Elämme murroskulttuurin aikaa, jossa kysymyksiä ja käsitteitä viljellään enemmän kuin vastauksia. Ne näkyvät jopa omien kirjojeni kansisivujen otsikoissa. On siirrytty utopioista dystopiaan, hybridiyhteiskunta kouristelee sekin ja joku käyttää tätä syntynyttä kaaosta hyväkseen oivaltamatta, kuinka kaaosteoria on sekin jo olemassa ja sillä myös kannattajansakin.
Jälkeenpäin kirjoitettava historia löytää avainkäsitteet ja epäilemättä Venäjän kouristelu mainitaan ensimmäisten joukossa rinnan ilmastokriisin tapaa haastaa taloustieteemme, jossa parhaassa tapauksessa läntinen maailma ja EU löysi kompassinsa ajoissa. Sen sijaan suuremmat, maailmankuvat paradigmaisesti muuttaneet ilmiöt, ovat vielä meiltä piilossa. Me elämme kyllä niiden keskellä, mutta niiden ymmärrys ja merkitys jää myöhemmän historian kirjaamaksi.
Pidä kuitenkin väkivalta mielessä, sinne minne se kuuluukin, toisin kuin mihin Venäjä ja Putin ovat nyt ryhtyneet. Rauha kävisi heillekin kaupaksi, kun vain löytäisivät sille sopivan ostajan. Sota on taas menneen maailman neuvostokansalaiselle kapitalismia sen puhtaimmassa muodossaan, ilman turhia silkkihansikkaita.
Lienee varmaa, että EU tiivistää Venäjän Ukrainan sodan vauhdittamana omia rivejään sen jälkeen, kun Ukrainan sodasta tuli sotilaallinen yhteinen uhkamme. Jo nyt käydään läpi jäsenmaiden kriittiset puutteet. Puolustusteollisudelle tämä merkitsee lihavia aikoja. Varsinkin Saksassa asennemuutos on valtava. Toki myös meillä Suomessakin. Pohdimme liittymistä Natoon, koska ilman ydinaseita yksikään valtio ei voi tuntea olevansa turvassa ja itsenäinen. Jo Napoleon aikanaan havaitsi kuinka joukkorikollisuus ei tee yksilöstä rikollista.
Kun Saksa rahastoi sata miljardia euroa asevoimiensa erityisrahastoon, se on tuplasti enemmän kuin oman maamme koko valtion budjetti. Turvatakuita EU:sta ei saa, Lissabonin sopimuksen 41.7 lauseke on vain omien medioittemme viljelemää tarustoa. Sen sijaan yhteisiä harjoituksia saamme odotella yhä enemmän ja muuallakin kuin Suomessa suoritetaan itsetutkiskelua juuri Venäjän suuntaan katsellen. Venäläisen kaasun ostot herättävät moraalista epäilyä muissakin kuin saksalaisissa.
Vapautuminen Venäjän energiariippuvuudesta tuli heti Ukrainan pakolaisten myötä osaksi yhteistä läntisen Euroopan kompassineulan suuntaa. Samalla Ukrainan armeija alkoi saada apua jopa valkovenäläisistä vapaaehtoisista. Ukrainassa kysyttiin, kuka johtaa nyt euroantlanttista yhteisöä? Onko se edelleen Moskova? Paavo Haavikkoa lainaten, sodan ääni on edelleen ihmisen ääni.
Vastaus oli saatu Yhdysvaltain presidentin puheen dramaattisesta lopusta hänen puhuessaan Varsovan kuninkaanlinnan edessä. ”Luojan tähden tämä mies ei voi pysyä vallassa”, totesi Yhdysvaltain presidentti lauantaina 25.3.2022 Varsovassa. Tällaisia lausuntoja ei annettu edes kylmän sodan vuosina. Puhu vihassa niin tulet pitämään parhaan puheen mitä koskaan olet katunut, kehotti Winston Churchill. Ja Biden puhui ja muut selittivät myöhemmin hänen puhettaan.
Diplomaatit pyrkivät selittelemään Bidenin lausuntoja myös hänen tavatessaan sodan uhreja kannatellen sotaorpoa lasta käsivarsillaan. Kyse kun ei ollut nyt Vietnamista vaan Euroopasta, sen ydinalueestamme. Vietnam kun oli 1940-luvulla syntyneitten yhteinen ja yhdistävä kokemus sekä samalla suuren ikäluokan vihan ja pelon kroonistunutta tautia, nyt myös Ukrainan kautta tämän kokemuksen kautta eläen. Sekä Putin että Biden edustavat tätä ikäluokkaa, Biden vain hiven kokeneempana, vanhemman veljen oikeudella.
Ikään kuin ikivanhat kuluneen poimuvuoriston juuret olisivat heränneet unestaan ja kohoaisivat nekin uuden vuoriston syntyessä mutta tällä kertaa jopa pelottavan lähellä edellistä. Ilman Hollywood elämää tuo kokemus, vulkaaninen myrsky, on kuitenkin laimea ja seuraavan yön valvoimmekin seuraten, kuinka punaista mattoa kuljettiin Oscareita jakaen. Se ei ollut enää pelkkä amerikkalainen juhla. Joku otti ja löi viheliäistä juontajaa avokädellä päin laukaperiä. Universaalisti ajatteleviin ihmisiin kun ei vihaa mahdu, lainaten Yossuf Karshia.
Bidenin lause oli luonnollisesti harkittu. Se oli tarkoitettu Putinille, joka osasi sitä jo odotellakin. Hehän olivat keskustelleet aiemmin myös keskenäänkin. Moni läntisen Euroopan edustaja hänen ohellaan. Venäjällä on toki ydinaseita käytettävänään mutta niiden käyttöä tämä tieto Yhdysvaltain presidentin äänen lausumana ei muuttanut miksikään. Heti huomasi kuinka nämä kaksi ovat säilyttämässä rauhan, vaikka heidän olisi taisteltava sen takia.
Putin voi käyttää tietoa vain omassa propagandassaan, ei muuten. Hän kun tietää sen minkä kaikki muutkin. Kukaan ei usko enää neuvotteluratkaisuun. Sota loppuu aikanaan ehdoilla, jotka Ukraina hyväksyy ja Putinin toiminnan eskaloinnin estäminen on välttämätöntä sekin. Tapana on että voittajat määrittelevät aikanaan sotarikoksetkin.
Todellinen tilanne on tunnustettava ja tämän Putin on ymmärtänyt sotaan ryhtyessään sanomattakin. Hän ei voi tehdä sotarikoksia joutumatta niistä myös vastuuseenkin ja odottaen olevansa myöhemmin tervetullut osaksi kansakuntien yhteisöä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paljon tapahtui Putinin aikana eikä häntä sen vuoksi mihinkään käräjäoikeuteen kanneta. Sodan olemus kun on rikollinen väkivalta. Kohtuullinen olisi sodassa mieletön ajatuskin, lapsellinen tapa vältellä mukamas loukkaamasta vihollista. Ei Biden saati Putin toki mitään lapsia ole.
Hän kun on siihen jo liian vanhakin ja on aika vetäytyä suurena sankarina vanhuuden lepoon. Paikka maailman historiassa on saavutettu ja liki Stalinin rinnalla. Mitä Venäjällä nuori mies olisi KGB:n koulutuksessa enempää itseltään voinut odottaa edes unissaan? Turussa vieraillen pikkuvirkamiehenä ja muistuttaen meitä tutkijoina ja opettajina, kuinka myöhemmin tavataan. Jäädä historiaan isä aurinkoisen rinnalla.
Suomessa ulkopoliittisen instituutin ja Helsingin yliopiston tutkijat ja professori Juhana Aunesluoma tiivistävät tämän toteamalla, kuinka Putinin Venäjä on tietyllä tavalla jopa diktatuurisempi kuin Neuvostoliito oli Josif Stalinin aikana (FL 28.3). Parlamentin alahuone duuma vain siunaa Putinin esitykset ja tukipuolue Yhtenäinen Venäjä on pelkkä kumileimasin sekin. Nämä ovat juuri niitä ihmisiä, jotka toistelevat käsitettä laki, mutta tarkoittavat itseään ja valtaa.
Neuvostoliitossa oli sentään kommunistinen puolue ja politbyroo, jotka valvoivat, että maan johtaja noudatti valittua linjaa. Ei se tietenkään omaa demokratiaamme vastannut likimainkaan mutta jotain kuitenkin jota Stalinkin joutui kuulemaan. Putin on puolestaan kiinnostunut vain omasta asemastaan. Niinpä hän taistelee mieluummin kertomiensa periaatteiden puolesta kuin eläisi niiden mukaan ja alistuen tavallisen kuolevaisen asemaan.
Tuskin hän vapaaehtoisesti on mihinkään lähdössä, saati Yhdysvaltain presidentin kehotuksesta. Ero on siinä, että jopa Yhdysvalloissa on poliittisia instituutioita ja rakenteita, joiden kautta voi syntyä poliittista vastavoimaakin. Vai epäileekö joku, etteivät demokraatit ja republikaanit osavaltioissa ota yhteen ja äänestäjä valitse puolueensa? Tosin ei niin monesta ja moniäänisesti kuin Suomessa ja aina on joku Donald Trump, joka kertoo vilpistä. Neljä vuotta on lyhyt kausi saada aikaan historiaan jääviä tekoja Yhdysvalloissa. Ellein nyt tule ammutuksi heti virkakautensa alussa Kennedyn tapaan ja pian Kuuban kriisin jälkeen.
Meillä taas puuttuvat upporikkaat ja eliitti, joka katselee Venäjällä Putinin suuntaan etenkin silloin kun se on riippuvaisempi presidentistä kuin presidentti siitä. Näin edes palatsivallankumoukseksi kutsuttua ei Putinin tarvitse pelätä. Jos joku ei ole Putinille lojaali, hänet voidaan eliminoida tai erottaa etenkin turvallisuuskoneistosta. Kun siinä koneistossa on riittävä määrä päättäjiä, mikään heidän yhteisesti päättämä teko ei ole laitonta.
Kovin uskottavana ei voi pitää edes kansannousua, siitä Venäjän suljettu media pitää huolen. Sitä taas tukee ikivanha traditio, sosiaalinen pääoma ja historiasta hankittu muisti. Näin myös eliitti on hyvin suojattu, valuviat, aikanaan vaikeatkin ja myös Suomea ravistelleet, on nekin vuosikymmenten ja satojen aikana korjailtu. Ei heitä palkita hyveistä jos he mielestään väistävät rangaistusta paheistaan. Ei sellaisia ole.
Median merkitys on sekin Venäjällä jotain muuta kuin meillä lännessä. Siinä ryhmän paine vaikuttaa yksilön mielipiteeseen ja autoritäärinen yhteiskunta valvoo alaisiaan, samaan porukkaan kuuluvia laumaeläimenä tunnettuja ihmisiä. Ryhmän jäsen säilyttää kiusaamistapauksissakin paremmin oman nahkansa vältellen joutumasta itse kiusatuksi hyväksymällä näkemänsä sadisminkin. Jos tällainen moraali tekee sinut murheelliseksi, se on taatusti väärä.
Tätä ryhmäpainetta on vaikea purkaa edes uusien innovaatioiden saapuessa, ellei siitä koidu poikkeuksellisen merkittävää etua ensimmäisen vaiheen innovaattoreillemme. Tosin jo pari uudesta innovaatiosta, joita on toki muitakin kuin teknisiä, myös vaikkapa sosiaalisia ja kulttuurisia, johtaa usein uuteen käyttäytymiseen konservatiivien vastustuksen samalla murtaen. Venäjällä sellaisista ei ole pelkoa. Siellä moraali ja taide ovat sama asia, kapinointia ihmisen kohtaloa vastaan. Kirjallisuus uutinen joka pysyy uutisena.
Meissä kaikissa asuu pieni laumasielu, jolla on toki vahva biologinen merkityskin. Joskus tämä tahto marssia samaan suuntaan on niin vahva, että se sumentaa järkemmekin. Lakkaamme näkemästä, emme usko edes omia silmiämme ja teemme vahinkoa myös itsellemme. Jos luonne on kovin masokistinen, useamman ihmisen yhteinen, tällainen käyttäytyminen on jopa aluetaloutta luonnehtivaa ja sitä näkee etenkin Hämeessä ympärilleen katsellen tai Pohjanmaan lakeuksia hiihdellen. Kun kirjoitat heille kirjan, jätä siihen riittävästi liikkumatilaa.
Venäläinen kirjallisuus on täynnä näitä esimerkkejä ja löytyy niitä omastammekin shakin kanssa ikääntyen, muistaen mikä merkitys on toistoilla ja niiden biologialla oppimiselle. Se jos mikä kertoo, miksi venäläiset vaikenevat, kirjoittaa Jukka Ruukki laumasielujen pakinassaan (HS 28.3), jolloin tuki Ukrainalle ei saa johtaa myöskään meillä Suomessa väärän motiivin tuomaan toiveajatteluun. Ethän sinä kirjoita kirjaasikaan pyrkimättä ärsyttämään ketään?
Myös turvallisuusajattelukin kaipaa toisinajattelijansa ja eriääniset mielipiteet ovat sallittuja, jopa toivottavia. Olemme edelleen pienenä maana maailman reuna-aluetta ja meitä ei huomata, ellemme itse pidä itsestämme huolta. Lisäksi kaikista maailman vääryyksistä ei pidä masentua, kantaa huolta omien rinnalla. Kirjan voi lukea senkin nautinnolla mutta kirjailijaa voi silti vihata sydämestään.
Kun palaan myöhemmin tämän päivän medioihimme kooten kirjaani, sen otsikoksi saattaisi hyvinkin tulla jo toistamiseen sekä uudelleen ”Menetetty vuosikymmen” jossa toistellaan samaa teemaa joko pandemiasta tai Ukrainan sodasta, pätemisen kiimasta olla siinä jotenkin osallisenakin. Samalla omat asiat ovat jääneet jälleen kerran hoitamatta. Kunnon draamassa silmä on korvan vihollinen eikä toiminta mitään vähäpätöistä filosofiaa.