13.04.2023
Täydellisen mustan metsästä Vincent van Gogh
Vaaliemme myötä, valtaosan kansasta äänestäessä joko poliittista oikeistoa ja siellä mieluummin konservatiivisia ehdokkaita kuin liberaaleja, herää kysymys, mitä on olla Suomessa populisti? Erityisen äänekkäitä ovat olleet mediamme, sekä sosiaaliset että epäsosiaaliset.
Vielä tutkijana kenttää lomakkeineni oppilaitteni kanssa kiertäen, 1970- ja 1980-luvuilla, valtaosa haastateltavistamme sotki käsitteet sosiaalinen ja sosialistinen, jolloin näitä oli välteltävä, ettei syntyisi turhia väärinkäsityksiä ja joskus jopa aggressioita.
Nuoret opiskelijani oli jopa pohjoisessa liikkuen vakuutettava henkensä pitimiksi. Näin etenkin vaalien lähestyessä. Joskus aggressio kohdistui pelkästään akateemiseen ihmiseen tai laitokseen, yliopistoon ja sen oppilaisiin.
Tämä koski myös tuon ajan paikallisia medioitamme, toimittajia. Suuren ikäluokan mukanaan tuomat uutiset pääkaupunkiseudun vallankumouksellisista nuorista 1960-luvulta kulkivat mukanamme muistutuksena ”vanhan valtaamisesta”.
Akateemisen väen arpa oli heitetty ja yhdyskuntarakenteiden murros maaltapakoineen purkautui väsyneen maaseutuihmisen aggressiona, riitana. ”Alea iacta est” – A lasso rixa quaeritur”.
Yhdyskuntarakenteiden murros ei tapahtunut sotien jälkeisessä Suomessa ja sen maaseudulla jättämättä sinne jälkiään. Syntyi henkinen juopa, voittaneet ja voitetut sekä syvä katkeruus. Suomalaisen maaseudun tutkija eli maastossa, joka oli voimakkaasti politisoitunut. Mukana oli myös populistista liikehdintää ja muistoja omista sodistamme, kaikkien sota kaikkia vastaan. ”Bellum omnium contra omnes.”
Populismi viittaa käsitteeseen ”populus” eli kansa. Se on liikkeenä siten kansasta syntyvä ja kansallismielinen. Tästä on kuitenkin poikkeuksia, jolloin liike koetaankin ideologiaksi. Tällöin ilmiö määritellään aatteellisena tai puhetyylistä (retoriikka) syntyvänä.
Kolmas tapa määritellä kilpaileva poliittinen liike on leimata se kansansuosion mukaan, jolloin suosion kasvu kertoo sen joko protestiluonteesta tai päinvastoin, tapana säilyttää vanhaa ja perinteistä. Molemmat käyvät populismia määriteltäessä. Kun puoluetta tai ihmisiä mustamaalataan, kilpailussa vallasta, silloin kaikki keinot ovat luvallisia. Rakkaus ja politiikka ovat samaa tunne-elämän faktoria.
”Aliquando insanire iucundum est.” Syyttelemällä ei tehtyä saa kuitenkaan tekemättömäksi. ”Accusando fieri infectum non potest.” Kentällä tutkimuksia tekevät eivät istu laboratoriossa tai tietokoneella tuloksensa jalostaen hekään.
Eräs tapa määritellä populismi syntyy myös kilpailusta. Menestyminen poliittisessa kilpailussa ja siihen käytetyt välineet, kuten kyky esiintyä kilpailussa, puhetaidossa ja väittelyssä, ja voittoja tuovalla tavalla, on merkki populismista.
Riippuen kuitenkin siitä, edustako oikeaa väriä puoluekartallamme. Tällaiset keinot menestymiseen voivat olla etenkin retoriikka eli puhetaito, viestittäminen käyttäen apuna viimeisimpiä sähköisiä laitteita ja tarvittaessa robotiikkaa sekä tekoälyä oman älyn jatkeena.
Toki mainonta ja rahoitus auttavat, siinä missä omat kykysi ja taitosi löytää oikea puolue ja seurata poliittisten tuulien virtauksia. Populismi politiikassa on vain yksi väline monen muun rinnalla. Politiikka ilman populismia on kuitenkin laulua kuuroille korville. ”Ad surdas aures canere.”
Puhetyyli on merkki sekin onnistuneesta populismista. Samoin tapa käyttää sanoja ja niiden merkitystä suurten massojen miellyttämisessä. Siis samoin kuin teatraalisesti lahjakas ja koulutettu näyttelijä, huippuunsa viritetty urheilija tai vastakkainasettelusta menestyksensä saavat kansalliset jalkapallojoukkueet, pitkiä pelaajia vaativat koripalloilijat tai menestyvät estraditaiteilijat populistisilla keinoillaan oikutellen tai hakien julkisuutta medioissamme lahjakkaina esiintyjinä.
Hyvän ja lahjakkaan poliitikon tunnistaa usein juuri populistisista lahjoista. Kuten Urho Kekkosen tai Veikko Vennamon aikanaan. Tauno Palo olisi menestynyt myös presidenttinä, siinä missä näyttelijä Ronald Reagan Yhdysvalloissa. On vaikea olla kirjoittamatta satiiria. ”Difficile est satiram non scribere.” Kekkonen oli taitava kynän käyttäjä myllykirjeineen ja pakinoineen.
Toimivaan demokratiaan kuuluu sananvapaus, mutta populistit käyttävät sitä väärin tai päinvastoin. Oma näkökulmasi ja maailmankuvasi ratkaisee. He, populistit, esittävät kritiikkiä vallalla olevaa puoluetta kohtaan. Toki muutkin oppositioon jääneet tekevät samaa, mutta vain populistit tekevät sen toimittajalle kiusalla. Median tehtävänä on taas etsiä epäkohtia, löytää kritiikkiä omasta työstään, populismista.
Näin politiikka ja media ovat sama asia, kaikkien sota kaikkia vastaan. ”Bellum omnium contra omnes.”
Tässä populisti muuntautuu muistuttamaan itse kansaa ja äänestäjiä sekä sen tarpeita. Hän haastaa koko ajan valtaapitäviä ja osoittaa näin olevansa populistinen. Lisäksi populismi kykenee joustamaan ja mukautumaankin. Hallituksessa hän ei enää moiti muita hallituskumppaneitaan. Haukuttavia kun riittää oppositiossa.
Se että puolueet riitelevät keskenään hallituksessa, haiskahtaa väärin ymmärretystä populismista. Tällöin kansa hylkää tällaisen puolueen. Kansa (populus) on sillä tavalla kouluttamatonta ja lahjatonta. Sillä on moraali ja normistokin. Kansan on vaikea sietää kansanvaltaa. Yrittää nyhjäistä tyhjästä, vettä hohkakivestä. ”Aquam a punice postulare.” Lopulta vaaleissa väsynyt hakee vain riitaa. ”A lasso rixa quaeritur.”
Reaaliaikaisessa maailmassa tällainen taito tuo mukanaan vapauden olla montaa mieltä riippuen haastettavan tavasta pelata jääkiekkoa tai vaikkapa lentopalloa, juosta maraton. Kyse kun on kilpailusta ja menestymisestä siinä. Ei aina miellyttämisestä hinnalla millä hyvänsä. Tämän kovan koulun populisti ymmärtää muita paremmin. Hän muistuttaa asiansa osaavaa taiteilijaa. ”Taide (taito) pitkä, elämä lyhyt.” – ”Ars longa, vita brevis.” Taitava populisti siirtää tarvittaessa aina maalin paikkaa itselleen mieluiseen kohtaan.
Demokratiassa on monenlaisia mielipiteitä ja oikeus edustaa hyvinkin erilaista maailmankuvaa ja ”todellisena pidetyn kansan” mielipidettä. Puolueet tahtovat edustaa kiekkoleijonien tai Tapparan ja Ässien tapaan oman kannattajakuntansa näkemystä menestyksestä. Usein se on yksi ainoa maali. Jatkoajalla tehtynä vielä erityisen merkittävä. Kilpailu on kovaa ja väärin peluusta saa jäähyn. Kulta on valtaa eikä makuasioista voi kiistellä. ”Aurum potestas est” – ”De gustibus non est disputandum.”
Kilpailuyhteiskunta ruokkii hyvinkin erilaisia ilmiöitä, ja osa meistä on innokas rajoittamaan tässä käytettyjä menetelmiä, hankkiutuen laatimaan lopulta muillekin lakeja. Varminta on itse ne vielä siunata tuomarina perustuslakivaliokunnassamme. Perustuslakituomistuin tekisi populistin työstä lain laatijana monin verroin työläämpää.
Se millainen kannatus näille ”lahjoille” ja ”puolueille” vaaleissa annetaan, ei poikkea juurikaan tavastamme seurata mitä tahansa sujuvaa näytelmää näiden näyttelijöittemme kykyjen esittelyssä edustajinamme, parlamentaarikkoinamme . Usein kyseessä on traditio ja tätä kautta tehtävä valinta. Ikäihmisillä tämä peritty puolue on luonnollisesti tiukemmassa kuin nuoremmilla. Ihminen on kuitenkin itselleen ankarin tuomari. ”Homo sibi judex durissimus.”
Moni hankkii esiintymisensä parantamiseen koulutustakin. Sama pätee puolueitamme ja näiden kykyä menestyä kouluttajina sekä hankkia uskottavuutta myös kansainvälisissä tehtävissä, ei vain paikallisissa puulaakipeleissämme. Liigapelit Yhdysvalloissa ovat muuta kuin Suomessa. Venäläinen ruletti ei nyt oikein suomalaisia kiinnosta. Vain hetki takaperin juuri se olikin erityisen oikeaa peliä. Urho Kekkosen peliä pidettiin ylivertaisena. Hän kiirehti hitaasti ja loppu työn kruunasi. ”Festina lente” – ”Finis coronat opus.”
Eriävien näkökantojen välille pyritään löytämään kompromisseja, toisin kuin vaikka diktatuureissa. Kun populistiksi nimetty ryhmä tai henkilö ei ole valmis hyväksymään kaikkia perinteisen liigapelaajan tarjoamista lääkkeistä, tuloksena on populistinen mielipide ja tämän liikkeen äänestäjä on aluksi väärässä. Niin kauan kuin kyseinen joukkue joko ajautuu kriisiin temppuineen tai osoittaa olevansa voittaja-ainesta.
Tällöinkin ratkaisevaa on kansa ja sen tapa äänestää tai jättää pelien seuraaminen vähemmälle. Oleellista on 1) kilpailu ja 2) siinä menestyminen sekä 3) luova innovaatio pelin kehittäjänä. Tässä pelissä ihminen on itselleen ankarin tuomari, mutta samalla ihminen on myös ihmiselle susi. ”Homo homini lupus est.”
Puolue, joka menestyy vaaleissa, on populistinen, jos se kilpailevan puolueen tai liigapelaajan toimesta medioineen sellaiseksi leimataan. Kun näin tapahtuu, kyseessä on yleensä menestyvä joukkue. Mutta ei aina oman leivän antaja.
Jos mukana on myös paikallinen media ja sen menestys, tällöin menestys on sidoksissa levikin kautta mainostuloihin ja tätä kautta lehden valitsemaan linjaan. Jos media ei muuta leviämistapaansa sähköiseksi, unohti 1980-luvun painotalojen digiajan vaatimat muutokset, sen mahdollisuus ylläpitää menestyvää jäähallia tai poliittista liikettä kuihtuvat kilpailussa olemattomiin.
Osaaminen, koulutus, innovaatio ja sen diffuusio ovat näin osa samaa kansaa ja sen poliittista osaamista. Kerralla kuntoon, mutta hitaasti kiirehtien. ”Illico perfectum” – ”Festina lente.” Ohjeet ovat keisari Augustuksen. Ilmiö ei ole siten aivan oman aikamme tuotetta ensinkään. Saati reaaliaikainen.
Menestyvä puolue ei kaipaa medioineen sellaista julkisuutta, jota ei ole enää olemassakaan. Se voi jopa jakaa kunniaa voitetuille. Jos tämä on populismia, sitä on silloin myös luovuus, innovoivuus ja kilpailussa menestyminen. Eilisen päivän voitoilla ei ole merkitystä tämän päivän peleissä. Tee sinäkin näin ja hanki itsellesi elämä. Anna kunnia voitetuille. ”Fac ut vivas”-”Gloria victis.”
Se että kilpailu tuo mukanaan menestystä, ruokkii voittamaan oppivaa joukkuetta. Jos voittaja joukkue saa yleisöä, sellaisia, jotka sitä äänestävät vaaleissa, kyse on kilpailuyhteiskunnan tuotteesta. Voitot ruokkivat uusia voittoja ja mediamenestys on mediayhteiskunnan tuotetta. Jos sitä kutsutaan populismiksi, silloin se lähestyy kilpailuyhteiskunnan monen ongelmalliseksi katsomia erityispiirteitä pragmaattisella tavalla. Pohjoisessa oikeudenmukaisuuden perusta on luottamus.”Fundamentum est iustitiae fides.” Oppi on Cicerolta.
Mikä sitten ei ole populismia? Sellaista voi olla vaikkapa väärä asenne ympäristökysymyksiin, pohtimatta erikseen niiden paikallista, alueellista, kansallista ja globaalia luonnetta, tai oman kansakunnan nationalistinen suosiminen lippuineen ja kansallistunnuksineen muista kansakunnista poikkeavalla tavalla. ”Missä hyvä olla, siellä isänmaa.” – ”Ubi bene, ibi patria.”
Joskus niiden säilyttäminen edellyttää jopa omaa armeijaa, liittymistä Natoon sekä sopimista myös Turkin ja Unkarin johdon kanssa siitä, kuinka tämä oma itsenäisyys ja poliittiset liikkeemme voidaan säilyttää. Terve kilpailu puolueitten ja leijonien kannattajina jatkuu joka tapauksessa, riippumatta siitä, kuinka vihreitä, sinisiä tai keltaisia ja punaisia värejä me puoluekartallamme näemme. Musta ei ole väri lainkaan, olkoonkin että joku kuvataiteilija (Vincent van Gogh) haki koko elämänsä täydellistä mustaa. ”Vaivaa vaatii voitto.” – ”Amat victoria curam.”
Wikipedia ja populismi
Populismi (latinan sanasta populus, ’kansa’) on politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla ”kansan tahdon” ilmausta. Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin. Nämä keinot ovat rajussa muutoksessa.
Populismilla on monia ilmenemismuotoja. Se voi olla arvoiltaan ja talouspainotuksiltaan oikeistolaista tai vasemmistolaista. Populismi on nähty yhtäältä demokratian tarpeellisena korjausliikkeenä ja toisaalta uhkana demokratialle. Kun esitellään kolikon molemmat puolet, unohtuu kyljellään kierivä kolikko kokonaan ja samalla sen dynaaminen kolmas puoli, reaaliaikainen. Sen seuraamiseen vaaditaan robotiikkaa. Tämän ymmärtäminen ja osaaminen säästää vaaleihin käytettyjä varojamme.
Populistiset liikkeet ovat monissa maissa kasvattaneet suosiotaan 2000-luvulla. Niiden vahvistumiseen on esitetty useita syitä, kuten poliitikkojen vieraantuminen kansasta sekä useat suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset, jotka monet kansalaiset kokevat uhkaaviksi. Näistä tyypillisin on tänään tekoäly ja robotiikka.
Populismin vastustus
Populismin vastustus eli antipopulismi on voimistunut 2010-luvun puolivälin jälkeen samalla kun populistien suosio on kasvanut. Tunnettuja populismin vastustajia ovat muun muassa Tony Blair, Hillary Clinton, Matteo Renzi, Emmanuel Macron ja paavi Franciscus. Populismia vastustetaan niin poliittisessa vasemmistossa kuin oikeistossakin. Vastustajat ovat usein taidoiltaan konservatiivisia, siis tumpelopita.
Politiikantutkija Benjamin Moffittin mukaan populismin vastustusta yhdistää käsitys, jonka mukaan populistien puhe eliitin ja tavallisen kansan kahtiajaosta on epätosi, eikä yhtenäistä ”kansaa” ole olemassakaan. Muistuttaa Pariisin kaupungin mottoa. ”Fluctuat, nec mergitur”. ”Vaappuu, vaan ei uppoa.” Pariisi on paikka jossa päädytään aika ajoin vallankumouksiin.
Antipopulistit vastustavat myös populistien globalisaatiokritiikkiä. Politiikassa ei pitäisi antaa valtaa kansanäänestyksille ja suoran demokratian muodoille, jotka antipopulistit näkevät raakoina ja erimielisyyttä lietsovina. Heille politiikka ei ole intohimoista taistelua, vaan pikemminkin pulma, joka ratkaistaan. Antipopulistit vetoavat usein järkeen ja syyttävät populisteja äänestäjien tunteiden manipuloimisesta ja pelkojen lietsomisesta. He myös arvostelevat populistipoliitikkoja näiden epäsopivasta poliittisesta esiintymistyylistä, retoriikasta.
Quintilianusta lainaten: ”Valehtelijalla on oltava hyvä muisti”- ”Mencadem memorem esse oportere.”