Viisikon seikkailut Säätytalolla päättyivät onnellisesti, mutta onko Viisikko kohta merihädässä, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen uutistuottaja Hanna Vesala.
Antti Rinteen (sd) Viisikon seikkailut Säätytalolla päättyivät 23 päivän pakertamisen jälkeen 190-sivuisen hallitusohjelman julkaisemiseen ja siitä edelleen hengennostatusleirille Espoon Korpilammelle.
Ilmiöpohjaisen työskentelytavan vuoksi harjoitukselle tuli paitsi mittaa, myös vaikeuskerrointa. Työryhmien toiveiden tynnyrin hintaluokka hipoi 8 miljardia, kun talouden raamit vihdoin astuivat kuvaan. Tynnyri tungettiin sitten neulansilmästä läpi 1,23 miljardiin. Tämä neulansilmä ei ollut raamatullinen ja kamelin kulkema. Rikas meni tästä läpi kumartumatta.
Hallitusohjelman tiedotustilaisuuden perusteella harjoituksessa tuskahiki nousi ainakin oman pääministerikautensa talous- ja työllisyyssaavutusten perintöä vaalivan Juha Sipilän (kesk) otsalle. Sipilä kertoi lähteneensä yhtenä iltana ”niska höyryten” verstaalleen. Sipilän voitonriemuinen hymy ja mandaatti olla mukana ”entisenä” johtajana näkyi kaikessa. Epäpoliittiseksi itseään kutsuva ”entinen” pääministeri puhui ja Rinne vikisi. Tulikaste lakoista, perussuomalaisten hajottamisesta, sinisen puolueen strategiasta nollakannatuksella ja ilman omaa ohjelmaa, olivat tehneet mediapelin rinnalla Sipilästä johtajan.
Säätytalolta eri hallitusneuvottelulähteistä tulleiden tietojen mukaan demareilla kesti aikansa huomata, että keskusta on kynnyskysymystensä kanssa todella tosissaan. Suurimmat kahnaukset liittyivät menokehyksiin, julkisen talouden tasapainoon ja siihen, ettei Sipilä halunnut kuullakaan yrittäjyyden ja omistamisen kiristämisestä. Osa keskustalaisista miettii edelleen, oliko vaalien murskahäviäjän järkeä vastata Rinteen kosintahuutoon, vaikka kaikki kynnyskysymykset saatiin runtattua läpi. Ja sitten tuli oivallus, jossa puhuttiin mörköhallituksesta ja miehestä sen keulilla vailla minkään maailman valtuuksia tai mandaattia. Antaa miehen yrittää. Yrittänyttä ei laiteta.
Jos hallitus kaatuu, pidetään uudet ja katsotaan voiko mennä enää kehnommin. Hallituskiima punavihreillä oli yhtä ankara kuin Soinin perässä juosseilla sokeilla kansanedustajilla ja viidellä sinisellä ministerillä, eduskunnan puhemiehellä. Immelmannit Sipilä oli tehnyt jo kerran presidentin linnan risteyksessä Naantalissa ja naurettu pelin politiikalle ja toimittajille, suomalaiselle medialle, parlamentarismille. Se ei pelaa joka pelkää. Erotaan sitten kun on viimeinenkin kortti katsottu. Hallitus istui kuitenkin Suomen ennätysajan.
Sipilä muistutti oman hallituksensa toimista työttömyyden poistosta, joita oli 80 kappaletta. Joukossa oli myös keppiä, kuuluisimpana lienee työttömyysturvan aktiivimalli, jonka leikkurin uusi hallitus nyt aikoo purkaa, mutta ei sittenkään välittömästi. Kirjaus muuttui todellakin luonnoksesta. Se medioilta unohtui kertoa. Punavihreä media oli nolosta tilanteesta värinsä paljastava.
Kukaan ei puhu enää löysiä vappusatasista tässä hallituksessa. Ilmastomuutos jäi sekin alaviitteeksi, jolla hoidetaan innovaatioita ja maan metsiä. Pannaan puut kasvamaan ja pellot tuottamaan, verokertymät kasvamaan tupakan poltosta ja viinan juonnista, turhasta autorallista.
Keskustaväelle oli luettava tämä kaikki kahteen kertaan jolloin hallituksen synnyn luonne kävi heille selväksi:
Ensiksi: Sipilän näkökulmasta ja hänet tuntien keskustalla ei ollut murskatappion jälkeen nyt muuta kuin voitettavaa. Sipilän mandaatti oli olematon, ja se mitä mies saisi aikaan, oli pelkästään puolueelle eduksi.
Toiseksi: Huonommin kun ei voinut enää mennä ja tämä hallitus oli maalaisliitto-keskustalle tutumpi ja helpompi kun porvarihallitus. Maininta punamullasta tai kansanrintamasta oli vanhahtava mutta kelpasi sekin puolueväen käyttöön.
Kolmanneksi: Omista papereistaan Sipilä luki, kuinka 75 %:n tavoite on jo nyt saavutettu. Se ei ollut virhe. Sipilä johtajana on tulikasteensa saanut myös median osalta. Ei vain lakkojen ja ay-liikkeen. Hän on hajottanut perussuomalaiset ja tehnyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput saavuttaakseen tavoitteensa. Kaiken itsenäisesti immelmanneja myöten.
Neljänneksi: Rinne on mukana pelkkänä panttivankina, kuten siniset aikanaan olemattomana puolueenamme. Punavihreitä hän ei ole edes huomannut ilmastomuutoksineen. Heistä oli vain hyötyä metsänomistajille ja alan tutkijoille, puukaupan kehittäjille ja sellun jalostajille.
Viidenneksi: Nyt ei lakkoilla. Jos ei kelpaa mennään uusiin vaaleihin. Se sopii Sipilälle. Hänellä kun ei ole puoluetta lainkaan eikä hän johda yhtään mitään. Hän ei ole poliitikko lainkaan. Ei ollut aikanaan Kekkonenkaan. Hän toimi itsenäisenä ihmisenä. Hän oli johtaja. Sai aikaan ja vaikeina aikoina.
Kuudenneksi: Onko se medioiltamme unohtunut ?? Epätoivoiset ja loukatut ihmiset tekevä epätoivoisia tekoja. Ja saavat aikaan ihmeitä. Tai täydellisen kaaoksen. Punamullan ja kansanrintaman ihmisille tämä kaikki on kuin vanhan kertausta ja sellaisena kovin tuttua suomalaisen politiikan illassa.