valvontaa kansallis-valtioiden velkaantuneille talouksille, ja toisaalla yhä tiiviimpää ja keskitetympää tapaa hoitaa kansallisvaltioiden tapaan koetun uuden kuvitteellisen liittovaltion paisuvaa byrokratiaa. Kaikki medioissa esitetyt mallit ovat tyypillisen dualistisia.
Uskonnonfilosofia taustalla. Omassa lutherilaisessa teologiassamme dualismilla tarkoitetaan yleensä kahden hallintovallan eli kahden regimentin oppia. Vain Venäjältä tämä puuttuu keisarin
(tsaarin) viedessä vallan itselleen. Neuvostoliiton hajoaminen ja nykyiset kriisit ovat osin tämän yksipyöräisen vallankäytön seurausta. Kirkon ja valtion regimentin erosta on joskus puhuttu paljonkin, mutta nykyisin se on vähentynyt. Median esille nostamat ja kirkkoa ravistelevat kriisit ovat merkki dualismin kasvusta myös tällä suunnalla.
Valtaa nykyisin käyttävän median (mediayhteiskunta ja sen kouristelu kirjanani) on vaikea löytää paikkaansa dualistisen maailmankuvan ulkopuolisena regimentin oppina, ja tämä näkyy myös muualla kuin Suomessa protestanttisen kirkon aseman muutoksena, josta virastaan eläkkeelle siirtynyt piispamme käytti kovaa kieltä ja puhui vainoista. Samoja puheita löytyy myös tänään kevään koittaessa Suomeen 2026.
Samaa käsitettä käytti myös Paavin kirkko ja hänen kardinaalinsa. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu toki kolmea vallankäyttäjää. Niinpä media vallan vahtikoirana, moraalin vartijana ja normiston rakentajana, hakee itselleen maallistuvassa dualismissa kirkon aiemmin käyttämää valtaa. Digiajan yhteiskunnassa sen otti itselleen sosiaalinen median välineineen. Sitä kautta demokratia ei tahdo oikein toteutua. Jos ja kun tekoälyllä ja tutkijoilla ovat jo omat mediansa, mihin rakoon mahtuu menneen ajan median vallankäyttö?
Kyse ei ole toki suvaitsemattomuuden kasvusta vaan vallan dualistisesta jaosta ja sen ongelmasta medioitten kriisissä, jossa sosiaaliset ja kulttuureja koko ajan ravistelevat kansalaismediat, yhteisömediat, muuttavat reaaliaikaisesti dualistista maailmankuvaamme. Sellainen muutos luo turvattomuutta. Siihenkin olisi löydettävä lääkkeet ajoissa. Löytyvätkö ne algoritmien ja robotiikan kautta aihetta lähestyen ja siitä kirjoittaen?