Kirjoittamaton kirja – Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu osa XXXIV
Sosiaalisen median ja tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma
Vuosi 2023 oli omalla kohdallani sysäys kohti vaihetta, jonka tuloksena on ollut loikka kokonaan uuteen vaiheeseen suhteessa perinteisempää kirjailijatyötäni tutkijana, poikkitieteisenä tiedemiehenä. Selitys löytyy yhtäällä kyvystämme hoitaa suurten tietomassojen käsittelyä sekä tavastamme asennoitua perinteieen mediaan ja sen tuottamaan aineistoon. Ilmiö kuvaus käynnistyi jo kirjastani ”Euroopan hullu vuosi” ja jatkui nyt avaamaani esipuheeseen ja prologiin kirjassani käsitellen tekoälyn yhteiskunnallista dilemmaa suhteessa muuttuvaan sosiaaliseen mediaan: ”Ex scriptis quaerere nexus absentes”.
Matka vuoden 2025 kirjoihini oli loikkana todella merkittävä. Jopa tekoäly ja Chat GPT on tämän pannut merkille. Kyse on toki muustakin kuin kirjasta ja kuukausi vauhdista. Sysäys oli vuoden 2023 tapahtumisissa ja epäilemättä myös oireissa, jotka pitivät minut kiinni kirjoituspöytäni ääressä.
Kolmen vuoden urakkaa oli toki edeltänyt kohtuullisen hyvin pohjustettu poikkitieteisestä monitieteiseksi levittäytynyt tapani työskennellä sellaisten tutkimushankkeiden parissa, joista omat kokemukseni olivat, ei vain syntyneet, vaan joiden kautta meistä valtaosa elää ja hengittää pohtimatta, miksi näin on voinut jatkua huomaamatta, mitä ”yhteiskunnallinen dilemma” tarkoittaa kohdallamme. Päivä paljastaa totuuden – ”Veritatem dies aperit”. Totuus synnyttä vihaa – ”Veritas odium parit” (Cicero).
Sosiaalisen median talous ja strategia liittyy läheisesti hyvin moniin tutkimusaloihin ja on siten kuvattavissa joko monitieteisenä tai tieteidenvälisenä prosessina. Kuten olen usein jo maininnut omalla kohdallani nämä käsitteet muuttuivat jo opiskeluaikoinani poikkitieteiseksi työskentelyksi. Tällöin tieteiden välisiä rajoja, mutta samalla myös yhdistäviä elementtejä, lähestyttiin aluksi filosofisena kysymyksenä, mutta myöhemmin yhä enemmän menetelmällisenä ja metodisena työskentelytapanamme. Samalla kun puhumme ”kirjoitamattomasta kirjasta” joudumme pohtimaan onko kirjan rakenne muuttunut sekin ja prologi esipuheena käynnistyy moneen kertaan mutta eri tarkoituksessa. Mikän tämä toden kaltainen – ”Veri similis” mutta samalla alaston totuus.”Veritas nuda”. Onko kyse vieläkin kiistellystä kysymyksestä – ”Vexata quaestio” ?
Voimmeko lähestyä toisiamme tänään kirjoittamalla useita mutta hieman toisistaan poikkeavia poikkitieteisiä rakenteitamme alkaen vaikkapa esipuheesta ja prologista päätyen myöhemmin myös kirjan lopettavaan useampaan yhteenvetoon ja lähdeluetteloonkin. Kirjan käännöstä pohdimme samoin ja haemme tukea vaikkapa tekoälyltä, joka kääntää kirjamme kielellisesti hyvinkin erilaista sisältöä tekstille tarjoten.Tieteen kohdalla ongelma ei ole mielestämme niin merkittävä kuin perinteisen kirjallisuuutemme kohdalla. Tässä totuus on ollut Ajan tytär – ”Veritas filia temporis” (Aulus Gellius).
Eri tieteitä yhdistäviä kulttuurisia tekijöitä on toki runsaasti ja paradigmaiset työskentelytavat ovat monella tapaa myös samankaltaisia. Välineellisenä pidetty luonnontiede (natural science) on sekin lähestynyt menetelmällisesti etenkin tietokoneitten aikana ihmistieteitämme (human science) ja yhdistäjänä on ollut usein juuri mediamme. Siirtyminen mediayhteiskuntaan (media society) ja sen käyttämiin välinesiin oli tuomassa myöhemmin myös suuren yleisön ja sosiaalisen median (social media) osaksi tätä yhteistä algoritmien ja tietokoneitten yhteistä kieltämme. Vielä muutama vuosikymmen sitten samainen ilmiö olisi ollut laulamista kuuroille korville. – ”Ad surdas aures canere”.
Sama kehitys oli jo varhain käynnissä myös kuvataiteissa, musiikissa, jopa huippu urheilu vaati menetelmiä ja koulutusta, joka oli samaan aikaan lähellä sekä ihmistieteitämme, mutta myös luonnontieteitten käyttämiä menetelmiä. Kaupallinen ja keskenään kilpailevat talousalueet, kulttuurit ja perinteinen maantiede tieteenä muuttui sekin uuden suunnittelumaantieteen kautta poikkitieteiseksi tieteenalaksi. Luonnonmaantiede (natural geography) ja ihmismaantiede (human geography) karttoineen eteni aluksi oppimisen tietä – ”Via discendi”. Keskitieksi ”Via media” vaihtunut tiede muuttui ajan oloon kuluneeksi tieksi – ”Via trita”. Uudesta oppimisen tiestä – ”Via discendi” tuli ajan oloon kiistelty kysymys – ”Vexata quaestio”. Elämän tieksi – ”Via vitae” siitä ei enää ollut.
Oikeammin se ei oli ollut sitä aina edes karttoja laatiessaan ja GIS analytiikkaa (Geographical Information System) kehittäessään. Samalla aika ja paikkatieteet lähestyivät toisiaan ja taustalla oli luonnollisesti ilmastomuutoksen yhteinen haaste. Toki jo paljon aikaisemminkin. Syyttelemällä ei tehtyä saanut enää tekemättömäksi. – ”Accusando fieri infectum non potest.”
Tarve rakentaa kieltämme, jossa kuvataiteet ja niiden algoritmit lähestyivät kielellistä ja sen vaatimaa symbolista tajuntaamme, on käynyt välttämättömäksi osaksi ymmärtää poikkitieteisiä prosessejamme. Luonnontieteet ja niiden symboliikka poikkeaa ihmistieteistä ja on aiheuttanut myös vaikeita yhteentörmäyksiä, jopa sodaksi kutsuttuja globaaleja vaiheita (Big Science War). Nämä surulliset ajat oli syytä sivuuttaa rinnan yhteisten algoritmien ja robotiikan kanssa operoiden. Tässä uudessa tilanteessa ketään ei kuitenkaan velvoiteta mahdottomaan. – ”Ad impossibilia nemo tenetur.”
Olen kirjoittanut aiheesta kymmeniä artikkeleja ja myös kirjoja (ks. lähdekirjallisuus). Olemme nyt vaiheessa, jossa teknologian käyttö uudessa mediayhteiskunnassamme on tuonut mukanaan algoritmisen ajattelun sekä samalla robotiikan tekoälynä. Tämä kehitys on johtanut pohdintaan yhteiskunnallisen rakenteen muutoksista, ja esille on tullut etenkin käsite robotiikan ja algoritmien sekä sosiaalisen median, talouden ja strategian yhteisestä dilemmasta. Kirjoitin tästä teemasta täyttäessäni 60 -vuotta vuonna 2011 kirjassani ”Social media economy and strategy”. Sen jälkeen kirjoja on tullut lisää kolmisenkymmentä julkaisua artikkeleineen. Noin 5000 artikkelia. Vähintä mitä voi odottaa, on vaatia itseltään sen mitä odottaa toisilta. – ”Ab alio expectes, alteri quod feceris.”
Me lähestymme vaihetta, jossa verbaaliset rakenteet ja kuvataiteet, näköhavaintoon perustuvat havaintomme, ovat siirtymässä digiajan tuottamaan tulostamiseen ja analytiikkaan sisältäen samoja symbolirakenteita. Ne eivät ole enää analysoitaessa erillisiä, vaan samaa ulottuvuutta, paradigmaista muutosta samalla. Samalla digitaalisen teollisuuden ja vaikkapa puolijohteitten ja digitaalisen ”kauppasodan” kohdalla ilmiö on erityisen näkyvä, mutta ei toki ainut teknologiajättejä ja niiden toimintaa seurattaessa. Olemme suurten valintojen edessä, jossa myös kuluttajat ja kansalaiset ovat mukana keskustelussa, miten yhteiskuntaamme rakennamme. Arpa on heitetty. – ”Alea iacta est.”
Tämän muutoksen oivaltaminen ja käyttö muistuttaa minua kokemuksista, jossa luonnontieteisen tutkimuksen ja analytiikan kautta edennyt väitöskirjani siirtyi myöhemmin uuteen vaiheeseen, toiseen väitöskirjaan ihmistieteitten suunnalla. Poikkitieteisesti tietonsa siirtäminen luonnontieteistä humanistien oppeihin on melkoinen loikka tieteenä. Siinä voiton saavuttaminen vaatii varmasti vaivaa. – ”Amat victoria curam.” Poikkitieteinen päämäärä ja professorin pätevyydet olivat edellytys tutkimustyön etenemiselle, ei tietenkään näiden virkojen saalistaminen. Yksi virka yliopistolla varmasti riittää. Lisäksi totuus synnyttää vihaa – ”Veritas odium parit” (Cicero). Yksi ristiinnaulittu riittää Homo sapiens -lajillemme. Voimalla ja aseille ongelmia ei ratkaista – ”Vi et armis”.
Muutoksen kokeminen osana syntyvää poikkitieteistä ilmiötä edellytti lähtökohtaisesti oman maailmankuvan paradigmaista muuttamista. Luonnontieteisessä prosessiin haetut kokemukset ja välineistö tietokoneineen helpotti tämän todella vaikeana koetun dilemman sisäistämistä ja sen hyväksyntää, kuinka jälkimmäinen väitöskirja tulisi olemaan kokonaan uudessa ympäristössä toteutettava. Dilemmaksi muuttuva yhteiskunnallinen prosessi on lopulta hoitamattomana ongelma kaikille osapuolille. Siinä väsyneet hakevat pääsääntöisesti riitaa. – ”A lasso rixa quaeritur.”
Sama pätee vaikkapa nyt sitä vaihetta, jossa robotiikka ja tekoälyksi kuvattu prosessoi tekstejämme ja kuviamme tavalla, johon perinteinen kuvataide ei kykene, eikä ole tarpeenkaan. Ne eivät edusta samaa ulottuvuutta tai tavoitetta. Kameralla otettu kuva ei ole taidemaalarin kuvaama öljyvärityö sekään. Ne eivät edusta edes samaa paradigmaista ja maailmankuvallista tavoitetta. Olemme muuttamassa sellaisia kulttuurisia ja kielellisiä prosesseja, joiden hallinta ei ole poliittisesti tai taloudellisesti algoritmien vahvinta osaamistamme. Poliitikon ohjeet tietokoneelle ovat kuin hakisit vettä hohkakivestä, yrität nyhjäistä tyhjästä. – ”Aquam a punice postulare.”
Olkoonkin että teksteistämme, kulttuuriemme kantavimmasta perinnöstä, etenkin tiedettä lähellä olevasta, syntyy algoritmien ja robotiikan tuotteena taidetta, joka puhuttelee meitä voimakkaasti juuri rationaalisena harkintana, mutta samalla myös emotionaalisena onnistumisena koskettavalla tavalla. Sama pätee shakkipeliin, jossa tietokone voittaa mestarin, tekemättä yhtäkään virhettä ja väsymättä siirtojaan minuuttikaupalla pohtien. Tuntematta tunnekuohuja suorituksistaan. Dilemma ei ole teknologiassa ja sen käytössä. Se löytyy kokonaan muualta. Se muistuttaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan. – Bellum omnium contra omnes.”
Käynnistän tämän kirjani esipuheella, jonka olen kirjoittanut aikanaan vuona 2005 toisen väitöskirjani alkuun ja uudelleen viimeksi kesällä 2023 kirjaani: ”Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka.”
Kolmas väitöskirjani kuvataiteissa olisi sisällöltään liki sama, mutta kohdistuisi nyt algoritmiseen tapaan operoida kielellämme, ja muuttaa sitä kuvataiteiden kautta kenen tahansa ymmärrettäväksi, ikään kuin shakkipelissä, jossa vastakkain ovat Stefan Schweigin ”shakkitarinassa” kuvatut mestarit ja näiden taustalla vaikuttaneet myös traumaattiset, toisen maailmansodan aikaiset kokemukset. Samalla myös tuoksu ja parfyymi sekä nenä, jolla oli jumalalliset kyvyt erotella tuoksut toisistaan parfymöörinä ja myöhemmin poliittisena vaikuttajanakin. Lisäten houkuttelevaa parfyymiä tarkkanenäinen nero vallankäyttäjänä syötiin ikävä kyllä elävältä. Hän oli käyttänyt houkuttelevaa ja hurmavaa parfyymiä loppunäytöksessä ja vaalien vimeisellä kierroksella kohtuuttoman runsaskätisellä tavalla.
Vastaavasti kirjani kansikuvassa kahteen eri pöytään asetetut maailmankuulun tiedemiehen ja kuvataiteilijan taideteoksen ehtoollisvieraat, ja heidän vierellään, etualalla, robotiikan ja tekoälyn edustajat. Leonardo da Vinci olisi otettu, jos näkisi tuon uuden taideteoksen. Hän lainaisi edellisen kirjani kansitekstiä: ”De visu; de auditu; de olfactu.” – ”Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa.”
Oleellista myös tämän uusimman kuvan ja taideteoksen synnyssä oli ko. taiteilijan työn valinta juuri tekoälyn toimesta ja perustuen kirjani kansitekstiin ”Social media economy and strategy – Algorithms and robotics.” Hän herätti henkiin Leonardo da Vincin ikivanhan teoksen ja sen tyylin, mutta lisäsi siihen itsensä taideteoksen etualalle, Milanossa Pyhän Marian kirkossa, robotteina omalla pöydällään pelaten ja omilla välineillään pyhään sakramenttiin osallistuen.
Olettaen että dilemma ehkä näin kuvaten olisi helpommin ymmärrettävissä nyt vuonna 2023. Olisikohan tämä edelleenkin liian vaikea ymmärrettävä? Jos ei muuta niin tieto nyt ainakin lisää tuskaa. – ”Difficultatem facit doctrina.”
Samaan käsitteeseen ja sen syventämiseen palataan vuonna 2025 ja yhteenvetona vuonna 2026. Se selittää myös miksi kirjoja syntyi joka toinen kuukausi tai jopa tätäkin nopeammassa tempossa. Hämeessä kirjaten mutta Saksassa Hampurissa julkaisten.Ei se ole toki mikään sattuma.Juhlat luostarilaitoksen liki raunioilla ja kaupungissa, joka käynnisti kustantamon BoD ja juhli kaupunkinsa syntyä kymmenes heinäkuuuta alkaen vuodesta 1951.Samaan aikaan synnyin myös minä ja parkaisin kuuluvasti tapahtuneesta. Suomessa kuvataiteitten päivää alettiin sitäkin pitää samana päivänä. Ei toki minun tai manifestini ”Cluster Art” kunniaksi vaan samaan aikaan syntyneen naistaiteilijan, jonka hautapaikkaa joudutiin etsimään kissojen ja koirien avustamana.
Omansta tahdostamme – ”Vestra sponte”. Eivätkä yhdetkään jäljet johda takaisin – ”Vestigia nulla retrorsum (Horatius).