Saamelaisuuden kansallispäivä kääntyi Turkin katastrofiksi

06.02.023

Päivän mediat kertoivat vaaleista ja niiden asetelmista Turkissa, Suomessa ja pohdintaa, voisiko jokin asia vielä muuttaa asetelmaa ennen vaalejamme. Kyllä voi.

Saamelaisten kansallispäivä kääntyi Etelä-Turkissa luonnon katastrofiksi ulottuen samalla myös Syyriaan.

Tällä hetkellä puhutaan tuhansista uhreista ja jäljistä, jotka hetkessä muistuttavat kuukausia jatkunutta sotaan Ukrainassa. Siviiliuhreja tulee olemaan moninkertainen määrä.

Avustajia on jo nyt löytynyt yli 50 valtiosta ja myös Suomesta.

Täysin yllätyksenä tämä maanjäristys ei toki tullut. Sitä on pelolla odotettu ja yhdessä sellaisessa olin itsekin mukana matkatessani Turkin läpi Istanbuliin.

Ihmiset viettivät siellä öitään ulkosalla. Itse olin valinnut ikivanhan hotellin, jonka ikä kertoi turvasta. En poistunut sieltä öiseenkään aikaan vaan nukuin yöni rauhassa. Hotelleissa öitään viettäen maailmalla, hälytyksiä poistua hotellista juuri öiseen aikaan on tullut matkoillani useampiakin.

Maantieteilijöiden kulkemat matkat kongresseineen ovat muuta kuin huvimatkoja. Liikutaan alueilla, jotka ovat geopoliittisesti tai luonnonmaantieteellisesti mielenkiintoisia.

Tänään Turkin ja Syyrian onnettomuuden jäljet vaikuttavat Ukrainalle aiheutettuja pahemmilta. Ja kaikki tämä Etelä-Turkin ohella myös Syyriassa. Kaikki tämä tapahtui muutaman tunnin aikana Saamelaisten kansallispäivän aamuna.

Entäpä jos unohtaisimme medioissamme hetkeksi Erdoganin pohdinnat vaaleista ja aseistamme?? Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydestä ja omista tai Erdoganin vaaleista. Venäjä voisi sekin kohdistaa osaamistaan humanitaariseen apuun sille niin läheisistä geopolitiikan kohteista Turkissa ja Syyriassa.

Yhdysvallat ja Kiina voisivat nekin jättää ilmapalloleikkinsä ja keskittyä avustamaan Turkin ja Syyrian katastrofien uhreja. Putin ei tarvitse välttämättä käyttää ydinaseitaan. Luonto kun osaa myös hävittämisen häntä paremmin ja varoittamatta etukäteen.

Nyt voisi keskittyä pelastustoimiin. Vaihteeksi muuttaa strategiaansa. Humanitaarinen avustus on sekin osa tsaarin ajan oppejamme. Nyt voisi vaihteeksi kilpailla tästä taidosta ja sen käytöstä yhdessä läntisten avustajien rinnalla.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts