Paluu juurille alkamassa

Kun Perussuomalainen liike syntyi, maailmalla alettiin jo aiemmin puhua käsitteestä “juuret”. Neekeriorjista tehtiin kirja, josta kuvattiin komea myös suomalaisia herätellyt sarja, “Roots”. Murray Palmer Haley (Alex Haley) oli lyönyt kirjailijan itsensä läpi hakien oman sukunsa juuria, Kunta Kinten afrikkalaista maailmaa.

Hieman aiemmin olin valmistellut väitöskirjaani kysellen Karjalan siirtolaisten elämästä ja lopulta todellisten pakkomuuttajien ankaraa kohtaloa Sompion altaiden alle kotinsa menettäen sekä samalla vieraillen myös Voltan ja Kariban suurilla allasalueilla Afrikassa. Käsite ihmisen juurista, paikkaleimautumisen synnystä ja merkityksestä alkoi muotoutua. Kirjani kautta käsite ”spatiaalinen identiteetti” tuli kieleemme ja sen myötä kiinnostus sukututkimuksesta kenen tahansa harrastamana.

Kiristäjät liikkeellä

Tänään Helsingin Sanomissa (1.2) Otmar Issing, yhteisvaluutan ensimmäisiä rakentajia, vaatii kuinka euron on palattava juurilleen. Pahinta on, että rahaliitosta on tulossa väline, joka tukee valtioita ja siitä tulee tulonsiirtounioni, jossa Suomen ja Saksan kaltaiset maat lapioivat rahaa Kreikkaan, Italiaan, Portugaliin. Valtioihin, joita ei olisi tullut ikinä huolia mukaan rahaliittoon ja jotka kiristävät nyt itselleen etuuksia.

Kehitys lähti väärään suuntaan heti ensimmäisestä päivästä, surkuttelee valuutan perustajahahmo Otmar Issing ja puhuu kuin Timo Soini ”no bail out” -käsitteestä. Keskuspankin on oltava tiukan itsenäinen eikä valtioiden tukija. Kreikan, Italian, Portugalin, Belgian kaltaisten maiden hyväksymistä yhteisvaluuttaan Issing pitää poliittisen valuutan poliittisena virheenä. Keskuspankki ei saa rahoittaa euromaita, kukin hoitaa oman taloutensa, eikä EKP saa rikkoa omaa mandaattiaan. Nyt se on siihen syyllistynyt ja olemme syvässä kriisissä, jossa yhteisvaluutta erottaa, ei yhdistä. Kreikan jälkeen on Espanjan vaalit. Tätäkö haettiin? Sen saat mitä pakenet ja kaikki kääntyi päälaelleen, kauhistelee euron isä Issing.

True Finns – paluu juurillemme

Perussuomalainen, oma ”True Finns” -liike, omille juurille ilmiömme, toistuu myös lehden kuvatessa palstoillaan yliopistojamme, koulutusta ja etenkin sen mielipidekirjoituksia seuraten jo vuosia. Korkeakoulun muutoksen myötä myös eliitti on piiloutumassa ja pakenemassa vastuutaan ulos maasta ja kokoomuksen koko unelmatiimiksi kuvattu vastuunkantajien joukko. Samalla pääomat ja työ on viety maastamme. Hallitusta ja politiikkaa, unionia, on alettu käyttää myös kansallisen eliitin etujen ajamiseen, pahoitellaan nyt medioissamme, mielipideosastoilla. Siinäkin olisi palattava omille juurilleen. Missä EU siellä ongelma.

Paavo Haavikon kootut runot on oire vaiheesta, jossa myös Suomessa aletaan pohtia missä olemme ja miksi meille on käynyt näin kehnosti. Forssan lehti (1.2) hakee potkua omista juurista ja maaseudun Leader -ohjelmista, kylien ja yhteisötason ohjelmista, suomalaisesta ruuasta. Kun kokosin Loimijokilaaksosta ensimmäistä suomalaista Leader-ohjelmamme, konkreettisen ja ottaen mukaan tieteen ja tutkimuslaitokset, sen tyrmäsi EU-hurmassa eläneet euforiset poliitikot.

Olisiko aika palata juurilleen ja tavalla, joka on muutakin kuin keskustan esittämä viiden kohdan unelmahöttö. Nämä kun kaatavat kaiken sen, joka ei tule sen puolueen sisältä ja täyttä huuhaata lopulta tukien. Kysykää edustajiltanne, mitä tämä kaikki tarkoittaa konkreettisesti? Hehän vesittivät vuosien varrella kaikki konkreettiset ohjelmamme ja syntyi uusia puolueitamme. Nyt on jo tekojen aika, ei sumuttaminen ja hallitus, josta jäljellä on enää ylimielisenä pidetty ja selfie -kuvia itsestään ottava Alexander Stubb. Mitä taloudellista tai luonnontieteistä osaamista hän edustaa?

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts