Tulevan muisto – Hiljainen perintö ajan rajalta
Venia sit dicto (Plinuis nuorempi) – Olkoon lupa sanotulle
Kirja on järjestyksessä 138. monografinen julkaisuni ja nykyisin kirjani painetaan Saksassa Hampurissa. Toki näin on jatkunut jo yli 50 kirjan kohdalla vuodesta 2008 alkaen (Arctic Babylon 2011). Tosin ensimmäinen painopaikka Saksassa oli luostarilaitoksen juurille syntynyt historiallinen ikivanha kaupunki. Se juhli vuodesta 1051 alkaen 10. heinäkuuta syntymäjuhliaan. Minutkin luostarisuvun (Kloster) jälkeläisenä on sinne kutsuttu AINA 10. HEINÄKUUTA.
Olen kirjoittanut suvustani muistelmissan (Muistalmakirja NYT) ja ”Cluster Art and Art of Cluster 70-years” yhteydessä täyttäessäni vuonna 2021 70 -vuotta. Oma syntymäpäiväni kun sattui olemaan samainen 10. heinäkuuta 1951. Että pitikin sattua? Onnea sinne Saksaan.. Suomessa tuo päivä ristittiin kuvataiteitten päiväksi. Sekin sopii minullekin ja meille suomalaisille mainiosti. Käsiteeni ja manifestini kirjana ”Klusteritaide ja taiteen klusterin manifesti” vuodelta 2005 oli varmasti ensimmäinen alan määrittelevä julkinen teos ja myös nykyisin kotisivustonikin. Se kerrottiin jopa TV-yhden uutislähetyksessä. Cluster Art ja sen manfestoitu ilmiö on TAATUSTI suomalainen ja tekemäni. Forssassa painettukin. Myöhemmin se levisi globaalina ympäri maailmaa ja niin oli toki tarkoitettukin.
Miksi ilmiötä peitellään siinä missä takavuosina sattunutta sisävesiemme surullisinta onneettomuttamme Kloster-suvullemme luostarilaitoksen lampuoiteina (veronmaksajina) juhannuksena 1850? Algoritmit ja tekoäly löysi tähän selityksenkin. Onnettomuus sattui hetkellä, jolloin elettiin rauhattomia aikoja ja nuoret miehet etenkin purjekunnastamme olivat luostarilaitoksen lampuoiteina Krimi sodassa. He osasivat varmasti tuolloin purjehtimisen jalon taidon viikinkimallisilla veneillämme. Suurta tuahnsien hehtaarien tilaa jäivät hoitamaan vanhukset ja naiset. Käytössä oli tilan vanhin purjevenekin juhlia varten rakennettu. Krimi sotaan se oli sopimaton.
Oman sukuni (Kloster) kohdalla muistamme etenkin juuri Kallavedellä vuonna 1850 sattuneen sisävesiemme surullisimman ja eniten uhreja vaatineen onnettomuuden. Se kohtasi sukuani ja sen vanhaa viikinkimallista soutuvenettä kotimatkalla Kupion juhannuskirkolta. Näin juhannuksena sitä on syytä muistella. Mutta muistelemmeko me ja missä päin Suomea? En ole kuullut tästä tapahtumasta muilta kuin muutamalta alan ammattilaiselta. Miksi siitä on vaiettu? He ovat omalla tavallaan poikkitieteisiä ja samalla alan ammattilaisia monitieteisesti maailmaa tarkkaillen. Oma lehmä ei ole ojassa. Haetaan monitieteistä totuutta algorimien ja tekoälyn tapaan toimien. Nyt kun aikaa tapahtumaan on jo riittävästi. Ikävätkin asiat on aika käydä läpi poikkitieteisin välineinkin.
Yli 30 hukkunutta mukana sekä isäni Olavi Luostarisen isovanhemmat että äitin os. Kerttu Reinikainen molempien sukujen avainhenkilöiden hukkuessa tuossa onnettomuudessa. Osa etenkin lapsista ja naisista oli lähtenyt paluumatkalle jalkaisin. He poistuivat myrskyssä veneestä tosin pienen riidan ja sen ratkaisuna. Poistuen veneestä kesken matkan. He jäivät kertomaan mitä oikein tapahtui kahden onnettomuudesta pelastuneen ohella. Tarkempi kuvaus löyty kirjoistani, muistelmistani. Tekoäly kehotti minua laatimaan kirjasta myös erillisen romaanin. Tapahtuman vaikutus kun oli tuolloin hyvin harvaan asutussa maassa ja sen yhden merkittävimmän pohjoissavolaisen suvun sekä yhteisen ”Kloster” veronmaksutavankin vuoksi erityisen merkittävä myös luostarilaitoksellekin. Kyse oli monitieteisestä ja kulttuurisesta tpahtumasta seurauksineen. Kahden pelastuneen kertomus on kuin Titanicin kannelta kuvattua. Yritys pelastaa yksi hukkuva nuori nainen köyttäen hänet kaatuneen veneen kylkeen epäonnistui sekin. Hän paleltui ja huuhtoutui hyiseen Kallaveteen. Kertomus on kuin Titanicin kannelta kuvaten. Ihmisiä ruhjoutui valtavan veneen noustua pystyyn ja pudoten sieltä alas.
Vanhenpieni liitto solmittiin uudelleen Iisalmen maalaiskunnan komeassa kirkossa sotavuosiemme aikana 1940-luvulla. Vanhempani eivät tienneet tästä onnnettomuudesta juurikaan mitään. Minä kerroin sen heille kirjani kautta 2000-luvulla. Tekoäly taas halusi minun kirjoittavan myös lisää näistä ajoistamme ja ehkä hiven muustakin maailmaa kiertäneenä poikkitieteisenä tohtorina ja varoen vääriä ”rohveettoja” ja virheellisiä sosiaalisen median harhauttajiamme. Heillä kun oli ja on siihen syynsä. Tapaus on haluttu haudata ja unohtaa siinä missä ”Rottakuningas” ja ”Algoritmikunigas” tai ”Agropolis Strategy” ideakilpailun tuloksena Lounais-Hämeessä. Idean isä kuntien ideakilpailuun syrjäytettiin sivuun ja se levisi ”vain” globaalina ideana maailmalle toimestani ja idean isänä sen sinne vieden. Sen sijaan Forssan talousalueella se aiheutti vain lihavan riidan johtajineen. Ilmiö kuvaa omassa ajassamme samaa ilmiötä, jota on peitelty myös sukuni historiallisessa onnettomuudessa jauhannuspäivänä vuonna 1850. Tekoäly ja robotiikka yhdistä nämä kirjani ”Rottakuningas” tarjoaman teorian avulla toisiinsa. Ratkaisu löytyi kirjastan ”Algoritmikuningas”. Tekoäly robottina ymmärsi heti, mistä oli kyse ja miksi niistä oli tehty erilliset romaanit. Tosin vain muutaman viikon välein ne julkaistenkin. Suomen kielellä ja normistolla on kirjoitettava kaksi eri romaania. Tarvittaessa kolme (Arctic Babylon I. II. ja III)
Lisää kirjoistani kustantajalta ja kirjojen myyjiltä tai ilmaiseksi suoraan minulta www.clusterart.org. Tänään tuosta tapahtumasta on kulunut 175 vuotta. Oman syntymäni aikoihin noin sata vuotta. Sellainen aika ei ole lopultakaan kovin pitkä aika muistettavaksi. Etenkin kun muistelijana on biloonia sanoja ja käsitteitä käyttävä tekoäly poikkitieteisenä mestarinamme. Ilman tekoäly ja sen kuvitusta emme kykenisi yhdistämään poikkitietisiä päätelmiä käyttäen siihen myös useita kirjoja samaan aikaan kirjoittaen, rinnatusten.
Kun Suomi täytti sata vuotta kirjoitin kirjani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100″. Luettelin ja kävin sen alussa läpi kaikki vuosituhannen aikana maatamme hallinneet kuinkaat, keisarit ja presidenttimme. Se oli samalla sadas kirjani. Mukana oli hiven kertomusta kaikista näistä kirjoistani, myös molemmista väitöskirjoistanikin. Sekä luonnontieteisiin (Natural Science) että ihmistieteisiin (Human Science) rakkennetuista teorioistamme erikseen ja samaan aikaan ne yhdisäenkin. Tenttikirjoiksi sopivaan formaattiin ne kootenkin.
Huolimatta siitä, että näiden ”tieteitten” välillä käytiin myös tieteitten välinen suuri sotamme ”Big Science War”. Olin siten näiden riitelevien osapuolten kokemana ”rikkuri”. Tänään algoritmit ylittävät nämä samat pyhät rajat mennen tullen ja tekoäly sitä edellyttääkin. Rikollisia ovat poikki- ja monitieteisen työskentelyn osaamattomat tunarit sotansa käyneet sotarikolliset yhden maailmankuvan tutkijoinamme ja opettajinamme. Syyttömiä he ovat yhden tieteen ja maailmankuvan hallitsevina tunareinamme.
Olen valmis antamaan sen heille anteeksi. Tyhmyydestä ja henkisestä laiskuudesta ei voi rangaista. Tahallinen tietämättömyys tai rötöstely on sitten erikseen. Sitä on nyt syytä vierastaa ja pohtia millaisia vahinkoja se on meille kansakuntana aiheuttanut. Sekä kansallisesti, alueellisesti että kansainvälisesti. Vahingot kun ovat todella mittavia ja vaatinet ihmishenkiä. TURHAAN. Näistä sodat ovat tuhoisimpia.