Sosioekonominen ja kollektiivinen – ei psykologinen ja individualistinen

Sixten Korman pohtii tänään Helsingin Sanomissa (12.11, 2019) ”pohjoismaista mallia” ja kollektiivista sopimuspolitiikkaamme, jossa on tänään lakkopäivä postinkantajillamme. Pääministerimme Antti Rinne on ay-poliitikkona tämän alan asiantuntija.

Gallupeissa demarit ovat kuitenkin romahtaneet ja kärjessä on kirkkaasti perussuomalaiset. Tuleeko sieltä seuraava pääministerimme, aika näyttää. Toiseksi Korkman löytää ”pohjoismaiseksi malliksi” inhimilliseen pääomaan panostamisen. Siis esikouluun, peruskouluun, korkeakouluun, tieteeseen ja tutkimukseen, innovaatiopolitiikkaan.

Kolmas pilari on sitten hyvinvointivaltion opit, turvarakenteet. Ne ovat vahvuutemme. Tosin onhan meillä huoli vanhuksistamme, lasten huostaanottoja ilman hoitavia käsiä, terveyseroissa on ongelmia, emme luekaan lapsena enää kuten parhaimmillaan PISA tutkimuksissamme. Talouskasvukin on heikkoa ja julkinen talous kestämättömällä tolalla. Mikä mättää, kysyy Korkman ja vastaa itse.

Oikeistolaisten silmin maa kärsii juuri tästä kollektivismin kirouksesta. Ammattiyhdistys ajaa omiensa etuja, ihmiset eivät kanna huolta itse itsestään, järkeilee Korkman. Paras omainen on viranomainen. Se on kylmä arvio. Samalla työttömiä on jätetty oman onnensa nojaan, lainaten Martti Hetemäkeä (HS 28.9).

Elämme sellunkeiton varassa vielä tänäänkin. Poliittisella hyvinvointilupauksella on tapana paisua, lainaa Korkman Anders Isakssonin kirjaa ”Alltid mer, aldrig nog”. Suomi on maailman onnellisin maa, mutta kovin vaatimaton ja vähästä horjuva kansantalous. Samaa voisi sanoa kunnistamme.

Budjettia on tänään vaikea rakentaa Forssassa puuttumatta rakennemuutoksiin. Niin pieniä seutukaupungit ovat hoitamaan kaikki valtion niille sysäämät palvelut. Suuri kasvukeskus tahtoo syödä pienten eväät. Siellä palvelun myyjälle ei tahdo riittää mikään.

Veroja on kiristettävä, otettava velkaa, jotta ikääntyvät vanhukset ja lapset saavat osuutensa. Oikeistolainen uskoo kuitenkin yksityiseen enemmän kuin kollektiiviin, ostaisi sieltä, yksityiseltä, palvelujaan.

Vasemmistolainen ei jättäisi palveluja markkinoiden varaan ja vietäväksi. Työttömyysturva ja työllisyys olisi vanhuksineen ja lapsineen, hoitokoteineen ja kouluineen, kohta kaukana kaikkien saavutettavaksi. Terveydenhuolto olisi rikkaiden hoitoa sekin.

Kollektiivit eivät riehu Suomessa kadulla vaan ovat nyt lakossa ja odottavat järkeviä ratkaisuja. Yksilön vapaus toteutuukin tällä mallilla paremmin kuin maissa, joissa ay-liike on heikosti hoidettu, järkeilee Korkman ja on varmaan oikeassa.

Freedom Housen mukaan Pohjoismaissa yksilön vapaus on maailman korkein. Samoin sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu meillä ja naapureillamme muita paremmin. Pidämme sitä ikään kuin sosiaalisen pääoman tuotteena ja kulttuuriin kuuluvanakin. Vaikea tällaista on pitää kehnona saavutuksena, pohtii Korkman ja on oikeassa siinäkin.

Mutta sitten tulee kritiikin vuoro. Meillä kaivataan vireämpää markkinataloutta. Mitä se tarkoittaa? Parempaa koulutusta, innovaatioita ja tutkimusta. On tehostettava kilpailua markkinoilla ja julkisten palvelujen tuotannossakin. Ja etenkin siellä. Menoissa on tehtävä priorisointeja ja siinä lasten hyväksi, tulevia sukupolvia ajatellen. Näin me täällä Forssassa ja Lounais-Hämeessä teemme ja investoimmekin.

Kun näin kirjoittaa, se ei tarkoita markkinafundamentalismia tyyliin ammattiyhdistysliike romukoppaan muinaisjäänteenä ja pääomaverot alas, viimeksi Björn Wahlroosin tapaan kertoen. Se on häneltä tuttu juttu ja samalla eriarvoisuuden tie. Sen sijaan lakkoilua ja ylisuuria palkkoja on varottava. Sen korjaus taas on aloitettava sieltä, minne pääomat tahtovat koko ajan kasautua ja jossa eletään pääoman tuotolla.

Kollektiivisessa päätöksenteossa yksityisen vastuu on rajallista mutta vapaus vallitsee. Ongelmia ei korjata keltatakkien tapaan mellastaen ja spontaanisti. On varottava ongelmien kasautumista, kumuloitumista ja asetettava vaatimukset poliittisen järjestelmän toimivuudelle sekä järjestöjemme toimivuudelle. Jos ne eivät kykene uudistumaan, ne surkastuvat, kuten nyt on nähtävissä poliittisten puolueittemme kohdalla.

Mistä sitten on kyse. Tähän Sixten Korkman ei vastaa.

Kirjoitin heti toisen väitöskirjani jälkeen useita julkaisuja ja työ on jatkunut. Niistä vanhimpia on luettu eilen runsaasti. Ne ovat olleet aikanaan vaikeita mutta alkavat nyt avautua. Tämä kirjotus on vuodelta 2006, kesällä kirjoitettu. Saman kesän aikaan useita muitakin ja paljon nyt luettuja.

Niiden kimppuun on puolestaan käyty tänään ns. maalittamisen keinoin. Tätä keinoa rötöstelijät käyttävät hyökätessään myös oikeuslaitoksen ja poliisin kimppuun. Samat henkilöt ja usein vielä edustaen hyvin individualistista omaa itseään sekä narsistisia tavoitteitaan.

Kaukana kollektiivisesta kansasta, maakunnasta, kunnasta tai verkostojen ja klustereiden rakenteistamme, innovaatiopolitiikastamme. Motiivina on pelkkä häiriköinti ja kiusanteko. Mistä heidän kohdallaan on kyse? Vastaan siihenkin vuonna 2006 kirjoituksillani. Oli odotetavissa että trollaaminen vaihtuisi juuri tähän maalittamisen malliin sosiaalisen median häiriköiden toimesta.

torstai, heinäkuu 06, 2006

Pelkistäminen ja pragmatismi kaventaa luovuutta

Pelkistäminen ja pragmaattinen kaventavat luovuutta

Vastaus prof. Johannes Lehtoselle (HS 6.7. 20061ja dos. Jari Ehrnroothille (HS 28.6. 2006)

Professori Johannes Lehtonen (HS 6.7) vastaa dosentti Jari Ehrnroothin (HS 28.6) psykoanalyysiä koskevaan kirjoitukseen todeten kuinka psykoanalyysin kohdalla elämme Suomessa parhaillaan vaihetta, jossa kriittinen tutkimus lisääntyy ja lumous on haihtumassa. Tällöin yksinkertaistaminen ja pelkistäminen johtaa enemmän harhaan kuin vie lähemmäs todellisuutta.

Freudin merkitys ei näy niinkään psykoanalyysissä kuin laajemmin yhteiskunnallisessa analyysissä yleensä. Psykoanalyysin isä loi vapautusliikkeen, jossa mukana ovat nyt filosofit, kulttuuriantropologit, semiootikot sekä monet yhteiskuntatieteitä lähellä olevat tutkijat.

Freud oli aikansa lapsi siinä missä toki muutkin suurina neroina nostamamme tieteen jättiläiset. Usein idean, innovaation tai teorian takana on ensin yhteiskunnallinen prosessi (kollektiivi), jossa kyseinen löydös tai Lehtosen kuvaama uuden lumous saa kypsyä ja otetaan vastaan. Näin oli myös aikanaan Charles Darwinin ja evoluutioteorian kohdalla ja sen suhteessa liberalismiin myös talousoppinamme.

Sen sijaan esim. suhteellisuusteoria ja sen löytäjä Albert Einstein joutui odottamaan kauemmin, ennen kuin löydöksen lumous alkoi hahmottua. Olkoonkin, että esim. kirjallisuus käytti aikamatkailua jo 1800-luvulla ja teoriaan rakentuvia viihteellisiä osia oli olemassa, ja palapelin osat tunnettiin ennen Einsteinia.

Niistä oli kuitenkin teorialle ehkä jopa enemmän harmia kuin hyötyä, olkoonkin että Einsteinin omat ”unet” avautuivat hieman samaan tapaan kuin Freudin ja Darwinin sidoksissa yhteiskunnalliseen viitekehikkoon, kollektiiviin.

Innovaatiossa oleva uuden löydöksen ”lumous” ei ole yksitäiselle tutkijalle erityisen kiitollinen alkuvaiheessaan, ellei siihen liity juuri tätä yhteiskunnallista kypsymistä. Dan Brownin kirja Da Vincin Koodista, jossa yhdistetään mytologian ja uskonnon aineksia fiktiivisesti muutamaan faktaan, on juuri tällainen tilausta siirtävä hengen tuote ja lumous haihtuu turhuuden markkinoille, ja josta mm. Einstein sai aikanaan kärsiä aikamatkakoneiden harhaillessa tieteen vanavedessä. Ne siis pilasivat löydöksen merkittävyyttä ja suuruutta satuinamme. Niin tapahtuu nytkin.

Unien löytäjän suuri lumous oli sidottu jo aikanaan moneen sellaiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan, jotka odottivat avaajaansa. Seksuaalivietin ja aggression ristiriidat, naisen asema, neuroottiset pelot, alitajunnan ja unen välinen suhde, olivat vain osa tätä suurta odottajan tuskaa. Kreikkalaisesta mytologiasta lainaamillaan käsiteillä Freud kytki löydökset aikalaisten (kollektiivin) silloiseen laajempaan kulttuuriseen käsitteistöön. Nykyisin puhuisimme yhteiskunta- ja aluetasolla sosiaalisesta muistista tai -pääomasta, alueellisesta oppimisesta, nettinuorista, informaatioyhteiskunnan uusyhteisöistä ja niiden ihmissuhdepelkistyksistä jne.

Jättäisinkin Lehtosen kirjoituksesta turhana pois rajauksen ”psykoanalyysin kohdalla” ja kuvaisin , kuinka me Suomessa ylipäätään elämme nyt vaihetta, jossa alue, yhteiskunta ja sen instituutiot ovat prosessoimassa omia uniaan hieman samalla tavalla kuin alueellisen identiteetin kohdalla aloimme popularisoida tiedettä ja tutkia ”juuriamme” sukututkijoina.

Tällöin käytetään usein käsitteitä monimielisyys, vaikeaselkoisuus, verkostot ja poikkitieteisyys. Näistä viimeinen johtaa yleensä myös poisoppimisen pakkoon, jotta uuden tieteenalan konventio voisi avautua.

Meille suomalaisille tyypillisin ”poisopittava” on juuri pelkistys, pragmatismi ja vähäinen kyky divergoivaan idearikkauteen tai visionääriseen tiedon vastanottoon ja sen käsittelyyn. Syntyy pragmaattisia tekstejä ja raivokasta vihaa, halua hävittää ja tuhota, valehdella ja peittää pseudotieteellä tai puppusanoilla totuutta.

Vieraissa kulttuureissa tällainen yksinkertaistaminen ja pelkistäminen vie tulkitsijan enemmän harhaan kuin lähemmäs todellisuutta ja uuden todellisuuden vaikeaselkoisuuden ja monimielisyyden oivaltamista. Erityisesti näin on kulttuureissa, joissa esim. kielen ja uskonnon ainekset ovat meille täysin vieraita ja avautuvat vain osittain tai ei lainkaan.

Osittain avautuvat ovat usein juuri pelkistyksiä ja tuovat mukanaan pikemminkin todellisuuden vääristymiä kuin niiden vaikeaselkoisuuden tai monimielisyyden. Tälle ei voi mitään. Useimmat tekstini ovat sekä suomenkielisinä että englanninkielisinä täysin eri tekstejäni.

Tällöin on otettu huomioon myös kansakunnan kollektiivinen vaihe ja tapa ymmärtää tai vastaanottaa kielellään ko. hetkellä kirjoitettua tekstiä. Vuosikymmenen tai kahden kuluttua tilanne olisi toinen.

6.7.2006

Matti Luostarinen

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts