Uutta hallitustamme kootessa

Mennyttä aikaa muistellen II

Suuren murroksen vuosikymmen

11.06.2023

Lainaan nyt itseäni vuodelta 2019 ja 2009 sekä tältä päivältä. Siis hetki ennen pandemian puhkeamista ja hallitusta, jota johtivat naiset ministereinä alkaen pääministeristämme. Hänestä, pääministeristämme, tuli myöhemmin kansainvälinen kuuluisuus ja tätä julkisuutta ruokki sota Euroopassa, Ukrainassa. Nova stella – Uusi tähti.

Tänään tuo hallitus jatkaa vielä hetken toimitusministeristönä ja maa on saamassa oikeistohallituksen vetureinaan vaalivoittajat Kokoomus ja Perussuomalaiset. Rkp ja Kristilliset tuovat mukanaan omat edustajanpaikkansa ja selvän enemmistön paikkalukuina eduskunnassamme opposition käynnistäessä oman vasemman siiven vastarinnan. Elämme Suomessakin kaksinapaisen politiikan aikaa. Se on alaston totuus – Nuda veridas

Uuteen aikakauteen Suomi tarvitsee uuden suurstrategiankin. Siinä vaalitaan demokratioiden yhtenäisyyttä ja Suomi myös uutta Nato aikaansa EU ajan rinnalla. Presidentti Mauno Koiviston aikanaan lausuma suurstrategian perusta: ”Suomen idea on selviytyminen” ei ole enää käyttökelpoinen. Tästä eteenpäin Suomen idea on selviytymisen sijaan onnistuminen. Alastomin sanoin – Nurdis verbis.

Miten hyvin onnistumme, on muistakin kiinni kuin omasta politiikastamme ja sen toteutuksesta. On tunnistettava suurten toimijoiden välinen dynamiikka.  EU:n ja Naton kaltaisissa läntisissä yhteisöissä emme menesty ajautuen ajamaan vain omaa selviytymistämme onnistumisen sijasta. Emme ole enää yksin. Se on ikään kuin uusi testamenttimme – Novum Testamentum.

Nyt keskiössä ovat EU:n ja Naton ohella Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän asema sekä näiden väliset suhteet. Se on ulkokehämme kovin helposti sanottu ja kirjoitettu globaali itsestäänselvyys. Siihen ei liity meille mitään etuja – Nulla bona.

Venäjän osuus on laskussa, on edelleen uhka EU:lle ja sen vakaudelle. Emme voi vaikuttaa Venäjän kehitykseen ja sotaan Ukrainassa. EU:n ja Naton kautta sen sijaan pystymme vaikuttamaan ja koko ajan myös arktiseen mereen ja Itämeren asemaan eikä Kiinaakaan pidä nähdä vain haastajana. Yhdysvaltain osuus on kuitenkin EU:n ohella oman paikkamme kohdalla myös EU:n sisällä sitä ohjaileva. Nato ja sen jäsenyys muutti paikkaamme perinteisestä. Ikään kuin uusi tähti taivaallamme – Nova stella.

Strategisen kilpailun aikana presidentti ja valtioneuvosto sekä muut politiikan välineet on käytettävä yhtenäisesti. Se edellyttää näiden instituutioiden tiiviimpää ja suunnitelmallisempaa yhteistoimintaa perinteisessä valtion johdossa. Vain näin meillä on aiemman ankkurin ohella myös uskottava köli, joka ohjaa valtiolaivaamme. Muutos on vanhaan menoon merkittävä. Olemme monessa asiassa ensimmäinen eikä kenellekään toinen – Nulli secundus.    

Kirjoitin vuonne 2019 kirjan nimellä: ”Menetetty vuosikymmen. Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010.2919. Hyvät. pahat ja rillumat”. Kirja on julkaistu Saksassa, kuten tuohon aikaan oli toimittava. Elimme vaihetta, jonka tuloksena oli syvä toivottomuus ja talous, jonka korjaamiseen valmistautuva hallitus vaati onnistuakseen poikkeuksellisen pitkän työn kautta syntyvän ohjelman. Edellisen kerran näin kauan on ohjelmaa työstetty samana vuonna kuin synnyin, joskus 1951 Urho Kekkosen kolmannen hallituksen aikoihin. En ota syytä itselleni. Ansiot ottaisivat luonnollisesti jokainen tuohon aikaan syntymäpäiviään viettänyt. En nuku koskaan – Nunquam dormio.

Kirjoitin 60 vuotta myöhemmin ekologisesta klusterista ja innovaatiopolitiikasta sekä hybridiyhteiskunnan kouristelustamme vuonna 2011, puoli vuosikymmentä toisen väitöskirjani jälkeen. Kirja ”Enteet, Utopiat ja Dystopiat” syntyi sekin uuden sosiaalisen median taloutta ja strategiaa avaten (Social media economy and strategy – luetuin kirjani täyttäessäni 60-vuotta).

Kestävän kehityksen indikaattoreista kirjoitin kirjani vuonna 2001 (Sustainable developmen and indicators – Information of ecological, economical, social and regional activity in rural areas) ja maaseudun uusista ihmisistä sekä yrittäjien ja kuluttajien muotokuvasta vuonna 2002. Ekologinen klusteri ja innovaatioprosessit oli jo taustaa toiselle väitöskirjalleni. Siitä oli vain taloudellista menoa ja ajan hukkaa minulle. Raha on saiturien jumala ja ahneiden toivo – Nummus avarorum deus est et spes cupidorum.

Vastaväittäjä olisi keventänyt työtäni ja olisi pitänyt nippuväitöskirjaa aiemmista kirjoistani suotavampana, kuin kokonaan uuden kirjan julkaisemista. Minä taas tein mitä väitöskirjan tarkastajat ja kustos toivoivat ja väitöskirjalta odottivat. Monografia uusine vaiheineen oli vuoden tai kahden työ. Ei se toki hukkaan mennyt, päinvastoin. Suosittelen muillekin nippuväitöskirjojen tekijöille. Samaan aikaan 2005 syntyi näet myös kirja ”Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti”. Ilman Australiaa ja Yhdysvalloista saatua apua sekä verkostoja (AURP, IASP) tämä ei olisi ollut mahdollista. Ei ole tuskaa, jota pitkä aika ei vähentäisi ja pehmentäisi. – Nullus dolor est, quem non longinquitas temporis minuat ac molliat (Cicero). 

Samalla syveni algoritmit kohti tekoälyn ja robotiikan käyttöä kuvataiteita sekä luonnon- ja ihmistieteitä yhdistellen osaksi samaa tutkimusohjelmaakin. Nyt se on tärkein osa kenen tahansa osaamistamme, missä tahansa ammatissa edeten. Perusteet on tunnettava, jos näitä välineitä aiotaan myöhemmin käyttää tutkimuksessa ja tieteen edistämisessä, innovaatioprosesseissamme. Niinpä ei niin huonoa kirjaa, etteikö siinä olisi joitakin hyödyllisiä kohtia. – Nullus est liber tam manus, ut non aliqua parte prodesset (Plinius vanhempi).

Heti väitöskirjani jälkeen syntyi kirja ”Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. – Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena” vuonna 2007 ja seuraavana vuonna 2008 monen tuntema ”Arctic Babylon 2011”. Sen jälkeen kirjoja on tullut 2–3 nidosta jokainen vuosi ja myös nyt kuluvana vuonna 2023 jo kaksi kirjaa. Jotain on siis tapahtunut tuossa vaiheessa, jolloin Suomi sai kymmenkunta hallitustamme ja menetimme vuosikymmenen. Suomi täytti sata vuotta ja sai minulta juhlakirjansa ”Finland’s big year 2017-Suomi 100”. En edelleenkään nuku koskaan – Numquam dormito.

Ratkaiseva hetki oli vuosi, jolloin jäin pois MTT:n palvelusta ja saatoin keskittyä muuhunkin kuin tutkimuslaitoksen rahoituksen järjestelyihin ja hallinnollisiin tehtäviin. Näin myös oma tuotantoni tuplaantui, siinä missä lukijoitteni määrä muuttui sähköisten kirjojen ja robotiikan myötä kokonaan uusille kertaluvuillekin. Samalla MTT lakkasi olemasta ja yhdistettiin muihin luonnonvaratutkijoihin laitoksena. Hallinto siirrettiin Jokioisista Helsinkiin (Luke). Eiköhän tämä riitä tästä tarinasta. Nunc hactenus (Cicero).

Kirjani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma” julkaistiin vuonna 2010 sekä edellisenä vuonna uusmediaa ja kansalaismediaa esittelevä laaja tutkimus osana verkosto- ja klusteritalouttamme innovaatiopolitiikassa. Toinen väitöskirjani innovaatiopolitiikasta ja ekologisesta klusterista oli tehty käyden läpi käytännössä kaikkia alan yrittäjämme ja myös kuluttajat sekä tuolloiset kansanedustajammekin. Nyt voitte karkottaa jo huolet viinillä – Nunc vino pellite curas! (Horatius). 

Ennen tätä haettiin maaseudun uudet yrittäjät, yrittäjien ja kuluttajien muotokuvatkin ja kirja heistä vuonna 2002. ”Sustainable developmen and indicators” maaseudun yrittäjille valmistui sekin jo vuonna 2001. Samoin luontoyrittäjille osoitettu loppuraportti vuonna 2000.  ”European rivers network” sai tuolloin loppuraporttinsa ja laajeni Kiinaan. Samoin Brasilia omansa ”Relator sobre o programa Brasileiro Agropolis”. Opin, kuinka ihmisillä ympäri maailmaa on paljon huolia, turhia huolia. – O curas homnium, o quantum est in rebus inane! (Persius).

Menetimme kokonaisen vuosikymmen ja saman määrän omituisia jo menneen maailman hallituksiammekin. Syntyi kadotettu sukupolvi ja menetetty vuosikymmen. Tutkimuslaitoksen johto eli sekin pönkittäen omaa asemaansa ajassa, joka oli muuttunut ja vaikeutti tutkijoittensa työtä. Joka oletti olevansa kaikkialla, ei lopulta ollut missään – Nusquam est, qui unique est (Seneca).

Päädyimme aikaan, joka on tänään Suomen Kuvalehden (9.6.2023) kuvaamana ja päätoimittaja Matti Kalliokoskea lainaten ”Siksakilla tasaista alamäkeä”. Eiköhän tämä jo riitä – Nunc hactenus (Cicero)

Tutkimuslaitosten johto eli omaa ideologiaansa, joka muistutti pääkirjoituksen tapaa kuvata tuo menetetty vuosikymmen. Sosiaalidemokraatit kertoivat olevansa keskustavasemmistolaisia, kokoomuslaiset keskustaoikeistolaisia ja keskustalaiset keskustalaisia.  Hallituksen rungoksi tarvittiin niistä kaksi, minkä lisäksi mukaan tuli tarvittava määrä pienempiä puolueita. Valtion laitos (MTT/Luke) eli tässä ohjauksessa. Oi jos Jupiter antaisi minulle takaisin menneet vuodet – O mihi praeteritos referat si Juppiter annos (Vergilius)

Maailmaa vellonut polarisaatio oli saapunut myös tutkimukseen ja sitä johtavaan hallintoon, Kainuusta sinne siirrettyyn johtoon. Myös tutkimus voitiin luokitella joko vasemmalle tai oikealle kallellaan olevaksi. Sillä ei ollut mitään tekemistä tieteen kanssa. Puhtaan biologisen koulutuksen saaneen tutkijan hallinnollinen osaaminen on luonnollisesti vaatimaton. Sitä ei ole lainkaan. Sama pätee poliitikoiksi valittuja tulevia ministereitämme kansanedustajinamme. Voi aikoja, voi tapoja! – O tempora o mores! (Cicero).

Jopa hallituksen kestojäsenellä (Rkp) on tänään vaikeaa asemoitua osaksi perinteistä hallitustamme. Olkoonkin etteivät nämä maailman tuulet vaikuta mitenkään tuon kielipuolueen kannatuspohjaan. Ohimennen sanoen – Obiter dictum.

Vuosikymmen sitten osallistuin itse mukaan vaaleihin, selvittäen itselleni missä mennään ja mikä maa? Kiintoisin eurooppalainen ilmiö olivat perussuomalaiset puolueena ja luonnollisesti olin tutustunut tämän puolueen perustuksiin ja syntyyn aiemmin tukijana politiikan tutkimuksen ja sosiologian laitoksella sekä poliittisen maantieteen kautta. Olin jopa perustamassa sitä vuonna 1959 lausuen Karjalan evakoille Pieksämäellä runoja, Veikko Vennamon johdolla. Puolue oli muuttamassa muuten tylsää puoluekenttäämme ja oli siten mielenkiitoinen tapaus hoitaa myös oma ”yhdyskuntapalvelu” suomalaisessa aluehallinnossa, kunnanvaltuustossa ja hallituksessa pari kautta istuen Forssan kaupungissa. Oppien siellä kietomaan todet hämäryyksiin. – Obscuris vera involvens (Vergilius).

Jyrki Kataisen outo sixpack-hallitus oli vielä epätoivoinen yritys koota puolueita sekä oikealta että vasemmalta.  Valtion laitoksissa tiedettä tekevien kohdalla nämä rahoittajamme aiheuttivat traumaattista peliä ja etenkin maailmalla kiertävien tutkijoiden oli turvatonta palata Suomeen ja sen maaseudulle MTT:n laboratorioihin. Tämä on otettava huomioon, ei jäljiteltävä – Observandum, non imitandum.

Valtaosa kun tuon laitoksen duunareista oli siirretty aiemmin pääkaupunkiseudulta maaseudulle Jokiosiin Forssan talousalueella. Toinen osa oli Forssan kaupungissa kasvaneita työläisperheitten lapsia Forssan Lehteä lukien. Tutkimus taas oli kohdistettu maatalouteen ja agraarin Suomen elämään ja seurasi tiedelehtiämme. Hallinto oli Kainuusta ja luki Oulussa ilmestyvän Kalevan sijaan Kainuun Sanomia. Joku kutsuisi korven kasvateiksi. Ei filosofeiksi ensinkään. Oi sinä filosofia, elämän opas – O vitae philosophia dux! (Cicero). 

Painopiste vaihteli maassa laidasta laitaan ja tiedettä tehtiin myrskyävällä merellä mutta turvallisesti pienellä kotilammella. Yhdysvalloissa sain kuulla kuitenkin, kuinka olen vaikeuksissa ja tarjottiin työpaikkaa Kalifornian piilaaksosta. Ohimennen sanottu – Obiter dictum.

Ilmiön vakavuus, psykososiaalinen luonne, selvisi minulle vasta lukien lehdestä perhesurmistamme hämäläisessä maaseutupitäjässä. Forssassa rakenneltiin kapearaiteisen rinnalle jo leveämpääkin rautatien linjausta. Kakkostie oli kuitenkin edelleen tärkein vaalien teemana. Sen kertominen oli poliitikon luonnollinen velvoitus – Obligatio naturalis.

Suomessa hallituksen värit eivät anna samaa kuvaa maailmasta kuin muualla Euroopassa, saati Yhdysvalloissa majaillen ja tiedettään harjoittaen. Moni lähti maasta ja ilman jälkeläisiä. – Obiit sine prole. Nyt sen jättämää lovea lasten määrässä ihmetellään.

Suomessa syntyvyys oli romahtanut alkaen 2010 luvulta. Se ei näytä pysähtyvä vieläkään eikä selity suuren ikäluokan ikääntymisellä. Se on tehnyt sitä jo pian vuosisadan. Suomalaisten käyristä väestötieteilijä ei voi päätellä, milloin hallitukset ovat vaihtuneet ja millaista suhdannetta maassa on eletty. Tutkijalle tällainen asettaa vaatimuksen turvautua tekoälyyn ja robotiikkaan. Kun sitä käyttää saat vihat niskoillesi. Vihatkoon, kunhan pelkäävät – Oderint, dum metuant (Accius,Caligula).

Kun muualla Pohjolassa väestö kasvaa, Norjan väkiluku ohittaa sekin pian Suomen, mikä suomalaisia oikein mahtaisi vaivata. Selittyykö jatkuva julistautuminen maailman onnellisimmaksi maaksi juuri tavalla paeta näitä taustalla piileviä pelkojamme? Millä maa oikein maksaa jatkossa hyvinvointinsa palveluineen? Onko minun turvallisinta pysyäkin Kaliforniassa muitten suklaisteni tapaan sinne muuttaen tai Sveitsiin? Vihaan ja rakastan. Sinä saatat ihmetellä, miksi niin teen. En tiedä, mutta tunnen että niin on ja kärsin siitä. – Odi et amo. Quare id faciam, fortasse requiris. Nescio, sed fieri sentio et excrusior (Catullus).

Naapurimme Pohjolassa ovat vakaammalla pohjalla. Suomalaisten on sorvatta hallituksiaan ja leikkauslistojaan kuukausikaupalla jatkossakin olettaen, että väestörakenne ja sen vinouma onkin todellisen perheiden toivoman pienen lapsiluvun seurausta. Tai näitä lapsia ei nyt synny lainkaan ja avioliitotkin ovat saman sukupuolen kautta syntyviä. Onni syntyykin tästä. Ovat kolmin- ja nelikerroin onnellisia. – O terque quaterque beati! (Vergilius). Maailman onnellisin maa.

Oikea selitys syntynee naapureittemme vakaammasta hyvinvoinnin pohjasta sekä samalla koulutustasostakin. Matti Kalliokosken fundeeraus kallistuu toiveeseen koulutustasosta ja sen nostamisen synnyttämästä varallisuudesta, turvallisesta tausta ja hyvinvoinnin mukanaan tuomasta elintasoperheiden korkeammasta hedelmällisyysluvusta. Maailman onnellisimmassa maassa. Voi jospa kaikki asiat olisivatkin sellaisia – O si sic omnia!

Robotiikka ja tekoäly algoritmeineen saattaa löytää nyt myös kokonaan toisen vastauksen, ja minä jään odottamaan sitä, muutamatta vielä monen muun mukana joko etelään tai länteen. Itään suomalaiset eivät nyt muuta. Kertoo tekoälymme. Sen sijaan uskallan lainata kirjoitusta, jonka olen kirjoittanut jouluna vuonna 2009 ja tietämättä, kuinka meitä odottaa kohta kymmenen hallitusta, menetetty vuosikymmen, pandemia ja sota Euroopassa. Niin yleisiä kun ne ovatkin kokemuksinamme. Mikä on onnellisempaa kuin päästä eroon huolista? – O quid solutis est beatius curis (Cartullus). Menneen maailman huolistamme.

Suuren murroksen vuosikymmen päättyy

29.12. 2009 – 10.06.2023

Kun juhlimme vuosituhannen vaihtumista, tuskin osasimme varautua sellaiseen vuosikymmeneen, joka vaihtuu nyt uudeksi. Maailman kirjat ovat kokonaan toiset kuin vuosituhannen alussa ja niin paikallinen, kansallinen kuin globaali maailma ovat paljon vaikeammin hallittavia ja vaarallisempia paikkoja kuin vuosikymmen takaperin.

Pyrin seuraavassa pohtimaan muutosten merkitystä ensin biologina, sitten talouden ja sosiaalisten rakenteiden näkökulmasta valtiotieteilijänä ja lopuksi maantieteilijänä.

Malthus ja Darwin oppeineen esillä

Luonnonvarojen näkökulmasta biologien pahimmatkin jo 1970-luvulta esittämät globaalin talouden ja vapaan liberalismin julmat kasvot toteutuivat sellaisenaan. Rahamaailmaa ja sen ahneutta ei voitu hillitä ja syntyi katastrofi, joka alkoi ilmastomuutoksena ja eteni finanssikriisin kautta syvään talouslamaan. Osa toki voitiin ennakoida, mutta niin Kioton kuin nyt Kööpenhaminan ilmastokokousten epäonnistumiset olivat syvä pettymys lopulta meille kaikille.

Malthusin väestöteorit ja luonnonvarojen rajallisuus olivat esillä menneen vuosikymmenen aikana siinä missä Darwin ja luonnon valinta, evolutionarismi ja sitä edustava klusteritalous. Kirjoitin itsekin aiheista, tai niitä läheisesti sivuten, viisi yli 500 sivuista kirjaa, yhden niistä väitöskirjana. Kaikki ne liittyivät käsitteisiin innovaatio, luovuus, ekologinen yrittäjyys, sosiaalinen media, kansalaismedia, globalisaatio, ekologinen klusteri, ilmastomuutos, ekokatastrofi, uusmedia, klusteritalous ja -taide, verkostotalous, uusi maailmanjärjestys, arktinen Babylon jne.

Näiden ohella kirjoitin menneen vuosikymmenen aikana yli tuhat artikkelia aiheista, jotka kertoivat mm. mikä oli ja on finanssikriisin ja talouslaman takana ja kuinka kuntien olisi tullut niihin varautua jo ennen kuntavaaleja. Menneen vuoden aikana kotisivullani Google kertoi vierailuja olleen liki neljännesmiljoona netin surffailijoina.

Vielä edellisen vuosikymmenen aikana artikkeleitani luki ehkä sata tai parisataa alan tutkijaa vuodessa. Nyt siis sama määrä joka päivä tai joka tunti, joista suomalaisia noin kolmannes. Näin muutos vuosikymmenen aikana tiedon tuotossa ja sen diffuusiossa (viestinnän maailmassa) oli vallankumouksellinen, reaaliaikainen ja johti kansalaismedioitten syntyyn, uusmediaan ja sosiaaliseen mediaan, internetin paluuseen mediayhteiskuntana.

Sosiaalisen median mahti toi internetin uudelleen kansan palvelijaksi. Se miten prosessi etenee, on innovaation diffuusion ankaria, liki darwinistisia lakeja noudattava. Aloimme puhua käsitteillä, joissa mukana olivat sukupuolittuneet työmarkkinat ja koulutus, patriarkaalisen maailman törmäyksestä feminismiin, seksuaalisesta väkivallasta ja sen kytkennästä eri sukupuolten valitsemiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin.

Syntyi tieteenalojen teorioiden välinen keskinäinen vuoropuhelu, poikkitieteinen maailma myös uskontojen vahvasti hallitsemilla aloilla ja alueilla globaalissa maailmassamme ja sen virtuaalisessa todellisuudessa lukuisine yhteisöineen, joita kulttuurisesti hallitsi läntinen tiede ja sen maailmankuva.

Markaton maailma

Kansallisella tasolla vientivetoinen taloutemme joutui ohjaamattomaan tilaan ilman kykyämme devalvoida. Kun Euroopan omien rakenteiden korjailu oli äärimmäisen hidasta, EU:n taloudellista mahtia ei saatu koskaan muutetuksi poliittiseksi mahdiksi, Suomen typpiset viennistä elävät kansallisvaltiot jäivät pikkupolitikoinnin varaan. Omien rakenteiden korjailu jäi sekavan tunteilun, aluepolitiikan, tukiaisten ja pehmotoimien pohdintaan.

Surullisista oli median oman kriisin ajoittuminen samaan aikaan ja internet jäi yhdistämättä koko kansan yhteiseksi kohtauspaikaksi uudessa mediayhteiskunnassamme. Metsätalouden ohella menetimme näin johtopaikkamme tietoteknisessä osaamisessamme ja sen sovelluksissa koko yhteiskuntakoneistomme moottorina. Samaan aikaan kun internet palautui maailmalla käyttäjien käsiin, Suomi tippui sosiaalisten medioitten käyttäjänä kehitysmaaksi.

Vuosituhannen alussa käyttöön tuli IRC-galleria, Wikipedia vuoden kuluttua, My Space vuonna 2003, Facebook vuonna 2004, Youtube seuraavana vuonna. Innovaatio ja sen diffuusio etenivät räjähdysmäisesti läpi koko internet -yhteisön. Blogitekstejä luki vuosikymmenen puolivälissä vain muutama kymmenen miljoonaa ihmistä, mutta nyt jo yli puolet internet -yhteisöstä ja viidennes (20 %) tuotti itse sisältöjä netin sisällä. Oli syntynyt mediayhteiskunta, jossa vanhalla ja uudella medialla oli sama yhteiskunnallinen tehtävä ja samalla sensuuri katosi lopullisesti.

Moninapainen globaali maailma

Kiinan nousu toiseksi talousmahdiksi ohi takavuosien Neuvostoliiton oli odotettu mutta sittenkin vaikeasti hyväksyttävä. Kiinan nousua ihmetellään ja sen vaikutus koetaan vahvimpana Euraasian itäpäässä, joka on meille vierasta aluetta. Meidän on helpompi ymmärtää Kiinan ja Yhdysvaltain muodostama kaksinapainen maailma, mutta ei niinkään vaikkapa sellaisia sotia, joissa mukana on länsimaisen ja islamilaisen maailman välinen uskontoihin vahvasti nojaava terrorismin torjunta. Edes Yhdysvaltain taloudellinen tila ei sitä kestänyt. Kestääkö Yhdysvaltain talouden perinteisesti dynaaminen tapa toipua kriiseistä, on oman taloutemme yksi avainkysymyksistä. Kukaan ei odota sotaa Eurooppaan.

Olen vieraillut ja asunutkin useita kertoja Kaukasiassa Kiinan ohella. Me tunnemme näitä alueita ja niiden kulttuuria heikosti. Vielä 1970-luvulla venäläiset näkyivät katukuvassa siellä ikään kuin YK-joukot ja erottuivat keskenään riitelevistä ryhmittymistä kenen tahansa turistinkin ymmärtävällä tavalla. Tällaisen asian oivaltaminen Afganistanista oli ja on Yhdysvalloissa vaikeaa vielä tänäänkin.

Vieraillessasi konferenssissa syvässä lännessä Yhdysvalloissa törmäät amerikkalaisiin, joille oman maan historia ja kulttuuri, maantiede, voi olla täysin vieras. Tämä saattaa koskea myös konferenssiin saapuvia akateemisia kansalaisia eri puolilta Yhdysvaltoja sinne matkustaen. Saint Louisin Gaterway Archin museossa olen jopa luennoinut heille museoesineiden taustasta ja niiden juurista myös osana eurooppalaista kulttuuria Eero Saarisen komeassa arkkitehtonisessa ympäristössä.

Kohtalokas virhe

Syyskuun 2001 terroristi-isku Yhdysvalloissa laukaisi prosessin, jossa Irakin sodan valheellinen kytkentä Afganistanin kaltaiseen sotaan, terroristien korkeakouluun ja hautomoon vanhan silkkitien varrella, oli surullinen virhe ja johti Yhdysvaltain liittolaiset etenkin Euroopassa mahdottomaan tilanteeseen. Itse Euroopan vuosikymmen olisikin ollut ilman tätä epäonnista sotaa laajenemisen osalta menestystarina etenkin Balkanin maiden vakauttamisena. Aiemmin kadonneet rajat tosin alkoivat korvautua uusilla ja rikkaat maat alkoivat hakea hyötyä uusista jäsenmaista, unohtaen yhteisvastuun moraalin unionin sisällä. Lisäksi lama katkaisi hyvin käynnistyneen talouskasvun Itä-Euroopassa.

Kiinan menestys Afrikassa ja Etelä-Amerikassa usein unohdetaan. Näille kasvavan talouden valtiolle Kiinan vakaus on jatkossa ensiarvoisen tärkeä ja samalla arka asia. Brasiliassa usein konsultoineena ymmärrän heidän varovaisuutensa Kiinan suuntaan.

Vielä hetki takaperin Brasiliassa talonpoikien kapinat olivat vaarallinen yhdistelmä osana muun talouden kriisiä ja kirkon oppeja, slummiutuvia alueita maan ytimessä Rion ja Sao Paulon talousalueilla. Suomalainen “agropolis -strategia” tuli sinne miljoonien ihmisten toimeentulon turvaksi ja osaksi verkostoituvaa klusteritaloutta levottomuuksien keskellä.

Kiinan poliittinen reformi

Kasvava keskiluokka ja hyvin koulutetut eivät voi olla maaseudun talonpoikien tapaan johdateltavissa kommunismin pakkovallan armottomilla toimenpiteillä ilman näkyvää poliittista reformia. Nämä kovat päätökset koskevat toki myös omaa talouttamme ja käsite “hyvinvointivaltio” sellaisenaan korvataan uudella vuosikymmenellä kokonaan uusilla käsitteillä, joista tutuiksi lähivuosina tulevat meille ilmaisut yhtäläisten mahdollisuuksien maailmasta, jossa “realistinen vihreä” vallankumous vaalii, viljelee ja rakentaa kolmatta tietä “mahdollisuuksien tasa-arvosta” samalla juhlapuheensa tälle perustalle rakentaen.

Flegmaattinen ja harmaa virkamiesmäisyys korvautuu visionäärisellä osaamisella, luovuudella ja reippaasti kantaa ottavalla nuoruudella, köyhiä ja suurten ikäluokkien vanhuksia unohtamatta. Olemme osa globaalia yhteistä reformia, jossa veturin paikka on Skandinaviassa siellä, missä Volvon omistajakin.

Lopuksi käsitteen Network Economy alla löytyviä julkaisuja, joiden synty ja mallit on syytä tuntea myös Suomessa ja omien lukijoitteni kohdalla se on erityisen tarpeellista. Omat julkaisuni löytyvät kotisivultani ja julkaisuluettelosta monografioina, kirjoina. Ei tietenkään artikkeleina. Niitähän on tuhansia. Ohessa lopuksi 22 tällaista artikkelia maailmalta.

On the Network Technology Development and Ningbo Network Economy Development Mode

Zhang Wen-ting

Economy

Business

Network economy

2011

Journal of Ningbo University →

Cite this on CitationsyDownload via GoogleGoogle Scholar

Network economy has been expanding rapidly and reaching more areas.We should hold this opportunity of the network economic development to build a more competitive market environment and create the new superiority for Ningbo economy.To this end,we should carry out the construction of the network infrastructure facilities and strengthen the legalization for network economic activities.

Network economy and the change of capitalizing

Matti Luostarinen

Economy

Business

Economics

1997

Related Papers:

DOI: 10.5296/jpag.v2i2.1839

¤ Open Access

2012

Study On the Influence of Network Economy on the Modern Enterprise and Chinese Enterprise Tactics

The network economy is a new economic model after market economy and network mutual integration,it makes information alternative capital becomes dominant in the economy, due to the Internet characteristics of rapid spread and across geographical, thus make the product transaction costs to reduce and improving the efficiency . This article outlines the concept of network economy and the current situation, analysis of the influence of network economy on the modern enterprise, and Chinese enterprises countermeasures to adapt to the network economy development.

MAG: 2347723741

2006

The network economy influences Chinese business enterprise and the development strategy study.

The emergence of the network economy is market economy and network to blend mutually, it makes the information act for the predominance that the capital becomes in the economy, because the Internet has characteristic of crossing over the region and fast dissemination, can make the bargain of product become thus low cost with high-efficiency, and pass these to produce various profound influence to traditional industries.The article analyzed network economy to challenge and influence that the economic theories and the business enterprise management brings, inquirying into how to combine a network economy of development and our country the actual circumstance of the business enterprise, find out our country business enterprise orientation the network economic development of creative mechanism and development strategy.

MAG: 2350275412

2005

A Comparative Study Between Network Economy and Traditional Economy

Network economy is a form of economy activity formed with the development of modern information technology. Network economy is different from traditional economy in consumption, production, risk and so on. However, the two are connected to each other. They are the same in such aspects as the purpose of activity, basic economic rules. Traditional economy is the foundation and precondition of the development of network economy, while network economy can push traditional economy forward. The two accelerate each other.

MAG: 2351183516

2007

Economic Network,Network Economy and Economics of Network

In the 21st century,the humankind society coming into an age of information and network.As a new social productivity,the computer network results a series of momentous changes of society and economy.The relationship of society and economy are changed and a new economy form is coming forth gradually.The physical base of this new economy form is computer network and the social base is economic network based on the computer network,so that it is called the network economy.The appearance of network economy results in the changes of rules and principles in the process of economy,to study on them,the economics of network as a new branch of economics has appeared.As the foreland area of economics,the economics of network reinforces and develops the modern economics and to be an important compose of modern economics.

MAG: 2352563758

2003

The Impact of Network Economy on Organicational Management

Network economy is different from the traditional economic forms, it asides by the specific haw in operation Network economy has brught about the chanages of the background and the competition environoment of enterprices This will cause the further development of enterprises’ organiztional management.

MAG: 2355562959

2001

Looking Network Economy Character from Transformation of Social Economy Pattern

Abseract:The profound influence of economic life from electro technology innovaition,and internet technology,not only simply“ touch network”, we must seek complete understanding of network economy from social pattern and the rationality of economic life. The article is seeking network economy from the relationship between production and consumption and continuously probing into the category and character of network economy

MAG: 2358739773

2006

EFFECTS OF NETWORK ECONOMY OF ENTERPRISE’S EXPANSION

Except for the effects of scale economy and scope economy,there are the effects of network economy in the process of enterprise’s expansion.The effects of network economy of enterprise’s expansion are positive economic effects coming from the network structure of enterprises,including the two levels of technology and organism.

MAG: 2361798851

2001

The Strategic Choices and Countermeasures to Accelerate the Development of Network Economy in China

MAG: 2362868234

2007

Thought of Power Network Economy

Discussion is made to power network economy in the light of interactive relation between power network and economy by using the principle of economy.It is expected to arouse wider approval,and promote the development of power network economy.

MAG: 2369355673

2000

Evaluation on the connotation and effect of new economy

New economy is based on information technology, network technology and knowledge innovation. The core of new economy is knowledge economy, but they are different concepts in that new economy is the early stage or starting point of knowledge economy. New economy is neither equivalent to network economy, since the latter refers to electronic business and net bank. Network economy is an important component part or a form of new economy, but not the whole part of it. If new economy is mistaken for network economy and publicize that network is a quick way to become wealthy, the concept of new economy may be misinterpreted. As a result, there will appear network foams and develop into foamy economy if it is not guided or regulated.

MAG: 2377266868

2004

Development trend of network economy in China

The network economy, different from natural economy and industrial economy, is a new stage in the history development of mankind. The application of the network technology needs to solve the security problem and the development of the network economy needs to solve the corresponding system innovation problem. The gradual evolution and development will be the new pattern of the network economy in China.

MAG: 2383418594

2011

On the Network Technology Development and Ningbo Network Economy Development Mode

Network economy has been expanding rapidly and reaching more areas.We should hold this opportunity of the network economic development to build a more competitive market environment and create the new superiority for Ningbo economy.To this end,we should carry out the construction of the network infrastructure facilities and strengthen the legalization for network economic activities.

MAG: 2385521835

2002

The Consideration On Pattern of Development of Network Economy of Enterprises of China

Network economy is to use network to promote the development of economy and society. From economics angle of view, business by network can reduce the cost of economic activities, has function of price-discovery and function of evading risk. Sit in the require of the times, enterprises of China, in order to develop network economy, must make innovations, build up a new pattern of network.

MAG: 2387254230

2000

The Change of Social Economic Development Model and Diversification of the Industrial Structure

The revolution of the modern science and technology has not only increased the social economy but also changed the model of the social economic development. It is a qualitative change of the social economy system from the agricultural economy to the industrial economy and then to the knwoledge-based economy. the model of social economy is a diversified unity. In the knowledge-based economy, people should still live by the material production, but charactiseics of knowledge-based economy should be attached to argiculture and industry. In line with the situation of our country, we must improve the industrial structure and make great efforts in the innovation of technology so that we can achieve the sustainable development of the society.

DOI: 10.4018/978-1-5225-0097-1.ch006

2016

Cited 4 times

Value Creation in a Network Economy

In this chapter, authors try to identify factors and enablers involved in the evolution towards a new ‘network economy’ in companies, which is different from a ‘traditional economy’ perspective. All these factors and enablers are gathered together and analyzed through the point of view of the processes model of a company, to decide which activities related to these factors have the highest/lowest impact and effort in the company. Benefits resulted through this change of perspective in the company are also analyzed to understand and quantify the value generated by every factor. The objectives of this chapter are: identify the factors and enablers that boost network economy in a company, understand how these factors may be introduced into the processes model of a company, and identify the percentage of the global value in the company related to every factor in the new network economy.

DOI: 10.7312/columbia/9780231162449.003.0013

2014

The Economy as a Macroprocessing Network

MAG: 2590209545

2010

The network economy

DOI: 10.35546/kntu2078-4481.2019.3.31

¤ Open Access

2019

Influence of information network infrastructure on the development of the modern economy

DOI: 10.29322/ijsrp.10.03.2020.p9915

¤ Open Access

2020

Network Economy: An Introduction

DOI: 10.1051/e3sconf/202123503059

¤ Open Access

2021

Research on the Development Status and Countermeasures of Network Economy in China

With the rapid development of information technology, the rapid rise of the network economy has promoted the vigorous development of China’s economy and become an important part of the national economy. The nature of the Internet, which spans regions and spreads quickly, has driven the transaction of products to be low-cost and efficient. These characteristics have exerted profound influence on the industrial structure in many aspects. Network economy not only changes the production mode of society through resource sharing and information exchange, but also promotes the development of social civilization. This paper analyzes the current situation of network economy and its impact on China’s economic and social development, and puts forward countermeasures to promote the development of network economy

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts