Lähestymme kaaosta

Presidentti Sauli Niinistö käynnisti keskustelun ”tolkun ihmisestä” lainaten iisalmelaista kirjailijaa ja tämän ansiokasta kirjoitusta. Ihmiset kun eivät käyttäytyneet enää Suomessa tavalla, joka on tolkun ihmisen elämää. Siinä takaraivon limbinen järjestelmä, miljoonia vuosi vanha evoluution jäänne, joskus paniikiksi ja raivoksi muuttuvat ”liskoaivot” ohittivat paljon nuoremman ihmisen kyvyn käyttää kieltään, verbaalista ajattelukykyä ja otsalohkon tolkkua, analyyttistä ajattelua.

Kouluissa ja yliopistoissamme tätä opetetaan ja se liittyy tieteeseen. Taide taas tahtoo joskus provosoida ja vapauttaa limbisen järjestelmän ja syntyy radikaaleja liikkeitä ja maailma muuttuu näiden kokeilujen kautta. Tsingis-kaani joukkoineen edusti tätä kulttuuria aggressiivisena paimentolaisena ja hänen valloittamansa kulttuurit hallinnoltaan vakiintuneita organisaatioita. Lopputuloksena sodan voitanut aggressiivinen ”liskoaivoinen” kulttuuri sulautui tähän vakiintuneeseen ja otsalohkon ohjaamaan agraariin ja paikalleen asettuneeseen, myös teollistuvaan ja kaupalliseen asiaorganisaatioon. Toki se jätti jotain dynamiikastaan mutta sodan voittanut hävisi siinä kyllä rauhan ja joutui sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Se on malli, jossa Pohjois-Korea on myös kesytettävissä globaaliin talouteen ja sen osaksi diplomatian tietä kulkien.

Pienempänä mallina yritin kääntää presidenttimme ”tolkun ihmisen” suomalaisten, etenkin lasten kielellisesti lahjakkaaseen ”kontin” kieleen. Lapset kun rakastavat otsalohkonsa haastamista ja sen kehittämistä ja varovat limbisen järjestelmä tolkutonta käyttöä. Joskus he törmäävät siihen aikuisten ollessa päihtyneitä, väsyneitä, aggressiivisia, jolloin limbinen järjestelmä mörähtelee ja muistuttaa pedon menneisyydestämme, liskoaivoistamme. Omana kouluaikanani näitä liskoaivoisia opettajia tapasi sodan jälkeen ja mukana oli myös sellaista koulukiusaamista, jonka kumpusi sodan jälkeisestä elämästämme. Se pyrittiin purkamaan urheilemalla ja muuttamalla se sosiaaliseksi peliksi, pesäpalloksi, Tahko Pihkalan sotapeliksi, toisiamme siinä tukien. Vanhemmillamme kun oli niin paljon muuta tehtävää ja siihenkin lapset osallistuivat aikuistuen varhain. Emotionaalinen kehitys jäi vähemmälle ja se toki näkyi myöhemmin Suomessa nuorison kapinointina.

Kontinkieli on rakennettu onomatopoeettiseen, luontoa matkivaan kieleemme, ja on siten lyyristä laulua ja runoa muistuttavaa leikkiä. Se edisti nopeasti kielen hallintaa ja nokkeluutta otsalohkoa kehittäen. Olemme ihmisenä verbaalinen olento, hermeneuttinen, mutta samaan aikaan myös yhteisön ja organisaation tuotetta. Presidenttimme ”tolkun ihminen” korosti yksilöä, ihmistä ja psykologiaa. Oma tarkoitukseni oli avata yhteisöä ja organisaatioita, sosiologiaa.

Olen poikkitieteisen koulutuksen ja tutkimuksen hallitseva ihminen. Joutunut siis hyväksymään sekä luonnontieteisen että matemaattisen mutta myös ihmistieteisen tieteellisen konvention väitöskirjaksi asti ne molemmat vieden, Jaakobin painia siinä samalla käyden. Silloin aiemman tieteen konventio on hylättävä ja hyväkysyttävä toisen tieteenalan konventio, jopa virheelliseksi sen kokien.

Se kun on ainut keino myös hyväksyä se ohjaus, jonka toisen tieteenalan konventio ja myös tapa käyttää aivojamme edellyttää normiston ja dogmien tasolla, ei vain malleina ja teoriana. Takavuosina luonnontieteet kun kävivät suurta tiedesotaansa ihmistieteitä vastaan ja ihminenkin jaettiin somaattiseen ja psykosomaattiseen osaan ja tehdään tätä jakoa toki vielä nytkin. Jotkut löytävät meistä myös sähkön kulun ja kemian rinnalla jotain muutakin, jota meissä ei ole ohi luonnontieteitten havaintojen. Luonnon lait on syytä hyväksyä ajoissa.

Tolkun ihminen on kontinkielellä ensin ”tolkun kontti” elikkä siis käännettynä ”kolkun tontti”. Jälkimmäinen sana ”ihminen kontti” taa kääntyy kontinkielessä ”kohminen intti”. Koko kertomuksen kirjoitin blogiini ja löytyy myös kirjoistani. Googlaa ja katso. Jos luit, etkä ymmärtänyt lukemaasi, nyt on mahdollista pohtia uudelleen ja kädestä pitäen opastaen. Sillä kun alkaa olla nyt huutavaa tarvetta.

Kolkun tontti on Kolkun kylässä ja kuvaa sinne aikanaan rakennettua yhteisöä ja sen ponnistelua rämeitten ympäröimänä kohti vaurastuvaa Suomea. Siihen vaadittiin paljon työtä ojituksessa, teiden rakentamisessa, puukin oli saatava kulkemaan patoamalla jokia. Kyläläisiä, jotka kulkivat soitten poikki pitkospuita kirkonkylään ja välillä putosivat liukkaalta tukilta suohon ja saveen, kutsuttiin kirkonkylässä savikintuiksi pilkaten. Se oli Kolkun kyläläisten näkyvin imago. Sillä halveksittiin emotinaalisen kyläyhteisön elämää ja sen yhdessäolo-organisaatiota. Kun se katosi, katosi myös sen kasvattama tolkun ihminen.

Yhdyskuntarakenteiden myötä kylä uhattiin kouluineen panna kuriin ja järjestykseen. Ei huomattu kuinka sen sisällä eli vahva monen sukupolven side, sukulaisuus, yhteisö ja yhdessäolo-organisaatio, emotionaalinen elämä. Se haluttiin hävittää ja muuttaa kirkonkylän tapaiseksi asiaorganisaatioksi, byrokraattiseksi ja hierakiseksi, jossa emotinaalinen osa katoaa ja komentotalous poliitikkoineen ja virkamiehineen ottaa ohjat itselleen teknokraatteina, insinööreinä tai juristeina, ei enää niinkään menneen maailman pappeina ja kirkkoherroina jumalkuvilla pelotellen, kirkon kirouksella. Se aika oli jo takana.

Käsite ”kohminen intti” kuvasi armeijaa ja sen usein tuolloin vielä ankaraa kuria, simputusta, herran pelkoa ja järjestäytynyttä yhdyskuntarakennetta sodasta juuri toipuneina. Se nyt vain oli uuteen vaiheeseen siirryttäessä liian hierarkkinen ja unohti ihmisen ja tämän tarpeet, perheen ja suvun, ystävät, verkottuvan yhteiskunnan ja sen tulevan klusterirakenteen, sähköisen internetin ja sosiaalisen median. Jos asia kiinnostaa tieteenä, siitä löytyy paljon lisää joko saksaksi (Gemeinschaft/Gesellschaft) tai englanniksi (communal society/ associational society). Suomessa Erik Allardt näki paljon vaivaa kääntäen näitä kirjoja kielellemme. Käsitteistö kun oli meille kokonaan uutta ja vaikeasti käännettävää.

Toki nämä löytyvät myös omista väitöskirjoistanikin. Molemmissa ne toki mainitaan kun Suomessa eletään. Suomessa on muutamia avainkäsitteitä, jotka on syytä tuntea hyvin, johtuen lyhyessä ajassa tapahtuneesta, liki keräilytalouden muuttumisesta agraariin, teolliseen ja palveluyhteiskuntaan sekä nykyiseen mediayhteiskunnan hybridivaiheeseen kybersotineen.

Kolkun kylä ei luovuttanut vaan rakensi itselleen koulun tontille komean kylätalon ja yhteisöllinen organisaatio sai EU:n tuntuvaa tukea ponnistelulleen. Eurooppa kun on alueiden Eurooppaa ja pieniä emotionaalisten yhteisöjen kyliä. Olemme yliopistoissa avustaneet tuhansia kyliämme juuri tätä kautta elpymään ja hoitamaan yhdessäolo-organisaationsa ongelmat talkoilla kuntoon. Saimme kylätoimintamme avustamisesta ja tutkimuksesta jopa pikku-Nobelin. Politikointi tuli pitää kaukana tästä yhdyskuntatyöstämme.

Suuret Nobelit, usein poliittiset, kun jaetaan metropolialueiden taloustieteille. Ei muille tieteille, lääketieteen ja kemian sekä fysiikan ohella. Se on kovin vähän ja vie meitä sivuun pääraiteilta, kun tiede on pirstaloitunut satoihin ellei tuhansiin osiin sitten Alfred Nobelin ajoistamme. Bio- ja yhteiskuntatieteitten, maantiteitten ja historian yhteistyö näyttää siinä unohtuneen liki kokonaan. Taideaineita on karsittu niitäkin rajusti.

Miksi otin tämä nyt esille, vanhan blogini?

Tämän päivän Helsingin Sanomat (6.9) kertoo, kuinka suuren kansainvälisen tutkimuksen mukaan maahamme muuttaneet, muutkin kuin pakolaiset, pitävät meitä kylminä kuin säätämme. Olemme noin kuudenkymmenen tutkitun maan kärkipäässä, kun kyse on lastenhoidosta, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja siis hallinnollisin toimin hoidettavasta pragmaattisesta asiaorganisaatiostamme, sen hoidosta. Sen me varmasti osaamme ja olemme maailman kärkeä, jopa luovia ja innovatiivisia. Raivostumme, jos joku on sitä sotkemassa tänne muuttajana ja rikkomassa ehdottoman sujuvan ja turvallisen ympäristömme byrokratian, asiaorganisaation. Joku juopotteleva suomalainen ei sitä kykene horjuttamaan.

Mutta sitten tulee kylmää kyytiä, kun kysytään olemmeko ystävällisiä, onko meihin helppo ystävystyä, sulkeudummeko onomatoppoeettisen kielemme saloihin osaamatta pelata edes jalkapalloa. Kyllä meillä pitkiä miehiä riittää kori- ja lentopalloon, mutta auta armias jos ihka tavalliseen valmennukseen, ihmissuhdetaitoihin, yksinkertaisen urheilulajin opettamiseen olisi löydettävä vanhoja menneen aikamme mestariurheilijoita tekemään ilmaista työtä nuorten hyväksi.

Heidätkin torjutaan tylysti, kertoo tohmajärveläinen totuuden torvi Seppo Räty. Varmaan häntä tukee niin keihäänheittäjälegenda Pauli Nevala kuin oman poikansa maailmanmestariksi valmentanut Jorma Kinnunenkin. Hierarkkinen ”kohminen intti” kun tuo mukanaan arvovallan ja se valta pilaa osaamisen, emotionaalisen mentaaliälyn käytön kokonaan. Se on poiminut Suomessa vanhasta yhdessäolo-organisaatiosta vain sen ikävimmät piirteet, kiusaamisen ja byrokratian jäykkyyden, tolkuttomat optiot ja miljoonakorvaukset työstä, jota kukaan ei tee sydämestään, kuten valmentaja ja suku lapsiaan valmentaen Lauri Markkasen tapaan ja kohdalla koripalloilijana.

Tolkun ihmisessä piiputtaa ja sakkaa ensimmäinen avainsana ja sen kääntäminen kontin kielelle. ”Kolkun tontti” ei enää avaudu suomalaiselle ja hän on yhteisöstään eksynyt, orpo piru itsekin eikä uskalla lähestyä toista ihmistä muuten kun virallisen protokollan ja poliitikon välityksellä peläten ujona kohta omaa varjoaankin. Viesti limbisestä osasta otsalohkoon ei toimi tai purkautuu raivona, erityisherkän ihmisen paniikkina. Sen hoitoon käytetään vain lääkkeitä. Ihminen muuttuu fysiologisesta olennosta psykosomaattiseksi huuhaaksi. Ihmisen emootiot eivät ole mitenkään erossa luonnosta ja luonnontieteistämme.

Juuri tästä kirjoitin kaksi edellistä blogiani. Ymmärsit varmaan lukemasi? Olemme auttamatta eksyksissä kun pirstaleista tietoa on yhdistettävä ja oivallettava, miksi takaraivosta kumpuavat ilmiöt alkavat hallita otsalohkoamme. Emme kykene jatkuvan ilkeilyn ja pahansuovan piruilun, satiirin, sarkasmin ja ironian sekä sekavan esityksemme keskellä edes avaamaan aivolohkomme otsapuolta silloin, kun mukaan tulee toinen ihminen, yhteisö ja yhteisöön liittyvä emotionaalinen rehellisyys, empatia myötätuntona ja oman ujouden voittaminen, toki ensin se myöntäen. Kun ei ole enää sitä yhteisöllistä elämää, kylää ja sen koulua, miten voisi olla emotionaalinen ihminen, tolkun ihminen vailla Kolkun tonttia?

Vastaanottokeskuksissamme kun odottaa jo nyt yli 15 000 vieraan kulttuurin kirjoilla olevia pakolaisia ja Hesarin mukaan noin 6000 kielteisen päätöksen saavaa jäävät Suomeen. Tästä kun seuraa rikollisuutta ja varmasti myös radikalisoitumista, ellemme ala muuttaa omaa yhteisöllistä käyttäytymistä vastaamaan tämän tehtävän ratkaisussa vaadittavia taitoja. Riitelemättä keskenämme ja pakottaen poliisinkin kohta vastaanottokeskusten suojiin sieltä turvaa hakien. Hesarin pilapiirros kun on totisinta totta ja äärimmäisen vaarallinen ilmiö johon myös poliittisten liikkeittemme on vastattava uskottavalla tavalla.

Tätä kirjoittaessani pääministerimme on kutsunut kaikki puolueemme neuvonpitoon ja se on hyvä merkki. Siinä missä Norden pääkonttorin sijoittuminen Helsinkiin. Oikea tontti ja sen valinta ei syntynyt varmaan ilman ammattitaitoista osaamista maailman huipulta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts