Kömpelöä karttamanipuointia maaseudun tappioksi

Tämän päivän Hesari kertoo kuntia värittäen (siis pinta-aloja) kuinka kunnissamme liikkuvat ihmiset (ei siis asuvat) jäävät kiinni rattijuopumuksista. Tämä suhteutetaan kunnan väkilukuun ja väritetään koko kunnan kartta sinisin tai mustin värein. Puoli Lappia on mustaa, johtuen pienistä luvuista jakajana (väkiluku), eli asukasluvun olemattomasta määrästä Inarissa, Kittilässä, Enontekiöllä, Sallassa ja Savukoskella.

Sen sijaan näiden kuntien läpi kulkee tolkuton määrä liikennettä ja turistivirtoja, joista poliisi löytää rattijuopponsakin. Tämä luku sitten jaetaan kunnan pienellä väkiluvulla ja kohta syntyy vaikutelma, kuinka puoli Suomea on pelkää mustaa väriä. Pinta-alat edustavat siinä rattijuoppoja turisteja ja läpikulkijoitamme Lapissa.

Syntyy vaikutelma juopoista lappilaisista ja puolesta Suomesta juoppojen maana. Oikeammin ilmiö täsmälleen päinvastainen. Lapissa liikkuva lappilainen ei juopottele rattijuoppona likimainkaan kuten turistit.. Tätä samaa käytäntöä Helsingin Sanomat edustaa yhtenään. Virheet eivät voi olla tahattomia vaan tahallisia ja kohdistettu juuri maaseudun pientaajamiin, seutukuntiin ja niiden ympäristöön. Näin on jatkunut jo vuosikymmeniä.

Sama virhe näkyy vaikkapa Hämeessä ja Pohjanmaalla, jossa pienet läpikulkupaikkakunnat ja siellä teitten solmukohdat näkyvät mustina laikkuina kartalla. Syy on lukuisat ratsiat juuri näillä vilkkailla pienillä läpikulkuliikenteen paikkakunnilla.

Taas Hesarissa kiinni jääneet liikennevirtojen juopot kuskit jaetaan kunnan olemattomalla väkiluvulla ja kerrotaan Hesarissa, pinta-aloja väritellen, kuinka Jämsä, Orivesi, Kauhajoki, Kyyjärvi, Haapavesi ja Hartola, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Janakkala, Orimattila, Riihimäki ja Forssa, Uusikaupunki ja Kokemäenjoki, Hämeenkyrö ja Aura ovat todella juoppojen autoilijoitten kuntiamme.

Ei pidä tietenkään paikkaansa. Usein juuri päinvastoin. Valemedia on iskenyt jälleen ja mustamaalaa näitä pieniä kuntia läpikulkupaikkoina ja luvut kertovat vain kunnan pienestä väkiluvusta, liikennevirroista ja ratsianpaikoista maassamme.

Ja sitten vielä väritetään pinta-alojakin. Tehdään kaikki mahdolliset maantieteen kartografiset virheet, kuolemansynnit, joista tulisi potkut, jos ne tehtäisiin maantieteen laitoksen gradun tekijän toimesta.

Mutta maan päälehden kahdella sivulla pääuutisena nämä graduntekijät menevät juttuineen läpi niin että heilahtaa. Täysi susi koko juttu jälleen kerran ja valemedia elättää punavihreän maantieteilijänsä, juopuneena kehnoista gallupluvuistaan.

Kuntien leimautuminen juoppojen kotipaikkakunniksi surullisella tavalla ei tässä auta pätkääkään. Valitusoikeutta kun ei ole. Ihmiset kun äänestävät kuten nyt kohta Ruotsissa tekevät. Vai tehdäänkö virhe yhdistämällä toimittaja ja kartografi puolueeseen, jota hän äänestää? Hakien valemedian synnyn syitä toimittajan kynästä. ”Hyvä kynä” kirjoittaisi formulakuski, lukien muutaman sivun kirjailijan tekstistä, josta ei itseään tunnista. Vain kynän ja sen jäljen, Hotakaisen taidon tehdä ”asiaa” tyhjästä muuttaen ne samalla päälaelleen.

Helsinki ja Uusimaahan on hyvinkin päihteetöntä aluetta. Ovat jääneet kiinni matkalla pohjoiseen Riihimäellä, Forssassa ja Pertunmaalla, Vaalassa ja Kemijärvellä, Kittilässä Levit tunturin juurella. Sieltä ne mustat laikut syntyvät kartoillemme. Pysytään asiassa vaikka Suomessa elämmekin ja formulakuskimme elävät kokonaan muualla. ”Hyvä kynä” mutta voisi se joskus yrittää tehdä myös uskottavaa tekstiäkin. Raittiin toimittajan tekstiä.

Eniten rattijuoppoja tavataan luonnollisesti siellä missä on eniten asukkaitakin. Ratsioita on kuitenkin vähemmän suhteessa liikennevirtoihin. Ilmiö karttoineen Hesarissa kuvaa siis ratsioiden määriä ja niiden sijoittumista suhteessa liikennevirtoihimme. Niitä ei pidä kartoille värjäillä mustina laikkuina kuntien kohdalle, pilaten niiden imagoa tahallaan.

Tahallistahan se on lukien lehden tekstin. Kirjoittaja on ymmärtänyt tekevänsä rötöksen. Forssan läpi kakkos- ja kymppitietä kulkee päivittäin liki miljoona ihmistä ja kaupungissa asuu hädin tuskin 17 000 joista autollisia vajaa puolet. Ratsiaan joutuvista forssalaisia on todella vaatimaton määrä.

Sama pätee Riihimäkeen kaupunkina ja liikenteen risteysasemana. Kanta-Hämeen mustamaalaaminen maakuntana on tulosta maakunnan sijainnista kolmostien, kakkostien ja kymppitien liikenteen risteysmaakuntana.

Tervetuloa tänne. Täältä yhteydet maailmalle todella toimivat. Siis pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle, mutta myös Poriin ja Satakuntaan sekä Pohjanmaalle. Toki osa sieltä tulevista on myös juovuksissa.

Suhteessa liikennevirtoihin se on kuitenkin Helsinkiä paljon pienempi. Nyt se Hesarissa on suhteutettu pienen kunnan tai kaupungin asukaslukuun. Jo on omituista valemediaksikin. Aiemmin nämä kartat on esitelty etenkin poliittisen maantieteen ja talousmaantieteen kartoillamme sekä sosiaalimaantiedettä vääristellen. Niissä kuntien pinta-alat vaikuttavat jopa käyvän vaaliuurnillakin. Koko maa on kepun vihreää vaikka puolueen kannatus on vain runsas 15 %.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts