Mikä ero on kymmenellä miljoonalla, sadalla miljoonalla, miljardilla ja sadalla miljardilla? Ymmärrämmekö näitä lukuja ja niiden käyttöä oman taloutemme kohdalla ja osana kunnan tai valtioiden taloutta? Entä mikä ero on parin sukupolven aikana tapahtuneella kehityksellä, muutaman kymmenen tuhannen vuoden aikana oppimallamme kielellä, geologisilla ajoilla ja tähtitaivaan etäisyyksillä, joita mittaamme miljoonilla valovuosilla.
Valovuosi ei tarkoita aikaa vaan matkaa, ja aika on ihmisen keksintönä kehnoin mahdollinen. Sitä me emme ymmärrä nyt, kun aika ja paikka katosivat reaaliaikaisina ilmiöinä, ja luonnontieteet tulivat ja valtasivat perinteisen ihmistieteen emotionaaliset tavat huijata itseämme ja muita narratiivisilla saduillamme ja poliittisilla kertomuksillamme. Luonnonlait eivät ole ihmisen luomuksia lakeina. Taloutemme ja sen rakenteet eivät ole sosiaalisina ja kulttuurisina likimainkaan luonnonlakeja seuraavia. Oli kyse sitten mikro- tai makrotaloudesta, psykologiasta tai sosiologiasta. Ne on jo aika ymmärtää erottaa toisistaan. Muuten puheet maailman nälästä, ilmastomuutoksesta ja ekologisesta katastrofista, ovat tyystin turhaa.
Tiesitkö että valtaosa miehistä osaa vain 15 000-20 000 sanaa ja akateemiset naiset 70 000-80 000. Miten he kommunikoivat keskenään ja ajattelevat perheistään ja lapsistaan, jos mies ymmärtää vain joka viidennen vaimonsa käyttämistä käsitteistä? Mehän ajattelemmekin sanoilla, näemme unemmekin. Me aloimme käyttää sanoja vasta noin 30-70 000 vuotta takaperin. Me opimme kielen vasta syntymämme jälkeen. Emme geneettisenä perimänä. Se erottaa meidät muusta luonnosta ja tekee monella tapaa outoja, kömpelöitä vaikkapa vain suunnistamaan lintuina tuhansia kilometrejä muutaman kuukauden ikäisenä. Ja sitten me ihmettelemme, miksi lapsia ei oikein enää synny ja yli 100 000 lasta Suomessa elää nyt köyhyydessä.
Eurovaaleista voi tulla epävakauden vaalit ja omista eduskuntavaaleistamme tapa puhua kansasta, joka on eri mieltä liki kaikesta ja arvot ovat pilkkoutuneet eriarvoisuuden samalla kasvaessa. Metropolien koulutettu väki näyttäisi pärjäävän maailmalla ja myös meillä, kun taas etenkin maaseudun ja pienten taajamien ihmiset turhautuvat. Tuottavuuden kasvu on ollut meillä kuitenkin jopa yllättävää. Vielä vuosi takaperin olimme varautuneet ottamaan velkaa valtiolle kolme miljardia, mutta meille jäikin liki miljardi ylijäämää ja käytimme sen valtion velan lyhennyksiin. Ruotsissa sitä ihmeteltiin.
Neljä miljardia on suuri summa ja siellä rahaa käytetään muutenkin toisin kuin Suomessa. Asunto pidetään velkaisena ja raha sijoitetaan osakkeisiin. Ruotsalaisten varallisuus onkin meitä oleellisesti korkeampi. Protestit ja populismi tuli yllätyksenä ja maa elää nyt ilman hallitusta. Protestoijia ei huolita hallitukseen. Ranskan levottomuudet ja brittien brexit-vahingot puhututtavat nekin, mutta vähemmän Italian ongelmat, jonka velka on yli 130 % bruttokansantuotteesta ja miljardeina tähtitieteellinen. Meillähän se on reippaasti alle tuon kriittisenä pidetyn 60 %:n rajan ja lyhennämme sitä lisää pohtimatta yhdessä, miksi me näin rahamme käytämme.
Valtion velka on eri asia kuin yksityisen, sinun ja minun velkamme. Valtiota kun pidetään ikään kuin ikuisena ja meitä muita kuolevaisina. Näin valtiot eivät juuri maksakaan velkojaan vaan korkomenojaan. Suomi velan maksajana on sen sijaan tunnettu ja muistamme, kuinka maksoimme velkamme sodan jälkeen myös Yhdysvalloille ja sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Olemme tästä ylpeitä ja muistutamme kansaa, joka on kovin nuori, eikä osa brittiläistä kansanyhteisöä, yhtenään sotiin joutuvaa, jossa ylähuoneen lordien aurinko ei koskaan laske imperiumin yltä.
Nuori kansakunta valtiona ja entisenä alusmaana toimii toisin, kuin nämä EU:n jättiläiset rosvoina. Suuret valtiot kun toimivat kuin rikolliset ja pienet kuten huorat, kertoi taannoin elokuvaohjaajista suurin nero. Kansakuntamme nuoruus ja nopea elintason nousu käy selville lukemalla Ilkka Joenpalon mainion kirjoituksen (FL 20.12) joulusta, hänen se lapsena kokemana, lopultakin vain muutama hassu vuosikymmen takaperin.
Olen viettänyt itse täysin samankaltaisen joulun, ja nyt kovin erilaisen, pohtien samalla, miten vältellä sellaista tolkutonta kulutusta, joka rasittaa luontoamme. Suuret summat ovat vaikeita meille. Mitä me suomalaiset saisimme näillä yllättäen ilmaantuneilla ylimääräisillä neljällä miljardillamme? Tai niillä 200 miljardilla, jotka kulkevat vuosittain Danske Bankin Viron konttorissa venäläistä rahaa pesten. Summahan on kolme kertaa valtiomme budjetti.
Kuka muistaa aikaa, jolloin olimme Poistipankin asiakkaita tai Leonian? Kaukana ovat nekin ajat maailman menoa seuraten, leijonakantisen säästökirjan leimoineen. Ypäjäläisten huoli hevosopistosta ja Tammelan alajäämäinen budjetti sekä Jokioisten huoli museonavetan aikanaan tietotaloksi hoitaneiden taidonnäytteistä ovat kovin vaatimattomia vertailukohteita Forssan Lehteä lukien ja suurista rahoista puhuen.
Sen sijaan omista, Forssan talousalueella kiistellyistä kohteistamme, sopivia olisivat vaikkapa monitoimiseksi aiottu koulumme Forssassa halleineen sekä Hämeenlinnan uusi komea keskussairaala investointeinamme. Neljällä miljardilla saisimme monitoimikeskuksia jokaiseen, kaupungiksi itseään kutsuvaan taajamaan, tai oman seutukuntamme tapaisiin viiteenkymmeneen keskukseen ja vielä jokaiseen niiden talousalueen pitäjään, kirkonkyläänkin erikseen, parisataa rakennuskohdetta suomalaisille käsille töitä. Mukana olisi lisäksi se suurin mahdollinen urheiluhalli katsomoineenkin.
Sairaaloita, näitä 350-400 miljoonan hintalapulla, saisimme jokaiseen maakuntaamme. Samalla syntyisi työtä ja toimeentuloa, hyvinvointia ja pysyisimme reilusti alle tämän 60 %:n velkataakan bruttokansatuotteestamme. Näitä pohtiessa oikein hyvää joulua ja vaalivuotta 2019. Siitä on vain valovuosi matkaa tähdelle, jota kiertää oman planeettamme kaltainen ja ehkä meillekin sopiva paikka asua joskus vuosituhansien kuluttua. Mutta ei nyt eikä lähivuosinamme. Ehkä meiltä vaaditaan jopa satojen valovuosien matka seuraavalla meille sopivalle planeetalle. Sieltä tänne katsoen emme ole vielä edes syntyneet. Valo on lopultakin hidas kulkijana. Jos voisimme katsoa vastakkaiseen suuntaan, siellä olemme toki jo vainajia.
Matti Luostarinen professori, emeritus luonnontieteissä, dosentti valtiotieteissä. Mielipide Forssan Lehteen.