Sodan kasvot ja niiden kirjaajat – Vive memori leti
Elä kuolemaa ajatellen (Persius)
14.09. 2023
Samaan aikaan kun tekoäly tukeutui päätöksentekoomme ja vastuullisuus kasvoi, väkiluvultaan pienet Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti olivat sielläkin kansakuntien kärjessä. Ei vain elämänlaadussa, sananvapaudessa, demokratian toimivuudessa tai onnellisuudella kansakuntia vertaillen. Sen sijaan turvallisuuden pohdinta, aseet ja sodan äänet, ei ollut militaristisena ilmiönä ensimmäisten joukossa. Tätä ei sivistysvaltio enää tarvitse, ajateltiin. Senecan pohdinta, elämä on taistelua – ”Vivere est militare” – ei oikein istunut läntiseen kulttuuriimme.
Pandemian myötä muutos alkoi kuitenkin näkyä eristäytymisenä ja täydellinen shokki koettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sodan kasvot paljastivat, miten rajan takana Venäjällä kaikki olikin toisin. Pohjoismaat tiivistivät yhteistyötään ja Natosta sotilasliittona tuli yllättäen yhteistyömme avainsana. Käsitteet teesi, antiteesi ja synteesi tarkoittivatkin rajan takana Venäjällä mytomaniaa, eskapismia ja putinismia. Dualismi koki sekin renessanssin ja syntyi suljettu ja itseriittoinen yhteiskunta, pelon maatiede. Elä kuolemaa ajatellen – ”Vive memor leti” – ei toki oikein sopinut läntiseen kulttuurimme.
Tiede ja sen klusterit ”cluster illustrate” valaistuksen välineinä, ei ollutkaan enää voimassa, Suomen talvisotana kokema helvetti, sota ihmisen äänenä, käynnistyi jälleen idästä, Venäjältä. Syntyi ylimielisyyden hybridi, Boababin siemenet olivat jääneet kitkemättä Pikku Prinssin lukijoilta, kaaosteoriat tunkivat idästä shakkia pelaavaksi kerrotun kulttuurin venäläisiin kertojiin aiemmin luottaen. Nyt Senecaa lainaten –” Vivere tota vita discendum est et, quod magis fortasse miraberis, tota vita discendum est mori. Koko elämän ajan on opeteltava elämään ja – mitä kummastelet ehkä vielä enemmän – koko elämän ajan on opeteltava kuolemaan. ”Vive memor leti (Persius).
Teesistä, antiteesistä ja synteesistä olikin tullut sairaalloista valehtelua, todellisuuden pakoilua ja läntisen maailman pohdinnan hyveet oli käännetty menneen maailman ja maailmansodan kauhuista kertovaksi putinismiksi. Suomessa talvisodan petoksesta, Mainilan laukauksista muistuttavaksi kauhuksi idän ja lännen välissä asuen. Olematta kuitenkaan enää naiivi ajopuu vailla varautumista geopoliittisiin faktoihin. Elämä on taistelua – ”Vivere est militare” (Seneca), oli jälleen osanamme ja myös Yhdysvalloissa muistettiin Suomen talvisota ja sen sata päivää vuodelta 1939. Sisu luonteenamme ja elokuvana levisi Hollywoodissakin. Se kertoi Lapin sodan vaiheista kullanhuuhtojan kokeman. Itse sain kuulla ensimmäistä väitöskirjaani kootessani nuo samat kertomukset neljään kertaan evakkoon joutuneilta karjalaisilta. Viimeisin näistä evakoista Sompion Lapista oli helpoin. Silloin Lokan ja Porttipahdan altaita rakennettaessa evakkoon lähdettiin pelkäämättä suoranaisesti aseita. Pelon maantiede väitöskirjana on Suomessa eläen hyvä jokaisen tuntea. Se on kuin suomalaisen sielun eloisa voima. – ”Vivida vis animi.” Korkeimmalla äänellä – ”Voce summa”, Tahtovana ja mahtavana – ”Volens et valens”, Haluten ja kyeten – ”Volens et potens”, Jumalan niin tahtoessa, – ”Volente Deo”.
Edellä luettu on suoraan kirjani ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi – Talvisodasta Zelenskyin Ukrainaan ja Natoon” takakannen lyhyestä esittelystä (Luostarinen 2022). Kirja tuli mieleeni lukiessani Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Jussi Niemeläisen artikkelia ”Venäjän käymä hyökkäyssota sai ikävän käänteen (HS 13.9.2023). Näin tapahtuu sodan pitkittyessä, kuukausien vieriessä. – ”Volvendis mensibus.”
Niemeläinen palaa suoraan kirjaani ja sen tekstiin todetessaan, kuinka autoritaariselle hallinnolle riittää yleensä alamaisten välinpitämättömyys. Siis ilmiö, jossa kaikki toiminnat tulisi arvioida päämäärän mukaan. Kuten nyt vaikkapa suomalaisessa ilmastopolitiikassa. Sama pätee vaikkapa tärkeintä välinettämme viestintää, ajatella ja nähdä unemmekin, eli sanalla sanoen kieltämme. Me näemme unemmekin kielemme kautta. Ei vain niin että ajattelisimme ja viestittäisimme medioittemme välityksellä. Korkeimmalla äänellä. – ”Voce summa.” Tahtovana ja mahtavana – ”Volens et valens.”
Ilmiö ja sen kulttuurinen tausta avautuu parhaiten ja helposti oivallettavalla tavalla hakemalla useamman kielialueen ikivanhoja viisauksiamme, sananlaskuisi muuttuneita, ja nimeten ne jonkun merkittävän historiallisen henkilön sanomiksi. Olen viljellyt näitä jo jonkin aikaa kahdessa viimeisimmässä kirjassani ja muuttanut ne myöhemmin algoritmien eli robotiikan (tekoälyn) avulla taideteoksiksi. Näin vuosien kuluessa. – ”Volentibus annis.” Pyöritellen rinnassaan vihaisia tunteita. – ”Volvit in pectore iras.” Ikään kuin yhteiskunnan nieluna esiintyenkin. – ”Vorago rei publicae.”
Me emme ajattele useinkaan kuvina ja taideteoksina, mutta saatamme kyllä nähdä tähän suuntaan syntyviä uniamme, harvemmin kuitenkin kovin värikkäitä. Toki on heitäkin, jotka näkevät myös sävelet ja musiikin väreinäkin. Oleellista on, kuinka kulttuuriset erot ja niiden sosiaalinen pääomamme, on ikivanhaa ja pukeutuu erilaisiin peitesanoin varoen joutumasta yllätetyiksi. Siinä kirjoitta ikään kuin ahmii tietään. – ”Varat viam.” Raamattua lainaten on maailman valo ja suola – ”Vos estis lux mundi” (Matt. 5:14) mutta myös maan suola – ”Vos estis sal terrare” (Matt. 5:13).
Olemme lajina äärettömän hidas ja kömpelö, jolloin luonto on palkinnut meitä muilla tavoilla selvitä ja menestyä armottomassa kilpailussa pysyä hengissä sekä lisääntyä, täyttää maa. Tässä Venäjä ei tee toi poikkeusta kulttuurina sitä lähestyttäessä ja olettaessamme, kuinka Putin ja putinismi poikkeaisi jotenkin läntisestä tai vaikkapa latinomaiden tavasta ilmaista salattua viisauttaan. Sellaista, jonka myöhempi tiede tekoälyineen ei voisi avata ja jopa vertailla omaamme sekä vaikkapa meille läheisen englantilaisen suurkulttuurin avulla. Kyllä se sen avaa, siinä missä shakkimestareiden taidotkin. Jos ei minun äänelläni – ”Voto meo”, niin sitten ratkaisevalla äänellä – ”Votum decsivum”- Enkelin äänellä – ”Vox angelica.”
Venäjän autoritaariselle kulttuurille riittää pitkän sorron tuoma historia sekä sen tulkinta. Robotiikalle riittää, kun se oivaltaa katsoa toisaalle ja muistuttaa sahakin pelaajaa huijaamassa alistuvan, passiivisen konformismin eleillään. Jotain on tehtävä kuitenkin, ja silloin se avautuu meille joko mytomaniana, sairaalloisena valehteluna, tai tapana paeta eskapistisiin liikkeisiin. Tällöin puhuttu sana, sivistymätön sana, häviää, kirjoitettu pysyy. – ”Vox audita perit (vox barbara); littera scripta manet.”
Algoritmit sen kuvaavina, tekoälymme tuotteina, ovat mukana tässä shakkipelistä tutussa kuviossa, jossa mukana on myös meille tutut venäläisen kirjallisuuden hahmot kuvaajineen. Ketä heitä kulloinkin suositaan, on ajan hengessä nähtävä perestroikan kuvajainen. Ilmiönä, jota on perinteisesti vahvistettu sorrolla. Sen varjossa elävä ja syntynyt on varmasti hiljaa, peläten seuraamuksia joutua vankilaan tai rintamalle. Eivät kaikki venäläiset nuoret ole ryntäämässä kilvan Ukrainan rintamalle. Eihän? Ihmisen ääni (Vox humana), Paholaisen ääni (Vox diapoli), Salainen puhe (Vox clandestina) ei ole Jumalan ääni ensinkään (Vox Dei).
Jussi Niemeläinen toimittajana on rakentanut omat algoritminsa shakkipelin tuntevana ammattilaisena. Teesi ei riitä, on oltava myös antiteesi. Pelkkä mytomania ei riitä, on oltava jotain sen vastinparinakin. Eskapismin rinnalle ja syyksi hän esittelee totalitaristisen hallinnon ja sen pelon. Minä taas ”Latinan kielen” – ”Vox Latina.” sekä siitä laaditut algoritmien kuvaukset taideteoksinamme. (Luostarinen 2023: Dum Spiro, Spero (illustrated) – Botrus Art – Arte Clusters / Cluster Art – Art of Clusters)
Ei riitä, että kaikki ovat vain passiivisia. Propagandaa on jatkettava koskien myös lapsia ja vastasyntyneitäkin. Sota on nähtävä historiallisena tehtävänä, uhkana lännen fasismi ja puolustustaisteluna tsaarin ajan muisteloille sekä samalla olemassaololle länttä vastaan, Venäjää puhdistavana ja hyödyttävänä teesinä, jonka vastakohtana on järjelle vaikeasti selitettävän pelon synnyttämä eskapistinen elämä. Se minkä robotiikka ja kuvat paljastavat, siinä missä toisen maailmansodan taiteilijatkin Adolf Hitlerin pyrkiessä hävittämään näiden työt puhtaan arjalaisen Saksan kulttuurista. Siinä kansan ääni on joko Jumalan ääni – ”Vox populi, vox Dei” (Homeros, Hesiodos, Alkuin) tai sitten kansan ääni onkin paholaisen ääni – ”Vox populi, vox diapoli.” Jos kansa haluaa tulla petetyksi, petettäköön siis. – ”Vulgus vult decipi, ergo decipiatur.”
Suurhyökkäyksen alla Venäjä on luonnollisesti tiukan autoritaarinen maa varoen kuitenkin liiallisia totalitaristisia piirteitäänkin 2020-lukua elettäessä. Sata vuotta takaperin tilanne olisi ollut vielä toinen. Kirjassani hybridiyhteiskunnan synnystä (Luostarinen 2011: Hybridiyhteiskunnan kouristelu) olen jo tuolloin kuvannut tuon poikkeuksellisen vuoden syntymän ja jo paljon aiemmin juuri vuoden 2011 ennusmerkit (Arctic Babylon 2011). Tuonkin kirjan julkaisemista sai odottaa kolme vuosikymmentä ja Saksaa julkaisijana. Kirjailijan, tieteen tekijän, innovaattorin taiteilijan on pysyttävä myös ankarissa aalloissa levollisena – ”Saevis tranquillus in undis.” Suolarahan voi ansaita muutenkin. – ”Solarium.”
Ilmiön ymmärtäminen ja hyväksyntä oli vaikeaa myös suomalaisille medioillemme ja etenkin 1970-luvun kirjallisuudelle, jolloin kyseinen kirja oli syntynyt, mutta oli julkaisukiellossa. On muistettava, millaista aikaa elimme Suomessa vielä kauan Urho Kekkosen aikana ja jälkeenkin. Jopa kirja ”Social media economy and strategy” oli julkaistava Suomen ulkopuolella ja aiheutti pohjatonta raivoa tuolloisen maaseutueliitin kohdalla. Myöhemmin siitä tuli luetuin kirjani myös tenttikirjanamme maailmalla. Kun taustalla on säälimätön suuttumus – ”Saeva indignatio”, ihmisen pahin vihollinen on yleensä hän itse – ”Saepe nihil inimicius homini quam sibi ipse (Cicero). Käännä silloin usein kynää – ”Saepe stilum vertas!” (Horatius) ja ole ankarissa aalloissa levollinen. – ”Saevis tranquillus in undis.” Se on attikalaista suolaa. – ”Sal Atticus” (Cicero).
Jussi Niemeläinen kuvaa lehdessään (HS 13.9. 2023) kuinka suurelle joukolle yhden sukupolven venäläismiehiä sodasta on tullut keino hankkia äärikomeuksia, rakentaa identiteettiä ja todistaa miehisyyttään, lainaten Helsingissä vieraillutta professori Sergei Medvedeviä. Hän näkee sodan aiheuttaneen Venäjällä antropologisen käänteen. Siinä kaikkien hyvinvointi (kuvitteellinen) on myös minun hyvinvointini – ”Salus publica, salus mea.” Tämä kuningas Aadolf Fredrikin tunnuslause sopii kuninkaille. Ei välttämättä sodassa kaatuvalle sotilaalle.
Hän, Sergei Medvedev, luokittelee nuo käänteet osana ajan funktiota, ei niinkään perinteisemmän tulkinnan kautta. Siinä sodan ensimmäistä vuotta leimasi normalisoituminen ja rutinoituminen, alkushokin jälkeen toinen vuosi on jo käytetty sodan romantisointiin ja glorifiointiin. Tätä voisi verrata myös omaan sotaamme talvella 1939 sekä jatkosotana osana toista maailmasotaa. Lapin sodan olemme jo unohtaneetkin. Merkittävälle osalle yhden sukupolven venäläismiehiä sodasta on tullut keino hankkia äärikokemuksia, rakentaa omaa identiteettiään ja todistaa miehisyyttään, Medvedev kertoo Niemeläisen merkintöinä. Monelle se on myös rangaistus (Sanctio), satiirinen totuus (Satirare veritas), rikoksen jäljet (Sceleris vestigia), tapa puolustaa itseään (Se defendendo) jollekin jopa suotuisat olot (Secundae res), Tapa toimia totuuden, lain ja järjestyksen mukaan (Secundum legem, ordinem, veritatem etc). Joskus vain joutilasta toimeliaisuutta muun puuhan puutteessa. ”Sedulitas otiosa.”